Arvio: TNA Sacrifice 2007

Päivämäärä: 13.5.2007

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Tämä oli kolmas kerta, kun TNA järjesti Sacrifice-nimisen ppv:n ja toinen kerta, kun tuon niminen ppv käytiin toukokuussa juuri ennen yhtä TNA-vuoden kohokohtaa, Slammiversarya. Ennen kuin päästään TNA:n 5-vuotisjuhlatapahtumaan, olisi siis vielä edessä tämä tapahtuma, joka voi lähtökohdiltaan tuntua väli-ppv:ltä mutta jolla on itse asiassa historiallisesti hyvin suuri merkitys TNA:n ja myös NWA:n historiassa.

Lyhyeksi pohjustukseksi on todettava, että kun TNA perustettiin vuonna 2002, se oli National Wrestling Alliance -liittoumaan kuuluva promootio. Koska NWA ei ollut ollut merkityksellinen toimija painibisneksessä oikeastaan 1980-luvun jälkeen, TNA sai myös NWA World Heavyweight ja NWA Tag Team -mestaruudet omiksi mestaruusvöikseen. Ennen TNA:n perustamista NWA World Heavyweight ja NWA Tag Team -mestaruudet olivat pitkään olleet lähinnä tyhjänpantteina. TNA:n ansiosta tähän tuli muutos. Vuonna 2004 TNA totesi olevansa isompi kuin NWA ja irtaantui NWA:sta, johon näihin aikoihin kuului TNA:n lisäksi lähinnä pieniä ja merkityksettömiä alueellisia promootioita. Niinpä TNA ja NWA sopivat, että TNA saisi pitää NWA:n mestaruusvyöt edelleen hallussaan ja jatkaa noiden mestaruuksien puolustamista tapahtumissaan.

Tämä sopimus oli toiminut hyvin aina toukokuuhun 2007 saakka. Juuri ennen tätä toukokuista Sacrificea tilanteeseen tuli muutos. NWA:n hallitus halusi, että hallitseva NWA World Heavyweight -mestari Christian Cage puolustaisi vyötään myös muiden NWA:han kuuluvien promootioiden tapahtumissa. TNA ei kuitenkaan ollut kiinnostunut luovuttamaan Cagea muihin promootioihin painimaan, ja niinpä lopputuloksena oli se, että Sacrifice-tapahtuman aamuna National Wrestling Alliance ilmoitti katkaisevansa kaikki yhteydet TNA:han, riisuvansa NWA World Heavyweight -mestarin tittelin Christian Cagelta ja NWA Tag Team -mestarien tittelit Team 3D:ltä sekä vievänsä TNA:lta oikeuden järjestää näistä mestaruuksista enää otteluita omassa tapahtumassaan. Fyysiset vyöt olivat kuitenkin vielä Sacrifice-tapahtuman aikaan TNA:lla (ja tarkemmin siis Cagella ja Team 3D:llä), mutta NWA:n näkökulmasta he eivät enää olleet mestareita.

TNA oli Sacrificen alkaessa siis eriskummallisessa tilanteessa. Firmalla ei ollut virallisesti ollenkaan päämestaruutta ja joukkuemestaruutta, jotka NWA oli nyt ”perinyt takaisin” itselleen. Sacrificeen oli kuitenkin mainostettu joukkue- ja päämestaruusottelut käytäväksi, eikä TNA tietenkään aikonut perua niitä. Niinpä Sacrificen mestaruusottelut päätettiin käydä aivan suunnitellulla tavalla, ja lähetyksessä ei mainittu mitään TNA:n ja NWA:n lopullisesta välirikosta, vaan katsojille kerrottiin ihan entiseen tapaan, että ottelut ovat joukkuemestaruus- ja päämestaruusottelut. Christian Cage ja Team 3D saapuivat paikalle mestaruusvöiden kanssa. Tämä jäi kuitenkin viimeiseksi kerraksi, kun NWA:n mestaruudet esiintyivät TNA:n tapahtumassa. Tätä PPV:tä seuraavassa Impactissa katsojille esiteltiin uudet joukkuemestaruudet ja uusi päämestaruus, mutta siitä lisää Slammiversaryn arviossa.

Tämän pohjustuksen jälkeen sitten itse asiaan. Selostajina tietenkin Mike Tenay ja Don West. Backstage-haastattelijoina Jeremy Borash ja Leticia.

TNA X Division Championship

Chris Sabin (c) vs. Jay Lethal vs. Sonjay Dutt

TNA oli siinä mielessä onnellisessa asemassa, että NWA-välirikko ei koskenut millään tavalla yhtä sen kolmesta mestaruudesta. X-Divisioonan mestaruus oli nimttäin alusta lähtien TNA:n täysin oma luomus, eikä NWA:lla ollut mitään tekemistä sen kanssa, joten X-Divisioonan mestaruuden tarina jatkui tässä ja tulevissakin tapahtumissa täysin entiseen malliin. Vuoden alusta lähtien mestaruutta hallussa pitänyt Chris Sabin puolusti tässä tapahtumassa mestaruutta kolminottelussa, koska jostain syystä kaikki Sacrificen mestaruusottelut olivat tänä vuonna kolminotteluita. Sabinin haastajiksi oli nostettu ”Black Machismo” Jay Lethal ja Sonjay Dutt. Lethal ja Dutt olivat molemmat Kevin Nashin suojatteja: Nashilla oli edelleenkin käynnissä projekti, jossa hän yritti tehdä X-Divisioonan painijoista ”kiinnostavampia”. Varsinkin Lethalin kohdalla hän oli siinä myös onnistunut, koska Lethalista oli tullut uuden Black Machismo -hahmon ansiosta suuri yleisönsuosikki. Jopa niin suuri, että hänen kaverinsa Sonjay Dutt oli alkanut olla kateellinen Lethalin saamasta huomiosta. Nyt kuitenkin sekä Lethalilla että Duttilla oli todellinen näytönpaikka, kun molemmat saivat mahdollisuuden voittaa itselleen X-Divisioonan mestaruuden, jota he olivat tavoitelleet pitkään.

Huh, nyt oli kovaa menoa! Tämä oli omissa kirjoissani tämän vuoden paras X-Divisioonan ottelu toistaiseksi, ja hyvin lähellä huippuottelun arvosanaa. Jos vain kestoa olisi ollut vielä hitusen enemmän ja jos vain ottelussa olisi nähty parempi lopetus, olisi tämä ollut täyttä rautaa ja neljän tähden arvoinen suoritus. Tälläisenäänkin tämä oli silti ehdottomasti hieno ottelu ja kova aloitus show’lle. Lockdownin X-Divarin mestaruusottelu oli kyllä myös hieno matsi, mutta monissa viime kuukausien X-Divarin otteluissa on ollut se ongelma, että niistä on tuntunut puuttuvan todellinen menon ja meiningin tunne. Tässä menoa ja meininkiä oli alusta alkaen, mihin varmasti vaikutti se, että tämä oli todellinen näytönpaikka nälkäisille Lethalille ja Duttille. Molemmat näyttivätkin tässä matsissa parasta osaamistaan, väläyttivät hienoja spotteja ja tarjoilivat yhdessä Chris Sabinin kanssa perhanan viihdyttävän ottelun. Duttin muutamat high flying -liikkeet olivat niin pirun kauniita ja näyttäviä, että ei voi kuin ihailla.

* * * ½

Singles Match

Robert Roode vs. Jeff Jarrett

Kyllä vain, vuosikausia TNA:n main event -kuvioita puuduttavan tylsänä heel-mestarina hallinnut Jeff Jarrett oli palannut pysyvästi aktiivipainijaksi oltuaan puoli vuotta poissa Bound For Glory -tappionsa jälkeen. Jarrett teki siis paluun kehään Lockdownissa, kun Lockdownia edeltävässä Impactissa Kurt Angle oli ilmoittanut hänet Lethal Lockdown -joukkueensa yllätysjäseneksi. Lockdowniin tultaessa moni ei vielä uskonut, että Jarrett voisi oikeasti olla hyvis, vaan hänen epäiltiin juonivan jollain tavalla Anglea ja muita face-joukkueen jäseniä vastaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Jarrett auttoi entistä arkkivihollistaan Stingiä selättämään Abyssin ja ansaitsemaan mestaruusottelun tähän Sacrificeen. Jarrett tahtoi todistaa kaikille, että hän oli todellakin puolen vuoden poissaolonsa aikana muuttunut aivan uudeksi mieheksi ja että hän tahtoi nyt taistella sellaisia painijoita vastaan, jollainen hän itse aiemmin oli. Kaikkein hämmentävintä monelle TNA-katsojalle oli kuitenkin se, että Jarrettia ei suinkaan tungettu main event -kuvioihin uudeksi pääfaceksi, vaan heti Lockdownin jälkeen Jarrett tippui midcard-kuvioihin, joissa hän ei ollut paininut varmaan koskaan TNA-uransa aikana. Jokin Jarrettissa oli todellakin muuttunut.

Ja jotteivät yllätykset olisi vielät tässä, pian Lockdownin jälkeen Eric Young yllätti kaikki ja ennen kaikkea pakkosopimuksella hänen elämäänsä hallitsevan inhottavan Robert Rooden kertomalla, että Jeff Jarrett on hänen ”salainen ystävänsä”, josta hän oli puhunut pitkään ja joka Youngin mukaan tulisi kostamaan Roodelle Youngin puolesta. Tämä kävi ilmi, kun Jarrett hyökkäsi yllättäen Rooden kimppuun juuri, kun Roode oli pieksemässä Youngia keskellä kehää. Tästä seurasi se, että seuraavien viikkojen aikana Roode ja Jarrett ottivat pahasti yhteen, koska Rooden mielestä Jarrettilla ei olisi mitään asiaa tunkea nenäänsä hänen bisneksiinsä. Muutenkin Rooden mielestä Jarrett oli jo täysi hasbeen, ja nyt Roodella osoittaisi, kuinka hän on nykypäivän supertähti. Eric Young kannusti Jarrettia tietenkin tässä sodassa, mutta sopimus velvoitti hänet pysymään edelleen Rooden alaisuudessa. Tähän otteluun Roode ei kuitenkaan halunnut Youngia ringsidelle, koska hän ei halunnut Youngia häiritsemään omaa tähtihetkeään.

Enpä olisi uskonut, että pidän Robert Rooden ja Jeff Jarrettin ottelusta enemmän kuin Robert Rooden ja Petey Williamsin ottelusta, mutta niin se vain on. Tämä konkarimainen face-Jarrett oli kaikesta juustoisuudestaan ja kliseisyydestään erittäin toimiva hahmo, ja kemiat Rooden kanssa pelasivat tässä matsissa oikein ilahduttavan hyvin yhteen. Roode sai esittää ilkeää, ylimielistä nuorta heeliä ja Jarrett puolestaan sai olla se kokenut kettu, joka yritti pärjätä Rooden huijauksia vastaan. Kokonaisuutena tämä oli hyvä ottelu, jossa kerrottiin alusta loppuun asti toimiva tarina ja nähtiin varsinkin Roodelta oikein taidokasta painia. Kehäpsykologia oli kunnossa, ottelun lopputaistelu oli jopa jännittävä ja lopetuskin oli kunnossa. Ei minulla ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä matsista, vaikka ei tämä toki painilliselta anniltaan hyvää kummoisempi ottelu ollut.

* * *

Singles Match

Christopher Daniels vs. Rhino

Christopher Daniels oli tehnyt hämmentävän ”paluunsa” kahden kuukauden poissaolon jälkeen Destination X:ssä ilmestymällä kehänlaidalle Jerry Lynnin ja Chris Sabinin X-Divisioonan mestaruusottelun aikana ja hyökkäämällä lopulta molempien kimppuun. Sen jälkeen tämä asenteltaan uusi, tyly, vähäsanainen ja ilkeä Christopher Daniels oli esiintynyt TNA:ssa viikoittain, mutta edelleenkään kukaan ei oikein tiennyt, mitä hän halusi. Miksi hän käytti Sting-maskia säännöllisesti? Mikä oli hänen mystinen tehtävänsä? Ketä vastaan hän oikein taisteli? Nyt Sacrificessa häntä vastaan asettui Rhino, vaikka mitään sen kummempaa feudia näiden kahden välillä ei ilmeisesti edes ollut. Rhino nyt vain oli tällaisen konkari-facen asemassa, ja hän tuntui kokevan jonkinlaista velvollisuutta asettua kaikkia heeliksi kääntyneitä painijoita vastaan. Nyt kun Rhinon ja AJ Stylesin feud oli ohi, Rhino oli jäänyt hieman tyhjänpantiksi, joten oli ilmeisesti TNA:n mielestä sopivaa, että hän yritti seuraavaksi palauttaa Stylesin entisen joukkueparin Danielsin uran raiteilleen.

Eipä minulla tästäkään ottelusta ole kummemmin pahaa sanottavaa, vaikka tässä vaiheessa TNA-uraansa Rhino alkoi junnata aika pahasti paikallaan ja Christopher Danielsin uusi mystinen Sting-kuvio ei puolestaan tuntunut oikein etenevän mihinkään. Jos siis keskitytään painijoiden hahmojen sijaan itse painiin, se oli oikein mukavaa katseltavaa. Daniels on edelleenkin rosterin lahjakkaimpia nimiä, ja Rhino pystyy kyllä hyvän vastustajan kanssa oikein hyviin otteluihin. Tämä oli siitä jälleen oiva esimerkki. Daniels työsti ottelun aikana Rhinon olkapäätä hyvin, ja vaikka Rhino lopussa unohtikin sen myymisen varsin taidokkaasti, toi se silti otteluun hyvää tarinaa. Muutenkin molemmat pistivät kroppansa ihan kunnolla likoon, kun Rhinokin veti karun Slingshot-tyylisen Crossbodyn ulos kehästä. Ottelun lopetus oli myös toimiva, joten kyllä tämä hyvä ottelu oli, vaikka vahva välimatsin fiilis tässä olikin.

* * *

2 on 1 Handicap Match

The Damaja & Basham vs. Kip James

Voi kyllä vain. Jos luulitte, että TNA olisi jo osannut lopettaa tämän koko vuoden ajan käynnissä olleen kamalan juonikuvion Christy Hemmen ja Kip Jamesin välillä, olitte väärässä. Jos ette muista, lyhyesti: Christy Hemme oli sitä mieltä, että myös naisia pitäisi kohdella tasavertaisesti painimaailmassa. Kip James oli sitä mieltä, että nainen kuului nyrkin ja hellan väliin. Jotenkin tästä asetelmasta oli päästy kuvioon, jossa Hemme oli rasittava välittävä ämmä ja James kansansuosiossa oleva hauskuuttaja. Hemme yritti parhaansa mukaan tuhota Jamesin tuomalla häntä ja hänen joukkuepariaan BG Jamesia vastaan miesjoukkueita. Destination X:ssä TNA toi paikalle WWE:ssä aikoinaan Heart Throbs -nimellä painineet Antonio Romeron ja Romeo Rosellin. Voodoo Kin Mafia tuhosi heidät, eikä heitä nähty TNA:ssa enää. Lockdownissa kuviota oli jatkettu ppv:tä edeltäneessä pre show’ssa, jossa Hemme oli marssittanut Voodoo Kin Mafiaa vastaan jälleen uuden joukkueen. Tällä kertaa se ei ollut WWE-rejecteistä muodostettu kaksikko, vaan TNA:n alakortissa ikuisuuden ajan pyörineen Serotoninen, joka otti myös turpaan VKM:ltä. Juuri ennen Sacrificea Hemme oli löytänyt taas uuden joukkueen, kun WWE:ssä Basham Brotherseina painineet (Doug) Basham ja The Damaja -nimeä käyttävä Danny Basham ilmestyivät TNA:han ja hyökkäsivät VKM:n kimppuun. Jos mietitte, miksi Danny Basham ei paini yhä samalla nimellä, hänen oikea nimensä ei ole Basham – toisin kuin siis Doug Bashamin. PPV:tä edeltäneessä pre show’ssa Damaja ja Basham olivat ilmeisesti hyökänneet niin brutaalisti BG Jamesin kimppuun, että hänet oli kiidätetty sairaalaan, ja tämä alun perin joukkueotteluksi buukattu matsi oli muutettu nyt Handicap-muotoon. Oikea syy BG Jamesin poissaoloon oli ilmeisesti joko aito loukkaantuminen tai poissaolo kaupungista.

Tämä tuntui totaalisen turhalta väliottelulta, jonka paikkaa pääshow’ssa on vaikea ymmärtää. Koko Kip Jamesin ja Christy Hemmen välinen feud on ollut vuoden epäkiinnostavin ja ankein juonikuvio, jossa on jotenkin käsittämättömästi päädytty tilanteeseen, että misogyyninen sovinisti mies on sympaattinen face ja naisten oikeuksia puolustava nainen on ärsyttävä ja valittava heel. Itse ottelussakaan ei ollut mitään mainittavasti kiinnostavaa: Kip Jamesista ei ole edelleenkään tullut kehävelhoa, eikä niin ole käynyt myöskään entisille Basham Brotherseille TNA:n puolella. Hyvää oli sentään se, että ottelua ei ollut venytetty liiaksi, joten matsi toimi juuri ja juuri tällaisena rykäisynä ilman että oli katastrofaalisen kamala. Ja mikä tämä juttu oli, että Voodoo Kin Mafian apurina viime kuukausina pyörinyttä Lance Hoytia ei vain pantu Kip Jamesin joukkuepariksi BG Jamesin korvaajaksi? Selostajat siis väittivät ensin, että Hoytin lento oli ”myöhästynyt”, ja sitten juuri sopivasti ottelun jälkeen Hoyt kuitenkin rynnisti paikalle ja pelasti Kip Jamesin. ”Jippii”.

Texas Death Match

James Storm vs. Chris Harris

Jos ette vielä tienneet, niin tässä lyhyt selitys sille, miksi tämä ottelu oli olemassa. James Storm oli lopettanut America’s Most Wantedin vuosia kestäneen tarinan viime vuoden lopussa brutaalisti iskemällä joukkuepariaan olutpullolla päähän ja aiheuttamalla samalla Chris Harrisille niin pahan silmävamma, että Harris oli joutunut painikehistä sivuun kuukausiksi. Lockdownissa Harris oli kuitenkin palannut painimaan, kun hän kohtasi entisen joukkueparinsa ja nykyisen verisen vihamiehensä Stormin Blindfold-ottelussa teräshäkin sisällä. Koska tuo typerä ottelumuoto esti kaiken oikeanlaisen välienselvittelyn ja vihanpidon ratkaisemisen, jäi Lockdownin matsi lähinnä välipysäkiksi ennen tätä hetkeä. AMW:n hajoaminen oli etukäteen yksi TNA:n mehukkaimmista feudeista, joilta monet olivat odottaneet paljon, muttta Lockdownin hirvittävä ottelu oli ehtinyt pilata monelta jo maun koko tästä henkilökohtaisesta feudista. Se oli onneksi ennenaikaista, koska nyt oli vihdoin se hetki, jota monet olivat odottaneet kuukausien ajan. Chris Harris. James Storm. Ottelumuoto, joka sallisi niin brutaalin välienselvittelyn kuin ikinä tarvittaisiin. Ottelu päättyisi siihen, kun toinen ensin saisi selätettyä toisen ja sen jälkeen selätetty ei ehtisi nousta ylös ennen kymmeneenlaskua. Kaikki on sallittua. Molemmat miehet marssivat paikalle katuvaatteissa korostaakseen vielä sitä, että tällä ottelulla ei olisi mitään tekemistä nätin teknisen painin kanssa. Tämä olisi henkilökohtaisen sodan viimeinen taistelu.

Huh, paha tästä on sanoa mitään. Harvoin on sellaista tilannetta, että edellisessä ppv:ssä samat painijat olisivat painineet yhden koko vuoden huonoimmista otteluista ja seuraavassa yhden koko vuoden parhaista. James Stormin ja Chris Harrisin kohdalla kävi kuitenkin juuri niin. Lockdownin Blindfold-ottelu oli kameaa Russo-sekoilua, mutta tämä oli nyt sitä, mitä ihmiset olivat tältä vihantäyteiseltä feudilta halunneet. Chris Harris ja James Storm kehässä tekemässä kaikkensa, että saisivat tuhottua toisen täysin. Tämä oli brutaalia. Tämä oli todellakin DEATH Match. Monesti puhutaan WWE:n puolella otteluista, joissa joku painija on vuodattanut eniten verta, mutta TNA:sta vastaavaa keskustelua on nähty harvoin. Syytä olisi, ja silloin pitäisi ehdottomasti mainita ensimmäisenä tämä ottelu, koska tässä vain toinen osanottaja ei vuotanut sairaasti verta, vaan tässä molemmat vuotivat kuin pistetyt siat. Teki hetkittäin pahaa katsoa, mutta pakko on nostaa hattua Stormille ja Harrisille siitä, mitä kaikkea he olivat valmiita tässä ottelussa tekemään. Pelkän bleidauksen lisäksi äijät toki ottivat aivan käsittämättömän hurjia ja hienosti toteutettuja bumppeja. Eikä matsi tosiaan nojannut vain HC-mäiskinnälle, vaan ottelussa kerrottiin alusta loppuun upea tarina, se oli buukattu aivan täydellisesti ja se tarjosi upean lopetuksen feudille. Tätä paljon paremmaksi on paha pistää tällaisissa otteluissa. Tämä on heittämällä yksi kaikkien aikojen lemppareistani, kun puhutaan Last Man Standing/Texas Death Match -otteluista.

* * * * ½

Four Way Match

Tiger Mask vs. Alex Shelley vs. Senshi vs. Jerry Lynn

Rehellisesti sanottuna minulla ei ole mitään hajua, miksi tämä ottelu oli buukattu ppv:hen, ja tuskin oli TNA:llakaan. Oletan, että ainut syy oli se, että TNA:n ja NJPW:n edelleen jollain tasolla käynnissä oleva yhteistyö oli mahdollistanut sen, että japanilaisen light heavyweight -painin legenda Tiger Mask IV (eli historian neljäs Tiger Mask -nimellä painiva painija) oli tullut vierailemaan TNA:han. Japanissa Tiger Mask oli iso nimi, mutta Yhdysvalloissa hän oli vieraillut vain harvoin. Tämä oli historian ensimmäinen kerta, kun hän painisi amerikkalaisen promootion ppv:ssä. Jostain syystä TNA ei kuitenkaan ollut halunnut buukata Tiger Maskille minkäänlaista 1 on 1 dream matchia tai buukata mitään erityisempää syytä hänen ottelulleen, vaan sen sijaan hänet vain pantiin nelinotteluun kolmen tällä hetkellä tyhjän päällä olevan X-Divarin painijan kanssa. Mitään kummempaa panosta ottelulla ei ollut.

Vaikka koko ottelun olemassaoloa on vaikea selittää, en halua valittaa liikaa matsista, jossa päästään näkemään Senshin, Alex Shelleyn, Jerry Lynnin ja vittu Tiger Maskin painia. Vaikka Tiger Mask IV onkin aikamoinen legenda, tässä ottelussa hän ei ainakaan minuun kovin suurta vaikutusta tehnyt. Hyvää peruspainia mutta hetkittäin hieman kankeanoloista menoa, ehdottomasti ottelun valjuimmaksi jäänyt osanottaja. En tarkoita, että Tiger Mask olisi siis vetänyt tässä huonosti, mutta muut vetivät kuitenkin niin paljon näyttävämmin, että Tiger Mask jäi väkisin kyllä varjoon. Muilta sen sijaan siis tosi vauhdikasta ja viihdyttävää menoa: erityisesti Shelley ja Senshi olivat liekeissä. Kokonaisuudessaan tämä X-Divarin nelikko rakensikin oikein viihdyttävän ja toimivan spotfestin, joka ei kuitenkaan ollut niin erikoinen tapaus kuin openerina toiminut mestaruusottelu. Siinä mielessä siis ihan hyvinkin toimi show kokonaisuutena: pitäähän nyt X-Divarin mestaruusottelun olla parempi kuin tällaisen fillerin. Tämäkin oli silti hyvä ja viihdyttävä matsi. Ottelun jälkeen paikalle ryntäsi X-Divarin mestari Chris Sabin, joka oli viime aikoina tehnyt entistä enemmän yhteistyötä Alex Shelleyn kanssa. Yhdessä Sabin ja Shelley kävivät erityisesti konkari Lynnin kimppuun, mutta silloin Mr. Backlund saapui paikalle ja ajoi Sabinin ja Shelleyn pois paikalta. Backlundin kuvio Austin Starrin kanssa oli päättynyt kuin seinään, koska Starr oli huhtikuun lopussa (yllättäen) onnistunut suututtamaan TNA:n johdon käytöksellään ja tullut hyllytetyksi 90 päiväksi. Starr ei enää palannut tuon hyllytyksen jälkeen TNA:han, vaan pyysi irtisanomista ja jätti firman. Niinpä Backlund oli kaikkien iloksi siirtymässä nyt uuteen feudiin X-Divarilaisten kanssa.

* * *

NWA Tag Team Championship

Team 3D (c) vs. LAX vs. Tomko & Scott Steiner

Sitten oli vuorossa ensimmäinen illan kahdesta mestaruusottelusta, jotka NWA:n näkökulmasta eivät enää olleet mestaruusotteluita mutta joita TNA yhä kutsui mestaruusotteluiksi NWA:n mestaruuksista. Team 3D oli siis Lockdownissa vihdoin ja viimein voittanut urallaan ensimmäistä kertaa NWA Tag Team -mestaruudet LAX:ltä, ja seuraavien viikkojen aikana Brother Ray ja Brother Devon olivat puolustaneet Impactissa mestaruuksiaan kaikkia eteen asetettuja haastajia vastaan. Nyt vuorossa oli kuitenkin edellisiä viikkoja kovempi haaste, koska yhden joukkueen sijaan he joutuisivat puolustamaan vöitään kahta joukkuetta vastaan samanaikaisesti. Ensimmäinen haastajajoukkue oli entinen mestarikaksikko Homicide ja Hernandez, jotka saisivat nyt revanssimahdollisuutensa. Toisen haastajajoukkueen muodostivat Tomko ja Scott Steiner, joita yhdisti oikeastaan vain se, että molemmat tekivät yhteistyötä Christian Cagen kanssa. Molempien miesten egot olivatkin niin suuret, että he olivat oikeastaan sitä mieltä, ettei toinen ole tarpeeksi hyvä painija hänen joukkueparikseen. Ennen ottelua Steiner ja Tomko olivatkin jo ajautua backstagella keskinäiseen tappeluun, mikä ei toki lupaa kovin hyvää sen suhteen, että heidän pitäisi tässä ottelussa pystyä tekemään yhteistyötä voittaakseen mestaruudet.

Lisää otteluita, jotka olivat hyviä kokonaisuuksia vaikkeivat mitään erityisiä mestariteoksia, tämä tapahtuma on ollut tähän mennessä ainakin hyvin vahva! Oli ilahduttavaa ensinnäkin nähdä vihdoin vuoden ensimmäinen joukkuemestaruuskuvion ottelu, joka ei ollut vain LAX vs. Team 3D. LAX:n ja 3D:n ottelut alkoivat toistaa pahasti itseään, mutta kun soppaan sekoitettiin Scott Steiner ja Tomko, piristyi meno yllättävän paljon. Ottelussa nähtiinkin hauskoja parituksia, kun erityisesti Homicide toimi hyvin niin Tomkoa kuin Steineriakin vastaan. Tomko oli muutenkin yllättävän hyvässä iskussa tässä, eikä Steinerkaan huonoksi jäänyt. Hetkittäin matsi meni ehkä hieman sekavaksi kuuden miehen sekoiluksi, mutta kokonaisuutena tämä oli silti ennen kaikkea viihdyttävää rymistelyä, jossa nähtiin sopivasti tyylikkäitä spotteja. Myös lopetus toimi hyvin, eikä matsia ollut pilattu typerällä buukkauksella, joten voin myöntää nauttineeni tätä katsoessa enemmän kuin LAX:n ja 3D:n otteluiden aikaan. Postmatch-meiningeissä nähtiin sitten iso comeback ja koko illan isoin yllätys, kun Scott Steiner ajautui nokkapokkaan Tomkon kanssa ja RICK VITUN STEINER RYNNISTI PAIKALLE AUTTAMAAN VELJEÄÄN! RICK STEINER OLI SAAPUNUT TNA:HAN YHDISTÄMÄÄN VOIMANSA VELJENSÄ KANSSA! Rick ei ollut ehkä enää varsinaisesti elämänsä parhaassa kunnossa, mutta oliahn tämä nyt nostalgiamielessä mahtava hetki.

* * *

Singles Match

AJ Styles vs. Samoa Joe

Ennen illan Main Eventiä oli vuorossa vielä ”dream matchina” promottu kohtaaminen, ja olivathan AJ Styles ja Samoa Joe kieltämättä yksi koko TNA:n historian legendaarisimmista ottelupareista. Ongelma vain tässä ottelussa oli se, että tälle Stylesin ja Joen kohtaamiselle ei ollut annettu mitään merkittävää syytä. Lähinnä tämä ottelu oli kai jatkoa Lockdownin Main Eventistä, jossa Styles oli ollut osa Christian Cagen joukkuetta ja Joe puolestaan osa Kurt Anglen joukkuetta. Nyt kun kummankin edelliset pitkät kuviot (Stylesillä Rhinon kanssa ja Joella Anglen kanssa) olivat ohi, eikä kumpikaan ollut onnistunut saavuttamaan paikkaa päämestaruusottelussa, olivat he hieman tyhjän päälle. Niinpä TNA:n silmissä oli loogisinta pistää heel-Styles kiusaamaan Joeta, mikä lopulta johti siihen, että näiden välille buukattiin ottelu Sacrificeen. Selostajat hypettivät ennen ottelun alkua, että tämän matsin voitaja voisi hyvinkin olla seuraava päämestaruuden haastaja.

Ennen tätä ottelua mietin, että tämä on kyllä TNA:n kulunein ottelupari, joten oli ihan pakko tarkistaa, montako kertaa nämä kaksi ovat oikeasti kohdanneet toisensa ppv:ssä. Vastaus: Joen ja Stylesin välillä oli tätä ennen ollut ppv:ssä vain kaksi singles-ottelua. Toki sitten oli lisäksi klassikkokolminottelut Christopher Danielsin kanssa jne. mutta eivät nämä kaksi suinkaan ole toisiaan vastaan koko ajan painineet. Pitää siis hieman peruuttaa tuosta fiiliksestä, mutta on silti todettava, että tässä ottelussa oli tiettyä väkinäisyyden makua. Jotenkin tuntui siltä, että TNA oli vain nyt halunnut buukata ”taas kerran” tämän dream matchin, vaikka mitään kunnon syytä tai logiikkaa ottelun taustalla ei edes ollut. Se myös tuntui näkyvän ottelussa ja sen tunnelmassa. Mitään suurta klassikkoa Styles ja Joe eivät nimittäin tällä kertaa painineet, ja tämä matsi häviää arvosanaltaa molemmille edellisille ppv-tason Joe vs. Styleseille. Ehdottomasti tämä oli siis hieno ottelu, koska eiväthän Joe ja Styles nyt noin 10-minuuttisena matsina osaa mitään muuta painiakaan, mutta ei tästä jäänyt silti sellaista oloa, että ”onpa nyt jotain ennenkuulumattoman siistiä”. Ennemminkin tämä oli mainio rutiinisuoritus näiltä kahdelta, ja kun on tarpeeksi kova painimaan, voi rutiinisuorituskin olla tätä luokkaa. Hieno ottelu, mutta ei jättänyt toivomaan lisää.

* * * ½

NWA World Heavyweight Championship

Christian Cage (c) vs. Kurt Angle vs. Sting

On oikeastaan hieman epäselvää, mitä Kurt Angle edes tekee tässä ottelussa. Lethal Lockdown -ottelun stipulaatio oli tänä vuonna siis ollut se, että ottelussa ratkaisusuorituksen tekevä painija saa mestaruusottelun Christian Cagea vastaan Sacrificessa. Ottelu oli päättynyt siihen, kun Sting oli selättänyt Abyssin Jeff Jarrettin avustuksella (minkä jälkeen Abyss oli toistaiseksi kadonnut TNA:sta), joten tämän ottelun olisi lähtökohtaisesti pitänyt olla Cagen ja Stingin välinen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan jotenkin Kurt Angle oli onnistunut puhumaan itsensä mukaan tähän otteluun. Cage puolestaan oli onnistunut kylvämään Anglen ja Stingin välille niin pahaa eripuraa, että Sacrificeen tultaessa ottelun suurin jännite olikin rakentunut Anglen ja Stingin välille. Molemmat olivat sitä mieltä, että nyt oli heidän aikansa nousta päämestariksi. Nilkkimäinen Cage tietenkin nautti tästä asetelmasta ja yritti vain lisätä pahaa verta Anglen ja Stingin välille.

Öäh, olipas ankea lopetus muuten intensiiviselle ja hyvälle ottelulle. Vähän tässä oli toki kiirehtimisen makua alusta loppuun, mikä ei ole yllätys, kun ottaa huomioon, että koko perhanan ottelulla oli aikaa vain 10 minuuttia. Miksi show’n Main Eventillä ja jumalauta päämestaruusottelulla oli aikaa vain 10 minuuttia? Mikä idea siinä on? No, Angle ja Christian ja jopa Sting tekivät kyllä parhaansa tuossa kymmenessä minuutissa. Kolmikko tarjoili todellakin intensiivisen mähinän, jossa alusta loppuun piestiin vastustajia täysiä ja yritettiin tehdä parhaansa voittaakseen maailmanmestaruuden. Siksi tätä olikin todella ilo katsoa, ja jos ottelu olisi vain kestänyt pikkaisen pidempään ja tarjoillut paremman lopetuksen, olisi tämä ollut helposti hieno ottelu. Nyt kuitenkin yhtäkkiä tullut typerä Dusty-tyylinen lopetus söi fiilistä varsinkin, kun ottelun jälkeen sitä ei jääty selittämään mitenkään, vaan tapahtuman vain annettiin loppua. Äh.

* * *

Hienoa, TNA! Tämä ppv oli vahva suoritus ja erittäin mukava yllätys. Etukäteen Sacrifice kuulosti turhahkolta väli-ppv:ltä Lockdonin ja Slammiversaryn välissä, mutta sen sijaan tämä olikin tähän mennessä yksi koko vuoden parhaista tapahtumista. Stormin ja Harrisin ottelu oli MOTYC, opener oli erittäin hyvä avaus illalle, Stylesin ja Joen ottelu oli hieno matsi, ja muutenkin kortti oli täynnä hyviä otteluita. Vain yksi huono matsi oli seassa, ja se voidaan tässä kokonaisuudessa antaa anteeksi. Vielä hieman vahvemmalla kokonaisuudella tämä olisi ollut kiistatta Hieno ppv, nyt jäädään juuri ja juuri Hyvän puolelle.

Lisää...

Arvio: TNA Sacrifice 2007

TNA X Division Championship

Chris Sabin (c) vs. Jay Lethal vs. Sonjay Dutt