2015NXTTapahtumat

Arvio: NXT TakeOver: Brooklyn

Sijainti: Brooklyn, New York City, New York (Barclays Center)

Päivämäärä: 22.8.2015

Yleisömäärä: TBA

Katso tapahtuma WWE Networkista!

NXT:n evoluutio otti isoimman askeleensa ikinä, kun brändi valloitti New Yorkin Brooklynissä sijaitsevan Barclays Centerin 22. elokuuta 2015. Tunnelma areenalla oli ainutlaatuinen, sillä paikalle oli kerääntynyt noin 16 000 intohimoista painifania, jotka ottivat innoissaan osaa show’hun pitämällä kovaa meteliä tapahtuman alusta loppuun saakka. Selostajinamme tapahtumassa toimivat jo totuttuun tapaan Rich Brennan, Corey Graves ja Byron Saxton.

Singles Match

Jushin Thunder Liger vs. Tyler Breeze

nxt1

Jo illan ensimmäinen matsi oli kuin toiselta planeetalta. Kukapa olisi uskonut, että legendaarinen japanilaispainija Jushin ”Thunder” Liger astuisi jonakin päivänä WWE:n – saati sitten NXT:n –  kehään? 50-vuotias Liger on toki jo hidastunut kehässä ja atleettina kaukana siitä, mitä hän vielä esim. 90-luvun puolivälin WCW:ssä tai jopa 00-luvun puolivälin TNA:ssa oli, mutta ikääntyminen oli tässä yhtälainen sivuseikka kuin Stingin ensimmäisessä WWE-ottelussa WrestleMania 31:ssä. Kyse oli jostain paljon suuremmasta, historiasta.

Otteluun päädyttiin niin, että itserakas Tyler Breeze tahtoi otella tärkeässä ottelussa tässä tapahtumassa. NXT:n johtaja William Regal toteutti Breezen toiveen kilauttamalla vanhalle WCW-kollegalleen Ligerille, joka saapui NXT:hen ilomielin. Sen syvemmälle kuvio ei mennyt, mutta väliäkös sillä. Joskus riittää, että kaksi mielenkiintoista painijaa ottelee vastakkain – ei tarvita saippuaoopperaa tai päälle liimattuja juonenkäänteitä.

En kuitenkaan tiedä, oliko tämä kaikista paras valinta tapahtuman avaajaksi. Ainakin minulle Ligerin näkeminen WWE:ssä oli yksi suurimmista syistä, joiden vuoksi tätä tapahtumaa himoitsin, ja nyt tuntui siltä, että sain sen liian aikaisin. Vanha viisaus kuuluu, että show’n pitää edetä huonoimmasta ottelusta parhaimpaan matsiin, ja sen vuoksi Samoa Joe vs. Baron Corbin olisi mielestäni ollut (eri tavalla buukattuna, tosin) ylivertainen vaihtoehto tämän TakeOverin ensimmäiseksi matsiksi. Minun järjestyksessäni tämä olisi ollut kolmanneksi viimeinen ottelu, mutta no, se siitä.

Painillisesti tämä ei tosiaan ollut sitä parasta entisaikojen Ligeriä, joka teki hänestä legendan, mutta loistavan tunnelman ja suorastaan taianomaisen fiiliksen ansiosta matsin hidas tempo tai uskomattomien spottien puute eivät jääneet häiritsemään sen suuremmin. Täytyy myös todeta, ettei ihan joka ikinen 50-vuotias mies kykenisi niihin suorituksiin, joita Liger ottelussa väläytteli (mm. voltti apronilta alas). Eniten nautin kuitenkin siitä, kuinka suurelta tähdeltä fanittamani Tyler Breeze näytti matsin aikana. Moni sanoo, että Breeze on jäänyt ihan syystä mm. Finn Bálorin varjoon, mutta itse pidän helposti Breezen otteista Bálorin NXT-otteita enemmän. Breeze ei ole välttämättä kiertänyt maailmaa yhtä paljon kuin Sami Zayn sun muut NXT:n kultakimpaleet, mutta hän on supertähdeltä näyttävä ja tuntuva ottelija, joka yllättää kehäosaamisellaan positiivisesti jokaisessa matsissaan. Voisin kuvitella, että Breeze ja Bálor saisivat erinomaisen matsin aikaan NXT:n mestaruudesta.

Breeze vs. Liger oli ikimuistoinen koitos kahdesta syystä: 1) se oli Jushin ”Thunder” Ligerin (varsinainen) WWE-debyytti ja 2) Tyler Breezen suurin matsi tähän saakka. Otteluna se koitos ei ollut kummoinen, mutta tunnelman ja tärkeyden vuoksi matsista jäi todella hyvä fiilis.

Arvosana: 7/10

NXT Tag Team Championship

The Vaudevillains vs. Blake and Murphy (c)

nxt2

Kun Vaudevillains voitti ykköshaastajuuden ja ”varasti” Enzo Amoren ja Big Cassin paikan, moni ihmetteli, mitä kummaa Triple H:n päässä oikein liikkuu. Eikö olisi järkevintä, että NXT:n suosituin joukkue saisi otella brändin historian suurimman tapahtuman (suorassa) lähetyksessä? No, eipä oikeastaan, sillä näin niitä uusia tähtiä tehdään. Enzo ja Cass ovat suosittuja jo valmiiksi, ja poissaolo tästä TakeOverista saa meidät janoamaan heidän nousua entistä enemmän. Vaudevillains oli sen sijaan vähän varjossa ennen tätä tapahtumaa, mutta nyt jokaisella NXT-fanilla on syy arvostaa heitä. Enzon ja Cassin kohtalo oli samaan aikaan osoitus NXT:n joukkuedivisioonan diversiteetistä, josta kielii myös upouusi joukkueturnaus (Dusty Rhodes Tag Team Classic). Joukkueita on monia, ja jokainen niistä kiehtoo.

Blake ja Murphyn nousu on sen sijaan osoitus NXT:n tehokkaasta buukkauksesta. Vielä alkuvuonna Blake ja Murphy olivat liki tuntemattomia kasvoja, jotka voittivat joukkuemestaruuden täysin varkain. Nyt kaksikko tuntuu jo kokeneelta ja lähes veteraanimaiselta joukkueelta, jota tulikuuman Alexa Blissin läsnäolo vahvistaa entisestään. Muutos on suorastaan käsittämätön, sillä alkuun olin todella skeptinen dubstep-musiikin tahtiin heiluvia pitkätukkia kohtaan, mutta vähitellen Alexan ilkeys ja Blaken jollain lailla hyytävä naama sytyttivät sisääni Skrillexin liekin, joka roihuaa sydämessäni yhä. He ovat yksinkertaisesti Blake ja Murphy – kaksi ärsyttävää häirikköä, jotka ovat jollain ilveellä houkutelleet Alexa Blissin kaltaisen ja näköisen naisen puolelleen. Toimii.

Myös tämä ottelu olisi sopinut Samoa Joe vs. Baron Corbinin tavoin illan avaajaksi. Erityisesti Blue Pants on niin suosittu kulttihahmo, että jo pelkästään hänen läsnäolonsa olisi tehnyt tästä kuuman avausmatsin. Toimi tämä toki myös tässä paikassa, vaikka edelleen mieltäni kalvaa ajatus siitä, kuinka paljon eeppisemmältä Ligerin debyytti olisi vielä voinut tuntua, jos se olisi nähty vasta myöhemmin illan aikana.

Ajattelin alkuun, että matsin tempo oli liian hidas. Toivoin mm. sitä, että Alexa ja Blue Pants olisivat sekaantuneet matsiin enemmän, jolloin yleisö olisi voinut olla vahvemmin matsissa läsnä. Lopussa kuitenkin ilmeni, että se ikiaikainen temppu eli temmon varovainen nostaminen toimi taas. Draaman kaari johti esim. siihen hienoon hetkeen, että Simon Gotch pääsi vihdoin kehävuoroon ja alkoi rökittää Blakea ja Murphyä viihdyttävästi. Myös lopetus toimi hienosti, vaikka olisin henkilökohtaisesti toivonut mestareiden voittoa. Nyt Vaudevillains sai hetkensä, mistä olen toki kiitollinen, mutta ehkä kuitenkin tässä olisi voitu pikemmin vahvistaa Blaken ja Murphyn mainetta. Kaksikon mestaruuskausi oli mielestäni vasta sen puolivälin tienoilla, joten tappio tuli näkökulmastani liian aikaisin. Sellaista sattuu.

Arvosana: 7/10

 

Singles Match

Tye Dillinger vs. Apollo Crews

nxt3

Alkuun on pakko todeta, että minä rakastan Tye Dillingerin uutta hahmoa ja sitä elettä, jota mies tekee käsillään. Jos tuo kyseinen ele tarttuu kunnolla yleisöön, näyttänee siltä, että koko katsomo sykkii tuhansien aukeavien kukkien lailla. Apollo Crewsin hahmo on sen sijaan siitä tylsimmästä päästä. ”This is my house!” oli viimeinen sinetti tuomiolleni. Etkö mitään kekseliäämpää keksinyt, Apollo? ”Really?” kysyisi The Miz.

Tämän matsin taustatarina oli laiha kuin luuranko, mutta taas kerran fokus oli oikeutetusti jossain muualla eli uuden painijan debyytissä. Uhaa Nation (eli Apollo Crews) oli minulle täysin tuntematon nimi etukäteen, mutta moni nettifani oli odottanut ”atleettisen lihaskimpun” debyyttiä vesi kielellään. Oletin siis, että Crews on kova painimaan, ja se piti kyllä tismalleen paikkansa ainakin tämän ottelun perusteella.

Matsia vaivasi kuitenkin kaksi ongelmaa, joista toinen oli Dillingerin liian tuore hahmo ja toinen taas se, että ottelu vaikutti pikemmin näytökseltä kuin taistelulta. Mikäli Tye olisi debytoinut hahmonsa vaikka alkukesästä ja ehtinyt nousta yleisön suosioon, Brooklynin väki olisi taatusti ollut paremmin miehen tempuissa mukana. Nyt fiilis oli lähinnä se, että Dillinger yritti vähän epätoivoisesti sytyttää yleisöä yksinkertaisella iskulauseellaan, jota Brooklyn ei kuitenkaan ryhtynyt huutamaan toivotulla tavalla siksi, että Tye oli vielä liian vieras ja yhdentekevä painija. Toisen ongelman syy oli sen sijaan se, että matsin ilmiselvänä tarkoituksena oli näyttää kaikille se, mihin Apollo Crews pystyy. Koetin nauttia, mutta en pystynyt siihen kunnolla. Dillinger oli yksinkertaisesti väärä vastustaja Crewsille; itse olisin buukannut Apollon painimaan Baron Corbinia vastaan, jolloin miehen debyytti olisi ollut paitsi tunnelmallisempi myös parempi. Plussan puolella olemme silti, sillä olihan tämä ”keinotekoisuudestaan” huolimatta viihdyttävä ja sopivan mittainen matsi.

Arvosana: 6/10

Singles Match

Baron Corbin vs. Samoa Joe

nxt4

Aivoni itkevät verta, kun joudun katselemaan näitä Baron Corbinin esittelyvideoita. Corbinin nykyinen hahmo on nimittäin se nimenomainen hahmo, joka olisi tehnyt Roman Reignsistä seuraavan The Rockin. Kuvitella sitä silmitöntä vihaa ja raivoa, jos Reigns olisi vetänyt tällaisia promoja Royal Rumble -voittonsa jälkeen – vähätellyt Daniel Bryanin ja Cesaron kaltaisia indy-veteraaneja ja puhunut vapaapainin sijaan rahasta, naisista, autoista ja vaikka amerikkalaisesta jalkapallosta. Se olisi ollut jotain niin täydellistä varsinkin silloin, jos Reigns olisi kuitenkin kunnioittanut pitkäaikaisia fanejaan samalla tavalla kuin aikaisemmin ja ainoastaan siis haistatellut pahimmille paininörteille provokatiivisilla puheillaan. Toisaalta WWE:llä oli kyllä kunnolla munaa, kun firma päätti buukata Reignsiä sankarina farsseista huolimatta, mutta pettynyt olen silti.

Vuodatin tuon tekstini siksi, että se on samalla syy, jonka tähden en osaa nauttia tästä Baron Corbinin hahmosta kunnolla. Roolista tulevat ainoastaan mieleeni Reigns ja menetetty mahdollisuus, jolloin Corbin on kuin kehno versio jo puoli vuotta sitten kehittelemästäni hahmosta. Samoa Joe sen sijaan on yhä edelleen kehno versio omasta entisestä itsestään, joka vielä kymmenen vuotta sitten oli yksi koko painimaailman parhaimmista painijoista. En tiedä, piileekö vika varsinaisesti Joessa vaiko sitten WWE:n painityylissä, mutta tuo hidas lyllerrys on masentavan kaukana nuoren ja nälkäisen Joen otteista ja atleettisuudesta. Joe oli suosittu painija nimenomaan siksi, että hän oli pelottavan nopea ja notkea kokoisekseen äijäksi, mutta nyt hän tuntuu lähinnä laiskottelevan tai pelaavan varman päälle.

Tämä oli siis pettymys, vaikkei tämäkään missään nimessä huono ottelu ollut. Ongelma piili lähinnä matsin rakenteessa, joka oli yksinkertaisesti kuiva. NJPW:n G1 Climax -matseja katsellessani totuin mm. Tomohiro Ishiin ja Togi Makaben pysäyttämättömään menoon, jossa jokainen isku sattui mutta jossa jokaisen iskun jälkeen noustiin hammasta purren takaisin jaloilleen. Sellainen intensiivisyys olisi ollut poikaa myös tässä matsissa, jossa Joe ja Corbin olisivat saaneet hakata toisiaan alusta loppuun turpaan. Nyt käteen jäi ainoastaan jännitys siitä, kumpi toteutuu ensin: End of Days vai Coquina Clutch. Positiivinen suoritus joka tapauksessa, ja eritoten Corbin teki meikäläiseen vaikutuksen, vaikka edelleen näen silmissäni vain köyhän miehen Reignsin – ja se on sääli.

Arvosana: 6/10

NXT Women’s Championship

Bayley vs. Sasha Banks (c)

nxt5c

Tämän olisi ehdottomasti pitänyt olla tapahtuman pääottelu. En suvaitse vastalauseita. Tiedä sitten, oliko syy Triple H:n, Stephanien, Vincen tai pohjimmiltaan fanien eli meidän, mutta Bálorilla ja Owensilla ei ollut mitään syytä otella tämän matsin jälkeen. Mikään toinen NXT:n ottelu ei olisi yltänyt sille tasolle, jolle tämä matsi nousi niin tunteellisesti kuin – naispainin entisillä standardeilla – atleettisesti. Täydellinen kertomus ja täydellinen matsi. ”Naisten paini on tullut takaisin”, sanoi muistaakseni Corey Graves, mutta minun mielestäni se on kylläkin vasta syntynyt. Ei ainakaan WWE:n historiassa ole ikinä nähty näin uskomatonta ja ennen kaikkea tärkeältä tuntuvaa naispainijoiden välistä ottelua. Sori vaan, Lita, Trish Stratus, Fabulous Moolah ja muut.

Jo painijoiden sisääntulot muuttivat koko lähetyksen atmosfäärin täysin. Bayley, tuo ihanan viaton neito, kertoi itsestään ja hahmostaan kaiken halaamalla eturivin ihmisiä ja kunnioittamalla Dusty Rhodesin muistoa ”Dustyn värisellä” hikipannallaan. Hän on kuin 1960-luvun lopun kalifornialaishippi, joka levittää rakkauden ilosanomaa. Myös Sasha Banks kertoi itsestään kaiken saapumalla kehäalueelle ”pomon elkein” isolla ajoneuvollaan ja kylpemällä yleisön ihailevassa suosiossa. Olen sanonut tämän aiemmin ja sanon sen taas: Sasha Banks on seuraava Shawn Michaels.

Kun vahvat hahmot kietoutuvat hienoon tarinaan, jota kerrotaan kehässä, showpaini puhkeaa siihen kukkaansa, joka saa meidät rakastamaan tätä lajia. Bayley oli vihdoin kuoriutunut herkästä ulkokuorestaan ulos pysyen kuitenkin sinä tismalleen samana ihmisenä, josta olemme NXT:n aikana oppineet tykkäämään. Tällainen johdonmukainen ja mielenkiintoinen hahmonkehitys pitää otteessaan vahvasti, ja mitä kauemmin se kestää, sitä tehokkaampi siitä tulee. Bayleyn traaginen alamäki selkäänpuukottavine kavereineen ja raskaine (ja myös aitoine) loukkaantumisineen kasvatti kliimaksin latausta entisestään, ja lopulta se kaikki lataus purkautui juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hetki tuntui lähes yhtä vahvalta kuin Daniel Bryanin ikimuistoinen mestaruusvoitto WrestleMania 30:ssa, ja se kertoo Bayleyn voiton voimakkuudesta todella paljon.

Tämä ansaitsee mielestäni täydellisen arvosanan jo pelkästään sen vuoksi, että kyseessä on rajoja rikkova ja uraauurtava ottelu. Charlotte ja Becky Lynch olivat mukana raivaamassa naispainin tietä, mutta Sasha Banks ja Bayley on se kaksikko, joka tullaan muistamaan NXT:n naistendivisioonan kultaisen kauden kirkkaimpina kimpaleina. Se ei suinkaan ole pelkästään Bayleyn ansiota tai johdu Charlottesta ja Beckystä, vaan tämä Brooklynin ottelu oli yksinkertaisesti täydellisesti ajoitettu ja suunniteltu ottelu. Jokainen tähti oli toisin sanottuna kohdallaan, ja vain silloin matsista voi tulla täydellinen.

Ansaitusti Smarksiden historian ensimmäinen ottelu, joka saa arvosanakseen täyden kympin.

Arvosana: 10/10

NXT Championship
Ladder Match

Kevin Owens vs. Finn Bálor (c)

nxt6

Kevin Owensin sisääntulon aikana elin vielä siinä uskossa, että tämä matsi voisi pärjätä Sashan ja Bayleyn klassikolle. Owens vaikutti niin keskittyneeltä ja nälkäiseltä, että uppouduin otteluun kuin juoksuhiekkaan. Myös Bálorin sisääntulo oli tietenkin hieno, muttei ehkä kuitenkaan ihan niin eeppinen kuin olin uskaltanut odottaa. Tunnelma oli yhtä kaikki kohdallaan, sillä tykkäsin paljon Bálorin ja Owensin Tokion-kohtaamisesta ja odotin laadukasta jälkeä myös tältä koitokselta.

Laadukas tämä toki myös oli, ja yleisö jaksoi edelleen pitää ääntä yllä. Vähitellen vajosin kuitenkin jonkinlaiseen koomaan, joka johtui edellisen ottelun ylivertaisesta tasosta. Bálorin ja Owensin feudi oli pohjimmiltaan niin yksitoikkoinen, ettei tarinankerronnasta voitu ammentaa samanlaista taikaa kuin Sashan ja Bayleyn tapauksessa. Kun tarinankerronnan lisäksi varsinainen kehätoiminta pettää, ottelu ajautuu ikävästi paitsioon. En väitä, että Owens ja Bálor ottelivat huonosti, mutta koen kyllä, ettei matsin laatu vastannut odotuksiani. Ehkä syy oli se, että Owensin piti painia myös heti seuraavan päivän SummerSlamissa, minkä vuoksi tässä ei mitään ihan hulluja spotteja voitu nähdä, mutta ottelu jäi kaikesta huolimatta vähän löysäksi. Väitän, että miehet olisivat saaneet paremman matsin aikaan tavallisessa singles-matsissa, jossa on helpompi luoda jännittäviä tilanteita ja välttää luomasta liian isoja odotuksia.

En arvioinut Beast in the East -tapahtumaa, mutta jos antaisin Bálorin ja Owensin ensimmäiselle matsille arvosanan nyt jälkikäteen, niin ottelu olisi 8/10. Tämä ei sille tasolle yltänyt, sillä matsin flow ja tarina hävisivät reippaasti Tokion-tapaukselle. Tunnelma tässä oli toki kohdallaan niin kuin jokaisessa tämän show’n ottelussa, mutta pelkkä tunnelma ei tee klassikkoa. Matsi päättyi kaiken lisäksi antikliimaksiin, joten enpä usko, että tulen tätä enää toiste koskaan katsomaan. Kaikesta kritiikistäni huolimatta siis keskivertoa parempi koitos – mutta täysin väärä valinta tämän tapahtuman pääotteluksi.

Arvosana: 6/10

Kokonaisuudessaan NXT TakeOver: Brooklyn oli ilmiömäinen tapahtuma, jossa oli ainutlaatuinen tunnelma. Yleisöstä ja painin laadusta syntyi konnotaatio WWE:n ensimmäisiin ECW One Night Stand -lähetyksiin, jotka tuntuivat yhtä kihelmöiviltä ja ikimuistoisilta tapahtumilta kuin tämä. Tärkeintä tässä show’ssa on kuitenkin se, mitä tapahtuma teki naispuolisille painijoille. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, en ihmettele yhtään, jos naispainijat ottelevat jonakin päivänä esimerkiksi SummerSlamin pääottelussa. Vielä viisi vuotta sitten moinen virke olisi kuulostanut kehnolta vitsiltä, mutta nyt se on totisinta totta. Tämä myönteinen kehitys lienee lähinnä Dusty Rhodesin ja Sara Del Ray’n ansiota.

Tapahtuman arvosana: 9/10

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: WWF SummerSlam 1997

Next post

Arvio: WCW Road Wild 1997

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.