2000ArkistoECWTapahtumat

Arvio: ECW Anarchy Rulz 2000

Päivämäärä: 1.10.2000

Sijainti: St. Paul, Minnesota (Roy Wilkins Auditorium)

Yleisömäärä: 4 600

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Anarchy Rulz oli ECW:n alkusyksyn ppv, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa edellisenä vuotena. Silloin se nousi koko vuoden parhaaksi ppv:ksi. Saa nähdä, miten nyt käy, kun ajat ECW:ssä ovat paljon vaikeammat. ECW:n rosterista löytyi enää pari hassua pitkän linjan ECW-painijaa (Sandman, Dreamer, RVD, Mahoney…), jotka olivat painineet firmassa pidempään kuin enintään pari vuotta. Tv-diili TNN:n kanssa päättyisi tätä ppv:tä seuraavana viikkona, sillä se oli ollut alusta lähtien täysi katastrofi. TNN ei voinut sietää ECW:n tyyliä, ja nyt TNN oli alkanut lähettää kanavallaan WWF:n lippulaivashow’ta Raw’ta. ECW oli siis menettänyt painijansa, tv-näkyvyytensä ja myös rahansa. Paul Heyman ei enää pystynyt maksamaan läheskään kaikille painijoille niitä summia, joita hän oli luvannut. Nyt nämä painijat tekivät tätä ensisijaisesti rakkaudesta lajiin. Selostajinamme tässä murheellisen ajan ppv:ssä koko show’n ajan Joey Styles ja lisäksi hänen apunaan alkushow’sta Joel Gertner ja loppushow’sta Cyrus. Pakko todeta, että Gertner sopi color commentatorin rooliin noin sata kertaa huonommin kuin olin ajatellut. No, onneksi Cyrus pelasti. Kaikki kuvat painijoista ovat muuten tällä kertaa mukavan punaisia, koska areenalla oli show’n ajan tuollainen ihmeellinen punertava valaistus.

Tag Team Match

Christian York & Joey Matthews vs. Danny Doring & Roadkill

Christian York ja Joey Matthews olivat ECW:n uusimpia hankintoja ja firman potentiaalisia tulevaisuuden nimiä. High flying -painia edustavat nuorukaiset saivat joukkueena painiessaan alusta asti paljon näkyvyyttä ECW:ssä, ja Matthewsin lempinimeksikin annettiin Joey ”Future” Matthews. Tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat näilläkin kahdella, kun ECW ajautui vararikkoon alkuvuodesta 2001. Yorkista ei tullut painibisneksessä koskaan mitään kummempaa, mutta Matthews saattaa olla tutumpi myöhemmällä paininimellään Joey Mercury. Doring ja Roadkill olivat puolestaan jo muodostuneet vakiokalustoksi ECW:n joukkuedivisioonassa, ja nyt he tahtoivat ottaa selvää ystävällishenkisessä openerissa siitä, olisiko näistä kahdesta nuorukaisesta mihinkään.

Tämä oli kaikella tapaa hieno esimerkki siitä, kuinka rakennetaan hyvä opener show’lle. Vetäistään yksi hommansa hyvin osaava, taitava ja kokenut joukkue tämmöistä uutta tulokasjoukkuetta vastaan. Sen jälkeen annetaan aikaa vajaa 10 minuuttia rehdin ja rehellisen face vs. face -ottelun käymiseksi, ja saadaan yleisö hienosti mukaan. Ei tässä mitään pyörää uudestaan keksitty, mutta se ei ollutkaan ottelun pointti. Vauhdikas kamppailu muutamalla oikein näyttävällä high flying -liikkeellä. Sai vieläpä näyttämään kaikki neljä painijaa oikein hyvältä. Lisää tällaisia.

* * *

Singles Match

EZ Money vs. Kid Kash

EZ Money oli myös näistä ECW:n loppuajan uusia ja lahjakkaita nimiä, joista ei sittemmin tullut painibisneksessä mitään hirveän suurta. Harmi sinänsä, sillä Moneylläkin oli kaikki potentiaali hienoksi cruiserweight-painijaksi. Tässä ottelussa ei kuitenkaan ollut kyse niinkään Rahasta tai edes Käteisestä, vaikka näillä kahdella lupaavalla nuorukaisella olikin ollut biiffiä Moneyn debyytistä lähtien. He olivat otelleet useita hienoja otteluita, joissa ei ratkaissut raha vaan painitaidot. Nyt oli nimittäin kyse Moneyn ja Kashin ringsidellä olleista Cyruksesta ja Joel Gertneristä. Networkin aika ECW:n kayfabe-johdossa alkoi olla ohi, mutta Network-edustaja Cyrus yritti vielä viimeisillä hallinnan rippeillään nitistää häntä alusta asti vastustaneen ja ECW:tä vahvasti edustaneen Joel Gertnerin. Se oli kuitenkin vaikeaa, koska hän ei saanut määräillä ECW:ssä enää mielin määrin, sillä ECW oli saanut uuden comissionerin – Little Spike Dudleyn. Tämäkin ottelu lähti liikkeelle siitä, että Cyrus saapui kehään ilmoittamaan, ettei hän suostukaan kohtaamaan Gertneriä ottelussa, joka oli etukäteen buukattu tähän ppv:hen, ellei Gertner ensin voita ottelussa Cyruksen valitsemaa edustajaa EZ Moneyta. Tällöin Spike saapui paikalle ja ilmoitti, ettei homma mene ihan Cyruksen suunnittelemalla tavalla. Gertnerin sijaan Money joutuu kohtaamaan Kid Kashin. Jos Kash voittaa, Cyruksen ja Gertnerin ottelu nähdään heti tämän jälkeen. Jos Money voittaa, ottelu perutaan.

Etukäteen en ollut aivan varma, mitä tältä ottelulta sopii odottaa, sillä en ollut pahemmin Moneyn otteita nähnyt. En näin ollen tiennyt, onko hän todella niin hyvä kehässä, kuin Joey Styles väitti. Onneksi Styles ei valehdellut tälläkään kertaa, vaan Moneysta paljastui oikein lahjakas ja hommansa näyttävästi taitava light heavyweight -painija. Niinpä Kash ja Money pistivät pystyyn hienon 10-minuuttisen taidonnäytöksen siitä, millaista kahden pienikokoisen painijan high flying -meininki voi parhaimmillaan olla. Jos aikaa olisi tullut enemmän, ottelu olisi erittäin todennäköisesti yltänyt huipputasolle. Nyt jäin kaipaamaan vielä vähän enemmän, mutta sitä ei rajallinen aika mahdollistanut.

* * * ½ 

Singles Match

Joel Gertner vs. Cyrus

Tämän taustatarina tulikin edellä jo aika hyvin selitettyä. Cyrus oli ollut siis tuhoa, sensuuria ja kaikkea pahaa ECW:hen kylväneen ja sitä pitkään hallinneen Network-stablen johtaja. Joel Gertner oli taas non wrestler -puolelta kaikkein näkyvimmin ECW:n puolesta taistellut kaveri. Tämän vuoden jokaisessa ppv:ssä Cyrus oli väkivalloin pakottanut Gertnerin ulos show’sta: viimeksi mukaan tarvittiin jo poliisijoukot. Nyt Network oli menettänyt käytännössä lähes kaiken valtansa, ja Gertnerillä oli vihdoin mahdollisuus maksaa Cyrukselle potut pottuina.

Paskaahan tämä ottelu oli, mutta onneksi ei edes kestänyt pitkään. Sinällään ihan kivasti buukattu, ja saatiinhan tähän sellainen pieni feel good -momentti, kun mm. Sandmankin kävi sekaantumassa otteluun. Aika vähän (jos ollenkaan) tällä ottelulla oli painin kanssa tekemistä. Puolikas ihan kivasta fiiliksestä. Yleisö todella inhosi Cyrusta.

½ 

Tag Team Match

The Baldies vs. Balls Mahoney & Chilly Willy

Baldies oli vaikuttanut ECW:ssä jo lähes vuoden, enkä muista nähneeni heiltä edelleenkään yhtään merkittävää tai erityisen hyvää ottelua. Suurin syy on toki se, että porukka on suurimman osan ECW-ajastaan keskittynyt feudaamaan New Jackin kanssa, mutta eipä näissä myöhemmissäkään kuvioissa suurempaa kehuttavaa ole ollut. Tässä vaiheessa Baldies oli kutistunut Angelin ja DeViton kahden hengen porukaksi, ja he olivat kahdestaan päättäneet tehdä ECW-legenda Balls Mahoneyn elämästä helvettiä. Kun Balls sai avukseen yhden uusista ECW:n painijoista, entisen toughman-kilpailijan Chilly Willyn, sai tämä osakseen täsmälleen saman kohtelun kuin Mahoney. Willy oli näitä vähiten merkittäviä tapauksia ECW:n uusista signauksista, eikä hänestä ole kuultu paljoa ECW:n jälkeen.

Siihen on myös syynsä, miksi tämä isokokoinen musta painija ei saavuttanut koskaan mitään suurta. Jos ei oteta huomioon sitä, että hänellä oli hassu kehänimi ja että hän saapui kehään speedoissa oudossa hatussa, hänessä ei ollut mitään muistettavaa. Otteet kehässä olivat aivan yhdentekeviä. Koska samaa voi sanoa myös Baldiesien molemmista osapuolista ja koska Mahoneykaan ei ollut ottelussa vahvimmillaan, ei lopputulos ole kovin kummoinen. Paljon turhaa ja mitäänsanomatonta yleisössä tappelua, muutama näyttävä tai muuten karu bumppi ja ihan ok lopetus. En ihan ymmärrä, mikä tarve ECW:llä on laittaa näitä puhtaasti heikkoja roskapainiotteluita ppv:eihinsä edelleen.

* ½

ECW World Heavyweight Title Shot

C.W. Anderson vs. Steve Corino

Corino oli hahmona edelleen selvä heel, mutta jotenkin tämä old school -painin ylimielinen puolustaja oli luikerellut ECW-yleisön suosioon ja oli selvästi tämän ottelun fan favourite. Mitään sen kummempaa tarinaa tämän ottelun taustalla ei muuten ollut. Sekä Corino että Anderson olivat olleet kuluneen vuoden aikamoisessa vedossa, ja he olivat nousseet ECW:n alakortista kohti merkittäviä kuvioita. Nyt heillä molemmilla oli todellinen näytön paikka, kun he kamppailivat toisiaan vastaan ottelussa, jonka voittaja pääsisi painimaan ECW:n päämestaruudesta.

Tämä ottelu oli itse asiassa aika lailla niin hyvä, kuin olin parhaimmillaan osannut odottaa. Tavallaan erittäin epätyypillinen ECW-ottelu, mutta juuri sen takia viihdyin tätä katsoessa. Hyvää kehäpsykologiaa, hienoa ruumiinosien työstämistä ja aivan erinomaista myymistä. Oikeastaan aika lailla siis juuri sitä old school -painia, joita nämä kaksi uuden sukupolven old school -kaverusta edustivat. Saatiinhan tähän toki pieni ECW-säväyskin veren vuodattamisella. Tykkäsin tästä ottelusta aika lailla täsmälleen yhtä paljon kuin EZ Moneyn ja Kid Kashin ottelusta, vaikka tyypillisesti nämä olivat niin erilaiset kuin vain saattoivat olla. Hieno ja jännittävä kamppailu ja esimerkillisen hienoa uusien nimien nostamista ylöspäin. Lisää tällaista.

* * * ½

ECW Tag Team Championship

FBI (c) vs. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri

ECW:n joukkuemestaruudet olivat vihdoin palanneet kuvioihin, ja samoin paluunsa oli tehnyt FBI uudistetulla kokoonpanolla. Tony Mamaluken ECW-debyytin jälkeen hän oli nopeasti yhdistänyt voimansa Little Guidon pitkäaikaisen managerin Big Sal E. Grazianon kanssa, ja nyt vihdoin nämä kaikki italiaanot olivat päässeet yhteisymmärrykseen keskenään. Mamaluke ja Maritato muodostivat joukkueen, joka Big Sal E. Grazianon tuella muodosti varsin vakuuttavan toimijan ECW:n joukkuedivisioonaan. Silti FBI ei ollut onnistunut voittamaan joukkuemestaruusturnausta, joka järjestettiin pitkän aikaa vakantteina pyörineistä mestaruusvöistä, vaan tuon turnauksen voiton vei uusi ja hyvin merkillinen epäpyhä liittouma Yoshihiro Tajirin ja Sinister Ministerin manageroiman ja päivä päivältä kummallisemmaksi muuttuvan Mikey Whipwreckin välillä. Tämä uusi ja erikoinen joukkue osoitti heti alusta asti tehokkuutensa, mutta silti FBI:n kieroilun takia he menettivät vyönsä ensimmäisessä mestaruuspuolustuksessaan. Nyt heillä oli mahdollisuus ottaa revanssi FBI:stä.

Tämä ottelu kuulosti jo etukäteen erittäin herkulliselta kamppailulta, ja sellainen tämä myös todella oli. Aikaa olisi mielellään saanut olla paljon enemmän, mutta tässä ajassa nämä kaksi joukkuetta tekivät suurin piirtein kaiken, minkä vain pystyivät. Kaikki neljä kehässä pyörinyttä kaveria tiesivät todella, mitä tehdä, ja lopputuloksena oli ensiluokkaisen vauhdikas ja viihdyttävä cruiserweight-joukkueottelu, joka oli sopiva sekoitus teknistä painia, stiffejä potkuja ja high risk -liikkeitä. Kokonaisuudessaan hieno joukkuemestaruusottelu, joka jätti minut innolla odottamaan, mitä tässä divisioonassa ehtii vielä tapahtua. Show’n parhaimpia otteluita.

* * * ½ 

ECW Television Championship

Rhino (c) vs. Rob Van Dam

Tämä oli se ottelu, jota olin ainakin henkilökohtaisesti odottanut siitä lähtien, kun Rhinosta oli alettu buukata uutta Television-mestaruusdominoijaa ja kun RVD palasi loukkaantumisensa jälkeen takaisin kuvioihin. 22 kuukauden ajan TV-vyötä hallussaan pitänyt Van Damhan ei ollut siis ikinä hävinnyt tuota vyötä pois, vaan Networkin johtaja Cyrus oli sen häneltä riistänyt loukkaantumisen jälkeen. Pian TV-mestaruudesta järjestetyn turnauksen jälkeen vyö päätyi Networkin käsin valitseman seuraajan Rhinon käsiin, ja siitä lähtien Rhino oli hallinnut TV-mestaruusdivisioonaa suvereenisti (lukuun ottamatta Kid Kashin kahden viikon mittaista mestaruuskautta). Nyt RVD pääsi vihdoin ottelemaan Rhinoa vastaan ja selvittämään yhdellä kertaa sen, kumpi heistä todella ansaitsi pitää tuota mestaruutta hallussaan.

Pitää tähän alkuun todeta semmoinen hassu fakta, että RVD ei ole yhdessäkään tämän projektin ppv:ssä otellut ECW:n päämestaruudesta, vaikka hän on jo parin vuoden ajan ollut firman overeimpia faceja ja koska tahansa ottelemaan ja voittamaankin tuon vyön itselleen. Juuri tämä TV-vyö on se, joka piti hänet alusta loppuun asti muissa kuvioissa niin, ettei RVD koskaan noussut ECW:n päämestariksi – ennen kuin vasta WWE:n uudelleenherätetyssä versiossa. Mitä tästä ottelusta itsestään voi sanoa, niin minä tykkäsin tästä hiton paljon. Oikeastaan tämä on suosikkiotteluni show’sta. Tässä oli todellakin sitä suuren ottelun tunnelmaa, jota ei ECW:n ME-otteluissa aina ole. Lisäksi tässä oli hardcorea, ja molemmat miehet olivat laittaneet työkengät aamulla jalkaan niin, että he olivat valmiita näkemään vaivaa hienon ottelun eteen. Kokonaisuudessaan siis todella kova ottelu, jossa yleisö oli aivan jumalattoman hienosti mukana. Ei tämä ihan huippuotteluksi yllä, koska ehkä näistä kahdesta ei ihan siihen kuitenkaan ollut, mutta hieno veto kaikin puolin.

* * * ½ 

ECW World Heavyweight Championship

Justin Credible (c) vs. Jerry Lynn

Tämän ottelun taustalla oli hieno storyline. Jerry Lynn oli vuoden 2000 aikana noussut korkeammalle ja korkeammalle ECW:n rankingissa, ja viimein oltiin siinä tilanteessa, että kaiken järjen mukaan hän ansaitsi nousta haastajaksi ECW:n päämestaruuteen. Tämä oli historiallinen hetki Lynnin uralla, koska koko uransa ajan, hän oli ollut ns. ”star-maker” ja nostanut vuodesta toiseen muita painijoita kuuluisuuteen jäädessään itse aina midcard-tasolle. Nyt Lynn oli vihdoin ja viimein kyllästynyt tuohon rooliin, ja hän tahtoi nousta itse tähdeksi kaikkien muiden samaan paikkaan nostamiensa painijoiden joukkoon. Tämän tavoitteen tiellä oli vain yksi mies: Justin Credible, joka ei suostuisi luopumaan ECW World Heavyweight -mestaruudesta mistään hinnasta. Koko ECW:n pukuhuone oli Lynnin tuhkimotarinan tukena Show järjestettiin Lynnin kotiosavaltiossa Minnesotassa, joten jokaikinen yleisön jäsenkin oli kotikylän sankarin puolelle tässä hienossa taistossa.

Nämä kaksi kohtasivat ppv-tasolla ensimmäisen kerran Heat Wave 1998:ssa, jota ennen he olivat otelleet useita otteluita toisiaan vastaan viikottaisissa lähetyksissä, ja lopulta HW:ssa ratkaistiin keskinäinen paremmuus. Tuolloin Credible voitti hienon 15-minuuttisen kamppailun jälkeen, ja minä jäin ajattelemaan, että nämä kaksi pystyisivät kiskomaan toisistaan koska tahansa toisen vähintään yhtä hienon kamppailun – ellei vielä paremmankin. Niinpä en voinut olla innostumatta siitä, että kaiken järjen mukaan tällä ottelulla saataisiin stoppi Crediblen mestaruuskautta vaivanneille ”ihan kivoille” päämestaruusotteluille. Niin todella kävi, mutta ei tämä ottelu ollut silti ihan sellainen pankinräjäyttäjä kuin olin toivonut. Oikeastaan suurin ongelma ottelussa olivat sen viisi viimeistä minuuttia. Meno oli todella kovaa siihen 15 minuuttiin saakka, joihin näiden edellinen ppv-ottelu päättyi. Siihen asti Lynn oli esittänyt huikeita suorituksia kehässä, ja Crediblekin väläytti taas sitä, kuinka koviin otteisiin hän pystyisi oikean vastustajan kanssa. Hienoa ja todella kovaa taistelua päämestaruudesta. Tätä katsoisi vaikka kuinka kauan. Sitten alkoi kuitenkin täysin turha ja typerä tuomarisekoilu ref bumppeineen ja heel-tuomareineen, ja lopulta hommaan piti sekoittaa vielä vanha kunnon New Jack. Loppuminuutit olivat sinänsä siis hyvin vaivaannuttavaa menoa, mutta onneksi ihan lopullinen lopetus oli taas upeasti buukattu, ja jälkimeiningit olivat mahtavaa katsottavaa. Ne pelastavat ottelun kuitenkin sille samalle ***½-tasolle kuin miesten edellinenkin ottelu oli, mutta ei tästäkään huippukamppailua saatu.

* * * ½ 


Viisi ottelua, joille annoin arvosanaksi ***½ muttei yhtään neljän tähden ottelua. Lisäksi vielä yksi hieno kolmen tähden opener ja oikeastaan vain yksi oikeasti heikko ottelu. Eihän tässä voi sanoa muuta kuin, että tämä oli nyt osoitus siitä, että heikolla rosterilla ja erittäin vaikeinakin aikoina ECW pystyy silti repäisemään hienon show’n, josta jää vielä kaikkine ME:n post match -meininkeineen erittäin hyvä maku suuhun. Se yksi neljän tähden arvosanan ylittänyt huippuottelu olisi tehnyt tästä kandidaatin vuoden parhaimmalle show’lle. Nyt tämä on ”vain” vuoden paras ECW-show tähän mennessä ja arvosanaltaan Hieno.

Wikipedia: ECW Anarchy Rulz 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 24.6.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Unforgiven 2000

Next post

Arvio: WWF No Mercy 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.