2005ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Hard Justice 2005

Päivämäärä:

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 775

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa!


TNA:n alkuvuoden isoin tapahtuma oli ollut huhtikuussa nähty Lockdown, ja kesäkuussa odottaisi paljon jo etukäteen hehkutettu vuosijuhlatapahtuma Slammiversary. Niinpä tällä toukokuun Hard Justicella oli kohtalona joutua varsin selväksi väli-ppv:ksi. Myöhempinä vuosina Hard Justice saisi Hardcore-lisänimen, kun TNA yritti kopioida WWE:n ECW Reunionia, mutta tuohon oli vielä aikaa usean vuoden verran. Selostajinamme… tiedätte kyllä ketkä. Sen sijaan haastattelutiimissä oli tapahtunut muutoksia: sen enempää Shane Douglasia kuin Scott Hudsonia ei nähty haastattelemassa painijoita, vaan haastattelijan paikan oli vaihteeksi ottanut taas Terry Taylor.

Tag Team Match

Team Canada vs. Apolo & Sonny Siaki

Illan openerina nähtiin tosi kummallinen kohtaaminen. Apolo ja Sonny Siaki olivat siis jatkaneet Lockdownissa alkanutta joukkueyhteistyötään viimeisen kuukauden aikana, ja ilmeisesti he olivat keränneet viime viikkojen aikana ihan merkittäviä voittoja tililleen. Puertoricolaisen ja samoalaisen muodostama kansainvälinen joukkue tavoitteli varmasti paikkaa joukkuemestaruusottelussa, mutta entiselle joukkuemestariporukalla Team Canadalla oli ikävä kyllä samanlaiset aatteet. Niinpä nämä kaksi joukkuetta pistettiin toisiaan vastaan, ja mahdollisesti voittajille olisi tarjolla paikka mestaruusottelussa. Näin ainakin Mike Tenay ja Don West epäilivät.

TNA ei ole tajunnut openereiden merkitystä oikein samalla tavalla kuin WWE. Pikainen tarkistukseni osoittaa, ettei yksikään vuoden 2005 TNA:n ppv:n opener ollut ylittänyt edes kolmen tähden rajaa, eikä tästä ottelusta ollut muuttamaan tuota suuntausta. Sinänsä toki TNA:n ppv:t ovat olleet ihan hyvää settiä, mutta jostain syystä tapahtuman käynnistyminen on aina kestänyt huomattavan paljon kauemmin kuin WWE:n ppv:eillä. Tälläkin kertaa meille tarjoiltiin jostain syystä täysin merkityksetön opener, jossa jälleen kerran katsojille yritettiin pakkosyöttää painikyvytöntä Apoloa. Lähes kaikki Apolon touhu kehässä oli todella kömpelön ja typerän näköistä, mutta onneksi hänen parinaan oli sentään ihan ok Sonny Siaki. Ennen kaikkea onneksi vastassa olivat Petey Williams ja Eric Young. Kanadalaiskaksikko teki ottelun aikana töitä ihan perkeleesti. Williams ja Young ottivat näyttävää bumppia ja väläyttivät hienoja liikkeitä, minkä ansiosta tämä varsin katkonaisesti edennyt ja kokonaisuutena turhaksi jäänyt ottelu oli sentään ok koitos. Paremminkin olisi silti voinut ilta alkaa.

* * 

Mixed Tag Team Match

Michael Shane & Trinity vs. Chris Sabin & Traci

No nyt oli taas todellista draamaa tarjolla. Kuten on varmaan käynyt jo selväksi viime kuukausien arvosteluista, Traci ja Trinity olivat toimineet viime kuukausien ajan Director of Authority Dusty Rhodesin apulaisina, mutta he eivät voineet sietää toisiaan. Niinpä he olivat mitelleet paremmuudestaan muun muassa tuomalla legendaariset Phi Delta Slamin ja Harrisin veljekset ottelemaan puolestaan vastakkain. Lockdownissa Trinity teki tosi halpamaisen tempun alkamalla manageroida Michael Shanea, joka oli ollut vuoden 2005 loppuun asti tiivissä yhteistyössä Tracin kanssa. Traci ei voinut sietää tällaista Shanen ja Trinityn petturuutta, ja niinpä hänen välinsä Trinityn kanssa kiristyivät entisestään. Onneksi myös Traci löysi uuden manageroitavan, kun hän alkoi pyöriä yhdessä Chris Sabinin kanssa. Kuin sattumalta Sabin ja Shane olivat muutenkin olleet toistensa kimpussa jatkuvasti X-Divarin kuvioissa, joten neliödraama oli kerralla valmis. Nyt sitten Traci ja Trinity pääsivät samaan kehään, ja molemmilla oli joukkueparinaan oma manageroitava X-Divarin painija.

TNA:n naisten divisioona oli kyllä pitkän aikaa todella surullinen käsite. Käytännössä Trinity ja Traci olivat ainoat jotenkin painikykyiset naiset, eikä Tracinkaan taidoissa varsinaisesti ollut kehumista. Mihin se vuoden 2004 lopulla debytoinut Jacqueline oikein katosi? No, nyt saatiin pitkästä aikaa nähdä taas vähän naisten painia, kun TNA pisti pystyyn Mixed Tag Team Matchin. Onneksi kuitenkin tässä ottelussa Tracin ja Trinityn välienselvittely jäi varsin pieneen rooliin, ja pääosuuden ottelusta hoitivat Shane ja Sabin, jotka tarjoilivatkin varsin viihdyttävää X-Divisioonan painia. Ongelma oli tosin se, että Sabinin ja Shanen yhteenottoja on nähty vuosien aikana TNA:ssa aika paljon, eikä tässä alakortin pikkuottelussa näiltä kahdelta nähty mitään, mitä ei olisi nähty aikaisemmin. Shane ja Sabin pitivät kuitenkin ottelun temmon viihdyttävänä ja saivat naisten lyhyet osuudetkin näyttämään ihan siedettäviltä. Niinpä olisin antanut tälle arvosanaksi sellaisen ihan mukavan **½:n, mutta puolikas tippuu lopulta pois ihan sen takia, että TNA:n oli saatava lopetukseen taas niin idioottimainen swerve ettei mitään järkeä.

* *

Raven’s House of Fun Match

Raven vs. Syxx-Pac

TNA:n nimiongelmat sen kuin jatkuvat: tässä tapahtumassa Shanen ja Outlaw’n otteluiden lisäksi myös Sean Waltmanin nimeä oli pitänyt sensuroida, koska osassa tapahtumaa häntä oli kutsuttu (Syx)X-Paciksi, mitä WWE ei sulattanut. Sitä paitsi Syxx-Pac Waltmanin ei pitänyt edes olla alun perin mukana tässä ottelussa. Hard Justiceen oli nimittäin oikeasti buukattu ottelu vihamiesten Ravenin ja Jeff Hardyn välille, mutta Hardy päätti tehdä tulevina vuosina harmittavan tyypilliseksi muuttuvan hardymaisen tempun, eli jättää saapumatta paikalle ollenkaan. Ppv:hen oli kuitenkin ehditty pitkään mainostaa Raven’s House of Fun Matchia (eli käytännössä HC-ottelu, jossa kehäalue oli täytetty kaikilla erilaisilla aseilla ja jossa yhdelle kehäsivustalle oli pystytetty teräshäkin seinämä). Niinpä TNA ei voinut jättää ottelua pois kortista, vaan viime hetkellä ilmoitettiin, että Raven kohtaisikin ottelussa Syxx-Pacin. Mitään taustaa miesten välillä ei ollut, mutta ennen ottelua Raven veti backstagella upean promin, jossa hän muun muassa lupasi syövänsä Waltmanin silmämunan, jos saisi siihen mahdollisuuden.

Kuka tässä Jeff Hardya kaipaakaan, kun aivan yhtä pätevää ja säväyttävää sekä itse asiassa jopa hieman raikkaampaa HC-painia saadaan ilman häntä? Tarkemmin kun miettii, ehkä Hardyn olisikin kannattanut olla läsnä vain joka toisessa ppv:ssä, niin välillä muutkin tyypit olisivat päässeet vetämään enemmän HC-otteluita ja sitten myös ne Hardyn tutut high flying -spotit olisivat tuntuneet taas enemmän ihmeellisiltä. Inflaatio on nimittäin varsin oikea sana kuvaamaan ”Jeff Hardy hyppää jostain korkealta Swanton Bombilla vastustajansa päälle pöydän läpi” -spottia, joka oli nähty tähän asti jokaisessa vuoden ppv:ssä. Nyt sitä ei nähty, vaan sen sijaan meille tarjoiltiin Raven ja Waltman Syxx-Pac vetämässä hämmästyttävän väkivaltainen ja juuri sen takia pirun hyvin toimiva HC-ottelu. Jos vain typerä käsirautakikkailu ja Dusty Rhodes vapauttamassa Syxx-Pac pois raudoista olisi voitu jättää väliin, olisi puhuttu jo parhaasta HC-ottelusta TNA:ssa miesmuistiin. Nytkin puhutaan hienosta rymistelystä, jossa nähtiin kaikki, mitä tällaisessa ottelussa tarvitsee nähdä. Ehdin jo monta kertaa luulla, että ottelu päättyisi, mutta se vain jatkui. Kumpikaan ei pelännyt bumpin ottamista, ja loppuspottikin oli tosi yllättävä. Hyvää työtä.

* * * ½ 

Tag Team Match

Monty Brown & The Outlaw vs. Diamond Dallas Page & Ron Killings

Tässä ottelussa oli taustalla oikeastaan kaksi eri feudia. Monty Brownin ja DDP:n kuvio sai alkunsa Destination X:ssä, jossa Brown puukotti DDP:tä selkään aiheuttamalla tälle tappion mestaruusottelussa Jarrettia vastaan. Heel-turninsa jälkeen Brown liittoutui Jarrettin ja The Outlaw’n kanssa, ja siitä lähtien DDP oli janonnut kostoa entiseltä ystävältään. Nyt he kohtaisivat toisensa, mutta eivät kuitenkaan Singles Matchissa. Ottelun toinen kuvio nimittäin liittyi 3 Live Krun ongelmiin. Siitä lähtien kun The Outlaw oli tehnyt TNA-debyyttinsä, oli 3LK ajautunut sisäisiin ongelmiin. Erityisesti Konnan oli varma, että BG James liittoutuisi yhteen entisen pitkäaikaisen joukkuekaverinsa kanssa ja puukottaisi häntä sekä Killingsiä selkään. BG James oli yrittänyt viime kuukausien aikana vakuutella lojaaliuttaan, muttei ollut onnistunut siinä kummoisesti, sillä hän oli muun muassa vahingossa täräyttänyt Konnanin tajuttomaksi kitaralla yrittäessään lyödä Outlaw’ta. Nyt BG Jamesin oli tarkoitus painia DDP:n kanssa Jarrettin apurikaksikkoa vastaan osoittaakseen, että hän on oikeasti 3LK:n puolella ja The Outlaw’ta vastaan. Juuri ennen ottelua James oli kuitenkin laittanut DDP:lle viestiä, ettei hän ehdi otteluun ”matkustusongelmien” vuoksi. Tämä oli selvästi workattu poissaolo (toisin kuin Hardyn tilanteessa), ja niinpä 3LK sai taas lisäsyytä Jamesin luotettavuuden epäilyyn. Ron Killings yritti kuitenkin epätoivoisesti pitää porukkaansa kasassa, ja niinpä hän ilmoitti paikkaavansa Jamesia tässä ottelussa DDP:n joukkueparina.

Aika yhdentekeväksi jäi tämä ME-kuvioiden kintaalla pyörivien tyyppien välienselvittely. Kuten jo Lockdownin ja Destination X:n arvosteluissa sanoin, heel-turn oli varmaan huonoin ratkaisu, mikä Monty Brownin uralle pystyttiin tekemään. Tuohon saakka Brown oli törkeän over face, jolla oli mahdollisuudet aivan mihin tahansa, mutta nyt hän oli vain varsin turha midcard-heel, joka taggaili Outlaw’n kanssa ja yritti auttaa Jeff Jarrettia. Ihan kuin Brownin kehäotteistakin olisi turnin yhteydessä kadonnut osa intensiivisyydestä. Ainakaan tässä ottelussa Brown ei nättiä lopetusta lukuunottamatta jäänyt mitenkään mieleen. Outlaw’n ja 3 Live Krun välienselvittely jäi tässä ottelussa aika vähäiseksi BG Jamesin poissaolon takia, mutta eipä tuo meno nyt kovin kummoista tämän ottelun perusteella ollut. Killingskin oli yllättävän laiskan oloinen. DDP teki ehkäpä ottelun parhaan suorituksen, mutta konkaribrawlerin suorituksen hohdokkutta vähensi puolestaan lopun idioottimainen buukkaus, jossa DDP taisteli yksin neljää painijaa vastaan täysin tasaväkisesti. Tuomaria ei edes kiinnostanut diskata heelejä, vaikka Phi Delta Slam saapui täysin näkyvästi pieksemään DDP:tä. Huoh. Ehkä tämä sitten pitää sallia tällä kertaa, koska tämä ppv jäi DDP:n viimeiseksi TNA-esiintymiseksi ikinä. No, kritiikistä huolimatta sellainen perus-ok entertainment brawl, mutta näitä on vain nähty vähän turhan paljon.

* * 

NWA Tag Team Championship

The Naturals (c) vs. America’s Most Wanted

Tällä ottelulla oli poikkeuksellinen ja samalla hyvin surullinen taustatarina. Kuten jo Lockdownissa kerroin, Chris Candido oli menehtynyt vain pari päivää Lockdownin jälkeen. Ennen traagista kuolemaansa Candido oli kuitenkin ehtinyt osallistua Impactin nauhoituksiin, joissa hän auttoi manageroimaansa Naturals-joukkuetta voittamaan joukkuemestaruudet America’s Most Wantedilta. Show nauhoitettiin tiistaina, ja Candido kuoli torstaina. Tuo tiistaina nauhoitettu Impact lähetettiin perjantaina, jolloin Candido oli siis ollut jo kuollut. Tämä ottelu olikin omistettu Candidon muistolle, ja ppv:n alussa oli kuultu vielä kymmenen kellon lyöntiä Candidon kunniaksi. Tässä ottelussa Naturals pyrki osoittamaan kaikille katsojille, että he pystyisivät säilyttämään joukkuemestaruutensa myös aivan kahdestaan, vaikka vastaan asettuikin TNA:n historian menestynein joukkue. AMW oli varma, että Naturalsien joukkuemestaruuskausi jäisi lyhyeksi.

Ilmeisesti TNA yritti hakea tähän otteluun jotain poikkeuksellisen suuren ottelun tuntua esimerkiksi sillä, että joukkueet mäiskivät toisiaan useamman minuutin ajan ringsidellä ja yrittivät ottaa fanejakin mukaan kamppailuun. Jotenkin tuntui siltä, että nimenomaan Chris Candidon muistolle omistamisen vuoksi tätä ottelua venytettiin vähän turhan pitkään ja hiukan omituisella tavalla (tuo ringside-mäiskintä kävi nopeasti vähän tylsäksi), vaikka tiiviimpi ja intensiivisempi ottelu olisi toiminut paremmin. Naturals ja AMW ovat aikaisemmin otelleet toistensa kanssa todella hienoja joukkuemestaruuskamppailuita, mutta tämä kohtaaminen ei yltänyt samalle tasolle. Kovan yrityksen ja muutaman näyttävän spotin ansiosta tämä oli kylläkin hyvä kamppailu, joka jatkoi TNA:n joukkuedivarin toimivaa putkea, mutta ei tällä tosiaan päästy AMW vs. Team Canada -kohtaamisten tasolle. Ehkä karismattomista Naturalseista ei ole vain kantamaan tällaisten ”suurten otteluiden” viittaa harteillaan.

* * * 

TNA X Division Championship

Christopher Daniels (c) vs. Shocker

TNA:n luchadore-tulokkaasta Shockerista oli tullut X-Divarin mestaruuden ykköshaastaja sen jälkeen, kun hän oli voittanut Lockdownissa järjestetyn Xscape Matchin. Viikkojen ajan Shocker puhui siitä, kuinka hänen ainoana tavoitteenaan TNA:ssa oli nousta historian ensimmäiseksi luchadoreksi, joka kantaisi X-Divisioonan mestaruutta vyötäisillään. Shockerin mielestä oli suoranainen häpeä, ettei kukaan luchadore ollut voitanut tuota vyötä, vaikka koko X-Divisioona oli kopio Meksikon luchadore-perinteestä. Christopher Daniels oli puolestaan edelleen sitä mieltä, että hän oli Mr. TNA ja että hän pystyisi päihittämään aivan kenet tahansa – vaikkapa sitten Shockerin. Ja jotta kaikille ppv:tä katsoville varmasti kävisi selväksi, että Shocker oli meksikolainen painija, oli hänen päähänsä isketty idioottimainen sombrero. TNA, huoh.

Harmillisesti TNA:n X-Divarin mestaruusotteluiden taso on taas kääntynyt laskuun. Edelleen kyse on toki hyvistä otteluista, mutta sellaiset alkuvuoden MOTYC-koitokset ovat vaihtuneet esimerkiksi vuodelta 2004 tutuiksi ”hyvä ottelu muttei mitään yllättävää” -tasoisiksi suorituksiksi. Tässäkin Daniels paini Shockerin kanssa varsin mallikkaan ottelun, mutta mikään kohta näyttävää lopetusta lukuunottamatta ei säväyttänyt oikeastaan ollenkaan, vaan kaikki jätti lähinnä sellaisen perusmukavan fiiliksen. Ja X-Divarilla pitäisi olla mahdollisuksia paljon enemmän kuin vain perusmukavaan. Ehkäpä Shocker ei sitten kuitenkaan ihan täysin soveltunut X-Divisioonaan ja ehkä tässä näkyi sellainen kunnon tarinan puute. Tuntui, että kyse oli enemmän näytösottelusta kuin suuresta taistelusta. Harmillisesti nähtiin myös pari botchia, jotka söivät tunnelmaa. Toisaalta meille kuitenkin tarjoiltiin paljon näyttäviä liikeitä, ja erityisesti alussa nähdyt counter-kikkailut apronilla olivat pirun hienoja. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu, mutta parempaa voisi toivoa X-Divisioonalta.

* * * 

NWA World Heavyweight Title Shot

20 Man Gauntlet For The Gold Match

Participants: Bobby Roode, Zack Gowan, Eric Young, Cassidy Riley, Elix Skipper, Shark Boy, A-1, Chris Sabin, Petey Williams, Sonny Siaki, Lance Hoyt, Michael Shane, Jerelle Clark, Mikey Batts, The Outlaw, Trytan, Ron Killings, Apolo, BG James, Abyss

TNA oli päättänyt pistää väli-ppv:n kunniaksi pystyyn klassisen Gauntlet For The Gold Matchin päämestaruuden ykköshaastajuudesta. Ottelun säännöt olivat vanhat tutut: kaksi painijaa aloitti, ja uusi saapui aina 90 sekunnin välein. Eliminoinnit tapahtuivat yläköyden yli heittämällä, kunnes jäljellä oli kaksi painijaa, jolloin ottelu muuttui normaaliksi Singles Matchiksi. Muutama sananen parista osanottajasta. Zack Gowan (jostain syystä tällaisella kirjoitusasulla) teki tässä TNA-comebackinsa. Yksijalkaista sankari ei ollut nähty ppv:eissä vuoden 2003 syksyn jälkeen, mutta nyt hän saapui painimaan ainakin yhden ottelun. Team Canada yritti hallita ottelua, sillä kaikki neljä stablen jäsentä (Williams, Young, A-1 & Roode) olivat mukana ottelussa. Shark Boy oli aiemmin illalla voittanut David Youngin ansaitakseen viimeisen paikan tässä ottelussa. Yhdentekevä X-Divarin painija Cassidy Riley oli tosiaan tehnyt TNA-comebackinsa vuoden 2005 alussa: vuosina 2002-2003 hän oli muodostanut Chase Stevensin kanssa Hot Shots -joukkueen, joka oli vähän niin kuin Naturalsien esiaste. Lance Hoyt oli tehnyt Lockdownin jälkeen face-turnin, ja tässä hän oli varmaan yksi suurimmista yleisönsuosikeista. BG James saapui tähän otteluun, vaikka aikaisemmin hän oli ilmoittanut, ettei pääsisi ppv:hen paikalle ollenkaan.

Tämä ottelu paljasti aika ikävästi TNA:n rosterin kapeuden. Mukana oli suurin osa edellisten otteluiden painijoista, ja siitä huolimatta osanottajalistaa piti täydentää Mikey Battsin, Jerelle Clarkin ja Cassidy Rileyn kaltaisilla jobbereilla. Miksi TNA edes ylipäänsä halusi buukata ppv:hensä 20 miehen Gauntlet Matchin ykköshaastajuudesta? Miksei tätä voitu käydä Impactissa? Ilmeisesti sen takia, että ainakin Abyss oli pakko saada jollain tavalla ppv:hen, ja tämä oli buukkaajien mielestä se kätevin tapa. No, jos rosterin kapeuden jättää huomioimatta, niin ei tämä muutenkaan mikään vuosisadan ottelu ollut. Aika perus Battle Royal -kamaa, jonka lopussa eliminoinnit tapahtuivat ihan liian nopeasti. Viimeiset viisi eliminointia vedettiin semmoisella tahdilla, etten ehtinyt edes tajuta mitään. Singles Match kahden viimeisen painijan välillä oli ihan jees, mutta ei sekään tarjonnut yhtään mitään uutta. Suurimpia valopilkkuja oikeastaan olivat Gowan, Team Canada ja Lance Hoyt. Ei tämä huono Gauntlet Match ollut, mutta tällaisia on vain TNA-historiassa nähty jo turhan monta.

* * 

NWA World Heavyweight Championship
Special Referee: Tito Ortiz

Jeff Jarrett (c) vs. AJ Styles

No niin, sitten päästiin todella paljon hypetettyyn otteluun. Kuten kaikki varmaan tiesivät, Jeff Jarrett oli ollut TNA:n päämestari lähes vuoden ajan. Kahdella edellisellä kerralla Jarrett oli hävinnyt mestaruutensa nimenomaan AJ Stylesille, ja koko TNA:n fanikunta toivoi sataprosenttisesti, että firman ykkösnimi ja oma rakastettu poika onnistuisi tässä ottelussa uusimaan tempun kolmannen kerran ja viemään päämestaruuden taas kerran Jarrettilta. Styles oli ollut parin viime kuun ajan taas kovassa nosteessa, ja voitettuaan Lockdownissa ykköshaastajuusottelun Styles oli ilmoittanut, että Hard Justicessa pitkä odotus vihdoin päättyisi, kun hän nousisi taas TNA:n ykkösnimeksi. Jotenkin tässä Stylesin buukkauksessa harmitti suuresti se, ettei TNA oikein tuntunut tietävän, halusivatko he pitää Stylesin kovana X-Divarin konkarina vai ME-nimenä. Nytkin nousu ME-kuviohin oli tapahtunut hetkessä, eikä TNA tuntunut edes muistavan sitä, että Jarrett ja Styles olivat taistelleet NWA World Heavyweight -vyöstä tasaisin väliajoin aina vuodesta 2002 saakka. Joka tapauksessa myös Dusty Rhodes oli päättänyt, että vihdoin Jarrettin olisi aika joutua puolustamaan mestaruuttaan täysin rehdisti. Niinpä hän toi TNA:han tähän aikaan todella suositun UFC-taisteilijan Tito Ortizin ja nimitti Ortizin ottelun erikoistuomariksi. Ortiz oli luvannut toteuttavansa ottelussa kovaa oikeutta, jos kumpi tahansa yrittäisi halpamaisia temppuja.

Voi voi. Jarrett/Styles on TNA:n todellinen klassikkotaistelupari, ja Lockdownin Main Eventissä nähdyn Stylesin voiton jälkeen ajattelin, että nyt TNA:lla saattaisi vihdoin olla mahdollisuus tarjota tasokas päämestaruusottelu ppv:ssään, kun Styles haastaa Jarrettin. Styles ja Jarrett eivät ole kylläkään vuosien aikana otelleet yhtään klassikkomatsia keskenään, mutta ainakin yksi hieno mestaruuskamppailu miesten historiasta löytyy. Ja tosiasia on kuitenkin se, että yleensä Styles on tuonut Jarrettista parhaat puolet esiin, ja lopulta buukkaus on pilannut mahdollisuudet huippuotteluun. No, nytkin odotukseni laskivat heti kun muistin, että ottelun erikoistuomariksi oli buukattu Tito Ortiz, mikä tarkoitti saman tien automaattista lisäsäätöä. Sitä kuitenkin nähtiin oikeastaan yllättävän vähän ja vasta aivan lopussa, mutta nuo lopun käänteet ja naurettava Mike Tyson @ WM XIV -kopioyritys olivat jotenkin niin typerää katsottavaa, että jo ne pilasivat osan ottelun fiiliksestä. Yllättävän paljon fiilistä pilasivat kuitenkin myös Styles ja Jarrett itse, sillä kumpikaan ei tuntunut olevan millään tapaa parhaassa iskussaan. Koko ottelun ajan tuntui, että miehet vetivät matsin läpi vähän puolivaloilla. Mitään tajunnanräjäyttävää ei nähty, ja liikekin tuntui hämmästyttävän hitaalta. Styles myi Jarrettin telomaa jalkaansa harvinaisen kehnosti. Silti ottelussa oli toki paljon enemmän hyviä puolia kuin monissa muissa päämestaruusotteluissa – kiitos Stylesin tasaisen viihdyttävän painin. Kokonaisuutena jäätiin kuitenkin heikkouksien takia vain ”ihan mukava”- ja ”vähän laimea”-tasoille. Osa arvostelijoista (mm. What) on tuntunut pitävän tätä pirun kovana otteluna, mutta minä en kyllä millään ilveellä löytänyt tästä ottelusta tuota puolta.

* * ½


Vaikka tapahtuman ME olikin erityisesti lopputuloksensa vuoksi erittäin merkittävä, leimasi HJ:tä silti tosi vahvasti väli-ppv:n leima. Suurin osa otteluista oli ihan ok:ita **-otteluita, ja oikeastaan vain Syxx-Pac vs. Raven onnistui yllättämään positiivisesti. Joukkue- ja X-Divisioonan mestaruusottelut olivat hyviä, ja kyllä ME:kin oli tasonnosto moniin edellisiin mestaruusotteluihin verrattuna, mutta jäihän se ottelu silti pettymykseksi. Kokonaisuutena tämä on silti vielä Kehnon puolella, mutta kovin kauas ei yhdentekevyyden vuoksi jääty surkeastakaan arvosanasta.

Wikipedia: TNA Hard Justice 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.3.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Backlash 2005

Next post

Arvio: WWE Judgment Day 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.