Arvio: ECW November to Remember 1999
Päivämäärä: 7.11.1999
Sijainti: Buffalo, New York (Burt Flickinger Center)
Yleisömäärä: 3 000
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
November To Remember oli ECW:n perintiseimpiä tapahtumia. Ensimmäisen kerran N2R-nimeä kantanut tapahtuma järjestettiin jo vuonna 1993, ja siitä lähtien tapahtuma olikin kuulunut ECW:n vuosittaiseen tapahtumakalenteriin. Kun ECW aloitti ppv-lähetykset vuonna ’97, oli N2R yksi ensimmäisistä firman ppv:istä. Viime vuoden November To Remember oli varmaankin ECW:n historian huonoin ppv. Toivottavasti sama ei toistuisi tänä vuonna. Ainakin alkupromo lupasi hyvää: siinä selostajiemme Joey Stylesin ja Cyrus The Viruksen promottelun keskeytti ensin aivan jumalattoman hyvä promoaja Joel Gertner ja sitten hurjat ”You sold out” -chantit saanut Taz. Hyvä ja hauska aloitussegmentti, jota en sen tarkemmin rupea selostamaan tässä, koska ei siinä mitään merkittävää tapahtunut.
Singles Match
Simon Diamond vs. Spike Dudley
Ylimielinen Simon Diamond oli tehnyt ECW-debyyttinsä jo pari kuukautta sitten, ja hän oli tehnyt ppv-esiintymisen jo Anarchy Rulzissa, vaikka hän ei siellä vielä viralliseen otteluun osallistunutkaan. Diamond oli ollut AR:ssä sitä mieltä, ettei ECW:stä löytyisi ketään miestä, joka voisi hänet päihittää. Nyt Diamondin mielipide oli vain vahvistunut, kun hän oli palkannut henkivartijakseen isokokoisen ja lihaksikkaan Dick Hertzin. Hertzistä seurasi monia ”hauskoja” dick-vitsejä, eli WWE ei ole todellakaan ainut niissä kunnostautunut. Yhtä kaikki Diamond saapui N2R:n alussa promoamaan taas omasta ylivertaisuudestaan, kun ensin paikalle saapui Jazz, joka oli jo edellisenkin ppv:n aikana koittanut todistaa pystyvänsä pieksemään Diamondin. Tällä kertaa Jazzin yritys jäi lyhyeksi, kun Dick tuhosi Jazzin parissa sekunnissa. Kun Jazzia oltiin kuljettamassa pois, alkoi soida Spike Dudleyn sisääntulomusiikki, ja tämä ECW:hen jäänyt Dudleyn suvun viimeinen vesa haastoi Diamondin otteluun, joka alkoi saman tien…
…Ja loppui myös melkein yhtä nopeasti. Dudley ja Diamond liikkuivat kyllä vauhdikkaasti ja väläyttivät muutamia tyylikkäitä liikkeitä, mutta ei tätä voi hirveästi kehua, koska ottelu ei kestänyt edes kolmea minuuttia. Harmi sinänsä, sillä tämän näkemäni viihdyttävän alun pohjalta olisin ihan mielellään katsonut pidempäänkin Spiken ja Diamondin taistelua.
* ½
Singles Match
Little Guido vs. Nova
Jos edellinen ottelu alkoi aikalailla ihan tyhjistä kesken Diamondin promon, niin tämä vasta saikin ECW-tyylisesti alkunsa aivan yhtäkkiä. Kaikki nimittäin alkoi siitä, että heti edellisen ottelun jälkeen Little Guidon ja Big Sal E. Grazianon FBI saapui pieksemään kehässä seisovaa Spike Dudleytä brutaalisti, kunnes jostain paikalle saapui Nova, joka keskeytti FBI:n aikeet ja hyökkäsi Guidon kimppuun. Samalla paikalle juoksi tuomari, ja Novan ja Guidon ottelu oli valmis alkamaan.
Jos edellinen ottelu oli lyhyt, niin ei tämäkään paljon sen pidempi ollut. Harmi sinänsä, sillä tämä oli vielä vähän parempaa menoa kuin edellinen kamppailu. Guido on tämän vuoden ’99 aikana osoittanut tosiaankin pystyvänsä hyviin otteluihin, ja Novan loistavat taidot ja mahtavan liikearsenaalinhan me kaikki jo tiedämmekin. Vaikka kestoa tälle ottelulle ei siis ollut kuin pikkaisen reilu 4 minuuttia, nämä kaksi käyttivät sen ajan oikeasti hyödykseen ja tarjosivat kivaa meininkiä. Ei tälle voi silti antaa korkeampaa arvosanaa kuin kivalle tv-ottelulle, koska sellainenhan tämä oikeastaan oli. Tätäkin ottelua olisi mielellään katsonut 10-15 minuuttia.
* *
Three Way Dance
Yoshihiro Tajiri vs. Super Crazy vs. Jerry Lynn
Onneksi ECW jatkoi tällä loistavalla light heavyweight -meiningin tarjoamisella, kun tällä hetkellä siihen ei pystynyt sen enempää WWF, joka oli unohtanut koko LHW-divarinsa, kuin WCW:kään, jonka CW-divisioonaa hallitsivat Disco Inferno ja Lash LeRoux. Tämä oli illan ensimmäinen ”virallinen” ottelu, sillä kaksi edellistä ottelua olivat tosiaan syntyneet ”improvisoituna”, kuten Joey Styles muisti huomauttaa. Taustallahan tässä ottelussa oli erityisesti Tajirin ja Super Crazyn koko vuoden ’99 ajan jatkunut taistelu. Viime ppv:ssä nämä kaksi ottelivat 3 Way Dancessa, jossa kolmas osanottaja oli Little Guido. Nyt Guidon tilalla oli ”New F’n Show” Jerry Lynn.
Tältä ottelulta oli sitten lupa jo odottaa todella kovaa meininkiä, ja kyllähän tämä olikin aikamoisen viihdyttävä kolmen taidokkaan painijan taistelu. Erityisesti Lynn ja Crazy väläyttivät hiton näyttäviä high flying -liikkeitä (Crazy kävi pomppaamassa jopa katsomoparvelta alas vastustajiensa päälle), ja Tajiri puolestaan täräytti taas vakuuttavia ja stiffejä potkuja. Silti täytyy sanoa, että tämä ei ollut ehkä ihan sillä tasolla kuin olin etukäteen toivonut. Ehdottomasti siis oikein hyvä ja kaikin puolin viihdyttävä ottelu, mutta näiltä kolminotteluilta on mielestäni aina lupa odottaa sitä huippuluokan neljän tähden tasoa, ja ihan siihen tämä ei yltänyt. Suuri vaikutus tuohon oli toki silläkin, että tämäkin sai harmillisesti aikaa vain 11 minuuttia, ja silloin kaiken olisi pitänyt mennä jo ihan täydellisesti nappiin, että arvosanaksi olisi voinut antaa neljä tähteä. Ihan täydellisiä nappisuorituksia ei tässä lajissa ole tarjolla kuin ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan. Mutta siis, oikein hyvä ottelu. Ei silti ihan yhtä hieno kuin Anarchy Rulzin 3 Way Dance.
* * * ½
4 on 3 Handicap Match
Da Baldies vs. Hardcore Chair Swingin’ Freaks & New Jack
ECW:ssä oli äskettäin tehnyt debyyttinsä uusi stable, jonka muodostivat neljä kaljua ja ilkeää herrasmieheä. Tuosta Da Baldies -porukasta (P.N.) News ja (Spanish) Angel tuskin sanovat paljon mitään, koska heistä ei mitään kummempaa koskaan painibisneksessä tullut. (Tony) DeVito sen sijaan saattaa olla tuttu erityisesti ROH:n alkuvuosien menoa seuranneille, ja Vito kaikille, jotka muistavat maailman kovimman mekossa painivan miehen. Yhtä kaikki tämä nelikko oli ruvennut ryttyilemään ECW:ssä firman alkuperäisille painijoille, erityisesti New Jackille. Juuri ennen N2R:ää nähdyssä ECW on TNN:ssä Baldies olikin tehnyt erityisen katalan neljällä yhtä vastaan -hyökkäyksen, jonka päätteeksi Baldiessit iskivät nitojalla New Jackia suoraan silmään. Karua. New Jackin kieriessä kehässä tuskissaan, saapuivat Axl Rotten ja Balls Mahoney paikalle ja lupasivat kostaa Jackin puolesta Baldiesseille ppv:ssä, mutta kaikkien hämmästykseksi myös New Jack itse saapui tuskistaan huolimatta kostamaan Baldiesseille tässä lopulta 4 on 3 Handicap Matchiksi muuttuneessa ottelussa.
Kuten ehkä jo ottelun osanottajista saattoi päätellä, ei tässä ollut tarjolla taidokasta ketjupainia tai viihdyttävää lentelyä vaan pelkkää HC-/roskapainirymistelyä. Aikamoinen vastakohta siis edelliselle ottelulle. Silti täytyy sanoa, että minusta tämä oli ok ottelu. Jossain kevään ’99 ppv:n arvostelussa julistin jo, että nämä New Jackin jatkuvat rymistelyt alkavat kovaa vauhtia tylsistyttämään, ja niin tosiaan olikin, mutta nyt Jackin rymistelyistä oli ehtinyt olla sen verran paljon taukoa, että tätä oli taas ihan kiva katsoa. Ei siis missään tapauksessa mikään erityisen hyvä ottelu, mutta mukava välipala. Toki tähän kivaan fiilikseen vaikutti sekin, että tässä ei ollut vain New Jack jotain satunnaista vastustajaa vastaan, vaan tarjolla oli ihan isomman porukan kivaa rymistelyä. Nitojaiskut olivat karua katsottavaa, ja New Jack tarjosi taas uskomattoman hurjan loikan. Kyllä noille bumpeille vain pitää nostaa hattua. Lisäksi tämä oli illan ensimmäinen ottelu, jolla oli aika sopivasti aikaa. Ehkä vähän vähemmän olisi riittänyt.
* *
Singles Match
Chris Candido vs. Sabu
Chris Candido oli jäänyt aika olemattomaan rooliin sen jälkeen, kun Triple Threat kaatui tuossa vuodenvaihteessa. Aluksi näytti siltä, että Douglasin ja Candidon välille rakenneltaisiin feudia, mutta ppv:hen asti se ei koskaan yltänyt. Seuraavaksi Candido nousi jopa haastajaksi Tazin päämestaruudelle, mutta Tazin ja Candidon mestaruusottelu ppv:ssä jäi minuutin mittaiseksi. Sen jälkeen häntä ei ppv:ssä ollut näkynyt ennen kuin nyt. Tästä ottelun taustasta en osaa sanoa mitään, koska sitä ei missään vaiheessa avattu kummemmin. Voi olla, että tämä oli ihan vain miesten paremmuuden selvittelyä. Ottelun pääpointti olikin se, että Sabu omisti koko ottelun juuri ennen tapahtumaa edesmenneelle ystävälleen Ticholle. Tämän takia myös Sabu ja Bill Alfonso tuntuivat olevan tässä paljon vakavampia ja rauhallisempia kuin normaalisti.
En tiedä, oliko poismenneelle ystävälle ja tämän perheelle ottelun omistamisella jotain vaikutusta, mutta tämä ottelu oli siitä merkittävä, että Sabu ei tainnut botchata yhtään liikettä koko ottelun aikana vaan onnistui kaikissa high flying -liikkeissäkin hienosti. Eipä sillä, minua ei ole koskaan Sabun botchailu suuremmin haitannut, koska se mielestäni kuuluu tietyllä tapaa Sabun karuun painityyliin. Yhtä kaikki olihan tämä teknisesti paljon keskimääräistä Sabun ottelua parempi, mistä kiitosta pitää antaa myös hienosti osuutensa hoitaneelle Chris Candidolle. Kokonaisuudessaan tämä aikamoisen pitkä ottelu oli ehdottomasti oikein hyvä ja viihdyttävä ja hyvin buukattukin. Silti tästä puuttui se joku suuremman ottelun tunnelma ja fiilis, ja jotenkin kaikesta hyvästä suorituksesta tuntui koko ajan siltä, ettei tämä ollut millään tavalla merkittävä ottelu, joka saisi minut tuolin reunalle. Niinpä tästä ei huipputasolle ollut, mutta oikein hyvään arvosanaan ehdottomasti.
* * * ½
ECW World Heavyweight Championship
Mike Awesome (c) vs. Masato Tanaka
Kuten kuvasta näkyy, oli Mike Awesomesta tullut ECW World Heavyweight -mestari. Mestaruudenvaihdos nähtiin siis viime ppv:ssä Anarchy Rulzissa, jossa Tazin oli tarkoitus alun perin puolustaa mestaruuttaan vain Masato Tanakaa vastaan. Juuri ennen ottelun alkua paikalle kuitenkin rynni myös paluunsa ECW:hen tehnyt Mike Awesome, joka vaati pääsyä mestaruusotteluun. Tazille tämä kelpasi mainiosti, ja niinpä ottelusta tehtiin 3 Way Dance. Katsojat saivat kokea suuren järkytyksen, kun Taz eliminoitiin ottelusta ensimmäisenä. Tämän jälkeen nähtiin yksi osa Awesomen ja Masato Tanakan huikeista kohtaamisista, jonka tällä kertaa Awesome voitti ja hankki mestaruuden itselleen. Nyt Awesomen oli aika puolustaa firman arvokkainta mestaruutta ppv:ssä, ja vastaanhan asettui tietenkin arkkivihollinen Masato Tanaka. Nämä miehet olivat otelleet toisiaan vastaan vuosikausia ECW:ssä ja FMW:ssä. Toistaiseksi Awesome ei ollut voittanut Tanakaa ikinä kahta kertaa putkeen, joten Tanakalla oli vahva luottamus voittomahdollisuuksiinsa.
Nämä kaksi ottelivat edellisen kerran Singles Matchissa ECW:n Heat Wavessa 1998, joka oli kirkkaasti kyseisen (yleisestikin tasoltaan tosi kovan) vuoden paras ppv, ja kilpailee Canadien Stampeden kanssa tasaisesti koko tämän projektin parhaan ppv:n (tähän mennessä) tittelistä. Tuolloin miehet painivat hulppean ****-ottelun, ja tuolloin muistaakseni sanoin arvostelua kommentoineelle Nodachille, että mielestäni olen nähnyt näiltä kahdelta vielä vähän paremman ottelun. Tämä oli se ottelu. Toki nämä asiat ovat täysin mielipidekysymyksiä, mutta minusta tämä on vielä asteen verran parempi puristus kuin miesten Heat Wave -vääntö. Tässä oli kohdillaan aivan kaikki. Panos, tunnelma, huikeat selostajien hehkutukset oikeissa paikoissa ja ennen kaikkea paini. Joistakin voi ehkä tuntua väärältä antaa näin hiton korkea arvosana ottelulle, joka kesti vain 12 ja puoli minuuttia, mutta kun tuossa ajassa tehtiin kaikki tarpeellinen. Tämä ei tarvinnut yhtään enempää aikaa. Joidenkin mielestä ehkä loputon huikean meiningin tykittäminen ensimmäisestä sekunnista viimeiseen ei toimi, ja olen ihan samaa mieltä, että harvassa ovat ne ottelut, joissa tuommoinen rakenne pelaa täydellisesti. Tämä kuitenkin oli yksi niistä harvoista otteluista. Tämä ei tarvinnut mitään hiljaisempaa rakenteluvaihetta, vaan koska miehillä oli niin pitkä tausta takanaan ja niin tärkeä ottelu edessään, oli aivan ymmärrettävää, että tämä alkoi heti täydellä tykityksellä, jota jatkettiin loppuun asti. Lopputaistelu oli aivan huikeaa katsottavaa. Tästä on turha yrittääkään erotella mitään yksittäisiä hetkeä, spotteja tai bumppeja. Tämä pitää katsoa kokonaan. Loistava ottelu, ja ehdottomasti MOTY(C)-tasoa.
* * * * ½
ECW Television Championship
Rob Van Dam (c) vs. Taz
Jos edellisessä ottelussa oli tarina kohdallaan, niin yhtä lailla oli tässäkin. Tämä oli SE ottelu, jota itse olin odottanut koko vuoden ’99 ajan, ja nyt se vihdoin koittaisi. Sen jälkeen, kun Tazin lähtö WWF:ään oli ilmoitettu, oli Taz tietenkin menettänyt kaiken kannatuksensa ECW-yleisön silmissä. Niinpä mestaruustappionsa jälkeen Taz kääntyikin kyyniseksi ja paskamaiseksi heeliksi, joka vähät välitti kenenkään mielipiteistä. Samalla hän otti ainoaksi tehtäväkseen Rob Van Damin pieksemisen. Koko vuoden ’99 ajan oli keskusteltu siitä, kumpi mestaruuksista olisi todella se ECW:n tärkein vyö: Tazin kantama ECW World Heavyweight -mestaruus vai RVD:n kantama ECW Television -mestaruus. Tuota ei koskaan ehkä saatukaan selville, mutta Taz päätti osoittaa viimeisessä ppv-ottelussaan ennen WWF:ään lähtöä olevansa silti parempi painija kuin Rob Van Dam.
Olen aika yllättynyt siitä, kuinka heikkoja arvosanoja tämä ottelu on saanut monilta tämän tapahtuman arvostelleilta, koska tämä oli mielestäni selvästi tämän tapahtuman toiseksi paras ottelu. Jo suuri syy ottelun loistavuuteen oli se mahtava tunnelma, joka tuntui vallitsevan sekä areenalla että minun kotikatsomossani, kun vihdoin ja viimein RVD ja Taz ottaisivat yhteen. Tässä oli juuri se tunnelma, joka puuttui Candido vs. Sabusta. Sen lisäksi ottelu oli pääosin rakenneltu hyvin. Tähän sopi hienosti juuri alun tasaväkinen vääntö, jossa molemmat yrittivät saada toisen maahan hyvin erilaisilla taidoillaan mutteivat onnistuneet siinä. Tätä seurasivat sitten RVD:n hienot loikat ja Tazin mahtavat suplexit, kuten Overhead Tazplex kulmauksessa olevan pöydän läpi. Kokonaisuudessaan kamppailu tuntui todella merkittävältä ja viihdyttävältä, vaikka ihan edellisen ottelun tasolle ei päästykään. Ehkä juuri tuo edellinen ottelu oli se, mikä sumensi monen arvostelijan silmät. Ainoan suuren miinuksen ottelu saa lopetuksestaan, joka oli kieltämättä todella heikko näin merkittävälle ottelulle. Ensin ottelussa nähtiin harmittava botchi, joka tuntui muuttavan koko jäljelle jäävän ottelun luonteen sekavaksi. En tiedä, olisiko tuon botchatun kohdan pitänyt alun perin sitten olla koko ottelun lopetus. Joka tapauksessa RVD ja Taz käänsivät vielä tuon botch-tilanteen jälkimainingin ihan hyvin edukseen, mutta sitten ottelu loppuikin aivan yllättäen ja täysin keskeneräiseltä tuntuvasti. Koko lopputaistelu tuntui jääneen pois. Se on suuri harmi, koska siihen asti tämä ottelu tuntui etenevän hienosti kenties jopa huippuarvosanaa kohti. Nyt tämä oli mielestäni ”vain” oikein hyvä. Ehkä minä vain sitten yliarvostelen tämän, koska olen niin suuri RVD-mark, mutta ei se minua haittaa. Siinä ei ole koskaan mitään pahaa, että tykkää katsomastaan.
* * * ½
Six Man Tag Team Match
Rhino & Impact Players vs. Tommy Dreamer (c) & Raven (c) & The Sandman
Jälleen ehkä hieman kummastelen sitä, että juuri tämä näistä kolmesta ME-ottelusta buukattiin illan viimeiseksi. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, sillä tässä ottelussa olivat kehässä samaan aikaan firman kolme nopeimmin nousevaa uutta tähteä ja kolme suurinta kehäkonkaria. Eli kyllä vain, The Sandmanin WCW-ura Hakina oli saanut päätöksensä, ja mies oli Ravenin tapaan palannut takaisin kotipromootioonsa ECW:hen. Heti paluussaan Sandman tietenkin palasi yhteen vanhan pitkäaikaisen ystävänsä Tommy Dreamerin kanssa. Ainut ongelma tässä yhtälössä oli se, että Dreamer piti yhä ECW:n joukkuemestaruuksia Ravenin kanssa, vaikka miehet inhosivat toisiaan aivan avoimesti. Myös Ravenin ja Sandmanin välit olivat aina olleet todella huonot, joten tämän kolmikon yhteispeli ei olisi mitenkään helppoa. Vastustajikseen he puolestaan saivat ECW:n vaarallisimman kaksikon Impact Playersin, jotka tahtoivat nousta koko ECW:n huipulle, ja he olivat päättäneet aloittaa sen viemällä joukkuemestaruudet itselleen. Lisäksi erityisesti Justin Crediblellä oli suuria ongelmia paluunsa tehneen Sandmanin kanssa, sillä juuri Credible oli alun perin lähettänyt Sandmanin pois ECW:stä. Impact Playersien joukkueparina otteli ”Rookie Monster” Rhino, joka oli viime kuukausina jättänyt jälkeensä roiman määrän tuhoa.
On totta, että tämä ottelu ei varsinaisesti loistanut mahtavalla painiliiketarjonnallaan tai selkeydellään, mutta minua se ei haitannut yhtään, sillä tässä ottelussa oli niin hiton hieno tunnelma. Dreamerin, Sandmanin ja Ravenin näkeminen samassa joukkueessa oli todella suuri hetki, joka muistutti taas ECW:n perinteisemmästä osuudesta. Kokonaisuutenakin kamppailu oli mielestäni buukattu hyvin, sillä ensin tässä nähtiin kyllä tasaista joukkueotteluvääntöä, jossa kaikki saivat osoittaa oman vahvuutensa. Lopussa ottelu sitten muuttui kuuden miehen yleiseksi tappeluksi, mutta sellaisenaankin tämä oli oikein viihdyttävää mättöä. Ei siis missään tapauksessa mitään ikimuistoista huippupainia, mutta roolinsa ME-mäiskintänä oikein hyvin hoitanut ottelu.
* * *
– Harmillista taas katsoa tämän ppv:n neljän viimeisen ottelun osanottajia, kun tietää, että heistä noin puolet ei olisi mukana ensi vuoden meiningeissä ainakaan kovin pitkään erinäisistä syistä. Aikamoinen homma taas uusien tähtien luomisessa ECW:lle.
Kyllä tämä päihitti kirkkaasti viime vuoden N2R:n, mutta ei tämä silti mitään vuoden parhaan ppv:n tasoa ollut. Kieltämättä tässä oli MOTY(C)-ottelu, mutta muuten sitten yhtään huippuluokan ottelua ei ollut. Tuntuu aika naurettavalta kritisoida tällaista sen jälkeen, kun WCW ei pysty ppv:ssään tarjoamaan yhtään edes yli kolmen tähden ottelua, joita nähtiin tässäkin ppv:ssä neljä. Niinpä tämäkin on selväsit Hyvä, mutta ei kuitenkaan ihan Hienon tasoa. Sen verran kuitenkin kolmea **-ottelua ja muut pienet pettymykset rokottivat. Silti ehdottomasti vuoden kärkitasoa. Ei voi tähän loppuun muuta kuin antaa vielä järkyttävän suuren kiitoksen ECW:lle siitä, että se pelasti vuoden 1999 ppv:t. Kaikki neljä kärkippv:tä ovat ECW:n käsialaa, ja ilman ECW:tä tänä vuonna olisi tähän mennessä nähty tasan yksi Ok:n ylittänyt ppv.
Wikipedia: ECW November to Remember 1999
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.11.2011
No Comment