1985ArkistoNWATapahtumat

Arvio: NWA Starrcade 1985

Päivämäärä: 28.11.1985

Sijainti: Greensboro, Pohjois-Carolina (Greensboro Coliseum); Atlanta, Georgia (The Omni) 

Yleisömäärä: 30 000 (yhteenlaskettuna)

Katso tapahtuma WWE Networkista!

1985 oli äärimmäisen tärkeä painivuosi, sillä silloin järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen WrestleMania. Se ei kuitenkaan ole ainoa seikka, josta kyseinen vuosi muistetaan. Toinen ikimuistoinen tapahtuma oli nimittäin tämä järjestyksessään kolmas Starrcade, jonka legendaarisessa pääottelussa ”The American Dream” Dusty Rhodes jahtasi ”Nature Boy” Ric Flairin maailmanmestaruutta. Historiaan tämä Starrcade on jäänyt myös mm. siksi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun painitapahtumaa lähetettiin kahdelta eri areenalta samaan aikaan. (WWF matki tätä metodia seuraavassa WrestleManiassaan, joka järjestettiin samanaikaisesti kolmessa eri kaupungissa.) Magnum T.A:n ja Tully Blanchardin brutaali häkkiottelu on niin ikään jättänyt tästä tapahtumasta vahvan jäljen lajin historiaan. Selostuksesta vastasivat Bob Caudle ja – haastattelupisteeltä selostamoon edennyt – Tony Schiavone.

NWA Mid-Atlantic Championship

Krusher Khruschev vs. Sam Houston

Ilta lähti käyntiin ilkeän ”venäläisen” Krusher Khruschevin ja periamerikkalaisen lehmipojan Sam Houstonin välisellä taistelulla NWA:n Mid-Atlantic-mestaruudesta, joka oli vailla omistajaa. Mielenkiintoisina nippelitietoina kerrottakoon, että Khruschev oli oikeasti Barry Darsow eli myöhemmin Demolition-joukkueen Smash (sekä 1990-luvun alussa pahamaineinen rosvo Repo Man), ja Sam Houston on Jake ”The Snake” Robertsin velipuoli. Kyseessä oli siis tyystin tavallinen kylmän sodan taisto, jossa Neuvostoliitto otti Yhdysvalloista mittaa – ja yleisö kannusti sankariaan äänekkäästi. Kaikki eivät välttämättä tästä ikiaikaisesta vastakkainasettelusta nauti, mutta itse olen aina innoissani, kun painikehässä on poliittista latausta läsnä. Toimiva vastakkainasettelu oli harmi kyllä oikeastaan ainut asia, joka tässä ottelussa toimi, sillä muutoin kyseessä oli varsin tylsä ja mitäänsanomaton koitos. Houston väläytteli sentään pari lennokasta liikettä, ja ottelun ratkaisu onnistui hyvin, mutta siinä kaikki.

* ½

Mexican Death Match

Manny Fernandez vs. Abdullah the Butcher

starrcade 1985 abdullah the butcher vs manny fernandez

”Death Match” ei tarkoittanut 80-luvun puolivälin traditionaalisessa pohjoisamerikkalaisessa painissa sitä, mihin kyseisen ottelutyylin tänä päivänä saattaa yhdistää, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tämä olisi ollut todella raju ja verinen matsi. Ottelu oli siis periaatteessa ihan tavanomainen hardcore-matsi, jota ei tosin voitettu selätyksellä, vaan voiton vei se painija, joka onnistui nappaamaan kehätolpan ylle sidotun sombreron (meksikolaisen hatun) ensimmäisenä haltuunsa. Niinpä juonen punaisena lankana oli pyrkimys saada vastustajansa mattoon siksi aikaa, että pääsee kiipeämään tolpan päälle, mutta se oli kaikkea muuta kuin helppoa. Veri lensi jo melkein heti ensimmäisistä minuuteista saakka (niin kuin olettaa sopii, kun kehässä on Abdullah the Butcher), ja taistelu voitosta oli hirvittävä. Joku saattaa pitää tällaista meininkiä roskapainina, mutta itse ainakin viihdyin hyvin. Mielestäni parempi kuin ihan ensimmäisessä Starrcadessa nähty Abdullah vs. Carlos Colon.

* * *

Texas Bullrope Match

Black Bart vs. Ron Bass

Ajattelin tätä show’ta katsellessani, että yleisö parka tahtoisi varmaankin nähdä jotain muuta kuin brutaalia hardcore-menoa Abdullahin matsin jälkeen. Itse ainakin tahdoin, sillä vaihtelu virkistää, ja miellyttävä matsijärjestys on elintärkeä osa painitapahtuman onnistumista. Olin siksi vähän jopa järkyttynyt, kun lähetys jatkui näin rankalla äksönillä. Texas Bullrope -matseissa nimittäin vastustajat mätkivät toisiaan nahkahihnalla ja mahdollisesti jopa lehmänkellolla turpaan ja pitkin vartaloa – ja veri lentää, taas. Jälkeenpäin kuitenkin huomasin, että nämä ottelut lähetettiin eri areenoilta: Abdullah–Fernandez Atlantasta ja tämä taas Pohjois-Carolinasta. Varsinaiset yleisöt eivät siis joutuneet katsomaan kahta verilöylyä peräjälkeen, mutta televisiokatselijat joutuivat kyllä. Siitä tulee helposti ähky – eritoten tällaisessa tapauksessa, kun jälkimmäinen ottelu on aikaisempaa kehnompi. Bart ja Bass eivät nimittäin kyenneet yhtään niin jännittävään tai näyttävään toimintaan kuin Fernandez ja Abdullah, vaan kyseessä oli tuskallisen hidas ja tylsä vääntö, joka kaiken lisäksi loppui kuin seinään.

*

Texas Bullrope Match

James J. Dillon vs. Ron Bass

Sama meno se vaan jatkui, sillä äskeisen ottelun panoksena oli se, että mikäli Bass voittaa, hän pääsee painimaan Bartin limanuljaskamaista manageria James J. Dillonia vastaan. Bass tosiaan siis voitti, ja niinpä Dillon joutui nousemaan kehään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut silkka tuho-ottelu, vaan Dillon kykeni alkuun jopa dominoimaan Bassia mielensä mukaan, sillä Bart oli piessyt Bassin niin heikkoon kuntoon, ettei tämä jaksanut taistella kunnolla vastaan. Lopulta koko ottelu päättyi likaiseen ratkaisuun, mikä kaiketi tarkoitti sitä, että tämä feudi jäi kesken.

*

Singles Match

Billy Graham vs. The Barbarian

starrcade 1985 superstar billy graham vs the barbarian

Tätä ottelua ennen nähtiin Grahamin ja Barbarianin välinen kädenvääntö, jossa oli panoksena 10 000 dollaria. Tyypillisen painikliseen mukaisesti kädenvääntö päättyi niin, että yleisön sankari Graham oli jo voittamassa mittelön, jolloin ilkeän Barbarianin manageri Paul Jones löi Grahamia kepillä. Niinpä Barbarian hävisi taiston (ja rahapalkkion) diskauksella, mutta samalla mies sai hyvän lähtölaukauksen tähän yksilöotteluun, jossa hän pääsi heti kurittamaan Grahamia rankasti. Veri lensi taas, mutta käteen jäi lopulta hyvin vaisu elämys, joka kaiken lisäksi päättyi taas kerran likaisesti. Ei minkään sortin klassikko.

*

NWA National Heavyweight Championship

Buddy Landel vs. Terry Taylor (c)

Neljän verisen taistelun jälkeen oli aika loikata täysin tavanomaisen painin maailmaan, kun ”Nature Boy” Buddy Landel ja Terry Taylor taistelivat NWA:n National Heavyweight -mestaruudesta. Matsi oli kuin sanakirjan selitys käsitteelle ”tyypillinen 1980-luvun puolivälin painiottelu”. Rauhallinen tempo, perinteinen tarina ja vain kourallinen spotteja. Mukana menossa oli jälleen James J. Dillon, joka manageroi tällä kertaa Buddy Landelia. Kovasti haluaisin tätä kehua, mutta loppujen lopuksi matsi oli kuitenkin aika pitkäveteinen. Parasta koko ottelussa oli ehdottomasti se, kuinka järisyttävän stiffin litsarin Taylor antoi Landelille ottelun alussa. Taylor myös torjui Landelin lyöntejä oikein nopeasti ja näyttävästi, mistä on pakko antaa plussaa. Yhdellä litsarilla ja parilla blokkauksella ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.

* ½

NWA National Tag Team Championship

Wahoo McDaniel & Billy Jack Haynes vs. The Minnesota Wrecking Crew (c)

Samalla tyylillä jatkettiin, sillä myös tämä matsi oli aivan tavanomaista painia eikä esimerkiksi veristä mättöä. Wahoo McDaniel oli tässä vaiheessa 47-vuotias, rakastettu tähti, ja hänen partnerinsa Billy Jack Haynes vasta noin kolmekymppinen, vastikään painiuransa aloittanut amatööri. Kokemattomuus ei kuitenkaan vaivannut Haynesiä, sillä atlantalaisyleisö oli täysin hullaantunut kyseiseen voimamieheen, jonka jokainen lyönti räjäytti yleisön huutamaan onnesta. Minnesota Wrecking Crew koostui puolestaan Arn ja Ole Andersonista eli kahdesta alkuperäisen Four Horsemen -tallin jäsenestä, jotka toivat teknisine otteineen hyvää vastapainoa McDanielin ja Haynesin yksinkertaiselle strategialle – eli nyrkkitappelulle. Yllättävän viihdyttävä koitos, jossa parasta olivat Wahoon karmaisevat litsarit ja Haynesin tuliset kehävuorot. Tykkäsin myös lopetuksesta, joten kaikin puolin onnistunut ottelu.

* * *

NWA United States Heavyweight Championship
”I Quit” Steel Cage Match

Magnum T.A. vs. Tully Blanchard (c)

starrcade 1985 magnum ta vs tully blanchard

Kun puhutaan kaikkien aikojen legendaarisimmista häkkiotteluista, tämä matsi otetaan usein puheeksi. Syy piilee siinä, kuinka karmaisevan brutaaliksi ottelun teatraalinen henki äityy: matsin kliimaksissa Tullyn kehätyttö, Baby Doll, heittää häkkiin puisen tuolin, jonka Blanchard rikkoo säpäleiksi niin, että saa tehtyä eräästä palasesta puisen puukon tai piikin, jota hän sitten ryhtyy työntämään kanveesissa makaavan Magnumin silmämunaa kohti. Teko implikoi sitä, että Blanchard olisi ollut valmis jopa sokeuttamaan Magnumin säilyttääkseen mestaruutensa, mikä kielii paitsi mestaruuden arvosta ja Blanchardin sekopäisyydestä myös juonikuvion dramaattisuudesta. Magnum ja Blanchard halusivat uskotella silloiselle yleisölle (huom. eli siis yleisölle, joka oikeasti uskoi, että painijat vihaavat toisiaan aidosti) inhoavansa toisiaan niin paljon, että olisivat valmiita äärimmäisen väkivaltaisiin tekoihin. Hyytävää tarinankerrontaa, joka – sidottuna matsin muuhun kokonaisuuteen eli varsin menettelevään häkkitappeluun – teki tästä ottelusta oman aikansa klassikon.

* * * ½

Atlanta Street Fight

The Midnight Express vs. Jimmy Valiant & Miss Atlanta Lively

Sitten taas täysin toisenlaiseen maailmaan. Jos on lukenut aikaisempia Starrcade-arvioitani, saattaa muistaa, että Jimmy Valiant on karismaattinen veikkonen, jota yleisö rakastaa kuin Teddy Long tag team -matseja konsanaan. Valiantin salaisuus piilee terävässä huumorintajussaan, jota käyttämällä hän saa kiedottua yleisön pikkusormensa ympärille. Huumoria tähän otteluun toi myös ”Miss” Atlanta Lively, joka oli siis naiseksi pukeutunut mies (WWF:ssäkin myöhemmin vieraillut Ron Garvin) – sekä kaksikon kannustaja Big Mama, joka taisi käsittääkseni olla ihan aito nainen. Kummallinen kolmikko oli sopiva vihollinen vakavahenkiselle Midnight Expressille, jota manageroi kukas muukaan kuin Jim Cornette. Vaan vaikka kyseessä oli huumorimatsi, jonka tarkoitus oli vain viihdyttää yleisöä, ottelussa nähtiin silti verta! Veri oli tällaisessa matsissa yhtä vieras asia kuin piimä kahvin seassa, mutta jollain oudolla tavalla kykenin silti antautumaan matsin valtaan. Lyhyt ja sekava mutta viihdyttävä pläjäys!

* * ½

NWA World Tag Team Championship
Steel Cage Match

The Rock ’n’ Roll Express vs. Ivan & Nikita Koloff (c)

Pohjois-Carolinan pääottelu alkoi samalla tavalla kuin koko tapahtuman avaaja – kylmän sodan merkeissä. Ivan ja Nikita Koloff olivat ilkeitä venäläisiä, Rock ’n’ Roll Express rakastettuja amerikkalaisia. Ero ensimmäiseen otteluun oli tosin se, että tässä yleisö oli vielä paljon vahvemmin matsissa mukana: olihan kyseessä kuitenkin maailmanmestaruusottelu, ja jenkit tahtoivat todella nähdä, että mestaruus palaisi takaisin Pohjois-Amerikkaan. Samalla täytyy painottaa sitä, että näiden valtioiden poliittinen tilanne oli ihan oikeasti todella kylmä 1980-luvulla, joten katsojat vihasivat venäläisiä sydämensä pohjasta – eikä se viha todellakaan muuttunut minkään sortin rakkaudeksi, kun Nikita ja Ivan käyttivät kaikenlaisia kepulikonsteja ja yrittivät luikerrella ”venäläiseen tyyliin” eli huijaamalla voittoon. Sääli vaan, että painillisesti ottelu oli melko yhdentekevä näytös. Tunnelma ja tarina olivat kuitenkin kohdallaan, joten ainakin kaltaiseni USA–Venäjä-vastakkainasettelun ystävä sai matsista jotakin irti. Kannattaa katsella siis lähinnä atmosfäärin vuoksi; luvassa on mielenkiintoinen aikamatka kylmän sodan maailmaan.

* * ½

NWA World Heavyweight Championship

Dusty Rhodes vs. Ric Flair (c)

starrcade 1985 ric flair vs dusty rhodes

Ah, no nyt! Jos vuonna 1984 tämä sama ottelu paljastui pettymykseksi, tällä keralla luvassa oli jotain maagista, jota tuo vuoden takainen pettymys ainoastaan vahvisti.

Klassikko on ainoa sana, jolla tätä tapausta voi kuvailla – ja käytän nimenomaan sanaa tapaus, sillä tämä oli paljon enemmän kuin pelkkä painiottelu. Silkkana painillisena koitoksena tämä ei välttämättä ole universumin säväyttävin mestariteos, mutta tarinaan, historiaan ja tematiikkaan sidottuna kyseessä on elämää suurempi kertomus, jossa kaksi ääripäätä taisteli keskenään. Rehti, nöyrä ja äärettömän hyväsydäminen Dusty Rhodes vastaan menestynyt, rikas ja ilkeä Ric Flair.

Dusty Rhodes ja Ric Flair on legendaarinen parivaljakko jo siksi, että se oli nimenomaan Dusty, jolta Flair voitti ihan ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Legendaarisen parivaljakosta tekee myös se, että yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista promoista (Dusty Rhodesin ”Hard Times”) oli osoitettu nimenomaan Flairille. Se viimeinen silaus on sitten tämä matsi, jossa kaksikon vihanpito kulminoitui unohtumattomalla tavalla.

Dustyn ja Flairin taistelu Starrcade 1984:ssä päättyi siis siten, että Rhodes sai pahan haavan silmäkulmaansa, jolloin ottelun erikoistuomari (nyrkkeilytähti Joe Frazier) lopetti ottelun kesken. Dusty menetti näin ollen mahdollisuutensa nousta maailmanmestariksi, vaikkei varsinaisesti hävinnyt ottelua. Flair pysyi siis mestarina, ja miehen kausi jatkui jatkumistaan. Syyskuussa 1985 tapahtui sitten yllättävä käänne, kun Flair puolusti vyötään Nikita Koloffia vastaan häkkiottelussa: Nikita ja Ivan ryhtyivät kiduttamaan Flairia ottelun jälkeen, jolloin Dusty juoksi ”Nature Boyn” apuun ja sai häädettyä venäläiset paikalta pois. Silloin kuitenkin Arn ja Ole Anderson ryntäsivät kehään ja kävivät Dustyyn käsiksi, jolloin myös Flair alkoi kiduttaa pelastajaansa Dustya. Hyökkäys oli niin raju, että Rhodesilta murtui vasen nilkka, ja samalla Flair oli murtanut faniensa sydämet. Syttyi sota, jonka aikana Flair muuttui koppavaksi mieheksi.

Tarina on toisaalta kovin yksinkertainen, mutta kaiketi juuri sen tähden niin kihelmöivä. Ilkeä, pöyhkeä Flair ja rehti, rakastettava Rhodes. Jo ottelijoiden sisääntuloissa on jotain taianomaista – ne on taltioitu niin eeppisesti, että eritoten Flair tuntuu liki jumalalliselta näyltä. Kehässä sama tunnelma saa jatkoa. Kun kaksi äärimmäisen karismaattista ja nimenomaan toisilleen luotua vastustajaa kiertää kuumeisesti kehää ja harkitsee tarkkaan joka ikistä tekoaan, ottelu vie mennessään magneetin lailla. Ajatus siitä, että kehässä tosiaan ovat ”Nature Boy” Ric Flair ja ”American Dream” Dusty Rhodes taistelemassa painimaailman merkittävimmästä palkinnosta vieläpä juuri silloin, kun molemmat heistä ovat kaikissa sielun ja ruumiin voimissaan, on kaikin puolin hieno. Mitä kaikkea historiassa olikaan pitänyt sattua, että juuri tämä ottelu oli mahdollista nähdä juuri tässä tapahtumassa? Rhodes ja Flair olivat vähän kuin ”Stone Cold” Steve Austin ja The Rock vuosia myöhemmin – jin ja jang.

Tätä ottelua katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka Flair yrittää vahingoittaa Rhodesin jo valmiiksi loukkaantunutta vasenta nilkkaa. Strategia on systemaattinen, ja Rhodesin vastaus siihen on taistella takaisin sisulla ja faniensa voimalla. Lopussa nähdään kuumottava hetki, kun Flairin selänpesijät Arn ja Ole Anderson ryntäävät kehään Rhodesia kiusaamaan. Kaiken kruunaa loppuratkaisu, joka on ainakin minun mielestäni juuri täydellinen tälle ottelulle.

En itse ole tähtiarvosanojen ystävä, sillä mielestäni painissa tärkeintä on tunne, jonka ottelu herättää. Tähtiarvosanat pakottavat arvioimaan matseja objektiivisemmin erilaisia osa-alueita tarkastellen ja mittaillen, mikä on mielestäni toissijaista. Niinpä en ”kykene” antamaan tälle ottelulle viiden tähden arvosanaa, sillä matsi ei ollut matemaattisesta näkökulmasta täydellinen. Matsi kuuluu siitä huolimatta suosikkieni joukkoon, sillä rakastan Ric Flairia ja Dusty Rhodesia ja sitä tarinaa, jota he tässä ottelussa kertoivat.

”Ric Flair, Nature Boy… Let me leave you with this. One way to hurt Ric Flair is to take what he cherishes more than anything in the world, and that’s the World’s Heavyweight title. I’m gon’ take it. I been there twice. This time when I take it, daddy, I’m gon’ take it for you. Let’s gather for it!”

* * * * ½

Eeppinen pääottelu, brutaali häkkimatsi ja muutama muu varsin menettelevä ottelu nostavat tämän tapahtuman arvosanan plussan puolelle. Mielestäni paras Starrcade tähän mennessä ja melkoisen kova vastaus siihen tuleen, jota WWF ampui järjestämällä ensimmäisen WrestleManian aikaisemmin samana vuonna. Tämä oli Hieno tapahtuma.

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: WWF The Wrestling Classic

Next post

Arvio: WWF WrestleMania 2

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.