Arvio: TNA Sacrifice 2006

Päivämäärä: 14.5.2006

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Toukokuussa TNA:n ppv:nä nähtiin Sacrifice, joka toimi selvänä väli-ppv:nä kahden ison ppv:n Lockdownin ja Slammiversaryn välissä. Viime vuonna Sacrificen paikka oli ollut elokuussa, ja toukokuussa oli nähty Hard Justice, joka oli nyt puolestaan siirretty myöhemmälle vuoteen. Pientä pakan sekoittamista siis. Selostajina vanhat tutut DW ja Tenay. Haastattelijana kukapa muu kuin Jeremy Borash.

World X Cup Tournament Second Round Match

Jushin Thunder Liger vs. Petey Williams

Kuluneen kuukauden aikana TNA:ssa on järjestetty World X Cup -turnaus, jossa neljän maan (USA:n, Kanadan, Meksikon ja Japanin) nelihenkiset X-Divisioonan joukkueet ovat kilpailleet keskinäisestä paremmuudesta. Kansainväliset X-Divisioonan turnaukset ovat olleet TNA:ssa jo perinne, mutta ainakin minun mielestäni tämänkertainen turnaus järjestettiin varsin laiskasti. Yleisö ei nimittäin hemmoteltu esimerkiksi isoilla 4 vs. 4 -otteluilla tai muilla spektaakkelailla, ja muutenkin koko turnauksessa nähtiin hämmästyttävän vähän otteluita. Ensimmäisellä kierroksella nähtiin kaksi 2 vs. 2 -ottelua (USA vs. JPN, MEX vs. CAN) ja nyt meneillään olevalla toisella kierroksella nähtiin kaksi 1 vs. 1 -ottelua (USA vs. MEX, CAN vs. JPN). Tämän jälkeen oli enää luvassa turnauksen päättävä Gauntlet Match. Tämä Japani vastaan Kanada oli nyt siis toisen kierroksen jälkimmäinen Singles-ottelu. Turnauksen menestys koostui epämääräisestä pistetaulukosta: ensimmäisen kierroksen ottelun voitosta oli saanut kaksi pistettä, ja nyt toisen kierroksen ottelun voitosta saisi kolme pistettä. Sekä Japani että Kanada olivat hävinneet ensimmäisen kierroksen ottelunsa, joten pisteet tulisivat tarpeen. Molempia joukkueita edusti joukkueen kapteeni.

Mitäpä tähän nyt oikein voi sanoa? Kovasti mietityttää, johtuuko enemmän TNA:sta vai Ligeristä itsestään se, että nämä Ligerin TNA-ottelut ovat aivan liian lyhyitä. Bound For Gloryn Joe-ottelun päättyminen kesken kaiken tuntui suorastaan pyhäinhäväisyltä, ja vaikka tämä ei nyt ihan vastaavia tuntemuksia aiheuttanut, harmitti ottelun jääminen liian lyhyeksi silti pahasti. Williams ja Liger olivat nimittäin alun yllättävän kankeuden ja pienien botchailuiden jälkeen päässeet vähän ennen ottelun puoliväliä jo oikein hyvään vauhtiin, ja homma muuttui koko ajan paremmaksi, mitä pidemmälle ottelu eteni. Sitten kuitenkin hommassa hypättiin aika pikaisesti intensiiviseen lopputaisteluun, joka sekin jäi lähinnä lyhyeksi rykäisyksi ennen varsinaista lopetusta. Harmi. Uskon nimittäin, että näillä kahdella olisi ollut hieman erilaisista tyyleistä huolimatta mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta nyt lopputulos jäi lähinnä ”ihan kiva” -tasolle. Ok opener, mutta paljon parempiakin on TNA onnistunut tarjoamaan.

* * ½

NWA Tag Team Championship

America’s Most Wanted (c) vs. AJ Styles & Christopher Daniels

AJ Stylesin ja Christopher Danielsin välit olivat ailahdelleet kuluneen vuoden aikana varsin reippaasti, mutta nyt loppukeväästä tämä X-Divisioonan ”dream team” oli löytänyt taas yhteisen sävelen, ja parivaljakko oli oikeasti alkanut painia yhdessä joukkueena. Nopeasti liittoutumisensa jälkeen Daniels ja Styles olivatkin nousseet haastamaan America’s Most Wantedin joukkuemestaruuksista, eikä se ollut mikään ihme: moninkertaiset mestarit Styles ja Daniels olivat automaattisesti todella suuri uhka AMW:lle, ja lisäksi he vieläpä onnistuivat päihittämään heel-joukkueen Impactissa. Lisävaikeuksia AMW:lle aiheutti se, että koeajalla oleva ja TNA:n hallinnon hyväksyntää hakeva mestaruuskomitean puheenjohtaja Larry Zbyszko oli määrännyt, että Gail Kim tai Jackie Gayda eivät saisi olla AMW:n ringsidellä. Niin ja Jackiestä lienee hyvä mainita, että juuri ennen ottelua nähtiin hänen viimeinen ppv-esiintymisensä. Useiden ppv:tä edeltäneiden viikkojen ajan Jackie oli ollut poikkeuksellisen vaitonaisen ja vaivaantuneen oloinen, ja viimein ottelua edeltänessä backstage-haastattelussa hän paljasti sen johtuvan siitä, että hän on raskaana. Jackieta alusta asti vihannut Gail Kim raivostui tuosta uutisesta ja antoi Jackielle potkut Jeff Jarrettin porukasta. Jackie oli myös siis ihan oikeasti raskaana, ja sai pian tämän ppv:n jälkeen kenkää firmasta. Well played, TNA.

Paperilla tällä ottelulla oli mielestäni mahdollisuuksia jopa MOTYC-tasoiseen koitokseen ja yhdeksi tämän projektin parhaista ”ei stipulaatiota” 2 vs. 2 -otteluista. Ehkä nyt ei sitten kuitenkaan ollut oikea aika ja paikka, koska loppujen lopuksi tämä ottelu ei päässyt noiden odotusten tasolle. Taas kerran on tietenkin todettava, että tätä kommenttia ei saa käsittää väärin. Kyseessä oli ehdottomasti hieno ottelu ja yksi vuoden tähän asti parhaista joukkuekamppailusta. Ongelma on vain se, että nelikolta AMW, Daniels ja Styles olisi lupa odottaa niin paljon enemmän. Jostain syystä ottelun meininki oli paikoitellen yllättävän haparoivaa, ja flow katkeilui pariinkin kertaan aika ikävästi. Onneksi noita heikkouksia paikattiin upeilla liikkeillä, varsin selkeällä ja siksi juuri niin hyvin toimivalla rakenteella sekä mukavasti toimivalla lopetuksella. Ehkä jonain toisena kertana nähdään se MOTYC, nyt nähtiin ”vain” hieno alkukortin ottelu. Näköjään monet muut arvostelijat ovat pitäneet tätä huippuluokan otteluna, mutta minulle ei samanlaista fiilistä jäänyt.

* * * ½

Singles Match

A-1 vs. Raven

Mestaruuskomitean puheenjohtajana TNA:ta johtanut Larry Zbyszko oli ajautunut Lockdownissa ongelmiin. Zbyszkon johtamistapa oli kerännyt kuukausien aikana runsaasti kritiikkiä, ja ilmeisesti myös TNA:n (täysin epämääräinen ja kasvoton) johtoporras oli saanut lopulta siitä tarpeekseen. Niinpä TNA-debyyttinsä tehnyt Christy Hemme ilmaantui Lockdownissa paikalle ja toi kirjeen, jossa ensinnäkin julistettiin, että Zbyszko oli asetettu koeajalle. Toinen iso ilmoitusasia oli se, että Zbyszkon arkkivihollisen Ravenin tammikuussa saamat potkut oli peruttu ja että Raven oli saanut sopimuksensa saman tien takaisin. Raven teki tuolloin Lockdownissa TNA-comebackinsa ja kävi heti Zbyszkon kimppuun. Kuluneen kuukauden aikana Raven ja Zbyszko ovat sitten jatkaneet siitä, mihin vuodenvaihteen aikoihin jäivät. Zbyszko oli palkannut Team Canadan A-1:n hoitamaan nyt likaisen työn puolestaan.

Olipa harvinaisen turha ja yhdentekevä ppv-ottelu. Lisäksi Raven näytti todella kamalalta. En tiedä, mitä Raven on oikein parin kuukauden mittaisen taukonsa aikana tehnyt, mutta tässä ottelussa hän näytti lähes 10 vuotta vanhemmalta kuin vielä tammikuisessa Final Resolutionissa. Ehkä kaikkein suurin vaikutus oli sillä, että Raven oli ilmeisesti taas pakotettu valkaisemaan hiuksensa, minkä seurauksena hiukset olivat jotain valkoisen ja myrkynvihreän väliltä. Joko armoton hiusten värjääminen tai ihan vain vanheminen oli myös aiheuttanut sen, että Raven oli yhtäkkiä puolikaljun näköinen. Todella karua. Ja jos nyt ottelusta haluaa jotain muuta sanoa Ravenin hiusten lisäksi, niin heikko esitys tämä oli kaikin puolin. A-1 osoitti viimeistään tässä ottelussa, että hänestä ei todellakaan ole vakavasti otettavaksi singles-painijaksi. Raven yritti pelastaa kokemuksellaan sen minkä pystyi, ja tuolla konkarimaisella rutiinilla tämä ottelu vältti sentään surkean arvosanan ja oli vain huono.

* ½

Singles Match

Bobby Roode vs. Rhino

Team Canadan jäsenet olivat oikein runsain mitoin tässä ppv:ssä singles-otteluissa. Se tosin johtui ennen kaikkea siitä, että Bobby Roodea ja A-1:tä ei ollut kelpuutettu Team Canadan World X Cup -joukkueeseen, koska he eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi paljon X-Divisioonan tyylisiä. Sen sijaan Team Canadan lisävahvistuksiksi oli hankittu pitkästä aikaa comebackinsa tehnyt Johnny Devine sekä kanadalainen indy-painija Tyson Dux. Mutta se World X Cupista tässä kohtaa. Tosin eipä tämän ottelun taustatarinoista ole paljon kerrottavaa, sillä kyseessä oli aika puhtaasti filler-ottelu. Rhino ja Bobby Roode eivät vain tulleet toimeen keskenään, ja niinpä heidän välille oli buukattu ppv-ottelu. Aika omaperäistä, TNA.

Etukäteen Rooden ja Rhinon filleri ei kiinnostanut oikeastaan yhtään, eikä tämä kamppailu onnistunut 10 minuutissa vakuuttamaan minua siitä, että tämä ottelu oli ehdottomasti käytävä ppv:ssä. Sinänsä tässä ei ollut toki mitään vikaa. Rhino on ollut TNA-runinsa ajan varsin viihdyttävä, ja Sarvikuono on löytänyt itsestään aivan uutta energiaa verrattuna WWE-vuosien loppuaikoihin. Roode puolestaan on jatkuvasti kehittyvä ja koko ajan kiinnostavammaksi muuttuva hahmo, joka osasi jo tässä vaiheessa vetää heel-roolin suorastaan pelottavan hyvin. Lisäksi näiden kahden painityylit natsasivat vielä varsin hyvin yhteen, joten lopputuloksena oli kiistatta ihan mukava ja viihdyttävä painiottelu – jossa ei sitten kuitenkaan ollut mitään sen enempää. Ei mitään yllättävää, ei mitään erikoista. Ei mitään varsinaisesti säväyttävää. Roode ja Rhino hoitivat hommansa kyllä tyylipuhtaasti ja kertoivat showpainin oppikirjan ensimmäiseltä sivulta kopioidun perustarinan moitteetta, mutta mitään muuta tämä koitos ei (ikävä kyllä) onnistunut saavuttamaan.

* * ½

Tag Team Match

James Gang vs. Team 3D

James Gang oli koko alkuvuoden viettänyt hirvittävässä LAX-feudissa, ja Team 3D oli puolestaan keskittynyt feudaamaan vuorotellen AMW:n ja Team Canadan kanssa. Nyt kuitenkin nämä kaksi TNA:n kaksi konkari… tai voisi kai oikeastaan sanoa legendajoukkuetta olivat ajautuneet keskinäiseen välienselvittelyyn. Eikä se ollut ihme. Olihan tässä semmoinen ottelupari, että TNA:n oli ihan rahamielessä buukattava tämä ottelu ennemmin kuin myöhemmin, vaikka NAO vs. Dudley Boyz -otteluparin ”Parasta ennen” -päiväys olikin jo mennyt umpeen joitain vuosia sitten. Varsinainen storyline ottelun takana oli varsin peruskauraa ja itse asiassa hämmästyttävän paljon WWE:tä muistelevasti nostalgiapainotteinen. Kuvio alkoi siitä, kun Team 3D vaati jälleen mestaruusottelua ja julisti olevansa TNA:n kiistattomasti paras joukkue saavutuksissa mitattuna. Tätä James Gang ei niin vain kuunnellut. Vaikka nämä joukkueet kunnioittivat toisiaan, ei kumpikaan kaksikko suostunut myöntämään, että toinen olisi parempi. Mielenkiintoisen tästä teki se, että NAO ja Dudleyt olivat kohdanneet uransa aikana vain kerran: vuoden 2000 No Way Outissa. Tuolloin Dudleyt olivat voittaneet Road Doggin ja Bully Gunnin teräsputken avulla, ja tuota kohtaamista muisteltiin useaan otteeseen ppv:tä edeltäneiden viikkojen aikana. Nyt oli sitten aika selvittää historian toisessa kohtaamisessa, olisivatko voimasuhteet muuttuneet.

Hämmästyttävää, tämä ottelu onnistui yllättämään positiivisesti! James Gangin vuosi 2006 oli tähän saakka ollut aivan kamalaa kuraa, ja yllättäen myös Team 3D oli ollut TNA-debyytistään lähtien aikamoinen pettymys. Asiaa ei auttanut se, että Devon ja erityisesti Ray tuntuivat olevan aika heikossa kunnossa, ja erityisesti jälkimmäinen oli jo lyhyen TNA-runinsa aikana kerännyt reippaasti lisää elopainoa. Näistä lähtökohdista en siis ollut kovin innostunut siitä ajatuksesta, että nyt 3D tiputettiin kokonaan pois feudaamasta nuorten ja lahjakkaiden TNA-originaalijoukkueiden kanssa ja pistettiin sen sijaan otteluun toista old school -joukkuetta vastaan. Niinpä oli kivaa huomata, että Dudleyt ja New Age Outlaws olivat päättäneet oikeasti pistää tässä parastaan. Nelikko onnistui rakentamaan viihdyttävän joukkueottelun, jossa oli hyvä tarinan ja jossa yleisökin oli perhanan hyvin mukana. Erityisesti BG:n ja Brother Rayn alkupuolen yhteenotto oli suorastaan hauskaa katsottavaa pienine kikkoineen. Rayn Dropkick oli suorastaan hämmästyttävä suoritus. Loppua kohden vanhusten kunto alkoi sitten vähän loppua kesken, ja tempo hidastui turhan paljon, mutta silti tämä ihan mukava ottelu jää ennakko-odotuksiin nähden ehdottomasti voiton puolelle.

* * ½

World X Cup Tournament Final

16 Man Gauntlet Match

Participants: Minoru, Puma, Petey Williams, Chris Sabin, Hirooki Goto, Incognito, Johnny Devine, Sonjay Dutt, Black Tiger, Magno, Eric Young, Alex Shelley, Jushin Thunder Liger, Shocker, Tyson Dux, Jay Lethal

Ja sitten oli vuorossa tosiaan World X Cup -turnauksen finaali. Ennen tätä USA:n joukkueella oli 5 pistettä, Japanilla 3, Meksikolla 2 ja Kanadalla 0. Tähän otteluun osallistuivat kaikkien joukkueiden kaikki jäsenet. USA:n joukkueen muodostivat Chris Sabin, Sonjay Dutt, Alex Shelley ja Jay Lethal. Japanin joukkueen Minoru, Hirooki Goto, Black Tiger ja Jushin Thunder Liger. Meksikon joukkueen Puma, Incognito, Magno ja Shocker. Ja Kanadan joukkueen Petey Williams, Eric Young, Johnny Devine ja Tyson Dux. Ottelun idea oli varsin yksinkertainen: jokaisesta joukkueesta vuorotellen kehään saapui yksi Gauntlet-säännöillä. Eliminoinnit hoidettiin perinteiseen tapaan heittämällä yläköyden ylitse, kunnes jäljellä oli enää kaksi painijaa, jolloin ratkaisu saataisiin selätyksellä tai luovutuksella. Ottelun voittajalle oli tarjolla 5 pistettä, ja toiseksi tullut saisi 2 pistettä. Lisäkäänteitä tähän X-Divisioonan paremmuuden selvittelyyn oli tehnyt se, että joitain viikkoja sitten muuan Kevin Nash oli tehnyt paluunsa TNA:han, ja Nash oli alkanut käydä saman tien tiukkaa sotaa koko X-Divisioonaa vastaan. Nashin mielestä X-Divisioona oli täysin turha, ja tämmöinen globaali välienselvittely älytöntä pelleilyä. Nash oli luvannut jo ennen ppv:tä ilmestyvänsä paikalle jossain vaiheessa iltaa.

Aluksi tämä ottelu vaikutti ihan kamalalta sekasorrolta. Parin ensimmäisen minuutin jälkeen olin jo valmiina lyömään hanskat tiskiin. Sitten homma kuitenkin lähti yhtäkkiä kulkemaan. Vaikka kehä täyttyikin rajua vauhtia painijoista, porukka pääsi homman juonesta kiinni ja järjestivät loppujen lopuksi aikamoisen näytöksen. Ikävä kyllä näytös vaati myös karun loukkaantumisen, kun Sonjay Dutt tippui kehästä tosi karun näköisesti ja loukkasi ilmeisesti nilkkansa oikeasti. Loukkaantumisten vastapainoksi nähtiin oikeasti myös täydellisesti suoritettuja loikkia ulos kehästä ja muitakin upeita spotteja. Loppua kohti homma muuttui koko ajan kiinnostavammaksi, kun turhimmat painijat saatiin ulos kehästä, ja ottelu alkoi muistuttaa koko ajan enemmän Royal Rumble -tyylistä taistelua. Loppuvaiheet olivatkin sitten oikein mielenkiintoisia, ja lopetuskin toimi erittäin hyvin, vaikka oli hoidettu varsin nopeasti. Loppujen lopuksi tämä saa siis puhtaat paperit ja hyvän arvosanan. Ottelun jälkeen Kevin Nash sitten lyllersi paikalle, pieksi yhden maassa maanneen X-Divarilaisen ja kehui itseään. Oikeasti, kenen mielestä tämä Nash-kuvio oli taas hyvä idea? Kenen mielestä Nashin buukkaaminen ylipäänsä oli hyvä idea?

* * *

Tag Team Match

Scott Steiner & Jeff Jarrett vs. Samoa Joe & Sting

Stingin feud Jeff Jarrettin kanssa oli muuttunut koko ajan kiivaamaksi, eikä tilannetta ollut varsinaisesti muuttanut mihinkään suuntaan se, että Sting sai erävoiton Jarrettista Lockdownissa päihittämällä ystäviensä kanssa Jarrettin luotsaaman joukkueen. Jarrett vihasi Stingiä edelleen yhtä paljon, ja tunne oli molemminpuolinen. Lisäsotkua aiheutti tietenkin Scott Steiner, josta oli tullut suoranainen Jarrettin oikea käsi. Yhdessä Steinerin kanssa Jarrett yritti savustaa Stingin ulos TNA:sta, mutta toistaiseksi he eivät olleet onnistuneet siinä. Pian Lockdownin jälkeen Sacrificeen nimittäin buukattiin joukkueottelu, johon Sting sai itse päättää joukkueparinsa. Aika pitkälti WCW-aikaisiin kaunoihin nojaavassa feudissa Sting järjestikin seuraavina viikkoina oikein kunnon nostalgiakiusoittelua tuomalla Impactiin vuorotellen Buff Bagwellin, Lex Lugerin ja Rick Steinerin ja vihjailemalla, että joku heistä olisi hänen joukkueparinsa Sacrificessa. Lopulta Sting ei valinnut kuitenkaan ketään has-beeniä vaan sen sijaan TNA:n kuumimman nimen, X-Divisioonan mestarin Samoa Joen. Yhteistyökyvyttömyydestään, kylmyydestään ja brutaaliudestaan tunnettu Joe oli varsin erikoinen valinta, mutta samoalainen tuhoamiskone suostui Stingin pariksi osittain siksi, että kunnioitti Stingiä ja tämän uraa, ja osittain siksi, että hän tahtoi päästä vihdoin osoittaa olevansa enemmän kuin pelkkä X-Divisioonan mestari tuhoamalla kehässä puhtaasti Jarrettin ja Steinerin.

Hmm, varsin toimiva kokonaisuus. Ei minulla oikeastaan ole pahaa sanaa tästä sanottavana, vaikka varsinaiset huippuhetket jäivätkin saavuttamatta. Pitää silti nostaa hattua oikeastaan koko nelikolle, vaikka ottelun kiistaton tähti olikin Samoa Joe, joka viimeistään tässä ottelussa osoitti ensimmäisen kerran pärjäävänsä kirkkaasti myös ME-tasoisissa otteluissa. Joe väläytti näyttäviä liikkeitä niin Jarrettia kuin Steineriakin vastaan ja vastapainoksi myös möi muun muassa Steinerin heitot varsin näyttävästi. Joen lisäksi on siis myös kehuttava kaikkia kolmea muuta: Steiner yritti parhaansa ja tarjoili menneiden vuosien energisyyttään. Sting oli varsin kovassa iskussa ja täräytti jopa hienon diven. Jarrett… ei ollut niin tylsä kuin normaalisti. Oikeastaan juuri Jarrettin tylsyyteen ja näiden ”oikeiden ME-kuvioiden” yhdentekevyyteen tylsistyy ottelun suurin ongelma. Erityisesti Joen hyvästä meiningistä huolimatta tämä ei oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnolla lentoon tai aiheuttanut mitään oikeita tunnesäväreitä. Hyvä ottelu… Mutta se siitä. Ei sen enempää. Ei tältä tosin paljon enempää uskaltanut odottaakaan.

* * *

NWA World Heavyweight Championship
Full Metal Mayhem Match

Christian Cage (c) vs. Abyss

Abyssin ja Christian Cagen feud ei ollut päättynyt Lockdowniin, sillä vielä tuossa ppv:ssä nähdyn mestaruusottelun jälkeen Abyss oli hyökännyt halpamaisesti Cagen kimppuun ja varastanut tämän mestaruusvyön itselleen. Seuraavien viikkojen ajan Abyss ja Mitchell olivat julistaneet Impactissa, että Abyss oli käytännössä uusi NWA World Heavyweight -mestari. Cage oli hieman toista mieltä, ja niinpä lopulta Sacrificeen buukattiin Christianin WWE-aikainen nimikko-ottelu TLC Match. TNA:ssa tosian tikkaiden, pöytien ja tuolien lisäksi otteluun oli lisätty myös ketjut, ja samalla ottelun nimi oli muutettu Full Metal Mayhemiksi. Mestaruusvyö roikkui katosta, ja sen sieltä poiminut mies saisi myös pitää sen itsellään.

Lockdownin kohdalla hullaannuin ja annoin Cagen ja Abyssin päämestaruusottelulle huippuarvosanan. Nyt ihan samanlaiseen hullutteluun en ainakaan omassa arvostelussani lähde, vaikka Cage ja Abyss tälläkin kertaa osoittivat, miten tyylipuhtaan viihdyttävästi voidaan hoitaa HC-henkinen päämestaruusottelu. Tämäkin ottelu oli siis ehdottomasti viihdyttävä ja kovatasoinen ppv-mestaruusottelu. Itse asiassa MOTN minun kirjoissani. Silti tämä ei yltänyt miesten ensimmäisten ottelun tasolle, koska semmoinen LD:n ottelusta huokunut väkivaltaisuuden tunne ja muukin innovatiivisuus sekä intensiteetti puuttuivat tästä. Kaikki ottelussa nähdyt spotit olivat aika ennalta-arvattavia, ja pari niistä oli vieläpä toteutettu aika kömpelösti. Toisaalta taas osa oli hoidettu pirun näyttävästi, ja myös lopetus oli aika tyylikäs, vaikka en pitänytkään siitä, että Christian pilasi jo varman voittonsa hyppäämällä vielä Abyssin päälle pöydän läpi. Joka tapauksessa tämä oli juuri sellaista ME-tason HC-rymistelyä, mistä tykkään, mutta vuoden parhaiden HC-otteluiden tasolle tämä ei silti noussut, koska oikeasti suuret erikoisuudet jäivät tästä puuttumaan.

* * * ½

No, aikamoinen välitapahtuma tämä tosiaan oli. Ei mitään erikoista mutta toisaalta aika vähän mitään oikeasti ärsyttävää. Sitä paitsi ppv:ssä nähtiin kuitenkin pari hienoa ottelua ja muitakin ihan hyviä hetkiä, joten huonomminkin olisi voinut. Silti kokonaisuus jätti aika vaisun fiiliksen, joten kyllä tämä Kehnon puolelle kallistuu.

Wikipedia: TNA Sacrifice 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.11.2015

Lisää...

Arvio: TNA Sacrifice 2006