Arvio: NWA TNA Weekly PPV #50

Päivämäärä: 25.6.2003

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)

---

Kesäkuun viimeinen ppv pisti käyntiin TNA:n toisen vuoden. Selostajinamme iki-ihanat Don West ja Mike Tenay.

NWA Tag Team Championship
Steel Cage Match

Triple X (c) vs. America’s Most Wanted

America’s Most Wantedin ja Triple X:n feud oli alkanut periaatteessa jo vuoden alusta, jolloin XXX voitti huijauksella AMW:n joukkuemestaruudet. Sen jälkeen joukkueet olivat kohdanneet yhteensä kolme kertaa, ja Triple X oli voittanut jokaikisen niistä halpamaisilla keinoilla. Viimeisin voitto tuli edellisellä viikolla, mutta sekin taas kerran huijauksella. Ottelun jälkimainingeissa Chris Harris sai tarpeekseen ja haastoi Triple X:n vielä yhteen otteluun, mutta tällä kertaa se käytäisiin teräshäkissä, jottei kukaan pystyisi sekaantumaan lopputulokseen. Tämä oli TNA:n historian ensimmäinen Steel Cage Match, ja esimerkiksi WWE:n versiosta tämä poikkesi sillä, että ottelua ei voisi voittaa pakenemalla häkistä vaan pelkästään selätyksellä tai luovutuksella.

Noniin, jouduttiinhan sitä vuoden ensimmäistä TNA-huippuottelua odottaankin ensimmäisen puoliskon ajan, mutta tässä se nyt vihdoin on. Ja kieltämättä odotus kannatti, jos sen vastapainoksi saatiin näin kova ottelu. Aivan kirkkaasti TNA:n historian paras joukkueottelu tähän mennessä ja hyvin korkella sijoituksella myös TNA:n tähän mennyssä nähtyjä parhaita otteluita listatessa. Buukkauksen osalta tästä ottelusta ei ole muuta moitittavaa kuin TNA:n typerä tyyli rakentaa nämä häkissä käydyt joukkueottelut niin, että alkupuolella joukkueiden on vaihdettava aina toinen painija sisään, kunnes jossain kohtaa tuo sääntö unohdetaan kokonaan. Muuten tämä oli rakennettu aivan täydelliseksi feud ending -otteluksi. Oli aikaa, oli mahdollisuuksia ja oli mahtava tunnelma. Painillisestikin tämä oli aivan ensiluokkaisen huikeaa menoa, vaikka pari harmillista botchia nähtiin. Muuten kaikki neljä antoivat kaikkensa ja väläyttivät aivan järkyttävän nättejä bumppeja. Nähtiin rajua veren vuotamista, upeita power- ja double team-liikkeitä, Crossbody häkin päältä… Sekä tietenkin aivan upea lopetus. Tämä olisi noussut luultavasti muuten ****½-otteluksi, mutta juuri ratkaisevilla hetkeillä nähdyt botchit sen verran pistivät harmittamaan, että nipistän puolikkaan pois. Kiistatta huippuottelu silti.

* * * * 

Singles Match

D-Lo Brown vs. AJ Styles

Tämä oli ilmeisesti nyt tärkein päämestaruusfeudi. Styles voitti kaksi viikkoa sitten uransa ensimmäisen NWA World Heavyweight -mestaruuden. Samalla Styles kääntyi kuitenkin takaisin heeliksi, sillä hän ei olisi voittanut mestaruutta ilman Russon apua. Edellisellä viikolla uusi mestari Styles ja Russo saapuivat yhdessä kehään ja julistivat virallisesti aloittavansa yhteistyön. Heidän promottelunsa keskeytti kuitenkin Stylesin entinen ystävä D-Lo Brown, joka oli todella raivoissaan siitä, miten halpamaisilla keinoilla Styles oli noussut päämestariksi (vaikka Brown oli itse pari kuukautta aikaisemmin valmis tekemään SEX:n kanssa diilin noustakseen mestariksi). Brown hyökkäsi Russon ja Stylesin kimppuun, mutta tuo brawlaus päättyi Ravenin ja Douglasin sekaantumiseen. Nyt Brown saapui kehään kesken teräshäkin purkamisen ja jatkoi samaa Stylesin haukkumista kuin edellisellä viikolla. Styles keskeytti Brownin promon ja hyökkäsi saman tien tämän kimppuun. Miehet aloittivat toistensa mäiskimisen, ja selostajat pohtivat aluksi, oliko kyseessä ottelu vai epävirallinen brawli. Jonkun aikaa brawlin jatkuttua tuomari juoksi aivan yhtäkkiä kehään, ja ottelu alkoi virallisesti. Mestaruutta ei tässä ottelussa ollut panoksena.

Vähän kieltämättä ärsytti, ettei tätä ottelua voitu aloittaa ihan perinteisellä haastetyylillä vaan että tämä oli väkisin buukattava tälläiseksi ”impromptu”-otteluksi, josta ei ensimmäisten minuuttien aikana edes tiennyt, onko kyseessä ottelu ollenkaan. Jos ottelun aloitus oli ärsyttävä, yhtä rasittava oli myös lopetus. Millä helkkarin logiikalla tälläinen ottelu voi päättyä diskaukseen, kun ensin kaksikko on piessyt toisiaan kaikella mahdollisella ja paiskonut toisiaan vielä häkkiäkin päis? Taas oli TNA päättänyt heittää kaiken logiikan ulos ikkunasta, mistä voinemme kiittää vain ja ainoastaan ystäväämme Vince Russoa. Mutta jos surkea aloitus ja lopetus jätetään huomioimatta, toiminta noiden kohtien välissä oli oikein mallikasta. Molemmat pistivät kroppansa ihan kunnolla peliin ja ottivat kiitettävää bumppia. Kieltämättä Stylesin ja Brownin kemia pelaa hyvin yhteen, eli näille kahdelle voitaisiin lähiaikoina buukata ihan se kunnollinen ja rehti mestaruusottelukin. Nyt jäätiin vain ihan hyvän tasolle, koska huonon aloituksen ja lopetuksen lisäksi myös aikaa oli liian vähän.

* * ½

Seuraavaksi nähtiin pitkä angle, joka alkoi siitä, että Shane Douglas pieksi vihamiehensä Ravenin apulaiset Julion ja Alexiksen parkkipaikalla. Seuraavaksi Douglas saapui kehäalueelle, jossa edelleen purettiin pois teräshäkkiä. Douglas siirtyikin sisääntulorampin viereen promoamaan ja kertomaan syyn siihen, miksi hän oli kaksi viikkoa sitten tehnyt TNA-debyyttinsä hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Douglas alkoi muistella vuotta 1994, jolloin hän voitti NWA World Heavyweight -mestaruuden ECW:ssä ja samalla kertaa tuhosi mestaruuden arvostuksen vuosiksi kieltäytymällä mestaruudesta ja sen sijaan julistamalla itsensä ensimmäiseksi ECW World Heavyweight -mestariksi. Nyt entinen ECW-tähti Raven oli etunenässä yrittämässä palauttaa NWA World Heavyweight -mestaruuden arvostusta, jonka Douglas oli vaivalla tuhonnut. Sitä Douglas ei voinut sietää, ja hän on yrittänyt pitkään päästä TNA:han kostaakseen Ravenin tempun. TNA:n työntekijät eivät kuitenkaan olleet vastanneet Douglasin yhteydenottoihin, joten Raven oli lopulta tehnyt diilin ”paholaisen” kanssa päästäkseen TNA:han. Tuon paholaisen henkilöllisyys jäi mysteeriksi, sillä Raven hyökkäsi samalla hetkellä Douglasin kimppuun. Douglasin avuksi saapui kuitenkin Glenn Gilberti, jolla oli ollut Ravenin kanssa ongelmia siitä lähtien, kun tämä oli eronnut SEX:stä. Ravenin avuksi saapui puolestaan Gatheringiin pyrkivä CM Punk, ja lopulta angle päättyi siihen, kun Ravenin entinen vihamies Jeff Jarrett hääsi Douglasin ja Gilbertin paikalta.

Lights Out Match

Justin Credible vs. Jerry Lynn

Crediblen ja Lynnin feudi on jatkunut nyt jo noin kuukauden ajan, mutta se on tullut ehkä vähän huonosti selitettyä näissä arvosteluissa, koska kuvio on ollut hieman taka-alalla. Crediblen ja Lynnin vanhat vihamielisyydet heräsivät henkiin Asylum Alliance -turnauksen aikana, kun Lynn ja Credible pakotettiin toistensa kanssa joukkueeksi, mutta yhteistyö ei pelannut toivotulla tavalla. Häviön jälkeen miehet kävivät toistensa kimppuun, ja Lynn lupasi tehdä selvää Crediblestä. Samalla Credible kääntyi ylimieliseksi heeliksi. Seuraavalla viikolla Lynniä ei nähty ollenkaan, ja sitäkin seuraavalla heidän erimielisyyksiään jatkettiin vain haastattelusegmentissä. Lopulta viime viikolla he kohtasivat toisensa, mutta ottelu päättyi lyhyeen, kun Credible voitti ottelun halpamaisella huijauksella. Nyt kaksikon välille buukattiin uusi ottelu, jossa areenan valot himmenettiin ja miehet aloittivat paininsa areenan ulkopuolella. Ottelussa ei ollut diskauksia tai uloslaskuja, ja selätys tai luovutus saattaisi tapahtua missä vain.

Jaahas, tämä oli aika karvas pettymys. Etukäteisbuildauksen perusteella odotin, että tällä viikolla nähtäisiin jo kunnon ottelu, jossa kenties saataisiin jonkinlainen ratkaisu tähän midcard-feudiin. Sen sijaan meille tarjoiltiin nelisen minuuttia backstage-brawlausta ja sen päätteeksi todella hätäinen ja typerä lopetus. Backstage- ja ulkotilabrawlaus oli kyllä viihdyttävää, muttei kuitenkaan millään tavalla hämmästyttävän erikoista. Aika samanlaiselta tämä meininki tuntui kuin WWF:n Hardcore-mestaruusotteluiden mäiskinnät silloin, kun vyö oli kaikkein aktiivisimmillaan (1999-2000). Olisin voinut kuitenkin tuolle menolle antaa ainakin kaksi tähteä, ehkä jopa enemmän, jos se olisi jatkunut pidempään ja vielä vähän säväyttävämpänä. Sen sijaan yhtäkkiä Credible ja Lynn tuotiin areenan rajoille, joissa he jatkoivat toistensa pieksemistä, ja yleisö oli täysin kuollut. Tuon jälkeen he nousivat nopeasti rampille, ja sitten ottelu loppui kuin seinään. Odotan edelleen kunnon koitosta.

* ½ 

Ottelun jälkeen nähtiin jännittävä angle, jossa Glenn Gilberi oli koonnut yhteen Triple X:n, Harrisin veljekset, Mike Sandersin, David Youngin, Chris Sabinin, Sonny Siakin ja Desiren. Samalla Gilberti ilmoitti merkittävän käänteen (jonka selostajat olivat tosin maininneet jo XXX:n ottelun aikana) tässä tilanteessa Vince Russon kanssa. Russo oli kieltänyt ketään entisistä SEX:läisistä käyttämästä enää Sports Entertainment Xtremen nimeä, koska tuo ryhmittymä oli hänen perustamansa ja hänen kehittelemänsä. Russo ei enää halunnut olla missään tekemisissä yhdenkään entisen SEX:läisen kanssa, koska nyt hän oli aloittanut uuden yhteistyön AJ Stylesin kanssa. Muulla tavoin ei tätä Russon ja SEX:n erimielisyyttä tälläkään viikolla käsitelty. Aika laiska ratkaisu, erityisesti kun tämä TAFKA SEX tuntui jatkavan edelleen yhteistyötä: Gilberti jatkoi porukan käskyttämistä ja muun muassa määräsi heidät hankkimaan kaikki mestaruudet ja varastamaan Shark Boyn maskin. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten Sharkyn maskin varastaminen auttaa entistä SEX:ää nousemasta takaisin huipulle.

Singles Match

Frankie Kazarian vs. Chris Sabin

Seuraavaksi toimintaan pääsikin heti yksi entisen SEX:n jäsenistä. Chris Sabin oli puolustanut X-Divisioonan mestaruuttaan edellisellä viikolla Paul Londonia vastaan, ja nyt hän sai eteensä uuden vastustajan Frankie Kazarianin. Tällä kertaa ottelua ei kuitenkaan käyty X-Divisioonan mestaruudesta, sillä Kazarian oli otellut TNA:ssa vasta parissa ottelussa. Hän oli kuitenkin vakuuttanut otteillaan mysteeriset ”NWA Matchmakerit”, jotka olivat päättäneet buukata Kazarianin ja Sabinin välisen non title -ottelun, jossa Kazarian voisi osoittaa olevansa mestaruusottelun arvoinen. Kazarianin ja Sabinin välille saakin kätevästi feudin rakenneltua, sillä nämä molemmat miehet käyttivät tässä vaiheessa uraansa lempinimenään The Futurea. Olisi aika selvittää, kumpi on todellinen Tulevaisuus.

Ensin olin hieman pettynyt tähän otteluun, koska se tuntui lähtevän liikkeelle hitaasti ja rauhallisesti. Muuten siinä ei olisi mitään vikaa, mutte viime aikoina X-Divarin mestaruusottelut ovat tuntuneet olevan järjestään alle 10-minuuttisia, ja silloin niiden meiningin tarvitsee alkaa heti ensihetkistä lähtien. Nyt aikaa sitten annettiinkin aivan yllättäen yli 10 minuuttia, ja samalla rauhallinen alkukin osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Se toki vähän harmitti, että yleisö oli tässäkin vähän vaisusti mukana, ja erityisesti Kazarianin puolelle he eivät oikein tuntuneet lähtevän. Loppua kohti kuultiin kuitenkin kovia TNA-chantteja, ja aivan syystä. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä kovatasoisemmaksi touhu meni. Molemmat äijät väläyttivät upeita liikkeitä ja ottivat kovia iskuja vastaan. Sabinin Top-Rope German Suplex ja Kazarianin Flux Capacitor (alias Top-Rope C-4) olivat vain esimerkkejä loppupuolen huikeasta menosta. Tämä oli hieno kamppailu, joka olisi ihan hyvin voinut olla X-Divarin mestaruusottelu. Ehdottomasti vuoden parhaita X-Divarin otteluita.

* * * ½ 

Singles Match

Kid Kash vs. Erik Watts

Kid Kashin ja Trinityn välinen feud oli muuttunut Kid Kashin ja Erik Wattsin väliseksi feudiksi sen jälkeen, kun Kash oli käynyt käsiksi Trinityn ystävään Goldylocksiin, joka oli Erik Wattsin tyttöystävä. Watts oli koulinut Kashia kahtena viikkona, mutta tilanteeseen oli tullut käänne, kun Kash oli saanut apurikseen mystisen monsterin (joka tultaisiin tuntemaan muuan Abyssina). Monsteri oli piessyt Wattsin jo kahdessa edellisessä show’ssa, mutta tällä kertaa häntä ei ollut show’n aikana nähty, ja niinpä Wattsin ja Kashin singles-ottelu oli valmis alkamaan. Kokoero miesten välillä oli huima.

Tässä ottelussa näki taas hyvin sen, miksi Erik Wattsia ei ole pahemmin buukattu TNA-uransa aikana painiotteluihin. Watts pystyy tekemään pari ihan näyttävää power-liikettä, mutta kunnolliseen Singles-otteluun hänestä ei tunnu olevan. Ensinnäkään Wattsilla ei ole mitään hajua tarinankerronnasta tai kehäpsykologiasta, ja ei hän mikään varsinainen taituri ole muutenkaan kehässä. Watts oli rättiväsynyt jo parin ensimmäisen minuutin jälkeen, ja tämä ottelu jatkui lähemmäs 10 minuuttia. Onneksi vastassa oli sentään Kid Kash, joten ottelusta ei tullut täyttä farssia, vaikka ei Kashkaan erityisen huikeassa iskussa ollut ottelun aikana. Hän kuitenkin jaksoi liikkua alusta loppuun asti ja pitää ottelua jollain tavalla edes kasassa. Silti on todettava, että Kash on aika kaukana siitä tasosta, jolla hän säväytti katsojat joka viikko vuodenvaihteen aikoihin. Kokonaisuutena tämä oli ihan katsottava ottelu, muttei yhtään sen enempää. Tylsää ja yksitoikkoista peruspainia. Ei tätä lisää kiitos.

* ½ 

Hard Ten Tournament Semi Final Match

Sandman vs. Sonny Siaki

Hard Ten -turnaus sen kuin jatkui jatkumistaan. Loppu alkoi kuitenkin häämöttää, sillä tämä oli turnauksen toinen välieräottelu, jonka voittaja kohtaisi New Jackin seuraavalla viikolla finaalissa. Tässä ottelussa oli myös poikkeuksellinen paljon taustatarinaa turnausotteluksi, koska Siaki ja Sandman olivat olleet toistensa kimpussa jo parisen kuukautta. Kaksikko oli kohdannut toisensa kerran aikaisemmin Clockwork Orange House of Fun Matchissa, ja sen jälkeen he olivat piesseet toisiaan monenmoisissa kohtaamisissa.

Nämä Hard Ten -turnauksen ottelut tuntuvat pahemmin ja pahemmin toistensa kopioilta. Ensimmäisellä kierroksella nähty Devon Stormin ottelu oli poikkeuksellinen piristys, koska Storm yritti ihan tosissaan tehdä ottelusta muutakin kuin pisteidenkeruujuhlan mutta silti kohtuullisen loogisesti. Tuolloin kuitenkin typerä säätö pisteiden kanssa pilasi osan nautinnosta. Tuota ottelua lukuun ottamatta kaikki kamppailut ovat kuitenkin tuntuneet käytännössä ihan saman tasoisilta mitäänsanomattomilta mäiskinnöiltä. Eivät nämä ole olleet pahinta kuraa mutteivat missään tapauksessa mielenkiintoistakaan katsottavaa. Toivon todella, että tämän ikuisuuksia kestäneen turnauksen jälkeen minun ei tarvitse enää katsoa yhtään näillä säännöillä käytävää ottelua, mutta pelkään pahinta, koska koko turnauksen ajan on puhuttu jostain ”mestaruudesta”, jonka voittaja saa. No, ensi viikolla totuus selviää. Selviämisestä puheen ollen selvyyttä toivoisin myös Sandmanille, joka tuntuu olevan otteluidensa aikana koko ajan pahemmassa humalassa.

* 

Ennen Main Eventiä nähtiin tosi hämmentävä angle, jossa Goldylocks haastatteli Sonny Siakia. Entisen SEX:n ”Ace In A Hole” Siaki ilmoitti, että hänen ja koko entisen SEX-poppoon ansiosta seuraavilla viikolla TNA:ssa nähtäisiin suuria muutoksia. Niistä ensimmäinen nähtiin samantien, kun Goldylocksin ystävä Trinity saapui paikalle ja teki aivan yllättäen heel-turnin hyökkäämällä Siakin käskystä Goldyn kimppuun. Mitäköhän ihmettä tästä seuraa…

Tag Team Match

Glenn Gilberti & Shane Douglas vs. Raven & Jeff Jarrett

Tässä sitä oltiin. Entiset vihamiehet Raven ja Jarrett olivat ajautuneet samalle puolelle yhteisten vihamiesten takia. Raven ja Douglas olivat tällä hetkellä verivihollisia, eikä Jarrett voinut edelleenkään sietää Glenn Gilbertiä, jonka kanssa Ravenkaan ei tullut toimeen. Jarrett oli myös ilmeisesti joutunut etsimään hetkeksi uusia vihollisia, koska Russo ja Styles olivat päättäneet pitkittää edelleen Jarrettin uusintaottelun järjestämispäivää. Niinpä kun Gilberti ja Douglas esittivät ylimielisinä yhteishaasteen Ravenille ja Jeff Jarrettille, päättivät veteraanit ottaa haasteen vastaan päihittääkseen heel-kaksikon. Hauskaa muuten, kuinka tämä Ravenin face-turnin lopullinen käänne oli tapahtunut. Vielä kesäkuun alussa Raven auttoi face-AJ Stylesiä ykköshaastajuusottelussa vain päästäkseen itsekin siihen mukaan. Seuraavalla viikolla Raven kuitenkin hävisi ottelun Douglasin sekaantumisen takia, ja samalla Russo auttoi Stylesin voittoon. Niinpä jo seuraavalla viikolla Raven oli yhtäkkiä face ja auttoi Stylesiä vastaan käyvää Brownia, vaikka vasta pari viikkoa sitten Raven oli nimenomaan auttanut Stylesiä ottelussa Brownia vastaan. Kuten olen sanonut monesti, TNA:n buukkauksesta puuttuu pitkän tähtäimen suunnittelu täysin.

Tämä ottelu oli pahin pettymys pitkään aikaan ja varmaankin tähän mennessä vuoden 2003 suurin floppi. Etukäteen tämä kuulosti varsin kiinnostavalta ja hyvältä Main Eventiltä, jolta saattoi odottaa ainakin sellaista **½-tasoista menoa. On toki tota, että Gilberti ei edelleenkään mikään supertähti ole, mutta kyllä hän pystyy ihan peruskivaan otteluun. Douglaskaan ei ollut elämänsä kunnossa mutta näytti siltä virkeämmältä kuin WCW:n loppuaikoina. Jarrettin ja Ravenin joukkue sen sijaan kuulosti oikein hyvältä. Lähtökohdat olivat siis vähintääkin ihan hyvät, mutta lopputulos oli jotain ihan muuta. Kaikki alkoi siitä, kun Raven teki ottelun ainoan hienon liikkeen loikkaamalla hienosti kehästä ulos Gilbertin ja Douglasin päälle. Harmi vain, että hän loukkasi samalla niin pahasti nilkkansa ettei pystynyt yhtään mihinkään järkevään loppuottelun (eli 10 minuutin) aikana mutta roikkui silti väkisin mukana. Douglas paloi loppuun parin ensimmäisen minuutin jälkeen, ja Gilbertti sekä Jarrettkin pystyivät vain tylsähköön perusbrawlaukseen. Se oli silti parasta, mitä tämä ottelu tarjosi. Ensin äijät mäiskivät toisiaan kehän ulkopuolella, ja lopulta he tulivat kehään. Mikään ei säväyttänyt, ja tunnelmakin oli aika vaisua. Kun Raven pääsi kehään, homma muuttui naurettavaksi, koska hän ei ollut mitenkään painikunnossa. Lopullinen floppi tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun otteluun piti taas saada kauhea yllättävä käänne ja comeback. Painillinen anti ei siis ollut täyttä kuraa, mutta odotuksiin nähden tämä oli paha epäonnistuminen.

*

---

Show alkoi erinomaisesti mutta lässähti lopussa täysin. Main Event -feud Ravenin ja Douglasin välillä on paperilla lupaava mutta ei vaikuta kovin hyvältä, jos Douglas on noin huonossa kunnossa ja nyt Raven vieläpä loukkaantuneena. Jeff Jarrett tuntuu tällä hetkellä olevan tyhjän päällä, jos Brown ja Styles aloittavat kerran päämestaruusfeudin. Silti tuntuu, että Jarrett vei tässäkin show’ssa päähuomion, vaikka nyt Stylesin pitäisi olla päämestarina huomioon keskipisteessä. ME-kuviot tuntuvat siis tällä hetkellä vähän sekavilta, mutta alakortissa menee paremmin. Ainakin X-Divari vaikuttaa hyvältä, ja katsotaan nyt, mitä joukkuemestaruuksien osalta tapahtuu, kun AMW:n ja XXX:n feud tuli kaiketi tässä show’ssa päätökseen. Tämä show oli vuoden parhaan TNA-ottelun ja yhden hienon ottelun ansiosta keskivertoa TNA-show’ta parempi mutta silti aika heikko, koska suurin osa otteluista oli taas aika kuraa. Kokonaisarvosanaksi siis Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.11.2013