2005ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Lockdown 2005

Päivämäärä: 24.4.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 775

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa! 


Oi kyllä vain. Oli historian ensimmäisen Lockdownin aika. Tulevina vuosina Lockdownista muodostui Bound For Gloryn ja Slammiversaryn ohella yksi TNA:n kolmesta isosta ppv:stä (vrt. WWE:n Rumble, Mania, SummerSlam ja Survivor Series), ja sittemmin se on jäänyt yhdeksi ainoista yhä TNA:n järjestämistä ppv:eistä. Alkuvaiheessa, erityisesti ensimmäisenä vuotenaan, Lockdown keräsi kuitenkin järkyttävästi kritiikkiä. Eikä ihme: ppv:n konsepti kuulosti pahimmalta mahdolliselta WCW-tyyppiseltä gimmick-otteluiden raiskaukselta. Ikinä ennen painihistoriassa ei ollut järjestetty tapahtumaa, jonka kaikki ottelut oteltaisiin teräshäkin sisällä, mutta TNA päätti kokeilla tätä konseptia.

Jotkut dirt sheetit kertovat, että alun perin vain tapahtuman kahden isoimman ottelun piti olla Six Sides of Steel -otteluita. Toiset dirt sheetit syyttävät koko konseptin keksimisestä tässä vaiheessa TNA:n pääbuukkaajana toiminutta Dusty Rhodesia, joka aluksi heitti vain vitsin ”all steel cage matches” -ppv:stä mutta päätti sitten alkaa oikeasti toteuttaa sitä. Monet TNA:n työntekijätkin pitivät koko Lockdown-konseptia käsittämättömän typeränä, mutta kaikesta vastustuksesta huolimatta TNA päätti toteuttaa tapahtuman. Vuosien aikana kritiikki Lockdownia kohtaan alkoi aste asteelta lientyä, ja varsinkin TNA:n huippuvuosina Lockdown oli melkeinpä vuoden odotetuimpia tapahtumia. Lockdown lienee siis osoitus siitä, että smarkit eivät suinkaan aina ole oikeassa. Selostajinamme tässä historiallisessa ppv:ssä ketkäpä muut kuin Don West ja Mike Tenay.

Six Sides of Steel Match

Lance Hoyt & Chris Candido vs. Apolo & Sonny Siaki

Aikaisempien vuosien TNA-arvostelujani lukeneet muistavatkin varmaan puertoricolaisen painijan Apolon, joka paini TNA:ssa vuonna 2002 parin ensimmäisen kuukauden ajan ja palasi sitten vähäksi aikaa TNA:n rosteriin vuonna 2004 idioottimaisella El Leon -gimmickillä. Nyt Apolo oli tehnyt jälleen paluunsa, mutta painitaitoja hän ei ollut edelleenkään kehittänyt itselleen mainittavasti. Ilmeisesti Apololla oli ollut paluustaan lähtien jonkinlaista kärhämää Lance Hoytin kanssa. Hoyt oli aloittanut singles-uran sen jälkeen kun hänen joukkuekaverinsa Kid Kash oli vihdoin saanut kenkää TNA:sta (Kash oli pitkän aikaa kritisoinut TNA:ta julkisesti, eikä ollut tullut toimeen mainittavasti kenenkään kanssa rosterissa). Tämän piti olla alun perin 1 on 1 -ottelu Hoytin ja Apolon välillä, mutta sitten Hoyt lyöttäytyi yhteen Naturalseja manageroineen Chris Candidon kanssa ja suostutteli Candidon tekemään paluun painikehiin hänen joukkuekaverinaan. Tämä oli Candidon ensimmäinen ppv-ottelu lähes viiteen vuoteen. Apolokaan ei jäänyt tässä taistelussa yksin, vaan hän hankki parikseen Sonny Siakin, joka oli kuukausien ajan pyörinyt varsin toimettomana TNA:n alakortissa.

Oikeastaan koko yllämainittu taustatarina on tämän ottelun kohdalla aivan samantekevä, sillä tämä ottelu on yksi niistä tapauksista, joiden katsominen vetää mielen matalaksi. Chris Candido kuoli vain neljä päivää tämän ottelun jälkeen, ja koko järkyttävä tapahtumaketju sai alkunsa tämän ottelun ensimmäisellä minuutilla. Koko tilanne näytti ensin näytti täysin harmittomalta spotilta, kun Siaki tarjoili Candidolle Dropkickin, ja Candido laskeutui hieman huonosti kaatuessaan maahan. Heti kaatumisen jälkeen näki kuitenkin, että nyt Candidoa sattui pahasti ja ettei hän pystynyt nousemaan ollenkaan pystyyn. Lance Hoyt oli kyllä hyvin tilanteen tasalla, sillä hän tuli paikkaamaan heti Candidoa, mutta Candido joutui makoilemaan ainakin minuutin häkin sisällä, ennen kuin hänet lopulta saatiin vietyä pois häkistä kohti sairaalaa. Sinänsä tässä tilanteessa ei ollut vielä mitään ihmeellistä. Candidon jalka murtui, mutta sellaista käy toisinaan painikehissä. Sen sijaan todellinen tragedia tapahtui seuraavina päivänä. Ensin Candidon jalka leikattiin ja siihen asennettiin metallilaatat. Kaikki näytti olevan ok leikkauksen jälkeen, ja Candido jopa osallistui seuraaviin Impactin nauhoituksiin. Pari päivää myöhemmin Candidon olotila meni yhtäkkiä paljon huonommaksi, ja Candidon pyörryttyä hänet kiidätettiin sairaalaan. Vaikka Candidoa yritettiin hoitaa pikaisesti, mitään ei ollut tehtävissä: hän kuoli veritulppaan, jonka aiheutti komplikaatio leikkauksesta. Kevyet mullat, Chris.

Näistä lähtökohdista tämän ottelun arvostelu tuntuu aika yhdentekevältä, mutta eipä tällä ottelulla ollut paljon annettavaakaan. Varsin heikko suoritus, vaikka kieltämättä tässä nähtiin pari ihan nättiä spottia (Hoytin Moonsault ja Siakin Top-Rope German Suplex). Ottelun rakenne meni tietenkin aivan sekaisin, kun Candido loukkaantui heti alussa. Sinänsä pitää nostaa jopa hattua Hoytille, Apololle ja Siakille siitä, että he saivat kuitenkin raavittua kasaan jotenkin järkevän ottelun, vaikka luultavasti ottelu oli suunniteltu toteuttavaksi aivan toisella tavalla alun perin.

* ½

2 out of 3 Falls
Prince of Darkness Match

Bobby Roode vs. Dustin Rhodes

Koska pelkät Six Sides of Steel -stipulaatiot eivät riittäneet TNA:lle, oli suurimpaan osaan otteluista kehitelty vielä jotkut lisästipulaatiot, jotta varmasti otteluissa olisi tarpeeksi ylimääräistä hässäkkää. Esimerkiksi tämä ottelu oli 2 out of 3 Falls Prince of Darkness Match, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ottelu oli muuten tavallinen 2 out of 3 Falls -ottelu, mutta jos kahden ensimmäisen ratkaisusuorituksen jälkeen oltaisiin tilanteessa 1-1, loppuottelun ajan ottelu käytäisiin Blindfold-säännöillä, eli molemmille painijoille pistettäisiin huppu päähän. Jes, hienoa TNA! Esimerkillistä gimmick-buukkausta! …Ei. No, ottelun taustatarina oli varsin yksinkertainen. Dustin Rhodes oli jo pidemmän aikaa kaveeraanut America’s Most Wantedin kanssa ja auttanut AMW:tä ikuisuuskamppailussa Team Canadaa vastaan. Viime ppv:ssä Dustin sitten joutui maksamaan tuosta ystävyydestä, kun voitettuaan Ravenin hänen voittojuhlansa jäivät lyhyeen, sillä koko Team Canada ryntäsi kehään ja pieksi Dustinin. Viime viikkoina Rhodes oli ottanut yhteen erityisesti Team Canadan powerhousen Bobby Rooden kanssa, ja niinpä näiden kahden välille buukattiin 1 on 1 -ottelu, joka oli Rooden ensimmäinen Singles Match ppv:ssä.

Tämän ottelun voi jakaa kätevästi kolmeen osaan. Ensimmäinen osa (ja ensimmäinen Fall) oli aivan käsittämättömän kökkö aloitus. Ensimmäinen selätys koitti ennen kuin ottelusta oli kulunut minuuttiakaan. Ilmeisesti TNA tavoitteli shokkialkua ottelulle, mutta se ikävä kyllä munattiin siinä vaiheessa täysin, kun koko tilanne näytti siltä, että selätys olisi selvästi katkennut ennen kuin tuomari ehti laskea kolmeen. Varmasti kaikki katsojat sekä yleisössä että ruutujen ääressä olivat aivan ymmällään tilanteesta, ja niin olivat selostajatkin, jotka noin puolen minuutin takeltelun jälkeen ilmoittivat, että kyllä se oli selätys. Liveyleisölle tätä ei ilmoitettu yhtään mitenkään, joten he varmaan luulivat aina toiseen selätykseen asti katsovansa edelleen taistelua ensimmäisestä selätyksestä. No, toinen osa oli sitten pitkä kamppailu Rhodesin ja Rooden välillä, ja se oli suureksi hämmästyksekseni ihan viihdyttävää ja toimivaa brawlausta. Myös häkkiä käytettiin näppärästi hyödyksi, ja muun muassa korkea Superplex oli oikeasti pirun näyttävä. Myös toinen ratkaisusuoritus oli näyttävä. Toki kyse oli silti aika perusbrawlista, eikä tämä olisi noussut hyvään arvosanaan, vaikka ottelusta olisi nähty vain toinen osa. Silti puolikkaan enemmän tämä olisi saanut helposti, ellei tuo ensimmäinen osa olisi ollut niin surkea ja ellei ottelua olisi pitänyt lopetta typerään Blindfold-pelleilyyn, joka oli kaikin puolin turhaa mutta kesti onneksi varsin vähän aikaa. Kokonaisuutena silti ihan ok koitos, mistä pitää nostaa hattua erityisesti Roodelle. Pian tämän ppv:n jälkeen Rhodes muuten lähti TNA:sta. Arvokasta pushia oikealle painijalle, TNA.

* * 

Xscape Match

Michael Shane vs. Sonjay Dutt vs. Chris Sabin vs. Shocker

TNA:n häkkiottelut poikkeavat normaalisti esimerkiksi WWE:n häkkiotteluista siten, että ne pystyi voittamaan ainoastaan selätyksellä tai luovutuksella. Häkistä pakeneminen ei ollut siis keino ottelun voittamiseen, vaikka useissa otteluissa painijat kyllä tykkäsivät kiipeillä häkin päälle. Tämä X-Divisioonan painijoille omistettu uusi debyyttinsä tekevä erikoisottelu oli kuitenkin poikkeus tähän sääntöön. Xscape Matchin idea oli se, että ottelu käytäisiin eliminointisäännöillä siihen asti, kunnes jäljellä oli vain kaksi painijaa. Tuohon asti eliminoinnit hoituisivat siis tavallisesti selätyksellä tai luovutuksella, mutta kahden viimeisen ollessa jäljellä ottelun voittaisi se, joka kiipeäisi ensin häkistä ulos. Uuden stipulaatio-ottelun debytoimisen ohella tällä ottelulla ei ollut mitään mainittavaa taustatarinaa. Panoksenakaan ei ollut mitään muuta kuin mainetta ja kunniaa. Käytännössä tässä oli varmaan vain tarkoituksena antaa ppv-debyyttiottelu TNA:n uudelle luchadore-painijalle Shockerille. Shanen managerina toimi tässä ottelussa Trinity, joka yritti ärsyttää kiistakumppaniaan Tracia entistä enemmän ottamalla manageroitavakseen Tracin entisen suojatin.

Oho, X-Divarin alakortin spottailuottelu onnistui jopa yllättämään positiivisesti! Etukäteen ajattelin, että tällainen filler on parhaimmillaankin ihan mukavaa muttei kovin innovatiivista tai ennennäkemätöntä X-Divarin meininkiä. Sen sijaan painijoista erityisesti Sabin, Dutt ja Shane pistivät todella parastaan ja väläyttivät useita sellaisia spotteja, joita ei ole aikaisemmin nähty koskaan. Häkin hyödyntäminen oli paikoitellen jopa hämmentävän hyvää. Ainoastaan Shocker ei tehnyt suurta vaikutusta ottelussa, mutta toisaalta kyllä hänkin oman osuutensa hoiti ihan moitteettomasti. Suuret yllätykset vain jäävät luchadorelta näkemättä. Ottelun suurin tähti oli taas Sabin, joka kyllä kantaisi vaikka yksinään koko ”X-Divisioonan midcardia”, jos tätä porukkaa haluaa sellaiseksi kutsua. Yksittäisen huikean spotin tarjoili myös Shanen manageri Trinity, joka hyppäsi Moonsaultilla häkin päältä kehään. Ottelun lopetus herättää varmaan jakautuneita mielipiteitä, mutta minusta se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hemmetin hyvin toimiva. Samoin oli koko ottelu, joka oli tosiaan hienoa X-Divarimeininkiä. Ei nyt sentään huippuottelutasoa, mutta kova koitos silti.

* * * ½

Tables Match

Raven vs. Jeff Hardy

Hardy oli saanut edellisen HC-feudinsa Abyssin kanssa päätökseen Destination X:ssä, mutta tilanteen rauhoittumisen sijaan hän oli ajautunut saman tien uuteen väkivaltaiseen vääntöön vähintään yhtä sekopäisen painijan kanssa. Kaikki oli oikeastaan alkanut siitä, kun DX:n jälkeen Impactissa Raven oli ehdottanut Hardylle yhteistyötä. Raven tunnusti arvostavansa Hardyn pelottomuutta ja kivunsietokykyä, ja hänen mukaansa he voisivat yhdessä tehdä ihmeitä. Hardy kuitenkin kieltäytyi Ravenin tarjouksesta ja sanoi nauttivansa enemmän työskentelystä yksin. Ensin näytti siltä, että Raven hyväksyi Hardyn päätöksen, ja miehet jopa paiskasivat kättä backstagella. Tämä oli kuitenkin pelkkää esitystä Ravenilta, sillä myöhemmin hän keskeytti Hardyn haastattelun backstagella täräyttämällä häntä roskapöntöllä määhän. Sen jälkeen miehet olivatkin olleet toistensa kurkuissa kiinni mitä brutaalimmeilla tavoilla, ja niinpä heidän Six Sides of Steel -otteluaan päätettiin höystää Tables-stipulaatiolla.

Kun katsoo Jeff Hardyn ppv-otteluita tältä vuodelta, alkaa olla aika yksiselitteisen selvää, mihin rooliin TNA oikein on palkannut Hardyn. Harmi sinänsä, että TNA:lla ei riittänyt rohkeutta oikeasti buukata Hardya isoimman mestaruutensa kantajaksi, ennen kuin Hardy sitten kävi tekemässä temput WWE:ssä ja palasi myöhemmin TNA:han. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten vielä tässä vaiheessa varsin nuori ja kaikkein älyttömintä spottiapina/bumppimasiina-vaihettaan elänyt Hardy olisi voinut toimia TNA:n päämestarina. Veikkaan, että parhaimmillaan jopa aika hyvin. Tämäkin Ravenin kanssa käyty HC-mäiskintä oli ehdottomasti hauskaa katsottavaa, vaikka tämä oli turhan paljon sellaista ”suuresta bumpista toiseen” -meininkiä ilman, että kaksikko olisi edes yrittänyt kertoa jotain tarinaa tai muuten rakentaa vahvaa kokonaisuutta. Mutta kun kaikki bumpit sitä Hardyn yhtä kummallisesti botchattua loikkaa lukuun ottamatta olivat varsin näyttäviä ja hyvin suunniteltuja, niin ei tätä hirveästi voi moittia. Hyvä ottelu, jolla oli hyvä lopetus. TNA:n kannattaisi silti olla varovainen, ettei Hardyn buukkaus mene yli. Tässäkin ottelussa mies loikkasi kolmesti häkin katolta kehään.

* * *

NWA Tag Team Championship
Strap Match

America’s Most Wanted (c) vs. Team Canada

America’s Most Wantedin ja Team Canadan taistelu oli ollut koko alkuvuoden ajan TNA:n joukkuedivisioonan kantava feud. Välillä se oli ollut enemmän taustalla, kun AMW oli puolustanut mestaruuksiaan muun muassa Lance Hoytia ja Kid Kashia vastaan, mutta viimeistään Destination X:n jälkeen kuvio oli taas roihahtanut liekkeihin. Kyse oli kaikessa yksinkertaisuudessaan joukkuemestaruuksista mutta tietysti lisäksi myös molempien joukkueiden kotimaan kunniasta. AMW edusti ylpeänä USA:ta, ja Team Canada puolestaan Yhdysvaltojen pohjoista rajanaapuria. Tällä kertaa Eric Youngin joukkueparina oli Bobby Rooden sijaan Petey Williams. Ppv:n pre show’ssa AMW oli vaatinut ottelun lisästipulaatioksi Strap Matchin, ja Dusty Rhodes oli suostunut siihen. Käytännössä se tarkoitti tässä vain sitä, että kehässä oli kasa remmejä, joilla sai ruoskia vapaasti vastustajia. Jostain syystä Coach D’Amore ei saapunut kehänlaidalle tässä ottelussa ollenkaan.

Huh, olin todella positiivisesti yllättynyt, kun loppujen lopuksi kanadalaisista häkin sisälle nousivat Eric Young ja Petey Williams. Koko ottelun hypetyksen ajan ja kaikissa graafikoissa nimittäin puhuttiin siitä, että Young painisi tässä A-1:n kanssa, mutta onneksi hänet lopulta vaihdettiin huippulahjakkaaseen Williamsiin. Mitään selitystä tuolle vaihdokselle ei tosin annettu, mutta kukapa sitä olisi tarvinnut? Itse ottelu oli jälleen loistavaa joukkuepainia, mitä näiltä kahdelta porukalta nyt sopi odottaakin. Tykkäsin vielä paljon siitä, että ottelu oli rakennettu hyvin eri tavalla kuin normaalit joukkueottelut häkin sisällä. Homma alkoi kehän ulkopuolisella tappelulla ja parilla nätillä spotilla, minkä jälkeen toiminta siirtyi lopulta häkin sisälle. Team Canada pieksi kuitenkin Harrisin ringsidellä niin pahasti, että tämä ei aluksi edes päässyt kehään, vaan Storm joutui painimaan häkissä pitkään yksin Youngia ja Williamsia vastaan. Heelien hallinta oli häkissä oikein hyvän näköistä, ja kun Harris lopulta taisteli itsensä kehään, saimme nauttia vielä mahtavista loppumeiningeistä. Ihan ei silti huippuottelun tasolle päästy, koska nämä poikkeukselliset buukkausratkaisut vähensivät hieman sitä puhtaan taidokkaan painin määrää, jota olisin kaivannut enemmän. Silti jälleen hieno joukkuemestaruusottelu TNA:lta.

* * * ½ 

TNA X Division Championship
Six Sides of Steel Match

Christopher Daniels (c) vs. Elix Skipper

Destination X:ssä Christopher Daniels oli vihdoin noussut X-Divarin mestariksi ensimmäistä kertaa urallaan. Se oli kuitenkin vaatinut sen, että Daniels oli tuossa DX:n mestaruusottelussa puukottanut entistä ystäväänsä Elix Skipperiä selkään, ja Skipper ei tätä petturuutta katsonut hyvällä. Niinpä pian Destination X:n jälkeen Skipper teki virallisen face-turninsa käymällä entiseen Triple X -kumppaniinsa käsiksi ja vaatimalla mestaruusottelua Danielsin kantamasta arvokkaasta mestaruudesta. Miesten välinen feud muuttui nopeasti hyvin henkilökohtaiseksi, ja niinpä Dusty Rhodesilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin buukata Danielsin ja Skipperin välinen mestaruusottelu Lockdowniin.

Danielsin ja Skipperin ottelu kuulosti jo etukäteen sellaiselta, etten jostain syystä uskaltanut toivoa siltä niin paljon kuin viimeisimmiltä ppv:eiden X-Divarin mestaruusotteluilta. En oikeastaan edes tiedä, mikä oli syynä siihen, koska sekä Daniels että Skipper ovat kuitenkin perhanan kovia painijoita, jotka pystyvät todistetusti painimaan huippuluokan otteluita ja jopa MOTYC-kohtaamisia. Silti jo etukäteen pelkäsin, että tästä parivaljakosta puuttuu – hyvästä tarinasta – huolimatta sellainen todellinen ainutlaatuinen meno ja meininki. Ja se juuri kieltämättä jäi puuttumaan. Teknisesti tämä oli oikein taitavaa menoa, ja molemmat väläyttivät oikein nättejä liikkeitä. Myös häkkiä käytettiin oikein kivasti hyödyksi, ja kaverit keksivät tosi innovatiivisia countereita toistensa liikkeisiin, mikä kuvasi hyvin heidän pitkää historiaansa. Kokonaisuutena ottelu oli siis aivan kiistattomasti hieno koitos ja moitteeton ottelu, mutta huippuluokkaan tämä ei vain yllä. Tästä puuttui sellainen todellinen yllättävyys, poikkeuksellisen raju yrittäminen ja muu hämmästyttävä säväyttävyys, jota parhaissa X-Divarin mestaruusotteluissa on. Siksi nyt jäätiin alle neljään tähteen.

* * * ½ 

Lethal Lockdown Match

Sean Waltman & Diamond Dallas Page & BG James vs. Jeff Jarrett & The Outlaw & Monty Brown

Sitten oli aika päästää TNA:n Main Event -divisioona kehiin. Merkittävin uutinen tämän ottelun taustatarinassa oli se, että Monty Brown oli tosiaan Destination X:n lopussa tehnyt täysin käsittämättömän heel-turnin auttamalla Jeff Jarrettia säilyttämään NWA World Heavyweight -mestaruutensa DDP:tä vastaan. Brown liittoutui entisen vihamiehensä Jarrettin ja The Outlaw’n kanssa yhteen, ja tämä kolmen hengen heel-poppoo alkoi hallita TNA:ta. Vastaansa he kuitenkin saivat Director of Authority Dusty Rhodesin ja hänen suosimansa face-painijat Diamond Dallas Pagen, Kevin Nashin ja pysyvän comebackinsa TNA-rosteriin tehneen Sean Waltmanin. Jarrett yritti parhaansa mukaan luikerrella pois Lockdownin painivastuusta, mutta Dusty ei tällaista sallinut. Sen sijaan hän ilmoitti, että ppv:ssä käytäisiin aivan uusi Lethal Lockdown Match Jarrettin joukkueen ja DDP:n joukkueen välillä. Myöhemmin LL:stä muodostuisi TNA:n tavaramerkkiottelu, mutta tässä ppv:ssä tuo stipulaatio haki vielä muotoaan. Esimerkiksi kahdeksan painijan sijaan ottelussa oli vain kuusi painijaa. Idea oli kuitenkin päällisin puolin sama kuin myöhemmissä LL:eissä. Kaksi painijaa aloittaa, ja sitten tasaisesti lisää painijoita tulee kehään, kunnes kaikki ovat häkin sisällä. DDP:n joukkue koki ikävän kolauksen juuri ennen ppv:tä, kun Kevin Nash kärsi infektiosta, jonka takia hänen piti jättää ppv väliin. Ottelun alkaessa kukaan ei tiennyt DDP:n joukkueen kolmatta jäsentä, mutta lopulta se paljastui BG Jamesiksi.

Ei ihme, että tämä ottelu ei ollut illan Main Event – toisin kuin tulevien vuosien Lethal Lockdownit. Tässä historian ensimmäisessä Lethal Lockdownissa oltiin nimittäin vielä hyvin kaukana siitä meiningistä, mihin tulevien vuosien huippuluokan otteluissa päästäisiin. Pelkästään puitteetkin olivat paljon vajaavaisemmat. Häkin päälle ei esimerkiksi laskeutunut ylimääräistä kattoa, kun kaikki painijat olivat päässeet kehään, ja katosta roikkuvien aseiden sijaan painijat itse toivat kaikki ottelussa käytetyt aseet mukanaan. Suurin ongelma tuleviin vuosiin verrattuna löytyy kuitenkin katsottaessa osanottajaporukkaa. Jarrett, Outlaw ja BG James ME-kuvioissa? Huoh. DDP:kin oli tässä aika väsyneen oloinen, ja Brown oli nyt heel-turninsa jälkeen täysi turhake. Oikeastaan Waltman yllätti kaikkein positiivisimmin tässä ottelussa. Kokonaisuudessaan homma ei ollut kuitenkaan täyttä kuraa, koska tästä loisti se sellainen viime kuukausien täysin typerä ylibuukkaus poissaolollaan. Sen sijaan kyseessä oli tosi tyypillinen perusroskapainiottelu, jollaisia on esim. ECW:ssä ja WWE:ssä nähty paljon parempina versioina useita kertoja. Erityisesti ottelun lopetus jätti tosi vaisun fiiliksen. Kaikesta kritiikistä huolimatta täytyy sanoa, että silti ihan ok ottelu kaiken HC-mäiskinnän ansiosta.

* * 

NWA World Heavyweight Title Shot
Six Sides of Steel Match

AJ Styles vs. Abyss

No niin, tässä oli illan oikea Main Event. Ja samalla jotain aivan muuta kuin vuoden aikaisempien ppv:eiden Main Eventeissä. Mukavaa vaihtelua tarjosivat TNA:n kaksi ”omaa tähteä” AJ Styles ja Abyss, jotka ottivat yhteen ottelussa, jonka voittaja kohtaisi Jeff Jarrettin päämestaruusottelussa seuraavassa ppv:ssä Hard Justicessa. Stylesin ja Abyssin feud oli niin sanotusti eskaloitunut aika nopeasti sen jälkeen, kun Styles oli hävinnyt X-Divarin mestaruutensa Destination X:ssä. Tappionsa jälkeen AJ alkoi taas olla varma siitä, että hänen olisi aika siirtyä päämestaruuskuvioihin, mutta ikävä kyllä tiellä oli huippuaikojaan viettävä monsteri Abyss, joka oli juuri edellisessä ppv:ssä tuhonnut Jeff Hardyn brutaalisti. Niinpä AJ:n ja Abyssin välit kiristyivät, ja TNA:n Daavid sekä Goljat ottivat pariinkin kertaan rajusti yhteen Impacteissa. Lopulta oli varsinaisen välienselvittelyn aika.

J******ta, mikä ottelu! Aivan heittämällä yksi Abyssin uran parhaista otteluista, ellei jopa koko miehen uran paras 1 on 1 -kohtaaminen. Siitä voi toki paljolti kiittää AJ Stylesiä, mutta yhtään vähemmälle huomiolle ei voi jättää Abyssin hehkutusta, koska tässä ottelussa iso köriläs teki aivan perkeleellisesti töitä ja sai yhdessä Stylesin kanssa aikaan yhden vuoden parhaista TNA-otteluista tähän mennessä. TNA:n Main Eventit olivat tähän asti olleet vuoden aikana varsin mitäänsanomattomia (kiitos Jarrettin), mutta nyt nämä kaksi räjäyttivät pankin. Toivoin etukäteen, että parhaimmillaan nämä pystyisivät jopa hienoon otteluun, mutta tämä oli paljon enemmän kuin se. Tämä oli MOTYC. Tämä on samalla taas niitä otteluita, joiden huippukohtia on turha edes alkaa luetella, koska niitä on niin jumalattoman paljon. Jos ottelu pelkästään alkaa sillä, että Styles loikkaa häkin ovesta ulos Flip Divellä suoraan Abyssin päälle, niin se kertoo kaiken tarpeellisen. Tässä nähtiin oikeasti kaikki mahdolliset kuviteltavat bumpit (myös nastat olivat mukana), ja molemmat ottivat aivan sairaannäköisiä iskuja. Ehkä kaikkein pahin oli se, kun Abyss täräytti järkyttävällä vauhdilla häkin oven suoraan AJ:n kaaliin. Bumppien lisäksi tässä oli kuitenkin mukana hieno tarina, joten kyseessä oli kaikin puolin upea koitos.

* * * * ½ 


Historian ensimmäisestä Lockdownista on mahdotonta puhua ilman, että mainitsee Chris Candidon järkyttävän kohtalon. Kyseessä on todella raaka esimerkki siitä, miten pienestä ihmisen henki voi loppujen lopuksi tässä bisneksessä olla kiinni. Candidon kohtalo jättää siis oman varjonsa tälle tapahtumalle, mutta muuten kyseessä oli hämmästyttävän hyvin toiminut tapahtuma. Main Event oli MOTYC, ja lisäksi illan aikana nähtiin kolme muuta hienoa ottelua. Tähän vielä päälle yksi hyvä HC-mättö, niin pari muuta heikompaa ottelua eivät edes haitanneet pahasti. Tämä tapahtuma on oikeastaan todella lähellä Hienoa arvosanaa, mutta muutamien heikkouksien ja ME-kuvioiden osittaisen kökköyden takia tämä jää kuitenkin vielä niukasti Hyvän puolelle. Todella toimiva ppv ja upea parannus Destination X:stä.

Wikipedia: TNA Lockdown 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 22.2.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE WrestleMania 21

Next post

Arvio: WWE Backlash 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.