Arvio: NWA TNA Syyskuu 2002

Päivämäärä: 4. – 18.9.2002

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)

Syyskuu oli TNA:n ensikuukausien aikana hyvin kriittinen ajankohta. Kuten jo kahdessa edellisessä TNA-arvostelussa sanoin, TNA oli ajautunut kriisiin sen jälkeen, kun päärahoittaja Health South Corporation oli ottanut tukensa pois TNA:lta elokuun puolivälissä. Syynä olivat varmaan TNA:n odotettua heikompi menestys mutta myös Health Southin oma kirjanpitoskandaali. Yhtä kaikki, TNA oli joutunut hetkessä tyhjän päälle. Niinpä 21. päivänä elokuuta lähetettiin TNA:n 10. ppv, mutta samana iltana nauhoitettiin myös seuraavan viikon ppv etukäteen. Tämän lisäksi TNA päätti, että 4.9. nähtävä ppv olisi ”X Division Special”, jossa nähtäisiin etukäteen nauhoitettuja haastatteluja ja parhaita paloja tähän mennessä nähdyistä X-Divarilaisten otteluista. Kun tähän päälle lisättiin se, että TNA päätti perua 11.9. nähtävän lähetyksen kokonaan, oli firmalla kuukausi aikaa etsiä itselleen uusi rahoittaja, jonka avulla he pystyisivät jatkamaan toimintaansa. Seuraava oikea lähetys nähtäisiin vasta 18.9. – sillä ehdolla, että rahoitus olisi saatu kuntoon.

Ja sehän saatiin. Ketä siitä voidaan kiittää? Dixie Carteria. Carter oli ollut TNA:n toiminnassa mukana alusta lähtien, ja alun perin hänet olit palkattu firmaan vastaamaan erityisesti markkinointipuolesta. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että Carterin isä omisti suuren Panda Energy -yhtiön. Niinpä TNA:n ajautuessa kriisiin Dixie lähti vierailemaan isinsä luonsa kertoakseen TNA:n suuresta potentiaalista (painibisneksen tulot olivat useita satoja miljoonia ja tällä hetkellä alaa hallitsi käytännössä yksi ainut yhtiö). Robert Carter kiinnostui suuresti TNA:n mahdollisuudesta ja lupasi ehdottavansa, että Panda Energy lähtisi tukemaan TNA:ta merkittävällä osuudella. Tämä tieto oli todella suuri helpotus Jerry Jarrettille, joka oli tällä hetkellä TNA:n omistaja. Samaisen tiedon turvin TNA pystyi myös aloittamaan viikottaiset lähetyksensä uudestaan syyskuun 18. päivänä.

X Division Special (4.9.2002)

En rupea tästä mitään tarkempaa kertausta tosiaankaan kirjoittamaan, koska mitään merkittävää uutta materiaalia ei tässä Jeremy Borashin ja Goldielocksin juontamassa show’ssa nähty. Jerry Lynn, AJ Styles, Lo-Ki ja kasa muita TNA:n työntekijöitä (muun muassa Mike Tenay ja The Truth) hehkuttivat X-Divisioonaa etukäteen nauhoitetuissa haastatteluissa. Tämän lisäksi katsojille näytettiin parhaat palat lähes tulkoon kaikista tähän mennyssä nähdyistä X-Divisioonan otteluista. Säälin jokaikistä katsojaa, jotka olivat maksaneet tästä turhasta roskasta 10 dollaria. Tai ehkä tämän sai hankittua halvemmalla kuin muut oikeat lähetykset? Toivon todella niin.

Weekly PPV #12 (18.9.2002)

• Singles Match
  Kid Kash vs. AJ Styles
  * * * ½ 
• Boxing Match
  Dustin Diamond vs. Tiny the Time Keeper
  DUD 
• 3-Way Tag Team Match
  Wylde & Rave vs. Ace Steel & CM Punk vs. Hot Shots
  * * ½ 
• Singles Match
  Bruce vs. Local lady
  DUD 
• 20 Man Gauntlet For The Gold Match for the NWA Tag Team Championship
  Participants: Brian Lawler, James Storm, Joel Maximo, Derek Wylde, Marcus Alexander Bagwell, Cobain, Ace Steel, Jorge Estrada, Brian Lee, Syxx-Pac, CM Punk, Jimmy Rave, Ron Harris, BG James, Jose Maximo, Slash, Sonny Siaki, Disco Inferno, Scott Hall, Chris Harris
  * ½ 
• NWA World Heavyweight Championship
  The Truth (c) vs. Jerry Lynn
  * * ½

Yhteenveto:

Tämän show’n parasta antia oli ensimmäinen puolituntinen, sillä siinä homma pamautettiin käyntiin todella räjähtävästi. Katsojille tahdottiin tehdä selväksi, että TNA oli palannut parin viikon tauoltaan parempana kuin koskaan. Show’n alussa Goldielocks haastatteli Scott Hallia, joka oli tehnyt paluunsa puolentoista kuukauden poissaolon jälkeen, ja Hall oli tuonut mukanaan WWE:stä potkut saanut ystävänsä Sean Waltmanin, joka TNA-uransa alussa tunnettiin Syxx-Pacina! Kaksikko veti myöhemmin illalla kehässä promon, joka jäi kuitenkin aika vaisuksi ja latisti tätä alun aiheuttanutta hienoa yllätysfiilistä.

Hallin ja Pacin promo oli kuitenkin vasta myöhemmin illalla, ja heidän avausanglensa jälkeen ilta jatkui toisella suurella TNA-debyytillä, kun vihdoin katsojille paljastettiin virallisesti, kuka The Bullet -maskin alla oli ollut. Jeff Jarrett promosi ensin kehässä taistelustaan Bob Armstrongin kanssa, ja sen jälkeen hän lähti etsimään tätä takahuoneista, jossa hänen kimppuunsa hyökkäsi Bullet. Kummallisesti Bulletin ruumiinrakenne oli muuttunut parissa viikossa täysin, ja toiseen käsivarteenkin oli ilmestynyt tatuointi. Bullet pieksi Jarrettin kehässä, riisui maskinsa ja paljastui Road Doggiksi – paitsi, että sillä nimellä häntä ei TNA:ssa saataisi kutsua. Sen sijaan kaikkien tuntema kaveri ilmoitti, että hänen äitinsä oli nimennyt hänet Brian Girard Jamesiksi, ja niinpä BG James saisi kelvata myös TNA-katsojille. Tämän jälkeen James vielä uhosi tovin Jarrettille. Oletettu debyytti mutta silti mukava sellainen.

Terävän alun päätti illan avausottelu, joka oli myös kiistatta illan paras. Edellisessä esiintymisessään Kid Kash oli ollut hieman ruosteessa, mutta nyt Kash esitti parhaita otteitaan sitten ECW-aikojen. Toki asiaan auttoi varmasti huomattavan paljon myös se, että hänen vastustajansa AJ Styles oli TNA:n aatelistoa. Menoa ei edes haitannut se, että Styles ja Kash olivat molemmat heelejä. Kaksikko veti kertakaikkisen upean openerin, joka oli hieno 10-minuuttinen painiottelu täysin tuoreelta ottelijaparilta. Pätevä tapa avata show painin osalta. Innostuin ottelussa erityisesti Kashin hurjista yläköysillä painotteluista ja niistä ponnistetuista loikista.

Harmi, että tämän puolituntisen jälkeen lähes tulkoon kaikki muu tässä show’ssa olikin sitten roskaa tai muuten vain paljon oletettavaa heikompaa menoa. Päähuomio oli loppushow’n ajan NWA Tag Team -mestaruuksissa, jotka oli vakatoitu noin kuukausi sitten ja jotka saivat uudet omistajat Gauntlet For The Gold Matchissa, jollainen nähtiin jo historian ensimmäisessä TNA-ppv:ssä. Ainut ero tuohon otteluun stipulaation osalta oli se, että kahden viimeisen painijan ollessa kehässä heidän joukkueparinsa pääsisivät palaamaan myös kehään, ja tämän jälkeen ottelu ratkaistaisiin normaalin joukkueottelun säännöillä. Mukana olivat muun muassa Scott Hallin ja Syxx-Pacin sekä BG Jamesin ja Marcus Bagwellin joukkueet. Itse ottelusta voitaneen sanoa sen verran, että se oli minun mielestäni suurimmaksi osaksi todella tylsää katsottavaa, eikä siinä ollut todellakaan samanlaista jännitystä kuin ensimmäisessä Gauntlet-ottelussa. Pääosassa olleet nimet (Ron Harris, Brian Lee, Brian Lawler, Marcus Bagwell) eivät tosiaan olleet niitä parhaita painijoita. Loppuratkaisukin oli aika puuduttava vaikka omalla tavallaan jätti ihan siedettävän fiiliksen muuten tosi heikosta Battle Royalista.

Mainitsinkin jo Marcus Bagwellin, joten lienee tosiaan hyvä huomioida, että hänkin teki tässä show’ssa TNA-comebackinsa. Edellisen kerran Bagwellia oli nähty 3. TNA-ppv:ssä, jossa hän häviämänsä ottelun jälkeen ilmoitti, ettei hän tahtoisi tulla tunnetuksi enää Buff Bagwellina. ”Buff”-asenne oli aiheuttanut kaikki hänen ongelmansa. Nyt Bagwell oli saanut rauhan itsensä kanssa, ja hän pyysi vielä yhtä uutta mahdollisuutta, jonka hän sai liitouduttuaan BG Jamesin kanssa. Comebackien lisäksi show’ssa nähtiin myös debyyttejä, kun Jimmy Rave, Derek Wylde, Ace Steel ja muuan CM Punk tekivät ensimmäiset esiintymisensä TNA:ssa. He ansaitsivat aikaisemmin illalla nähdyssä kolmen joukkueen ottelussa paikan Gauntlet-ottelussa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kukaan näistä neljästä ei vakuuttanut mitenkään erityisen paljon ensiesiintymisessään. Parhaita otteita esitti kaikkein tuntemattomimmaksi jäävä Wylde. Erityisen hermostuneesti esiintyi CM Punk, jolta nähtiin useita kömpelöitä botcheja.

Haukuin edellä joukkuemestaruusottelua paljon odotettua heikommaksi, mutta se oli sentään kuviona oikeasti mielenkiintoinen. Sen sijaan moni muu osuus tässä show’ssa oli ihan täyttä kuraa. Brucen Miss TNA -turhuus jatkui edelleen, NASCAR-kuski Hermie ”v***n” Sadler teki paluunsa TNA:han, ja ilmeisesti kuuluisa näyttelijä Dustin Diamond kohtasi nyrkkeilyottelussa TNA:n ajanlaskijan, koska Diamond oli menestynyt Celebrity Boxing -realitysarjassa. Ei tarvinne kertoa, kuinka paljon nautin näistä ohjelmanumeroista.

Show’n pelastajaksi oli ilmeisesti kaavailtu NWA World Heavyweight -mestaruusottelua The Truthin ja uuden NWA X-mestarin Jerry Lynnin välille. Ajatus olikin varsin hyvä, mutta harmillisesti ottelu oli jälleen kerran laadultaan pettymys. Milloinkohan koittaa se kerta, kun TNA pystyy tarjoamaan oikeasti hienon päämestaruusottelun? Tässä oli kuitenkin kaikkein eniten yritystä tähän mennessä, ja erityisesti Lynn teki kovasti töitä ottelun eteen ja vuosi vertakin tosi rajun näköisesti. Harmi vain, että Lynnin ja Truthin tyylit eivät sopineet kovin hyvin keskenään. Asiaa ei myöskään auttanut se, että ottelun lopetus oli buukattu taas typerästi. Blaah.

Kokonaisarviona täytyy sanoa, että TNA:n paluu ei ollut kovin ruusuinen. Show alkoi räväkästi ja antoi ymmärtää todella paljon. Harmi vain, että ensimmäisen puolituntisen jälkeen katsojille ei ymmärretty antaa yhtään mitään, ja niinpä tämä show jätti suorastaan Surkean fiiliksen. Pohdin pitkään, annanko tälle arvosanaksi sittenkin Kehnon, koska alku oli niin hyvä. Nyt täytyy kuitenkin jo huomioida se, että Kash/Stylesiä lukuun ottamatta tässä ei ollut painillisesti yhtään mitään, mitä haluaisin muistella myöhemmin, eikä sekään sentään mikään suurklassikko ollut. Kokonaisuutena siis heikko esitys. Jään toivomaan parempaa, kun TNA:lla on nyt sentään joitain isoja nimiä käytettävänä.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 25.4.2013