2006ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Slammiversary 2006

Päivämäärä: 18.6.2006

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa!


Aika tarkalleen neljä vuotta sitten kesäkuussa 2002 perustettiin muuan NWA:n alainen promootio nimeltään Total Nonstop Action Wrestling. Jerry Jarrettin, Jeff Jarrettin ja kumppaneiden luoma promootio oli vuosien aikana ehtinyt olla useaan kertaan konkurssin partaalla, vaihtaa omistajaa, saada viikottaisen tv-ohjelman, meneettää sen, saada sen uudestaan – ja tarjota tietenkin loistavaa (sekä aivan järkyttävän kamalaa) painia. Tässä vaiheessa TNA eli suurinta hypebuumiaan ja nousukauttaan, jossa monet uskoivat kaiken olevan mahdollista. Aika erilainen meininki kuin näin yhdeksän vuotta myöhemmion. Niinpä kesäkuun vuosijuhlatapahtuma sattui varsin hyvään saumaan. Selostajina ketkäpä muut kuin DW ja Tenay. Haastattelijana JB.

Bingo Hall Brawl Match

Team 3D vs. James Gang

Kahden yleisön suosiota nauttivan konkarijoukkueen nostalgiantäyteinen feud oli jatkunut Sacrificen jälkeen, sillä Sacrificessa James Gang oli kuitannut vuosien takaiset kalavelat ottamalla voiton Team 3D:stä täsmälleen yhtä halpamaisella keinolla kuin 3D vuonna 2000. Brother Ray ja Devon eivät tietenkään tätä sulattaneet, vaan he janosivat revanssia. Niinpä 3D ja James Gang olivat selvitelleet välejään viikkojen ajan. Tämän ppv:n pre-show’ssa he olivat ajautuneet suoranaiseen tappeluun, joka eskaloitui lopulta siihen, että joukkueiden välille buukattiin lennosta ”Bingo Hall Brawl Match”. Ottelun nimellä tietenkin viitattiin Team 3D:n ECW-taustaan ja siihen, että viikkoa ennen tätä ppv:tä WWE oli järjestänyt ECW:n historiaa muisteleva One Night Standin. Itse ottelu alkoi heti alkupyrojen jälkeen, kun 3D ja James Gang rynnivät alueelle toisiaan mäiskien. Käytännössä Bingo Hall Brawl tarkoitti normaalia HC-ottelua.

Enpä olisi uskonut, että vuonna 2006 annan näiden joukkueiden keskinäiselle ottelulle kolme tähteä, mutta tässä sitä ollaan. TNA:n aivokuollut yleisö toki chanttasi tällekin ”This Is Awesome”, mikä käyttännössä tarkoitti sitä, että koko chantin olisi voinut tuon jälkeen lopettaa merkityksettömänä. No, se on TNA:n yleisö. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa tiivistettynä voitaneen sanoa, että Team 3D:tä ehkä hieman harmitti, etteivät he saaneet olla mukana One Night Standissa. Tai ehkä motivaattorina oli ihan joku muu syy, mutta joka tapauksessa Ray ja Devon olivat nyt pistäneet ihan kunnon HC-vaihteen silmään, ja lopputuloksena oli perhanan toimivia ja hienolta näyttäneitä bumppeja. Samoin James-kaksikkokin ylsi yllättävän hyviin suorituksiin, ja Kip jopa innostui bleidaamaan ottelun loppupuolella. Toki painillinen anti oli sitten mitä oli, mutta otteluna tämä oli silti viihdyttävä ja hyvä. Ottelun aikana LAX muuten sekaantui tappeluun hyökkäämällä BG:n kimppuun, joten ilmeisesti James Gangin ja LAX:n feud ei ollut vielä täysin ohi, vaikka LAX:ää ei ollut pahemmin nähtykään nyt.

* * * 

2 on 1 Handicap Match

Bobby Roode & Coach D’Amore vs. Rhino

Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä TNA oli päättänyt jatkaa Rhinon ja Bobby Rooden tyhjästä nyhjäistyä feudia vielä Sacrificenkin jälkeen, vaikka koko vihanpidolla ei ollut mitään järkevää tarinaa. Asia ei parantunut Sacrificenkaan jälkeen, sillä erityisen tarinan keksimisen sijaan Rhino ja Roode vain pistettiin kerta toisensa jälkeen toistensa kimppuun, koska he eivät yksinkertaisesti pitäneet toisistaan. Lopulta Rhino kyllästyi siihen, että Team Canadan manageri Coach D’Amore auttoi Rooden joka kerta voittoon hänestä, joten Rhino haastoi heidät molemmat otteluun Slammiversaryyn. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin hulvattomia videoita, joissa D’Amore yritti treenata itseään painikuntoon.

Tämän ottelun buukkaamisesta ei voi antaa TNA:lle erityisemmin pisteitä. Ei siis siksi, että ottelu olisi ollut erityisen huono, vaan lähinnä siksi, että tämä ei ollut millään tavalla kiinnostava. Se ei ollut sitä Sacrificessa, eikä siitä tullut yhtään sen kiinnostavampi kuluneen kuukauden aikana. Roode vs. Rhino ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa otteluparina, eikä Scott D’Amore muuta tilannetta suuntaan tai toiseen. Jos ensimmäinen ottelu olisi onnistunut yllättämään laadullaan, olisi tilanne voinut olla toisenlainen, mutta ensimmäinen ottelu oli kaikilla mittareilla vain ”ihan hyvä”. Täsmälleen samaa tasoa mukaili myös tämä toinen ottelu, kuten saatoi olettaa. D’Amoren rooli oli kyllä buukattu ihan hauskasti, ja Coachin Moonsault on aina yhtä näyttävä. Rhino ja Roode hoitivat hommansa rutiinilla, mutta kummallakaan ei tuntunut olevan edes yritystä tehdä tästä ottelusta millään tavalla erityisen hyvää. Harmi, koska tällaisia hmv-otteluita ei Slammiversaryyn mielestäni tarvittaisi.

* * ½ 

TNA X Division Title Shot

Senshi vs. Shark Boy vs. Petey Williams vs. Jay Lethal vs. Alex Shelley vs. Sonjay Dutt

Tällä(kään) kertaa ppv:ssä ei oteltu X-Divisioonan mestaruudesta, koska X-Divarin mestari Samoa Joe oli ajautunut muihin feudeihin. Tässä ottelussa haettiin kuitenkin nyt uusia ”rankingeja” X-Divisioonaan. TNA oli useita kertoja vuosien aikana järjestänyt näitä ranking-otteluita, mutta ikinä ne eivät johtaneet siihen, että ottelun osanottajat saisivat eliminointijärjestyksessä oikeasti mestaruusottelunsa. Ottelun voittajalle se mestaruusottelu yleensä on sentään tullut, ja joskus ehkä toiseksikin tullut on saattanut saada ottelunsa, mutta muuten näillä mainostetuilla rankingeilla ei ole ollut mitään merkitystä. No, nyt siis oteltiin taas ”rankingeista” kuuden X-Divarilaisen eliminointiottelussa, ja ottelun voittajalle olisi luvassa X-Divisioonan mestaruusottelu aivan lähiaikoina.

No huh! Nyt oli niin huikea kuuden X-Divarilaisen spottailu kuin vain voi olla. Aluksi ajattelin, että tästä tulisi kiva välipalaottelu, mutta vähitellen ottelun aikana tajusin, että tästähän kuoriutuu ihan oikea huippuottelu. Mukavaa, että X-Divisioona onnistuu yllättämään vielä toisinaan. Viime aikoina divari on lähinnä tuottanut pieniä pettymyksiä tai odotusten mukaisia kivoja otteluita, mutta suuremmat yllätykset ja yleisesti huippuottelut ovat olleet vuoden 2006 aikana vähissä. Mutta nyt se sitten tuli, salakavalasti. Toki joku voi olla nyt sitä mieltä, että minä yliarvioin perusspottailuottelun, mutta minun mielestäni tämä oli paljon enemmän. Ensimmäisen kymmenen minuutin ajan ketään ei eliminoitu, ja tuona aikana kaikki kuusi pääsivät näyttämään erinomaista osaamistaan. Tuonkin jälkeen eliminointien tahti pidettiin ihailtavan rauhallisena, ja kokonaisuutena ottelu sai aikaa peräti 20 minuuttia. Ottelussa oli loistava rakenne: alussa mukavaa lämmittelyä ja kikkailua, ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä intensiivisempää taistelua nähtiin. Viimeiset minuutit ja erityisesti kahden viimeisen painijan lopputaistelu olivat täyttä tykitystä. Kokonaisuutena siis pirun kova ottelu, hienoa työtä!

* * * *

Singles Match

Kevin Nash vs. Chris Sabin

Kuten Sacrificen arvostelussa kerroin, Kevin Nash oli tehnyt kauan kaivatun paluunsa TNA:han loppukeväästä 2006. Nash oli katkera siitä, että Stingin ja Scott Steinerin kaltaiset kaverit olivat ilmestyneet TNA:han ja vieneet hänen huomionsa. Hän kuitenkin päätti, ettei jäisi odottamaan huomiota, vaan hän aikoisi ottaa sen itselleen. Mikä sitten olisi paras tapa saada valokeila itselleen? Tuhoamalla se osio, josta TNA oli kaikkein kuuluisin, päätteli Nash. Niinpä hän kävi brutaalisti X-Divisioonan kimppuun, koska hänen mielestään hän ansaitsisi huomion paljon ennemmin kuin jotkut typerät pikkumiehet. Nash oli vieläpä onnistunut liittoutumaan paparazzi-miehen Alex Shelleyn kanssa. Erityisen raivoissaan Nash oli Chris Sabinille, joka oli johtanut Team USA:n World X Cup -turnauksen voittoon. Nash oli viikkojen aikana käynyt useaan kertaan Sabinin kimppuun halpamaisesti, eikä Sabin ollut tähän mennessä pystynyt vastaamaan Nashin hyökkäyksiin. Nashin ylivoimaan oli tosin syynä myös se, että Nash oli käynyt Sabinin kimppuun vain, kun tämä oli heikoimmillaan. Nash oli silti sitä mieltä, että jopa keskinkertainen iso mies pieksisi loistavan X-Divarilaisen. Sabin ei tällaista puhetta voinut sietää, ja niinpä näiden välille buukattiin ottelu Slammiversaryyn.

Mitäpä tästä nyt voisi oikein sanoa? TNA:n historiaan mahtuu aika monta juonikuviota, jossa joku iso korsto yrittää tuhota koko X-Divisioonan. Toiset noista kuvioista olivat onnistuneempia kuin toiset, ja tämä kuuluu ikävä kyllä niihin vähemmän onnistuneisiin. Tai oikeastaan: juonikuviossa itsessään oli myös ihan hyviä piirteitä, kuten Nashin apuna olleen Alex Shelleyn näkyvyyden kasvaminen. Tässä ottelussa – ja ylipäätänsä Kevin Nashin painikehään päästämisessä – puolestaan ei ollut mitään hyvää. Kaikkein surullisinta tässä ottelussa oli se, että tämä sai oikeastaan sekä Nashin että Sabinin näyttämään huonolta, mikä on kieltämättä jo aikamoinen saavutus. Koko ottelu tuntui täysin turhalta, ja on oikeastaan vaikea nähdä, mihin tämä kuvio tästä enää kummemmin jatkuu. Tai mihin sen tarvitsisi jatkua. Ottelussa Sabin teki tietenkin kaikkensa saadakseen Nashista revittyä siedettävän ottelun, ja onnistui siinä juuri ja juuri. Ottelu oli ok:ta katseltavaa lähinnä silloin, kun Sabin sai liikkua vapaasti kehässä, ja Nashin tehtäväksi jäi Sabinin loikkien, potkujen ja muiden vastaanottaminen. Myymisessä toki Nash oli tuttuun tapaan onneton, mutta edes huonolla myymisellä hän ei onnistunut pilaamaan Sabinin high flying -liikkeiden näyttävyyttä. Nashin hallinta ja typerä Shelleyn sekoilu olivat sitten surullista katsottavaa. Tiivistettynä: ottelu oli kehno, ja sen pelasti täydeltä kamaluudelta Sabinin tekemä kova työ.

* ½ 

NWA Tag Team Championship

America’s Most Wanted (c) vs. AJ Styles & Christopher Daniels

Tämä oli Stylesin ja Danielsin ”Last Chance” -ottelu. Kaksikko oli saanut vakuutettua Larry Zbyszkon antamaan heille vielä yhden mestaruusottelun lupaamalla, että tämä jäisi heidän viimeiseksi mestaruusottelukseen, jos he eivät onnistuisi ottelua voittamaan. AJ:n ja Danielsin mukaan he ansaitsivat vielä yhden mestaruusottelun, vaikka he olivat hävinneet AMW:lle joka kerta, kun nämä joukkueet olivat kohdanneet toisensa. Syypää AJ:n ja Danielsin tappioihin oli kuitenkin ollut AMW:n manageri Gail Kim, joka oli onnistunut auttamaan AMW:n voittoon jopa Sacrificessa, jossa hän ei saanut olla ringsidella. Tuolloin Kim oli tiputtanut AMW:lle kattorakenteista nightstickin, jonka avulla he voittivat ottelun. Nyt AJ ja Danies lupasivat, että heillä olisi yllätyksenä ”neutralisoija” Gail Kimiä vastaan.

No niin. Nyt puhutaan jo huippuluokan joukkueottelusta. En tiedä antavatko kaikki Sacrificen AJ & Daniels vs. AMW -ottelulle neljä tähteä tarjonneet arvostelijat tälle ottelulle nyt sitten neljä ja puoli tähteä, mutta ainakin logiikan perusteella heidän pitäisi niin tehdä, koska tämä oli mielestäni ihan objektiivisesti arvioituna (no okei, ei painia tai mitään muutakaan voi koskaan arvioida objektiivisesti, mutta joka tapauksessa) parempi ottelu kuin Sacrificen koitos. Tästä oli saatu poistettua juuri ne ongelmat, joiden takia Sacrificen ottelun ei mielestäni noussut huippuotteluksi. Ottelu ei edennyt missään vaiheessa kankeasti, hommassa ei nähty harmillisia botcheja ja muutenkin kokonaisuus toimi juuri sillä tavalla paremmin kuin huippuottelulta sopii toivoa. Vielä se ihan MOTYC-tason meininki jäi kuitenkin mielestäni puuttumaan, koska vielä aivan hetkittäin erityisesti viimeisten minuuttien aikana minulle tuli sellainen olo, että joku ei nyt toimi täydellisesti. Ne olivat kuitenkin vain ihan yksittäisiä kohtia, eivätkä ne haitanneet sen pahemmin kokonaisuutta. Se oli nimittäin täyttä priimaa, joten kyseessä on yksi vuoden parhaista joukkueotteluista ja huippukoitos. Upeaa työtä koko nelikolta! Ottelussa TNA-debyyttinsä teki myös isokokoinen naispainija Sirelda, joka oli tämä AJ:n ja Danielsin lupaama ”neutralisoija”, joka teki selvää Gail Kimistä.

* * * * 

Kuukausien ajan TNA:han oli lupailtu uutta auktoriteettihahmoa, joka tulisi muuttamaan firman suunnan ja pistämään ruotuun TNA:ta varsin leväperäisesti ja pelkästään omien intressien pohjalta johtaneen Larry Zbyszkon. Nyt oli vihdoin aika paljastaa, että tuo henkilö oli todellinen painimaailman konkari: Jim Cornette. Cornette saapui kehään ja piti promon, jossa hän kehui TNA:ta ja lupasi, että huonoja suorituksia tarjoavat henkilöt joutuisivat hänen kanssaan ongelmiin. Ei mitään erikoista, mutta Cornette oli kyllä oiva lisä TNA:han.

Singles Match

Scott Steiner vs. Samoa Joe

Samoa Joe oli kääntynyt puolivahingossa yleisön suosikiksi tämän Scott Steiner -feudin aikana. Slammiversaryssa tuli siis Joelle täyteen vuosi TNA:ssa, eikä hallitseva X-Divisioonan mestari ollut hävinnyt vuoden aikana yhtään 1 on 1 -ottelua. Scott Steineria tuollainen meriitti ei kuitenkaan paljon kiinnostanut. Steinerin mukaan Joe oli läski p**ka, joka pärjäsi X-Divarissa mutta jolla ei olisi mitään mahdollisuuksia hänen kaltaistensa oikeiden supertähtien kanssa. Joe oli tietenkin varsin eri mieltä. Hän lupasi tuhota Steinerin, mistä hän oli antanut jo esimakua Sacrificessa nähdyssä Steiner & Jarrett vs. Sting & Joe -ottelussa. Miesten sanasota sen kuin tulistui, ja varsinaista yhteenottoa odotettiin malttamattomana. X-Divisioonan mestaruus ei tietenkään olisi tässä pelissä, mutta nyt oli kyse paljon enemmästä: kunniasta.

Ennen ottelun alkua nähdyssä promossa Steiner kutsui Joeta ”Sloppy Joeksi”, mutta jos joskus Steinerin piikki on mennyt täysin ohitse, niin se oli tämä kerta. Tämä ottelu oli nimittäin yksi stiffeimmistä, joka on TNA:n historiassa nähty. Tällä ottelulla ei ollut todellakaan mitään tekemistä X-Divisioonan kanssa, vaan tämä oli perkeleellisen stiffi ja väkivaltainen tappelu. Samalla tämä oli yksi Steinerin parhaimmista otteluista vuosikausiin. Se ei toki vielä tarkoita mitään huippuottelua, koska Steinerin viime vuodet ovat olleet nimenomaan sitä ”sloppya” meininkiä. Nyt kuitenkin oikean vastustajan kanssa Steinerkin tuntui innostuvan, ja näyttävien Suplexien lisäksi häneltä nähtiin hyvää liikkumista, toimivaa myyntiä ja näyttäviä iskuja. Joe puolestaan oli aivan elementissään, kun hän pääsi vaihteeksi painimaan itsensä kokoisen äijän kanssa. Nähtiin törkeän kovia Choppeja, potkuja, lyöntejä ja heittoja. Lisäksi Joe otti jokaisen Steinerin Suplexin (Niitä muuten oli 3. Yleisössä oli loistava kaveri, joka piti kyltissään lukua Steinerin suplexeista) vastaan suoraan niskoilleen: näytti tosi pahalta. Joelta nähtiin myös upea dive ulos kehästä. Kokonaisuutena en kuitenkaan anna tälle hyvää parempaa arvosanaa, koska tämä oli ennen kaikkea nimenomaan mäiskintätyylinen tappelu, ja varsinkin Steinerin tarjoaman painillisen annin vähyys estää tämän nousemisen hyvää paremmaksi. Aikaakin olisi voinut olla enemmän, sillä ottelu päättyi ihan yhtäkkiä ja hiukan vaisusti.

* * * 

NWA World Heavyweight Championship
King of the Mountain Match

Christian Cage (c) vs. Jeff Jarrett vs. Ron Killings vs. Abyss vs. Sting

King of the Mountain Matchista oli tullut jo TNA:n vuosijuhlaperinne. Ensimmäisen kerran vuoden 2004 kesäkuussa suurin piirtein vuosijuhlapäivän aikaan järjestetty ottelu nähtiin nyt siis kolmannen kerran, ja ottelun säännöt alkoivat olla jo tutut faneille. Käytännössä kyse oli käänteisestä Ladder Matchista, jossa voittaja olisi se, joka saisi ensimmäisenä ripustettua mestaruusvyön kattoon. Sitä ennen painijan pitäisi kuitenkin saada ripustusoikeus selättämällä joku toinen painija, ja selätetyt painijat joutuisivat kehänlaidalla olevaan jäähykoppiin kahden minuutin ajaksi. Tässä ottelussa pääkuviona oli Christian Cagen, Jeff Jarrettin ja Stingin tilanne. Jarrett oli tietenkin edelleen äärimmäisen katkera siitä, että hän hävisi NWA World Heavyweight -mestaruuden helmikuussa Cagelle, ja hän oli siitä lähtien janonnut tuota vyötä takaisin. Jarrettin suurimmaksi ongelmaksi oli kuitenkin muodostunut Sting, joka teki kaikkensa estääkseen Jarrettia enää ikinä saamasta valtaa TNA:ssa. Nyt Sting oli jopa hankkiutunut tähän otteluun, vaikka alun perin hän oli ilmoittanut, ettei häntä oikeastaan kiinnosta mestaruus vaan ainoastaan Jarrettin mestaruusvoiton estäminen. Ppv:tä edeltävinä viikkoina Stingin ja Cagen välit olivat kuitenkin alkaneet hiertyä, kun Sting oli alkanut osoittaa kiinnostusta NWA World Heavyweight -mestaruutta kohtaan. Pakkaa sekoittivat myös Abyss ja Ron Killings. Abyssilla oli takana pitkä ja raju feud Christian Cagen kanssa. Samalla hän oli ottelun ainut painija, joka oli osallistunut jokaiseen KOTM-otteluun. Killings oli ottelun ylimääräinen kaveri, joka oli ollut käytännössä 3LK:n hajoamisesta lähtien aika tyhjän päällä TNA:ssa. Nyt hän oli päihittänyt Monty Brownin ja ansainnut sillä paikan tästä ottelusta.

Voi TNA. Mielenterveyteni ei taas oikeasti kestä tätä kuraa. Vielä viisi minuuttia ennen tämän ottelun alkamista olin sitä mieltä, että tämä HC-rymistely oli perhanan viihdyttävä kokonaisuus. Olin valmis antamaan tälle ***½-arvosanan ja samalla julistanut koko tapahtuman Hyväksi. Tämä oli nimittäin hemmetin kova ottelu aika pitkän aikaa. Kaikki viisi tekivät kovasti töitä, ja esimerkiksi Ron Killings otti ihan järkyttävää bumppia lentäen useaan kertaan kehästä ulos todella rajun näköisesti. Samoin muillakin oli todellinen tekemisen meininki, ja tikkaita hyödynnettiin useita kertoja ovelissa spoteissa. Oikeastaan jokainen tuntui olevan elementissään. Tykkäsin paljon. Ja sitten koko homma vedettiin vessanpöntöstä alas viidessä minuutissa.

En taas edes jaksa alkaa selittää kaikkia aivopieruja, koska niitä tuli kertaheitolla niin älyttömästi. Ensin Jeff Jarrett selätettiin ja hän joutui jäähykoppiin, mutta täysin ilman selitystä hän sai lähteä kopista kesken kaiken pois, vaikka hänen jäähyaikaansa oli vielä jäljellä. Ennen Jarrettin jäähylle joutumista Earl Hebner oli kolautettu tajuttomaksi, mutta hänen tilalleen oli tullut Slick Johnson, joka oli nyt kuitenkin ilman mitään selitystä kadonnut kokonaan paikalta. Samalla ensin Sting yritti auttaa Christian Cagea voittamaan koko ottelun, mutta sitten hän selätti Jarrettin (laskemalla itse selätyksen tajuttoman Earl Hebnerin kädellä koska miksipä ei), ja sitten hän estääkin Christiania voittamasta koko paskan. Missä h****tissä on logiikka? Samalla Larry Zbyszkosta tulee virallisesti joku Jeff Jarrettin kaveri, koska hän estää Christiania voittamasta ottelun. Ja mikä vielä parasta: lopulta (tajuntansa takaisin saanut) EARL v***n HEBNER tiputtaa Stingin ja Christianin alas tikkailta ulos kehästä. Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Tämän ottelun lopetus oli taas oikein ehtaa aitoa loltna-meininkiä ja yksi pahimmista farsseista. Sen myös yleisö osoitti toiminnallaan. Kaiken vielä kruunasi ottelun jälkeen nähty älytön twist, jossa käytännössä koko mestaruus vakatoitiin. Argh, TNA. En kestä.

* * ½


Niinhän siinä kävi. Olin jo varma, että tästä tulisi Hyvä tapahtuma. Sitten viisi minuuttia ennen ppv:n ja ME:n loppua taas kaikki ryssittiin raivostuttavan idioottimaisella lopetuksella. Tuo paskan maku jäi polttelemaan suuhun sen verran ilkeästi, että Ok:n puolelle tämä lopulta jää hyvästä kokonaisuudesta huolimatta.

Wikipedia: TNA Slammiversary 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 29.11.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: ECW One Night Stand 2006

Next post

Arvio: WWE Vengeance 2006

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.