2005ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Genesis 2005

Päivämäärä: 13.11.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa!


TNA:n ensimmäinen Bound For Gloryn jälkeinen ppv järjestettiin vain kolme viikkoa BFG:n jälkeen. Päivämäärä sattui olemaan 13.11.2005, joka on ikävä kyllä myös se traaginen päivä, jolloin Eddie Guerrero löytyi hotellihuoneestaan kuolleena. Niinpä tämä ppv oli heti alkuteksteissä omistettu Eddien muistolle, ja tapahtuman aikana muun muassa Konnan ja Team 3D muistivat Eddietä promoissaan. Varsinkin Eddien hyvin tunteneille painijoille tämän ppv:n veto Eddien kuolinpäivänä ei varmasti ollut ihan helppo tehtävä, mutta joka tapauksessa tapahtuma kulki alusta loppuun. Ppv:n selostajina tutut Don West ja Mike Tenay. Haastattelijana tutusti Shane Douglas.

Singles Match

Raven vs. PJ Polaco

No niin, tästä alkaa sitten virallisesti mestaruuskomitean puheenjohtajan Larry Zbyszkon heel-aikakausi ja samalla feud Ravenin kanssa. Kaikki alkoi siitä, kun Jeff Jarrett vei NWA World Heavyweight -mestaruuden Ravenilta Kanadassa järjestetyssä house show’ssa. Authority figurena toimiva Zbyszko oli buukannut tuon ottelun, ja sen jälkeen hän ei syystä tai toisesta ollut myöntänyt Ravenille rematchia. Mitään kovin järkevää selitystä tuohon ei missään vaiheessa Zbyszkolta saatu: miehillä oli tosin ollut erimielisyyksiä jo keväällä, jolloin Raven oli ollut vielä alhainen heel. Nyt Ravenista oli tullut yleisönsuosikki, mutta Zbyszko kääntyi silti häntä vastaan ja otti samalla itse inhokin roolin. Bound For Gloryssa Zbyszko ei päästänyt Ravenia ollenkaan Gauntlet Matchiin, jonka voittajasta tuli mestaruuden ykköshaastaja. BFG:n jälkeen ”lone wolf” Raven ja Zbyszko olivatkin olleet sitten pahasti nokikkain, ja tähän ppv:hen tultaessa tunteet olivat roihahtaneet vihan liekkeihin. Ppv alkoi sillä, kun Raven ja Zbyszko saapuivat kehään, ja Zbyszko tarjosi Ravenille kahta vaihtoehtoa: tämä joko kuittaisi eropaperit ja nostaisi muhkean palkkasekin tai jäisi TNA:han, jolloin Zbyszko tekisi hänen elämästään helvettiä. Zbyszko vielä aukoi Ravenille päätään jostain ”tyttöystävästä”, joka jäi kaikille mysteeriksi. Raven ei tietenkään halunnut lähteä, joten Larry ilmoitti, että hänellä olisi Ravenille luvassa runsaasti vastustajia tämän historiasta. Nyt luvassa oli aikaisemmin Justin Crediblenä tunnettu PJ Polaco, jota oli nähty TNA:ssa viimeksi vuonna 2003.

Aika erikoinen tapa avata ppv. Raven ja Credible – tai siis Polaco – eivät ole (ainakaan tässä vaiheessa uraansa) enää mitään tyypillisimpiä opener-painijoita, jotka saisivat räjähtävillä liikkeillä tai muuten nopealla meiningillä yleisön syttymään. Sitä paitsi tämä ottelu oli taustatarinaltaan tavallaan jopa turhan ”merkittävä” openeriksi. Kyse oli kuitenkin entisen päämestarin taistelusta ja yrityksestä päästä takaisin päämestaruuskuvioihin kiinni. Miksi tämä siis tungettiin openeriksi? Varsinkin kun ottelun painillinen anti oli varsin mitäänsanomatonta ja oikeastaan vielä heikompaa kuin olisin etukäteen ajatellut. Ehkä Polaco ei vain oikein ollut iskussa. Ehkä Raven ei ollut oikein iskussa. Ehkä miesten kemiat eivät oikein toimineet keskenään. Ehkä viisi minuuttia oli turhan vähän aikaa. Ehkä tämmöiset välipalalta maistuvat perussäännöillä käytävät ottelut eivät vain ole Ravenin tai Crediblen vahvimpia osaamisalueita. Oli miten oli, mutta tästä ottelusta ei jäänyt käteen käytännössä mitään. Ihan siedettävää mäiskintää, mutta painiotteluna aika heikko.

* ½ 

Six Sided Stick Fight Match
Special Referee: Kip James

Team Canada vs. 3 Live Kru

Voi kyllä vain. 3 Live Kru’n ja Team Canadan feud sen kuin jatkuu, vaikka mitään varsinaista syytä siihen ei ole edelleenkään kerrottu. Tai siis eiväthän 3LK ja Team Canada ole missään vaiheessa pitäneet toisistaan, mutta näiden kahden porukan suurimmat feudaukset käytiin jo alkuvuodesta, ja nyt ne on lämmitelty ihan tyhjästä uudelleen. Oikeastaan siis tämänkin ottelun varsinainen storyline-merkitys oli jälleen Kip Jamesissa: Kip haluaisi olla virallisesti osa 3LK:ta ja auttaa heitä parhaansa mukaan, mutta Konnan ei edelleenkään luota Kipiin. Kompromissina Kip James oli nyt sitten buukattu tähän otteluun tuomariksi, jotta hänen uskollisuuttaan voitaisiin testata. Ottelun stipulaatio (Six Sided Stick Fight) tarkoitti sitä, että joka kehäkulmaukseen oli kiinnitetty paalun päähän jääkiekkomaila, jota saisi käyttää, jos sen saisi sieltä poimittua omalla kehävuorollaan. Pitää muuten tässä kohtaa mainita, että aikaisemmin täysin normaalin oloinen Eric Young oli viime kuukausien aikana alkanut muuttua vähitellen todella hermostuneeksi ja pelokkaaksi, ja muut Team Canadan jäsenet tuntuivat hieman häpeävän häntä.

Heikon openerin jälkeen olisin toivonut jonkinlaista tasonnostoa otteluannissa, mutta toisin kävi. 3LK:n ja Team Canadan ottelu Bound For Gloryssa oli jo varsin väsyttävää katsottavaa, koska nämä kaksi porukkaa ovat painineet toisiaan vastaan niin monta kertaa ja yhdessäkään ottelussa ei ole nähty ikinä mitään päätä huimaavaa menoa. Niinpä on jotenkin käsittämätöntä, että TNA:n ainut järkevä käyttö Team Canadalle on se, että oikeasti lahjakkaat Eric Young ja Bobby Roode pistetään kuukaudesta toiseen painimaan BG Jamesin ja Konnanin tapaisia ukkoja vastaan. Tässäkin ottelussa Roode ja Young yhdessä Ron Killingsin kanssa väläyttivät pari ihan kivaa otetta, mutta muuten meno oli vielä asteen verran väsyneempää kuin BFG:ssä. Asiaa ei paranna se, että merkittävä osa ottelusta käytettiin niiden typerin jääkiekkomailojen poimimiseen ja niiden kanssa pelleilyyn.

* ½

Sitten olikin oikeastaan illan suurimman jutun aika. TNA oli viikkojen ajan hehkuttanut, että Genesiksessä nähtäisiin fiman historian suurimman signauksen debyytti. Marraskuun alkupuolesta lähtien IWC tuntui sitten olevan varma, että tuo suuri debytoija olisi Christian, koska mies oli juuri sopivasti lokakuun lopussa jättänyt WWE:n (teki muuten viimeisen esiintymisensä Taboo Tuesdayn backstagella ennen openeria – tuolloin jo ilman virallista sopimusta). Ja kun sitten uusi tunnusmusiikki alkoi soida, ja Christian Cageksi nimetty mies astui sisääntulorampille, kaikkien toiveet kävivät toteen. Christian oli todellakin vähintään yksi isoimmista – ellei se isoin – TNA:n kaappaus WWE:ltä tähän mennessä. Myös yleisö kävi aivan pähkinöinä ja chanttasi saman tien Christianin nimeä. Myös Cage itse näytti nauttivan tilanteesta täysin siemauksin. Kehässä Cage sitten promosi siitä, kuinka hän itse valitsi TNA:n ja kuinka hänelle oli tarjottu isoa sopimusta WWE:stäkin. Muutenkin Christian oletetusti ylisti TNA:ta ja dissasi WWE:tä (ihan kaikki kritiikki ei mielestäni ollut kovin osuvaa, mutta viittaus Vincen ällöttävään JR-angleen parin viikon takaa oli kyllä aika täydellinen heitto). Christian myös ilmoitti tulleensa TNA:han vain yhden tavoitteen kanssa: aikomuksenaan voittaa NWA World Heavyweight -mestaruus.

Lopulta Christianin keskeyttivät Team Canadan Scott D’Amore ja Bobby Roode. D’Amore näytti olevan aivan mehuissaan siitä, että juuri (kanadalainen) Christian oli TNA:n uusi signaus. D’Amore muistutti Christiania heidän henkilökohtaisesta historiastaan, ja lopulta D’Amore tarjosi paikkaa Team Canadassa. D’Amore vakuutti, että juuri Team Canadan avulla Christianista tulisi NWA World Heavyweight -mestari (vaikka tosiasiassa Team Canada oli nykyisen mestarin Jarrettin näkyvin apurijoukko). Christian sanoi tarvitsevansa miettimisaikaa, jolloin Bobby Roode hermostui ja alkoi aukoa Christianille päätään siitä, että tämä vain kuvittelee istuvansa katettuun pöytään. D’Amore rauhoitteli Roodea ja sanoi, että Christianilla on tämä ilta miettimisaikaa: D’Amore tarvitsee vastauksen show’n loppuun mennessä. Sen jälkeen D’Amore ojensi Christianille Team Canadan paidan, ja Christian sanoi, että se näyttää olevan oikeaa kokoa, mutta hänen pitää vielä tarkastaa, sopiiko se hänelle. Ai vitsi, Christian oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista piristysruiskeista TNA:lle ja sopi näihin aikoihin paljon paremmin TNA:han, kun WWE ei osannut käyttää miestä oikein.

Singles Match

Jeff Hardy vs. Monty Brown

Tämä ottelu oli viralliselta nimeltään ”Contender’s Match”, mutta käytännössä se ei tarkoittanut mitään. Contender’s Match on siis täysin eri asia kuin #1 Contender’s Match. Tämän ottelun voittajalle ei siis ollut luvassa automaattisesti NWA World Heavyweight -mestaruusottelua, eikä TNA niin missään vaiheessa väittänytkään. Sen sijaan Mike Tenay ja Don West höpisivät taas mystisistä ”mestaruusrankingeista” ja siitä, kuinka tämän ottelun voittaja kipuaisi niissä hurjasti ylöspäin ja olisi varmasti tosi lähellä saada mestaruusottelun. No, parempi sentään näin kuin vielä alkuvuoden Against All Oddsissa, jossa Hardyn ja Abyssin välillä nähtiin ykköshaastajuusottelu, jonka voittaja ei saanut koskaan mestaruusottelua. Nyt tämän ottelun voittajalle ei ollut edes virallisesti luvattu mitään. Hardy ja Brown olivat vain TNA:n vakiokalustoon kuuluvia päämestaruuskuvioiden kintaalla pyöriviä painijoita, jotka olivat molemmat odottaneet mestaruusottelumahdollisuuttaan kuukausikaupalla ja jotka eivät pitäneet toisistaan tipan tippaa. Nyt molemmilla oli arvokas paikka osoittaa olevansa parempi kuin toinen.

No niin, Christian Cagen tuoman tasonnoston jälkeen otteluissakin päästiin sentään oikeaan suuntaan. Ei tämä Brownin ja Hardynkaan ottelu ollut vielä mikään esimerkillinen suoritus, mutta tämä oli jo paljon lähempänä ppv-tasoista painia. Oikeastaan tämän ottelun suurin ongelma oli se, että tämä haluttiin hoitaa liian nopeasti alta pois. Aikaa oli selvästi liian vähän, ja muutenkin ottelusta paistoi läpi merkityksettömyys. Selitin jo kaiken oleellisen tuosta ”Contender’s Match” -tittelistä, ja tuo sama filleriyden tunne näkyi ikävästi myös ottelussa: tälle ei ollut tosiaan tarpeeksi aikaa, jotta ottelusta olisi saatu rakennettua merkittävää, vaan sekä alkurakentelusta että lopputaistelusta oli typistetty harmillisesti sen verran, että viihdyttävästä painikokonaisuudesta jäi hieman valju maku. Harmi, koska Brown ja Hardy tuntuivat pelaavan yllättävän hyvin yhteen, ja pidemmällä kestolla tästä taistelusta olisi voinut tulla oikeasti hyvä mäiskintä.

* * ½ 

Elimination X Match

Samoa Joe & Alex Shelley & Roderick Strong & Christopher Daniels vs. Matt Bentley & Austin Aries & Sonjay Dutt & Chris Sabin

Johan oli samaan otteluun isketty roppakopallinen huippulahjakkaita X-Divisioonan painijoita. Mitään varsinaista taustatarinaa tällä ei ollut, vaan kyseessä oli enemmänkin X-Divisioonan näytösottelutyylinen kohtaaminen. Stipulaationa oli Elimination X, joka käytännössä siis tarkoitti samaa kuin Survivor Seriesissä nähtävät eliminointiottelut. Saattaa siis olla, että tämä oli pientä TNA:n nokittelua WWE:lle vain pari viikkoa ennen Survivor Seriesiä. Molemmissa joukkueissa oli yksi huomionarvoinen seikka: face-porukassa Chris Sabinin, Sonjay Duttin ja vähitellen TNA-paikkansa vakiinnuttaneen Austin Ariesin seurana oli Sabinin pitkä aikainen vihamies Matt Bentley. Ilmeisesti Bentleystä oli vähän vahingossa tullut viime viikkoina yleisön suosikki, ja nyt mies oli yhdessä Tracin kanssa kääntynyt virallisesti faceksi, ja hän pystyi yhdessä Sabinin kanssa jopa ihan sulavaan yhteistyöhön. Sen sijaan ihan samaa ei voi sanoa heel-porukan Christopher Danielsista ja Samoa Joesta. Joe ei oikein tykännyt siitä, että Daniels oli ilmoittautunut ”Ministryksi” nimeämänsä porukan johtajaksi, ja esimerkiksi ottelua edeltäneessä backstage-haastattelussa Joe ei ollut ollenkaan mukana. Daniels kuitenkin vakuutti Shelleylle ja Strongille, että hän oli puhunut Joen kanssa ja että ottelussa he pystyisivät yhteistyöhön.

Aloitetaan ilmiselvyyksistä: tietenkin tämä oli tähän mennessä heittämällä illan paras ottelu, jossa nähtiin upeita liikkeitä ja aivan perkeleellisen kovaa meininkiä. Silti on todettava, että kaikesta hyvyydestään huolimatta tämä oli ainakin minulle pienoinen pettymys. Kun ottelu oli alkamaisillaan, ajattelin TNA:n näyttävän WWE:lle tällä hieman filleriltä haiskahtavalta 8 X-Divarilaisen mäiskinnällä, kuinka ne Survivor Series -tyyliset eliminointiottelut hoidetaan. Siihen TNA ei kuitenkaan tällä ottelulla ainakaan minusta pystynyt. Suurin syy siihen oli se, että mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enememmän sen flow tuntui yllättävän tökkivältä. Ensimmäiseen eliminointiin asti (eli lähes ensimmäiset 10 minuuttia) ottelu oli aivan pirukasta showcase-meininkiä, jossa kaikki kahdeksan pääsivät näyttämään parasta osaamistaan, ja jokainen väläytti huikeita liikkeitä. Olin aivan täpinöissäni. Sitten tuli ensimmäinen eliminaatio, flow katkesi hetkeksi, eikä se oikein palautunut missään vaiheessa. Hetkittäin se oli aina lähellä palata, kun kaksi painijaa yltyivät hienoihin suorituksiin, mutta jotenkin ottelun loppupuolella ei vain päästy sellaiseen hämmästyttävän sulavaan menoon, josta X-Divari on tuttu. Lopetuskin oli vain… hyvä. Kokonaisuutena tämä oli toki ehdottomasti hieno ottelu, koska tässä nähtiin enemmän upeaa painia kuin WWE:n viime vuosien CW-otteluissa yhteensä, mutta silti tästä puuttui nyt se jokin. Ottelun jälkeen nähtiin sitten ehkäpä X-Divisioonan historian brutaalein beatdown, kun Joe pieksi Danielsin sairaalakuntoon. Lisää tästä tulevissa arvosteluissa.

* * * ½ 

No DQ Match

Abyss vs. Sabu

Jos joku ei vielä tiennyt: Abyss ja Sabu eivät pitäneet toisistaan. Unbreakablessa kaksikko oli otellut verisen No DQ Matchin. Bound For Gloryssa molemmat olivat olleet mukana väkivaltaisessa Monster’s Ball Matchissa. Ja yhä edelleen näiden kahden välit olivat jollain tavalla niin selvittämättömät, että tätä kahden väkivaltaa rakastavan friikin feudia oli jatkettava. Uusimpana käänteenä oli nyt se, että BFG:n jälkeen Impactissa Sabu oli löytänyt Abyssin heikon kohdan. Sabu oli nimittäin ilmestynyt kehään kätensä käärittynä piikkilankaan, ja tämä oli saanut Abyssin kauhun valtaan. Tässä ppv:ssä Abyssin manageri James Mitchell kertoi, että Abyssin piikkilankakauhu johtui tämän lapsuustraumoista ja että Abyss oli nyt parhaansa mukaan yrittänyt toipua niistä. Tämä ppv:hen buukattu ottelu oli tietenkin No DQ Match, joten myös (rakkautta ja) piikkilankaa saatettaisiin hyvin nähdä.

Nyt alkaa TNA:n HC-meno maistua vahvasti toistolta. Muistaako TNA itsekään buukanneensa vain kaksi kuukautta aikaisemmin käytyyn ppv:n tismalleen saman ottelun tismalleen samalla stipulaatiolla? Silloin Abyssin ja Sabun No DQ-mäiskintä tuntui vielä hieman tuoreelta ja varsin viihdyttävältä, mutta nyt käytännössä kaikki tämän ottelun tarjoama meno oli vain toistoa joko tuosta ottelusta tai edellisen kuukauden hienosta Monster’s Ball Matchista. Jos ainut lisä koko ottelussa oli Sabun tuoma piikkilanka (ja Abyssin idioottimainen piikkilankapelko), jota hyödynnettiin tasan ja ainoastaan loppuspotissa, ei se vielä oikeuta minun silmissäni kokonaisen ottelun uusintaan. Minulla ei ole edelleenkään mitään HC-otteluita vastaan, ja minun puolestani niitä voidaan aivan hyvin käydä jokaisessa ppv:ssä. Edelyttäisin kuitenkin silloin buukkaajilta edes hitusen vertaa omaperäisyyttä niin, että jokaisen kuukauden ottelu tuntuisi jollain tavalla erilaiselta kuin aikaisemmin käyty. Nyt tämä ihan hyvä HC-mäiskintä oli vain samaa vanhaa.

* * ½

TNA X Division Championship

AJ Styles (c) vs. Petey Williams

Bound For Gloryn Ultimate X Match oli päättynyt varsin kontroversiaalisti, kun rakenteista roikkunut X ei ole pysynyt kiinni, ja lopulta Williams oli voittanut ottelun nappaamalla käteensä katosta tippuneen X:n. Ottelun kaksi muuta osanottajaa Sabin ja Bentley eivät tätä ykköshaastajuuden voittotapaa sulattaneet, joten Impactissa järjestettiin uusintaottelu, ja lopulta Williams voitti myös sen – tällä kertaa täysin rehdisti. Niinpä Petey Williams oli X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastaja, ja hän pääsi haastamaan itsensä AJ Stylesin, joka oli tämän vuoden ensimmäisessä ppv:ssä voittanut mestaruuden juurikin Petey Williamsilta Ultimate X Matchissa, jossa mukana olivat myös Bentley ja Sabin. Historiaa Stylesillä ja Williamsilla kyllä siis riitti. Lisäksi molemmilla oli oma tappava finisherinsä, ja parin viime viikon ajan kaksikko olikin kilvoitellut siitä, kumpi olisi lopulta tuhoisampi. Ppv:tä edeltävässä Impactissa oli järjestetty miesten välinen Styles Clash vs. Canadian Destroyer Match, jonka voittaisi se, joka iskisi ensin finisherinsä toiselle. Williams onnistui voittamaan Team Canadan sekaantumisen jälkeen. Olisiko se merkki myös tämän mestaruusottelun lopputuloksesta? Ennen tätä ottelua AJ:ltä kuultiin muuten promo (aika harvinaista Stylesiltä), jossa hän haukkui kovin sanoin Samoa Joeta aikaisemmin illalla nähdystä verisestä beatdownista ja X-Divisioonan kirjoittamattomien sääntöjen (vastustajan kunnioittamisen) rikkomisesta.

Tämän ppv:n ja tällä hetkellä vähän laajemminkin TNA:n X-Divisioonan ongelma on itsensä toistavuus. Yksittäiselle ppv:lle se ei ole vielä kovin huolestuttava uutinen, mutta kokonaiselle X-Divarille tilanne on vähän ikävämpi. Aloin miettiä ennen ottelua, miksi Styles vs. Williams kuulostaa niin tutulta mestaruusottelulta, ja tajusin, että täsmälleen sama ottelu käytiin X-Divisioonan mestaruudesta tasan vuosi sitten järjestetyssä Victory Roadissa. Paljon ei ole vuodessa edetty. Jos Samoa Joe ei olisi tehnyt debyyttiään vuoden 2005 aikana X-Divari olisi ollut todella pahasti jumittunut paikoilleen. Toki Alex Shelleyn, Roderick Strongin ja Austin Ariesin tapaiset kaverit ovat nousseet kuvioissa, mutta heidän roolinsa on silti ollut aika pientä. Nyt kaivattaisiin tuoreita nimiä – ja ennen kaikkea tuoreita feudeja. En voi silti väittää, että tässä ottelussa olisi ollut yhtään mitään vikaa. Williams ja Styles tietävät kyllä mitä tehdä, ja he ovat ehtineet hioa myös keskinäisen kemiansa kuntoon. Ongelma vain oli, että Stylesin hurjaa Flip Divea ja vain pari minuuttia sen jälkeen saman miehen vastaanottamaa rajua apronilta suoraan teräskaidetta päin heitettyä German Suplexia lukuun ottamatta tässä ei nähty mitään oikeasti uutta. Ottelun tempokin oli yllättävän rauhallinen, joten hienoista painisuorituksista ja pitkästä kestosta huolimatta tällä ei päästä huippuluokkaan.

* * * ½

Six Man Tag Team Match

Jeff Jarrett & America’s Most Wanted vs. Rhino & Team 3D

Mistä tunnistaa todellisen väli-ppv:n? Siitä, ettei siinä puolusteta edes päämestaruutta. Illan ainoaksi mestaruusotteluksi jäi siis X-Divisioonan mestaruusottelu, kun sekä joukkuemestarit että NWA World Heavyweight -mestari olivat kiinni tässä kuuden miehen sodassa. Ja niin – päämestarihan tähän ppv:hen tultaessa oli jälleen kerran Jeff Jarrett. Oi kyllä: Rhino sokeerasi koko TNA-yleisön Bound For Gloryssa voittamalla mestaruusvyön Jarrettilta, mutta vain kaksi viikkoa myöhemmin Impactissa Jarrett voitti vyönsä takaisin America’s Most Wantedin ja Gail Kimin avustuksella. Ei siis liene epäselvää, että Rhino ja ppv-otteludebyyttinsä tekevä Team 3D janosivat kostoa. Jarrettin ja AMW:n johtama heel-poppoo oli nöyryyttänyt näitä kolmea facea moneen otteeseen ja yrittänyt jopa pistää Team 3D:n heti alkuunsa ulos painikartalta. Heelit eivät kuitenkaan olleet onnistuneet tehtävässään, sillä Team 3D ja Rhino olivat yhä mukana kuvioissa. Ja he olivat vihaisempia kuin koskaan. Tämän ottelun ei alun perin pitänyt olla mikään HC-ottelu, mutta tuomari Rudy Charles päätti heti ottelun alussa sallia kaiken mahdollisen, joten tästä tuli sitten aikamoinen mäiskintä.

Nyt pitää antaa TNA:lle kehuja siitä, että kerrankin (en edes muista milloin näin olisi ollut viimeksi) illan positiivisin yllättäjä oli Main Event, joka liittyy suoraan päämestaruuskuvioihin! TNA:ssa on aivan liian harvinaista sekin, että päämestaruuskuvioiden ottelut olisivat edes jollain tavalla viihdyttäviä, vaan yleensä juuri niiden takia tässä vuonna 2005:kin on muutamasta ppv:stä jäänyt paljon huonompi maku suuhun kuin olisi muuten jäänyt. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin päinvastainen: ME-kuviot paikkasivat muuten valjua tapahtumaa. Vaikka inhoankin Jarrettia päämestarin roolissa, nyt näin Rhinon, Team 3D:n ja viimeisimpänä Christian Cagen debyytin jälkeen on oikeasti sellainen olo, että näihin kuvioihin saadaan tuoreutta. Tämä kuuden miehen mäiskintä oli (minulle täysin yllätyksellisesti) perhanan viihdyttävä HC-mäiskintä, jossa erityisesti heelit ottivat rajua bumppia. Hienosti hoidettu joukkotappelu, jossa edes kovin oleellisia bumppeja ei missattu, vaikka parhaimmillaan kolme tappeluparia pyöri aivan eri puolella areenaa. Samalla tässä myös onnistuttiin kertomaan semmoista vihantäyteistä tarinaa. Hitto, minä tykkäsin tästä. Ainoastaan lopetuksesta hieman miinusta, koska ihan loppua kohti se pahin vihaisuus ja väkivaltaisuus vähän hyytyi, ja lopetus oli ainoastaan ”ihan hyvä”. Joka tapauksessa HC-brawlina tämä oli paljon pirteämpi ja viihdyttävämpi kuin Abyss vs. Sabu. Hyvää työtä TNA! Tämän ilahduttavan ottelun päätteeksi nähtiin sitten Christian Cagen valinta. Kun Team Canada oli rynnännyt kehään beatdownia varten, paikalle saapui myös Christian – Team Canada -paita päällään! Tuo kuitenkin paljastui kusetukseksi, kun Christian yllättäen pieksi kaikki Team Canadan jäsenet ja auttoi faceja hakkaamaan heelit. Christian oli valintansa tehnyt.

* * * ½


Jos Christian Cage ei olisi tehnyt debyyttiään tässä ppv:ssä, olisi koko tapahtuma ollut täysin yhdentekevä. Jotkut arvioitsijat (mm. What, johon on aina helppo verrata) pitivät tätä tapahtumaa jotenkin erittäin onnistuneena, ja What mm. kehui tätä paljon paremmaksi kuin Bound For Glory. Minun on todella vaikea ymmärtää tuota näkemystä, kun koko ppv oli käytännössä pelkkä filleri. Tässä ei ollut mitään sitä merkittävyyden tuntua kuin BFG:ssä, eikä tässä nähty myöskään yhtään huippuottelua kuten BFG:ssä. Onneksi sentään meille tarjoiltiin kolme tasavahvaa hienoa ottelua, koska ilman niitä tämä olisi ollut aivan auttamatta kehno tapahtuma. Erityisesti tapahtuman alku oli todella laiska. No, nipin napin tämä väli-ppv nousee kuitenkin Ok:n puolelle.

Wikipedia: TNA Genesis 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 14.7.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Taboo Tuesday 2005

Next post

Arvio: WWE Survivor Series 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.