1997ArkistoECWTapahtumat

Arvio: ECW Hardcore Heaven 1997

Sijainti: Fort Lauderdale, Florida (War Memorial Auditorium)

Päivämäärä: 17.8.1997

Yleisömäärä: 1 800

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Vuorossa oli ECW:n historian toinen maksulähetys. Hardcore Heaven -tapahtuma oli järjestetty kyllä jo kahdesti (vuosina 1995 ja 1996) ennen tätä tapahtumaa, mutta ECW:n PPV-kalenteriin tämä lisättiin vasta vuonna 1997, kun promootio sai PPV-sopimuksen. Selostajanamme tietenkin loistava Joey Styles, joka aloitti show’n tutulla puheellaan kehässä. Tällä kertaa sen kuitenkin keskeytti Rick Rude, joka oli hieman aiemmin siirtynyt WWF:ään (mutta kävi esiintymässä vielä ECW:ssä promootioiden välisen yhteistyön ansiosta). Tätä tietenkin seurasivat mahtavat ”You sold out!” -huudot yleisöltä.

ECW Television Championship

Chris Candido vs. Taz (c)

ecw1

Ruden syynä saapua kehään olikin jäähyväisten lisäksi lähinnä hypettää ”No Gimmicks Needed” Chris Candidoa, joka tulisi olemaan seuraava Television-mestari Ruden sanojen mukaan. Ruden oli tarkoitus jäädä myös kannustamaan Candidoa kehän laidalle, mutta ECW:n komissaari Tod Gordon tuli estämään tämän, koska Rudella ei ollut virallista managerisopimusta. Candido siis tahtoi mestaruuden kovasti itselleen, ja Taz taas ei vyöstä mielellään lähtenyt luopumaan. Tässä kai ottelun tarina lyhykäisyydessään.

Tämä oli varsin onnistunut ratkaisu avausotteluksi. Taz oli todella suosittu, ja yleisö oli hullusti miehen puolella tämän viskoessa Candidoa toinen toistaan vakuuttavimmilla heitoilla. Candidokin veti osansa ottelussa oikein hyvin esittäen oikein hyviä otteita läpi matsin. Ottelun suurin ongelma olikin juuri siinä, että sitä katsoessa tuntui enemmän siltä, että se oli vain vauhdikas pätkä, jossa molemmat painijat yrittivät esitellä parhaita kykyjään ilman mitään sen kummempaa ottelun rakentamisen yritystäkään. Kyllä tämä siis oikein viihdyttävää katsottavaa oli ja juuri avausmatsina sai hyvin tapahtumaan mukaan, mutta pidemmän päälle olisi saattanut käydä tylsäksi. Tällaisenaan kuitenkin oikein mukava kamppailu puutteistaan huolimatta.

Arvosana: * * *

Singles Match

Spike Dudley vs. Bam Bam Bigelow

Bam Bam Bigelow oli tässä vaiheessa Candidon ja Shane Douglasin ohella kolmas pahamaineisen ja ilkeän Triple Threat -liittoutuman jäsen. Spike Dudley taas oli suuren Dudley-perheen häpeäpilkku. Piskuinen Spike oli kuitenkin Hardcore Heavenia edeltävässä ECW:n tv-show’ssa järkännyt jättiyllätyksen päihittämällä järkälemäisen Bam Bamin täysin puhtaasti yksilöottelussa! Tämä oli niin suuri nöyryytys Bigelow’lle, ettei hän toipuisi siitä ennen uusintaottelua Spiken kanssa tässä PPV:ssä. Bam Bam oli saapunut paikalle kosto mielessään.

Tämä ottelu nyt oli – kuten odottaa saattoi – aikamoisen yksipuolinen. Siltikin se oli yllättävän viihdyttävä: Spike otti hurjaa osumaa ja Bigelow näytti vakuuttavulta ja toteutti liikkeensä todella tyylikkäästi. Oli tietenkin Spikelläkin omat hetkensä ottelussa, mikä myös piristi välissä. Yleensä murskaukset (kai tämä tavallaan voidaan semmoiseksi laskea) ovat varsin tylsiä, mutta tämä viisiminuuttinen oli mukavaa katsottavaa. Ihan kiva välipala ennen seuraavaa ottelua. Yli kahta tähteä tälle nyt ei kuitenkaan voi antaa.

Arvosana: * *

”Monday Night Wrestling rules” Match

Rob Van Dam vs. Al Snow

ecw2

Vuorossa oli illan kolmas ottelu, jossa pääsi sitten vauhtiin yleisön suurin inhokki ”Mr. Monday Night” Rob Van Dam! ECW ja WWF olivat siis jo useamman kuukauden ajan kehitelleet oikeasti yhteistyötä toivoen, että siitä olisi hyötyä molemmille ennen kaikkea taistelussa tässä vaiheessa vielä suhteellisen ylivoimaista WCW:tä vastaan. Tähän yhteistyöhön kuului tärkeänä osana ECW vs. WWF -juonikuvio, jossa WWF:n joukkoja johti Jerry ”The King” Lawler (myöhemmin lisää). Tärkeänä osana tätä kuviota oli se, kuinka RVD ”myi itsensä” WWF:lle julistautuen maanantai-iltojen puolustujaksi ja ”Extremely Crappy Wrestlingin” vastustajaksi. Tämä tietenkin kirvoitti aina helvetinmoiset vihat ECW-yleisöltä. Tänä iltana WWF-sympatisoijan vastustajana oli (niin ikään WWF:n ja ECW:n yhteistyön ansiosta) WWF:n puolelta ECW:hen siirtynyt (firmat siis harrastivat tähän aikaan tietynlaista treidausta: WWF tarjoili turhaksi kokemiaan painijoita ECW:hen ja yritti hyötyä itsekin samalla) Al Snow. Tässä vaiheessa Snow’n pahamaineisesta ”Päästä” (Head) tai vastaavista jutuista ei ollut vielä edes kuultu, vaan Snow muistutti ulkonäöllisesti vielä täysin tämän WWF-ajan hahmoaan Leif Cassidya, joka oli siis Marty Jannettyn pari surkeasti epäonnistuneessa The New Rockers -viritelmässä.

Tämä oli tähän mennessä illan paras ottelu ja kenties jopa koko illan kovatasoisin kamppailu. Siltikään ei tämä klassikoksi tai edes ihan huippuotteluksi kohonnut: osittain sen takia, että ottelu sai aikaa vain vajaat 15 minuuttia ja toisaalta taas siksi, että ihan koko ajan meno ei ollut niin sulavaa kuin olisi voinut toivoa. Muuten kyllä tykkäsin tästä kovasti. Al Snow’lle todellakin oli huippuvuosinaan siunattu runsaasti painitaitoa; harmi vain, että miehen ei annettu näyttää niitä ollenkaan tarpeeksi. RVD puolestaan oli vielä nuori, vetreä ja vaikka mitä. Niinpä tämä kaksikko pisti pystyyn oikein näyttävän ottelun, jonka tunnelmaa ylläpiti yleisön RVD-viha: Snow oli tässä vaiheessa vielä varsin tuntematon tapaus kaikille. Parasta ottelussa oli ehkäpä Snow’n huikeat pyykkinarut ja loppupuolen räjähtävä Van Daminator.

Arvosana: * * * ½

Tässä välissä nähtiin sitten Jerry ”The King” Lawlerin loistava promo. Ai että tämä mies osaa olla vihattava ja kusipäinen nilkki. Hienoa, hienoa.

ECW World Tag Team Championship

PG-13 vs. The Dudley Boyz (c)

No niin, tähän tapahtumaan tultaessa Dudleyn veljekset eivät olleet vielä ECW:n joukkuemestareita, vaan mestaruusvyöt kuuluivat The Gangstas -joukkueelle (New Jack & Mustafa Saed), ja heidän oli tarkoitus puolustaa vöitään tässä tapahtumassa Dudley-kaksikkoa vastaan. Syystä taikka siitä toisesta New Jack ja Mustafa Saed eivät kuitenkaan paikalle saapuneet, ja niinpä mestaruusvyöt siirtyivät luovutuksen ansiosta Dudleyn veljesten haltuun. Buh Buh Ray ja D-Von joutuivat kuitenkin puolustamaan vöitään saman tien tyhjästä buukatussa ottelussa USWA Tag Team -mestari PG-13:a (Wolfie D & J.C. Ice, tunnettaneen parhaiten alkuaikojen Nation of Domination kätyreinä, jotka monien muiden tapaan saivat kuitenkin ryhmästä kenkää) vastaan. Dudleyn veljeksiä oli muuten kannustamassa kehän laidalla aito ja alkuperäinen Jenna Jameson. En tiedä miksi, mutta ei se minua haitannut.

Matsi oli ihan kivasti rakenneltu joukkueottelu, jossa Dudleyt esittivät pahiksia ja PG-13 yritti saada yleisöä puolelleen onnistuen siinä jopa yllättävän hyvin räväkillä tempuillaan (esimerkkinä mainittakoon Wolfie D:n tiputtautuminen kehästä ulos päästäkseen iskemään Jenna Jamesonille maailmankuulun ”liplockin”). Muuten ei tämä painillisesti tai muutenkaan mitenkään erityinen ottelu ole, mutta en minä mitään syytä löydä, miksi tätä erityisesti pitäisi haukkua. Ottelussa nähtiin muutamia ihan ovelia hetkiä (mm. kun D-Von Dudley rupesi kiduttamaan Buh Buh Rayn kättä tajuamatta ensin tilannetta ollenkaan) ja muutenkin sen verran paljon hyvää yritystä, että kyllä tämä nyt semmoinen keskivertoa hiukan paremmin mieleen jäänyt ottelu ehdottomasti oli. Yllätti siis jopa positiviisesti, koska PG-13:lta en mitään odottanut.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Jerry Lawler vs. Tommy Dreamer

ecw3

No niin, tämä oli nyt sen ECW vs. WWF -kuvion pääottelu tässä PPV:ssä. ECW:tä syvästi halveksiva Jerry ”The King” Lawler oli siis uskaltanut lähteä aivan yksin Fort Lauderdaleen, Floridaan, jossa ECW:n Hardcore Heaven järjestettiin, puolustamaan WWF:n kunniaa. Tosin Lawler mainitsi kyllä promossaan, ettei ollut suinkaan yksin, vaan hänen tukenaan oli ”kaikkien WWF-painijoiden henki”. Sitä tukea todella tarvittiin, koska vastaan asettui ECW-ikoni Tommy Dreamer (jonka feudi Ravenin kanssa oli päättynyt, kun Raven hyppäsi WCW:hen). Dreamer aikoi puolustaa rakastamansa promootion eli ECW:n kunniaa hinnalla millä hyvänsä.

Minä nautin tästä yllättävän paljon. Projektini on siis jatkunut vuoden 1995 alusta (vaikka arvosteluja olen kirjoittanut vasta 1996-vuoden PPV:istä lähtien), ja tämä oli kiistatta Jerry Lawlerin paras singles-ottelu tämän projektin aikana. Tästä toki kaikki kiitos niin buukkaukselle, Tommy Dreamerille kuin myös sille, että tässä ottelussa Lawlerilla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa ottaa osumaa ja jopa bleidata. Alussa nähtiinkin todella viihdyttävä Lawlerin kärsimä selkäsauna, johon yleisökin pääsi osallistumaan. Tämä vaihtui sitten Lawlerin halpamaiseen hallintaan, ja jos ottelu olisi tämän jälkeen jatkunut vielä vähän aikaan viihdyttävänä hardcore-mättönä, olisi se voinut saada korkeammankin arvosanan minulta. Sen sijaan ottelun loppupuolella terävin kärki kamppailun laadusta kyllä pilattiin, kun otteluun buukattiin peräjälkeen kolme sekaantumista, jotka kaikki jätti varsin vaisun maun suuhun. Onneksi ottelu sai kuitenkin lopulta onnistuneen lopetuksen, ja niinpä tästä ihan hyvä mieli jäi. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisi ehkä voinut jäädä. Yllättävän pitkäkin tämä oli, ei tuntunut kestäneen läheskään näin kauan.

Arvosana: * * *

ECW World Heavyweight Championship
Three Way Dance Match

Shane Douglas vs. Terry Funk vs. Sabu (c)

ecw4

Okei, tämä oli iso ottelu. Tai niin ECW tahtoi saada meidät uskomaan, ja kyllähän tämä sitä ainakin historiansa puolesta olikin: nämä kolme samaa miestä otteli noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin The Night the Line Was Crossed -tapahtumassa historian ensimmäisen 1 vs. 1 vs. 1 -ottelun, jossa silloinkin oli panoksena ECW:n mestaruus. Tuota ottelua ovat monet hehkuttaneet maista taivaisiin. Itse en osaa asiasta sanoa juuta enkä jaata, kun en ole ottelua nähnyt. Kyllä, olen sivistymätön moukka. Historian lisäksi ottelulla oli kyllä muutakin taustaa: Sabu oli voittanut ECW:n mestaruuden Terry Funkilta juuri kahdeksan päivää aikaisemmin piikkilankaottelussa, joten miesten välit eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset. Shane Douglas oli puolestaan avittanut Sabua voittoon tuossa ottelussa, koska tahtoi kohdata Funkin – eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että voittaisi samalla ECW-mestaruuden. Sabun pelkona oli vastassa olleiden Douglasin ja Funkin lisäksi The Sandman, jonka hän ja RVD olivat piesseet henkihieveriin ennen tapahtumaa mutta joka oli karannut ambulanssikyydistä ja oli nyt ajamassa takaisin areenalle antaakseen mestarille selkäsaunan.

No niin, olihan tämä aikamoinen. Varsinkin alussa nähtiin oikein viihdyttävää ja sopivan karua mättöä näyttävillä spoteilla höystettynä. Lisäksi tuon alkuperäisen ottelun legendaarisia hetkiä (kuten sleeper holdien vaihtelu) toistettiin, eikä ainakaan minulla mitään tuommoista vastaan ole: tuntui vain herättävän yleisöäkin entistä paremmin mukaan. Vähän ottelu kuitenkin tuntui edetessään menettävän suurinta hohtoaan, ja oli tämä tavallaan ehkä turhankin pitkä. Ei mielestäni yltänyt Barely Legal -tapahtumassa nähdyn kolminottelun tasolle. Sandmanin sekaantuessa otteluun meni meno hetkeksi todella sekavaksi, ja vaikka ottelun lopetus tavallaan olikin ihan jämäkästi toteutettu ja rakenneltu, oli se tämmöisellä rajulle mätölle kuitenkin aika laimea päätös. Nyt tässä nousivat sitten ne negatiiviset asiat enemmän esille, vaikka todellisuudessa tämä oli oikein viihdyttävä kolmen suuren ECW-nimen energinen ja raju kamppailu (erityisesti pöytä- ja tikasspotit olivat näyttäviä), mutta ei tässä tosiaan ylletty sille tasolle, jota olisi voinut toivoa. Oikein hyvä ottelu kuitenkin, aika tasoissa Snow vs. RVD:n kanssa illan parhaimman kamppailun taistossa.

Arvosana: * * * ½ 

Tämä tapahtuma jätti käteen vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta näimme pari oikein hyvää ottelua (Sabu vs. Douglas vs. Funk, RVD vs. Snow) ja pari muutakin varsin mallikasta koitosta (Taz vs. Candido, Dreamer vs. Lawler), eikä muissakaan matseissa mitään vikaa ollut. Silti tästä puuttuivat ne samantasoiset kärkiottelut kuin Barely Legalissa oli, eikä tässä muutenkaan sitä samaa fiilistä nyt ollut. Toisaalta meille ei ollut tässä tapahtumassa selkeästikään tarjota samanlaisia isoja otteluita kuin promootion ensimmäisessä PPV:ssä (vaikka pääottelu siis sitä kovasti yritti ollakin), ja toisaalta ehkä esimerkiksi tärkeän avainhahmo Ravenin lähtö näkyi tämän show’n kokonaisuudessa. Oli miten oli, tämä oli ehdottomasti Hyvä PPV toimivalla buukkauksella ja hyvillä otteluilla, mutta ei lähellekään parasta, mitä voisi odottaa.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.8.2010.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Road Wild 1997

Next post

Arvio: WWF In Your House: Ground Zero

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.