2015TapahtumatWWE

Arvio: Night of Champions 2015

Päivämäärä: 20.9.2015

Sijainti: Houston, Teksas (Toyota Center)

Yleisömäärä: TBA

Katso tapahtuma WWE Networkista!

WWE:n historian yhdeksäs Night of Champions herätti etukäteen huomiota ennen muuta siksi, että tapahtumassa nähtiin WCW-ikoni Stingin ensimmäinen ottelu WWE:n mestaruudesta. Stingiä vastaan asettui Seth Rollins, joka joutui puolustamaan samana iltana myös United States -mestaruuttaan WWE-ikoni John Cenaa vastaan. Näiden matsien lisäksi tapahtumassa nähtiin liuta muita mestaruusmatseja ja mm. erään legendaarisen painijan paluu.

WWE Intercontinental Championship

Kevin Owens vs. Ryback (c)

1

Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että naureskelin ääneen, kun kuulin Michael Colen sanovan näin: ”Ryback – – read the [self-help] book, and it helped him get through a really low period in his life when he was trying to get back into WWE after his injury – and Kevin Owens came out last week and mocked that book!” Ylipäätään tuntui jotenkin huvittavalta ja sympaattiselta samaan aikaan, että järkälemäinen Ryback on hakenut lohtua self-help-kirjallisuudesta eli siis etsinyt rauhallisen paikan ja paneutunut kuntosalipainojen sijasta psykologisen kirjan pariin, ja yhtä huvittavalta tuntui tuo, että Owens haukkui kyseistä teosta. Se oli jotenkin niin owensmainen teko. Ajatella myös sitä, että Owensin käytös todennäköisesti ärsytti Rybackia paljon, sillä kyseinen teos oli hyvin tärkeä Rybackille – ja alhainen Owens solvasi sitä, vaikkei tuskin ole lukenut kirjasta sivuakaan! En edes tiedä, miksi kiinnitin (ja kiinnitän yhä) tähän näin paljon huomiotani, mutta jokin tuossa kolahti omaan vinksahtaneeseen huumorintajuuni.

Self-help-kirja ja taistelu sen arvosta toivat siis kivan pienen lisämausteen tähän koitokseen, joka oli melko hidastempoinen mutta silti kiinnostava matsi. Ryback väläytteli osaamistaan omalla osa-alueellaan eli voimakkuudessa, ja Owens oli tuttuun tapaansa liekeissä. Jostain syystä minua muuten huvitti suuresti myös tämä Owensin repliikki: ”You think you can powerbomb me? Never!” Myös yleisö kävi kuumana (niin kuin avausmatsissa aina), ja matsissa oli menettelevä tarina (Rybackin olkapäävamma), joten ottelu jätti varsin positiivisen vaikutuksen.

7/10

Singles Match

Rusev vs. Dolph Ziggler

2

Kun Rusev ja Ziggler astuivat ensi kerran sotajalalle kesän aikana, odottelin kaksikon matseja hyvin innoissani. Sen vuoksi on sääli, että nämä ottelut ovat olleet painillisesti yllättävän huonoja kohtaamisia. Tarinahan tässä toisaalta kaikesta saippuaoopperamaisuudestaan huolimatta toimii, mutta ikävältä tuntuu ajatella, mitä Rusev ja Ziggler voisivat saada esimerkiksi New Japan Pro Wrestlingissä aikaan. WWE:n kehässä kaksikko joutuu ottelemaan turhan hitaasti ja tasaväkisesti. Dynamiikka olisi parempi, jos Rusev olisi se selkeästi hallitseva osapuoli, jota Ziggler koettaisi nopeudellaan ja ketteryydellään kaataa kanveesiin.

Ehkä paras hetki tässä koko ottelussa oli se, kun Summer Rae kaatui ikävästi kehään kyynärpäänsä loukaten, ja ottelun tuomari näytti naikkoselle saman tien ovea. Hetken kruunasi Colen kommentti: ”The official [is] not too concerned about her health.” Kuinka julma tuomari! Täytyy muuten sanoa, että Summer on kyllä todella erinomainen hahmo tällaisena kiljuvana narttuna. Pidän myös Rusevin kehityksestä, sillä on jotenkin niin hyytävää ajatella, että vielä vuosi sitten Rusev oli Lanan talutushihnassa, ja nyt Rusev on seonnut täysin ja tehnyt Summerista uuden ”Lanan” pienimpiä yksityiskohtia myöten. Nämä seikat eivät kuitenkaan pelastaneet tätä matsia sen keskinkertaiselta arvosanalta.

5/10

WWE Tag Team Championship

The Dudley Boyz vs. The New Day (c)

3

New Day on parasta showpainissa pitkään aikaan. Young Bucks on toinen joukkue, joka vetää New Daylle vertoja, ja voi pojat, kuinka minä nauttisin New Dayn ja Young Bucksin välisestä ottelusta! Nyt kehässä ei kuitenkaan ollut Young Bucks, vaan Dudley Boyz, joka sekin on tosin oikein hyvä vastustaja New Daylle. Bubba ja D-Von ovat toki huomattavasti hitaampia kuin ennen, mutta kaksikko muodostaa edelleen viihdyttävän tiimin, jossa on jotain taianomaista. Tässä ottelussa taianomaisinta oli yhtä kaikki se, kuinka Big E tanssi irstaasti Bubba Rayn silmien edessä, käveli sitten Bubban luokse ja karjui: ”Old man! Go home, old man! Go home, old man! You ain’t bad! You ain’t nothing, old man! Go home!” Tätä seurasi se, että Big E lukitsi Bubban niskalukkoon ja alkoi samalla rummuttaa saappaallaan kanveesia New Dayn rytmin tahtiin psykopaattinen virne naamallaan. Naureskelin myös sitä, kuinka Bubba hetken kehävuorossa kärsittyään kitui maassa ja yritti ikään kuin jonkunlaisen säälittävän ”kung fu -mestarin” elkein taistella viimeisillä voimillaan Kofi Kingstonia vastaan, ja JBL vain nauroi. Sen jälkeen irti pääsi D-Von, joka röykytti Kofia yllättävän vetreästi ja teki jopa Lou Thesz pressin. Äärimmäisen viihdyttävä ottelu, josta ainakin minä nautin täysin rinnoin. Lopetus oli toki vähän tylsä niin kuin ennakossani jo pelkäsin, mutta onneksi matsin jälkeen nähtiin lisää äksöniä.

P.S. Xavier Woods on uskomaton. Rocky-leffojen suurena ystävänä olin onnesta soikeana, kun Woods soitti trumpettiaan ”Gonna Fly Now’n” tahtiin.

P.P.S. Se Big E:n mahaplötsi apronilla levänneen Bubba Rayn kaulan päälle oli ehkä karmaisevin spotti moneen vuoteen. Hetken jo luulin, että Bubbalta katkesi niska. Onneksi mies selvisi tilanteesta kuitenkin ehjin nahoin.

9/10

WWE Divas Championship

Charlotte vs. Nikki Bella (c)

4

Kirjoitin tästä jo ennakossani, mutta toistan itseäni silti: on suuri sääli, ettei Charlotte voittanut mestaruutta Night of Championsia edeltäneessä Raw’ssa. Kun Nikki rikkoi AJ Leen ennätyksen, tästä ottelusta kaikkosi katarsis. Niinpä Charlotte ja Nikki joutuivat nyt painimaan ottelun, jossa ei ollut – eikä voinut olla – erityisen suurta tunnelatausta. Paradoksi oli se, että vaikka Charlotte voittaisi mestaruuden, niin Nikki olisi silti saanut haluamansa eli nimensä historian pitkäkestoisimman Divas-mestarin paikalle. Tietynlaista tunnelmaa otteluun loi sentään ajatus Charlotten mahdollisesta tappiosta ja tragediasta, mutta fiilis oli yhtä kaikki matalalla Raw’n tapauksen takia.

Tästä valituksestani huolimatta sanon, että ottelu oli yllättävän hyvä. Sen tarina oli ehkä varsin yksinkertainen mutta toisaalta juuri siksi niin toimiva. Nikki kidutti Charlotten jalkaa, ja Charlotte yritti taistella vastaan – vaan se oli vaikeaa, koska Nikki kidutti sitä jalkaa niin hyvin! Ynnätään tähän hyvä lopetus ja kaikki se, mitä matsin jälkeen tapahtui, niin kasassa on keskinkertaista parempi matsi. Ei vieläkään se pankinräjäyttäjä, joka käynnistää naispainin vallankumouksen lopullisesti myös päärosterin puolella, mutta ehdottomasti askel oikeaan suuntaan.

6/10

6-Man Tag Team Match

Roman Reigns, Dean Ambrose & Chris Jericho vs. The Wyatt Family

5

Elättelin kovasti toiveita siitä, että Reignsin ja Ambrosen partneri olisi ollut Samoa Joe, mutta toisaalta oli ehkä parempi ratkaisu pantata miekkosen (mahdollista) debyyttiä rahtusen kauemmin – Joe voisi toimia esimerkiksi äijänä, joka ottaa John Cenan U.S. Championship -haasteen vastaan. Jericho oli joka tapauksessa mukava yllätys siksi, että olin paikalla katsomassa SmackDownin nauhoituksia Liverpoolissa viime syksynä, ja silloin Jericho ja Ambrose ottelivat samalla puolella ohjelman jälkeisessä dark matchissa. Y2J ja Dean olivat siis kavereita jo silloin, ja tämän vuoden keväällä Jericho herätti huomiota puolustamalla Roman Reignsin Royal Rumble -voittoa ja WrestleMania-roolia. Omassa perspektiivissäni Jericho oli siis yllättävän hyvä valinta nimenomaan Ambrosen ja Reignsin partneriksi ja toisaalta myös Wyatt Familyn vastustajaksi; feudasivathan Jericho ja Bray keskenään noin vuosi sitten.

Painiotteluna tämä ei mielestäni ollut kuitenkaan yhtä hyvä kuin SummerSlamin joukkuematsi, joka tuntui rutkasti energisemmältä. Jerichon vanhoja liikkeitä oli toki kiva nähdä taas (vaikka pelkäsin kauhuissani, että yleisö käynnistää Jerichon kirotun keski-iän kriisin huutamalla hänelle ”You still got it”), ja jokainen ottelija esiintyi yhtä hyvin kuin aina, mutta matsi ei siitä huolimatta muuttunut kovin kuumaksi missään vaiheessa. Ehkä ongelmana oli kohtuullisen lyhyt kesto, joka häiritsee tällaisissa monen miehen kamppailuissa. Kiinnostavinta oli seurata mysteerisen Braun Strowmanin otteita, sillä uudet ja tuntemattomat hahmot (ja heidän vahvuutensa) kiehtovat aina. Tykkäsin myös siitä, mitä ottelun jälkeen tapahtui. Toi kaivattua väriä Jerichon kulahtaneeseen hahmoon.

6/10

WWE United States Championship

John Cena vs. Seth Rollins (c)

6

Mainitaan heti alkuun, että nautin suuresti tästä Seth Rollinsin tilanteesta. Kun Rollinsin oli heti tämän ottelun jälkeen oteltava Stingiä vastaan WWE:n mestaruudesta, tässä ottelussa oli yksinkertainen tarina: Rollinsin on päästävä mahdollisimman vähällä, jotta hän kykenee voittamaan Stingin. Samalla heräsi kysymys siitä, kumpi vyö on Sethille tärkeämpi ja mitä United States -mestaruus merkitsee WWE:n mestaruuden rinnalla. Onko järkevää taistella pienemmästä mestaruudesta henkeen ja vereen saakka, jos tietää joutuvansa puolustamaan maailmanmestaruuttaan heti seuraavassa ottelussa – vai onko järkevintä luopua United States -mestaruudesta pahan paikan tullen ja säästää voimiaan tärkeämpää mestaruusottelua varten? Niin tai näin, kaikista järkevintä oli koettaa selviytyä tästä ottelusta mahdollisimman nopeasti ja voittaa haastaja keinolla millä hyvänsä. Niinpä Seth haki monta kertaa selätystä jo ottelun alkuvaiheilla, mutta John Cena on mies, jota ei niin vain voiteta. Mutta vaikka Rollins tiesi tilanteensa ja tahtoi voittaa, niin silti hän sortui siihen yhteen syntiinsä, josta hän ei pääse irti: ylimielisyyteen, joka syntyy siitä, kun menestys nousee hattuun. Jos Rollins olisi hakenut selätystä entistä vimmatummin ja jättänyt ylimääräisen kerskailun väliin, hänelle olisi ehkä voinut käydä paremmin…

Ottelu oli siis tarinallisesti vahva, ja itse olen katsojana sellainen, jolle tarina on kaikista tärkein. Pidin sen vuoksi tästä ottelusta paljon, ja entistä paremman matsista teki arvoitus sen voittajasta – niin Cena kuin Rollins olisi voinut poistua Houstonista USA:n-mestaruus hallussaan. Näistä lähtökohdista huolimatta kriteereistäni kolmas, ottelun flow, ei ollut ehkäpä hieman yllättäen niin hyvä kuin odotin. Hienoja spotteja (kuten Rollinsin voltti kehästä ulos ja High Fly Flow heti sen jälkeen) ottelussa oli kyllä jonkin verran, mutta matsissa oli silti inan verran liian hidas tempo. Vahvan tarinansa ansiosta kuitenkin mukava matsi, vaikkei vetänyt vertoja SummerSlamin koitokselle.

7/10 

WWE World Heavyweight Championship

Sting vs. Seth Rollins (c)

7

”Mut yö Houstonin / sen kertoi kuitenkin / ei nuoruuttaan voi elää uudelleen…”

Tätä ottelua on hyvin hankala arvioida, sillä kyseessä on kaikin puolin kinkkinen tapaus. Tarinallisesti niin synkkä mutta katkeransuloinen, painillisesti kuin runo siitä, kuinka ihminen ei voi taistella ajan kulkua vastaan. ”Maybe he’s human after all”, toteaa JBL, kun Sting makaa tuskissaan kanveesissa, ja nuori Seth Rollins nauraa pirullisesti taustalla.

Kutkuttavin tilanne koko ottelussa on se, mistä Stingin – siihen saakka elinvoimaisen ja energisen olennon – alamäki alkaa. Oliko tämä teko jonkinlainen hirvittävä enne, joka laukaisi karman lain? Jos muistatte ottelun kulun hyvin, niin tuosta videosta syntyy varmasti mielikuva siihen, mitä Night of Championsissa tapahtui – Seth Rollins työnsi Stingin täysin vastaavanlaisella tavalla selostuspöydältä alas niin, että ”The Icon” laskeutui kohtalokkaasti alas ja löi päänsä selostuspöydän monitoriin.

Tuon jälkeen ottelun ”genre” muuttuu toiminnasta eksploitaatioksi. 56-vuotias mies, joka on juuri vastaanottanut pahan tällin takaraivoonsa, lentää räsynuken lailla kehän pintaan kerta toisensa jälkeen. Ensimmäisellä kerralla en vielä tajunnut, kuinka pahasti Sting ottelun aikana kärsi, mutta toisella katselukerralla matsi oli jo liki pelottavaa katseltavaa. Kokemus oli myös koskettava – eritoten silloin, kun Sting kiipesi kaikkea mahdollista uhmaten kehätolpan päälle ja loikkasi alas Rollinsia päin. Tuntui siltä, että Sting tahtoi kerran vielä antaa faneilleen jotain sellaista, jota hänen ei olisi enää tarvinnut antaa. Hän tahtoi kerran vielä osoittaa olevansa maineensa arvoinen painija ja ikoni, mutta nuoruuttaan ei voi elää uudelleen.

Toivon, että Sting ottelee korkeintaan enää kerran tämän matsin jälkeen. En toisaalta pahastuisi, vaikka tämä Night of Championsin ottelu jäisi miehen joutsenlauluksi. Hieno, hieno painija ja mies, josta kuitenkin aika ajaa – tai on jo ajanut – ikävä kyllä ohi.

7/10

 

Kokonaisuudessaan Night of Champions oli tasaisen hyvä ja pääottelunsa vuoksi ikimuistoinen tapahtuma, joka onnistui täyttämään odotukseni. Eritoten New Dayn matsi oli oikein viihdyttävä ja kekseliäs koitos, jollaisia on aina ilo todistaa. Ei kuitenkaan mielestäni yhtä hyvä tapahtuma kuin SummerSlam, jossa nähtiin kaksi huippumatsia (Cena vs. Rollins ja Lesnar vs. Undertaker) ja paljon spektaakkelimaisempaa tunnelmaa.

Tapahtuman arvosana: 6/10

 

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Ennakko: Night of Champions 2015

Next post

Fave Five – 9/2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.