ArviotElokuvat

Arvio: Spandex Sapiens (2015)

Dokumentti (2015, Suomi). Ohjaus: Oskari Pastila. Käsikirjoitus: Ilja Rautsi. Pääosissa: Michael Majalahti, Jessica Love. Kesto: 90 min.


 

Spandex Sapiens on suomalainen dokumenttielokuva, joka uppoutuu pääasiassa Michael Majalahden eli ”The Rebel” StarBuckin maailmaan. Päähenkilön lisäksi elokuvassa seurataan Jessica Lovea, joka on Euroopan ainoa transsukupuolinen showpainija. Teoksen teemoja ovat rakkaus ja sen vaikeus, jotka johdattavat Michaelia konfliktista toiseen. Elämä kaikkine käänteineen tasapainottuu vasta todellisesta rakkaudesta syntyvän onnen myötä. Parisuhde ei kuitenkaan ole ainut asia, jota StarBuck etsii; elämänkumppanin lisäksi mies yrittää löytää keinoja sopeutua itseään ympäröivään todellisuuteen. Nykyaika on hänelle kummallinen ja vieras.

Tyyliltään Spandex Sapiens on draaman ja komedian sekoitus. Huumori, joka syntyy useimmiten ulkopuolisten sivuhahmojen sitaateista, tuo iloista vaihtelua dokumentin melankoliseen maisemaan. Draama taas kumpuaa surullisista seikoista, jotka asettavat kapuloita sankarin rattaisiin. Kauniisti kukoistava parisuhde kuihtuu, kehässä otetaan kovaa osumaa ja sairaalassa ajaudutaan erilaisiin laitteisiin ja tutkimuksiin, jotka maksavat maltaita. Kotona isä ja äiti toivovat, että poika löytäisi jo etsimänsä ja saisi astua avioon, mutta morsian – sopiva sellainen – tuntuu pysyvän piilossa kiven alla.

Transsukupuolisen Jessica Loven läsnäolo luo lisää haasteita StarBuckin elämään. Vanhoillinen Majalahti on kasvanut maailmaan, jossa perhe muodostuu isästä ja äidistä ja jossa yksilöllä on – tai ainakin kuuluisi olla – vahva ja selvä identiteettinsä. Jessica, miehestä naiseksi muuttunut henkilö, on sen vuoksi ihminen, joka on puhdas vastakohta Michaelin ideologialle. Vastakkainasettelu korostuu painiotteluissa, joissa StarBuckin rooli on kurittaa Jessicaa rajusti ja solvata tätä verbaalisesti. Fakta flirttailee fiktion kanssa, ja konfliktia kiristää kaiken lisäksi se, että Jessica tuntuu nousevan StarBuckia suositummaksi painijaksi. Tunnetta ei alleviivata eksplisiittisesti, mutta kerronnasta syntyy tulkinta, jonka mukaan Jessican suosio on kuin puukko, joka kivuliaasti kääntyy konservatiivisen Majalahden haavassa.

 

spandexsapiens_jessica2

Jessica Love on StarBuckin vastustaja kehässä ja sen ulkopuolella.

 

Visuaalisesti elokuva on – eritoten kaltaiseni painifanin perspektiivistä – erinomainen. Mitä taiteellisemmaksi tyyli äityy, sitä enemmän teos säväyttää. Lyyrisissä kohtauksissa on symboliikkaa, joka haastaa katsojan ajattelemaan ja luo dokumentista siten syvällisen. Kyseessä ei siis ole ainoastaan StarBuckin tarina, vaan tematiikka tavoittaa alitajunnan ja herättää erilaisia kysymyksiä elämästä ja elämisestä ylipäänsä.

Teos ei ajoittaisesta taiteellisuudestaan huolimatta ole silti kuin Andrei Tarkovskyn luoma aivopähkinä tai monituntinen visuaalinen runo, vaan Pastila vaalii taiteen ja suoraviivaisuuden välistä balanssia. Tätä tasapainoa tuotetaan esimerkiksi kehäkohtauksilla, joissa ei ole mitään sen syvällisempää; painijat vain hakkaavat toisiaan, ja se on todellista iloa katsojien silmille. Painiotteluita on näet taltioitu oikein näyttävästi – kuin Darren Aronofskyn The Wrestlerissä (2008) konsanaan. Hauskana nippelitietona se, että elokuvan aikana nähdään tuon nimenomaisen elokuvan juliste, joka löytyy StarBuckin seinältä.

Elokuvan juoni ei kuitenkaan onnistu kasvamaan erityisen kihelmöiväksi. Draamassa on kyllä kaari, jota kohtalo ohjaa kiinnostavasti, mutta varsinainen katarsis on yllättävän vaisu. Eritoten Jessica jää harmillisesti syrjään niin, ettei tarina saa arvoistaan päätöstä. Lopetus tuntuu oikeastaan jopa hätiköidyltä – moni kiinnostava kysymys jää vaille vastaustaan. Elokuvan jälkeen Jessica vaikuttaa päälle liimatulta elementiltä, jonka tarkoitus jää hämäräksi. Kenties tekijät pelkäsivät, että päähenkilö Majalahti olisi jäänyt Jessican varjoon, jos naisen rooli olisi ollut suurempi. Dokumentissa ei toisin sanoen tunnu olevan punaista lankaa, joka pitäisi tarinan koossa. Elokuvan jälkeen olo on ikään kuin edesmenneen ”Rowdy” Roddy Piperin vastustajilla, joille hän huusi: ”Just when you think you’ve got all the answers, I change the questions!”

 

spandexsapiens_jessica_starbuck3

 

Tarina ja katarsis ovat mielestäni ainoita asioita, joissa Spandex Sapiens tietyllä tavalla epäonnistuu. Elämyksenä elokuva on yhtä kaikki äärimmäisen hieno ja mielenkiintoinen. Moni kohtaus nauratti ääneen tai vähintään nosti leveän hymyn huulilleni; teos oli terävästä aihepiiristään huolimatta miellyttävän levollinen kokemus. Painifanina olen erityisen kiitollinen siitä, että dokumentissa on myös meille lajin seuraajille tarkoitettua materiaalia, josta eritoten NXT-kouluttaja Robbie Brooksiden visiitti Fight Club Finlandissa räjäyttää pankin pommin lailla.

Eräs parhaimmista ja esteettisesti hienoimmista kohtauksista on Jessican ja StarBuckin taiteellinen tappelu maailman eri kolkissa – Ane Brunin kappale ”Big In Japan” säestää kyseistä taistelua erinomaisesti. Myös Majalahden visiitti muuan köyhän ja tragikoomisen japanilaismiehen kodissa painui vahvasti mieleeni. Sivuhahmoista kiinnostavin ja paras on Michaelin isä Taimo Majalahti, joka heittää hyväntahtoista huulta pojastaan ja toisaalta tuo rauhallisella olemuksellaan järkeä ja laupeutta elokuvan aggressiiviseen maailmaan.

Spandex Sapiens saavutti suuren kunnian Night Visions -festivaaleilla: elokuvasta tuli historian ensimmäinen kotimainen teos, joka voitti tapahtuman yleisöpalkinnon. Väitän, että kiitos siitä kuuluu dokumentin uniikille ympäristölle ja letkeälle tunnelmalle sekä visuaalisesti säväyttävälle ohjaustyölle. Showpainin – ja Fight Club Finlandin – ihmeellisestä maailmasta saa vielä vaikka minkälaisia tarinoita ja teoksia irti, ja tästä on oikein hyvä lähteä liikkeelle. Elokuva on ehdottomasti tärkeä osa jokaisen kotimaisen painifanin sivistystä ja mielenkiintoinen kurkistus siihen, mitä FCF:n verhojen takana ja StarBuckin pään sisässä tapahtuu. Arvosanani saattaa vetää inan verran kotiin päin, mutta eipä sitä kovin usein pääse suomalaista showpainidokumenttia arvioimaan – täytyy olla todella onnellinen siitä, että Suomessa tällaista kulttuuria tehdään. Suuri kiitos siitä elokuvan ohjaajalle Oskari Pastilalle, joka teki tästä mainiosta kokemuksesta totta!

Elokuvan arvosana: ★★★★


Lue myös: Spandex Sapiens – Tarina rakkaudesta, ääripäistä ja showpainista.

Spandex Sapiens IMDb:ssä.

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja, filosofian maisteri sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: WWF Survivor Series 1998

Next post

Ennakko: Survivor Series 2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.