ArviotIndyt ja muut

Arvio: Revolution Pro – High Stakes 2019

Päivämäärä: 15.2.2019

Sijainti: Lontoo, Englanti (York Hall)

Yleisömäärä: 1 200


Revolution Pro on Lontoon merkittävin painiorganisaatio Progress Wrestlingin ohella. RevPro syntyi vuonna 2012, kun Andy Quildan erosi IPW: UK -liigasta, jossa hän toimi osaomistajana, ottaen mukaansa firman mestaruudet ja perustaessaan omansa. RevPron tyyli on aina ollut tuoda mukaan ison profiilin kansainvälisiä painijoita ottelemaan kotimaan kasvatteja tai toisiaan vastaan. Vetoapua tähän toi vuonna 2015 solmittu yhteistyösopimus New Japan Pro Wrestlingin kanssa, jonka myötä Englannin maaperällä on saatu nähdä myös Japanin kuumimpia nimiä. Hiljattain koko firma sai melkoisen valokeilan itseensä, kun Zack Sabre Jr. ja Tomohiro Ishii ottelivat kiistattomasta Iso-Britannian mestaruudesta Wrestle Kingdomissa.

Jos saa ruveta ilkeäksi, niin RevPro kärsii samoista asioista, joista mainitse Ring of Honor -kolumnissa. New Japanin nimet vievät, muut vikisevät. RevPron onneksi New Japanissa vaikuttaa parhaillaan kaksi brittiä, Will Ospreay ja Sabre, jotka olivat osa RevProta jo ennen lähtöään itään. Tässäkin tapahtumassa loisti poissaolollaan kolme neljästä mestaruusvyöstä, joita toki luulisi puolustettavan yhdessä vuoden suurimmista tapahtumista. New Japanin tähdet loistivat poissaolollaan yhtä lukuun ottamatta.

York Hall on vakiintunut RevPron yhdeksi kotipesistä, järjestäen siellä kourallisen tapahtumia vuodessa. Tämä tapahtuma oli kuitenkin myynyt York Hallin loppuun ennätyslukemissa ja vain yhden ottelun voimin. Selostamossa Andy Quildan sekä Andy Boy Simmons jaksoivatkin muistuttaa, että yleisö oli maksanut lipustaan “vain yhden ottelun tähden.” Se ottelu oli itseoikeutetusti pääotteluna, mutta sitä ennen oli tarjolla yhtä sun toista.

Aivan parhaassa mahdollisessa tilanteessa ei tapahtumaan lähdetty, sillä muutaman loukkaantumisen ja matkustusongelman vuoksi useampi ottelu koki uudelleenjärjestelyjä. Mutta sitten itse asiaan.

Singles Match

Josh Bodom vs Angelico

Illan avausottelussa kohtasivat yksi RevPron nuorista avainjäsenistä Josh Bodom sekä Etelä-Afrikan pitkänhuiskea Angelico. Tosin Angelicon piti alun perin kohdata Chris Ridgeway, mutta sitten Ridgewayn piti paikata toista puuttumista, joten Bodom iskettiin tähän. Bodom on vuonna 2011 uransa aloittanut dynaaminen painija, joka on paininut pääasiassa RevPron riveissä viime vuodet, saavuttaen kolme Cruiserweight-mestaruutta. Miehen suurta kansainvälistä läpimurtoa on odotettu kuin kuuta nousevaa jo varmaan pari vuotta, mutta se ei ole vielä syystä tai toisesta tapahtunut. Ehkäpä syynä ovat sitkeät huhut asenneongelmista, joiden ansiosta Progress-ura jäi muutaman ottelun mittaiseksi. Angelico tunnetaan parhaiten Lucha Undergroundin kolmelta ensimmäiseltä kaudelta joko kuolemaa uhmaavista loikistaan tai jatkuvista loukkaantumisistaan. Angelico päätti kuitenkin viime vuonna vaihtaa uransa suunnan ja muutti Espanjaan, keskittyen samalla Euroopassa painimiseen. Angelico olikin esiintynyt satunnaisen epäsatunnaisesti RevProssa ennen tätä ensikohtaamista Bodomin kanssa. Jostain syystä Sha Samuels saattoi Bodomin kehään ja lähti takaisin heti kun itse ottelu alkoi. Ehkäpä managerin lisenssi oli jäänyt yöpöydälle.

Lucha Undergroundissa Angelico toimi aivan hemmetin hyvin hurjapäisenä joukkuepainijana. Valitettavasti kaikki näkemäni yksilöottelut Euroopassa ovat jättäneet minut kylmemmäksi kuin Paltamon keskitalvella. Atleettiset loikat, räjähtävät polvi-iskut ja kaikki se fyysinen karisma ovat saaneet tehdä tilaa bisneksen kauheimmalle sisääntulomusiikille, sitäkin kauheammille “tanssi”liikkeille sekä meksikolaistyyliselle lukkopainille. Kyllä, Angelico on pätevä painimaan myös matossa. Siitä vaan puuttuu kaikki se intensiteetti tai luovuus mitä odotan teknisen koulukunnan painijoilta. Angelicon nyrkiniskut sentään näyttävät hyvältä.

Tämä ottelu toisti harmillisesti tätä kaavaa. Puuduttavaa mattopainia ja ei paljon muuta. Bodom näyttää kyllä vakuuttavalta ja näytti tässäkin ottelussa aggressiviselta, mutta ei tästä niin paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tavallisesti riehakas brittiyleisökään ei ollut saanut suoniinsa vielä tarpeeksi promilleja välittääkseen tästä ottelusta. Päälle vielä Sha Samuelsin sekaantuminen, koska miksi ei. Ei näin.

3/10

Tag Team Match

 Besties in the World vs Team White Wolf

Hommat jatkuivat joukkueottelulla, jossa ainoa britti oli tuomari. Kai. Team White Wolf, eli A-Kid ja Carlos Romo, ovat tämän hetken Espanjan painiskenen kuumin vientituote. Kaksikko oli piipahtanut Englannissa jo 2017 Chikaran King of Trios –turnauksen merkeissä, mutta oli todella alkanut saada enemmän mahdollisuuksia viime vuonna. Kaksikon edustama White Wolf Wrestling oli saanut myös kansainvälistä huomiota Dave Meltzerin heittäessä A-Kidin ja Zack Sabre Jr:n väliselle ottelulle rennosti viiden tähden arvosanan. Besties oli puolestaan Davey Vegan ja “Dirty Rook” Matt Fitchettin muodostama duo Yhdysvaltojen keskilännestä. Kaksikko oli aloittanut joukkueena toimimisen vuonna 2011 ja muutaman nimenvaihdoksen jälkeen vakiintunut yhdeksi Chicagon AAW:n avainjoukkueista. Sen kummempaa taustaa ei tämä(kään) ottelu tarvinnut. Kaksikon letkeä sisääntulomusiikki (Savage Gardenin Truly, Madly, Deeply) oli myös omiaan herättelemään innokkaasti laulavat britit mukaan.

Kärsin varmaan vakavasta mielenhäiriöstä katsoessani tätä ottelua, sillä en pitänyt tästä niin paljon kuin olisin voinut olettaa. Ennusmerkit olivat ilmassa, kaksi pätevää joukkuetta, tarpeeksi aikaa, lämpiävä yleisö, spottihuorausta… Ensimmäisten minuuttien perusteella ehdin jo odotella kovaa kohtaamista Kidin ja Fitchettin sulavan mattopainisession jälkeen. Sitten Vega ja Romo päästettiin kehään ja homma alkoi hajoamaan hieman käsiin. Ei millään pahalla, mutta Vega ja Romo eivät ole ihan joukkuetovereidensa tasolla. En myöskään yleensä ole se henkilö, joka narisee psykologiasta, mutta tässä ensimmäisen puoliskon palaset tuntuivat hirvittävän irrallisilta toisistaan. Ehkäpä syynä on White Wolfin verrattainen kokemattomuus, valtaosa urasta kun on vietetty Espanjassa, jossa painitapahtumia ei tosiaankaan ole valtavan paljon.

Kaikesta narinasta huolimatta tästä muodostui näppärä paketti. Loppua kohti tahti kiihtyi ja meno parani, kun kaasun sai vaan tuutata pohjaan asti. Mieleen jäi eritoten Bestiesin hieno Giant Swing/Standing Moonsault –kombinaatio. Kokonaisuutena syntyi lopulta mukava joukkuemättö. White Wolf tehnee todellisen läpimurron Euroopassa tämän vuoden puolella ja eritoten A-Kid tulee olemaan mantereen kärkinimiä seuraavat vuodet. Besties on puolestaan kohoamassa Yhdysvaltojen indykentällä merkittäväksi joukkueeksi. En yllättyisi, jos kaksikko haistelee uranäkymiään joukkuepainiin panostavassa AEW:ssa. Näiden kahden joukkueen parhaat vuodet ovat toivottavasti vielä edessä.

…Ja itse ottelun jälkeen Bodom ja Shamuels hyökkäsivät espanjalaisten kimppuun, rakenteluna paria päivää myöhemmin Southamptonissa käytävää ottelua varten. Selvä.

6/10

RevPro Undisputed British Women’s Championship

Zoe Lucas(c) vs Bea Pristley

Illan ainoassa mestaruusottelussa oli pelissä “kiistaton” naisten mestaruus. RevProlla on tapana kutsua jokaista mestaruuttaan kiistattomaksi Englannin mestaruudeksi, koska sattuvat olemaan yksi Englannin merkittävimmistä liigoista. Tuppaa vaan pistämään korvaan, harva liiga nykyään käyttää moista titteliä. Mutta se siitä. Vuonna 2015 debytoinut Zoe Lucas oli noussut RevPron historian kolmanneksi naisten mestariksi päihittämällä Jamie Hayterin joulukuussa. Alun perin haastajaksi oli asettumassa Skotlannin Sammii Jayne, mutta Jayne oli sattunut loukkaantumaan samalla viikolla. Niinpä haastajaksi pääsi Bea Pristley, entinen Defiant Wrestlingin ja World of Sportin naisten mestari. Molemmat olivat ehtineet kiertää Japanissa Stardomin riveissä, mutta sen kummempaa taustaa tällä ei ollut. Toki tämä ottelu sai kunnian olla ensimmäinen naistenmestaruusottelu York Hallissa. Hei, Pro Wrestling EVE veti kokonaisen naistapahtuman samaisessa rakennuksessa viime vuonna! Oli jo aikakin.

Odotukseni eivät olleet korkealla tätä ottelua kohtaan. En ollut kuullut hirvittävän positiivisia asioita RevPron naisten divisioonan tasosta. Kuulopuheet Priestleystäkin vaihtelivat lähinnä aggressiivisen keskinkertaisesta joshipainin syöpään. Näihin puheisiin nähden olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Zoe Lucas oli positiivinen uusi tuttavuus hyvällä videopromollaan ennen ottelua ja muutenkin hyvällä snobimaisella hahmotyöskentelyllään. Priestley toki uhkui lähes yhtä paljon karismaa kuin Matt Taven. Itse kehätoiminta oli kuitenkin sujuvahkoa ja Lucas toi voimistelutaustastansa ansiosta muutaman taipuvaisemman tempun peliin. Valitettavasti ottelun lopetus oli tökerösti ryssitty. Ennen sitä ottelu toimi kuitenkin ihan pätevästi paikallaan.

Näin yhden ottelun katsauksella Lucasilla on ainakin potentiaalia. Näytön paikkoja luulisi ainakin riittävän, Iso-Britannian naispainin kärkinimien siirtyessä NXT UK:n puolelle.

5/10

Tag Team Match

Aussie Open vs CCK

Jos pääottelun ulkopuolella joku ottelu olisi pitänyt yksilöidä mahdolliseksi show’n varastajaksi, niin se olisi ollut tämä. Aussie Open on Kyle Fletcherin ja Mark Davisin muodostama australialaisduo, joka muutti Englantiin painimaan vuonna 2017. Siitä eteenpäin tahti ja kehitys on ollut hurjaa. Etenkin kaksikon nuorempi osapuoli Fletcher on puhjennut kukkaan hyvänä myyjänä ja kehittänyt kokonaisvaltaista osaamistaan valtavasti muutaman vuoden takaiseen verrattuna. Davis tuo soppaan aivan mainion kuuman vaihdon, yrmeän mörssäyksen ja pistävät avokämmenet. Taidot eivät jääneet huomiotta Englannissa kaksikon voittaessa joukkuemestaruuksia ympäri saarivaltiota. RevProssa joukkuemestaruudet eivät olleet tarttuneet haaviin, mutta krokotiilinmetsästäjät ratsastivat silti usean ottelun voittoputkessa.

CCK, Calamari Catch Kings, tällä kertaa kokoonpanolla Chris Brookes ja Jonathan Gresham, yksi viime vuosien kovimmista joukkueista. Kaksikko oli löytänyt toisensa jo vuonna 2014, mutta todellinen maanvalloitus alkoi ilman Greshamia. Vuonna 2016 Brookes ja Kid Lykos alkoivat tehdä nousua “Sick Fucking Tag Moves” apunaan. Greshamin ja Lykoksen lisäksi myös Travis Banks on ollut osana löyhää liittoumaa Brookesin joukkueparina. Joka tapauksessa Brookes ja Gresham toimivat jälleen joukkueena Lykosin kärsiessä jatkuvista loukkaantumishuolista. CCK:lla oli myös vyöllään melkoisesti joukkuemestaruuksia maanlaajuisesti, mutta RevPron mestaruudet puuttuivat vielä palkintohyllystä. Joukkueilta löytyi myös keskinäistä historiaa vähän kaikkialta, myös RevProsta, jossa viime kesänä aussit olivat napanneet voiton CCK:sta.

Voiko ottelu, jonka ensimmäiset kymmenen minuuttia koostuvat lähinnä komediahöpsöilystä ja noin kahdesta bumpista, olla huono? Noh, internetin mukaan ilmeisesti on. Minä taas rakastin sitä. Hei, minä pidän brittipainistani, kun siihen on ripoteltu silaus huumoria. CCK välttelemässä Davisin kohtaamista alkuminuuteilla oli minusta mahtavaa, onhan esimerkiksi Brookes aina Davisia vastaan kärsinyt alkuminuuteilla, joten välttely oli ihan loogista. Yleisöön ei valitettavasti tämä iskenyt. Katson sinua mies, joka huusi “MINUS FIVE STARS!”

Noh, kunhan vitsit oli veivattu, siirryttiin siihen tutumpaan sulavaan joukkuemenoon. CCK eristi Davisin tehokkaasti, ensin pieksemällä tämän yleisössä (jonne kameramiehet eivät edes yrittäneet rynnätä) ja sen jälkeen tarjoamalla brutaalia DDT:tä sisääntulorampilla. Fletcher oli mainio roolissaan pulassa olevana sankarina, jota kierot konnat kurittivat niin teknisillä lukoilla kuin nitojalla. Loppuminuutit olivatkin sitä tutun intensiivistä menoa, mitä näiltä joukkueilta voi odottaa. Isoja joukkueliikkeitä, pommeja Davisilta ja ketkuilua CCK:lta. Ymmärrän kyllä hyvin, että ensimmäinen kymmenenminuuttinen ei iskenyt valtaosaan. Mutta minä nautin tästä siitä huolimatta.

7/10

Singles Match

El Phantasmo vs MJF

Maxwell Jacob Friedman teki tässä RevPro-debyyttinsä ja sai heti kättelyssä yhdet illan kovimmista buuauksista. Vasta 22-vuotias MJF on tehnyt pikaista nousua Yhdysvalloissa viime vuoden aikana, esiintyen myös All In -tapahtumassa. Karismaattinen nuorukainen oli kerännyt yleisön vihat niskaansa minne menikin, pääasiallisena aseenaan mikkitaitonsa. Miestä onkin verrattu The Mizin ja EC3:n tapaiseksi esiintyjäksi. Rooli vaan kasvaa tänä vuonna, onhan MJF palkattu AEW:n riveihin ja on saanut jatkuvaa ruutuaikaa Being the Elite -sarjassa.

El Phantasmo on myöskin rapakon takaa, tarkemmin sanottuna Kanadasta. Vuonna 2005 uransa aloittanut lenturi katsahti Euroopan kasvavaa skeneä ja päätti muuttaa Englantiin vuonna 2017. Muutto on kannattanut, sillä Phantasmo on noussut suosioon etenkin RevProssa feudatessaan David Starrin kanssa Cruiserweight-mestaruudesta. Taustaa näillä kahdella ei ollut lainkaan, mutta yleisö oli kuumana MJF:n promon jälkeen, joten Phantasmoa oli helppo kannustaa.

MJF on kerännyt kehuja nimenomaan hahmotyöskentelystään ja mikkitaidoistaan. Samalla on kuitenkin tiedostettu, että kehässä mies on lähinnä mitäänsanomaton. Siispä tässä nähtiin uran paras ottelu. Ainakin paras näkemäni ottelu. Värikäs ja sulavasti ympäri kehää lentävä Phantasmo oli mainio vastapari ylimieliselle huijarille ja tämä kemia jaksoikin kantaa koko ottelun lävitse. MJF huijasi jatkuvasti pitäen tähtäimen tiukasti Phantasmon kädessä. Oli myös piristävää, miten vaivattomasti MJF ottaa yleisön haltuun vastaamalla huuteluihin ja reagoimalla yleisön reaktioihin. Vallankumouksellinen idea nykypäivänä.

Phantasmo heitti myös muutaman vaikuttavan tempun, kohokohtana upea Moonsault köysitä turvakaiteen ylitse. Phantasmo saa näyttämään temppunsa hienon sulavilta ilman viidentoista kierteen lisäämistä. Loppujen lopuksi ei tälle voi muuta kuin heittää peukut ylöspäin. Toki tässä nähtiin yksi Canadian Destroyer –kickout liikaa.

7/10

Singles Match

MK McKinnan vs Kip Sabian

Illan toiseksi viimeinen ottelu… on nollarakentelulla käytävä ottelu kahden alakorttilaisen välillä. Voi pojat. Tämä kärsi melkoisista uudelleenjärjestelyistä. Alun perin MK McKinnanin piti kohdata voittamaton Great O’Kharn (Englannissa opintomatkallaan oleva NJPW:n Tomoyuki Oka), mutta O’Kharn oli syystä tai toisesta Japanissa. Varamieheksi hälytettiin Chris Ridgeway… joka ei myöskään päässyt paikalle. Varamiehen varamieheksi valikoitua Kip Sabian, Knightin perheen painikoulusta valmistunut, World of Sportissa esiintynyt 26-vuotias painijanalku. Sabian on suuntaamassa toukokuussa Yhdysvaltoihin, sillä hän tulee olemaan mukana Double or Nothing -tapahtuman Battle Royalissa.

MK McKinnan oli nosteessa aikanaan Fight Club Pron riveissä, kunnes joutui pitämään sapattivapaan sydänvian takia. McKinnan palasi kehiin 2017 lopussa uudella lookilla ja on tehnyt hiljattain uutta tulemista RevProssa.

McKinnan oli aivan eri mies verrattuna siihen, mitä olin nähnyt yhdessä ottelussa vuosia sitten Progressin riveissä, toki edelleen sienattu miinusmerkkisellä karismalla. Sabian oli aika lailla täysin päinvastainen näky. Karismaattinen, tatuoitu virnuilija vastaan mustaan pukeutunut vakava Painija isolla P:llä. Kehätoiminta oli ihan jees, hirvittävän vähän tästä jäi loppujen lopuksi mieleen. Yleisöä ei myöskään kiinnostanut tippaakaan edellisen ottelun jälkeen ja seuraavaa ottelua jo kuumeisesti odotellessa. Miksi tässä vaiheessa lähetetään kaksi painijaa viideksitoista minuutiksi painimaan ottelun, jolla ei ole mitään väliä, eikä kiinnosta edes kiviä? Täysin väärässä paikassa ollut koitos, josta olisi pitänyt leikata vielä puolet kestosta pois.

3/10

Dream Match

Will Ospreay vs PAC

Kuva: Beyond Gorilla

No niin. SE ottelu, jolla tämä koko tapahtuma myytiin. Unelmakohtaaminen. Englannin omat pojat. PAC. Ospreay. Ensimmäistä kertaa ikinä. Hallitseva IWGP Never Openweight -mestari sekä hallitseva Open the Dream Gate -mestari vastakkain.

Tämä kaksikko ei turhemmin esittelyjä kaipaa. PAC, entinen (Adrian) Neville, lähti WWE:stä ovet paukkuen ja joutui istumaan vuoden verran sivussa WWE:n sopimuspykälien ansiosta. Paluu viime syksynä Dragon Gateen ja sitä kautta takaisin maailman huulille ja nyt Euroopan näyttämölle.

Will Ospreay, yksi Englannin tämän hetken huipuista. On vakuuttanut maailman otteillaan New Japanissa ja herättänyt tempuillaan jupinaa puolesta ja vastaan internetin ihanassa maailmassa.

Täysin uniikki kohtaaminen, sillä PAC lähti Floridaan juuri, kun Ospreay oli aloittamassa brittiskenessä. Menneisyys vastaan nykyisyys. Vanha kuningas ja uusi prinssi. York Hall pystyi hädin tuskin pitämään itsensä kasassa tämän kaiken hypen keskellä.

Ja sitten itse ottelu tapahtui.

Kahden ilmiömäisen atleetin taistelu. Ospreay pesemässä PACin omassa pelissään, maailman parhaimpana lenturina. Tästä hermostuva PAC, joka alkaa käyttää hyväkseen sitä, mitä Ospreaylle ei ole: kokemusta, voimaa ja säälimättömyyttä. Unohtamatta muutamaa muistutusta siitä, kuka on oikeasti mies, jonka painivoima unohti. Ospreayn naama aukeaa taiston aikana, mutta meno ei hidastu. Sairas liike seuraa toistaan. Yleisö elää hetkessä. Minuutit kuluvat kuin siivillä. Ospreay joutuu kaivamaan temppuja vanhojen verivihollisiensa arsenaaleista. Mikään ei näytä riittävän.

Ja sitten lopetus on infernaalisen kehno.

Viimeiseen viiteen minuuttiin ahdetaan CCK:n sekaantuminen, koska syyt, täysin epäloogisia ratkaisuja ja lopetus, joka ei jättänyt ketään tyytyväiseksi. Kyllä, revanssiin on kaikki auki, mutta ensimmäisen kerran voi tehdä vain kerran. Valitettavasti tämä voi olla tulos, kun kahden suuren japanilaisen liigan mestarit pistetään vastakkain. Poliittinen peli haisee ja kauas tapahtuman päättyessä buuauksiin…

Tämä olisi voinut olla ikimuistoinen kohtaaminen. Nyt se oli vain erittäin kova, kunhan unohtaa viimeiset viisi minuuttia.

8/10


Kokonaisarvio:

Tapahtumassa oli liuta ongelmia. Suurien tähtien puute ja viime hetken kortin sekoittelut näin suurimpina tekijöinä. RevPro ei kyennyt, tai halunnut, panostaa rakenteluun enää sen jälkeen, kun liput vietiin käsistä PAC/Ospreayn julistamisen jälkeen. Parhaimmillaan riehakas brittiyleisö jaksoikin syttyä vain muutamalle ottelulle. Avausottelu ja McKinnan/Sabian olivat turhia tai kehnoja. CCK/Aussie Open jäi monen mielestä pettymykseksi, naisten ja pääottelun lopetukset söivät itse kutakin. MJF/Phantasmo ja WW/Besties olivat kuitenkin hyviä koitoksia. Käteen jää tapahtuma, josta jäi hieman karvas jälkimaku.

Arvosana: 6/10


Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja. Ähisee myös Smarksiden ääniaalloilla. Viettää myös aivan liikaa aikaa painimaailman päättymättömän uutisvirran parissa. Valmiina avautumaan brittipainin tilasta kaikille kiinnostuneille.

Previous post

Raw'ssa suuria käänteitä – Roman Reigns on päihittänyt leukemian, ja Batista teki shokeeraavan paluunsa WWE:hen

Next post

SmackDownissa yllätyksiä – Kevin Owens ja Matt Hardy tekivät paluunsa, ja Kofi Kingston menetti WWE-mestaruusottelunsa

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.