Arvio: TNA Against All Odds 2006
Päivämäärä: 12.2.2006
Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)
Yleisömäärä: 775
Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa!
Against All Odds oli viime vuoden tapaan TNA:n helmikuinen ppv. Selostajinamme tutut DW ja Professor. Haastattelijan paikan sen sijaan oli ottanut nyt Jeremy Borash, joka oli tähän saakka toiminut ensisijaisesti kehäkuuluttajana. Parin viime vuoden ajan haastattelijana toiminutta Shane Douglasia ei lähetyksessä nähty, eli ehkäpä hän oli nyt kadonnut toviksi firmasta.
Tag Team Match
Austin Aries & Roderick Strong vs. Naturals
TNA:n joukkuemestaruuksien ykköshaastajuuksista oli kuluneen kuukauden aikana järjestetty pienimuotoinen neljän joukkueen turnaus, jonka ensimmäisellä kierroksella Ariesin ja Strongin viime aikoina tiivistynyt joukkue oli päihittänyt entiset NWA Tag Team -mestarit Naturalsin pienoisella huijauksella. Finaalissa Strong ja Aries olivat hävinneet Sonjay Duttin ja Chris Sabinin joukkueelle, joten nyt AAO:ssa oli aika ottaa revanssi näiden kahden joukkueen välillä, koska Naturals ei ollut sulattanut parin viikon takaista vääryyttä. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Bound For Gloryn, kun Naturalsia nähtiin ppv:ssä. Aries puolestaan oli kuluneen kuukauden aikana vaihtanut tyylinsä jostain syystä kuvassa näkyvään nahkahomolookkiin. Taustoista pitää myös mainita se, että Strongin ja Ariesin asema TNA:ssa oli muuttumassa heikoksi, koska he eivät olleet jättäneet ppv:tä edeltävänä päivänä järjestettyä ROH:n show’ta väliin, vaikka TNA oli niin käskenyt heitä tekemään. Molemmat hyllytettiin toviksi tämän ppv:n jälkeen, Strongia ei nähty TNA:ssa vuosiin ja Ariesinkin esiintymisille tuli tauko.
Aries ja Strong jatkoivat siitä, mihin edellisen ppv:n openerissa jäivät, ja tarjoilivat jälleen oikein viihdyttävän avauksen ppv:lle. Ei näistä kavereista voi kuin tykätä: vaikka mitään merkkiä kovin suuriin kuvioihin siirtymisestä ei ole, molemmat pistävät otteluissa parastaan ja antavat yleisölle juuri sellaista painiviihdettä kuin he ansaitsevat. Strongin ja Ariesin kaltaisten painijoiden kuuluminen TNA:n rosteriin oli ehdottomasti firman suurimpia indy-yhteistyön vahvuuksia. Ei tässäkään ottelussa siis sinänsä mitään maailmaamullistavaa nähty, mutta kokonaisuutena ottelu oli puhtaasti viihdyttävä ja näyttävä joukkueottelu, joka toimi openerin roolissa lähes täydellisesti. Eikä kaikkea kehua voi vierittää Ariesille ja Strongille. Pitkästä aikaa ppv:ssä nähdyt Chase Stevens ja Andy Douglas lunastivat paikkansa, ja erityisesti Stevensin Shooting Star Press yläköydeltä ulos kehästä oli suorastaan huikea. Sille veti vertoja vain Ariesin mieletön Suicide Dive hetkeä myöhemmin. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu, joka olisi kuitenkin vaatinut jotain oikeasti erikoista tai vaikkapa edes jollain tavalla merkittävän tarinan noustakseen hyvää paremmaksi.
* * *
Four Corners Match
Alex Shelley vs. Petey Williams vs. Matt Bentley vs. Jay Lethal
Illan toisena otteluna tarjottiin puhdas X-Divisioonan filleri, jotka olivat käyneet jo tutuiksi viime kuukausien ppv:eistä. Ei mitään vikaa, mutta olisihan se ihan mielenkiintoista, jos Shelleyn, Williamsin tai Bentleyn tapaisille kavereille keksittäisiin välillä oikeita feudejakin. Shelley tosin oli kiinni yhdessä pahimman luokan ”loltna”-kuviossa, joka liittyy viime vuoden lopulla TNA-debyyttinsä tehneeseen Jackie Gaydaan. WWE:n Miss Jackiena tunnettu naikkonen oli debyytistään lähtien häirinnyt Jeff Jarrettia ja yrittänyt aiheuttaa tälle ongelmia. Viime kuun Final Resolutionissa hän puolestaan ilmestyi backstagelle, kun Larry Zbyszko oli antamassa potkuja Ravenille, ja sanoi Ravenille, että heillä olisi ”jotain yhteistä” ja ”yhteinen vihollinen”. Samaan aikaan Gayda on selittänyt Jarrettille jostain ”videonauhasta”, jota Jarrett ei halua kenenkään näkevän. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, mistä oli kyse – ja aika harva edes välitti. Joka tapauksessa Jarrett oli palkannut nyt videokameraekspertti Shelleyn kuvaamaan Jackiesta vastavuoroisesti jotain kiristysmateriaalia. Jep jep. Sitten vielä tämän ottelun taustatarinasta: tässä ottelussa nimittäin ppv-debyyttinsä teki vasta 20-vuotias huippulahjakas Jay Lethal, joka oli hiljattain saapunut TNA:han.
Kenellekään TNA:ta seurannelle tuskin tulee vuonna 2006 enää yllätyksenä se, kuinka laaja ja taitava X-Divisioona tällä firmalla oikeasti oli näinä vuosina. Silti sitä pitää joka kerta hieman hämmästellä. Openerissa nähtiin jo Strongin ja Ariesin kaltaisia tähtiä, ja myöhemmin illalla on luvassa huikealta kuulosta X-Divisioonan mestaruusottelu. Ja näistä seikoista huolimatta vielä tässä välissä pystytään tarjoamaan neljän miehen näyttävä spottailu, jossa ottelun ehdoton tähti oli ppv-debyyttinsä tehnyt Jay Lethal. Kyllä kaikki muutkin näyttivät taas erinomaista osaamistaan, mutta Lethalin tuoreita otteita ja myös muiden vastustajien sopivaa haastamista oli todellinen ilo seurata. Oikeastaan tämä vauhdikas ja upeiden spottien täyteinen ottelu olisi voinut aivan hyvin nousta jopa hienoon arvosanaan saakka, ellei ottelun loppuun olisi pitänyt sekoittaa typerää Jackie Gaydan hyökkäystä Alex Shelleyn päälle ja siitä seurannutta laimeaa buzzkiller-lopetusta. No, vaisun lopun vuoksi tämä jäi vain hyväksi, mutta tällaiseksi ppv:n väliotteluksi tämä oli oikein mainio.
* * *
Tag Team Match
Latin American Exchange vs. James Gang
No niin, nyt Konnanin johtama LAX-porukka pääsee vihdoin selvittämään välejään James Gangin kanssa kehässä! Final Resolutionin arvostelussa kerrottiinkin jo aika lailla kaikki oleellinen tämän ottelun taustatarinasta: 3/4 Live Kru hajosi vuoden 2005 lopussa, kun Konnan kääntyi Kip Jamesia vastaan ja pieksi samalla myös pitkäaikaisen ystävänsä BG Jamesin. 3LK:n kolmas alkuperäisjäsen Ron Killings ei tiennyt, kumman puolelle kääntyä, joten hän jättäytyi tästä taistelusta kokonaan ulkopuolelle – tai yritti ainakin parhaansa mukaan, vaikka Konnan koetti taivutella häntä puolelleen. Samalla Konnan perusti uuden latinopainijoista koostuvan stablen LAX:n, joka oli alkanut aiheuttaa heti tuhoa TNA:ssa. Hieman ennen Final Resolutionia LAX oli piessyt BG Jamesin isän Bob Armstrongin rajusti kehässä. BG ja Kip tietenkin janosivat kostoa sekä 4 Live Kru’n hajoamisesta että ”Bullet” Bobin hakkaamisesta. Alun perin LAX:n muodostivat Konnan, lahjakas indy-painija Homicide ja vuosien ajan TNA:n midcardissa pyörinyt (painitaidoiltaan varsin kehno) Apolo. Apolo oli kuitenkin no-showannut Final Resolutionin, eivätkä hänen asemansa firmassa olleet muutenkaan kummoiset, joten hän sai alkuvuoden aikana kenkää TNA:sta. Tässä ppv:ssä hänet paikkasi kaikille täysin tuntematon ”gangsteri” Machete (varsin tuntematon indy-painija, oikealta nimeltään Ricky Vega).
Kahden hyvän ottelun jälkeen TNA onnistuu tekemään sen aivan puskista: aiheuttamaan pettymyksen ottelussa, jonka osanottajina olivat BG James ja Kip James. Kyllähän minun olisi jo kaikkien näiden vuosien kokemuksella pitänyt tietää, että BG:n ja Kipin otteluilta ei ole lupa odottaa yhtään mitään, mutta silti! Tämä oli kuitenkin nyt ensimmäinen kohtaaminen James Gangin ja LAX:n välillä, joten ajattelin, että vajaavaisessa painillisesta annista huolimatta ottelua olisi yritetty tehdä tärkeäksi edes buukkauksella. Se toive oli kuitenkin täysin turha. Tämä oli itse asiassa buukattu ihan kuin kyseessä olisi ollut pelkkä yhdentekevä filleri, joka olisi voitu hoitaa alta pois vaikka pre show’ssa. Mikään ottelun rakenteessa ja tapahtumissa ei antanut ymmärtää, että tämä ottelu olisi jollain tavalla merkittävä. Eikä se tosiaan sitä painiotteluna ollutkaan. Onneksi kehässä oli edes Homicide, koska ilman häntä tämä olisi ollut aivan täyttä kuraa. Nyt Homicide pelasti ottelusta paljon nopealla liikkumisellaan, näyttävällä liikkumisellaan ja tyylikkäällä myymisellään. Kip James oli botchata Powerbombinsa Homicidelle aivan täysin, mutta onneksi latino oli valppaana ja sai lopulta spotin näyttämään hienolta. Sen sijaan Homiciden uusi joukkuekaveri oli aivan yhtä paha turhimus kuin Apolokin. James-kaksikosta en edes sano mitään. Kokonaisuutena puhtaasti kehno koitos. Ottelun jälkeen koko LAX saatiin näyttämään naurettavan heikoilta, kun he pakenivat kehästä, kun noin 100-vuotias Bob Armstrong juoksi paikalle yksin.
* ½
NWA Tag Team Championship
America’s Most Wanted (c) vs. Chris Sabin & Sonjay Dutt
America’s Most Wanted oli säilyttänyt joukkuemestaruutensa tammikuun Final Resolutionissa yhdellä koko TNA:n historian typerimmistä lopetuksista. Tuon ottelun lopussa tuomari sai siis jauhot naamalleen, minkä jälkeen 3D iski James Stormille 3D:n. Devon selätti Stormin, ja tuomari laski selätyksen, vaikkei nähnyt mitään. ”Miten tuomarin on mahdollista laskea selätys, jos hän ei näe, ovatko hartiat matossa?”, kysyisi joku – mutta ei onneksi TNA:n buukkaaja. Uskomaton paskuus ei kuitenkaan päättynyt tuohon, vaan heti tuon selätyksen jälkeen AMW:n entinen kilpakumppaniporukka ja nykyinen yhteistyöjoukkue Team Canada ryntäsi kehään, pieksi 3D:n ja asetteli sitten Stormin selättämään Devonia. Kun tuomari sai jauhot silmistään, luuli hän laskeneensa selätyksen AMW:lle ja ilmoitti, että AMW on voittanut ottelun ja säilyttänyt vyöt. Onneksi olkoon TNA. No, nyt AMW oli siis yhä mestarijoukkue, ja 3D oli ainakin toistaiseksi keskittänyt vihansa Team Canadaan, joka ryösti heiltä jo voitetut joukkuevyöt. Niinpä AMW:lle haettiin uutta haastajaa neljän joukkueen turnauksessa. Sen finaalissa pitkään yhteistyötä tehneet Chris Sabin ja Sonjay Dutt voittivat Austin Ariesin ja Roderick Strongin. Nyt heillä oli mahdollisuus nousta joukkuemestareiksi ensimmäistä kertaa urallaan. PPV:tä edeltävässä Impactissa Sabin oli telonut jalkansa todella pahannäköisesti.
Sabinin jalka antoi tälle ottelulle niin vahvan viitekehyksen, että eipä tässä paljon muuta tarvinnut ottelun aikana miettiäkään kuin Sabinin jalan telomista. Vaikka tarina toisen facen ruumiillisesta vammasta ja heel-joukkueesta telomassa tuota ruumiinosaa kaikin mahdollisin keinoin onkin suoraan painioppikirjan ensimmäisiltä sivuilta, on se silti oikein toteutettuna varsin toimiva ja viihdyttävä. Miksi suotta välttää jotain perinteistä ja hyvää ottelun rakennetta, jos se oikeasti toimii – kuten tässä tapauksessa toimi? Sabin myi jalkavammaansa niin pirun hyvin, että sitä oli suorastaan kivuliasta seurata. Erityismaininta siitä, että Sabin ei lopettanut myymistä ottelun jälkeenkään. Muuten tämän ottelun painillinen anti ei sinänsä ollut mitään tajunnanräjäyttävää, vaan AMW:n jalan telomiskeinot olivat varsin perinteisiä mutta silti (tai juuri siitä syystä) oikein toimivia. Dutt sitten hoiti roolinsa face-joukkueen vahvana lenkkinä oikein mallikkaasti. Homma toimi siis kaikin puolin hyvin, ja oli kiva katsoa vaihteeksi täysin tuoreita naamoja joukkuemestaruuskuvioissa, mutta hyvän arvosanan ylittäminen olisi vaatinut tältä jotain oikeasti erikoista tai hämmästyttävää.
* * *
Falls Count Anywhere Match
Abyss vs. Rhino
Abyssin ja Rhinon väkivaltainen feud ei ollut suinkaan päätynyt Final Resolutioniin. Tai oikeastaan pitäisi sanoa Abyssin ja ”War Machine” Rhinon: ”Man Beast” -lempinimi oli WWE:n trademarkkaama ja TNA:lta oli nyt kielletty sen käyttö, joten he olivat keksineet yhden painihistorian huonoimmista lempinimistä. Itse feudissa ei oikeastaan ollut FR:n jälkeen tapahtunut muuta kuin viikosta toiseen jatkunutta toisen mukilointia. Pari viikkoa sitten Impactissa miehet kohtasivat FR:n uusintaottelussa, joka päättyi kuitenkin ratkaisemattomana, kun Rhino iski Abyssille Goren backstagella suoraan seinästä läpi. Nyt TNA:n buukkaajat tahtoivat antaa näille kahdelle mahdollisuuden tehdä toisilleen mitä vain ja varmistaa samalla, ettei ottelu päättyisi uloslaskuun tai muuhun typeryyteen. Niinpä ottelun stipulaatioksi määrättiin Falls Count Anywhere Match.
No niin, kyllä TNA osaa tämänkin puolen touhussaan edelleen hienosti. Abyss on viimeisen parin vuoden aikana todellakin osoittanut olevansa korvaamaton osa rosteria. Kuka muu (muka) olisi hoitanut edes pienen osan näistä kaikista rajuista ja ennen kaikkea viihdyttävistä HC-rymistelyistä, jos Abyss ei olisi rosterissa? Toki joku voi väittää näitä myös itseään toistavaksi, mutta niin voi väittää yhtä hyvin kaikkia HC-otteluita. Pieni itseään toistavuus ei kuitenkaan mielestäni haittaa menoa ollenkaan, jos ottelu itsessään hoidetaan pirun hyvin ja se tarjoaa toivottua actionia. Tässä Rhinon ja Abyssin kohtaamisessa saatiin taas nähdä, mitä tapahtuu, kun kaikki pelimerkit ovat oikeilla paikoillaan. Yksinkertaista mutta silti näyttävää HC-painia hyöstettynä muutamalla pirun näyttävällä spotilla. Tämänkaltaisia upper midcard -feudeja kaipaisin nykypäivän painiin enemmän. Kaiken ei tarvitse olla liian monimutkaista. Ottelun loppubumppi oli muuten aivan huikea, vaikka sen toki näki ennakkovalmisteluista kilometrien päähän etukäteen. Upea suoritus silti ja todellista omistautumista Abyssilta.
* * * ½
TNA X Division Championship
Samoa Joe (c) vs. AJ Styles vs. Christopher Daniels
Tässä sitä taas ollaan. Noin puoli vuotta Unbreakablen klassikon jälkeen TNA:n X-Divarin kolme peruspilaria kohtasivat toisensa historian toisessa keskinäisessä 3-Way Matchissaan. Kertauksena vielä: marraskuussa Joe pieksi Danielsin veriseksi mössöksi, mistä Styles raivostui Joelle. Joulukuussa Joe voitti vyön Stylesiltä, ja Daniels teki comebackinsa (sekä face-turnin) hyökkäämällä Joen kimppuun. Aikaisemmat vihamiehet Daniels ja Styles aloittivat yhteistyön ja ottelivat jopa joukkueena Joeta vastaan. Uudet säröt alkoivat kuitenkin Final Resolutionissa, jossa Daniels haastoi Joen X-Divarin mestaruudesta. Ottelun lopussa Joe pieksi Danielsia todella brutaalisti ja iski tätä polvella päähän lukemattomia kertoja. Daniels oli tajunnan rajamailla, muttei silti suostunut luovuttamaan. Tuolloin Styles juoksi paikalle ja heitti pyyhkeen kehään Danielsin puolesta suojellakseen tätä. FR:n jälkeen Daniels oli raivoissaan Stylesille siitä, että tämä oli sekaantunut otteluun. Niinpä pari viikkoa myöhemmin hän sekaantui kiusallaan Stylesin ja Joen väliseen otteluun ja keskeytti ottelun heittämällä pyyhkeen kehään ”Stylesin puolesta”. Nyt sitten näitä kaikkia mahdollisia erimielisyyksiä sekä X-Divarin mestaruuden omistajuutta selviteltäisiin perinpohjaisesti.
Ei saatu tällä kertaa samanlaista klassikkoa kuin noin puoli vuotta aikaisemmin Unbreakablessa. Saatiin silti huippuluokan X-Divisioonan mestaruusottelu, johon nimenomaan TNA luultavasti pyrki tällä ottelulla. Tai ainakin itselleni tuli jo pelkästään tämän ottelun paikasta (ei ME eikä edes toiseksi viimeinen ottelu) ja ottelun suhteellisen vähäisestä hehkutuksesta sellainen olo, ettei TNA tahtonut edes yrittää luoda tälle sellaisia ennakko-odotuksia, että nyt nähtäisiin uusi Unbreakablen kaltainen klassikko. Ja siitä huolimatta tällä ottelulla oli todella vaikeat lähtökohdat: mitä nämä kolme voisivat enää tarjota yhdessä sen jälkeen, kun ovat jo yhdessä ottelussa antaneet kaikkensa? Aika vähän uutta ja ennennäkemätöntä tässä myös loppujen lopuksi tarjoiltiin, mikä oli mielestäni juuri se syy, ettei tämä on ”vain” neljän tähden ottelu. Se on siis tietenkin törkeän hyvin ja paljon enemmän kuin suurin osa otteluista ikinä pystyy olemaan, mutta tältä kolmikolta se on silti ”vain”. Joka tapauksessa nautin tästä ottelusta pirusti, katsoin mielenkiinnolla alusta loppuun ja olin oikein tyytyväinen ottelun päätteeksi. Vaikkei saatu klassikkoa, saatiin MOTN.
* * * *
Tag Team Match
Team Canada vs. Team 3D
Kuten kerroin joukkuemestaruusottelun taustatarinassa, Team 3D olisi nyt NWA Tag Team -mestarijoukkue ilman yhtä painihistorian typerimmistä buukkauksista – ja ilman Team Canadaa. Oikeastaan Devon ja Ray eivät olleet missään vaiheessa pitäneet kanadalaisporukasta pätkän vertaa. TNA-debyytistään lähtien he olivat mäiskineet tasaisesti myös Team Canadan kanssa, koska Coach D’Amoren johtama porukka kuului 3D:n inhokkilistalle kuuluvan Jeff Jarrettin suojeluskaartiin. Tähän saakka 3D:n ykkösvihollisjoukkue oli kuitenkin ollut AMW, koska 3D tahtoi viedä joukkuemestaruudet heiltä. Nyt kuitenkin kyseessä oli vielä jotain joukkuemestaruuksia tärkeämpää: kosto siitä, että Team Canada pilasi heidän varman mestaruusvoittonsa. Itse asiassa lopullisen päätöksen tästä ottelusta teki kuitenkin yleisö, joka sai äänestää TNA:n nettisivuilla, pitäisikö 3D:n kohdata tässä ppv:ssä AMW vai Team Canada. Yleisö valitsi kanadalaiset, joten tässä sitä oltiin. Bobby Rooden joukkueparina toimineesta Eric Youngista oli muuten tulossa koko ajan vainoharhaisempi ja pelokkaampi.
Täytyy todeta, että 3D:n kemiat tuntuivat heti ensinäkemältä pelaavan paljon paremmin yhteen Team Canadan kuin AMW:n kanssa. Kuten olen aikaisemmissa arvosteluissa jo todennut, AMW:n ja 3D:n meno on tuntunut koko ajan vähän väkinäiseltä. Vaikka otteluista on yritetty rakentaa isoja (mikä tosin meni ihan päin p***että viimeisimmällä kerralla lopetuksen paskuuden vuoksi), eivät joukkueet ole vain pelanneet yhteen niin saumattomasti, että painia olisi ollut puhtaasti ilo katsoa. Sen sijaan tästä 3D:n ja Team Canadan ottelusta ei edes yritetty tehdä rakenteeltaan tai buukkaukseltaan jättimäistä spektaakkelia, vaan kyseessä oli puhtaasti perinteinen joukkueottelu. Ja siitä huolimatta (tai juuri siitä syystä) tämä oli heti parempi ja viihdyttävämpi ottelu kuin 3D:n ja AMW:n kohtaamiset. Dudleyt toimivat oikein mainiosti yhteen Rooden ja Youngin kanssa, ja kaikki neljä saatiin näyttämään ottelussa erittäin hyvältä. Mitään kovin suurta tai hämmästyttävää ei nähty, ja ottelun rakennekin oli tosi tyypillinen. Siksi tämä ei nouse yli kolmen tähden, mutta mahdollisuuksia on tämän perusteella paljon enempäänkin. Ilahduttavan hyvä ottelu.
* * *
NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Christian Cage
Sitten oli illan Main Eventin ja muutenkin perhanan ison ottelun aika. Christian Cage oli tehnyt TNA-debyyttinsä marraskuun Genesiksessä, ja siitä lähtien oli selvää, että hän oli tullut TNA:han noustakseen NWA World Heavyweight -mestariksi. Jeff Jarrett ei ollut tästä innoissaan. Päämestaruuskuvioita ylivoimaisesti dominoineen Jarrettin mukaan Cage oli pelkkä ”midcard comedy act”, jolla ei ole mitään asiaa päämestaruusotteluun. Cage oli kuitenkin nopeasti vakuuttanut TNA:n hallinnon muun muassa päihittämällä Monty Brownin ppv-debyytissään. Viime kuun Final Resolutionissa Cage sai kunnian otella TNA-comebackinsa tehneen Stingin kanssa ottelussa, jossa he voittivat Jarrettin ja Brownin puhtaasti… Niin, hetkinen. Missäs Sting oikein on? Suurella rytinällä paluunsa FR:ssä tehnyt Sting teki Impact-debyyttinsä kaksi viikkoa ppv:n jälkeen. Promossaan Sting tiputti suuren pommin: hän oli paininut FR:n Main Eventissä vain voidakseen otella urallaan vielä yhden ison ottelun ja jättääkseen näyttävät hyvästit. Sting nimittäin ilmoitti eläköityvänsä painikehistä ja tahtoneensa tehdä tuon ilmoituksen juuri TNA:ssa. Stingin paluuta kammoksunut Jarrett oli tietenkin tästä ilmoituksesta ikionnellinen, mutta ilo jäi lyhyeksi, kun hänelle ilmoitettiin, että AAO:ssa hän joutuisi puolustamaan vyötä Christian Cagea vastaan. Lisäksi TNA:n johtoryhmä halusi tehdä tästä ottelusta täysin reilun, joten johtoryhmän käskystä mestaruuskomitean puheenjohtaja (ja Jarrettin kanssa viime aikoina kaveeraanut) Larry Zbyszko kävi ilmoittamassa kaikille rosterin painijoille, että kuka tahansa otteluun sekaantuva saisi potkut. Lisäksi TNA:n johtoryhmä oli hiljattain nimittänyt WWE:n ex-tuomarin Dave Hebnerin uudeksi johdon konsultiksi, ja nyt Daven ja Zbyszkon yhteispäätöksellä tämän ottelun erikoistuomariksi tuotiin Daven veli ja yksi painihistorian kuuluisimmista tuomareista Earl Hebner. Hebnerit olivat saaneet kesällä 2005 kenkää WWE:stä, ja nyt he olivat loikanneet TNA:han.
Mitäköhän tästä ottelusta pitäisi oikein sanoa? Aloitetaan vaikka siitä, että jos ottelun lopputulos olisi ollut toisenlainen, varmaan lähes jokainen TNA-fani olisi ollut aivan silmittömän raivoissaan tästä ottelusta. Nyt tämä kohtaaminen saa kuitenkin todella paljon anteeksi sen vuoksi, että kaikki päättyi hyvin. Sitä ennen moni asia oli kuitenkin mennyt aivan päin p***että. Miksi TNA mainosti koko tapahtuman ajan, että tämä on Täysin Puhdas Yksi Vastaan Yksi Ottelu Jossa Jokainen Otteluun Sekaantunut Saa Kenkää, jos sillä ei ollut pienintäkään aikomusta lunastaa tuota lupausta? Miksi h****tissä Gail Kim sai sekaantua otteluun sata kertaa ilman, että kukaan puuttui asiaan? Ja mitä ihmeen pelleilyä tämä Earl Hebnerin tuominen ottelun tuomariksi oikein oli? Tuntui, että TNA ei itsekään tiennyt, halusivatko he Hebnerin olevan lajin paras tuomari vai vuoden 1997 Screwjobissa ryvettynyt huijari. Puolet ottelusta Hebner oli jämpti tuomariäijä, joka pisti Jarrettin tiukalle, ja puolet ottelusta hän oli täysi pelle, joka ei huomannut mitään sekaantumisia. Kaikkein pahin hetki oli idioottimainen Sharpshooter-kohtaus, jonka selostajat saivat kuulostamaan siltä, että Hebner yritti tehdä Christianille ns. brethartit. Miksi h****tissä hän olisi tehnyt niin? Sitten tietty Hebner pistettiin pari kertaa tajuttomaksi, ja kehään tuotiin Mark Johnson, jonka Jeff Jarrett sai pahoinpidellä ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Argh, tässä ottelussa raivostutti kaikkein eniten se, että tämä oli (lopetusta lukuunottamatta) aivan samanlainen kuin kaikki muutkin Jarrettin mestaruusottelut, vaikka TNA niin kovasti lupasi jotain aivan muuta. No, painillinen anti oli sinänsä ihan hyvää, ja Christian osoitti tässä ottelussa olevansa kyllä ME-tähti. Jotain hyvää kaiken raivon keskellä.
* * ½
Vaikka tässä oli muutamia asioita pielessä (kuten ME:n idioottimainen buukkaus), oli AAO kokonaisuutena varsin onnistunut ja suorastaan isolta tapahtumal tuntunut väli-ppv. Tarjolla oli yksi huippuluokan ottelu, yksi hieno HC-brawlaus, useita hyviä joukkueotteluita, kiva X-Divarin spottailu ja tietenkin paskasta buukkauksesta huolimatta erittäin merkittävältä tuntunut ME kaikkine jälkifiilistelyineen. Kehnoja otteluita oli vain yksi. Kokonaisuus jätti siis oikein hyvän maun, mutta ei kuitenkaan niin hyvää, että Ok:n yläpuolelle päästäisiin. Vuoden paras ppv tähän mennessä silti.
Wikipedia: TNA Against All Odds 2006
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.9.2015
No Comment