Arvio: ECW Wrestlepalooza 1998
Päivämäärä: 3.5.1998
Sijainti: Marietta, Georgia (Cobb County Civic Center)
Yleisömäärä: 3 407
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Wrestlepalooza oli ECW:n toinen ppv vuonna 1998. Tämä on ensimmäinen ECW-ppv, jonka olen katsonut kokonaan. Siitä on kyllä jo hyvin aikaa, mutta silti tämä on jäänyt elävästi mieleen. Se saattaa myös hieman vääristää käsitystäni tämän tapahtuman tasosta, mutta siitä enemmän arvostelun lopussa. Selostajanamme edelleen Joey Styles.
Tag Team Match
FBI vs. Super Nova & Blue Meanie
bWo oli ja meni, ja viimeistään Big Stevie Coolin lähdettyä WCW:hen (tosin mies kyllä lähti sieltä melkein yhtä nopeasti kuin tulikin) jäivät Nova ja Meanie vähän tyhjän päälle. Myöhemmin vuonna ’97 he liittyivät järkensä menettäneen Al Snow’n joukkoihin muodostaen lähinnä koomisen tag teamin. Tracy Smothersin ja Little Guidon joukkue ei pyrkinyt samanlaiseen koomisuuteen, vaan entiset ECW:n joukkuemestarit hakivat edelleen nostetta uralleen ppv’n openereissa painimalla. Novalle ja Meanielle tämä ottelu oli todellinen näytön paikka, sillä tämä oli heidän ensimmäinen ppv-ottelunsa.
Minä tykkäsin tästä ottelusta paljon. Ensinnäkin tässä nähtiin oikein hyvää, vauhdikasta ja jännittävää painia, josta kiitos kuuluu Novan, Guidon ja Smothersin kaltaisille oikeasti todella taidokkaille painijoille. Meanie oli puolestaan bookattu tässä ottelussa niin hyvin, että hänkin pääsi näyttämään lähinnä vahvuuksiaan, kuten aina yhtä upean Meaniesaultin. Paini oli siis aika hyvää, mutta ei nyt mitään sävähdyttävän erikoista, mutta lisäplussaa tälle ottelulle tuo se, että tätä ei oltu bookattu ollenkaan liian tosissaan, vaan juuri sopivan ECW:mäisen humoristisesti. Tykkäsin kaikista ottelun vitsiosuuksista, kuten tuomarin osallistumisesta otteluun. Lisäksi en voi olla pitämättä jokaisesta ottelusta, jossa Nova on mukana, joten kyllä tämä toimi oikein hienosti openerina – vaikka toki ei mikään painin superteos nyt millään lailla ollutkaan.
* * *
Singles Match
Justin Credible vs. Mikey Whipwreck
Hassutteotteluista vakavaan bisnekseen. Justin Credible oli vakuuttanut kaikki ECW:ssä heti ensi otteluistaan asti, sillä hän saavutti firmassa alkutaipaleellaan pitkän voittoputken. Se katkesi vasta November To Remember 1997:ssa, kun ECW:n virallinen underdog Mikey Whipwreck onnistui voittamaan Crediblen. Mikey uusi temppunsa vielä seuraavan viikon show’ssakin, mikä teki Crediblen niin vihaiseksi, että miesten kolmannessa ottelussa Credible paskoi Whipwreckin jalan täysin ja otti lopulta voiton tästä. Mikey ei palannut ennen Living Dangerouslya, jossa kesken Crediblen ja Dreamerin ottelun Whipwreck saapui auttamaan Dreameria. Tämän jälkeen Credible on yrittänyt useamman kerran tuhota Whipwreckin jalan lopullisesti, mutta ei ole onnistunut siinä. Todellinen Grudge Match siis kyseessä.
Minä tykkäsin tästä ottelusta todella paljon. Tätä oli rakenneltu upeasti, ja myös ottelu oli juuri niin intenssiivinen kuin tämän piti ollakin. Kumpi veti alusta loppuun homman ihan täydellä vaihteelle. Sekaisin oli sopivasti hardcorea, muutama isompi bumppi ja myös ihan kunnon painia. Ainut heikkous oli lopun sekaantumiset ja se, ettei aikaa tullut edes ihan kymmentä minuuttia, mutta itse en kyllä tajua, miten tätä voi sanoa hitaaksi tai muuksikaan. Hieno lopetus (?) hienolle feudille.
* * * ½
ECW Tag Team Championship
Chris Candido & Lance Storm (c) vs. Axl Rotten & Balls Mahoney
Chris Candido ja Lance Storm olivat siis yhä joukkuemestareita, vaikka he inhosivat toisiaan. Tässä on juuri se hassu ero vaikkapa ECW:n ja WCW:n välillä. ECW yrittää luoda jonkinlaista arvostusta mestaruuksilleen sillä, ettei kumpikaan näistä halua luopua saamastaan joukkuemestaruudestaan vain sen takia, että se toisen vyön omistaja sattuukin olemaan nykyinen vihamies. Samalla WCW:ssä Scott Steiner aiheutti SuperBrawlissa veljensä mutta myös oman tappionsa ottelussa, jossa oli panoksena heidän kantamat joukkuevyöt. Ottelun jälkeen Scott vielä oikein ripusti joukkuevyöt Nashin ja Hallin lanteisille suu virneessä. Nii-in. Ainiin, tämä ottelu. Axl ja Balls olivat jo jonkin aikaa kamppailleet mestareiden kanssa ja ottaneet voiton 1 vs. 1 -ottelussa Candidoa vastaan, mutta mestaruusottelua ei heille silti ollut tippunut. Niinpä he tulivat kesken ppv’n vaatimaan sitä itse – ja niin myös saivat sen.
Minusta tämä oli ihan oikeasti hyvä ottelu. Candido ja Stormhan nyt ovat kumpikin todella taidokkaita painijoita, ja kun heille annetaan aikaa yli 10 minuuttia ja vastustajat, jotka eivät ole ihan mitään paskasäkkejä (tästä voi varmaan olla kanssani eri mieltäkin Ballsin ja Axlin tapauksessa), saavat he ihan jo kahdestaankin aikaan hyvän ottelun. Tähän kun lisätään se, että yleisö oli todella kuumana tässä hurraten Chair Swingin’ Freakseille ja että ottelussa nähtiin muutama erityisen sävähdyttävä hetki, minä ostin tämän ottelun ihan täysin. Ei tietenkään painihistorian klassikko, mutta kaikin puolin toimiva joukkuemestaruuskamppailu.
* * *
Tässä välissä nähtiin parikin anglea. Ensin videopätkää aikaisemmin illalta, kun ECW oli järjestänyt samassa hallissa jälleen yhdet ”Extreme”-legendojen kokoontumisajot. Paikalla olivat kaikki Georgian omat ylpeydet, eli Junkyard Dog, ”Dirty” Dick Slater, Masked Superstar ja ”Bullet” Bob Armstrong. Bullet näytti yhtä nuorekkaalta kuin kymmenen vuotta myöhemmin.
Tuon hienon hetken jälkeen palattiin ppv’ssä takaisin nykypäivään ja ECW-mestari Shane Douglasiin. Douglas promosi siitä, kuinka tapahtuman ME tulee olemaan hänen viimeinen ottelunsa toviin, koska hänen pitää ottelun jälkeen leikkauttaa kätensä. Tämän jälkeen yleistä yaddayaddaa miehen WWF-ajasta, aidosta vihasta Shawn Michaelsia ja Ric Flairia kohtaan ja jotain muuta. Ei siinä, ihan hyvin se Douglas promoaa, mutta ei kyllä mitään uutta. Tämän sitten keskeytti tässä vaiheessa systeemiin täysin kyrpiintynyt FTW-Taz, joka alkoi leipoa mestaria nassuun ihan urakalla. Homma meni entistä mielenkiintoisemmaksi, kun Taz talutettiin väkipakolla areenalta pois. Tykkäsin anglesta ja tykkäsin erityisesti siitä, miten Tazia buukattiin.
Singles Match
Bam Bam Bigelow vs. New Jack
Bam Bam voitti Tazilta ECW TV-mestaruuden Living Dangerouslyssa mutta oli ehtinyt hävitä sen jo eteenpäin tähän ppv’hen tultaessa. Niinpä Triple Threatin jäsen Bigelow kohtasikin tässä ppv’ssä New Jackin syystä, joka jäi minulle täysin mysteeriksi. Eipä se mitään, ei tässä ottelussa muutenkaan se tarinankerronta ihan huipussaan ollut..
..Mutta minä tykkäsin tästä silti. Tietenkin tämän pitää olla DUD, kun eihän tässä nähty edes yhtään oikeaa painiliikettä (sitäpaitsi oikeasti kyllä nähtiin, mutta ei se kritiikkiä silti vähennä)! Mitäs sitten? Minä nautin juuri tästä ECW:n tarjoamasta täysin puhtaasta garbage-painista, jota ei vielä missään muualla nähty, kun HC-vyökään ei ollut WWF:ssä vielä debytoinut. Tämä kuuluu siis minusta aivan hyvin samaan kategoriaan edellisissä ECW:n ppv’issä nähtyjen monen joukkueen otteluiden kanssa sillä erotuksella, että tässä paini vain kaksi miestä. Kun ottelussa nähdään sen kaltaisia huikeita spotteja kuin lyönti jääkiekkomailalla haaroväliin, johon on aseteltu Godzilla-lelu, ja Diving Guitar Shot yläkatsomoparvekkeelta toisen päälle, en voi kuin nauttia. Viihdyttävä välipala, vaikkakin siis täysin torso miltään painilliselta kannalta.
* * ½
Tag Team Match
Dudley Boyz vs. Tommy Dreamer & The Sandman
Kiitokset ensinnäkin ECW:n kameratiimille, joka ei koko ppv’n aikana tarjonnut yhtään lähikuvaa Dudleyn veljeksistä. Tämän ottelun taustalla oli nyt lähinnä se, että sitten Living Dangerouslyn Dudleyt olivat jostain syystä ottaneet kohteekseen kaksi ECW-legendaa, eli Sandmanin ja Dreamerin. Tämä oli johtanut mm. muuan brutaaliin beatdowniin, jonka päätteeksi Sandman oli jouduttu kuskaamaan sairaalaan. Sandman ei ollut toipunut vieläkään tuosta hyökkäyksestä, mutta ei paljon paskaakaan välittänyt vammoistaan ja saapui silti hakemaan tästä ottelusta revanssia.
Tämä oli kyllä varmaankin se suurin pettymys illan show’ssa. Odotin näillä painijoilla varustetun ottelun olevan parhaimmassa tapauksessa huippuluokan rähinämäinen HC-mättö, mutta aika peruskauraksi tämä jäi. Mitään erityisempää tai ihmeellistä ei tässä nähty, eikä ottelun buukkauskaan tässä kohtaa helpottanut ottelun onnistumista, kun Sandman piti kesken kaiken kuskata ottelusta pois, ja tilalle tuotiin Spike Dudley. Ihan kiva ja viihdyttävä ryminä, mutta ei sen enempää. Harmi, koska potentiaalia olisi kyllä ollut parempaankin.
* * ½
ECW Television Championship
Rob Van Dam (c) vs. Sabu
Noniin. Nyt oli ECW edennyt tähän yhteen klassisista feudeistaan. Rob Van Dam ja Sabu olivat olleet siis pitkään ylimmät ystävykset ja muodostaneet tuhoisan Bill Alfonson manageroiman heel-kaksikon. Keväällä miehille alkoi kuitenkin kehittyä erimielisyyksiä ja käsirysykin oli pari kertaa pelottavan lähellä. Homma meni vain pahemmaksi, kun RVD voitti Sabun tahattomalla avustuksella Bam Bam Bigelowin TV-mestaruuden, jonka ykköshaastajuuden Sabu oli aikaisemmin voittanut. Tämä syvensi erityisesti Sabun inhoa ylimielistä virnuilijaa RVD:tä kohtaan, ja viimeinen niitti oli, kun Van Dam esti Sabun voiton ottelussa Al Snow’ta vastaan. Ainoastaan Bill Alfonson, joka toimi edelleenkin molempien managerina, väliintulo oli estänyt sen, ettei Sabu ollut hyökännyt RVD:n kimppuun jo ennen tätä ppv’ssä käytävää mestaruusottelua.
Tämä oli outo ottelu. Todella outo. Muistin jo ensimmäisen katselun perusteella, että jokin minua tässä häiritsi. En vain muistanut, että se häiritsevä asia oli, että meille tarjottiin täydet 30 minuuttia RVD:n ja Sabun puolihardcore-spottailua. En oikeastaan ihan tiedä, mitä mieltä minun pitäisi olla tästä. Paikoitellen nautin tästä aivan törkeästi, kun miehet esittivät parastaan ja yllättivät minut toiminnallaan kehässä ja sen ulkopuolella, ja kun RVD veti kerrassaan upeasti sitä ylimielisen heelin rooliaan. Paikoitellen koko homma taas ärsytti, kun varsinkin Sabu tuntui säheltävän tavallista enemmän juuri niissä kohdissa, joissa ei olisi pitänyt. Lisäksi ei tässä mitään tarkkaa psykologista etenemistä todellakaan ollut (mitä melkein näin pitkältä ottelulta pitäisi edellyttää), mutta selkeä tarina kyllä minun silmiini paistoi: RVD ei voinut uskoa, että Sabu todella tahtoi taistella häntä vastaan. Oman soppansa toi myös Bill Alfonson hyppiminen bandwagonista toiseen, joka oli tavallaan hauskaa mutta tavallaan häiritsevää. Lopetuskin oli tavallaan kiva ja tavallaan taas ei yhtään. Todella erikoinen ottelu, mutta kyllä minä tästä silti aika paljon pidin, ja kyllä tämä ihan vain mielenkiinnon vuoksi kannattaa ainakin katsoa. Ei silti heikkouksiensa takia tosiaan mikään klassikko.
* * * ½
ECW World Heavyweight Championship
Shane Douglas (c) vs. Al Snow
Kyllä, show’n Main Eventissä Douglasin haastoi päämestaruudesta sekopäinen Al Snow. Snow oli vieläpä buukattu varteenotettavaksi haastajaksi (tietysti todelliset painitietätäjät sanovat, ettei siinä oltu onnistuttu, vaan Snow oli pelkkä ikuinen midcarder – tästä kohta lisää), sillä hän oli edellisen ppv’n ME:ssä saapunut Lance Stormin yllätyspariksi ja selättänyt tuossa ottelussa Douglasin Snow Plow’nsa jälkeen. Tämän jälkeen Al Snow ja Head olivat olleet piikki Douglasin lihassa niin kauan, kunnes oli tämän ottelun aika. Voisiko aivan huikeaa yleisön suosiota nauttiva Al Snow todella viedä mestaruuden Douglasilta?
Kun katsoin tämän ottelun silloin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa, uskoin Snow’n voittoon aivan täysillä. Kaikki show’n hypetysvideot, Douglasin promo ja ottelun rakenne oltiin luotu niin, että olin varma siitä, että Al Snow poistuisi tapahtumasta ECW-mestarina. Minun silmissäni siis tämä ”ikuinen midcarder” oli tässä vaiheessa täysin varteenotettava ME-player. Ehkä siksi juuri tykkäsin tästä ottelusta vieläkin, sillä eihän tämä painillisesti nyt mikään superottelu ollut (ihan hyvä, viihdyttävä kamppailu kylläkin), mutta todellinen ottelun loisto oli juuri tuossa tunnelmassa. Vielä näin toisellakin kertaa katsottaessa tuntui, että jännitin koko ottelun ajan, ja kun lopussa kaikki ECW:n painijat saapuivat ringsidelle katsomaan tätä jännitysnäytelmää, oli tunnelmani yhtä katossa kuin paikan päällä olleilla katsojilla. Ihan hyvä ja viihdyttävä kamppailu (mutta ei kuitenkaan painilliselta anniltaan mitenkään erityisesti säväyttävä) yhdistettynä loistavaan tunnelmaan tekee tästä ottelusta minun silmissäni ehdottomasti hyvän. Sanokoot muut mitä vain.
* * *
Tämä on kuulemma yleisesti hyväksytyn mielipiteen mukaan huonoin ECW:n ppv ikinä. Eipä siis mikään yllätys, että minä tykkäsin tästä aika paljon. Toki tässä tykkäämisessä on varmasti osansa sillä, että tämä on tosiaan se ensimmäinen näkemäni kokonainen ECW-ppv, ja minulla on vain todella hyvät muistot tästä. Tähän kun lisätään se, ettei ppv’ssä nähty yhtään oikeasti huonoa ottelua vaan kaksi ***½-kamppailua, kolme ***:n arvoista ja kaksi ihan kivaa **½-välipalaa, on tämä minusta Hyvä. Minulle tästä jäi kokonaisuutena oikeasti oikein hyvä maku suuhun, ja vaikkei mitään klassikoita ollutkaan tarjolla, kaikki nähty upposi minuun kuin nyrkki… silmäkulmaan. Toki ei tämä nyt mitään ihan huippukamaakaan ollut, mutta vaikkapa selkeästi parempaa kuin edeltävä Living Dangerously.
Wikipedia: Wrestlepalooza 1998
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.1.2011
No Comment