Arvio: ECW Living Dangerously 1998
Päivämäärä: 1.3.1998
Sijainti: Asbury Park, New Jersey (Asbury Park Convention Hall)
Yleisömäärä: 3 700
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Living Dangerously oli siis ECW:n ensimmäinen PPV vuonna 1998. Selostajana jälleen kerran Joey Styles yksin, missä ei tietenkään mitään vikaa ollut. Ennen ensimmäistä matsia Joey vetää lyhyesti tutun promonsa keskellä kehää hehkuttaen illan tapahtumaa.
Tag Team Match
The F.B.I. vs. Chris Chetti & Jerry Lynn
Vielä marraskuussa 1997 järjestetyn November to Remember -tapahtuman aikaan The F.B.I. oli ECW:n joukkuemestari. Nyt ei. Harmi sinänsä; tykkäsin tosi paljon F.B.I:stä, jonka siis tähän aikaan muodostivat Little Guido ja Tracy Smothers. Chris Chetti oli ensimmäinen ECW:n painikoulusta, House of Hardcoresta, valmistunut kasvatti, ja nyt tämä nuorukainen teki PPV-debyyttinsä Jerry Lynnin parina. Mitään sen kummempaa tarinaa ei varmaankaan tällä ottelulla ollut.
Odotin ehkä ottelulta vähän turhan paljon, koska tykkään kaikista ottelun painijoista. Lopputulos ei nimittäin ollut niin erikoinen kuin se olisi voinut olla, vaikka ei ottelu toki mitenkään huono ollut. Kaikin puolin ihan kiva avausottelu, jossa Chetti pääsi ottamaan näyttävästi selkäänsä ja lopussa sitten iskemään takaisin. F.B.I. veti oman roolinsa ruutininomaisesti kunnialla läpi. Oikeastaan ”rutiininomainen” juuri kuvaakin tätä ottelua hyvin: ihan hyvä, mutta ei yhtään sen enempää. Ehkä PPV-tasolla voisi olla lupa näiltä vähän enemmänkin toivoa.
* * ½
Singles Match
Doug Furnas vs. Masato Tanaka
Tämän piti olla alun perin kahden FMW-painijan Wing Kanumuran ja Masato Tanakan välinen ottelu, jossa täysin vanhentunutta ja merkityksensä menettänyttä ”WWF:n työntekijä” -hahmoa vetänyt, minulle tuntematon ja aika huonosti esiintynyt Lance Wright olisi ollut Kanumuran nurkkauksessa. Jostain syystä Kanumura ei kuitenkaan paikalle tullut, joten Wright saapui paikalle Doug Furnasin kanssa ja ilmoitti Furnasin korvaavan Kanumuran tässä ottelussa. Hienoa. Tämä oli kai siis jotain jatkoa WWF:n ja ECW:n feudille, mutta… niin.
Tältä ottelulta olisi kai voinut odottaa ihan jonkin verran, koska Tanaka on todella hyvä kehässä, eikä se Furnaskaan mitenkään kamala ole. Lopputulos oli kuitenkin aika laimea, vaikka itse en henkilökohtaisesti ihan ymmärrä, miten tätä on arvosteltu ihan paskatasolle. Kyllä, ottelun lopetus kusi aika pahasti ollen todella epäonnistuneen ja heikon näköinen, ja ottelu oli muutenkin lyhyt ja vaisuhko, mutta oli tässä omasta mielestäni hyviäkin hetkiä. Erityisesti alku oli oikein vahvaa ja lopussakin erityisesti Tanaka väläytti parikin kertaa. Mutta siis, oli tämä kyllä paljon heikompi kuin olisin odottanut. Semmoista ihan menettelevää kamaa, jota ei kuitenkaan maksutelevisioon toivoisi.
* *
Singles Match
Rob Van Dam vs. 2 Cold Scorpio
”Mr. Monday Night” Rob Van Dam oli taas ilmeisestikin tippunut joksikin aikaa tyhjän päälle olematta oikein missään kuviossa, kun ECW:n ja WWF:n välisessä kuviossakaan ei ollut enää mitään mieltä. Niinpä RVD buukattiin tähän PPV:hen toista high flyeria eli 2 Cold Scorpiota vastaan. WWF:ssä paininut Scorpio ei ollut enää pitkään aikaan saanut minkäänlaista näkyvyyttä Flash Funkina WWF:ssä, joten lienee ihan luonnolista, että hänetkin ”treidattiin” ECW:hen.
Jälleen kai odotin turhaan liikaa. Tykkäsin Scorpion otteista, ja RVD nyt on kaikkien aikojen suosikkini. Lisäksi kun molemmat olivat tähän aikaan oikein lennokkaita kavereita, olin valmistautunut näkemään jo ilmiömäisen kamppailun, jos vain ottelu saisi tarpeeksi aikaa. No, aikaa tämä kyllä sai. Lähestulkoon puoli tuntia, vaikka ei se kyllä niin paljolta katsoessa tuntunut, mikä on tietenkin ihan positiivinen juttu. Ei tämä siis missään tapauksessa huono ottelu ollut, vaan kuului show’n parhaimpiin hetkiin tarjoillen oikein tyylikästä ja näyttävää high flying -painia. Ongelma vain oli, että RVD ja Scorpio eivät kai sitten ”klikanneet”, koska vaikka nämä kaksi kuinka kovasti tuntui yrittävän, ei tästä tullut semmoista ottelua, jota vuoden lopussa muistelisi. Ei edes, vaikka ottelu pidettiin aika pitkälti puhtaana, ja RVD:n manageri Bill Alfonsokin ymmärsi pysyä sivussa. Kaikki edellytykset huippuottelulle oli, mutta kyllä tässä nyt jäätiin vain oikein hyvän tasolle. Harmi.
* * * ½
Three-Way Dance Match
The Dudley Boyz vs. The Hardcore Chair Swingin’ Freaks vs. New Jack & Spike Dudley
Muistatteko November to Rememberin neljän joukkueen eliminointiottelun, jossa Dudleyn pojat ottelivat The Hardcore Chain Swingin’ Freaksia, The Gangstanatorsia ja F.B.I:ta vastaan? No, tässä oli varmaan aika lailla yhtä paljon tarinaa takana, eli ei ilmeisestikään mitään kummoisempaa. Nyt ei ollut edes joukkuemestaruutta pelissä. Kunhan nyt vain nämä eri joukkueet eivät yleisesti tykänneet toisistaan ja tahtoivat siksi mäiskiä toisiaan. Hyvällä tuurilla voittaja olisi vähän lähempänä mestaruusottelua. Oma juttunsa on tietenkin Spike Dudleyn rikkonaiset välit muiden Dudley-jäsenten kanssa.
Itse nautin tästä ECW:n roskapainistakin, koska se oli hyvin toteutettua ja mielenkiintoista roskapainia esim. WCW:n The Nasty Boysin roskapainiin verrattuna. Tämä ottelu oli siis ihan viihdyttävä, ja matsissa nähtiin muutama todella näyttävä spotti, joista oma ehdoton suosikkini oli se, kun New Jack ja Spike hyppäsivät ylätasanteelta katsomon keskellä pöydän päälle maanneiden Buh Buh ja D-Von Dudleyn päälle. Helkkarin näyttävä ja raju spotti. Ottelun lopetuskin oli hyvä ja tuore. Hyvää roskapainia, mutta ei sen enempää.
* * *
Singles Match
Justin Credible vs. Tommy Dreamer
Justin Credible oli noussut vauhdilla ECW:n kuvioihin pysyen pitkään voittamattomana, kunnes alkuperäinen altavastaaja Mikey Whipwreck voitti hänet November to Rememberissä. Tästä Credible suivaantui täysin ja alkoi kerätä mainettaan entistä kyseenalaisemmin ja tuhoisammin keinoin. Ensin Credible tuhosi Mikeyn jalan miesten uusintaottelussa, ja seuraavaksi loukkaantumislistalle lisättiin Crediblen voittama The Great Sasuke. Tämäkään ei ollut Crediblelle tarpeeksi, vaan hän nousi vielä korkeammalle tasolle ottaen kohteekseen ECW-legenda Tommy Dreamerin. Ensin Credible halvensi Dreamerin kuolleen isoisän muistohetkeä keskeyttämällä hiljaisen hetken, jota kunnioitti koko muu ECW:n väki. Vähän myöhemmin Credible ja hänen managerinsa Jason lisäsivät bensaa liekkeihin ilmoittaen, että Dreamerin manageri ja naisystävä, Beulah, oli vaihtanut Dreamerin Credibleen. Kukaan tuskin tahtoi uskoa tarinan olevan totta, mutta ainakaan Beulah ei saapunut Dreamerin kanssa tähän PPV:hen.
Minusta tämä ottelu oli hyvä, vaikka mielipiteeni ei kai liene yleinen. En oikeastaan tiedä, miksi. Tämä oli minusta juuri semmoinen hyvä intensiivinen, energinen ja vauhdikas ECW-tappelu, jossa molemmat haluavat piestä toisen pahasti ja esittävät siinä ohessa tyylikkäitä liikkeitä. Ainut ottelun heikko puoli oli se, että tämä kesti aivan liian vähän aikaa. Tälle olisi voinut huoletta tarjota osan siitä Rob Van Damin ja 2 Cold Scorpion saamasta ajasta. Viihdyttävä kamppailu joka tapauksessa, muttei lyhyen kestonsa takia sen enempää.
* * *
ECW World Television Championship
Taz (c) vs. Bam Bam Bigelow
Bam Bam Bigelow oli siis hylännyt Triple Threat -porukan November to Remember -tapahtuman alla, voittanut ECW World -mestaruuden Triple Threat -johtaja Shane Douglasilta ja muuttunut sankariksi. November to Rememberissä Douglas kuitenkin voitti vyönsä takaisin Bigelow’lta, mutta Bam Bam jatkoi taisteluaan Triple Threatia vastaan. Erään kärsimänsä selkäsaunan jälkeen Bam Bam päätti pyytää apua Tazilta Triple Threatin päihittämiseen. Omat ongelmansa Triple Threatin kanssa omannut Taz ei ensin suostunut yhteistyöhön Bam Bamin kanssa, mutta lopulta hyväksyi pitkin hampain idean siitä, että hän painii Bigelow’n kanssa yhden joukkueottelun Douglasia ja Chris Candidoa vastaan. Tuossa ottelussa sitten paljastui, että koko homma olikin ollut kusetusta: juuri kun Taz oli pelastanut Bam Bamin Douglasin tuoliniskulta ja viskannut tämän Belly to Bellyllä kehästä ulos, löi Bigelow Television-mestaria tuolilla selkään ja aloitti rajun murjomisen! Näin Bam Bam oli liittynyt takaisin Triple Threatiin ja nyt hän janosi mainetta miehenä, joka pysäytti ”Human Suplex Machine” Tazin. Taz taas… no, hän tahtoi kostonsa.
Heti aluksi: Kyllä, tämä on juuri se ottelu, jossa nähdään hetki, jonka varmaan jokainen yhdenkin ECW-musiikkivideon nähnyt painifani tietää. Positiivinen juttu on se, että tämä ottelu ei kuitenkaan ollut vain tuo yksi spotti, vaan tässä oli myös paljon muuta. Osasin odottaakin tältä hyvää ottelua tietäen Tazin ja Bam Bamin taidot, ja nyt minun ei tarvinnut pettyä likimainkaan niin pahasti kuin muutaman muun ottelun kohdalla. Tässäkin suurin ongelma oli vähän turhan lyhyt pituus, mutta positiivista oli sitten todella intensiivinen ja näyttävä tappelu, jota kaksikko veti alusta loppuun. Sen yhden legendaarisen spotin lisäksi tässä nähtiin muutama tosi muukin tyylikäs hetki, kuten se, että Taz heitti Bam Bamin sisääntulorampilta katsomoon. Kaikin puolin siis hieno kamppailu hyvällä lopetuksella, mutta huippuottelun pitäisi kyllä olla vähän pidempi. Illan paras matsi siitä huolimatta.
* * * ½
Dueling Canes Match
The Sandman vs. Sabu
Tämän ottelun taustalla oli edelleen ihan sama feudi kuin November to Rememberinkin kohdalla. En tiedä, oliko kuvio jotenkin erityisesti syventynyt sen jälkeen, mutta ainakin nyt tässä PPV:ssä kaikki näytti olevan aika lailla ennallaan.
Tämä ottelu oli oikeasti painittu jo ennen show’n ensimmäistä ottelua, koska (tarinankerronnan mukaan) ”PPV-yhtiöt eivät olleet tahtoneet näyttää tätä brutaalia kamppailua maksutelevisiossa ottelun liiallisen väkivaltaisuuden takia”. Tätä selostaja Joey Styles sitten muisti hehkuttaa useammankin kerran PPV:n aikana, kunnes Bam Bamin ja Tazin ottelun jälkeen ”aivan yllättäen” löytyikin sopiva tauko, kun kehää piti korjata, ja Paul Heyman soitti Joey Stylesille ja käski kaikesta huolimatta pyöräyttää käyntiin Sabun ja Sandmanin taiston. Otteluhan ei sitten alkuunkaan vastannut sen huikeita hehkutuksia, koska tämä oli selvästi lyhyempi ja vähemmän raju kuin miesten kohtaaminen November to Rememberissä. Itse asiassa tämä vaikutti lähinnä perinteiseltä hardcore-ottelulta, jossa toisaalta Sandman ja Sabu mokailivat poikkeuksellisen vähän ja jossa varsinkin Sabu esitti oikein näyttäviä loikkia ja otti hyvää iskua. Oli tämä siis ihan hyvä ottelu, mutta teknisestä paremmuudesta – jos näin tämän ottelun kohdalla kehtaa kirjoittaa – huolimatta tunnelma ja meno ei silti ollut enää sama kuin November to Rememberissä, joten kyllä tämä sitä heikompi ottelu oli.
* * ½
Tag Team Match
Chris Candido & Shane Douglas vs. Lance Storm & ???
Vielä November to Rememberin aikaanhan Triple Threat -ryhmän muodostivat Shane Douglas, Chris Candido ja Lance Storm, kun Bigelow oli joukosta potkittu pihalle. Kuten jo aikaisemmin kävi ilmi, oli Bigelow palannut Triple Threatiin – ja samalla Lance Storm lähtenyt pois. Storm oli siis ajautunut pahoihin erimielisyyksiin entisten kavereidensa ja erityisesti joukkueparinsa Chris Candidon kanssa. Niin ja näin ohimennen sanottuna, Candido ja Storm olivat yhä ECW:n joukkuemestarit, vaikkeivät mihinkään yhteistyöhön enää kyenneet. Niinpä tämän tapahtuman pääotteluksi olikin buukattu miesten joukkueottelu niin, että molemmat saavat valita itselleen joukkueparin. Candido oli valinnut parikseen oletetusti Triple Threat -johtaja ja ECW World -mestari Shane Douglasin. Lance Stormin joukkuepari sen sijaan pysyi mysteriinä ottelun alkuun asti.
En kuitenkaan enempää sano, etten spoilaa tästä mitään. Tämän ottelun osalta tilanne onkin aika sama kuin WCW:n SuperBrawl VIII:n The Steiners vs. The Outsidersin kohdalla – ei voi sanoa paljoakaan spoilaamatta koko ottelua. Muita yhtäläisyyksiä edellä mainitun ottelun kanssa ovat myös suurin piirtein yhtä lyhyt kesto ja se, että tämä nyt oli enemmänkin kohtaus kuin ottelu. Antaisin muuten saman arvosanan kuin Steinerin veljesten ja Outsidersin ottelulle, mutta lisäpuolikas tulee siitä, että harvoin on PPV:n pääottelua painittu kehässä, jossa on reikä.
* ½
Kyllä, tuohon otteluun päättyi ECW:n vuoden ensimmäinen maksulähetys. Paljon omituisempaa tapaa ei varmaan olisi voitukaan keksiä PPV:n päätteeksi. Ei siis mitään kunnon huikeaa taistoa vaikkapa päämestaruudesta tai vastaavaa, vaan pelkkä rikkinäisessä kehässä tapahtunut ottelu, joka oli pikemmin pelkkä kohtaus. Eivätkö tämmöiset nyt kuuluisi ennemmin ilmaistelevisioon? Jonkinlainen semmoinen kun ECW:llä kai tänäkin aikana oli. Muutenkin oikeastaan koko show’sta hehkui semmoinen ilmaistelevision meininki: ehkä lähinnä Bam Bam vs. Tazissa tuntui siltä, että ECW edes yritti pistää parastaan maksulähetyksen kunniaksi. Tämä on sinänsä aika outo ilmiö, koska viimeisenä minä odotin ECW:n PPV:n tämmöisiä fiiliksiä herättävän. Näin se kuitenkin on. Oli tämä ihan kiva tapahtuma, jossa oli paikoitellen oikein hyviäkin hetkiä, mutta ei tämä kyllä nyt taas ollut ollenkaan sitä, mitä olisi ECW:ltä voinut toivoa. Toki joo parhaat vuodet olivat ehkä jo menneet, mutta kyllä ECW nyt viimeiseen asti tarjosi oikein hyvää, hienoa tai jopa loistavaa matskua. Living Dangerously 1998 oli kuitenkin vain Ok. Harvoin yhdyn Scott Keithin mielipiteisiin, mutta nyt kaveri kyllä tuossa vuonna 2002 kirjoittamassaan raportissaan tiivisti koko show’n osuvasti yhteen lauseeseen.
”Better than a kick in the pants.”
Ei mikään ihme, että tämä tapahtuma muistetaan vain tuosta Tazin ja Bam Bam Bigelow’n ottelun lopusta.
Wikipedia: ECW Living Dangerously 1998
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.12.2010.
No Comment