2000ArkistoECWTapahtumat

Arvio: ECW November to Remember 2000

Päivämäärä: 5.11.2000

Sijainti: Villa Park, Illinois (Odeum Expo Center)

Yleisömäärä: 4 600

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Jos joku ppv ECW:ssä oli muita merkittävämpi tai mainostetumpi, se varmastikin oli November To Remember. Samalla N2R oli myös ECW:n pisimmän historian omaava tapahtuma. Nyt sekin historia tulisi päätökseen. Tässä ppv:ssä saattoi viimeistään huomata, että loppu olisi lähellä. Main Event -porukka alkoi olla todella ohut, ja niin oli itse asiassa koko roster. Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, kuinka (ilmeisesti säästösyistä, en minä muutakaan järkevää syytä keksi) ECW oli tässä ppv-lähetyksessä vetänyt painijoiden oikeiden ja legendaaristen sisääntulomusiikkien päälle jotain yhdentekevää tilutusta. Kaikkein pahinta teki nähdä Sandmanin sisääntulo, kun Enter Sandmanin päälle oli todella tökerösti dubattu joku random-renkutus. Tällaista tämä on. Selostajinamme taas kerran Joey Styles ja Cyrus. Ensimmäisen ottelun Cyrus selosti yksinään, sillä Styles oli auttamassa ringsidellä Joel Gertneriä ja Tommy Dreameria beatdownin jäljiltä.

Tag Team Match

Simon Diamond & Swinger vs. Joey Matthews & Christian York

Tuo edellä mainitsemani beatdown liittyi tietenkin siihen, että tämäkin ECW:n ppv alkoi hyvin tyypilliseen ECW-tyyliin näppärällä impromptu-ottelulla. Se sai alkunsa, kun Simon Diamond keskeytti Joey Stylesin ja Joel Gertnerin alkupromottelun, ja lopulta Diamond kävi yhdessä Swingerin kanssa Gertnerin kimppuun. Tämän jälkeen Tommy Dreamer saapui auttamaan Gertneriä, mutta C.W. Andersonin tultua apuun miehet saivat kolmestaan Dreamerin matalaksi. Lopulta paikalle saapuivat ECW-tulokkaat Joey Matthews ja Christian York, ja kun tuomarikin ilmestyi paikalle, oli hyvä hetki aloittaa illan ensimmäinen joukkueottelu.

Edellisen show’n Matthewsin ja Yorkin ottelu oli todella mallikasta meininkiä, mutta tämä ei päässyt ihan samalle tasolle. Suurin ongelma oli se, että ottelu sai aikaa vain vaivaiset vajaat 6 minuuttia, joissa ei mitään suuria ihmeitä tehdä. Niinpä lopputulos jäi vähän tyngäksi. Muuten meno oli kyllä oikein vauhdikasta ja viihdyttävämpää kuin peruskivassa tv-ottelussa. Harmittaa vain, ettei tälle suotu enemmän aikaa, sillä pitempänä tästä olisi voinut tulla vielä huomattavasti parempi.

* * ½ 

Singles Match

C.W. Anderson vs. Kid Kash

Ja koska ECW:n motto oli usein ollut näiden impromptu-otteluiden osalta ”ei yhtä ilman toista”, oli heti perään luvassa toinen näppärästi edellisen ottelun pohjalta jatkunut impro-mittelö. Anderson, Swinger ja Diamond olivat taas pääsemässä varsin mukavaan 3 on 2 beatdowniin edellisen ottelun jälkimainingeissa, kun Kid Kash tuli pelastamaan Yorkin ja Matthewsin. Lopulta Diamond ja Swinger joutuivat perääntymään yhdessä Matthewsin ja Yorkin kanssa, ja niinpä nämä kaksi sankaria jäivät ottamaan toisistaan mittaa.

C.W. Anderson ja Kid Kashan olivat kohdanneet jo kerran aikaisemmin tämän vuoden ppv:issä, ja se koitos oli ollut oikein hyvää painia. Niinpä samaa oli lupa odottaa tältäkin, ja silti tämä ylitti odotukset. En ollut nimittäin ihan varma siitä, pystyisivätkö nämä nyt enää uudestaan yhtä viihdyttävään otteluun, sillä heillä ei olisi enää ensimmäisen kerran yllätyskorttia käytettävänään, mutta itse asiassa tämä oli vielä parempi kuin ensimmäinen koitos. Jotenkin tässä toimi aika lailla kaikki niin hyvin kuin tämmöisessä vauhdikkaassa 10-minuuttisessa ottelussa voi vain toimia. Kash on vain aivan loistava. Hän väläytteli todella hienoja high flying -liikkeitä, ja Anderson jyräsi Kashin kanveesiin vakuuttavilla power-liikkeillä. Hienoa, lisää tällaista. Tosin ehkä uusilla ottelijapareilla… Ikään kuin ECW:llä olisi enää sellaisia.

* * * ½ 

Six Man Tag Team Match

Hot Commodity (EZ Money & Julio Dinero & Chris Hamrick) vs. Danny Doring & Roadkill & Little Spike Dudley

Sitten päästiin illan ensimmäiseen suunniteltuun otteluun. Tosin tämäkään ei ollut aivan siinä muodossa, kuin ottelu oli alun perin buukattu. Alkuperäinen suunnitelma oli nimittäin se, että Doringin ja Roadkillin joukkueparina nähtäisiin Kid Kash, sillä hänellä oli ollut Doring & Roadkill -kaksikon ohella selvää biiffiä tämän HelBon Rahan johtaman porukan kanssa. Homma kuitenkin mutkistui, kun Kash ei malttanut odottaa omaa vuoroaan ja saapuikin ottelemaan äskeiseen matsiin C.W. Andersonia vastaan. Niinpä ensin näytti siltä, että Doring ja Roadkill joutuisivat Handicap Matchiin, kunnes ECW:n Comissioner Little Spike Dudley saapui yhtäkkiä heidän avukseen.

Tämä oli oikein loistava esimerkki hyvän mielen viihdyttävästä kuuden miehen painiottelusta. Missään kohtaa painillinen anti ei ollut jotenkin ainutlaatuisen mahtavaa tai jotain, mitä hehkuttaisin vuoden päästä kaverilleni ympärikännissä baarissa, mutta kaikki toimi aika lailla yhtä hyvin kuin junan vessa. Jokainen kuudesta äijästä veti osuutensa kunnioitettavalla tarkkuudella, ja erityisesti Julio Dinero osoitti olevansa kieltämättä oikein mallikas painija. Muutamia hienoja high flying -hetkiä, hiukan HC-meininkiä ja muuten yleisen kivaa painia. Toimi roolissaan juuri sillä tavalla kuin sopi toivoakin.

* * * 

Loser Leaves ECW Match

Chris Chetti vs. Nova

Noniin, tässä ottelussa oli sitten jo isompaa tarinaa taustalla. Chris Chetti ja Novahan olivat otelleet joukkueena varmaan parisen vuotta. Vaikka heillä oli välillä aina jotain pieniä ongelmia toistensa kanssa ja vaikka välillä Chetti oli poissakin kuvioista loukkaantumisen takia hyvän tovin, olivat he loppujen lopuksi pelanneet joukkueena yhteen tosi hyvin. Kaikki olettivat, että heistä olisi tullut ECW:n joukkuemestarit, kun mestaruusvöiden kohtalo ratkaistiin parin kuukauden vakanttina olon jälkeen mestaruusturnauksessa. Nova ja Chetti kuitenkin hävisivät ottelunsa, ja ottelun jälkeen Chetti niin sanotusti ”menetti sen” ja pieksi entisen joukkuekaverinsa henkihieveriin. Tämän jälkeen egoistiseksi paskiaiseksi muuttunut Chetti liittoutui vanhan kunnon Lou E. Dangerouslyn kanssa ja päätti tehdä selvää Novan urasta. Juuri ennen ottelua Chetti julisti, ettei ECW olisi tarpeeksi iso sekä hänelle ja Novalle ja että ottelun häviäjä joutuisi lähtemään firmasta.

Jos Chetti oli heel-turninsa jälkeen muuttunut egoistiseksi paskaksi, ei kenelläkään tuntunut olevan tietoa, miten Nova oli käsitellyt joukkueen hajoamisen. Niinpä oli mahtava yllätys, kun Nova ei tullutkaan paikalle iänikuisena hymyilevänä ja hyppelihtävänä (Super) Novana, vaan kostoa janoavana bad assina. Ottelu olisi ehkä painillisesti voinut olla vielä parempikin, jos se olisi saanut enemmän aikaa ja jos vastassa olisi ollut joku muu kuin Chetti. Onneksi kuitenkaan niin ei ollut: tässä oli nimittäin aivan loistava tarina ja hieno tunnelma. Oikeasti henkilökohtainen ottelu midcardilaisten kesken. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta kaikella tapaa oikein viihdyttävä ottelu, joka oli hyvä tapa päättää (?) tämä feud.

* * * 

Flaming Tables Match

Da Baldies vs. Balls Mahoney & Chilly Willy

Nämä kaksi joukkuetta ottivat yhteen jo Anarchy Rulzissa varsin yhdentekevässä HC-mäiskinnässä. Tuolloin Baldiesit voittivat Mahoneyn ja Chilly Willyn varsin monivaiheisten käänteiden jälkeen, mutta Mahoney ja Willy eivät antaneet asian olla. He janosivat kostoa, ja tahtoivat saada sen viimeisen päällä ppv-historian ensimmäisessä Flaming Tables Matchissa. Kyseessä oli siis tietenkin muuten aivan normaali Tables Match, mutta ottelun voittaakseen vastustaja piti pistää läpi pöydästä, joka oli tulessa.

Täytyy myöntää, että joku tässä Flaming Tables -ottelumuodossa viihdytti minua, ja jo ihan pelkästään sen takia saatan antaa tälle arvosanaksi puolikkaan enemmän kuin olisin muussa tapauksessa antanut. Joku tuommoisessa kunnolla liekkeihin roihahtavassa pöydässä vain on: varsinkin kun itse bumppi toteutetaan varsin nätisti eikä mitenkään puoliksi pelleillen, kuten joidenkin muiden promootioiden tuliotteluissa. Lisäksi tässä ottelussa kaikki neljä painijaa tuntuivat muutenkin vetävän vähintäänkin astetta paremmin, itse asiassa vielä vähän enemmänkin. Tämä nimittäin tuntui tyhjänpäiväisen ja laimean mäiskinnän sijaan ihan oikeasti sellaiselta viihdyttävältä roskapainiottelulta, jota WWF:nkin HC-divisioona tarjoilee parhaimmillaan. Voin huoletta sanoa, että tämä oli varmasti juuri niin hyvä ottelu kuin mihin nämä neljä ikinä pystyvät keskenään.

* * ½ 

ECW Television Championship

Rhino (c) vs. New Jack

Rhino oli jatkanut edelleenkin TV-divisioonan hallintaa, ja vähitellen ainakin minun mielessäni alkoi herätä kysymys siitä, miksei tämä ylivoimainen monsteri pääse haastamaan ECW:n päämestaria, kun useat hänen aikaisemmin tuhoamansa painijat pääsevät. Nyt Rhino joutui kuitenkin kohtaamaan ehkä kaikkein vaarallisimman vastustajansa, kun täysin sekopäinen New Jack asettui hänen haastajakseen. New Jack oli useiden viikkojen ajan yrittänyt tuhota Rhinon, mutta Rhino oli selvinnyt tilanteista voimallaan. Rhinon ei kannattaisi silti muuttua liian itsevarmaksi, sillä juuri ennen ottelua New Jack vetäisi yhden ECW:n ppv-historian häiritsevimmistä promoista, jossa hän muun muassa julisi vetävänsä Rhinon auki sirpillään. Kivat sulle, Jack.

Tämä oli ensimmäinen New Jackin virallinen ottelu sitten Guilty As Chargedin, ja täytyy myöntää, että New Jack oli se ainut vanhan liiton ECW:läinen, jota en ollut kaivannut takaisin painikehiin. Toki koko Jackin ja Vic Grimesin sähläys Living Dangerouslyssa oli traaginen, mutta ei se saanut minua haluamaan nähdä New Jackin otteluita. Tämä olikin erinomainen osoitus siitä, miksi näin oli. Jack teki ne samat vanhat HC-mäiskintänsä, jotka hän oli varmaan osannut siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran astui kehään, ja ainakaan minua ei jaksanut kiinnostaa enää yhtään. Rhino teki toki parhaansa saadakseen edes jotain irti New Jackista, ja hänen myymisensä ja kehätoimintansa ansiosta tästä ei tullut mitään ihan täyttä kuraa, mutta olihan tämä kaikella tavalla turha ja heikko TV-mestaruusottelu. Hit the road, Jack.

* ½ 

ECW Tag Team Championship

FBI (c) vs. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri

Tämän ottelun taustatarina tuli selitettyä aika perusteellisesti jo Anarchy Rulzin kohdalla, ja oikeastaan mikään ei ollut muuttunut sen jälkeen. Tajiri ja Whipwreck olivat edelleen katkerat mestarit, joilta FBI oli törkeästi ryöstänyt joukkuemestaruudet ja jotka edelleenkin halusivat vyönsä takaisin. Saa nähdä, onnistuvatko he tällä kertaa.

Tämäkin ottelu oli oikein hyvää menoa, vaikka kyseessä olikin lähes tulkoon kaksi eri ottelua. Ensimmäisen puoliskon ajan nähtiin hc-meiningillä ja lievällä high flyingilla höystettyä teknistä ja viihdyttävää painia, mutta sitten Mikey Whipwreck loukkaantui. Ottelu ei kuitenkaan muuttunut Handicap Matchiksi, sillä paluunsa tässä tapahtumassa tehnyt Super Crazy saapui paikkaamaan Whipwreckiä. Paluu ei ollut varsinainen yllätys, sillä Crazy oli buukattu ottelemaan tapahtumassa C.W. Andersonia, mutta jälleen Kid Kashin ja Andersonin ottelun takia tuokin koitos jäi näkemättä. Niinpä Crazy sattui sopivasti olemaan backstagella paikatakseen Whipwreckiä, ja lopputulos oli erinomainen. Crazy oli kuin uudestisyntynyt paluunsa jälkeen, sillä hän tarjoili toinen toistaan näyttävämpiä high flying -liikkeitä. Silti ottelun suurin tähti oli Tajiri, joka oli ilmiliekeissä ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Vaikka en kamalammin ottelun lopetuksesta tykännytkään, täytyy minun sanoa tämän olleen silti niin viihdyttävää ja kovatasoista joukkuepainia, että tämä ansaitsee helposti tuon alla olevan arvosanan. Ei silti ihan huipputasoa.

* * * ½ 

ECW World Heavyweight Championship
Double Jeopardy Match

Jerry Lynn (c) vs. Justin Credible vs. Steve Corino vs. The Sandman

Illan Main Event olikin sitten varsin erikoinen koitos. Kyseessä oli siis neljän painijan ottelu, mutta periaatteessa kehässä nähtiin kaksi samaan aikaan käytävää ottelua: Jerry Lynn vs. Justin Credible ja Steve Corino vs. The Sandman. Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että Lynn ja Credible voisivat selättää vain toisensa ja Corino ja Sandman voisivat selättää vain toisensa. Kun molempien näiden ”otteluiden” ratkaisusuoritukset olisi nähty, voittajat jatkaisivat saman tien toisiaan vastaan painimista. Koska nämä kaksi ottelua kuitenkin käytiin samaan aikaan samassa kehässä, mikään ei estänyt esimerkiksi Sandmania pieksemästä myös Credibleä – ja näin myös käytännössä tapahtui. Käytännössä tämä muistutti siis hyvin paljon normaalia 4-Way -ottelua. Ottelun taustalla olivat samat erimielisyydet, jotka olivat jatkuneet Jerry Lynnin ja Justin Crediblen välillä entistä kovempana sen jälkeen, kun Lynn oli vienyt mestaruuden Credibleltä. Myös Sandmanin ja Steve Corinon välille oli kehittynyt monenlaisia ongelmia viime viikkojen aikana.

En odottanut tältä ottelulta paljoakaan, koska Sandman tuntui olevan elämänsä huonoimmassa kunnossa, Crediblen viimeisimmät ME-ottelut olivat useamman kerran olleet karvaita pettymyksiä ja ottelun monimutkaiset säännöt tuntuivat turhalta säätämiseltä. Niinpä oli kiva todeta, että tämä yllätti oikein positiivisesti. Jotenkin kummassa Sandman heikosta kunnostaan huolimatta tempaisi jälleen kerran oikeasti näyttäviä liikkeitä ja otti vastaan kovaa bumppia. Jollain tavalla tätä miestä ei vain voi olla arvostamatta. Krediittiä on Sandmanin lisäksi annettava myös Jerry Lynnille, joka oli juuri niin kovassa kunnossa kuin häneltä sopi odottaakin, ja erityisesti Steve Corinolle, joka oli aivan ehdottomasti tämän ottelun suurin tähti. Niin ja ei se Crediblekään huonosti tässä vetänyt. Kokonaisuutena siis varsin viihdyttävä mäiskintä, joka paikoiteillen muistutti aika paljon WWF:n klassista entertainment brawlia. Tuohon lajityyppiin sopien painillinen anti jäikin tässä ottelussa hiukan vähemmälle, jonka takia tämä ei mielestäni nouse ihan huippuottelun tasolle. Silti ehdottomasti illan paras ottelu.

* * * ½ 


Siitä huolimatta, että ME oli oikein mukava yllätys ja että show’ssa oli pari muutakin ***½-ottelua, en ihan älyttömästi syttynyt tälle tapahtumalle. Suurin syy oli ehdottomasti tunne siitä, että tässä alettiin elää sellaista jämäpalojen loppuaikaa. Jäljellä olivat enää ne painijat, jotka eivät olleet raaskineet lähteä muuallekaan. Koko käytettävissä oleva ECW:n roster oli käytännössä mukana tässä ppv:ssä. Lisäksi ECW ei parantanut tätä kierrätysfiilistä buukkaamalla samoja ottelupareja ppv:stä toiseen. ME-kuvioissa oli sentään pientä uudistamisen meininkiä, mutta sen Crediblen olisi voinut jo ihan hyvin tiputtaa kuvioista pois ja laittaa vaikka johonkin uuteen feudiin. Ikävän suuri miinus tuli myös niistä kamalasti sisääntulomusiikkidubbauksista. Ja kun ei tässä yhtään huipputason otteluakaan ollut, jää tämä kieltämättä Ok:ksi. Ei siinä, oli tämä ehdottomasti parempi kuin osa WWF:n ppv:istä. WCW:stä en sano enää edes mitään. Oikein kivaa menoa, jossa oli vain yksi oikeasti heikko ottelu. Huonomminkin voisi siis ECW:llä mennä, mutta vähän tällaista lopun ajan touhuahan tämä alkoi olla.

Wikipedia: ECW November to Remember 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.7.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Halloween Havoc 2000

Next post

Arvio: WCW Millennium Final 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.