2003ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: NWA TNA Helmikuu 2003

Päivämäärä: 5. – 19.2.2003

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


TNA:n kehityksestä ei tällä haavaa ole paljoa kerrottavaa. Homma rullasi aika rauhallisesti paikallaan. Jerry Jarrett piti edelleen valtaa kulisseissa, mutta kaiken SEX-kuvion ansiosta myös Vince Russon ote vallankahvassa oli voimistunut. Taustapiruna oli tietenkin Panda Energy, joka omisti enemmistön TNA:sta. Toistaiseksi Dixie Carter pysytteli edelleen vain markkinointitehtävissä.

Vuoden alkuun verrattuna TNA:n viikottaisista lähetyksistä oli kadonnut pari nimiä. Kaikkein surullisin tapaus on tietenkin Curt Hennig, joka paini viimeisen TNA-ottelunsa tammikuun ensimmäisessä ppv:ssä ja menehtyi 10.2.2003. #31-PPV:ssä nähtiin muistopätkä Hennigille. Hennigin kuolinsyyt lienevät kaikille selvät, ja hänen loppuelämänsä tarina on varsin surullinen.

Hennigin rinnalla muut vetäytymiset eivät tunnu kovin merkittäviltä, mutta mainittakoon ne silti. EZ Money esiintyi vielä vuoden ensimmäisessä ppv:ssä, mutta sen jälkeen häntä ei ollut nähty. Money alkoi ilmeisesti vetäytyä vähitellen kokonaan pois painibisneksestä, mikä oli todella harmi, koska hän oli erittäin lahjakas kaveri. Samoin Jason Crossia ei ollut nähty hänen vauhdikkaan debyyttiviikkojensa jälkeen, mikä ilmeisesti johtui loukkaantumisesta. Poissa oli ollut myös Ace Steel, joka oli taas vaihteeksi kadonnut kuin tuhka tuuleen. SEX vs. NWA -kuvion aikana TNA:ssa pyörähtäneistä tyypeistä ainakin Road Warriorsit, Percy Pringle ja (Luojan kiitos) Tony Schiavone näyttivät poistuneen firmasta. Myös Nikita Koloff oli ollut jo jonkun aikaa pois, mikä ei minua haitannut. Epäsäännöllisistä alakortin tyypeistä Divine Stormin ja Disciples of the New Churchin managerin Bella Donnan jääminen pois rosterista voitaneen vielä mainita.


Weekly PPV #30 (5.2.2003)

  • Singles Match
    Jorge Estrada vs. Glenn Gilbertti
    *
  • NWA X Division Championship Match
    Sonny Siaki (c) vs. Amazing Red
    * * * 
  • Singles Match
    BG James vs. Tenacious Z
    * ½ 
  • 4 Corners Elimination Match
    David Flair vs. Jerry Lynn vs. Mike Sanders vs. The Truth
    * ½
  • Singles Match
    Desire vs. Trinity
    ½ 
  • NWA Tag Team Championship Match
    Triple X (c) vs. Disciples of the New Church
    * * ½ 

Yhteenveto:

Käytännössä koko perhanan kaksituntinen oli pelkkää NWA vs. SEX -kuvion ympäriinsäpyörittelyä, ja pitkälti tästä kyseisestä syystä minulla ei ole lähes mitään hyvää sanottavaa koko show’sta. Aloitetaan kuitenkin niistä hyvistä asioista, koska niitä on vähiten. Show’n parasta antia oli X-Divisioonan mestaruusottelu, josta suurkiitos pitää antaa Amazing Redille. Red teki taas aivan hullusti töitä, minkä ansiosta lopputuloksena oli hyvä ja viihdyttävä ottelu. Kyllä Siakikin ihan kohtuullisesti hommansa hoiti, mutta jälleen kerran Siakin otteista jäi päällimmäisenä mieleen pettymys. Tämäkin ottelu olisi voinut olla toisen vastustajan kanssa niin paljon parempi. Vaikka ottelu oli siis hyvä, silti se jätti hieman pahan maun suuhun.

Samaa voi sanoa show’n viimeisestä ottelusta, eli joukkuemestaruuskamppailusta. SEX:ää vastaan taistelevien joukkoihin liittynyt ja samalla face-turnin tapaisen tehnyt New Church (erityisesti Slash) teki todella hyvää työtä ottelussa, ja Triple X oli kamppailussa oma vakuuttava itsensä. Pitkä ottelu olisikin muuten ollut tasoltaan samaa luokkaa X-Divarin mestaruusottelun kanssa, mutta ottelun lopetus oli niin järkyttävää kuraa, että siitä lähtee minimissään puolikas pois. Jo idealtaan lopetus oli tuhannesti aikaisemmin käytetty ja aina yhtä typerä, mutta sen lisäksi koko homma botchattiin tällä kertaa aivan täysin. Loppuratkaisu jätti katsojalle todella typertyneen olon. Sama käänne nähtiin jo kerran aikaisemmin TNA:n joukkuemestaruuskuvioissa.

Niin, nämä olivat tosiaan ne show’n hyvät puolet. Pitää tosin mainita, että ennen show’n alkua nauhoitettu Konnanin haastattelu Mike Tenayn kanssa oli ihan lupaava. Konnan promotti hyvin siitä, kuinka amerikkalaiset painipromootiot ovat aina syrjineet latinoja ja kuinka koko TNA:n X-Divisioona on vain kopio lucha librestä. Ehkä Konnan tuo kohta mukanaan kourallisen lucha libre -tähtiä?

Sitten ne huonot puolet. Ensimmäisenä pitää mollata taas kerran sitä, kuinka luokattoman kehnoja kaikki muut ottelut olivat. Opener Jorge Estradan ja Glenn Gilberttin välillä oli sekä turha että puhtaasti huono. Ottelun jälkeen SEX pölli Estradan Elvis-asun. David Flairin, Mike Sandersin, Jerry Lynnin ja The Truthin ottelu oli tasoltaan aika heikko, suorastaan yllättävän kehno verrattuna parin viikon takaiseen joukkueotteluun. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että yleisö oli täysin kuollut koko ottelun ajan. Yleisö oli käytännössä jo kääntynyt Truthia vastaan, sillä hänen viimeviikkoiset erimielisyytensä Lynnin kanssa olivat johtaneet kaikki ajattelemaan, että Truth olisi SEX:n puolella. Show’n todellinen pohjanoteeraus oli lähes 10-minuuttinen ottelu Trinityn ja Desiren välillä. Olivatko TNA:n buukkaajat todella sitä mieltä, että nämä kaksi ansaitsivat näin pitkän ottelun – ja vieläpä niin, että lähes painitaidoton Desire hallitsi käytännössä koko ottelua? Tämä oli hirvittävää katsottavaa, ja ainut pieni pelastus kokonaisuuteen oli Trinityn pari nättiä spottia. Huonoista otteluista hauskinta katsottavaa oli BG Jamesin lyhyt ja tiivis kohtaaminen Tenacious Z:n kanssa. Tenacious Z saattaa olla monille paremmin tuttu Zach Gowenina. Kyllä, legendaarinen yksijalkainen painijamme Gowen teki ppv-debyyttinsä TNA:ssa. Z esitteli ihan hauskoja otteita, mutta eihän tämäkään kohtaaminen painillisesti ollut todellakaan mikään mestariteos.

Jos ottelut olivat huonoja, niin eipä angleissa tai juonikuvion kehittämisessäkään ole erityisesti hurrattavaa. Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että koko SEX vs. NWA -kuvio junnaa täysin paikallaan, ja minulla on joka viikko vähemmän ja vähemmän syitä olla kiinnostunut millään tavalla tästä kuviosta. Koska sama kuvio hallitsee vähintään 95:tä prosenttia jokaisesta TNA:n lähetyksestä, ei minulla ole mitään syytä olla kiinnostunut näistä ppv:eistä. Vince Russo on jälleen kerran onnistunut kusemaan homman aivan totaalisesti. Vince, Jeff Jarrett ei ole Steve Austin, vaikka yritätkin buukata häntä samalla tavalla.

Heti show’n alussa Jarrett hyökkäsi NWA World Heavyweight -mestaruutta hallussaan pitävän AJ Stylesin kimppuun sen jälkeen, kun Stylesin uusi mentor Larry Zbyszko oli virallisesti vaatinut Jarrettia ottelemaan Stylesiä vastaan mestaruudesta. Tämä päättyi siihen, että tässä show’ssa jostain syystä maastopukuihin ja kommandopipoihin pukeutuneet SEX:n painijat hyökkäsivät Jarrettin kimppuun ja raahasivat hänet pois areenalta. Myöhemmin show’ssa Russo ilmoitti edelleenkin tässä koko feudissa olevan kyse vain hänen ja Jarrettin väleistä. Nyt kun heillä oli ”NWA:n johtaja” (eli Jarrett) kaapattuna, heidän seuraava tehtävänsä olisi piestä koko TNA:n armeija ja sen jälkeen käydä TNA:n katsojien kimppuun. Samalla ”kehitysvastaava” Glenn Gilberttille annettiin tehtäväksi ”kehittää Jarrettin hahmoa” niin, että hänen ajatusmaailmansa muuttuisi SEX:n mukaiseksi. Tämä kuvio oli täyttä kuraa. Sitä ei pelastanut edes Dusty Rhodesin väliintulo. Dusty haukkui taas kerran Russon ja kutsui sitten kehään TNA:n tärkeimmät facet ja piti heille motivaatiopuheen, mikä oli kieltämättä ihan hyvin hoidettu.

Silläkään ei vain ollut mitään ratkaisevaa merkitystä, koska Main Eventin jälkeen nähtiin lähes 10-minuuttinen massiivinen ja samalla todella tylsä joukkotappelu koko SEX:n ja NWA:n painijoiden välillä. Homma päättyi siihen, että SEX sai yliotteen ja lukitsi kaikki NWA:n painijat takahuoneeseen. Jihuu. Tämän jälkeen Russo promotti kehässä Mike Sandersin ja Glenn Gilberttin kanssa, kunnes paljastui, että Jeff Jarrett oli jossain vaiheessa onnistunut pieksemään Gillberttin ja riistämään hänen asunsa. Show päättyi siihen, että Jarrett riisui kommandopiponsa ja hyökkäsi Russon kimppuun.

Hieman kummallisesti koko NWA World Heavyweight -mestaruuskuvio on tuntunut lipuvan pois varsinaisen mestarin, eli Jarrettin, luota. Kun Jarrett oli kaapattu, sai Styles pidettyä edelleen mestaruuden itsellään. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun myöhemmin show’ssa SEX:n Raven saapui kehään ja esitti haasteen Stylesille. Styles vastasi tähän haasteeseen ryntäämällä kehään ja hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Miehet pieksivät toisiaan jonkin aikaa, kunnes Raven sai murrettua Stylesin sormet ja vietyä mestaruusvyön itselleen. Tämä kuvio on varmaan parasta, mitä SEX vs. NWA:lla on tällä hetkellä tarjota, mutta harmillisesti kumpikaan osapuolista ei oikeasti ole NWA World Heavyweight -mestari. Niinpä koko kamppailu tuntuu hyvin tyhmältä.

Sanoin edellisen show’n päätteeksi, että se oli vuoden surkein tapahtuma, mutta joudun näköjään perumaan sanani saman tien. TÄMÄ oli vuoden surkein tapahtuma tähän mennessä, mutta varmaan tällä tahdilla TNA alittaa tämänkin riman taas ensi viikolla. Tässä show’ssa oli sentään yksi hyvä ottelu ja yksi ihan kiva, mutta kaikki muut ottelut olivat parhaimmillaankin kehnoja ja huonoimmillaan kamalia. Koko TNA:ta hallitseva SEX vs. NWA -kuvio on 99-prosenttisesti täyttä kuraa ja ainakin omasta mielestäni täysin epäkiinnostava. En jaksa katsoa enää yhtään joukkotappelua, Russon promoa Jarrettin hahmosta, NWA:laisten keskinäisiä tappeluita (lähinnä Lynn vs. Truth) tai Jarrettin supermiesmeininkiä. Keksikää jotain uutta. Jotain ihan muuta kuin tämä feud. Tämä ppv oli Surkea.


Weekly PPV #31 (12.2.2003)

  • NWA Tag Team Championship Tournament First Round Match
    Rock ’n’ Roll Express vs. America’s Most Wanted
    * ½ 
  • NWA Tag Team Championship Tournament First Round Match
    Harris Brothers vs. Disciples of the New Church
  • NWA X Division Championship Match
    Sonny Siaki (c) vs. Kid Kash
    * *
  • 6-Man Tag Team Match
    The Truth & Jorge Estrada & Tenacious Z vs. Mike Sanders & Glenn Gilbertti & BG James
    * *
  • Singles Match
    Low Ki vs. Steve Corino
    * * 
  • NWA X Division Title Shot Match
    Shark Boy vs. Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. David Young vs. Tony Mamaluke vs. Jimmy Rave vs. Paul London vs. Jerry Lynn
    * * * 
  • Falls Count Anywhere Match
    Raven vs. The Sandman
    * * 

Yhteenveto:

Ei tarvinne erikseen mainita, että tälläkin viikolla käytännössä koko ohjelma pyöri SEX vs. NWA -kuvion ympärillä. Sanomattakin selvää alkaa olla myös se, että samasta syystä show’iden taso pysyy onnettomalla tasolla. Tällä viikolla otettiin sentään pikkiriikkinen askel oikeaan suuntaan, koska kahden edellisen viikon kurapaskataso onnistuttiin juuri ja juuri välttämään. Silti tämäkin show aiheutti aivan liikaa harmaita hiuksia. Parasta tässä show’ssa oli se, että vihdoin ne 100-vuotiaat vanhat käävät ja has-beenit selostajat alettiin jättää pois show’sta ja uusina niminä kuvioon tuotiin joko a) yleisön oikeasti tunnistamia isoja nimiä tai b) oikeasti lupaavia tulevaisuuden tähtiä. Ensimmäisestä tapauksesta esimerkiksi kelpaa The Sandman, joka teki show’n alussa TNA-debyttinsä pelastaessaan TNA:n uuden vastuuhenkilön J.J. Dillonin mukiloinnilta, jonka Vince Russo oli yrittänyt organisoida. Jälkimmäisestä tapauksesta esimerkkinä toimii Steve Corino, joka esiintyi TNA:ssa edellisen kerran firman ensimmäisessä ppv:ssä ja teki nyt paluunsa käydäkseen SEX:ää edustavan Low Ki’n kimppuun. Nämä debyytit olivatkin yksiä show’n parhaimpia asioita.

Positiiviseksi asiaksi (ja myös hyväksi TNA-debyytiksi) pitää listata myös Paul Londonin saapuminen TNA:han. London oli tähän mennessä ehtinyt kiertää indykenttää parin vuoden ajan, ja hän oli tehnyt nimeä itselleen erityisesti ROH:ssa. Nyt London oli saapunut TNA:han, ja debyyttiottelussaan hän pääsi tavoittelemaan seitsemän muun miehen ohella X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastajuutta. Otteluun osallistui myös Jerry Lynn, joka piti ennen ottelua promon siitä, kuinka hän tekisi paluun X-Divariin pelastaakseen sen Russon aiheuttamalta tuholta. Ottelussa samaan aikaan oli aina vain kaksi miestä, ja toisen jouduttua eliminoiduksi aina uusi kaveri saapui kehään. Aluksi ottelu alkoi hyvin nihkeästi, mutta se parani huomattavasti loppua kohti. Erityisesti kahden viimeisen painijan taistelut olivat oikeasti todella jännittäviä.

Lopputuloksena oli hyvä ottelu ja samalla show’n paras koitos. Kaukana ollaan klassikoista edelleen, mutta ainakin show’ssa nähtiin yksi ***-ottelu. Ottelun jälkeen Konnan saapui paikalle haukkumaan Lynniä lucha libren kopioinnista, ja yllättäen Maximot kääntyivät Konnanin puolelle, ja yhdessä nämä latinot pieksivät kaikki muut X-Divarilaiset. Tämän jälkeen Konnan kävi vielä haistattelemassa Vince Russolle.

Muuten otteluista ei olekaan liian paljon hyvää sanottavaa. Kuuden miehen joukkueottelu oli varmaan ainut positiivinen yllätys, sillä se ei ollutkaan täyttä kuraa vaan ihan mukava välipalaottelu, jossa Tenacious Z esitti jo toisena viikkona putkeen oikeasti vaikuttavia otteita. Estrada esiintyi ilman Elvis-asuaan. Muut ottelut olivatkin sitten pettymyksiä. Odotin Kid Kashin ja Sonny Siakin X-Divisioonan mestaruusottelulta todella paljon, koska sitä hehkutettiin heidän välisen feudinsa päätösotteluna. Sen sijaan meille tarjoiltiin yllättävän laimea koitos, jossa keskityttiin liikaa Trinityyn ja Desireen ja jonka lopetuskin oli botchattu. Oli tämäkin siis ihan kiva ottelu, mutta tämän olisi pitänyt olla minimissään hyvä. Kuten sanottua, Siakin mestaruuskausi on ollut p**ka. Vähintään yhtä suuri pettymys oli Steve Corinon ja Low Ki’n koitos, jolta odotin nyt vähintään sitä kolmea ja ehkä jopa neljää tähteä. Sen sijaan sain aivan liian lyhyen ja yllättävän laimeaksi jääneen koitoksen, jossa nähtiin lähinnä vain peruspainia eikä mitään kovin erityistä menoa. Lopetuskin oli surkea. Toivon todella, että Corino ja Ki parantavat tästä huomattavan paljon. Lähimpänä odotuksiaan oli varmaan show’n Main Event, joka oli ihan mukavaa ja viihdyttävää roskapainia, johon (koko show’n ajan horroksessa ollut) yleisökin heräsi kivasti. Ei tässä mitään uutta tai hienoa nähty, mutta olipahan show’lla pitkästä aikaa oikeasti merkittävältä ja isolta tuntunut ME, joka ei ollut edes täyttä paskaa. Saavutus kai sekin.

Oma lukunsa illan otteluiden kirjoissa olivat joukkuemestaruusottelut, jotka olivat laadultaan juuri niin heikkoja kuin sopi odottaakin. Sekä AMW vs. Rock ’n’ Roll Express että New Church vs. Harris Boys on nähty jo aikaisemmin, eivätkä nämä kamppailut muutu paremmaksi uusintakerroilla. Suuri tarina näiden otteluiden taustalla oli siis se, että edellisen viikon joukkuemestaruusottelu päättyi taas ihanaan tuplaselätykseen, jonka takia vyöt päätettiin vakatoida. Sen seurauksena TNA pisti pystyyn neljän joukkueen miniturnauksen, jonka voittaja kohtaisi edelliset mestarit Triple X:n ottelussa, jonka voittajista tulisi uudet joukkuemestarit.

Se otteluista. Tällä viikolla nähtiin vähemmän angleja kuin parilla edellisellä viikolla, mikä oli erittäin oikea suunta. Ainoat merkittävät anglet olivat illan alussa ja lopussa. Alussa Mike Tenay esitteli siis J.J. Dillonin, josta tuli uusi pomo TNA:ssa. Bob Armstrong oli vetäytynyt tehtävästään viime viikon jälkeen, koska homma oli käynyt ”liian henkilökohtaiseksi”. Dillonin esittelyn keskeytti Russo, joka taas ”shootissaan” syytti Dillonia kaikesta siitä, mikä hänen elämässään oli pilalla. Dillon alkoi tylyttää Russoa takaisin ja kertoi muun muassa, kuinka oli hänen ansiotaan, että Russo palkattiin WCW:hen. Ihan kuin olisin kuullut tämän aikaisemmin. Siitä huolimatta Dillonin (totuuteen perustuva) osuus oli paljon mielenkiintoisempi kuin Russon alkulätinä, mutta silti Russo keskeytti Dillonin promon jo parin minuutin jälkeen, vaikka hän oli itse buukannut itsensä promottamaan samalla tavalla useasti yli 10 minuutin verran. Voi huoh. Tämän jälkeen tosiaan Russo käski Harrisin veljekset Dillonin kimppuun, mutta Sandman pelasti hänet. Jos ihmettelitte, missä Jeff Jarrett oli show’n ajan, niin Russon porukka oli piessyt hänet edellisen viikon lähetyksen jälkeen niin pahasti, että hänen ei pitänyt olla paikalla ollenkaan… Kunnes hän ”aivan yllättäen” saapui paikalle show’n päätteeksi, kun NWA:n kaverit olivat jäämässä alakynteen SEX:ää vastaan. Jarrett (joka oli aikaisemmin illalla backstagella pistänyt osan SEX:stä kylmäksi) pieksi loput SEX:läiset, kunnes AJ Styles ryntäsi kehään ja täräytti hänet Styles Clashilla kanveesiin.

Joo-o, kaukana ollaan vielä hyvästä menosta, vaikka jotain oikeita kehityksiä nähtiinkin. Tykkäsin Corinosta ja Londonista ja jollain sairaalla tavalla Sandmanistakin. Dillon on sata kertaa uskottavampi tyyppi kuin ”Bullet” Bob. SEX vs. NWA otti edes pieniä askelia oikeaan suuntaan, ja kuvio tuntuu pikkaisen taas elävän eteenpäin. Seuraavaan show’hun buukattiin iso päämestaruusottelu Stylesin ja Jarrettin välille. Show’ssa nähtiin jopa yksi hyvä ottelu. Siihenpä ne hyvät puolet sitten taas päättyvätkin. Ikävä kyllä ne ovat vielä aika pieniä, kun ottaa huomioon taas kaiken Russo-paskan, onnettoman tasoiset ottelut ja sen todella huonon kokonaisfiiliksen, jonka nämä show’t tällä hetkellä jättävät. Yleisökään ei jaksa olla enää kiinnostunut vaan on suurimman osan ajasta yhtä hiljaa kuin mulkut häissä. Vuonna 2002 TNA:lta nähtiin yhteensä viisi Surkeaa ppv:tä. Nyt niitä on nähty jo helmikuun puoliväliin mennessä viisi, koska tämäkin oli Surkea.


Weekly PPV #32 (19.2.2003)

NWA Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
Harris Brothers vs. America’s Most Wanted
* * 

Triangle Match
Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. Jerry Lynn
* * ½

Singles Match
Disgraceland vs. Shark Boy

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) vs. Paul London
* * * 

Singles Match
Mike Sanders vs. Jonah
* * 

Tag Team Match
Raven & Low Ki vs. Sandman & Steve Corino
* * ½

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) vs. AJ Styles
* * * 

Yhteenveto:

Tällä viikolla otettiin taas pari kevyttä askelta oikeaan suuntaan, sillä show jätti paremman fiiliksen kuin yksikään muu tämän vuoden räpellyksistä, vaikka vieläkin on todella paljon tehtävää. Päähuomio oli arvaten taas kerran SEX vs. NWA -kuviossa, mutta tällä viikolla myös muut jutut saivat jo huomiota ja Vince Russon rooli oli paljon pienempi kuin viime viikkoina. Hämmentävin käänne tässä kuviossa nähtiin heti show’n alussa, kun päämestaruudesta tänä iltana otellut AJ Styles saapui areenalle Vince Russon kanssa. Myöhemmin Stylesiä ei kuitenkaan näkynyt SEX:n joukoissa, ja Main Eventin aikana Styles hyökkäsi SEX:läisten kimppuun, kun nämä yrittivät auttaa häntä. Mitä ihmettä tässä nyt taas tapahtuu?

Muuten SEX vs. NWA -feudin juonikuviollinen eteneminen jäi lähes yksistään show’n alkupuolella nähdyn anglen varaan. Siinä Russo ja Dusty Rhodes ottivat verbaalisesti yhteen, ja Russo muun muassa kertoi olleensa Dustyn pojalle Dustin Rhodesille isä, jollainen Dusty ei koskaan osannut olla. Lopulta Russo oli usuttamassa Harrisin veljekset Rhodesin kimppuun, kun Vader (mitä v**tua) syöksyi paikalle ja auttoi Dustya Harrisien pieksemisessä. Ensi viikolle buukattiin ottelu Harris Brothers vs. Dusty & Vader. Vader oli aika heikossa kunnossa. Tarvitsiko tämä feud todella häntä? Tämän jälkeen Russo poistui areenalta ja nimitti Sonny Siakin SEX:n varajohtajaksi niihin tilanteisiin, kun hän ei ole paikalla. Syy Russon poistumiselle selvisi show’n lopussa, kun hän puhui kameralle ajaessaan kohti Jeff Jarrettin kotitaloa. Russo kertoi odottavansa Jeffiä kotona tämän perheen kanssa. Jaahas.

Otteluista suurin osa liittyi toki edelleen SEX vs. NWA -soppaan. Openerissa Harris Brothers kohtasi America’s Most Wantedin joukkuemestaruusturnauksen välieräottelussa. Ottelua ei voi mitenkään liikaa kehua, mutta se oli silti ehdottomasti Harrisien parhaita otteluita TNA-uran takia, ja sen ansiosta se jätti kokonaisuutena ihan positiivisen fiiliksen. Ottelun laadusta suuri hatunnosto pitää antaa AMW:lle. Mike Sanders kohtasi myöhemmin illalla Jonahin, joka oli osallistunut WWE:n Tough Enough III:hen mutta jäänyt siinä katkerasti kolmanneksi. Jonah oli kuitenkin jäänyt katsojien mieleen, ja nyt hänet oli saatu värvättyä TNA:han Tough Enoughin jälkimainingeissa. Ennen ottelua nähty Jonahin haastattelu ei ollut kummoinen, mutta itse ottelussa hän esiintyi paljon paremmin kuin olin odottanut. Sandersia vastaan nähty kohtaaminen oli jopa ihan mukavaa katsottavaa. Sandersin ja tulokkaan välisen ottelun jälkeen nähtiin myös viihdyttävää HC-mäiskintää Ravenin ja Low Ki’n sekä Sandmanin ja Steve Corinon joukkueiden välillä. Ihan toimiva ottelu, joka oli laadultaan parempi kuin kumpikaan viime viikon Singles-vääntö.

Mielenkiintoinen ottelu oli Shark Boyn ja Disgracelandin kohtaaminen. SEX:n ”talent-kehittäjä” Glenn Gilbertti oli pari viikkoa sitten pöllinyt Jorge Estradan Elvis-asun itselleen, koska hän halusi saada tuon gimmickin käyttöön SEX:n puolella. Niinpä nyt hän ja Mike Sanders esittelivät katsojille Disgracelandin, joka oli isokokoinen, kömpelön oloinen ja Gilberttin sanojen mukaan päihderiippuvainen artisti, joka pukeutui Elvis-asuun. Disgracelandin roolia veti vuosien ajan indyjä kiertänyt varsin vaatimaton painija Luther Biggs. Kuten joku toinen arvostelijakin sanoi, on vaikea ymmärtää, miksi kayfabessakin paskaksi gimmickiksi myönnettävän hahmon buukkaaminen olisi kenenkään mielestä hyvää viihdettä. Ottelu oli täysin turha, ja täydeltä paskuudeltaan sen pelasti vain Shark Boyn kova yritys. Oli myös lievästi absurdia, kun Mike Tenay puolusteli NWA:n toimintaa sillä, että heidän puolellaan gimmickit pohjautuivat todellisuuteen, ja samaan aikaan NWA:ta ottelussa edusti haipoika.

SEX vs. NWA -kuviosta jollain tapaa irallisia otteluita oli tässä show’ssa kolme. Alussa nähtiin Triangle Match Jerry Lynnin ja Maximon veljesten välillä. Tässä oli taustalla kyse siis Konnanin aloittamasta sodasta X-Divaria vastaan. Konnan oli luvannut tuoda lucha libren TNA:han, ja hän oli aloittanut sen ryhtymällä manageroimaan Maximoja. Lynnin mielestä Konnanin suunnitelma oli yhtä vakava syöpä X-Divarille kuin Vince Russon toiminta, ja niinpä hän päätti lähteä taistelemaan sitä vastaan. Hän jopa luopui ansaitsemastaan X-Divarin mestaruusottelustaan kohdatakseen Maximot. Ottelu Lynnin ja Maximoiden välillä oli tietenkin puhdas Handicap Match mutta sellaisena oikein viihdyttävä, mistä pitää antaa paljon krediittiä Lynnille. Lynnin paikan X-Divarin mestaruusottelussa otti tulokas Paul London, joka jatkoi hyviä otteitaan. Tällä viikolla myös Kid Kash oli paremmassa iskussa, ja nämä kaksi vetivät yhdessä hyvän ottelun. Sen parempaan ei kuitenkaan yllätty, koska ottelu päättyi kuin seinään, ja se jäi muutenkin turhan lyhyeksi. London ja Kash osoittivat tässä ystävämielisessä kohtaamisessa, että X-Divarilla on edelleen potentiaalia huippuotteluihin.

Illan (ja samalla oikeastaan koko vuoden) paras ottelu oli kuitenkin kauan odotettu Main Event, jossa Jeff Jarrett vihdoin ja viimein puolusti mestaruuttaan AJ Stylesiä vastaan. Molemmat äijät olivat selvästi valmistautuneet tähän otteluun kunnolla, ja lopputuloksena oli hienoa ja erittäin viihdyttävää painia. Jarrett esitti sellaisia otteita, joita häneltä ei ole tähän mennessä TNA:ssa nähty. Tästä parhaana esimerkkinä pitää mainita huikea loikka yläköyden yli ulos kehästä. Styles puolestaan oli oma vakuuttava itsensä, ja hän hoiti ottelun alusta loppuun kuin valmis ME-mies. Näiden kahden otteluista voisi vielä tulla klassikkoita… Kunhan ne buukattaisiin paremmaksi. Tämä olisi jo ollut selvästi ***½-ottelu (ja toisenlaisessa todellisuudessa ehkä jopa ****-ottelu), mutta koko homman pilasi hieman yli 10 minuutin jälkeen alkanut raivostuttava buukkaus. Pelkäsin koko ajan ref bumppien alkamista, ja sieltähän ne tulivat. Ottelussa nähtiin kolme ref bumppia, ja otteluun sekaantui yhteensä seitsemän painijaa tai muuta henkilöä. Se on aivan liikaa, jotta olisin pystynyt nauttimaan ottelusta loppuun asti. Lopetusvaiheessa minulla oli tosi pettynyt fiilis, eikä edes ihan tyylikkäästi hoidettu viimeinen silaus pelastanut sitä. Surkean buukkauksen takia tämä oli vain hyvä.

Kuten jo edellä kävikin selväksi, ei homma edelleenkään toimi ihan toivotulla tavalla. ME:n lopetus on kuraa, ruutuun tungetaan jotain Disgracelandeja ja Vince Russo on edelleen liikaa esillä. SEX vs. NWA tuntuu taas junnaavan paikallaan, jos ei huomioida sitä, että muutama uusi nimi tunnutaan saavan kuvioihin joka viikko (ja samalla pari tuntuu katoavan joka viikolla). Silti tässä show’ssa tehtiin jo monta asiaa oikein. Suurin osa otteluista jätti hyvän fiiliksen, ja kaksi ylsi ***-arvosanaan. Main Event olisi ollut jo ***½, jos lopetus ei olisi ollut p**ka. Suuri hatunnosto pitää myös antaa siitä, että jo toisessa show’ssa putkeen oli merkittävä ja isolta tuntunut Main Event. Tästä se lähtee. Tämä oli Kehno, mutta ehkä jossain vaiheessa päästään taas Ok:hon.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 17.7.2013

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE No Way Out 2003

Next post

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #33

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.