2003ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: NWA TNA Kesäkuu 2003

Päivämäärä: 4. – 18.6.2003

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


TNA:n voimasuhteissa oli tapahtunut semmoinen merkittävä muutos, että jossain vaiheessa loppukeväästä Dixie Carter oli vihdoin siirtynyt TNA:n johtoon. Tähän mennessä Carter oli toiminut vain markkinointivastaavana, mutta nyt hän astui firman johtajaksi, sillä hänen isänsä omistama Panda Energy omisti muutenkin enemmistön TNA:sta. Tämä muutos ei silti vaikuttanut on screen -tilanteeseen mitenkään: Carter ei ollut edelleenkään esiintynyt kertaakaan TNA:n lähetyksessä. Itse asiassa niin ei ollut alkuperäinen omistaja ja edelleen TNA:n pyörittämisesti pitkälti vastaava Jerry Jarrett, kunnes hän TNA:n ensimmäisessä vuosijuhlashow’ssa suostui Mike Tenayn haastatteluun. Itse haastattelu ei tosin ollut millään tavalla merkittävä. TNA:lla ei muuten edelleenkään ollut yhtään selkeää on screen authorityä, vaikka he olivat jo hyvän aikaa sitten ilmoittaneet etsivänsä sellaista.

Tämän kuukauden aikana ruudusta olivat kadonneet ensinnäkin koko Disciples of the New Church -poppoo (Slash, Brian Lee, Mike Awesome ja James Mitchell). Saa nähdä, palaavatko he enää tällä koostumuksella ollenkaan. Ainakin Leellä oli ollut pitkään pahoja huumeongelmia, joten ehkä hän oli vihdoin joutunut astumaan syrjään. Muita katoamisia: Jason Cross, lyhyen comebackinsa tehnyt SATs (jonka esiintyminen #46-ppv:ssä jäi kaikkien aikojen viimeiseksi TNA:ssa), Amazing Red (joka oli kaiketi taas jollain kiertueella), Brian Lawler ja yhdessä show’ssa esiintyneet Sabu, Kid Romeo sekä Rick Steiner. Vaihtuvuutta oli siis taas ilmassa.


Weekly PPV #47 (4.6.2003)

  • 6-Man Tag Team Match
    Kid Romeo & Damien Dothart & Johnny Swinger vs. CM Punk & Matt Stryker & Frankie Kazarian
    * * ½ 
  • Hard Ten Tournament First Round Match
    Sonny Siaki vs. Vampire Warrior
  • 2 on 1 Handicap Asylum Alliance Tournament Semi Final Match
    David Young & Tracy vs. The Truth
    * ½ 
  • Asylum Alliance Tournament Semi Final Match
    America’s Most Wanted vs. BG James & Konnan
    * ½ 
  • NWA World Heavyweight Title Shot
    AJ Styles vs. D-Lo Brown
    * * *
  • NWA World Heavyweight Championship
    Jeff Jarrett (c) vs. Glenn Gilberti
    * * 

Yhteenveto:

Tämän show’n päähuomio oli illan päämestaruusottelussa ja siinä, miten Vince Russon paluu vaikuttaisi tuohon kamppailuun. Russo oli viime viikolla tehnyt paluunsa auttamalla Gilbertin voittoon Ravenista. Pitkin iltaa ykköshaastaja Gilberti kertoi SEX:n pukuhuoneessa olleensa yhteydessä Russoon, joka Gilbertin sanojen mukaan saapuisi paikalle ME:n aikaan. Näin myös tapahtui, mutta auttamisen sijaan Russo iskikin Gilbertiä pesäpallomailalla selkään. Itse ottelu oli ihan ok mutta aika mitäänsanomaton. Jarrett hoiti osuutensa ihan toimivasti, ja Gilberti suoriutui suurin piirtein samalla tavalla kuin viime viikolla. Ei tässä mitään suurta päämestaruusottelutunnelmaa ollut, vaikka TNA oli yrittänyt sitä luoda. Gilberti ei vain ollut tuntunut missään vaiheessa uskottavalta haastajalta. Onneksi tämä kuvio oli nyt ehkä ohi.

Kuvion päättymisen puolesta puhui myös se, että tässä show’ssa päätettiin saman tien uusi ykköshaastaja päämestaruudelle. Seuraava mestaruusottelu käytäisiin heti ensi viikolla. Entiset joukkuekaverit AJ Styles ja D-Lo Brown vetivät tuossa ykköshaastajuusottelussa illan parhaan kohtaamisen, mutta eipä tuokaan koitos mitenkään äärimmäisen säväyttävä ollut. Hyvää painia, jossa molemmat väläyttivät pari yllättävää spottia (erityisesti Brown tarjoamalla huikean Springboard Moonsaultin kehässä ja Frog Splashin ulos kehästä). En tykännyt siitä, miten lopetukseen piti taas tunkea Raven kumppaneineen. Raven oli ilmoittanut useaan otteeseen olevansa katkera siitä, ettei hän ollut mukana ykköshaastajuusottelussa. Nyt hänet lisättiin ensi viikon mestaruusotteluun ihan vain sen ansiosta, että hän aiheutti suurta tuhoa Styles vs. Brown -kohtaamisen aikana.

Myös tuhoon tuomitut Asylum Alliance- ja Hard Ten-turnaukset saivat jatkoa tällä viikolla. Näiden turnausten paras anti tällä viikolla oli se, että pitkään rakenneltu AMW:n välienselvittely sai lopulta päätöksensä, kun Chris Harris ilmoitti jatkavansa yhteistyötä James Stormin kanssa ja pieksi viimeviikkoisen joukkueparinsa Chris Sabinin maahan. Minä tykkäsin tästä päätöksestä, jos tämä nyt lopultakin päätti AMW:n erimielisyydet. Harmi vain, että AMW:n ottelu BG Jamesia ja Konnania vastaan ei ollut kovin kummoinen. Samaa voi sanoa myös The Truthin ottelusta David Youngia ja Tracya vastaan. Truthin joukkuepariksi määrätty Don Harris ei suostunut ottelemaan ollenkaan Truthin kanssa, joten tämä joutui painimaan yksin. Molemmat joukkueottelut olivat ihan siedettäviä mutta aika vaisuja. Vielä asteen heikompi oli Hard Ten -turnauksen ottelu, joka onnistui viihdyttämään lähinnä siksi, että Vampire Warriorin (eli Gangrelin) comeback oli ihan hauska.

X-Divarilaiset pidettiin tällä(kin) viikolla mukana vain show’n alussa. Ihmettelenpä tässä sitä, miksi Paul London buukattiin pari viikkoa sitten ykköshaastajaksi, kun häntä ei ole sen jälkeen näkynyt ja koko ottelusta ei ole puhuttu mitään. Alan olla aika varma, että koko ottelua (ja Londonia) ei nähdä ollenkaan. Mutta openeria pitää kyllä kehua ihan viihdyttäväksi ja erittäin vauhdikkaaksi koitokseksi. Paikoitellen se oli turhan sekavaa ja jopa hiukan kankeaa katsottavaa, mutta osittain se oli taas loistavaa painiviihdettä. Ottelun tähti oli TNA-debyyttinsä tehnyt Frankie Kazarian, ja myös indyistä tuttu Matt Stryker (ei sama kuin WWE:ssä esiintyvä Matt Striker) onnistui ihan hyvin. Sen sijaan kolmas debytoija Damien Dothart (josta en tiedä oikeastaan yhtään mitään) ei vakuuttanut.

Otteluiden ulkopuolella ei kuvioita tällä viikolla pahemmin rakenneltu. Ainut merkittävä muu angle oli Kid Kashin ja Trinityn kuvion jatkaminen. Goldilocks haastatteli Kashia kehässä, ja Kash raahasi Trinityn mukaan. Hän yritti saada Trinityn pussaamaan Kashin p***että, mutta Trinity ei suostunut. Lopulta Goldilocks puuttui nöyryytykseen, jolloin Kash löi häntä. Tämä aiheutti sen, että paikalle ryntäsi Erik Watts, joka on nyt jo hyvän aikaa vetänyt lähinnä komedia-facen roolia (NWA’s Next Generation on tosiaan historiaa) ja viime viikkoina esiintynyt Goldilocksin poikaystävänä. Watts hyökkäsi Kashin kimppuun ja pieksi tämän kanveesiin. Täytyy myöntää, että Wattsin Chokeslamit ja Powerbombit näyttivät hyvältä, mutta en silti odota Kashin ja hänen otteluaan.

Ei ole turhan paljon kehuttavaa taas TNA:ssa tällä viikolla. Pieniä askelia otettiin tosin oikeaan suuntaan (AMW:n feudin päätös, uuden ykköshaastajan nimittäminen, uusia X-Divarilaisia rosteriin), mutta aika sekavaa on touhu edelleen. Suurin osa kuvioista ei kiinnosta, ja show-aikaa hallitsevat turnaukset ovat aivan p****estä. Toisaalta ne ovat kieltämättä päättäneet sen aikaisemmin lähetyksiä hallinneen stablesodan kuin taikaiskusta. En silti ole liian vakuuttanut tämän firman tulevaisuudesta, jos otteluiden keskiarvo ei ylitä edes kahta tähteä. Surkea.


Weekly PPV #48 (11.6.2003)

  • Singles Match
    Julio vs. D-Lo Brown
    * *
  • NWA X Division Championship
    Chris Sabin (c) vs. Shark Boy
    * *
  • Tag Team Match
    Harris Brothers vs. The Truth & Konnan
    * ½ 
  • 2 on 1 Handicap Match
    Kid Kash vs. Trinity & Goldylocks
    * ½
  • Hard Ten Tournament First Round Match
    Devon Storm vs. Sandman
    * ½
  • Asylum Alliance Tournament Final Match for the NWA Tag Team Title Shot
    America’s Most Wanted vs. David Young & Tracy
    *
  • NWA World Heavyweight Championship
    Jeff Jarrett (c) vs. Raven vs. AJ Styles
    * * * 

Yhteenveto:

Tämän viikon ainut merkittävä asia oli päämestaruusottelu, mutta se olikin sitten sitä useasta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että ottelu oli laadultaan oikein mallikas. Ei mikään huikean upea spektaakkeli päämestaruudesta, mutta viihdyttävä kolmen miehen kamppailu. Vuoden parhaita NWA World Heavyweight -mestaruusotteluita, mikä ei ikävä kyllä sano vielä paljon mitään. Toinen syy merkittävyyteen oli se, että Shane Douglas teki ottelun aikana TNA-debyytin hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Kolmas syy merkittävyyteen oli se, että pitkin show’ta arvuuteltiin sitä, meinaako Vince Russo puuttua otteluun, sillä viime viikolla Russo oli shokeeraavasti auttanut Jarrettia säilyttämään mestaruutensa Glenn Gilbertiä vastaan. Jarrett oli vakuuttanut, ettei hänellä ollut mitään yhteistyötä Russon kanssa. Neljäs (ja viimeinen) syy merkittävyyteen oli se, että Russo tosiaan sekaantui ottelun lopetukseen ja aiheutti varsin mielenkiintoisen lopetuksen ottelulle. Tuon lopetuksen ansiosta jään odottamaan päämestaruuskuvioiden jatkoa paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin pitkiin aikoihin.

Otteluiden ulkopuolella merkittävin juttu oli juurikin Glenn Gilbertin ja Vince Russon välienselvittely. SEX tuntui olevan suurimman mahdollisen kriisin äärellä, kun alkuperäinen johtaja oli puukottanut uutta johtajaa selkään. Muut SEX:n jäsenet olivat koko show’n ajan aika sivuosassa eivätkä puhuneet Russo/Gilberti-tapauksesta mitään. Gilberti saapui show’n aikana kehään promoamaan siitä, kuinka hän oli oikeasti koko ajan inhonnut Russoa ja kuinka Russo oli luultavasti kateellinen hänen johtamistyylistään. Lopulta Russo saapui paikalle ja pieksi Gilbertin pesäpallomailalla. Se siitä Gilbertille rakennellusta uskottavuudesta. Tämän pieksennän keskeyttivät Harrisin veljekset ja Triple X, joten tilanne jäi show’n päätteeksi vielä epäselväksi. En ole kovin kiinnostunut tämän kuvion kehityksestä.

Molemmat floppiturnaukset saivat myös jatkoa ja toinen niistä koki jopa loppunsa. Itse finaaliottelu oli täysin hyödytön ja todella heikko, mutta ainakin ensi viikolla nähdään iso mestaruusottelu. Hard Ten -turnauksessa sen sijaan nähtiin turnauksen paras ottelu, mikä ei tosin tarkoita kuin ihan ok:ta koitosta. Tuostakin laadusta kuuluu iso kiitos TNA-comebackinsa tehneelle Devon Stormille, joka veti hienoja spotteja. Harmi vain, että koko ottelun ajan pistelasku oli aivan p****estä, sillä Storm ei saanut pisteitä aseiden päälle tehdyistä liikkeistä, mutta Sandman sai. Perseelleen siis meni sekin.

Mitäs muuta? Kid Kashin ja Trinityn ikuisuusfeudia jatkettiin siten, että Kashin piti alun perin kohdata 3 on 1 Handicap Matchissa Trinity, Goldylocks ja Erik Watts. Suunnitelma muuttui, kun tässä vaiheessa nimetön mysteerinen maskipäinen iso korsto (monille TNA-katsojille mahdollisesti tuttu A:lla alkavasta nimestään) teki TNA-debyyttinsä (oikeastaan comebackinsa koska oli paininut toisella nimellä ja hahmolla kaikkien aikojen ensimmäisessä TNA-ppv:ssä) ja pieksi Wattsin backstagella. Sama korsto sekaantui myös Kash vs. Trinity & Goldy -otteluun, joka oli yllättävän siedettävä ja huomattavasti parempi kuin Kashin ja Trinityn parin viikon takainen räpellys. En ole silti tästä feudista enää yhtään millään tavalla kiinnostunut, mutta tämä debytoinyt monsteri kiinnostaa kyllä. Goldylocks ei tämän feudin takia ehtinyt tällä viikolla hoitaa haastattelijan hommiaan, ja niinpä uutena backstage-haastattelijana debytoi WCW:n loppuaikojen selostaja Scott Hudson. Hudson on selvä parannus Goldylocksiin verrattuna.

Sitten oli vielä pari midcard-ottelua. Show alkoi Julion ja D-Lo Brownin ottelulla, sillä Raven joukkoineen oli aiheuttanut viime viikolla Brownille tappion ykköshaastajuusottelussa. Julion ja D-Lon ottelu oli ok muttei yhtään enempää. Täsmälleen samoilla sanoilla voi kuvailla myös Chris Sabinin ensimmäistä X-Divisioonan mestaruuspuolustusta TNA:n puolella (olin sittenkin väärässä epäilysteni kanssa: ykköshaastaja London oli ollut Japanissa ja tulisi takaisin ensi show’hun). Ottelu käytiin Sabinin ja Shark Boyn välillä, mutta se ei jää ikimuistoisten koitosten kirjoihin. Edes tuolle tasolle ei yltänyt Truth & Konnan -vähemmistökaksikon ottelu Harrisin veljeksiä vastaan. Harrisit olivat jo jonkun aikaa saaneet esittää rasistisia kommenttejaan ja muutenkin piestä Konnania ja Truthia, ja nyt feud vihdoin eteni ottelun asteelle. Ottelun lopussa Konnanin ja Truthin avuksi ryntäsi yllättäen BG James. Ottelu itsessään oli tosiaan kehnohko mutta kuitenkin paljon parempi kuin olisin odottanut Harriseilta ja Konnanilta.

Tämä show käytiin siis viikko ennen TNA:n ensimmäistä vuosijuhlashow’ta, ja se näkyi show’hun käytetyn panostuksen määrässä. Main Eventiin oli keskitytty kunnolla, ja se näkyi myös myönteisellä tavalla. Harmi vain, että mihinkään muuhun ei oikein ilmeisesti ollut buukkaajilla tai painijoillakaan kiinnostusta, koska kaikki muu oli parhaimmillaankin vaisua ja pahimmillaan täyttä kuraa. Ei kovin hyvä tilanne midcardin osalta. Sekä tagdivari että X-Divari ovat näyttäneet parina viime viikkona heikommalta kuin koskaan, mutta toivottavasti ensi viikon isot mestaruusottelut muuttavat taas tilanteen. Juhlashow’hun promottiin myös Stingin TNA-debyyttiä. Aikamoista. Toivottavasti niillä eväillä saadaan aikaan jo hyvää menoa, koska tämä oli jo tuttuun tapaan Surkeaa.


Weekly PPV #49 (18.6.2003) – 1st Anniversary Show

  • 6-Man Tag Team Match
    Sonny Siaki & David Young & Don Harris vs. Sandman & D-Lo Brown & Frankie Kazarian
    * ½ 
  • NWA X Division Championship Match
    Chris Sabin (c) vs. Paul London
    * * * 
  • Hard Ten Tournament Semi Final Match
    Mike Sanders vs. New Jack
    *
  • Singles Match
    Justin Credible vs. Jerry Lynn
    *
  • Singles Match
    Kenzo Suzuki vs. Perry Saturn
    *
  • NWA Tag Team Championship Match
    Triple X (c) vs. America’s Most Wanted
    * * * 
  • Tag Team Match
    AJ Styles & Syxx-Pac vs. Jeff Jarrett & Sting
    * * ½

Yhteenveto:

Tämä oli tosiaankin TNA:n 1. vuosijuhla, eli TNA oli selvinnyt läpi ensimmäisen vuotensa, mitä ei olisi välttämättä koko ajan voinut uskoa todeksi tuotannon laadun takia. Juhlan kunniaksi TNA oli taas tähän show’hun tultaessa uudistanut sisääntuloramppinsa paljon tyylikkäämmän näköiseksi, lisännyt settiin pysyvästi screenin ja kehittänyt muutenkin tuotannon laatuaan. Samalla SEX alkoi tästä lähin tehdä sisääntulonsa ramppia pitkin, kuten muutkin painijat. Aikaisemmin he olivat saapuneet ”omasta pukuhuoneestaan” areenan takaosasta. Tässä show’ssa nähdyt TNA:n historian kertausvideotkin oli totetettu paljon tyylikkäämmin kuin muut viime ajan videoklipit. TNA siis juhlisti vuosijuhlaansa varsin näyttävästi, mikä sai kieltämättä tämän show’n tuntumaan tavallista viikottais-ppv:tä tärkeämmältä.

Harmi vain, että uudella setillä ja kertausvideoilla luotu merkittävyyden fiilis ei välittynyt otteluihin asti. Olisi ollut TNA:lta kunnon tempu luoda tälle tapahtumalle superkortti, mutta lähinnä Main Event ja suurella varauksella mestaruusottelut tuntuivat merkittävältä. ME:n joukkueottelu oli merkittävä ennen kaikkea hienon tunnelmansa, Stingin hehkutetun debyytin ja aivan yllätyksenä Russon riveihin liittyneen Syxx-Pacin comebackin ansiosta. Niin ja tietenkin siksi, että tämä oli AJ Stylesin ensimmäinen ottelu NWA World Heavyweight -mestarina! Styles oli tosiaan voittanut mestaruuden viime jaksossa Vince Russon avulla, mutta siitä lisää kohta. Itse ottelu oli erityisesti loppupuolen sekavuuksien (+ Ravenin, Shane Douglasin ja Russon sekaantumisen) takia vähän vaisu. Alkupuoli oli vielä hyvää painia.

London vs. Sabin oli ehkäpä illan paras ottelu ja oikein viihdyttävä, viikkoja odotettu koitos. Ottelussa nähtiin pari huikeaa spottia, kuten Londonin SSP apronilta ringsidellä seisseen Sabinin päälle. Silti kamppailu ei noussut miksikään erityisen huikeaksi koitokseksi, johon selvästi suurin syy oli paha ajan puute. Seitsemässä minuutissa ei tehdä ihmeitä. Oma ongelmansa oli myös siinä, että Gatheringiin tässä show’ssa pyrkinyt ja Ravenia imitoinut CM Punk sekaantui ottelun lopetukseen. Jopa viikkoja rakenneltu joukkuemestaruusottelu typistyi lopulta vain feudia jatkavaksi koitokseksi. Lopullinen huipennus nähdään ilmeisesti ensi viikolla. Sinänsä joukkuemestaruusottelu oli kyllä oikein mallikasta ja hyvin viihdyttävää joukkuepainia, mutta se vain jäi pahasti kesken. Olin toivonut jo huikeaa blow off -ottelua, mutta ehkä se tulee ensi viikolla.

Mutta nyt siis enemmän siitä, että tämä juhlajakso oli tosiaan AJ Stylesin ensimmäinen show NWA World Heavyweight -mestarina. Jarrettin 7 kuukauden mittainen päämestaruuskausi oli päättynyt, mutta suurimman osan spotlightista tuntui varastavan vanha ystävämme Vince Russo. Russo tuli pitämään show’n alkupuolella promon, jossa hän puhui ensin paluunsa syistä ja siitä, kuinka fanit olivat kääntyneet Jeff Jarrettia vastaan, vaikka tämä oli ollut koko ajan heidän puolellaan. Tuntui siltä, että Russo syyllisti faneja siitä, etteivät he olleet nielleet Jeff Jarrettin buukkaamista uutena Steve Austinina. Lopulta Russo sanoi, että tällä kertaa hän ei olisi yksin (eikös hänellä viimeeksi ollut SEX?), koska nyt hänen ykkösmiehensä olisi AJ Styles. Uuden lookin hankkinut AJ saapu kehään ja piti varsin lyhyen ja turhan promon, jonka keskeytti D-Lo Brown. Brown haukkui Stylesin fanien luottamuksen pettämisestä, kun tämä viime viikolla valitsi helpon tien voittamalla mestaruuden Russon avulla. Öö, D-Lo sinä yritit itse voittaa mestaruuden SEX:n avulla pari kuukautta sitten? Russo keskeytti D-Lon sanomalla, ettei ole mitään oikeaa tapaa toimia: Jarrett yritti toimia oikein ja sai vain faneilta paskaa niskaan. Lopulta Styles ja Russo hyökkäsivät Brownin kimppuun, mutta ilmeisesti nyt virallisen face-turninsa tehnyt Raven saapui Brownin avuksi. Samalla kehään kuitenkin juoksi Shane Douglas, joka pieksi jälleen Ravenin. Aikamoinen sekametelisoppa, joka jätti edelleen auki kysymyksiä esimerkiksi Russon ja SEX:n tilanteesta. Show’n lopussa Raven saapui Jarrettin ja Stingin avuksi, joten saa nähdä, liittyykö hän megafacejen porukkaan ja jättää Gatheringin, kuten Julio ja Alexis pelkäsivät show’n aikana.

Muut show’n ottelut olivat varsin mitäänsanomattomia. Opener oli ihan kivaa non stop -toimintaa, mutta ei siitä ole paljoakaan kerrottavaa, sillä se ei ehtinyt kestää edes neljää minuuttia. Hard Ten -turnaus oli vanhaa tuttua huttua. Crediblen ja Lynnin ottelu oli pelkkä feudia jatkava angle, eli tuotakaan feudia ei tajuttu huipentaa tähän tapahtumaa. Lyhyt pariminuuttinen pyrähdys lupasi kyllä ihan hyvää tulevaisuuden ottelusta. Illan erikoisin ottelu oli joillekin vuonna 2004 WWE:tä seuranneille ehkä mieleen jääneen Kenzo Suzukin ja Perry Saturnin kohtaaninen. Suzukia markkinoitiin tässä ottelussa suurena japanilaistähtenä, joka otti yhteen juuri NJPW:n kiertueella olleen Saturnin kanssa. Harmi vain, että ottelu oli aika laimea, ja molempien otteet olivat paikoitellen tosi haparoivia. Lopetuksessakaan ei ollut liikaa kehumista.

Suzuki vs. Saturnin lopetuksesta tulikin mieleen, että TNA on kieltämättä saanut salakavalasti lopetettua stablesotansa viime viikkojen aikana. Disciples of the New Church oli kadonnut (lopullisesti?) ja Extreme Revolutioninkin tuntuu hajonneen käsiin. Sandman feudaili midcardissa Sonny Siakin kanssa, New Jack oli viime viikkojen ajan pyörinyt yhdessä Shark Boyn kanssa ja vastannut viikon huumoriannoksista, Justin Credible oli kääntynyt Jerry Lynn -feudin alettua huomaamattomasti heeliksi ja Perry Saturn oli ollut Japanin-kiertueensa ajan kokonaan pois. Nyt kun Saturn teki paluunsa, jostain syystä Credible hyökkäsi hänen kimppuunsa ottelun lopussa. SEX on muuttunut varsin turhaksi poppooksi, jonka eliittiä tuntuu lähinnä edustavan Triple X. Glenn Gilbertiä ei nähty tällä viikolla ollenkaan, ja koko Russon ja Gilbertin kuvio tunnuttiin unohtavan tässä jaksossa. SEX:n keskinäisistä erimielisyyksistä ei muutenkaan puhuttu ollenkaan, ja ainakin itselleni jäi täysin epäselväksi, oliko Russo millään tavalla kiinnostunut enää SEX:stä. Kun nämä kaikki poppoot alkoivat olla poissa pelistä, ei yhtenäistä NWA:takaan tarvittu. Uusiakin stableja alkoi muodostua: selvin niistä oli BG Jamesin, Konnanin ja The Truthin yhteenliittymä. Kolmikko promotti tällä viikolla yhdessä. Myös Gatheringin jatkoa odottelen, jos Punk tosiaan yrittää liittyä porukkaan. Myös Kid Kashin ja (edelleen nimeämättömän) Abyssin liittouma Erik Wattsia vastaan sai jatkoa.

Olipa vähän sekava kertaus tällä viikolla, mutta jotenkin tästä show’sta oli vaikea luoda kokonaispakettia, koska tässä tapahtui niin paljon. Oikeastaan se oli jopa aika hyvä, koska pitkästä aikaa odotan TNA:lta jatkoa. Miten Ravenin ja Douglasin feudia jatketaan? Jääkö Sting pysyvämmin TNA:han? Tällä viikolla hän ei promottanut tai mitään vaan liittyi vain suoraan Jarrettin puolelle, ja jotenkin hänen merkityksensä jäi aika pieneksi. Palasiko Syxx-Pac pysyvästi ja alkaako hän toimia tiiminä Russon ja Stylesin kanssa? Niin Russo ainakin antoi ymmärtää. Kuka nousee Sabinin seuraavaksi haastajaksi? Miten käy AMW:n ja XXX:n ensi viikon ottelussa? Jatkuuko Crediblen ja Lynnin toimiva midcard-feudi yhtä hyvin? Liittyykö Punk todella Gatheringiin? Hajoaako SEX ja katoaako Gilberti? Tekeekö Abyss in ring -debyyttinsä? Toki edelleen tarjolla on paljon kuraakin, ja suurin ongelma on tällä hetkellä otteluiden taso. Tässä nähtiin sentään kaksi hyvää ottelua ja yksi ihan kiva, mutta muuten kaikki oli taas täysin turhaa tai kuraa. Ei tämmöisillä kokonaisarvosanoilla saada aikaiseksi kuin Surkea show, jos otteluiden lisäksi ei ole tarjolla muuta suurta kuin Vince Russo -vetoinen 20-minuuttinen angle. Oli tämä silti parempaa kuin pitkiin aikoihin ja oikeastaan lupaavin show sitten #42:n. Ehkä tästä suosta vielä noustaan.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.10.2013

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Bad Blood 2003

Next post

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #50

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.