2015ROHTapahtumat

Arvio: Death Before Dishonor XIII

Sijainti: Baltimore, Maryland (William J Myers Pavilion)

Päivämäärä: 24.7.2015

Singles Match

Silas Young vs. Will Ferrara

1roh

Tämän ottelun taustatarina ei valjennut minulle, sillä Young oli edelleen riidoissa Dalton Castlen kanssa. Young ja Castle siis kohtasivat toisensa Ring of Honorin edellisessä PPV:ssä Best in the Worldissa, ja Silas kantoi Castlelle yhä kaunaa. Herrat eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan tässä show’ssa, jossa Young sai vastustajakseen Will Ferraran ja Castle puolestaan Adam Colen. Tästä huolimatta Castlen kaksi apupoikaa, The Boys, sekaantui ottelun kulkuun ja sai Youngin otsasuonen sykkimään raivosta.

Otteluna tämä oli varsin tyypillinen Silas Youngin matsi. Young soittaa suutaan vähän kaikille, ja babyface-painija kerää hurrauksia näyttävillä hypyillään ja volteillaan. Toimiva kaava yleensä, mutta tällä kerralla yleisö ei syttynyt otteluun tarpeeksi paljon. Ehkä vika oli Ferrarassa, joka ei välttämättä ole tarpeeksi suosittu painija opener-ottelijaksi. Ei siis mikään tulinen koitos, vaan vähän vaisu startti tapahtumalle.

Arvosana: 5/10

Singles Match

Cedric Alexander vs. Moose

roh2

Tämä matsi sen sijaan kiinnosti yleisöä enemmän, eikä ihme. Moose on todella karismaattinen ja vangitseva painija, joka ei välttämättä ole maailman taitavin artikuloimaan mutta saa yleisön mukaan jo pelkällä kehonkielellään. Cedric Alexander on sen sijaan ylimielinen ja opportunistinen nilkki, joka tahtoo osoittaa kaikille olevansa Moosea parempi painija. Pakkaa oli sekoittamassa myös Veda Scott, kuuma silmälasipäinen nainen, joka oli viime PPV:ssä siirtynyt Moosen leiristä Alexanderin seuraan. Tiedossa oli siis dramaattinen matsi, jossa Moose haki kostoa Cedricistä. Cedric puolestaan haki jo toista voittoaan Moosesta, jolloin hänestä tulisi Ring of Honorin historian ensimmäinen painija, joka on onnistunut voittamaan Moosen kahdesti. Moose is loose!

Matsi oli ikävä kyllä pettymys. Eritoten Moose voi olla tulevaisuudessa todella hieno painija, jos hän onnistuu hiomaan taitojaan ja muuntautumaan taitavaksi hirviöksi. Painotan sanaa tulevaisuudessa, sillä vielä tässä vaiheessa Moose on kieltämättä hiomaton timantti. Se on sääli, sillä ottelussa nähtiin useita hienoja juttuja, jotka kuitenkin epäonnistuivat viime hetkellä. Parempana päivänä ja paremmalla tuurilla Moose ja Alexander olisivat kyenneet ottelemaan paljon paremman matsin, mutta nyt tuomio on tämä. Viihdyin joka tapauksessa matsin parissa hyvin, joten ei tästä paha maku suuhun jäänyt. Ehkä jo ensi kerralla parivaljakko onnistuu paremmin.

Arvosana: 4/10

Tag Team Match

Roppongi Vice vs. The Briscoes

roh3

Illan ensimmäinen myönteisesti yllättänyt matsi tuli tässä. Tiedostin toki jo ennen ottelua, että Roppongi Vice saa taatusti hyvän matsin aikaan Briscoen veljesten kanssa, mutta mieltäni kiusasi pelko siitä, jaksaako ottelu kuitenkaan kiinnostaa minua. Pelkoani vahvisti se seikka, ettei matsi edes pohjautunut sen suurempaan kuvioon. Tuntui siis siltä, että luvassa oli vain visuaalisesti hieno mutta tunteellisesti köyhä mättö, mutta olin onneksi ainakin osittain väärässä. En sano, että matsissa olisi ollut jokin mestarillinen tarina tai muuta sellaista, mutta hahmot pitivät minut yhtä kaikki otteessaan ja tekivät ottelusta jännittävän.

Tässä vaiheessa on kehuttava erityisesti Mark Briscoen hahmoa. Mark on siis kasvattanut pitkät hiukset ja järkyttävän naamakarvoituksen ja alkanut käyttäytyä omituisesti. Moni ryppyotsainen Ring of Honor -fanaatikko ei varmaankaan asiasta nauti, sillä Mark on välillä suoraan kuin Chikarasta, mutta allekirjoittanutta hänen kungfu-villityksensä huvittaa paljon. Markin sekoaminen saa myös Jayn vaikuttamaan kiinnostavalta, sillä on hauska seurata, kuinka Jay reagoi veljensä toilailuihin. Koska myös Roppongi Vice (ja eritoten sen toinen jäsen, Trent Baretta) edustaa rentoa tyyliä, matsi tuntui viihdyttävältä. Tähän kun ynnätään muutama oikein komea spotti ja hieno kliimaksi, niin lopputulos on hyvä.

Arvosana: 7/10

Singles Match

Adam Cole vs. Dalton Castle

roh4

Seuraava todellinen yllättäjä oli puolestaan tämä matsi. Harmi kyllä ottelu yllätti kahdella tavalla: ensin positiivisesti, sitten negatiivisesti. En nimittäin ole koskaan ollut Adam Colen suurin fani, mutta tässä ottelussa hän tuntui tavallista viihdyttävämmältä. Cole ei kuitenkaan ollut se suurin yllättäjä, vaan sen kunnian saa Dalton Castle. En edes ymmärrä, miksen noteerannut Castlea sen kummemmin Best in the Worldissa, sillä tässä tapahtumassa hän oli heti sisääntulostaan lähtien täyttä kultaa. Castle on Mark Briscoen tavoin suoraan kuin Chikarasta, mutta Castlen ja Briscoen ero on se, että Castle on rutkasti parempi hahmo. Hän on kuin sekoitus Joey Ryania ja 1990-luvun puolivälin Goldustia: yliampuva, omituinen homoseksuaali, joka käyttää sisääntulotunnarinaan koveria Queenin hitistä ”I Want It All”, pukeutuu teatraalisesti ja hengaa kahden nuoren, tummaihoisen maskipäisen pojan (The Boys) kanssa. Täydellinen feudikumppani siis Silas Youngille, joka on ”maailman viimeinen tosimies”, mutta hyvä vihollinen myös Adam Colelle, joka on niin ikään vahvasti seksuaalinen painija. Baybay!

Näistä erinomaisista hahmoista huolimatta matsi oli tasoltaan vain keskinkertainen. Vielä alkuun Cole ja Castle tekivät kaikkea mielenkiintoista ja pitivät yleisön vahvasti otteessaan, mutta myöhemmin ottelua alkoi vaivata kaksi tekijää: liian pitkä kesto ja liian tavanomainen meininki. Castlen ja Colen olisi pitänyt vetää matsi täysin överiksi ja luoda siten todella hauska koitos, mutta nyt kaksikko jäi kuitenkin geneeriselle vaihteelle. Viihdyttävä matsi joka tapauksessa ja hyvä osoitus siitä, ettei jokainen Ring of Honorin ottelu ole haudanvakava taisto, mutta aineksia olisi ollut parempaankin.

Arvosana: 5/10

No Disqualifications Match

Adam Page vs. ACH

roh5

Tämä ottelu toimikoon taas osoituksena siitä, ettei jokainen Ring of Honorin ottelu ole pelkkää mattopainia täynnä. Kyseessä oli siis hardcore-henkinen mättö, jossa käytettiin aseina mm. pöytiä ja tikapuita. Matsi ei kuitenkaan koostunut vain hardcoresta, sillä Page ja eritoten ACH ovat taitavia ja lennokkaita painijoita, jotka pystyvät vetämään hyvän matsin ilman aseitakin. Taustalla oli kaiken lisäksi varsin passeli feudi, joten ottelulla oli kaikki ainekset nousta vaikka pienimuotoiseksi klassikoksi.

Siihen Page ja ACH eivät kuitenkaan yltäneet. Matsissa kyllä nähtiin joitakin näyttäviä spotteja ja vaarallisia riskejä, mutta ongelmaksi muodostui tökkivä flow ja siten hieman kehno tunnelma. Tällaiset matsit ovat mielestäni parhaimmillaan silloin, kun ottelijat murskaavat toisiaan taukoamatta. Esimerkiksi Masato Tanakan ja Mike Awesomen hardcore-matsit ovat klassikoita juuri tuosta syystä. ACH:n ja Pagen matsi oli puolestaan sellainen, että se ei imaissut samalla tavalla sisäänsä. Kaksikkoa täytyy kuitenkin kiittää siitä, että matsin kliimaksi todella myös oli sen paras kohta. Ottelu nimittäin päättyi todella rajuun spottiin, joka oli sopiva päätös tällaiselle matsille.

Arvosana: 6/10

ROH World Tag Team Championship
Four Corner Survival Match

reDRagon vs. War Machine vs. The Kingdom vs. The Addiction (c)

roh6

Kun neljä joukkuetta taistelee samassa kehässä samaan aikaan, lopputulos on usein kaoottinen. Tämä kööri kuitenkin onnistui pitämään matsinsa yllättävän hyvin aisoissaan. Ei koitos mitään erityistä tarinaa onnistunut kertomaan (eikä ihme), mutta joka tapauksessa ottelu tarjosi hyvää viihdettä ja hienoja tilanteita. Myös työnjako oli selkeä: reDRagon oli vastuussa laadukkaasta kehätoiminnasta, kukkoileva Kingdom yleisön viihdyttämisestä, brutaali War Machine painijoiden murskaamisesta ja The Addiction eli Frankie Kazarian ja Christopher Daniels matsin pitämisestä koossa. Näin ollen ottelun ympärille muodostui edes jonkinlainen tarina, joka ei kuitenkaan kyennyt tarjoamaan mitään aidosti mullistavaa.

Jos tätä vertaa CZW:n New Heights -tapahtuman pääotteluun, voi todeta, että CZW:n matsi oli inan verran parempi. Kiitos siitä kuuluu toki lähinnä The Young Bucksille, joka kantoi matsia kuin äiti vastasyntynyttä lastaan, mutta oli se myös rakenteeltaan parempi kuin tämä Ring of Honorin ottelu. Tasapaksua jyystöä, jossa yksikään spotti tai hetki ei oikeastaan noussut ylitse muiden. Tai no, täytyy todeta, että olihan se varsin vakuuttava näky, kun 120-kiloinen partaveikko Hanson loikkasi kehätolpalta etuperinvoltilla alas kehän ulkopuolelle muiden painijoiden päälle. Muilta osin tasaisen hyvä muttei kuitenkaan loistelias matsi.

Arvosana: 7/10

ROH World Championship

Roderick Strong vs. Jay Lethal (c)

roh7

Sitten oli aika oksentaa. Okei, myönnettäköön, ettei nyt ihan sentään oksentaa, mutta ainakin voida pahoin. Tämän matsin aikana joutui katsojana nielemään näet sellaisen annoksen Kool-Aidia, että rupesi suorastaan puistattamaan. Jokainen teko, jonka Strong tai Lethal teki, oli selostajien mielestä paras ikinä, ja ottelu kuulemma muuttui koko ajan eeppisemmäksi ja eeppisemmäksi – ja tätä kesti kokonaisen tunnin verran! Kaiken kukkuraksi selostamossa istui Nigel McGuinness, joka edustaa tyylilajia, jota en voi sietää. No, okei, voin sietää kyllä, sillä yritän olla suvaitsevainen jopa McGuinnessia kohtaan, joten sanottakoon, että McGuinness edustaa tyylilajia, joka on mielestäni aivan liian kuiva ja urheilullinen tapa lähestyä showpainia. Hän ikään kuin riisuu koko lajin kaikista show-elementeistään ja saa sen kuulostamaan puhtaalta urheilulajilta, siis kilpaurheilulta. Ei siinä, menee pienissä annoksissa vielä, ja toisinaan showpainia on virkistävää ajatella kilpaurheiluna, mutta tällainen hidastempoinen ja 60 minuuttia kestävä matsi on yksinkertaisesti yliannostus kaltaiselleni katsojalle, joka pitää showpainia pikemmin viihteenä kuin urheiluna. Enough is enough!

En siis niinkään kritisoi sitä, miten Strong ja Lethal ottelivat, sillä joskus tällainen meno tosiaan napostelee kyllä. Esimerkiksi Shawn Michaelsin ja Bret Hartin 60-minuuttinen teräsmiesmatsi on mielestäni klassikko. Valitukseni kohdistuu pikemmin siihen, miten Ring of Honor presentoi tätä matsia. McGuinness ja erityisesti Kevin Kelly hypettivät matsia yksinkertaisesti ihan liikaa, jolloin tuntuu siltä, kuin yhtiö pakottaa asiakastaan tykkäämään tuotteestaan. Se ei ole koskaan kivaa, se. En myöskään koe, että pelkkä matsin pituus tekee siitä ikimuistoisen. Ottelu voi kestää vaikka puolitoista tuntia, mutta se on eeppinen ainoastaan silloin, jos se oikeasti on eeppinen. Lethalin ja Strongin matsi oli menettelevä, mutta en minä sitä missään nimessä eeppiseksi kutsuisi.

Arvosana: 5/10

Kokonaisuudessaan Death Before Dishonor XIII muistutti minua siitä, miksi olen aikoinaan ottanut etäisyyttä Ring of Honoriin. Showpainin pitäisi olla hauska laji, joka viihdyttää. Tunnin mittainen ottelu, joka etenee hitaasti, muistuttaa luonteeltaan shakkia ja on olevinaan eeppinen, ei ole hauskaa saati viihdyttävää katseltavaa. Kuivasta pääottelusta huolimatta kortissa oli myös virkistäviä juttuja, kuten Dalton Castle ja Mark Briscoe. En siis aio luovuttaa ROH:n suhteen, mutten myöskään toivo, että tulevaisuudessa nähtäisiin lisää tällaisia Roderick Strongin ja Jay Lethalin välisiä matseja. En myöskään pahastuisi, jos Roderick Strongia ei enää nähtäisi päämestaruuskuvioissa laisinkaan. Jos Brock Lesnar on pedon ruumiillistuma, Roderick Strong on kuivuuden ruumiillistuma.

Tapahtuman arvosana: 5/10

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Nitro vs. Raw IV (29.1.1996)

Next post

Snacky Slam 2015: Pukinmäki

2 Comments

  1. 02.08.15 at 16:01 — Vastaa

    Jos pidät Roderick Strongia kuivuuden ruumiillistumana, kehotan katsastamaan miehen PWG runin viimevuotisesta Elevenistä tähän päivään asti. ROH:n babyface Roddy ei vaan toimi millään tasolla, mutta mulkku-Roderick on sitä parhautta ainakin PWG:ssä. Erityissuosikkinani ottelu Zach Sabre Jr. kanssa alkuvuoden Don’t Sweat The Technique-tapahtumassa.

    Muuten hyvä arvio ROH:sta 🙂

  2. Eetu Lehtinen
    03.08.15 at 12:24 — Vastaa

    Voi olla, että Strong tosiaan toimii mulkkuna. Tällaisena ROH:n haudanvakavana sankarina Roddy on kuitenkin ällöttävän tylsä äijä meikäläiselle.

    Kiitos kommentista!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.