2005ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Against All Odds 2005

Päivämäärä: 13.2.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 775

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelusta! 


TNA:n vuoden toinen ppv järjestettiin helmikuussa, ja se oli nimeltään Against All Odds. Aikaisemmat nähdyt ppv-nimet (Victory Road, Turning Point, Final Resolution) ja niiden paikat ppv-kalenterissa vaihtelisivat hieman seuraavien vuosien aikana, mutta AAO vakiinnutti heti paikkansa TNA:n helmikuisena ppv:nä. Selostajinamme vanhat ketut Mike Tenay ja Don ”Unreal” West.

Singles Match

Petey Williams vs. Elix Skipper

En koskaan ole saanut selvitettyä, millä logiikalla Elix Skipper oli aina välillä uraansa ”Prime Time” Elix Skipper ja välillä pelkästään Prime Time niin, etteivät selostajat vahingossakaan kertaakaan maininneet, että tämän kaverin oikea nimi on Elix Skipper. Sitten aivan yhtäkkiä ilman mitään logiikkaa Skipper vaihtaa taas nimensä takaisin Prime Timestä Skipperiksi tai Skipperistä Prime Timeksi. No, nyt hän taas esiintyi omalla nimellään. Vastustajana tässä openeriksi buukatussa filler-ottelussa oli Petey Williams, joka oli menettänyt pitkään kantamansa TNA X Division -mestaruuden viime kuussa. Nyt Williams haki uutta nostetta uralleen, ja Skipper puolestaan pyrki jatkamaan voittokulkuaan päihittämällä entisen X-Divarin mestarin. Kummallista tässä otteluparissa oli se, että molemmat olivat heelejä, mutta silti heidät pistettiin avaamaan show keskenään.

Vähän jäi pettymykseksi tämä ottelu. Olin asettanut tälle vielä vähän tavallista enemmän toiveita, koska kyseessä oli kuitenkin ppv:n opener. Niinpä oletin, että TNA:lla olisi joku ässä hihassaan, jos he bookkaavat lähes tyylipuhtaan 1 on 1 -fillerin ppv:nsä openeriksi. Mitään ässää ei kuitenkaan nähty, vaan sen sijaan kyseessä oli hyvin perinteinen X-Divarilaisten Singles-ottelu, joita varsinkin viikottaisten ppv:eiden aikaan näki lähes jokaisessa tapahtumassa vähintään yhden, monesti parikin kappaletta. Sinänsä tässä ei siis ollut mitään vikaa. Williams ja Skipper ovat erittäin taidokkaita kavereita, ja heidän painiaan on kyllä ilo katsella, mutta monin paikoin tämä tuntui lähinnä pelkältä tv-ottelulta. Mitään kunnon ppv-fiilistä tässä ei tosiaan ollut. Onneksi sentään painijat olivat sen verran hyviä, että tv-ottelufiilikselläkin päästään ihan hyvälle tasolle. Harmillisesti tosin tässä nähtiin pari botchia, jotka vähän söivät ottelun momenttumia, mutta toisaalta botcheja korvattiin muutamalla tosi nätillä spotilla. Kokonaisuutena siis ihan hyvä mutta ei nyt ehkä ihan ppv-tasoinen ottelu silti.

* * ½

Tag Team Match

Kazarian & Matt Bentley vs. BG James & Jeff Hammond

Muistatteko, kuinka TNA toi vuoden 2002 aikana pariinkin otteeseen NASCAR-kuskeja mukaan ohjelmiinsa ja odotti yleisön olevan superinnoissaan, kun kilpa-ajajat isketään painikehään oikeiden painijoiden kanssa? Ai ette. No ei ilmeisesti TNA:kaan, koska muuten he olisivat muistaneet, että kaikki nuo viritelmät floppasivat surkeasti. Ja silloin he eivät olisi tuoneet NASCAR-selostajaa mukaan kuvioihinsa. Kyllä vain. Tämä Jeff Hammond ei edes j******ta ollut NASCAR-kuski vaan NASCAR-selostaja, tai oikeastaan color commentator. Ja sitten TNA vielä ihan oikeasti oletti, että yleisöä olisi kiinnostanut, kun NASCAR-maailman Don West saapui TNA:han ja lyöttäytyi jollain typerällä syyllä yhteen 3 Live Krun kanssa. Tai kun Matt Bentley ja Kazarian alkoivat pilkata Hammondia ja kävivät tämän kimppuun. No, joka tapauksessa seuraavien viikkojen aikana Hammond treenasi 3LK:n kanssa, jotta hän voisi kohdata kiusaajansa AAO:ssa oikeassa painiottelussa. Ja tässä sitä nyt oltiin.

Parasta tässä ottelussa oli se, että tämä pidettiin lyhyenä. Toiseksi parasta tässä ottelussa oli se, että NASCAR-selostajan ja hasbeenin vastustajana oli kaksi taidokasta X-Divarin painijaa, jotka pitivät ottelun tasoa yllä. Hirveästi muuta positiivista en sitten tästä ottelusta löydäkään. TNA-fanit ilmasivat kiinnostuksensa ottelua kohtaan aloittamalla heti kehäkellon soimisen jälkeen ”NASCAR Sucks” -chantin, johon olisin mielellään itsekin yhtynyt. Hammondin kehäosuuksissa ei ollut yhtään maininnanarvoista tai millään tavalla viihdyttää hetkeä, vaan äijän touhu kehässä oli juuri niin turhaa, väsynyttä ja tympeää kuin saatoin etukäteen pelätä. Eikä se meno muuttunut paljon paremmaksi silloinkaan, kun tuli Jamesin hallintaosuuksien vuoro. Miksi 3 Live Krusta Hammondin pariksi piti valita juuri James? Miksei Killings, joka olisi pystynyt kantamaan ottelua paljon paremmin? No, onneksi mukana olivat sentään Kazarian ja Bentley, joiden ansiosta ottelu oli sentään siedettävä. Erityisesti Kazarian todella korkea dive ulos kehästä oli pirun hienon näköinen. Silti kokonaisuutena tätä koitosta voi kuvata lähinnä sanoilla turha ja kehno. Ilmeisesti myös Kazarian allekirjoitti näkemyksensä buukkauksen paskuudesta, koska heti tämän ppv:n jälkeen hän lähti TNA:sta ja teki sopimuksen WWE:n kanssa.

* ½ 

Singles Match

Raven vs. Dustin Rhodes

Tammikuussa Raven hävisi ppv:ssä Erik Wattsille, joka oli muuten (Luojan kiitos) lähtenyt TNA:sta pian Final Resolutionin jälkeen, eli jälleen kerran TNA antoi pushia juuri oikealle tyypille. Tuo tappio Wattsin tapaiselle midcarderille oli Ravenin TNA-uran pohjakosketus, ja niinpä seuraavassa Impactissa Raven oli aivan raivoissaan. Hän oli saapunut TNA:han tammikuussa 2003, koska hänen kohtalonsa oli voittaa NWA World Heavyweight -mestaruus, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin hän häviää ppv:ssä Erik Wattsille. Raven purki tämän kaiken raivonsa Cassidy Riley -nimiseen alakortin painijaan (joka on muuten tuttu TNA:sta vuosilta 2002 ja 2003 Hot Shots -joukkueen toisena osapuolena, tuolloin nimellä Cassidy O’Reilly) pieksemällä tätä kehässä niin kauan, kunnes jostain syystä Dustin Rhodes juoksi paikalle ja pelasti Rileyn. Konkari Rhodes oli alkanut pitää TNA:ssa nuorten alakortin tyyppien puolia, ja niinpä hän otti Rileyn suojiinsa ja vannoi kostavansa Ravenille tämän puolesta. Viimeisessä Impactissa ennen ppv:tä Rhodes onnistui selättämään Ravenin 6-Man Tag Team Matchissa, joten Raven oli ppv:hen tullessa täysin arvaamattomalla tuulella.

Olipa harvinaisen väsynyt ja yhdentekevä ottelu. Harmittaa, miten heikko esitys sekä Ravenilta että Rhodesilta nähtiin, kun vielä viime kuun Final Resolutionissa molemmat esittivät ihan kohtuullisia otteita. Erityisesti Raven on pystynyt kantamaan heikompiakin vastustajia (viimeisimpänä Erik Wattsin) ihan kohtuullisin otteluihin, ja hän on muutenkin ollut TNA:n Main Event -skenen (josta on tosin nyt tippunut kokonaan pois) viihdyttävimpiä painijoita. Jostain syystä tällä kertaa Raven ei ollut kuitenkaan yhtään omalla tasollaan, vaan koko ottelun ajan hän oli jotenkin todella vaisu. Ehkä syynä voisi sitten olla se, että Ravenkin on väsynyt rooliinsa midcardin jobberina. Rhodes oli huomattavasti väsyneemmän oloinen kuin Final Resolutionissa, ja tällä kertaa myyminenkin oli todella heikkoa. Ottelun alkupuolen ajan Raven teloi Rhodesin jalkaa, mutta joka kerta kun Rhodes pääsi ottelussa hallitsemaan, hän alkoi liikkua täysin normaalisti. Kaikesta haukkumisesta huolimatta täytyy sanoa, että ottelu oli siis ihan siedettävää peruspainia, mutta tuntui jotenkin turhaa, että tällaisia tarvitsee buukata ppv:hen.

* ½ 

NWA Tag Team Championship

America’s Most Wanted (c) vs. Kid Kash & Lance Hoyt

AMW oli noussut TNA:n joukkuedivarin huipulle jälleen tammikuussa, kun he voittivat joukkuemestaruusvyöt viidennen kerran joukkueena ja kuudennen kerran yksilöinä (molemmat olivat pitäneet vöitä kerran toisen parin kanssa). Haastajia heillä kuitenkin riitti, ja äänekkäimmin innokuutensa haastajuuteen ilmoittivat hieman yllättäen Kid Kash ja tämän joukkuepari Lance Hoyt. Hoytin nimi on toki tuttu varmaan suurimmalle osalle tämän aikakauden TNA-faneille, mutta näistä arvosteluista se ei ole aikaisemmin tuttu. Tämä johtuu siitä, että vuoden 2004 keväällä Hoyt debytoi nimellä Dallas, jota hän käytti koko viime vuoden ajan painiessaan Kashin joukkueparina ja pitäessään myös joukkuemestaruusvöitä hallussaan Kashin kanssa peräti kahdesti. Parissa viime ppv:ssä Dallasta ei ollut näkynyt ollenkaan, kun Kash oli keskittynyt singles-uraansa. Tammikuun lopulla Kash toi kuitenkin Dallasin takaisin, mutta nyt hän esiintyi omalla nimellään Lance Hoytina. Yleinen selitys tälle nimenvaihdokselle on se, että TNA ei halunnut kenenkään sekoittavan Dallasia ja Diamond Dallas Pagea keskenään. Joka tapauksessa Dallas/Hoyt oli tullut takaisin, ja yhdessä Kashin kanssa he tahtoivat mahdollisuuden otella joukkuemestaruusvöistä. Mielenkiintoinen yksityiskohta näiden joukkueiden historiassa on se, että Kashin ja Dallasin toinen joukkuemestaruuskausi päättyi siihen, kun he hävisivät vyönsä historian ensimmäisessä Impactissa kellepä muulle kuin America’s Most Wantedille.

No niin, nyt päästiin asiaan. Onneksi AMW:hen ja Kid Kashiin (ja tietyllä tavalla myös Lance Hoytiin) voi luottaa aina. Etukäteen vähän epäilin, irtoaisiko tästä hieman fillerimäisestä joukkuemestaruusottelusta kovin kummoista koitosta, mutta tämä nelikko pistikin pystyyn oikein kunnon show’n. Ei tämä ihan yltänyt viime kuun joukkuemestaruusottelun tasolle laadultaan, mutta toisaalta buukkauksellisesti tämä oli paljon parempi ja selkeämpi, joten kokonaisuutena tämä on saman arvosanan arvoinen. On hienoa huomata, kuinka hieman kapeallakin joukkuedivarillaan TNA yltää hienoihin joukkuemestaruusotteluihin, koska hyvää joukkuepainia ei tällä aikakaudella ole ppv:eissä mitenkään liikaa, kun WWE:n joukkuepainimeininki oli varsin laimeaa. Erityinen hatunnosto pitää tässä ottelussa antaa James Stormille, joka otti koko ottelun ajan hurjaa bumppia, myi vastaanottamiaan iskuja todella uskottavasti ja silti venyi lopussa vielä näyttäviin liikkeisiin. Myös Hoyt oli juuri tällaisessa joukkueottelussa kuin elementissään, kun hän pääsi näyttämään komeita power-liikkeitä, liikkumaan nopeasti muiden tahdissa ja sopivasti aina tarpeen tullen lepäämään. Kokonaisuutena hieno joukkuemestaruusottelu, lisää tätä!

* * * ½ 

NWA World Heavyweight Title Shot
Full Metal Mayhem Match

Abyss vs. Jeff Hardy

Viime kuun Final Resolutionissa Abyss oli palannut TNA:han kuukauden mittaisen tauon jälkeen hyökkäämällä Jeff Hardyn kimppuun ja heittämällä hänet kehästä ulos pöydän läpi. Mitään selitystä Abyss ei teoilleen antanut, koska tässä vaiheessa uraansa Abyss oli aivan yksi liikkuva monsteri (loppuvuodesta 2004 Abyssin kintereillä pyörinyt mysteerinen manageri oli jostain syystä kadonnut kokonaan). Jeff Hardy tietenkin janosi kostoa Abyssille tämän brutaalista hyökkäyksestä, ja niinpä seuraavina viikkoina miehet ottivat yhteen todella väkivaltaisesti. Koska kyseessä olivat Abyssin ja Hardyn kaltaiset HC-painijat, päätti Director of Authority Dusty Rhodes määrätä heidät ottelemaan TNA:n historian ensimmäisessä Full Metal Mayhem Matchissa, mikä oli käytännössä TNA:n versio TLC:stä sillä lisäyksellä, että myös ketjujen käyttöä hehkutettiin ottelun stipulaatiossa. Lisätwisti ottelussa oli se, että yhden ykköshaastajuussopimuksen sijaan katosta roikkui kaksi kirjekuorta, joista toinen oli tyhjä ja toinen sisälsi sopimuspaperin. Ottelu päättyisi vasta, kun oikea kirjekuori oli napattu alas.

Hardy osoitti taas kerran, että halutessaan hän pystyy kyllä ottamaan melkoista bumppia. Ensin Belly to Belly ulos kehästä osittain pöydän läpi ja osittain ihan pelkälle betonille. Sen jälkeen Swanton Bomb (hieman ylivedettynä) sisäntulorampin yläpuolella olevan rakennelman päältä sisääntulorampilla olevalla pöydällä makaavan Abyssin päälle. Lopuksi vielä (ikävä kyllä rajusti botchattu) lentäminen kehäköysien yli neljän pöydän päälle. Juuri tällaista uhrautumista ja omaa kehoa koskevaa välinpitämättömyyttä TNA tarvitsisi useammaltakin painijaltaan, jotta heidän HC-ottelunsa toimisivat. Toki myös Abyss hoiti tässä ottelussa oman osuutensa ja otti muutaman hienon bumpin, mutta kyllä ne silti jäivät Hardyn otamille iskuille kakkoseksi. Ikävä kyllä Hardy tuo otteluihinsa mukanaan aina myös botchausvaaran, ja tässäkin ottelussa tosiaan nähtiin muutamia tosi harmillisia botcheja, jotka pilasivat tunnelmaa ikävästi. Lisäksi ottelun painillinen anti oli toki aika vähäistä, kun tässä keskityttiin enemmän (sinänsä viihdyttävään) HC-mäiskintään kuin varsinaiseen painiin. Botcheista huolimatta tämä oli hyvä ja viihdyttävä HC-ottelu, mutta ei kuitenkaan sen enempää. What oli pari vuotta sitten arvostelussaan antanut tälle arvosanaksi ***½ ja sanonut, että tämä ottelu oli ”hurja hc-mättö, jolle kyseisen painityylin fanit varmasti antaisivat paremman arvosanan mitä nyt itse annan”. Nyt pitää olla eri mieltä. Olen suuri HC-painin fani, mutta siinä skenessä tämä ei noussut esille mitenkään erityisen upeana koitoksena.

* * * 

Tag Team Match

Team Canada vs. Monty Brown & Diamond Dallas Page

Oikeastaan tämän ottelun taustatarina liittyy pitkälti mieheen, joka ei ollut tässä ottelussa lopulta ollenkaan mukana. Tuo mies oli Scott Hall, jonka oli tarkoitus painia Bobby Rooden kanssa DDP:tä ja Brownia vastaan, mutta syystä tai toisesta Hall ei lopulta saapunut ppv:hen ollenkaan, joten storyline-selityksen mukaan D’Amore oli ”ostanut” Hallin paikan ottelusta ja tuonut Rooden pariksi tämän Team Canada -partnerin Eric Youngin. Hallia ei tämän jälkeen nähty TNA:ssa hyvään toviin. Mutta siis, tarina tämän ottelun taustalla alkoi, kun Monty Brown otteli Bobby Roodea vastaan Final Resolutionin jälkeen Impactissa. Brown voitti ottelun ja oli pieksemässä koko Team Canadan, kunnes jostain syystä Scott Hall saapui paikalle ja hyökkäsi Brownin kimppuun. Yhteistuumin Team Canada ja Hall pieksivät Brownia, kunnes Diamond Dallas Page ryntäsi paikalle Brownin avuksi. Vaikka Brown ja DDP olivat juuri ottaneet yhteen ykköshaastajuuskuvioissa, he silti kunnioittivat suuresti toisiaan ja tahtoivat työskennellä yhdessä Hallin kaltaisia lurjuksia vastaan. Niinpä seuraavina viikkoina DDP ja Brown taistelivat yhdessä Hallia ja Team Canadaa vastaan, ja lopulta ppv:hen buukattiin ottelu Hall & Roode vs. DDP & Brown, joka sitten Hallin poisjäämisen vuoksi muuttui tähän muotoon.

Scott Hallin jääminen pois oli ottelun laadulle varmasti äärimmäisen hyvä uutinen. Kaikella rakkaudella suuresti fanittamaani Hallia kohtaan täytyy sanoa, että luultavasti Hall olisi nimittäin hidastanut tätä ottelua pahasti ja tehnyt tästä ainakin hetkittäin aika tylsää katsottavaa. Nyt Hallin tilalla oli nuori ja energinen Eric Young, minkä ansiosta tämä oli oikeasti viihdyttävä, vauhdikas ja monipuolinen joukkueottelu. Joku voisi mutista ehkä siitä, että facet näyttivät vähän turhan vahvoilta verrattuna heeleihin, mutta toisaalta tässä oli kyseessä kaksi TNA:n Main Eventteriä ottelemassa midcardin heel-joukkuetta vastaan, joten lähtökohdatkaan eivät olleet millään tavalla tasavertaiset. Ja jos jättää buukkauksesta murehtimisen sivuun, voi nauttia tyylipuhtaan viihdyttävästä entertainment brawlista höystettynä vieläpä Rooden ja Youngin taidokkaalla tekniselle painilla. DDP:kin näytti paremmalta kuin kertaakaan tämän TNA-runinsa aikana, joten kokonaisuudessa ottelu onnistui täydellisesti juuri siinä tehtävässään, mihin se oli tarkoitettu. Ei millään tavalla klassikko mutta hyvä painiottelu.

* * * 

TNA X Division Championship
30 Minute Iron Man Match

AJ Styles (c) vs. Christopher Daniels

Vuoden 2001 lokakuussa järjestettiin NWA:n 53-vuotisjuhlashow. Tuossa tapahtumassa nähtiin ottelu, jossa toisensa tiettävästi ensimmäistä kertaa kohtasivat vuodesta 1993 paininut indy-konkari Christopher Daniels ja kovassa nousussa oleva nuorukainen AJ Styles. Monien mielestä tuossa ottelussa Daniels teki Stylesistä tähden. Seuraavana vuonna perustettiin NWA:n alainen promootio TNA, jonka kanssa sekä Styles että Daniels tekivät sopimuksen. Stylesistä tuli heti promootion keulakuvapoika ja suuri tulevaisuuden nimi, mutta Daniels vakiinnutti paikkansa rosterissa vasta vuonna 2003 sopimusongelmien vuoksi. Daniels ja Styles eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan ikinä TNA:ssa, mutta muun muassa ROHissa ja joissain muissa indypromootioissa he ottelivat klassikko-otteluita keskenään. Lopulta vuoden 2005 alussa TNA päätti hyödyntää näiden kenties kahden kaikkien aikojen parhaan X-Divarin painijansa yhteistä historiaa aloittamalla feudin heidän välillään. Kaikki alkoi yksinkertaisesti siitä, että Daniels oli katkera Stylesille, joka oli vienyt koko TNA:n historian kaiken huomion itselleen, vaikka todellisuudessa Danielsin pitäisi olla Mr. TNA. Daniels huomautti, ettei hän ollut saanut koskaan TNA:ssa mahdollisuutta osoittaa olevansa parempi kuin Styles, ja tämän väitteen allekirjoitti myös Director of Authority Dusty Rhodes, joka buukkasi historian ensimmäisen merkittävän 1 vs. 1 -ottelun TNA:ssa näiden kahden välille Against All Oddsiin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa ottelu vaan 30 minuutin Iron Man Match X-Divisioonan mestaruudesta, jonka Styles oli voittanut taas tammikuussa.

Huh huh, mitäpä tähän voi oikein sanoa. Tämä oli kaikilla mittareilla se illan oikea Main Event, vaikka tämän jälkeen vielä kaksi hasbeeniä tulikin könyämään ympäri kehää. Tämä ottelu oli se, minkä takia tämä tapahtuma kannattaa katsoa. Juuri tällaisten otteluiden takia TNA oli huippuvuosinaan aivan mahtavaa katsottavaa, koska missään muussa mainstream-promootiossa ei vastaavaa meininkiä pystynyt näkemään. Milloin WWE:ssä oli nähty kahden huippulahjakkaan cruiserweightin yli 30-minuuttinen tajuttoman kova mestaruusottelu? Vastaus: ei varmasti ikinä. Mutta TNA:ssa se oli mahdollista, ja tässä se nyt nähtiin. Minun on aivan turha alkaa eritellä mitään ottelun huippukohtia, koska tämä täytyy nähdä kokonaisuutena, jotta tästä voi nauttia täysin siemauksin. Mikä parasta, tässä X-Divari itse asiassa osoitti taas älyttömän monipuolisuutensa, koska ottelussa ei ollut edes kovin suurta määrää hilittömiä spotteja. Sen sijaan tässä oli huippuluokan teknistä painia, aivan upeaa kehäpsykologista kerrontaa ja ensiluokkaista myyntiä. Sen lisäksi tässä nähtiin toki perhanan näyttäviä liikkeitä, upeita counterointeja ja lopussa jopa X-Divarista poikkeavaa harvinaisen brutaalia painia. Ainut heikkous oli se, että ottelu painottui minun makuuni turhan paljon Danielsin hallintaan: olisi ollut kivempaa nähdä Stylesiä hallitsemassa myös ensimmäisen 10 minuutin jälkeen sen sijaan, että hän joutui koko ajan vain tekemään pieniä vastaiskuja. Niinpä tämä ei ole ihan täydellinen ottelu, mutta lähellä kuitenkin.

* * * * ½ 

NWA World Heavyweight Championship

Jeff Jarrett (c) vs. Kevin Nash

Vielä vuodenvaihteen aikaan Kevin Nash, Scott Hall ja Jeff Jarrett olivat ylimpiä ystävyksiä, jotka hallitsivat TNA:n ME-kenttää yhtenäisenä Kings of Wrestling -porukkana. Sitten Dusty Rhodes buukkasi Nashin mukaan päämestaruuden ykköshaastajuusotteluun, ja Jarrett ei pitänyt tästä yhtään. Nashin ja Jarrettin välit pysyivät hetken aikaa vielä siedettävänä, mutta sitten Jarrett kolautti vahingossa Scott Hallin tajuttomaksi yhden brawlin tuoksinnassa, ja siitä lähtien Nash ja Hall olivat erkautuneet Jarrettista. Tammikuun ykköshaastajuusottelussa Nash eliminoitiin ensimmäisenä, mutta hänen ja Jarrettin välit kiristyivät silti entisestään, ja lopulta yhden rajun yhteenoton jälkeen Director of Authority Dusty Rhodes päätti määrätä nämä kaksi entistä ystävää ottelemaan toisiaan vastaan päämestaruusottelussa Against All Oddsissa. Kyllä vain. Jeff Jarrett ja Kevin Nash vuonna 2005 ppv:n Main Eventissä. Mitä helvettiä? Anteeksi: mitä h**vetin helvettiä? Kuka näitä paskoja buukkausideoita oikeasti saa? Tai kyllähän minä tiedän kuka. Ei sinänsä ihme, että Dusty Rhodes (pääbuukkaaja tähän aikaan) ei viipynyt TNA:ssa enää kovin kauaa. Lisästipulaatio tässä huikean ennennäkemättömässä kohtaamisessa oli se, että Jarrett menettäisi mestaruutensa, jos hän käyttäisi kitaraa ottelun aikana.

Vaikka olenkin useaan kertaan tässä arvostelussa kritisoinut sitä, että TNA:n ppv:n Main Eventinä on vuonna 2005 Jarrettin ja Nashin kohtaaminen, täytyy nyt rehellisyyden nimissä myöntää, että itse asiassa painillinen anti ei suinkaan ollut ottelun huonoin osuus. Sen sijaan ottelun suurimmaksi ongelmaksi koitui mikäpäs muu kuin vanha kunnon ylibuukkaaminen, mutta siitä kohta lisää. Painikaan ei tässä ottelussa missään nimessä ollut mitään, mitä voisi kutsua hyväksi, mutta ihan ok:ta meininkiä erityisesti ottelun ensimmäiset 10 minuuttia olivat. Nash jaksoi yllättävänkin hyvin, ja Jarrett teki oikeasti kovasti töitä ja yritti kantaa Nashia parhaansa mukaan. Jarrett otti yllättävän kovia iskuja vastaan, ja miesten tappelu yleisön seassa sekä backstagella oli oikeasti rajun näköistä – varsinkin kun Jarrett intoutui jopa bleidaamaan. Tämän jälkeen nähty Jarrettin sellokikkailu oli mielestäni ihan hauska näpäytys ottelun stipulaatiolle, eikä edes Nashin jalan työstäminen ollut ainakaan kamalan vaivaannuttavaa katsottavaa. Nash jopa myi jalkansa vammaa hetken aikaa, kunnes sitten toki unohti sen täysin. Joka tapauksessa jos ottelu olisi päättynyt tässä vaiheessa, olisin antanut jopa kaksi tähteä (heh) ja kehunut tätä siitä, että tämä onnistui ylittämään odotuksensa. Ikävä kyllä TNA:n mielestä tällainen meininki ei tietenkään käynyt, vaan sitten ottelun loppuvaiheissa nähtiin ainakin viisi ref bumppia, Sean Waltmanin TNA-comeback ja Billy v***n Gunnin TNA-debyytti. Sitten otteluun sekaantui vielä BG Jameskin, ja loppuosa oli aivan täyttä sekamelskaa, mikä ikävästi vei osan ottelun fiiliksestä. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta buukkaus tosiaan teki tästä ottelusta huonomman kuin mihin Jarrett ja Nash olisivat pystyneet.

* ½


Jotkut arvioijat ovat moittineet tätä ppv:tä täydelliseksi flopiksi (osittain ME:n takia), mutta itse en pysty tuota näkemystä allekirjoittamaan. Tässä tapahtumassa nähtiin kuitenkin yksi MOTYC, hieno joukkuemestaruusottelu ja pari muutakin hyvää kohtaamista. Ikävä kyllä vastapainona oli sitten flopannut opener ja kolme heikkoa ottelua (joista yksi oli vielä Main Event), joten ei tämä tapahtuma mitään vuoden ppv -palkintoa tavoittele. Silti erityisesti Stylesin ja Danielsin huikean suorituksen ansiosta tämä kallistuu ok:n ja kehnon rajalta Ok:n puolelle. Ihan kohtuullinen vuodenalku ollut TNA:lla, erityisesti toki X-Divarin ansiosta.

Wikipedia: TNA Against All Odds 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 25.1.2005

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Royal Rumble 2005

Next post

Arvio: WWE No Way Out 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.