2015House of HardcoreTapahtumat

Arvio: House of Hardcore 9

Päivämäärä: 18.7.2015

Sijainti: Toronto, Ontario, Kanada (Ted Reeve Arena)

Yleisömäärä: 1 700

House of Hardcore on legendaarisen Tommy Dreamerin oma promootio, joka perustettiin 6. lokakuuta 2012. Lafka ei kuitenkaan nimestään huolimatta tarjoa erityisen väkivaltaista painia; verisen hardcore-toiminnan sijaan Dreamerin firma muistuttaa tyylillisesti hyvin paljon WWE:tä tai esimerkiksi TNA:ta. Kyseessä on toisin sanoen varsin yksinkertainen promootio, jonka ytimeen pääsee helposti sisään vaikkei olisi katsellut indy-painia koskaan aikaisemmin. Sitä helpottaa myös se, että melkein jokaisessa ottelussa ottelee painija, joka on WWE:stä tai TNA:sta tuttu. Esimerkiksi Scott Steiner, Lance Storm, Carlito, X-Pac, Abyss, Rikishi, Bob Holly, Justin Gabriel ja Drew McIntyre ovat painineet aikojen saatossa House of Hardcoressa. Nimekkäimpiä tähtiä ovat olleet A.J. Styles, Kevin Steen (Owens) sekä Jeff ja Matt Hardy.

House of Hardcore 9 oli nimensä mukaisesti lafkan yhdeksäs show ja ensimmäinen sellainen Yhdysvaltain ulkopuolella – tapahtuma järjestettiin Kanadassa. Kehäkuuluttajana työskenteli WWE:stä tuttu Justin Roberts, ja selostuksesta vastasi kaksi nuorta miestä. Kyseessä oli House of Hardcoren historian suurin tapahtuma, sillä tätä ennen korkein yleisömäärä oli ollut 1 400 katsojaa.

Singles Match

Tommy Dreamer vs. Chris Hero

2

Tapahtuman polkaisi käyntiin illan isäntä eli Tommy Dreamer itse. Vastaansa Dreamer sai Chris Heron, joka tunnetaan kaiketi parhaiten Claudio Castagnolin eli Cesaron entisenä joukkuepartnerina (Kings of Wrestling). Hero muistetaan toki myös epäonnistuneesta NXT-urastaan sekä siitä, että häntä kaavailtiin alun perin The Shieldin kolmanneksi jäseneksi ennen kuin Triple H päätti valita hänen paikalleen Roman Reignsin. Vika oli kaiketi Herossa itsessään, sillä mies ei treenannut tarpeeksi kovaa, vaan kasvatti ison kaljamahan ja sai tehdä toisille painijoille tilaa. Se sama kaljamaha roikkuu miehen ruhossa edelleen, mutta Hero on siitä huolimatta yllättävän ketterä ja notkea atleetti. Dreamer sen sijaan on vanhentunut nopeasti ja näyttää naamansa perusteella jo vanhalta miekkoselta, mutta eipä se Dreamerin kaltaista veteraania pysäytä; kansa rakastaa Tommyä yhä – eritoten House of Hardcoren eli Tommyn omassa kehässä.

Luvassa oli siis kahden huonokuntoisen painijan kohtaaminen. Niinpä Dreamer ja Hero päättivät otella haudanvakavan taiston sijaan huumoripainotteisen matsin, jossa he naurattivat yleisöä erilaisin keinoin ja pitivät siten ottelun kiinnostavana. Se myös toimi, sillä painijoista molemmat ovat karismaattisia henkilöitä, jotka osaavat leikkiä yleisön kanssa hyvin. Varsinainen kehätoiminta jäi kuitenkin niin kehnoksi tai keskinkertaiseksi, ettei ottelusta saanut oikeastaan muuta kuin huumoria irti. Hero toki väläytteli tapansa mukaan komeita kyynärpääiskuja, mutta muutoin painillinen anti jäi tosiaan heikoksi. Ottelu oli kuitenkin sen verran lyhyt, etten ehtinyt missään vaiheessa tylsistyä sen tarjontaan. Passeli aloitus show’lle siis, sillä yleisö tykkäsi reagoida Dreamerin ja Heron vitseihin.

Arvosana: 5/10

Singles Match

Pepper Parks vs. Bobby Roode

3

Dreamer jäi vielä ottelunsa jälkeen kehään puhumaan yleisölle, kunnes yhtäkkiä Pepper Parks (tai no, oikeastaan hänen vaimonsa eli Cherry Bomb) keskeytti Tommyn monologin kiipeämällä kehään. Alkuun Cherry Bomb selitti, että hän ja Parks arvostavat Dreameria ja kaikkea sitä, mitä hän on showpainille tehnyt, mutta pian käärmemäinen Cherry alkoi haukkua Tommya vanhaksi ja kulahtaneeksi ukkeliksi. Dreamer reagoi Cherryn sanoihin tällaisella tavalla: ”Normally, I would pick you up, show everyone your disgusting vagina and piledrive you into this mat.” Eh, vähän nolo repliikki. Dreamer ei kuitenkaan käynyt kaksikkoon käsiksi, vaan toi paikalle TNA:sta tutun Bobby Rooden, jota ei ollut mainostettu show’hun etukäteen. Melkoinen yllätys katsomolle, joka oli ihan täpinöissään, kun Rooden mainio tunnari paukahti soimaan ukkosen lailla. I’m off the chay~ay~n!

Torontosta kotoisin oleva Roode otteli siis kotiyleisönsä edessä ja sai siksi katsomon sekaisin, mutta varsinainen matsi oli aika tylsä tapaus. Pepper Parks on geneerinen brawleri, jota tokkopa buukattaisiin näin paljon tai hyvin ilman Cherry Bombia, eikä Roode ollut järin erikoisessa vireessä. Yleisö oli silti hienosti mukana, minkä vuoksi ottelusta jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhuni. Iso kiitos kuuluu Cherry Bombille, joka provosoi yleisöä mainiosti ja sai lähestulkoon Vickie Guerreron lailla vihaa niskoillensa. Illan heikointa antia yhtä kaikki.

Arvosana: 5/10

8-Man Tag Team Match

Ben The Beast Ortiz, Ethan Page, RJ City & Vik Delishus vs. Matt Striker, Hacker Scotty & Team Tremendous

4

Kahden singles-matsin jälkeen oli vuorossa melkoinen mättö – ja hyvä niin, sillä juuri jotain tällaista tämä tapahtuma myös tarvitsi. Eritoten Matt Strikerin joukkue lämmitti sydäntäni, sillä olen aina tykännyt tosi paljon Strikeristä ja Team Tremendousista. Hacker Scotty, Ethan Page, RJ City ja Vik Delishus olivat puolestaan täysin tuntemattomia nimiä minulle, mutta Ben The Beast Ortizin olin nähnyt kerran aikaisemmin House of Hardcore 8:ssa. Ortiz on vähän kuin Bam Bam Bigelow eli iso mutta jotakuinkin ketterä mies, joka näyttää vähän hölmöltä mutta on silti uskottava ottelija. Team Tremendous taas koostuu kahdesta etsivästä (Dan Barry ja Bill Carr), jotka muodostavat todella hauskan joukkueen ja jota jokainen yleisö rakastaa. Barry on pienikokoinen ja viekas, kun taas Carr on isokokoinen ja koominen. Carr on kaiken lisäksi hälyttävän notkea kokoisekseen mieheksi: hän on ruumiinrakenteeltaan kuin Big Bossman mutta vetelee silti jalkasaksia, voltteja ja jopa Canadian Destroyerin!

Tämä matsi oli tyypillinen nykyajan iso joukkueottelu, jossa painijat pomppivat toistensa päälle ja tekevät toinen toistaan hullumpia spotteja. Tarinallisesti ei siis mitään hehkutettavaa, mutta silkkana hauskanpitona toimivaa viihdettä. Team Tremendous esiintyi kuitenkin niin poikkeuksellisen hyvin, että ottelu erottui selkeästi muista vastaavanlaisista koitoksista. Hieno joukkue, joka on tällä hetkellä maailman parhaimmistoa ainakin tällaisissa sekopäisissä taisteluissa, joissa saa pitää hauskaa. Myös Striker oli huvittava läpi ottelun, joten tästä matsista kuoriutui varkain illan positiivisin yllätys!

Arvosana: 6/10

Singles Match

Tony Nese vs. John Hennigan

5

John Hennigan on siis WWE:stä tuttu John Morrison (tai Johnny Nitro) ja tietenkin myös Lucha Underground -ohjelman Johnny Mundo. Hennigan kuului WWE-aikoinaan ylimpiin suosikkeihini ja oli silloin se painija, josta odotin Shawn Michaelsin manttelinperijää, joten olen iloinen aina, kun Henniganin näen. Tony Nese on sen sijaan tuntemattomampi nimi allekirjoittaneelle, vaikka olen matsin tai pari tainnut häneltä nähdä. Kyseessä on siis hyvässä kunnossa oleva atleetti, joka on ketterä kuin tiikeri – eli herkullinen vastustaja lennokkaasta tyylistään tunnetulle Henniganille.

Tämän ottelun ainut ongelma oli se, että painijoista molemmat ovat melko kuivia tapauksia. Vaikka kuinka fanitan Hennigania, niin valehtelen jos väitän hänen olevan karismaattinen yksilö. Mielestäni Hennigan toimii parhaiten silloin, kun hän esittää ärsyttävää nilkkiä, mutta esimerkiksi tässä ottelussa mies otteli sankarin elkein ja tuntui siksi tylsältä. Myös Nese otteli sankarillisesti, joten matsin tarinana oli kahden painijan välinen urheiluhenkinen taisto keskinäisestä paremmuudesta. Jokin oikein säväyttävä kehätoiminta olisi voinut tehdä tuolle tarinalle ihmeitä, mutta Nesen ja Henniganin tarjoamalla menolla matsi ei onnistunut saavuttamaan täyttä potentiaaliaan. Keskinkertainen ja ihan kiva tapaus, mutta ei se ”ihmeellinen näytös”, jollaisena selostajat ottelua mainostivat.

Arvosana: 5/10

Tag Team Match

The Addiction vs. The Kingdom

6

Seuraavaksi oli luvassa Ring of Honorin tarjoama makupala, kun ROH:n joukkuemestarit Christopher Daniels ja Frankie Kazarian (Addiction) ottelivat Maria Kanellisin johtamaa Kindgomia eli Matt Tavenia ja Michael Bennettiä vastaan. En ikävä kyllä ole Addictionin suurin fani, sillä Daniels ja Kazarian eivät ole onnistuneet nousemaan indyissä yhtä viihdyttäviksi kuin TNA:ssa, jossa heidän joukkueensa oli aikoinaan todella kuumaa kamaa. Suhtaudun myös Kingdomiin hieman nihkeästi, sillä heissä parasta on oikeastaan vain Maria, jota ilman Taven ja Bennett eivät todennäköisesti kiinnostaisi laisinkaan. Odotukseni olivat siis matalalla, mutta miten kävi?

Kävi niin kuin aina. Addiction on niin kokenut joukkue, ettei se voi otella huonosti. Joukkue ei kuitenkaan koskaan ottele myöskään erityisen säväyttävästi. Jokainen matsi on siis sitä tuttua vanhaa jyystöä, jota ei paranna se, että Kingdom on yhtä lailla ennalta arvattava ja tasapaksu tiimi. Eihän tällaista ottelua järin paljon kritisoida voi, sillä kehätoiminta on kaikesta huolimatta hyvää, mutta tässä vaiheessa alkaisi jo kaivata jotain uutta molemmilta joukkueilta. Matsin lopetus oli sentään ihan kiinnostava ja sinetöi ottelun hyvin, mutta joka tapauksessa tylsähkö vääntö sellaiselle henkilölle, joka on nähnyt Addictionin ja Kingdomin matseja viime aikoina.

Arvosana: 5/10

Singles Match

Tommaso Ciampa vs. Eddie Kingston

7

Tommaso Ciampa on kuuma nimi juuri nyt, sillä mies tulee vierailemaan NXT:ssä ihan lähiaikoina. Seurasin häntä siksi tässä ottelussa erityisellä mielenkiinnolla, koska tahdoin nähdä, minkälaisesta miekkosesta on kyse. Eddie Kingston olikin sitten vanha tuttu ja sellainen painija, josta en ole itse tykännyt koskaan. Molemmilla oli siis näytön paikka, mutta kumpikaan ei onnistunut jättämään minuun hyvää vaikutusta.

Ciampa ja Kingston ottelivat puroresu-henkisen matsin, jossa he murjoivat toisiaan stiffisti ja jopa hajottivat kehän. Kuulostaa hyvältä, tiedän, mutta todellisuudessa koitos oli hyvin hidas ja yksitoikkoinen. Erityisesti näin G1 Climax -turnauksen jälkijunassa kaikki tällaiset kehnommat brawlit jäävät auttamatta aidon puroresun varjoon. Oikeastaan ainut hieno hetki ottelussa oli Ciampan sisääntulo ja sekin ainoastaan siksi, että hän käyttää sisääntulomusiikkinaan Talking Headsin kappaletta ”Psycho Killer”. Otteluna aika laiska tapaus. Saa nähdä, kykeneekö Ciampa vakuuttaamaan minut NXT:ssä; tässä tapahtumassa hän ei siihen kyennyt.

Arvosana: 4/10 

Singles Match

Rhino vs. Austin Aries

8

Austin Aries oli Bobby Rooden tavoin yllätyspainija, jota ei ollut mainostettu etukäteen. Rohkea peliliike Dreamerilta, mutta mikäs siinä – yllätykset ovat aina kivoja. Tämä ottelu ei tosin ollut kiva, vaan matsi oli tasan niin väsynyt kuin miltä se kuulostaa. Vielä keväällä olin täpinöissäni Rhinon NXT-visiit(e)istä, mutta nyt olen saanut miehestä jo täydellisen yliannostuksen. Toimii kerran tai pari, mutta jo pari kertaa kuukaudessa on yksinkertaisesti liikaa. Aries on toki mainio painija ja parhaimmillaan ihan maailman eliittiä, mutta eipä hänestäkään ole repimään Rhinosta hyvää matsia irti.

Ottelu oli siis tylsä ja hidas, ja tässä vaiheessa myös yleisö alkoi vaipua horrokseen. Ei mikään ihme, sillä Rhino vs. Austin Aries kuulostaa jonkin yhdentekevän Impact-jakson alakortin matsilta, joka ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa. Taustatarinan totaalinen puute vahingoitti tätä koitosta entisestään; tällainen matsi tarvitsee vähintään erinomaisen juonikuvion, jotta ottelu voi olla hyvä. Koko matsissa oli lopulta vain yksi hieno hetki, joka sekin syntyi ulkopuolisen henkilön ansiosta: Ariesin tosielämän tyttöystävä, Thea Trinidad (TNA:sta tuttu Rosita), nousi kehään soittamaan Rhinolle suutaan, jolloin The Man Beast iski naiselle todella brutaalin Goren. Muutoin ottelusta ei jäänyt mitään kerrottavaa.

Arvosana: 3/10

Toronto Street Fight

The Young Bucks vs. Team 3D

9

Aah, tässä sitten illan viimeinen matsi ja se nimenomainen ottelu, jonka tähden tästä tapahtumasta kiinnostuin. Syy on tietysti etunenässä Young Bucksin, jota fanitan tällä hetkellä vahvasti, mutta toki myös Team 3D vaikutti juuri nyt kiinnostavalta WWE-paluunsa myötä. Bubba ja D-Von ovat vaikuttaneet oikein reippailta ja virkeiltä viime viikkojen Raw-jaksoissa, joten oletin vastaavanlaista menoa myös tässä matsissa, joka tuntui ennakkoon eräänlaiselta unelmaottelulta. Young Bucks on juuri nyt liekeissä, ja 3D on legendaarinen ja karismaattinen joukkue, joten odotin aivan hullua ja sekopäistä ottelua, jossa nähtäisiin vaikka mitä ja joka kestäisi vähintään 20 minuuttia.

Täytyy kuitenkin todeta, että tämä matsi oli pettymys. Ehkä odotin matsilta liikaa, mutta suuhuni jäi yllättävän katkera maku. Young Bucks toki teki näyttäviä voltteja ja loikkia ja potki Dudleyn veljeksiltä tajun kankaalle, mutta joukkue vaikutti silti huomattavasti laiskemmalta kuin mm. NJPW:ssä tai ROH:ssa, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Myös Bubba ja D-Von olivat paljon väsyneemmän ja raihnaisemman oloisia kuin WWE:ssä nyt SummerSlamin jälkeen; eritoten Bubba oli suorastaan krapulaisen näköinen. En siis saanut sitä mieletöntä ja hauskaa klassikkoa, jota olin uskaltanut odottaa, vaan matsi näytti pikemmin työnteolta kuin hauskanpidolta. Syntyi fiilis, että Young Bucks ja 3D kävivät paikalla hoitamassa hommansa ja lähtivät sitten nopeasti kotiin. Se satutti, sillä uskoin, että Bucks ja 3D ottaisivat tällaisesta ottelusta kaiken irti ja viihdyttäisivät yleisöä toden teolla. Älkää silti käsittäkö väärin – ei tämä heikko matsi missään nimessä ollut. Olin vain odottanut liian paljon, mutta toisaalta ihan syystä. Molemmat joukkueet pystyvät parempana päivänä paljon vakuuttavampaan matsaamiseen, ja jonain iltana tämä ottelu voisi – tai olisi voinut – olla ikimuistoinen.

Arvosana: 6/10

Kokonaisuudessaan House of Hardcore 9 oli yllättävän vaisu esitys. Tunnelma on kieltämättä kehno aina silloin, kun show sisältää enemmän pettymyksiä kuin yllätyksiä. Tässä show’ssa oikeastaan vain Team Tremendousin matsi ylitti odotuksensa, kun taas esim. Young Bucks vs. Team 3D ja Tony Nese vs. Johnny Hennigan jäivät harmittavan heikoiksi matseiksi. En silti aio lopettaa House of Hardcoren seuraamista, sillä tykkään kyllä promootion atmosfääristä ja uskon, että Dreamer saa vielä joskus oikein hienon show’n aikaan. Tommyllä on kuitenkin todella paljon suhteita entisenä ECW:n, TNA:n ja WWE:n painijana, joten painijoista House of Hardcorella ei ole pulaa. Painijoita pitäisi vaan osata käyttää oikein.

Tapahtuman arvosana: 4/10

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: SummerSlam 2015

Next post

Arvio: Field of Honor 2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.