2015TapahtumatWWE

Arvio: Extreme Rules 2015

WWE:n Extreme Rules -tapahtuma on järjestetty huhtikuun ja toukokuun vaihteessa vuodesta 2009 alkaen. Tällä kerralla näyttämönä oli Allstate Arena, joka sijaitsee Rosemontin kaupungissa, noin 40 minuutin ajomatkan päässä Chicagosta. Se nosti odotuksiani, koska Chicagon painiyleisö on tunnetusti äänekkäimmästä päästä. Tuttuun tapaan myös tänä vuonna oli luvassa pari revanssia WrestleManiasta. Näistä mielenkiintoisin oli Randy Ortonin ja Seth Rollinsin välinen häkkiottelu WWE World Heavyweight -mestaruudesta.

Singles Match

Bad News Barrett vs. Neville

er15-ewview-nevillebarrett

 

Tämä ottelu nähtiin Kickoff-lähetyksessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Intercontinental-mestari Daniel Bryanin piti puolustaa vyötään Bad News Barrettia vastaan, mutta loukkaantunut Bryan ei saanut lääkäreiltä lupaa otella. Barrettille tarvittiin uusi vastustaja, minkä vuoksi englantilaistulokas Neville sai tilaisuuden painia kokeneempaa maanmiestään vastaan.

Nevilleä mainostetaan iskulauseella ”the man that gravity forgot” – mies, jonka painovoima unohti. Se onkin sopiva lisänimi tälle vastikään debyyttinsä tehneelle ”kumiukolle”. Ottelu itsessään oli melko viihdyttävä kahden erilaista painityyliä edustavan ottelijan kohtaaminen. Paininälkäinen liveyleisö oli myös hienosti menossa mukana, joten tämä oli varsin maukas alkupala ennen pääruokaa.

Chicago Street Fight

Dean Ambrose vs. Luke Harper

er15-review-harperambrose

 

Varsinainen lähetys alkoi villillä katutappelulla. Miesten erimielisyydet juurtuvat WrestleManian tikapuuotteluun, jossa Luke Harper jysäytti Dean Ambrosen vaarallisesti tikkaiden lävitse. Miesten välejä ei ainakaan parantanut se, että Harper päätti sen lisäksi juntata Ambrosen selostuspöydän päälle eräässä WrestleManian jälkeisessä SmackDownissa. Kaksikon väliset kohtaamiset olivat olleet sen verran kiivaita, että katutappelu oli sopiva ottelumuoto heille.

Itse matsi oli intensiivistä menoa alusta alkaen, ja etenkin kendosauvat heiluivat tiuhaan tahtiin. Odotukset nousivat todella korkealle, kun kaksikko hoiperteli parkkipaikalle saakka. 2010-luvun WWE:ssä ei moista usein nähdä. Todella villiksi meno yltyi siinä vaiheessa, kun Ambrose sukelsi erään auton avonaisesta ikkunasta sisään – ja kuskin paikalla ollut Harper kiihdytti matkoihinsa. Sitä seurasi pettymys, kun auto ei palannutkaan takaisin, vaan lähetyksessä siirryttiin eteenpäin.

Tuo oli kuitenkin vain näppärä jekku; miehet palasivat pienen kaupunkikierroksen jälkeen parkkikselle ja päätyivät sitten kehään asti tappelemaan. Ottelun jälkimmäisessä vaiheessa ei enää erikoisuuksia nähty, mutta kokonaisuutena tuo autokruisailu oli piristävä poikkeus katutappeluiden perinteiseen kaavaan.

”Kiss Me Arse” Match

Dolph Ziggler vs. Sheamus

er15-review-sheamusziggler

 

Puolisen vuotta taukoa pitänyt Sheamus palasi WWE:hen maaliskuun lopussa. Hiustyylin lisäksi jokin muu oli muuttunut – nimittäin miehen asenne. Ennen niin joviaalista kaverista oli tullut itsekeskeinen pienempiensä kiusaaja. Ensimmäisenä uuden ilkeän Sheamuksen tähtäimeen joutui yleisön suuri suosikki Dolph Ziggler. Irlantilainen Sheamus oli niin varma voitostaan, että hänen aloitteestaan otteluun oli lisätty varsin ällöttävä stipulaatio. Häviäjä joutuisi suutelemaan voittajan pakaroita.

Ziggler ja Sheamus ovat olleet WWE:n tukipylväitä koko 2010-luvun ajan; ennen kaikkea he ovat tehneet arvokasta työtä WWE:n viikoittaisissa ohjelmissa, joissa he ovat otelleet laadukkaita painimatseja. Ei ollut siis mikään yllätys, että nämä kaksi taitavaa painijaa laittoi pystyyn varsin mukavan ottelun myös tässä tapahtumassa. Eritoten hämmästelen Zigglerin hämmästyttävää kykyä myydä vastustajansa liikkeitä. Sitä on ihailtava vuodesta toiseen.

Ottelun jälkeiset tapahtumat sitten etenivät kutakuinkin ennakoimallani tavalla. Matsin hävinnyt Sheamus kieltäytyi hyväilemästä Zigglerin takapuolta, ja halpamaisen iskun jälkeen lopputulos oli itse asiassa päinvastainen – Sheamus työnsi tajuttoman Zigglerin kasvot ahteriaan vasten. Tämä ennakoi sitä, että kaksikon juonikuvio jatkuu ja että he saavat otella vastakkain vielä uudemman kerran – ja sehän sopii.

WWE Tag Team Championship

The New Day vs. Tyson Kidd & Cesaro (c)

er15-review-tagtitles

 

Jos Daniel Bryanin loukkaantumisesta haluaa etsiä jotain positiivista, sen löytää tästä. Tämä joukkuematsi piti nimittäin alun perin nähdä Kickoff-ohjelmassa, mutta Bryanin poissaolo muutti suunnitelmia niin, että matsi siirrettiin pre-show’sta pääshow’hun.

Ratkaisu oli hyvä. Vielä WrestleManiassa The New Day oli varsin mitäänsanomaton joukkue. Huhtikuun aikana yleisö kääntyi ylipositiivisia miekkosia vastaan ja rakasti kiusata heitä ”New Day sucks!” -huudoillaan. Yleisön viha Big E:tä, Kofi Kingstonia ja Xavier Woodsia kohtaan sai kansan kannustamaan Tyson Kiddin ja Cesaron joukkuetta, joka oli vielä ennen Extreme Rulesia puhdasverinen heel-tiimi.

Rautainen oli myös ottelun laatu. Erityisesti mieleeni jäi Tyson Kiddin kaistapäinen voltti kehäköysien välistä lattialle. Köysien yli hyppääminen on vielä kohtuullisen ”turvallista”, mutta köysien välistä loikatessa riskit kasvavat huimasti. Kaikki meni tällä kertaa nappiin, ja historiaan jäi mieleenpainuva hetki. Myös Cesaro suorastaan loisti ottelussa näyttäessään käsittämätöntä vahvuuttaan. Kokoonsa nähden Cesaron täytyy olla John Cenan ohella WWE:n vahvin mies. Ottelun loppuhetkillä riitti myös jännittäviä tilanteenvaihtoja. New Dayn voitto oli myös mielenkiintoinen ratkaisu ja tuli oikeaan aikaan. Jään kiinnostuneena seuraamaan, kuinka kauan yleisö rakastaa vihata kyseistä kolmikkoa.

WWE United States Championship
Russian Chain Match

Rusev vs. John Cena (c)

er15-review-cenarusev

 

USA:n ruumillistuma John Cena ja ilkeä Venäjällä asuva bulgaari Rusev ovat olleet sotajalalla tammikuun lopusta lähtien. Helmikuun Fastlane-tapahtumassa Rusev päihitti Cenan epärehellisin keinoin, mutta WrestleManiassa Cena aiheutti vastustajalleen tämän ensimmäisen selätystappionsa urallaan. Extreme Rulesiin lähdettiin siis tasapelitilanteessa, eikä tällä kerralla kyse ollut mistään tavanomaisesta ottelusta; matsimuoto oli Russian Chain -ottelu. Painijat oli lukittu ranteistaan teräsketjuun kiinni, ja ainoa tapa voittaa oli koskettaa neljää kehäkulmaa perättäin, ilman keskeytyksiä.

Olen ollut Rusevia kohtaan kriittisempi kuin suurin osa suomalaisista painifaneista. Näen, että ilkeän ulkomaalaisen esittäminen on yksi helpoimmista tavoista saada hahmo toimimaan. En kuitenkaan sano, että Rusev turha mies olisi – sen näyttää vain ja ainoastaan aika. Pystyykö Rusev muuntautumaan siinä vaiheessa, kun vanhat temput alkavat olla nähty?

Otteluna tämä oli heikompi kuin miesten kaksi edellistä kohtaamista. Syynä tähän oli kirjaimellisesti kahlitseva stipulaatio sekä uutuudenviehätyksen haihtuminen. Voittajaksi selviytyi Cena, joka säilytti siten mestaruutensa. Myöhemmin ilmoitettiin, että Rusev ja Cena kohtaavat toisensa vielä kertaalleen seuraavassa maksutapahtumassa, toukokuun Paybackissa. Toivon, että silloin tämä tarina saisi laadukkaan päätöksen.

WWE Divas Championship

Naomi vs. Nikki Bella (c)

er15-review-naominikki

 

Lontoossa huhtikuussa nauhoitetussa Raw’ssa nähtiin naispainijoiden välinen Battle Royal -ottelu, jonka voittajasta tuli uusi ykköshaastaja Nikki Bellan kantamaan Divas-mestaruuteen. Ottelun voittajaksi nousi brittipainija Paige, joka sai täten hienon hetkensä kotiyleisönsä edessä. Sitten tapahtui jotain yllättävää, kun myönteisestä asenteestaan tunnettu Naomi napsahti. Hän hyökkäsi rajusti Paigen kimppuun lähettäen britin (tarinan mukaan) sairaslomalle. Naomin äkillistä muutosta täydennettiin sillä, että nainen oli saanut uuden sisääntulomusiikin – ja räikeät aurinkolasit päähänsä [toim. huom. Eikä pidä unohtaa niitä väriään vaihtavia kenkiä – wautsi wau!]. Naomin muutos oli kaivattu piristysruiske hänen kulahtaneelle hahmolleen, mutta tälle ottelulle se ei välttämättä ollut hyvä asia. Yleisö kun oli hieman hämillään siitä, ketä tässä tulisi kannustaa: ylimielisiä Bellan siskoksia vai täysin törkeästi käyttäytynyttä Naomia? Yleensä kyllä tykkään tällaisista kuvioista, jossa katsojalle jätetään valinnan vapaus, mutta tällä kertaa se ei oikein toiminut. Otteluna tämä oli ihan kohtuullista tasoa. Plussapuolena muutamat urheilulliset liikkeet, jotka ovat WWE:n naispainissa harvinaista herkkua. Miinuksena se, että kokonaisuutena tämä ei oikein pysynyt kasassa.

Last Man Standing Match

Big Show vs. Roman Reigns

er15-review-bigshowreigns2

 

WrestleManiassa Roman Reigns oli lähellä tehdä mahdottoman – kellistää Brock Lesnarin ja viedä WWE World Heavyweight -mestaruuden mukanaan. Sitten tuli ”Mr. Money in the Bank” Seth Rollins salkkunsa kera ja varasti Reignsin hetken. Rollinsilla itsellään oli kädet täynnä Randy Ortonin kanssa, joten Reignsin osaksi jäi taistella Authorityn isokokoisinta jäsentä, Big Show’ta vastaan. Lontoossa kuvatussa Raw’ssa Big Show höykytti Reignsiä pahanpäiväisesti – junttasi hänet brittitaksin katolle.

Odotukseni tämän suhteen eivät olleet korkealla. Ottelupari vaikutti kuluneelta ja väsyneeltä. Reigns ja Big Show olivat jo alkuvuodesta lähtien nahistelleet viikoittaisissa useaan otteeseen, eikä se nahistelu suuria intohimoja sytyttänyt. Siihen nähden ottelu oli kyllä paljon parempi kuin saattoi odottaa. Rajuja, näyttäviä sekä varmasti todella kivuliaita spotteja nähtiin kasapäin. Big Show’lta tämä oli pirtein esitys todella pitkään aikaan.

Kovasta yrityksestä ja ennakko-odotusten ylittämisestä huolimatta en koskaan kunnolla syttynyt tähän otteluun. Perimmäinen syy on siinä, etteivät Reigns tai Big Show ole kiinnostavia hahmoja tällä hetkellä. Uskon kuitenkin ottelun tarjonneen runsaasti hienoja hetkiä sellaisille faneille, jotka eivät ole hardcore-painia paljoakaan nähneet.

WWE World Heavyweight Championship
Steel Cage Match

Randy Orton vs. Seth Rollins (c)

er15-review-ortontollins

 

Sokerina pohjalla sitten tämä etukäteen illan mielenkiintoisin kohtaaminen. Rollins oli noussut mestariksi lunastettuaan Money in the Bank -sopimuksensa WrestleManiassa. Aiemmin sinä iltana Seth oli kuitenkin hävinnyt Randy Ortonille rehellisessä yksilökohtaamisessa. Niinpä oli ainoastaan loogista, että juuri Orton sai tilaisuuden haastaa uuden mestarin ensimmäisenä.

Sekä Rollins että Orton olivat saaneet valita otteluun stipulaation. Orton päätti, että matsi käydään teräshäkin sisällä: tämä siitä syystä, etteivät Rollinsin lukuisat apurit pääsisi otteluun sekaantumaan. Mestari itse oli puolestaan päättänyt kieltää Ortonia käyttämästä vahvinta asettaan eli lopetusliike RKO:ta – sitä samaista liikettä, jolla Randy oli Sethin WrestleManiassa päihittänyt. Kaiken lisäksi Kane oli omintakeisessa roolissa häkin ”portsarina”. Hänen tehtävänään oli vartioida ovea ja pitää ulkopuoliset loitolla. Rollinsin ja Kanen välillä oli viime viikkoina ollut erimielisyyttä, joka loi lisäjännitettä otteluun.

Kovinkaan muistettavaksi mestaruusotteluksi tämä ei noussut. Toki tässä oli hyviäkin hetkiä, mutta kokonaisuutena meno oli liian tavanomaista. Maksutapahtuman viimeiseltä ottelulta kun yleensä odottaa enemmän kuin hyvää perussuoritusta. Tuon lisäksi ottelun epäpuhdas lopetus lukuisine sekaantumisineen ei oikein maistunut. Se vaan vahvisti sitä käsitystä, että Rollins on pelkkä tuurimestari, joka säilytti vyönsä ainoastaan muilta saamansa avun vuoksi. Loppuratkaisun osalta mentiin aidan matalimmasta kohdasta. Puhdas ratkaisu – suuntaan tai toiseen – olisi luonut paljon enemmän mielenkiintoa tulevia viikkoja kohtaan. Sekamelskaratkaisulla ainoastaan säilytettiin status quo.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tapahtuma jäi lieväksi pettymykseksi. En vertaa sitä WrestleManiaan, joka on luku sinänsä, vaan muihin maksutapahtumiin. Ongelma oli siinä, ettei tapahtumassa nähty sellaista räjähtävää ja täysillä mukaansa temmannutta ottelua. Lähimmäksi tätä tunnetta pääsi joukkuemestaruusmatsi. Se oli todella hyvä muttei silti loistava. Muut ottelut sitten tarjosivat juuri sen verran kuin uskalsin odottaa – tai vaihtoehtoisesti alittivat odotukseni. Chicagon yleisö oli kyllä äänekäs ja aktiivinen, mutta tällä kertaa sekään ei ylittänyt itseään keksimällä esimerkiksi uusia hauskoja huutoja painijoille.

Extreme Rules vuosimallia 2015 ei ollut huono muttei erityisen hyväkään. Tapahtuma hukkuu massaan, ja sen kokonaisarvosana osuu asteikon keskikohtaan.

Tapahtuman arvosana: 5/10

Lisää...
Matti Koskinen

Matti Koskinen

Maalainen Espoossa. Mielenkiintoa riittää liiankin moniin asioihin. Ensikosketus showpainiin vuonna 2002, intohimoinen fani olen ollut vuodesta 2004. Tykkään kirjoittaa, etenkin showpainista.

Previous post

Videoarvio: Extreme Rules 2015

Next post

Äänite: NXT-arvio (29.4.2015)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.