1998ArkistoECWTapahtumat

Arvio: ECW November to Remember 1998

Päivämäärä: 1.11.1998

Sijainti: New Orleans, Louisiana (Lakefront Arena)

Yleisömäärä: 5 800

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


November To Remember taisi olla ECW:n pitkäaikaisin ja perinteisin vuosittainen tapahtuma, koska ensimmäinen N2R nähtiin jo vuonna 1993. Kauheasti muita pitkäaikaisia perinteikkeitä tapahtumia ECW ei edes historiansa aikana ehtinyt luomaan, joten Stylesin hypetteässä tätä ppv:tä ”vuoden suurimmaksi ECW-tapahtumaksi” kai tämä sitä sitten tavallaan oli. Tämänvuotisesta esityksestä sitä tosin oli hankala päätellä, mutta siitä lisää myöhemmin. Selostajana siis Joey Styles, jonka alun in ring -promon katkaisi tapahtumaan sekoilemaan saapunut Terry Funk, joka vei riehumiselleen huomiota useammaltakin ottelulta tapahtuman edetessä. Terry promosi alussa siitä, kuinka hän oli palannut ECW:hen ja oli hyvin äkäinen siitä, ettei Tommy Dreamer ollut kutsunut häntä illan otteluunsa joukkuepariksi.

Tag Team Match

Roadkill & Danny Doring vs. Super Nova & Blue Meanie

Tällä kertaa ECW-ppv:n aloitti Blue Meanien ja Super Novan ottelu. Blue Meanie alkoi tässä vaiheessa olla jo WWF-lähtökuopissaan, ja tämä varmaan jäikin hänen viimeiseksi ECW:n ppv-esiintymisekseen ennen vuoden 2000 paluuta. Joka tapauksessa tässä ottelussa nämä kaksi hassuttelijaa kohtasivat ppv-debyyttinsä tekevät ”Dastardly” Danny Doringin ja ”Amish” Roadkillin. Nämä kaksi luonteiltaan hyvin erilaista House of Hardcoren kasvattia olivat taggailleet jo hyvän tovin, ja nyt he pääsivät näyttämään taitonsa ppv:ssä.

Vaikka openerin takana ei mitään feudia ollutkaan takana, odotin silti tältä hyvää ottelua, koska kukaan kehässä olevista ei mikään onneton tapaus ollut, ja Novan lisäksi varsinkin Doringilta odotin hyvää menoa, ja eihän kukaan voi olla markkaamatta Amish Roadkillille. Ihan niin hyvää ottelua en kuitenkaan saanut, kuin mitä olin ehkä odottanut, mutta oli tämä silti mukava ja paikoitellen vauhdikaskin tapa avata show. Nova varsinkin loisti. Silti paikoittainen sekaavuus ja muu vaisuus jäivät vähän harmittamaan, koska olisi tämä voinut varmasti parempikin olla.

* * ½

Singles Match

Tracy Smothers vs. Tommy Rogers

Tämä oli aika erikoinen ottelijapari, ei ehkä ihan sellainen, jonka olisin ensimmäisenä odottanut näkeväni vuoden 1998 ECW-ppv:ssä. Rogers ja Smothers edustivat molemmat kuitenkin ’80-luvulla debyyttinsä tehneitä old school -painijoita, ja Rogers ei varsinkaan mitenkään kummemmin ollut ollut esillä ECW:ssä, Smotherskin vain FBI:n osana. Siispä kun näillä kahdella ei edes mitään erityisempää feudia ollut taustalla, on vaikea uskoa, että ECW todella buukkaa tämmöistä old school -tyyppistä menoa omaan ppv:hensä filleriksi. Chris Chetti oli Rogersin kehän laidalla antamaan tasoitusta FBI:tä vastaan.

En tiedä onko kyse vain siitä, että olin niin yllättynyt tämänkaltaisen ottelun buukkaamisesta ppv:hen, mutta minä tykkäsin tästä ottelusta. En nyt siis mitenkään kauheasti, koska oli tämä aikamoisen hidasta ja paikoitellen sekavaakin menoa, kun otteluun piti buukata ihan liikaa sekaantumisia, mutta Smothers ja Rogers osoittivat tässä ottelussa hallitsevansa painimisen taidot varsin hyvin. Erityisesti Rogers yllätti ottelussa positiivisesti. Siispä tämä oli erikoisuutensakin ansiosta ihan hyvä ottelu, mutta oli tässä omat pahat ongelmansakin. Välipalani meni. Huippuhetket saatiin ottelun jälkeen, kun Mabel teki ECW-debyyttinsä saapuessaan FBI:n avuksi.

* * ½ 

Special Referees: Mikey Whipwreck & Tammy Lynn Sytch

Lance Storm vs. Jerry Lynn

Tämän ottelun juonikuvio on niin käsittämätöntä roskaa, etten edes yritä ymmärtää sitä, ja selittäminenkin on aika hankalaa. Nopeasti sen jälkeen kun Lance Storm ja Chris Candido olivat lopullisesti hajonneet ja Storm ja Candido kohdanneet Heat Wavessa, oli Stormistä alkanut tulla varsin ylimielinen törppö. Tähän kuului mm. jatkuva päänaukominen Candidon vaimolle Tammy Lynn Sytchille, johon Storm saattoi olla joskus vähän ihastunut. Niinpä jossain vaiheessa Storm toikin omaksi managerikseen häikäilemättömän Tammy Lynn Bytchin (myöhemmin tunnettu Dawn Mariena), joka auttoi Stormia Sytchin morkkaamisessa. Ennen N2R:ää jossain ECW:n show’ssa Storm kohtasi Candidon, mutta ottelu päättyi varsin sekavasti, kun Candidon avulla Sytch selättikin Stormin. Ottelun jälkeen Storm kuitenkin pieksi Candidon ja apuun tulleen Lynnin, ja lopulta hän yhdessä Bytchin kanssa teloi myös Sytchin. Jotta homma menisi vielä sekavammaksi apuun ryntäsi myös Mikey Whipwreck, jonka kuitenkin Tammy Lynn Bytch sokaisi puuterilla. Whipwreck kosti tämän tekemällä Whippersnapperin Bytchille, mutta sokeana hän Whippersnapperoi myös vahingossa Sytchin ja tönäisi keskustelemaan tulleen Lynnin päin Stormin tuoliniskua. Pysyittekö perässä? Hyvä, en minäkään.

Kaikesta järjettömyydestä huolimatta odotin tältä ottelulta paljon, koska Lance Stormin ja Jerry Lynnin 1 on 1 Match nyt ei vain yksinkertaisesti voi kuulostaa huonolta. Parhaimmillaan tämä olisi saattanut olla vaikka ****-kamaa, mutta sitä tämä ei tosiaankaan ollut. Ennen enempää haukkumista pitää huomauttaa, etteivät nämä kaksi saisi varmaan kuuna päivänä aikaan mitään oikeasti todella huonoa ottelua, koska kyllä he painimisen osaavat. Ottelun alkupuoli olikin hyvää meininkiä, vaikkakin sekin petti minut kyllä vähän – olisin odottanut vähän jotain vielä erikoisempaa ja menevämpää kuin ”vain” hyvää painia. Loppupuoli sitten pilasi homman vielä pahemmin, kun viimeiset kolme minuuttia olivat pelkkää sekaantumista sekaantumisen perään ja muutenkin järjetöntä ylibuukkausta. Oliko tämä sittenkin WCW? Stormilta ja Lynniltä aika hyvä suoritus, muilta todella huono.

* * ½

ECW Tag Team Championship

The Dudley Boys (c) vs. Balls Mahoney & Masato Tanaka

Vuorossa oli illan ainut mestaruusottelu. Tämän ottelun osalta kaikki lähti liikkeelle siitä, että Masato Tanaka ja Balls Mahoney eivät voineet sietää toisiaan. He kohtasivat toisensa todella rajussa ottelussa, jossa kumpikin mäiski toista tuolilla päin näköä lukemattomia kertoja. Ensimmäisestä kohtaamisesta jäi molemmilla selvästi kasvaneen kunnioituksen lisäksi vähän hampaankoloon, joten uusintaottelu buukattiin. Tuon uusinnan kuitenkin pilasivat Dudleyt, jotka hyökkäsivät kesken ottelun molempien kimppuun. Dudleyt toistivat temppunsa hyökätessään Mahoneyn ja Tanakan kimppuun, kun nämä olivat menossa kohtaamaan RVD:n ja Sabun joukkuemestaruusottelussa. Buh Buh Ray ja D-Von ottivatkin haastajien paikan tuossa ottelussa ja myös voittivat tuon ottelun. Tanaka ja Mahoney tietenkin kantoivat tästä kaikesta runsaasti kaunaa ja tahtoivat saada mahdollisuuden voittaa vyöt, jotka kuuluisivat heille.

Tämä ottelu oli melkeinpä koko illan hypetetyin. Ihan aiheesta sillä tämä oli illan paras ottelu. Tässä tapauksessa tämä tosin kertoo enemmän tapahtumasta kuin ottelusta, koska Heat Wavessa tällä arvosanalla ottelu olisi ollut tapahtuman huonoin. Joka tapauksessa Dudleyt ovat jo moneen kertaan osoittaneet, että vaikkeivat he kaikkein taidokkaimpia teknisiä painijoita ole, aina he hyvään joukkuerähinäotteluun pystyvät. Tanakan taitoja tuskin epäilee kukaan, ja Mahoneykin hoiti hommansa tässä ottelussa varsin mallikkaasti. Koska sekaantumismääräkin tämän ottelun kohdalla pidettiin jotenkin siedettävänä (tai no, en kyllä tiedä siedettävästä mutta ainakin vähäisempänä kuin muissa otteluissa openeria lukuun ottamatta), oli tässä kaikki ainekset hyvään joukkuemestaruusotteluun. Ei tämäkään siis mitään huippulaatua ollut, mutta hoiti onnistuneimmin oman paikkansa kortissa.

* * *

Tag Team Match

Justin Credible & Jack Victory vs. Tommy Dreamer & Jake Roberts

Justin Crediblen ja Tommy Dreamerin sota oli alkanut jo vuoden alkupuolella, ja miehet olivat jo kohdanneetkin kerran ppv:ssä Living Dangerously 1998:ssa. Sittemmin Dreamerille tuli omat ongelmansa Dudleyn perheen ja Crediblellä Mikey Whipwreckin kanssa, mutta tunteet eivät suinkaan olleet viilentyneet. Credible halvensi Dreameria mm. keskeyttämällä hiljaisen hetken Dreamerin kuolleen isän muistoksi. Muitakin varsin henkilökohtaisia yhteenottoja feudin aikana nähtiin. Jack Victory oli pitkään ollut myös takapiruna Crediblen apuna koko hommassa, ja erityisesti hän oli feudannut New Jackin kanssa, mutta New Jack oli tapahtuman aikana hyllytettynä, joten Dreamer joutui hankkimaan itselleen uuden joukkueparin. Tuo pari olikin aika yllättäen Jake ”The Snake” Roberts, joka oli viimeeksi näkynyt ppv:ssä ECW:n Hardcore Heaven 1997:ssa, jossa hän auttoi Jerry Lawlerin voittoon Tommy Dreamerista.

Tältäkin ottelulta odotin ainakin hyvää tasoa, koska Crediblen ja Dreamerin keskinäinen kohtaaminen LD:ssä oli ollut hyvä, ja se olisi voinut olla selvästi parempikin, jos hommaan ei olisi tullut lopussa niin paljon sekaantumisia. Tämä ottelu ei sen sijaan oikein missään vaiheessa tuntunut lähtevän kunnolla käyntiin, vaikka Dreamer ja Credible parhaansa tuntuivat yrittävänkin omilla osuuksillaan. Victory ja Roberts tuntuivat aivan turhilta tunkeilta ottelun aikana. Robertskaan ei saanut mitään muuta mainittavaa aikaa kuin iänikuisen DDT:nsä. Tässä vaiheessa sentään ymmärsi vielä tulla selvinpäin tapahtumaan, toista olisi luvassa vuonna 1999. Jos ottelu ei ollut muutenkin jo aika vaisu, entistä vaisumman siitä teki järkyttävä ylibuukkaus, johon kuului mm. New Jackin, John Kronuksen, Rod Pricen ja yllättävän laihan One Man Gangin sekaantumiset. Ihan ok tämä oli sen takia, että Dreamer ja Credible näyttivät kyllä yrittävän kovasti, ja markkaan Credibleä suuresti, mutta eivät hekään tätä roskaa pystyneet pelastamaan. Ottelun jälkeen Terry Funk ja Dreamer ottivat yhteen.

* *

Six Man Tag Team Match

Triple Threat vs. New Triple Threat

Illan Main Event. Ei ehkä ihan sellainen kuin ”vuoden suurimmalta tapahtumalta” odottaisi, vaikka olipa tälläkin taustaa ihan riittävästi. ECW FTW-mestarin Tazin ja ECW World-mestarin Shane Douglasin feud oli kestänyt nyt lähes koko vuoden, ja vieläkään Taz ei päässyt haastamaan Douglasia mestaruudesta, vaan sairaslomaltaan juuri palannut Douglas otteli siististi kuuden miehen ottelussa. Vastaansa Triple Threat sai kuitenkin ”uuden” Triple Threatin, jonka muodostivat kolme ECW:n kovinta äijää, joilla oli monta hyvää syytä vihata Triple Threatia. Heistä oikeastaan kukaan ei tykännyt toisistaan, vaikka RVD ja Sabu ottelivat edelleenkin joukkueena. Erityisesti toisiaan vihasivat Taz ja Sabu, jotka eivät olleet koskaan muuttuneet ystäviksi Barely Legal 1997:ään päättyneen feudinsa jälkeen. Silti nämä kolme solmivat epäpyhän liiton keskenään saadakseen yhdessä kostaa Triple Threatille. New Triple Threat, varsinkaan RVD tai Sabu, ei kyllä mikään varsinainen face-porukka ollut, mutta hyviksiä joukosta tässä teki Triple Threatin vastustaminen.

Vaikka Main Event ei mikään mahtava päämestaruusottelu ollutkaan, toivoin tältä silti hyvää menoa. Turhaan jälleen toivoin, koska jo ennen ottelun alkua kävi selväksi, ettei tätäkään tulla ilman sekaantumisia läpi vetämään, kun Dudleyt hyökkäsivät RVD:n ja Sabun kimppuun kesken näiden sisääntulon. Vaikka tuon välikohtauksen jälkeen alku näytti ottelussa vielä oikein hyvältä menolta, osoittautui tämäkin loppujen lopuksi yllättävän vaisuksi otteluksi, jossa kukaan ei ollut lähelläkään parastaan. Erityisesti lopetus oli varsin typerä eikä jättänyt odottamaan, mitä jatkossa seuraa, vaikka se buukkauksen tarkoitus kaiketi olikin. Alku siis hyvää, mutta loppu taas tosi vaisua ja kehnoa, minkä takia tämäkin petti pahan kerran.

* * 


November To Remember ja Heat Wave olivat yhdessä kohdassa samanlaisia. Molemmissa nähtiin kuusi ottelua. Harmi vain, että siihen minkäänlaiset yhtäläisyydet jäivätkin. HW:ssä nuo kuusi ottelua olivat täyttä tykitystä, kaikissa otteluissa oli hyvä juonikuvio takana, kaikki ottelut olivat hyvin buukattuja, eikä korttiin olisikaan tarvittu mitään lisää. Tässä taas kaksi ottelua oli täysiä fillereitä, eikä oikeastaan yhdenkään ottelun juonikuvioita voi mitenkään suuremmin kehua. Otteluiden laadusta ja buukkauksesta kaikki käykin ilmi jo arvosanoja katselemalla. Aika järkyttävää, että samalla kun WCW repäisee ja tarjoaa ensimmäisen Ok:n ppv:nsä kuukausiin, tarjoaa ECW heti seuraavaksi koko historiansa huonoimman ppv:n. Tiputus Heat Wavesta oli valtava. Toivon todella, että tätä huonompaa menoa ei ECW:ltä tarvitse katsoa. Ei tämä nyt vuoden huonoimpiin kuulunut, koska tässä oli omat hyvät hetkensä, eikä joukossa ollut mitään oikeasti erityisen kamalaa, mutta kyllä ECW:ltä pitäisi voida odottaa jotain ihan muuta. Selvästi Kehno ppv. Kerrankin minä ja Scott Keith olemme samaa mieltä jostain ECW:hen liittyvästä.

Wikipedia: ECW November to Remember 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.3.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Halloween Havoc 1998

Next post

Arvio: WWF Survivor Series 1998

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.