Arvio: Best in the World 2016

Päivämäärä: 24.6.2016

Sijainti: Concord, Pohjois-Carolina (Cabarrus Arena)

On kulunut hieman yli vuosi siitä, kun kirjoitin Smarksiden ensimmäisen Ring of Honor -arvion. Kyseessä oli Best in the World vuosimallia 2015, jota tähditti Jay Lethalin ja Jay Briscoen taistelu ROH:n mestaruudesta. Nyt on aika kirjoittaa Smarksiden uusin Ring of Honor -arvio, ja kyseessä on taas Best in the World – ja pääotteluna tismalleen sama matsi eli Jay Lethal vastaan Jay Briscoe. ”The Greatest First Generation Wrestler” Jay Lethal voitti siis ROH:n mestaruuden viime vuoden Best in the Worldissa ja on pystynyt pitämään siitä saakka tittelin nimissään päihittäen mm. AJ Stylesin ROH:n omassa ”WrestleManiassa”, Final Battlessa. Paljon on kuitenkin muuttunut vuoden aikana.

Singles Match

Kyle O’Reilly vs. Kamaitachi

Ilta käynnistyi mielenkiintoisesti, kun reDRagon-joukkueesta tuttu Kyle O’Reilly sai vastaansa japanilaisen Kamaitachin, joka teki tässä tapahtumassa debyyttinsä Ring of Honorin maksulähetyksissä. 26-vuotias Kamaitachi on luonut nimeä mm. Meksikossa ja kotimaassaan Japanissa, jossa hän kuului New Japan Pro-Wrestlingin rivistöön vuosina 2010–2013. Se olikin nimenomaan NJPW, joka Kamaitachin ulkomaille lähetti, sillä NJPW operoi usein niin, että se lähettää nuoria oppilaitaan ikään kuin ”vaihto-opiskelijoiksi” kokemusta keräämään. ROH-ura on siis osa tätä Kamaitachin ekskursiota, joka lienee kaikesta päätellen lähellä loppuaan, sillä se on kestänyt jo kolme vuotta.

Erityisellä mielenkiinnolla seurasin Kamaitachia siksi, että Pro Wrestling Guerrilla twiittasi miehen osallistuvan tämän vuoden Battle of Los Angeles -turnaukseen:

Kamaitachi is the second entrant in the 2016 Battle of Los Angeles!

— PWG (@OfficialPWG) 28. kesäkuuta 2016

Ehkä juuri se oli syy, joka jätti ottelusta huonohkon maun suuhuni. Odotin nimittäin hyvää ja vauhdikasta koitosta, jossa kehuttu Kamaitachi vakuuttaisi minut taidoistaan. Sen sijaan sain matsin, joka ei oikein missään vaiheessa lähtenyt lentoon tai sisältänyt mitään hekumallista. Kun melko mitäänsanomattomaan kehätoimintaan ynnää hiljaisen yleisön, käteen jää auttamatta kehno ottelu. Sääli, sillä olisin toivonut Kamaitachilta enemmän. Tämän esityksen perusteella en pidä häntä järin kiinnostavana Battle of Los Angeles -ottelijana.

4/10

Singles Match

Silas Young vs. ACH

Ah, Silas Young – showpainin viimeinen tosimies! Mahtava hahmo ja hieno ottelija, joka ei kuitenkaan pääse kahleistaan kunnolla irti, vaan räpiköi keskikortissa ja saa usein selkäänsä. Hän on siis ikään kuin Ring of Honorin TEUVO. Tällä kertaa Young oli ajautunut riitasille lennokkaasta painityylistään tunnetun ACH:n kanssa, mutta ACH:n lennokas painityyli ei ollut se, mikä Silasta provosoi. Ei, vaan vika on ACH:ssä itsessään, sillä ACH on animea kuluttava mies, jota Young kutsuu lapseksi. Silas siis pyrki antamaan ACH:lle opetuksen, jotta tästä tulisi vielä joskus aito ja oikea mies.

Vaan kuten aina (tai ainakin kovin usein), Silas sai selkäänsä. ACH:n nopeus ja energisyys olivat nimittäin Youngille myrkkyä, ja lopulta ACH nappasi ottelusta voiton 450 splashilla. Tämä oli jo vauhdikkaampi ja kuumempi matsi kuin O’Reillyn ja Kamaitachin avaaja, mutta loppujen lopuksi tämäkin oli melko keskinkertainen ja mitäänsanomaton kamppailu. Niin paljon kuin Silasista pidänkin, mies painii yleensä juuri tällaisia matseja, joista ei jää paljoakaan kerrottavaa jälkipolville. Mukavaa viihdettä silti, muttei mitään taianomaista showpainia.

5/10

Singles Match

Roderick Strong vs. Mark Briscoe

NXT-fanit tarkkana: Roderick Strong on nimi, joka kannattaa painaa mieleen. 32-vuotias Strong on nimittäin tulossa WWE:hen (eli mitä ilmeisimmin NXT:hen) ihan lähitulevaisuudessa, mikäli huhupuheet pitävät paikkaansa.

Tämä ottelu olikin kiinnostava juuri siksi, että kyseessä oli Roddyn jäähyväismatsi Ring of Honorin maksulähetyksissä. Se ei ole mikään pieni juttu, sillä Strong – joka käyttää lempinimeä ”Mr. ROH” – on entinen ROH-mestari, ROH:n joukkuemestari ja ROH:n Television-mestari sekä turnauksien Survival of the Fittest (2005), Honor Gauntlet (2010) ja Toronto Gauntlet (2010) voittaja ja järjestyksessään toinen painija ROH:n historiassa, joka ansaitsi Triple Crown Champion -arvonimen (arvonimen saa se, joka on onnistunut voittamaan ROH:n kolmesta mestaruudesta jokaisen). Toisaalta ottelu kiinnosti myös siksi, ettei Mark Briscoe ottele tänä päivänä kovin usein yksilöotteluissa ROH:n maksulähetyksissä. Oli myös kiinnostavaa nähdä, häviäisikö vastikään IWGP Tag Team -mestariksi NJPW:n Dominionissa noussut Briscoe vai ROH:sta poistuva Strong tämän ottelun.

Olen usein kritisoinut Strongia karisman puutteesta ja tylsästä ottelutyylistä, joka on mielestäni liian urheilullinen. Tässä matsissa Mark Briscoen vauhdikas ja sekopäinen tyyli kuitenkin sopi hyvin yhteen Strongin rauhallisen tyylin kanssa, ja lopputuloksena oli oikein mukiinmenevä vääntö, jossa riitti vauhtia ja toisaalta myös rauhallisia tilanteita. Ei minkään sortin klassikko, mutta joka tapauksessa viihdyttävä ottelu ja hyvä osoitus siitä, että Strong on parhaimmillaan mainio ottelija.

7/10

6-Man Tag Team Match
Tornado Rules

Moose & War Machine vs. Adam Cole & The Young Bucks

Jotkut sanovat, että Nick ja Matt Jackson (Young Bucks) ottelevat aina samanlaisen matsin. Se voi ehkä olla totta, mutta totta on myös se, että he tekevät sen joka kerta paremmin.

Olen nähnyt elämäni aikana satoja kuuden miehen joukkuematseja, ja tämä kyseinen koitos lukeutuu helposti niiden matsien parhaimmistoon. En tiedä, mitä muut painijournalistit ovat tästä kirjoittaneet, mutta mielestäni tämä oli aivan hillitöntä tykitystä alkusekunneista loppuratkaisuun saakka, ja tasan ainut ongelma, joka ottelua hieman rokotti, oli paremman tarinan puute. Tarina oli kyllä selkeä (Moose ja War Machine puolustivat Ring of Honorin kunniaa), muttei kyennyt viemään ottelua eeppisiin sfääreihin. Fiilis oli oikeastaan hyvin paljon samanlainen kuin viimeisimmän NXT:n TakeOver-tapahtuman ottelussa, jossa American Alpha paini The Revivalia vastaan: uskomaton ja ilmiömäinen matsi, joka ei kuitenkaan voinut räjäyttää pankkia.

Lievästä kritiikistäni huolimatta aivan huikea mättö, joka takuuvarmasti viihdyttää kaikkia painifaneja (paitsi ehkä niitä puristeja, jotka eivät pidä Young Bucksista). Erityinen hatunnosto Mooselle ja War Machinen jäsenille, jotka suoriutuivat ottelusta täysin puhtain paperein ja laittoivat kroppaansa uskomattomalla tavalla likoon. On myös pakko kehua sitä, miten hyvin Adam Cole ja Young Bucks toimivat joukkueena. Eikä Colen rooli ollut helppo, sillä hänen piti täyttää ne saappaat, jotka AJ Styles jätti jälkeensä. Hän kuitenkin teki sen, enkä enää haikaile Stylesiä takaisin Bullet Clubiin.

9/10

ROH World Tag Team Championship

The Addiction (c) vs. Motor City Machine Guns

Sitten otettiin suurin piirtein vuosikymmenen mittainen aikamatka menneisyyteen ja ikään kuin imeydyttiin Total Nonstop Action Wrestlingin syövereihin. The Addiction (Frankie Kazarian ja Christopher Daniels) ei tosin koskaan kohdannut Motor City Machine Gunsia (Alex Shelley ja Chris Sabin) TNA:ssa, mutta jokainen heistä on kuitenkin yhdistettävissä nimenomaan TNA:han ja tarkemmin sanottuna sen joukkuedivisioonaan.

Se aikamatka oli mielestäni virhe, sillä tällainen TNA-mehustelu ei kyllä kiehtonut allekirjoittanutta tippaakaan. Sama tylsyys säteili myös kehään, jossa joukkueet eivät saaneet mitään erityistä aikaiseksi. Matsista muodostuikin varsin tavanomainen ja keskinkertainen matsi, joka jäi pahemman kerran edellisen ottelun eli Bullet Clubin varjoon. Mielenkiintoani latisti kaiken lisäksi se, etten tahtoisi nähdä Addictionia enkä myöskään Motor City Machine Gunsia ROH:n joukkuemestareina. Divisioona tarvitseekin jonkinlaisen piristysruiskeen. Siksi on sääli, että entinen mestari War Machine sai harmillisen lyhyen mestaruuskauden.

5/10

Fight Without Honor

Steve Corino vs. BJ Whitmer

Voi veljet, tästä en osannut odottaa yhtään mitään. Kaksi kankeaa ja keski-ikäistä miestä tappelemassa toisiaan vastaan hardcore-ottelussa Ring of Honorin maksulähetyksessä. Lähinnä toivoin, että matsi menisi mahdollisimman nopeasti ohi.

Ottelu kuitenkin onnistui jollain oudolla tavalla ylittämään odotukseni. En sano, että matsi oli erityisen hyvä, sillä sitä se ei ollut, mutta viihdyttävä se oli yhtä kaikki. Corino ja Whitmer yrittivät nimittäin varsin selvästi matkia Lucha Undergroundin ensimmäisen kauden päätösjakson ottelua, jossa Pentagon Jr. taisteli Vampiroa vastaan verisessä ja väkivaltaisessa matsissa, ja vaikkeivät Corino ja Whitmer päässeet lähellekään Pentagon Jr:n ja Vampiron tasoa, niin ottelu oli siitä huolimatta kiinnostavaa katseltavaa. Paremmin toteutettuna ottelusta olisi voinut tulla jopa jonkin sortin pieni, salainen klassikko.

Se, mistä tämän ottelun kuitenkin muistan vielä pitkään, on ottelun äärimmäisen yllättävä lopetus. En tiedä, viitsinkö paljastaa sitä tässä, sillä se kannattaa kokea omin silmin. En olisi koskaan uskonut näkeväni Ring of Honorissa jotain sellaista, ja juuri siksi ratkaisu oli mielestäni äärimmäisen hauska ja kihelmöivä. Hatunnosto siis ROH:lle villistä meiningistä, ja pakko sanoa, että olen kyseisen loppuratkaisun jälkeen kiinnostunut näkemään Corinon ja Whitmerin vielä kerran samassa kehässä.

7/10

ROH World Television Championship

Bobby Fish (c) vs. Dalton Castle

Dalton Castle on pitkälti samanlainen painija kuin Silas Young. Loistava, loistava hahmo, joka ei kuitenkaan kykene ihmeisiin kehässä. Olin siksi innoissani tästä ottelusta, sillä kyseessä oli Castlen ensimmäinen mestaruusmatsi eli todellinen näytön paikka ROH:ssa, ja vastaansa hän sai painimasiina Bobby Fishin.

Vaan ei, Castle ei siltikään onnistunut painimaan muuta kuin keskinkertaisen matsin. Ottelussa oli kyllä joitakin hienoja kohtia, ja tunnelma oli yleisön ansiosta hyvä, mutta edelleen päällimmäisenä ajatuksenani oli, että jokin tökkii. Jokin yksinkertaisesti tökkii, enkä osaa sitä sen tarkemmin selittää. Ehkä Castle sitten toimisi paremmin joukkuepainijana, mutta näissä yksilöotteluissa mies ei ole kyennyt lunastamaan niitä odotuksia, joita olen häneen ladannut. Toisaalta vika voi yhtä lailla olla siinä, ettei hän ole vielä löytänyt oikeanlaista vastustajaa itselleen. Fish ainakin oli tämän ottelun perusteella väärä sellainen.

5/10

ROH World Championship

Jay Lethal (c) vs. Jay Briscoe

Jay Lethal ja Jay Briscoe siis kohtasivat toisensa viime vuoden Best in the Worldissa, ja silloin Lethal nousi ensimmäistä kertaa urallaan ROH:n mestariksi päihittämällä Briscoen. Nyt Briscoe haki kostoa ja yritti olla se mies, joka vihdoin ja viimein lopettaisi Lethalin mestaruuskauden.

Tarina oli siis vesiselvä, ja siihen yhdistyi mukava kehätoiminta, jossa ottelijat suorittivat hienoja spotteja ja dramaattisia tekoja. Esimerkiksi Taeler Hendrix, Lethalin tukija, häädettiin kehäalueelta pois, ja taistelu siirtyi monesti kehän ulkopuolelle. Tätä kaikkea siivittivät näyttävät hetket, kuten ottelijoiden loikat kehästä ulos. Lopputaistelussa vaihdettiin vaihde vitoselle ja annettiin palaa toden teolla.

Kuulostaa erinomaiselta, mutta tuomioni on, ettei tämä ”kaikkien aikojen suurin revanssi” kyllä ollut niin hyvä ottelu kuin olin odottanut. Ottelussa ehdottomasti oli hienoja spotteja ja tiukkoja tilanteita, mutta toisaalta matsista puuttui se henkeäsalpaava tunnelma, jota pääotteluilta janoan. Mielestäni matsissa nähtiin myös liikaa lopetusliikkeitä, niin että esim. Jay Driller ja Lethal Injection kokivat inflaation. En toisaalta vastusta aivan yliampuvia mättöjä, jos ne ammutaan sataprosenttisesti yli, mutta tämä ammuttiin ikään kuin vain 60-prosenttisesti yli. Siksi suuhuni jäi tietyllä tavalla karvas maku, enkä ollut ottelustani niin innoissani kuin selostajat Nigel McGuinness ja Kevin Kelly tuntuivat olevan.

7/10

---

Kokonaisuudessaan Best in the World 2016 oli menettelevä tapahtuma. Tuntuu siltä, että lähestulkoon jokainen ROH:n maksulähetyksistä (pl. viime vuoden Final Battle) on ”vain” menettelevä tapahtuma. Potentiaalia on, ja välillä nähdään jokin täysosuma (kuten tämän tapahtuman Moose & War Machine vs. Bullet Club), mutta silti jokin tökkii. Luottoni ROH:n tulevaisuuteen on joka tapauksessa korkealla, vaikka vaikuttaa siltä, että ROH tarvitsee NJPW:n supertähtiä (kuten Hiroshi Tanahashia ja Kazuchika Okadaa) tuntuakseen aidosti suurelta ja merkittävältä.

Tapahtuman arvosana: 6/10