1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW SuperBrawl VIII

Päivämäärä: 22.2.1998

Sijainti: San Francisco, Kalifornia (Cow Palace)

Yleisömäärä: 12 620

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Historian kahdeksannen SuperBrawlin hehkutus keskittyi ”kaikkien aikojen odotetuimpaan revanssiin” eli Stingin ja Hollywood Hoganin väliseen taistoon. Tuon ottelun odotettavuudesta voi toki olla montaa mieltä, mutta onneksi tämä jo varsin perinteikäs tapahtuma tarjosi myös muuta sisältöä. Selostajinamme Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Mike Tenay, eli paras mahdollinen WCW-selostajakolmikko, kun siitä Tonysta ei kerran voitu luopua. Dusty Rhodesin puuttuminen selostuspöydän takaa selittyy sillä, että mies oli yllättänyt Souled Outissa kaikki liittyen nWo:n riveihin ja järkyttäen Tony Schiavonen pahemmin kuin koskaan. Kyllä, juuri tämä oli se surkuhupaisa kuvio, joka oli Scott Hall vs. Larry Zbyszko -ottelun paras anti. Aivan mahtavaa!

WCW World Television Championship

Rick Martel (c) vs. Booker T

Tällä kertaa WCW:n maksulähetys ei alkanutkaan kevytsarjalaisilla, mutta ei tämäkään ottelu ollut huono vaihtoehto siihen hommaan. Booker T oli säilyttänyt Television-vyönsä Rick Martelia vastaan Souled Outissa, minkä jälkeen Martel vihdoin kääntyi pimeälle puolelle ja voitti Bookerilta mestaruuden SuperBrawlia edeltäneessä Monday Nitrossa. Alun perin Bookerin piti puolustaa vyötään tässä tapahtumassa Saturnia vastaan, mutta Martelin voiton jälkeen tilanne muuttui. Booker T halusi revanssinsa heti PPV:ssä, joten ensin Martel joutui puolustamaan vyötään entistä mestaria vastaan, ja sitten tuon ottelun voittaja kohtaisi tuoreen ja energisen Saturnin toisessa mestaruusottelussa.

Tämä ottelu oli Souled Out -matsin tavoin mukavaa, solidia menoa. En oikeastaan tiedä, mistä tuo solid mieleeni tuli, mutta jotenkin vain tuli mielikuva, että se sopisi kuvaamaan näiden kahden otteluita. Alku oli tässä ehkä vähän kankeampi kuin edellisessä, mutta loppua kohden meno parani selkeästi, vaikka itse asiassa lopussa Martel loukkaantui niin pahasti, että miehen hieno paluu painikehiin – ja samalla koko painiura – päättyi siihen. Tykkäsin tästä televisiodivisioonasta aika paljon.

* * *

WCW World Television Championship

Booker T (c) vs. Saturn

Kuten jo edellisen ottelun kohdalla sanoin, oli myöhemmin illalle luvassa edellisen ottelun voittajan ja Saturnin kamppailu Television-mestaruudesta. Sitä ei tosin missään vaiheessa mainittu, että ottelu käytäisiin heti edellisen perään, joten Saturnin ryntääminen kehään oli pieni shokki. Ja joo, spoilasin nyt edellisen ottelun voittajan, mutta tätä olisi jotenkin niin tyhmä arvostella, jos puhuisin vain ”siitä toisesta osanottajasta”.

Sitä paitsi lukemani villit nettihuhut kertovat, että Martelin olisi kai alun perin pitänyt voittaa tuo ensimmäinen (ja myös tämä) ottelu, mutta miehen loukkaantuminen muutti homman täysin. Jos näin todella oli, täytyy minun nostaa harvinaisen suuri hattu Bookerille ja Saturnille, koska siinä tapauksessa miehet vetivät hatustaan hemmetin onnistuneen ottelun. Aluksi epäilin, ettei ottelu kestä kuin minuutin tai pari, mutta sen sijaan tämä oli melkein viisitoistaminuuttinen hieno kamppailu Television-mestaruudesta. Ottelu oli vielä astetta parempi kuin edellinen: tässä oli vielä vähän enemmän jännitystä, vähän enemmän tyylikkäitä liikkeitä ja vähän enemmän muutenkin onnistunutta menoa. Todella loistava suoritus siis Bookerilta ja Saturnilta – erityisesti Bookerilta, joka käytännössä paini putkeen melkein puoli tuntia kovalla sykkeellä ja intensiteetillä. Hankala uskoa, kun katsoo Bookerin 2000-luvun lopun menoa.

* * * ½

Singles Match

Disco Inferno vs. La Parka

wcw-superbrawl-viii-la-parka-vs-disco-inferno

Tämä on juuri yksi niistä syistä, miksi nautin suuresti tämänkin aikakauden WCW:n katsomisesta. Kaiken paskan seassa oli tarjolla välillä positiivisesti yllättäviä tapahtumia ja otteluita, joita ei uskoisi ikinä näkevänsä. La Parka pääsee painimaan yksilöottelun maksutelevisiossa – upeaa! Parkahan oli Souled Outissa kerännyt huomiota pieksemällä niin vihollisensa kuin toverinsakin terästuolilla ja vetämällä perään vielä oman villin tanssinsa. Tämän jälkeen ”The Chairman of WCW” olikin alkanut kerätä huomiota tuolillaan ja villeillä tanssiliikkeillään, mistä WCW:n alkuperäinen tanssivillitsijä Disco Inferno ei tykännyt ollenkaan. Voiko parempaa syytä feudaamiseen tai PPV-otteluun ollakaan?

Jo kolmas oikein onnistunut ottelu putkeen. WCW oli jälleen yllättänyt minut PPV:nsä hienolla alulla. Ei tämä Parkan ja Infernon ottelu ihan edellisen ottelun tasolle yltänyt, mutta ei se siitä kovin kauaksikaan jäänyt. Molemmat saivat näyttää omia vahvoja puoliaan, ja Parka vakuutti minua vain lisää tässä ottelussa. Erityisesti ne pari sukellusta kehästä ulos olivat perhanan näyttäviä. Kaiken lisäksi ottelussa oli jopa jonkin verran oikein hyvää tarinankerrontaa, ja loppuratkaisutkin olivat toimivia. Vähän toki olisi enemmän psykologiaa ja ennennäkemättömiä juttuja voinut jäädä kaipaamaan, mutta hommansa tämä ottelu hoiti tarjoamalla tasokkaan alakortin ottelun katsojille.

* * *

Singles Match

Brad Armstrong vs. Goldberg

Tuskin yllättää ketään, ettei näiden kahden välillä ollut mitään feudia. Tämä ottelu oli itse asiassa ”unadvertised special hype-hype extra trivial bonus match” tai jotain, ja kyllähän kaikki tiesivät heti Brad Armstrongin kävellessä kehään, mitä odotettavissa olisi. Vuoden 1997 kuolevainen – ja Mongo McMichaelin kanssa feudannut – Goldberg oli siis historiaa, ja tilalle oli astunut voimakas ja voittamaton kovanaama, joka jätti viikko toisensa perään tuhoa jälkeensä historiallista voittoputkeaan kasvattaen. Vielä ei tosin kuultu legendaarista ”Who’s next?” -letkautusta.

Suuri spoileri: Goldberg voitti. Semmoista. Kyllähän se Goldy osoitti tässä osaavansa toteuttaa muutaman todella näyttävän liikkeen. Parhaiten jäi mieleen jonkinlainen pump-handle suplex, jonka Armstrong vieläpä myi hiton hyvin. Ihan hyvä maku tästä jäi suuhun, koska en tältä olisi osannut enempää odottaakaan kuin muutaman harvinaisen näyttävän juntan näkemistä.

*

WCW Cruiserweight Championship
Title vs. Mask Match

Chris Jericho (c) vs. Juventud Guerrera

wcw-superbrawl-viii-chris-jericho-vs-juventud-guerrera

Jo toinen maskiottelu WCW:n maksulähetyksessä puolen vuoden sisään. Chris Jericho oli siis Souled Outissa voittanut Cruiserweight-mestaruuden Rey Misteriolta ja tuhonnut samalla Reyn jalan niin pahasti, että ex-mestari joutui pitkälle sairaslomalle (Reyllä oli siis oikeasti ongelmia jalkansa kanssa). Niinpä uudeksi haastajaksi nousi Juventud Guerrera, joka oli ollut jo Cruiserweight-mestari hetken aikaa vuoden vaihteen aikana tapahtuneessa hulluttelussa, jossa mestaruutta ehti pitää varmaankin neljä eri tyyppiä parin viikon aikana. Nyt yleisön suosikki Guerrera oli niin varma siitä, että hän voittaisi mestaruuden takaisin ylimieliseltä Jericholta, että hän pisti oman maskinsa ja identiteettinsä peliin saadakseen mestaruusottelun.

Hemmetin kovatasoinen kamppailuhan tämä oli. Ei voi kuin rakastaa tätä tämän ajan Jerichoa, joka oli kaikessa esiintymisessään ja kehätoiminnassaan aivan uskomaton tapaus. Kaiken tarpeellisen kertonee se, ettei ylimielinen Jericho suostunut ottelun alussa riisumaan mestaruutta vyötäisiltään, kunnes Juventud potkaisi suoraan miehen vyöhön, jolloin Jericho tuskissaan riisui vyön. Muutoin tarjolla oli vajaa 15-minuuttinen ensiluokkaista painia, jossa kaksikko esitti huikeita high flying -liikkeitä, tarinankerrontaa ja teknistä osaamista. Viimeiset minuutit olivat varsinkin jännittävää huippukamaa, ja lopetus oli erinomainen. Paljon parempaan ei näin rajatussa ajassa varmaan voi pystyä.

* * * *

Singles Match

Steve McMichael vs. The British Bulldog

En tiedä, oliko McMichael nyt mitenkään virallisesti pahis, mutta ei se minua voisi kyllä vähempää kiinnostaakaan. Mongo, mene pois. The British Bulldog oli siis lähtenyt WWF:stä Montreal Screwjobin jälkeen ja teki nyt PPV-debyyttinsä WCW:ssä (mielenkiintoinen huomio on se, että Bret Hartia sen sijaan ei koettu tarpeeksi valovoimaiseksi kaveriksi, että hänelle olisi ottelua tapahtumaan buukattu ollenkaan). Tarinana on varmasti jotain turhaa ”Mongo on katkera uusille tulokkaille” tai ”Mongo haluaa testata, kumpi kahdesta voimanpesästä on parempi”. Bulldog leppoisana kaverina toki oli haasteeseen suostunut. Kiva juttu.

Itse ottelu ei minun silmiini näyttänyt niin huonolta kuin olin pelännyt, mutta ehkä siihen saattoi vaikuttaa päässäni olleet Bulldogin fanilasit, jotka olivat peittäneet jopa yleensä pahasti näköpiiriä kaventavat Mongon vihalasini. Joka tapauksessa tykkäsin Bulldogin työskentelystä ottelussa paljon, ja erityisesti nautin siitä, että hän yritti jopa rakentaa järkevää tarinaa ja psykologista etenemistä. McMichael tyytyi olemaan oma vanha itsensä. Siltikin oli tämä ihan menettelevä taistelu – kiitos Bulldogin ja sopivan napakan pituuden. Tiivis ja jopa hiukan intensiivinen ottelu ovelalla lopetuksella, josta tykkäsin tosi paljon ja jonka kylläkin vähän pilasi McMichaelin jälkiriehumiset. Pahempaa siis pelkäsin, mutta sainkin ihan katsottavan tapauksen eteeni.

* * 

WCW United States Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Chris Benoit

DDP:tä ei jostain syystä näkynyt Souled Outissa ollenkaan, mutta nyt mies oli palannut puolustamaan United States -mestaruuttaan. Häntä vastaan asettui mies, jonka kanssa Page oli viime aikoina otellut joukkueena. Ilmeisesti silkasta kunnioituksesta DDP oli antanut jo eräässä Nitrossa Benoit’lle mahdollisuuden otella häntä vastaan mestaruudestaan, mutta tuon ottelun oli pilannut Benoit’n vanha kiistakumppani Raven. Niinpä ensimmäisen yrityksen mennessä mönkään Benoit sai vielä toisenkin mahdollisuuden tavoitella mestaruutta itselleen – tällä kertaa PPV-tason ottelussa.

Tämä oli illan paras ottelu. Sama arvosana kuin Jericholle ja Guerreralle, mutta oli tämä vielä piirun verran parempi. Ehkä se sitten vain johtuu siitä, etten Benoit’sta huolimatta ollut osannut odottaa näin viihdyttävää painiottelua DDP:ltä, vaikka olin kyllä Pagelta tottunut viihdyttäviä otteita näkemään ennenkin. Tai ehkä se vain johtui siitä, että tämä sai pari minuuttia enemmän aikaa. Oli miten oli, tämä oli upeasti rakennettu ottelu, jossa nähtiin todella monipuolisia ja näyttäviä liikkeitä (tietenkin erityisesti Benoit’n osalta), monia jännittäviä hetkiä ja juuri oikeanlaista tarinankerrontaa. Minä tykkäsin tästä todella paljon. Ottelu jäi kaipaamaan ainoastaan vähän lisää aikaa ja sitä, että tässä olisi ollut jokin suurempikin tarina takana. Silti tällaisenakin tosi hieno ottelu, joka sytytti yleisönkin huimasti mukaan ottelun aikana.

* * * *

No Disqualification Match

Randy Savage vs. Lex Luger

wcw-superbrawl-viii-luger-vs-savage

Mielellään edelleen ihmettelisin, miksi nämä kaksi otteli edellisen PPV:n pääottelussa ilman mitään järkevää syytä, mutta ehkä minun pitää mennä eteenpäin. Souled Outin jälkeen Savagelle oli alettu rakentaa suurempaa kuviota – ei tietenkään miehen vastustajaa, Lugeria, vaan – nWo:ta johtavaa Hollywood Hogania vastaan. ”Jotenkuten” entuudestaankin toistensa tuntevien Hoganin ja Savagen välit olivat alkaneet vuoden 1998 alussa tulistua samalla kun nWo:n sisällä oli alkanut muutenkin jälleen suuremmin kuohua. Savage ei ilmeisemmin enää pahemmin perustanut Hoganin toimintatavasta ja siitä, että koko muun nWo:n pitäisi alistua miehen palvelemiseen, vaikkei Hogan ollut enää päämestari. Lisäksi Savage oli nähty PPV:tä edeltävissä Nitroissa keskustelemassa kahdenkeskisesti jopa Lex Lugerin kanssa, joten PPV:hen tultaessa oli hyvin epäselvää, kuuluuko ”showpainin vaarallisimmaksi ja arvaamattomimmaksi henkilöksi” tituleeraattu Savage enää nWo:hon – ja otteleeko hän edes Lugeria vastaan.

Vastaus jälkimmäiseen: ikävä kyllä otteli. No DQ -säännöstä huolimatta tämä oli vähemmän intensiivinen kamppailu kuin Souled Outin taisto. Luger näytti tässä ihan hemmetin vanhalta, ja hommaa vain korosti se, että miehen piti ”vammojensa” takia esittää ilmeisesti pelkkää möykkyä suurimman osan ottelusta. Muuten siis astetta heikompi ottelu kuin Souled Outin vastaava, mutta saman arvosanan annan silti Savagen lisäksi siksi, että oli suhteellisen hulvatonta, kun yleisö huusi ottelun alussa kovaan ääneen ”Luger sucks!” ja oli täysin hiljainen huippuhetkeksi kaavaillun Lugerin ilmiömäisen comebackin aikana. Kyllä sitä ennenkin osattiin. Oma tarinansa oli kokonaan myös ottelun nWo-kuviot – niistä lisää joskus myöhemmin.

* ½

WCW World Tag Team Championship

The Steiner Brothers (c) vs. The Outsiders

Steinerin veljesten ongelmat olivat vuoden alussa kärjistyneet jo hyvin pahaksi, mutta Souled Outissa napatun voiton jälkeen Rickin ja Scottin välit olivat alkaneet jo jälleen parantua, ja he olivat onnistuneet voittamaan WCW:n joukkuemestaruudenkin takaisin ikuisilta vihamiehiltään Kevin Nashilta ja Scott Hallilta. The Outsidersilla oli siis entisenä mestarina oikeus uusintaotteluun, ja niinpä tämä pari vuotta kestäneen feudin viimeinen taistelu joukkuemestaruudesta tarjottiin tässä tapahtumassa.

Tästä nyt on hankala sanoa paljoakaan mitään spoilaamatta oikeastaan koko ottelua. Nashia ja Hallia ilkeämielisesti kehän laidalla kannustanut Dusty Rhodes oli jotenkin edelleen aivan hulvaton yhtälö. Hommassaan ottelu toimi oikein hyvin, ja painijoiden roolisuoritukset olivat hyviä – ja, niin, pari ihan näyttävää liikettä. Enemmänkin kohtaus kuin ottelu.

*

WCW World Heavyweight Championship

Hollywood Hogan vs. Sting

wcw-superbrawl-viii-hogan-vs-sting

Siinä se sitten on. ”Historian odotetuin revanssi” – ainakin WCW:n mielestä. Todellisuudessahan WCW paskoi tämän aluksi huikean mutta liiallisen pitkittämisen takia jo vähän – tai ”vähän” – tylsäksikin käyneen feudin päälle jo sillä surkuhupaisalla Starrcaden lopetuksella, josta kaiken tarpeellisen jo kirjoitin Souled Outin raportissa. Tuon ottelun piti olla se, jossa katsojat vihdoin repeävät riemuun, kun Sting päihittää pahuuden ikonin, Hollywood Hoganin. Tappio ei kuitenkaan käynyt Terry Bollean pirtaan, joten ottelun lopetuksesta tehtiin hämmentävä soppa, jossa kukaan ei kunnolla voittanut yhtään mitään. Surkeaa. Niinpä mestaruus siirrettiin epäselvän tilanteen takia hyllylle, ja ”Rowdy” Roddy Piper tuotiin takaisin vain sen takia, että hän sai kertoa Stingin ja Hoganin kohtaavan uusintaottelussa SuperBrawl VII:ssä. Mitään uutta feudin osalta ei enää ollut tapahtunut pitkään aikaan.

Tämä oli pidempi ottelu kuin Starrcaden vastaava, mutta se ei kyllä ollut kovin positiivinen asia. Starrcaden ottelu oli vielä tuore ja – Hoganin otteluksi – yllättävän vauhdikas ja painillisestikin ihan katsottava. Oli tämäkin sitä paikoitellen (pääasiassa Stingin työskentelyn ansiosta), mutta pituuden ja Hoganin pitkien hallintajaksojen takia tämä oli sitä selkeästi tylsempää, perinteistä Hogan-meininkiä. Ei siis jälleen mitenkään nautinnollinen pääottelu. Sting piti kuitenkin tietynlaista kiinnostavuutta yllä, ja vaikka loppumeiningit olivatkin jälleen tietynlaista pahaa sähellystä, oli ehdoton plussa ottelulle, että tälle saatiin jollain tavalla järkevä lopetus. Samalla myös muutkin kuviot etenivät ihan kivasti. Kokonaisuutena siis tarinankerronnallisesti askel eteen- mutta painillisesti taaksepäin, eli kokonaisuutena sama arvosana.

* ½


SuperBrawl VIII oli yksinkertaisesti sanottuna Hyvä tapahtuma. Selkeästi edistystä verrattuna vuosien 1996 ja 1997 versioihin. Täytyy kyllä sanoa, että tähän mennessä vuosi 1998 on ollut WCW:ltä roimasti parempi, kuin mitä olin odottanut. Tarjolla ei olekaan ollut pelkkää roskaa, vaan alakortti on ollut niin Souled Outissa kuin erityisesti tässä PPV:ssä todella kovaa kamaa. Nyt nähtiin jo kaksi neljän tähden ottelua, joten kyllä tällaisia tapahtumia on oikein ilo seurata. Päämestaruuskuvioista voisi toki sanoa paljonkin, mutta jätän nyt kuitenkin sanomatta, koska niiden heikkous ei enää mikään yllätys tässä vaiheessa ollut. Saatiinpa nyt edes jotenkin järkevä lopetus Stingin ja Hoganin otteluun. Vuoden alussa WCW on siis tarjonnut selkeästi paremmat maksulähetykset kuin WWF, mikä on aika jännä juttu. Saa nähdä, miten vuosi tästä jatkuu.

Wikipedia: WCW SuperBrawl VIII

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 9.12.2010.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House: No Way Out of Texas

Next post

Arvio: ECW Living Dangerously 1998

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.