Arvio: Power Struggle 2015

Päivämäärä: 7.11.2015

Sijainti: Osaka, Japani (Osaka Prefectural Gymnasium)

Yleisömäärä: 5 128

Katso tapahtuma NJPW Worldista!

Pahoittelen sitä, etten koskaan kirjoittanut arviota NJPW:n edellisestä maksulähetyksestä eli King of Pro-Wrestlingistä (joka muuten oli todella hyvä show – kannattaa ehdottomasti katsoa ainakin Toki Magaben ja Tomohiro Ishiin välinen ottelu NEVER-mestaruudesta sekä A.J. Stylesin ja Kazuchika Okadan välinen matsi IWGP:n päämestaruudesta), mutta nyt on aika palata takaisin sorvin ääreen. Ajoitus on ehdottoman tärkeä siksi, että NJPW:n oma ”WrestleMania” eli Wrestle Kingdom lähestyy: Wrestle Kingdom otellaan joka vuosi tammikuun neljäntenä päivänä. Power Struggle on siis tavallaan kuin Fastlane-tapahtuma WWE:ssä – viimeinen pysäkki ennen suurta tapahtumaa.

8-Man Tag Team Match

David Finlay, Jay White, Sho Tanaka & Yohei Komatsu vs. Jushin Thunder Liger, Tiger Mask, Ryusuke Tagchi & Máscara Dorada

Ilta lähti käyntiin varsin tyypillisellä NJPW-tavalla eli monen miehen joukkuematsilla, jossa toinen tiimi oli tulokkaita (”young lions”) ja toinen taas veteraaneja täynnä. Näissä otteluissa tarkoituksena on se, että tulokkaat pääsevät väläyttelemään taitojaan ja tekemään vaikutusta yleisöön. Toisena tarkoituksena on taas lämmitellä yleisöä hereille rakastettujen veteraanien avulla. Tällainen matsi ei siis oikeastaan edes voi olla mikään tajunnanräjäyttävä kertomus, vaan kyseessä on kuin illan ensimmäinen kalja. Siitä se lähtee, hyvä maku suussa. Hyvin rentouttava matsi, jossa parasta hieno lopetus sekä matsinjälkeinen draama, kun joko Tanaka tai Komatsu (en osaa tunnistaa) katkeroitui tappiostaan rahtusen ja paiskasi vähän väkinäisesti kättään Ligerin kanssa. Ei silti mitenkään mieleenpainuva koitos, vaikka itse kyllä nautin aina kovasti siitä, kun näen näiden nuorukaisten juoksevan energisesti kehään NJPW-tapahtumien alussa.

5/10

6-Man Tag Team Match

The Bullet Club (Cody Hall, Doc Gallows & Tama Tonga) vs. Captain New Japan, Juice Robinson & Toki Magabe

Myös seuraava ottelu oli monen miehen joukkuematsi, ja täytyy sanoa, että tämä kyllä ylitti odotukseni. Oikeastaan pelkäsin vain Doc Gallowsin, Captain New Japanin ja Juice Robinsonin (NXT:stä tutun CJ Parkerin) laskevan matsin laatua alas päin, mutta jokainen heistä suoriutui ottelusta puhtain paperein – kyllä, jopa Captain New Japan. Toisaalta oli melkoinen sääli nähdä Toki Magaben painivan tällaisessa aika yhdentekevässä ottelussa sen jälkeen, kun hän otteli liki täydellisen matsin Tomohiro Ishiin kanssa King of Pro-Wrestlingissä, mutta sellaista elämä on. Erityisesti rakastuin tässä matsissa Tama Tongaan, josta olen kyllä pitänyt jo aikaisemmin, mutta eritoten tässä ottelussa hän tuntui tavallista hienommalta painijalta. Hän on kuin jokin iso liskomies, joka ei vaikuta ihmiseltä alkuunkaan. Myös Cody Hall vakuuttaa allekirjoittanutta jatkuvasti enemmän: siinä on kyllä karismaattinen kaveri ja hiomaton timantti – ja jossain vaiheessa erinomainen lisäys NXT:n rosteriin. Kaiken kaikkiaan kiva ottelu, jonka parissa viihdyin oikein hyvin.

6/10

Singles Match

EVIL vs. Hirooki Goto

EVIL on Ring of Honoristakin tuttu Takaaki Watanabe, joka siis debytoi uuden hahmonsa King of Pro-Wrestling -tapahtumassa ja on nimensä mukaisesti paha. Pahuuttaan EVIL alleviivaa pukeutumalla sisääntulossaan uhkaavaan kaapuun ja kantamalla kädessään pahaenteistä viikatetta – sekä tietysti hengaamalla ilkeän Tetsuya Naiton seurassa. Hirooki Goto (entinen IWGP:n Intercontinental-mestari, joka hävisi mestaruutensa Shinsuke Nakamuralle Destruction in Kobe -tapahtumassa syyskuun lopussa) on puolestaan suoraselkäinen samurai, joka tahtoo tuhota sekä EVILin että Naiton. Kasassa oli näin ollen varsin mustavalkoinen matsi, jossa paha EVIL taisteli hyvää Gotoa vastaan.

Eriskummallisten hahmojen ystävänä pidän EVILin tyylistä paljon, mutta painijana hän ei ole vielä onnistunut säväyttämään minua. Goto sen sijaan on EVILin vastakohta: kehässä hyvä mutta hahmona kuiva. En siksi oikein osannut odottaa tältä ottelulta liikoja, ja ihan hyvä niin – matsi nimittäin päättyi diskaukseen, joka ei toisaalta ollut suuri yllätys, sillä kummallakaan ottelijalla ei ollut varaa hävitä tätä ottelua. Kyseessä oli siis vain etappi tässä Naiton ja EVILin sodassa Gotoa ja Katsuyori Shibataa vastaan, ja se todellinen ratkaisu nähdään kaiken järjen mukaan vasta Wrestle Kingdomissa.

5/10

8-Man Tag Team Match

Time Splitters & reDRagon vs. The Bullet Club (Kenny Omega, Chase Owens & The Young Bucks)

Ah, Young Bucksin matsi! Eikä mikä tahansa sellainen, vaan ottelu Kenny Omegan (ja, eh, Chase Owensin) kanssa Alex Shelleyä, Kushidaa, Bobby Fishiä ja Kyle O’Reillyä vastaan. Ai että, kun sai taas nauttia koko rahan (eli NJPW Worldin kuukausimaksun, brother) edestä. En todennäköisesti tiedä mitään yhtä huvittavaa kuin sen, kuinka Young Bucks kommunikoi japanilaisyleisön kanssa, haukkuu tuomaria liian vanhaksi ja rummuttaa kanveesia Terminaattorin tunnarin tahtiin. Juuri tämän vuoksi olen onnellinen siitä, ettei joukkue loikannut NJPW:stä (ja ROH:sta ja PWG:stä) NXT:hen, vaan jäi ainakin toistaiseksi systeemin ulkopuolelle. Myös Kenny Omega on aivan mahtava painija ja hahmo, joka on liekeissä erityisesti sisääntulojensa aikana omaa, uhkaavaa tunnariaan ”dramaattisesti” hoilatessaan. Ynnätään joukkoon reDRagon ja Time Splitters, jotka hekin osaavat painia erinomaisesti, ja ottelusta tulee väkisin hyvä. Sääli vaan, että matsi oli liian lyhyt. Erittäin viihdyttävää settiä joka tapauksessa.

7/10

2015 Super Jr. Tag Team Tournament
Final Match

Roppongi Vice vs. Matt Sydal & Ricochet

Super Jr. Tag Team -turnaus on King of the Ring -tyylinen kilpailu, jossa kevytsarjan joukkueet taistelevat turnauksen voitosta. Roppongi Vicen (eli Rocky Romeron ja Trent Barretan) sekä Sydalin ja Ricochetin lisäksi turnauksessa nähtiin mm. Young Bucks, Time Splitters ja hallitseva mestari reDRagon. Finaaliin Roppongi Vice nousi päihittämällä ensin Chase Owensin ja Kenny Omegan ja sitten reDRagonin, kun taas Sydal ja Ricochet päihittivät ensin Máscara Doradan ja Ryusuke Taguchin ja sitten Young Bucksin.

Mikäli tahtoo nähdä vauhdikasta painia, jossa tehdään ilmiömäisiä voltteja ja uskomattomia spotteja, kannattaa etsiä käsiinsä Ricochetin (eli Lucha Undergroundista tutun Prince Puman) materiaalia. Ricochet on mielestäni maailman paras high flyer tällä hetkellä. Neville voisi kenties olla parempi, mutta WWE:n tyyli rajoittaa miestä niin, ettei hän oikeastaan pääse säväyttämään yhtä ihmeellisesti kuin Ricochet. Esimerkiksi Matt Sydal, jota pidettiin 2010-luvun vaihteessa lennokkaan painin jalokivenä ja joka on edelleen uskomaton atleetti, on kuin haamu Ricochetin rinnalla. Toki osasyynä on se, että Ricochet on myös paljon karismaattisempi painija kuin Sydal, mutta merkittävin ero on Ricochetin kehätoiminnassa.

Myös Roppongi Vice on hyvä joukkue. Rocky Romerossa on vähän sellaista Eddie Guerreron kaltaista karismaa, jota hyödyntämällä mies uppoaa japanilaisiin katsojiin vahvasti. (Tätä avittaa myös se, että Rocky osaa puhua japania ja saa siten luotua erityisen suhteen yleisöön.) Barreta on sen sijaan vähän hiljaisempi ottelija, mutta kehätaidoiltaan ja tavallaan myös habitukseltaan mies muistuttaa aika paljon Seth Rollinsia.

Ei siis varmaankaan yllätä, että nautin tästä ottelusta paljon. Hienoja spotteja, kutkuttavaa jännitystä ja yksi aivan ilmiömäinen teko Richochetiltä. Myös pituutta oli mukavasti (yli 15 minuuttia), joten ei voi kamalasti valittaa. Tunnelma ei kuitenkaan noussut ihan niin kuumaksi kuin olisin halunnut. Hieno finaaliottelu yhtä kaikki.

8/10

Tag Team Match

The Bullet Club (A.J. Styles & Bad Luck Fale) vs. Toru Yano & Yoshi-Hashi

Ilta jatkui makupalalla, joka oli puhtaasti koominen matsi. Kiitos siitä kuuluu Toru Yanolle. Yano on aina yhtä huvittava ja hilpeä painija, joka on elementissään eritoten Bad Luck Falen kaltaista äärimmäisen vakavaa ja hieman hölmöä henkilöä vastaan. Yano ja Fale siis tekivät ottelusta hauskan, ja säväyttävä painitoiminta jäi Stylesin ja Yoshi-Hashin harteille – tai no, vain Stylesin harteille. Yllättävän toimiva dynamiikka. Itse tykkäsin ottelusta paljon, ja oli mukavaa vaihtelua nähdä Stylesia tällaisessa kevyemmässä matsissa pitkästä aikaa. Myös Fale veti oman roolinsa mielestäni oikein hyvin; en ymmärrä niitä ihmisiä, jotka kritisoivat Falea vain siksi, että hän on isokokoinen ja hidas painija. Paini olisi tylsää viihdettä, jos jokainen ottelu olisi ilmiömäisiä atleetteja täynnä. Falen kaltaiset olennot luovat tapahtumiin juuri sopivanlaista balanssia, joka pitää mielenkiinnon korkealla.

7/10

NEVER Openweight Championship

Tomoaki Honma vs. Tomohiro Ishii (c)

Olen oikeastaan vasta tämän vuoden aikana sukeltanut syvemmälle NJPW:n maailmaan, ja se, mistä olen nauttinut eniten heti A.J. Stylesin ja Young Bucksin jälkeen, on NEVER-mestaruus. Eritoten Tomohiro Ishii on jättänyt minuun syvän vaikutuksen todella sitkeänä ja uskomattomana taistelijana, joka käyttää kehoaan kuin tykinkuulana. Mies ottaa jokaisessa ottelussaan ihan hirvittävästi osumaa vastaan – ja antaa toki samalla mitalla takaisin. Ishiin lisäksi Tomoaki Honma on jättänyt minuun syvän vaikutuksen, vaikka vähän eri tavalla. Honma on nimittäin ehkäpä paras altavastaaja, jonka olen koskaan nähnyt. Mies laittaa jokaisessa ottelussaan kaikkensa, siis aivan kaikkensa likoon, mutta voiton hän vie vain ani harvoin. Kyseessä on toisin sanoen hahmo, johon – erityisesti japanilaisten eli kovaa työntekoa arvostavan kansan – on helppo samaistua todella vahvasti. Moni meistä antaa jossain yhteydessä kaikkensa mutta joutuu silti maistamaan tappion karvasta kalkkia.

Kyseessä oli siis ottelu, jossa täydellinen painija (Ishii) kohtasi täydellisen hahmon (Honman), ja tunnelma ja meno olivat sen mukaisia. Honma ja Ishii mätkivät toisiaan armotta turpaan ja ottelivat alusta loppuun kiinnostavasti. Tätä säesti se, kuinka Osakan yleisö kannusti rakastamaansa Honmaa sydämensä pohjasta. Matsin tarina oli erityisen vahva siksi, että yleisö tahtoi olla myös Ishiin puolella. Ishii on niin ikään Honman kaltainen kunnioitettava taistelija ja soturi, mutta Ishiin ja Honman välinen ero on siinä, että Ishii on voittaja – Honma häviäjä. Niinpä jokainen selätysyritys kutkutti. Voisiko tämä tosiaan olla Tomoaki Honman ilta? Voisiko Honma vihdoin nousta mestariksi NJPW:ssä? Vai käykö tässä taas kerran niin, että Honma häviää, vaikka jättää kaikkensa kehään?

En kerro ottelun tulosta enkä muutenkaan tee matsille ”ruumiinavausta”. Tämä kannattaa kokea omin silmin. Huikea ottelu, huikea yleisö, huikeat painijat.

9/10

Tag Team Match

Hiroshi Tanahashi & Katsuyori Shibata vs. Kazuchika Okada & Kazushi Sakuraba

Tämän ottelun tarkoituksena oli pohjustaa Hiroshi Tanahashin ja Kazuchika Okadan välistä ottelua, joka käydään IWGP:n mestaruudesta Wrestle Kingdomissa 4.1.2016. Tanahashi ja Okada ovat kohdanneet toisensa Wrestle Kingdomin pääottelussa jo vuosina 2013 ja 2015, ja kummallakin kerralla Tanahashi on onnistunut puolustamaan mestaruuttaan voitokkaasti Okadaa vastaan. Tällä kerralla tilanne on kuitenkin toisenlainen: Okada on mestari, ja Tanahashi haastaa. Kyseessä on siis todella suuri ottelu, jossa uusi tähti Okada yrittää kynsin ja hampain ottaa vihdoin Tanahashista voiton ja nousta NJPW:n uudeksi kuninkaaksi. Tanahashi ei kuitenkaan ole valmis statuksestaan luopumaan, vaan aikoo päihittää Okadan jo kolmannen kerran ja palata takaisin IWGP:n mestariksi.

Tässä ottelussa tuota nimenomaista tarinaa pohjustettiin oikein hienosti. Tanahashi (joka on kuin Japanin ”John Cena”) käyttäytyi jopa yllättävän aggressiivisesti ja viestitti käytöksellään sitä, että aikoo tosiaan viedä Okadalta vyön Wrestle Kingdomissa. Se sitten vähitellen kävi Okadan hermoille, ja myös hän alkoi käyttäytyä aggressiivisemmin. Lopulta Tanahashin ja Okadan tunteet alkoivat kiehua niin, että pienestä leikittelystä lähtenyt kettuilu muuttui silkaksi sodankäynniksi. Mahtavaa tarinankerrontaa, jonka lisäksi ottelussa nähtiin Shibatan ja Sakuraban äärimmäisen teknistä painia. Onnistunut mainos siis Wrestle Kingdomille, eikä minua enää tässä vaiheessa haittaa se, ettei A.J. Styles ole Tanahashin paikalla.

7/10

IWGP Intercontinental Championship

Karl Anderson vs. Shinsuke Nakamura (c)

Illan pääottelussa Bullet Club -jäsen Karl Anderson haastoi Intercontinental-mestari Shinsuke Nakamuran. Tämä kuvio käynnistyi heti Nakamuran mestaruusvoiton jälkeen, kun Anderson asteli kehään ja ilmoitti tahtovansa otella Shinsukea vastaan – olihan Anderson napannut tästä voiton kesän G1 Climax -turnauksessa.

Nakamura on yksi karismaattisimmista painijoista koko maailmassa, mutta samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Andersonista. Mielestäni parasta koko Andersonissa on hänen sisääntulonsa, jota ilman hän olisi entistä kuivempi ottelija. Tämä matsi ei onnistunut muuttamaan mielipidettäni, sillä kyseessä oli yllättävän hengetön ottelu Nakamuran matsiksi. Myös lopputulos oli ennalta arvattava, joten tässä ei ollut vastaavanlaista jännitystä kuin esimerkiksi Ishiin ja Honman välisessä koitoksessa. Ei siis huono ottelu missään nimessä, mutta pääotteluna jäi pahasti muutaman muun matsin varjoon. Oikeastaan Tanahashin ja Okadan joukkuematsi tai Honma–Ishii olisi ollut paras vaihtoehto pääotteluksi; ne tuntuivat kaikin puolin suuremmilta kuin tämä.

P.S. Matsin jälkeen nähtiin jotain todella hienoa. Siihen liittyy nämä kolme seikkaa: Intercontinental-mestaruus, Wrestle Kingdom ja The Bullet Club. Can you break the code?!

7/10

 

Kokonaisuudessaan Power Struggle 2015 oli oikein viihdyttävä ja hyväntuulinen show, joka onnistui kasvattamaan odotuksiani Wrestle Kingdomia kohtaan. Erityisesti Ishiin ja Honman välinen ottelu on sellainen, jota suosittelen kaikille lämpimästi. Ei tarvitse edes tietää painijoista mitään ja pääsee silti tarinaan syvälle sisään. Myös Ricochetin ottelu kannattaa katsoa.

Tapahtuman arvosana: 7/10