Arvio: TNA Turning Point 2005

Päivämäärä: 11.12.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Vuoden viimeinen TNA-ppv oli käsillä. Viime vuoden tapaan se kantoi nimeä Turning Point, joten tällä TP:llä oli nyt kunnia olla ensimmäinen useamman kerran järjestetty samanniminen TNA-ppv. Selostajina ketkäpä muut kuin DW ja Tenay. Backstage-haastattelijana edelleen Shane Douglas.

Barbed Wire Massacre Match

Abyss vs. Sabu

Näiden kahden Hardcore-jyrän feud ei ottanut päättyäkseen sitten millään. Ensimmäisen kerran miehet olivat kohdanneet Unbreakablen No DQ Matchissa, ja sen jälkeen Abyss ja Sabu olivat yrittäneet tappaa toisensa joka kuukausi jonkinlaisessa HC-ottelussa. Toistaiseksi näiden kahden väliselle vihanpidolle ei vain ollut saatu stoppia, mutta nyt sen aika oli vihdoin tullut. Ennen Genesistä oli käynyt ilmi, että Abyss kammoaa piikkilankaa, ja Genesiksen ottelussa Sabu käytti tuota tietoa hyväkseen. Seuraavien viikkojen aikana James Mitchell oli kuitenkin saanut koulittua piikkilankapelon pois Abyssista, ja niinpä Turning Pointiin buukattiin näiden miesten vihoviimeiseksi otteluksi TNA-historian ensimmäinen Barbed Wire Massacre Match. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kehäköydet oli korvattu kokonaan piikkilangalla ja että kehän ulkopuolelle oli tuotu vielä leveitä puulevyjä, jotka oli kieritetty täyteen piikkilanka. Voittaja olisi se, joka saisi jotenkin selätettyä toisen kaiken piikkilangan keskellä.

Genesiksen arvostelussa kritisoin Abyssin ja Sabun ottelua siitä, että äijät vetävät kuukaudesta toiseen identtisen ottelun, jossa nähdään ne samat näyttävät mutta kaiken merkityksellisyydensä kadottaneet spotit. Nyt täytyy sitten pistää turpa rullalle ja nostaa hattua Abyssille ja Sabulle siitä, että tällä kertaa ei nähty vain toistoa edellisten kuukausien meiningistä. Tämä oli nimittäin ihan oikeasti jotain sellaista, mitä ei Jenkkilän mainstream-painipromootioiden HC-otteluissa ollut ainakaan ppv-tasolla nähty kertaakaan. Oikeastaan edes ECW:ssä ei ainakaan jollain tasolla päästy tällaiseen väkivaltaisuuteen kuin tässä. Sen jälkeen sitten mennäänkin ihan painimieltymyksien mukaiseen kysymykseen siitä, nauttiiko tällaisesta käytännössä death matchia muistuttavasta brutaalista mäiskinnästä, vai oliko tämä liikaa. Minulle tämä ei ollut, vaikka hyvin rajalla liikuttiin jo. Paljon enempää en ainakaan kovin nautinollisesti osaisi katsoa. Tässä ei voinut kuin haukkoa henkeä ja ihmetellä, kuinka nämä äijät (erityisesti Sabu) ottivat aivan mieletöntä kontaktia piikkilangan kanssa. Ottelun hienous kuitenkin piilee siinä, ettei meno todellakaan rajoittunut vain piikkilankamenoon, sillä tässä nähtiin myös pari oikeasti innovatiivista spottia, ja myös Abyssin käsivarren veriseksi telominen terävällä piikillä oli tosi rajua. Kyllä tämä kiistatta oli vuoden kovimpia HC-otteluita.

* * * ½

Tag Team Match

Roderick Strong & Alex Shelley vs. Austin Aries & Matt Bentley

Ensimmäisen ottelun jälkeen oli varsin pitkä hengähdystauko, kun TNA:n ring crew purki koko piikkilankaviritelmän ja asensi kehään normaalit kehäköydet. Kun lopulta touhu oli saatu valmiiksi, oli vuorossa X-Divisioonan alakortin ottelu. Kehään nousi kolme tämän vuoden aikana paikkansa X-Divarissa vakiintunutta mutta merkittävistä kuvioista toistaiseksi ulos jäänyttä indy-kaveria – ja heidän seuranaan oli sitten Matt Bentley, joka tuntui tällä hetkellä ajelehtivan TNA:ssa ilman selvää päämäärää. Joka tapauksessa nyt Bentley lyöttäytyi yhteen Austin Ariesin kanssa, ja he kohtasivat Alex Shelleyn ja Roderick Strongin muodostaman joukkueen. Kuluneen kuukauden aikana Shelley ja Strong olivat tehneet enemmänkin yhteistyötä, mikä liittyi osittain Shelleyn uuteen ”kameramies”-gimmickiin. Selostajathan olivat jo kuukausien ajan puhuneet siitä, kuinka Shelley käytti paljon vapaa-aikaansa analysoimalla vastustajiensa painiotteita videoilta. Nyt TNA oli päättänyt tehdä tuosta huomiosta oikean gimmickin: Shelley oli alkanut ilmestyä oteluihinsa tripodin ja videokameran kanssa, jotta hän voisi kuvata kaikki ottelunsa arkistoihinsa. Shelley oli ilmestynyt viime aikoina kuvaamaan myös muiden X-Divarin painijoiden otteluita, ja Strong oli toiminut tässä hommassa Shelleyn kuvausassarina.

Tämä ottelu ei lunastanut niitä odotuksia, joita ehdin jo asettaa siinä vaiheessa, kun nelikko seisoi kehässä. Perhana soikoon, tässä oli neljä TNA:n X-Divarin aivan jumalattoman lupaavaa tulevaisuuden nimeä (tai no ehkä ennemmin kolme tulevaisuuden nimi ja yksi jo kokenut kaveri) toisiaan vastaan! Näiden jos keiden pitäisi pystyä repimään keskinäisestä kamppailusta kaikki mahdollinen ilo irti. Sen sijaan meille tarjoiltiin mukavaa, viihdyttävää ja taidokasta painia – mutta ei mitään sellaista, mitä ei olisi monesti ennenkin X-Divarissa nähty. Sitä paitsi ottelun flow tuntui hetkittäin olevan vähän hukassa, ja varsinkin heelien hallinta oli harminaisen katkonaista, mitä tosin paikkasi se, että Shelleyn ja Strongin yhteisliikkeet olivat pirun hienoja. Kokonaisuutena tämä oli siis ehdottomasti hyvä painiottelu nimenomaan paini-painotuksella, mutta varsinaista upeaa spektakkelia tai erityisen viihdyttävää kokonaisuutta tästä ei syntynyt. Osittain voidaan toki syyttää ajanpuutettakin, mutta kyllä tästä jotain muutakin puuttui. Hyvä ottelu silti.

* * *

Singles Match

Raven vs. Chris K

Ravenin taistelu TNA:n mestaruuskomitean puheenjohtajan Larry Zbyszkon kanssa ei ollut edennyt kuukauden aikana yhtään mihinkään. Raven edelleen inhosi Zbyszkoa, koska tämä oli Ravenin mielestä vienyt tältä NWA World Heavyweight -mestaruuden eikä ollut sen jälkeen antanut Ravenille rematchia. Zbyszko puolestaan halusi huonosti käyttäytyvän Ravenin pihalle TNA:sta, ja niinpä hän oli luvannut tehdä Ravenin elämästä helvettiä, kunnes tämä suostuisi lähtemään. Tähän mennessä Raven oli joka viikko joutunut painimaan Zbyszkon valitsemia vastustajia vastaan sen jälkeen, kun hän oli kieltäytynyt Zbyszkon tarjoamista eropapereista. Jälleen kerran Zbyszko yritti Turning Pointissa saada Ravenin allekirjoittamaan nuo paprut, mutta Raven ei tietenkään siihen suostunut. Niinpä Zbyszkolla oli jälleen hihassaan yksi ässä Ravenin menneisyydestä: Ravenin vanha WCW-aikainen tuttu Chris Kanyon, joka tunnettiin nyt trademark-syiden vuoksi lyhennetysti Chris K:na.

Heh, tämähän oli jo parempi ottelu kuin Ravenin viimekuinen kamppailu PJ Polacon kanssa! Ehkä hieman yllättävää, mutta Raven ja Kanyon tosiaan sopivat paremmin yhteen. Tai ehkä kyse oli sitten siitä, että Kanyon (anteeksi, en nyt viitsi puhua äijästä tässä arvostelussa K:na, kun kaikki kuitenkin tietävät, että hänestä haluttaisiin käyttää Kanyon-nimitystä) tahtoi tehdä paremman vaikutuksen kuin Polaco ja pisti siksi oikeasti kroppansa likoon tässä. Polacon suorituksesta ei nimittäin ollut paljoa hyvää sanottavaa, mutta Kanyon otti ihan oikea bumppia ja muun muassa myi Ravenin knee liftin perhanan näyttävästi. Tosin Kanyon ilmeisesti myös aukaisi vahingossa Ravenin huulen, mistä Raven ei varmaan turhan paljon diggaillut. No, kokonaisuutenahan tämä rymistely oli kuitenkin aika lyhyt, ja oikeastaan ottelun momentum lopahti juuri ennen lopetusta, kun hommaan oli turhaan sotkettava tuolipelleilyt, joita kerrankin en olisi kaivannut Ravenin otteluun. Joka tapauksessa K:n hyvän työskentelyn ja muutenkin ihan toimivan mäiskinnän ansiosta tämä oli ihan kiva tv-ottelutasoinen koitos, mutta siihen tämän ottelun saavutukset jäävätkin. Ottelun jälkeen Raven läimäisi Zbyszkoa avokämmenellä kasvoihin.

* *

Eight Man Tag Team Match

Team Canada vs. 4 Live Kru

Keväästä lähtien jatkunut ja kaikkien mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen kuvio 3 Live Kru’n ja Kip Jamesin välillä oli saanut Genesiksessä jälleen uuden käänteen, kun Konnan ja Kip James paiskasivat ensimmäistä kertaa kättä ja näyttivät vihdoin löytäneen yhteisen sävelen. Jo parin kuukauden ajan 3LK-porukkaan mukaan halunnut Kip James hyväksyttiin vihdoin viralliseksi Kru’n jäseneksi, kun Konnanillakaan ei tuntunut enää olevaan mitään epäilyksiä Kipin motiiveita kohtaan. Niinpä 3 Live Kru’sta tuli 4 Live Kru. Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut: edelleen Kru’lla oli (TNA:n buukkaajien mielestä) käynnissä ikiaikainen vihamielisyys Team Canadan kanssa, ja sitä oli tietenkin jälleen kerran selviteltävä ppv-tasolla. Mitään uutta ei tässä näiden stablejen välisessä feudissa ollut tapahtunut, mutta se ei selvästi ollut TNA:n mielestä olennaista. Samalla kun 4LK oli löytänyt yhteisen sävelen, oli Team Canadan välit alkaneet rakoilla entistä enemmän, kun täysin hermoheikoksi muuttuneen Eric Youngin pelokkuus ja mokailu raivostuttivat erityisesti Petey Williamsia ja Bobby Roodea koko ajan enemmän.

Kyllä TNA tietää, mitä painifani tarvitsee. Jo kolmas ppv putkeen, missä meille tarjoiltiin täysin turha, laadultaan heikko ja muutenkin pirun tylsä ottelu 3LK:n ja Team Canadan välillä. Tai siis anteeksi, nythän kyseessä oli 4 Live Kru, joten ottelu oli täysin erilainen kuin kaksi aiempaa! Oikeastaan en edes muista koko kamppailusta lopetusta lukuun ottamatta paljon mitään heti ottelun jälkeenkään, mikä kertoo koko turhuudesta kaiken tarpeellisen. Kuten aikaisemmissakin otteluissa, kehässä oli myös lahjakkaita kavereita (Young, Roode, Williams, Killings), mutta heidän roolinsa oli varsin pientä, eivätkä he näissä lähtökohdissa vain päässeet näyttämään mitään osaamisestaan. En oikeastaan muista, oliko Killings edes kehässä ollenkaan. Konnanin, BG Jamesin ja Kip Jamesin tasoisten janttereiden kanssa eivät taas Williams ja kumppanitkaan saa paljon aikaiseksi. Niin että tässä sitä oltiin. Heikko kahdeksan miehen rymistely, jonka ainut tarkoitus tuntui olevan sen yllätäväksi tarkoitettu lopetus. Sen tosin olisi nähnyt kilometrien päähän, vaikkei olisi etukäteen tiennyt, miten tämä juonikuvio jatkuu.

* ½

Six Man Tag Team Match

Diamonds In The Rough vs. Sonjay Dutt & Chris Sabin & Dale Torborg

Voi veljet. Oli taas se aika vuodesta, kun TNA:n mielestä oli kulunut tarpeeksi kauan aikaa edellisestä epäonnistuneesta julkisuuskikkailuyrityksestä. Nyt oli siis TNA:n mielestä hyvä hetki yrittää taas kerätä mainstream-huomiota tuomalla vierailevan lajin tähdet heidän kehäänsä. Tällä kertaa laji oli baseball ja joukkueena Chicago White Sox, joka oli äskettäin voittanut MLB:n mestaruuden. Joukkueen tähtipelaaja oli AJ Pierzynski, ja joukkueen treenivalmentajana puolestaan toimi Dale Torborg, joka on entinen painija. Torborg muistetaan parhaiten tämän ajasta WCW:ssä KISS Demonina, mikä oli… noh, todella surullista katseltavaa. Demon-gimmickin hyydyttyä Torborg oli siis lopettanut painimishommat ja siirtynyt urheiluvalmennukseen. Nyt hän yhdessä Chicagon huippupelaajan Pierzynskin kanssa saapuivat vierailemaan TNA:han, ja tietenkin tuossa vierailu-Impactissa heidät keskeytti heel-porukka. Tällä kertaa tuo heel-porukka oli Diamonds In The Rough, jonka johtaja Simon Diamond haukkui Pierzynskin ja Torborgin ja haastoi heidät otteluun. Lopulta TP:hen buukattiin ottelu, jossa Pierzynski ei nousisi ollenkaan kehään vaan tyytyisi managerin tehtäviin. Sen sijaan Torborg palaisi takaisin painihommiin ja saisi avukseen kaksi Diamonds-porukan vihamiestä Sonjay Duttin ja Chris Sabinin. Ennen ottelua baseball-porukka oli vielä saanut avukseen Bobby Heenanin, joka teki TNA-debyyttinsä tässä kuviossa. Heenan auttoi Pierzynskia managerointitehtävässä, ja ottelun aikana Heenan saapui selostamaan ottelua Tenayn ja Westin kanssa. Heenania oli todella mahtavaa nähdä, mutta ikävä kyllä kurkkusyöpä oli pilannut Heenanin äänen niin pahasti, ettei hänen puheestaan meinannut saada selvää.

Haha, Dale Torborghan on aivan kuin kopio Erik Wattsista! Pitkä muttei erityisen lihaksikas korsto, pitkät hiukset, kömpelö liikkuminen kehässä ja ainoana onnistuneena liikkeenä Chokeslam. Ei ihme, että tämän kaverin merkittävimmäksi suoritukseksi painimaailmassa jäi The Demon -gimmickillä pelleily. Onneksi myös kehässä oli Torborgin lisäksi monta oikein lahjakasta painijaa. Erityisesti Sabin, Dutt ja Diamond olivat taas pirun hyvässä iskussa – ja oikeastaan David Youngkin on piristynyt paljon tässä Diamonds-porukassa. Sen sijaan Elix Skipperistä on tullut kuin haamu entisestään, mutta se uhraus meidän on kai sitten kärsittävä. Jos valitsisin vuoden huonontuneimman, Skipper olisi hyvin lähellä sitä palkintoa. Katsokaapa, missä mies oli vuosi sitten. Mutta siis: tässä ottelussa oli kuitenkin vaisun Skipperin ja surkean Torborgin lisäksi monia hyviä painijoita, eikä turha Baseball-kikkailukaan vienyt paljoa aikaa tältä ottelulta. Niinpä ottelussa enimmäkseen keskityttiin mukavan vauhdikkaaseen ja näyttävään X-Divarin spottailuun. Mitään mullistavaa millään tavalla ei nähty, mutta oli tämä kuitenkin ihan mukava välipala.

* * ½

Singles Match

Monty Brown vs. Christian Cage

TNA:ssa oli useita painijoita, jotka eivät oleet ilahtuneet Christian Cagen TNA-debyytistä. Ehkäpä kaikkein vähiten siitä kuitenkin oli innoissaan Monty Brown, joka tajusi saman tien, että Cagen TNA-debyytti oli uhka Brownin maailmanmestaruushaaveille. Brown oli voittanut viime kuun Genesiksessä Jeff Hardyn Contender’s Matchissa, joten nyt hän oli oman näkemyksensä mukaan erinomaisessa asemassa tulevia haastajia mietittäessä. Cagen debyytti ja selväsanainen aikomus nousta seuraavaksi NWA World Heavyweight -mestariksi olivat kuitenkin sotkeneet Brownin laskelmat. Niinpä Alpha Male laski nopeasti 1 + 1 ja päätti, että ainut tapa pysyä ravintoketjun huipulla oli piestä Cage niin pahasti, ettei tästä olisi haastamaan enää yhtään ketään. Niinpä Cage ja Brown olivat ottaneet viime viikkojen aikana rajusti yhteen, ja nyt lopulta oli aika ratkaista virallisessa ottelussa, kumpi olisi parempi ja kumpi olisi mahdollisesti seuraava päämestaruuden ykköshaastaja.

Ei nyt varsinaisen räjähtävästi lähtenyt liikkeelle Christianin TNA-ura otteluiden muodossa. Toki täytyy todeta, ettei tässä Brownia käydyssä ottelussa ollut mitään vikaa. Ei, tämähän oli hyvä painiottelu! Mutta siihenpä ne kehut sitten jäävätkin. Hyvä painiottelu, jonka katsoi mielellään, mutta ei yhtään sen enempää. Jotenkin tässä ottelussa ei vain ollut millään tavalla ”sitä jotain”. Ei suurta tunnelmaa, ei jännitystä, ei kemiaa… Ehkä Brown ja Cage eivät sitten vain klikanneet keskenään. Tai ehkä Christianilla kestää vielä tottua TNA:han. Tai ehkä Brown on vain tosiaan ajautunut tämän vuoden aikana hienon brawlaajan asemasta keskinkertaiseksi painijaksi. Tässäkin ottelussa Brownilta nähtiin monia hienoja power-liikkeitä, mutta ei enää ollenkaan sellaista samanlaista räjähtävyyttä ja jyrinää kuin vielä jokunen aika sitten. TNA on mokannut niin pahasti Brownin kanssa – siitä kertoo jo ottelun lopetuskin, joka tuntui kaikessa yksinkertaisuudessaan todella laimealta. No, hyvä ottelu tämä siis silti oli, mutta vähän jätti pettyneen fiiliksen.

* * *

Tables Match

Team 3D vs. America’s Most Wanted

Näiden kahden joukkueen raivoisa vihanpito oli alkanut siitä illasta, kun Team 3D teki TNA-debyyttinsä. Tuolloin juuri heeliksi kääntyneet Chris Harris ja James Storm osoittivat todellisen värinsä hakkaamalla Brother Rayn ja Brother Devonin veriseksi mössöksi keskellä kehää sillä tavoin, ettei kukaan ollut piessyt 3D:n kaksikkoa koskaan aikaisemmin. Beatdownin seurauksena 3D:tä ei nähty TNA:ssa moneen viikkoon, ja AMW yhdessä Gail Kimin ja Jeff Jarrettin kanssa ehti järjestää kaksikolle ja ivalliset hautajaiset. Lopulta 3D teki paluunsa Bound For Gloryssa, jossa he pieksivät AMW:n sekä Jeff Jarrettin ja liittoutuivat yhteen Rhinon kanssa. Genesiksessä kolme entistä ECW-painijaa pieksi yhdessä AMW:n ja Jarrettin. Nyt oli vihdoin aika päästää nämä kaksi joukkuetta ottelemaan toisiaan vastaan äärimmäisen henkilökohtaisessa 2 vs. 2 -ottelussa, jonka stipulaatio oli mikäpä muu kuin Tables Match. Gail Kimia ei tässä ottelussa nähty sekaantumassa, koska Kim oli selittämättömästi kadonnut johonkin. Jostain käsittämättömästä syystä ottelussa ei ollut panoksena NWA Tag Team -mestaruuksia, vaikka Harris ja Storm olivat yhä viralliset joukkuemestarit.

Hukattu potentiaali ja menetetty momentum ovat olleet kyllä tämän Turning Pointin kaksi kantavaa teemaa. Tässäkin ottelussa oli paperilla mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen spektaakkeliin, mutta lopputuloksena tarjoiltiin aikamoinen pannukakku. Ei tämä toki huono joukkueottelu ollut, koska kyseessä oli sentään AMW:n ja 3D:n tasoiset joukkueet, mutta ei tässä ikävä kyllä puhuta edes hyvästä ottelusta. Se on aikamoinen pettymys, kun miettii vaikka sitä, miten energistä ja näyttävää HC-brawlia 3D ja AMW vetivät vielä edellisen kuun Genesiksessä. Jostain syystä tämä Tables Match ei vain nyt toiminut näiden joukkueiden välillä – mitään järkevää syytä en sille keksi. Ottelu lähti vielä käyntiin oikein hyvin, mutta mitä pidemmälle se eteni, sitä pahemmin se hajosi kasaan. Kirsikkana kakun päällä James Storm vielä loukkaantui pöytäspotissa, mikä ei varmasti ollut TNA:n toivelistalla. Kokonaisuutena tämä nelikko sai siis näistä lähtökohdista aikaan ihan kivan ottelun, ja se on paljon vähemmän kuin etukäteen odotin.

* * ½

TNA X Division Championship

AJ Styles (c) vs. Samoa Joe

Genesiksessä oli koettu jotain, mitä ei X-Divisioonan historiassa ollut ikinä ennen nähty. Pysäyttämätön samoalainen järkäle Samoa Joe oli rikkonut kaikki mahdolliset X-Divarin kirjoittamattomat säännöt pieksemällä joukkueparinsa Christopher Danielsin heidän ottelunsa jälkeen äärimmäisen brutaalisti. Daniels oli pieksennän päätteeksi menettänyt tajuntansa ja vuotanut verta kuin pistetty sika. Danielsia ei ollut tuon beatdownin jälkeen nähty, mutta Joeta oli noussut vastustamaan kuitenkin yksi mies: X-Divisioonan mestari AJ Styles. Vaikka Styles ei pitänyt Danielsista, hän ei voinut sietää sitä, miten törkeästi ja alhaisesti Joe oli toiminut Genesiksessä. Styles tahtoi tehdä selvää Joesta ja antaa tälle kunnon opetuksen. Samalla Stylesin tavoitteena oli tietenkin aiheuttaa Joelle tämän TNA-uran ensimmäinen 1 on 1 -tappio. Joe puolestaan tahtoi vihdoin voittaa uransa ensimmäisen TNA-mestaruuden, joka oli karannut viime hetkellä hänen näpeistää Unbreakablen 3-Way-ottelussa.

Huh, X-Divisioona se ei petä koskaan tärkeimmällä hetkellä. Juuri kun olin menettämässä uskoni tähän tapahtumaan aivan täysin, Samoa Joe ja AJ Styles pistivät pystyyn yhden vuoden parhaista otteluista. j******ta mitä tykitystä. j******ta. Tämä ei ollut mikään tavallinen X-Divisioonan spottailu tai tekninen vääntö. Ei, tämä oli brutaali tappelu. Aivan ehdottomasti X-Divarin historian intensiivisin ottelu ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Molemmat vuotivat verta suustaan. Molemmat antoivat ja ottivat vastaan niin stiffejä potkuja ja iskuja ettei vastaavia ole nähty. Kumpikaan ei säästellyt kroppaansa millään tavalla: jopa Joen Knee Drop tärähti oikeasti suoraan Stylesin kaulan päälle niin, että näytti oikeasti todella pahalta. Sitten kaiken huipuksi Styles vielä väläytti muutaman ihan älyttömän high flying -liikkeen, kuten Shooting Star Pressin kehästä ulos. Jos vain ottelu olisi vielä saanut hetken lisää tai tarjonnut vielä jonkun pienen twistin, tämä olisi ollut vuoden kolmas viiden tähden ottelu. Nyt tämä oli aivan äärettömän lähellä sitä. Hattu päästä. Ottelun jälkeen Christopher Daniels teki paluunsa ja kävi Joen kimppuun.

* * * * ½

NWA World Heavyweight Championship

Jeff Jarrett (c) vs. Rhino

Main Eventin aika. Panoksena mikäpä muu kuin Jeff Jarrettin kantama NWA World Heavyweight -mestaruusvyö. Vyö, jota Rhino ehti kantaa Bound For Gloryn jälkeen parin viikon ajan, kunnes AMW:n ja Gail Kimin halpamaisten sekaantumisten ansiosta Jarrett onnistui voittamaan mestaruuden takaisin Impactissa järjestetyssä rematchissa. Tuon mestaruusvoiton jälkeen Jarrett oli kuitenkin ollut helisemässä Rhinon kanssa: Genesiksessä nähdyssä AMW & Jarrett vs. 3D & Rhino -ottelussa Jarrett oli ottanut pahasti pataan Rhinolta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että Rhino saisi vihdoin rehdin rematchin Turning Pointissa. Viime viikkojen aikana Rhinosta oli yritetty rakennella sympaattista sankaria, jolla oli ongelmia henkilökohtaisten demoniensa ja oman perheensä kanssa. Jarrettin mukaan Rhino ei ollut vaikeuksiensa vuoksi sovelias edes haastamaan häntä päämestaruudesta, mutta ottelu pysyi buukattuna. Jarrett muun muassa mainitsi yhdessä promossa sen, miten Rhino oli saanut alkukeväästä kenkää WWE:stä riideltyään rajusti vaimonsa kanssa WrestleManian aikaan hotellissa. Nyt Rhino kertoo selvittäneensä kaikki ongelmansa ja olevansa valmis nousemaan vihdoin uudestaan NWA World Heavyweight -mestariksi.

Ikävä kyllä upean X-Divarin ottelun jälkeen ppv palasi taas omalle tasolleen ja tarjoili Main Eventinä odotukset alittavan ja pettymyksiä sisältäneen päämestaruusottelun. Toisaalta täytyy myöntää, että minulla ei ollut edes ihan kamalan paljon odotuksia Rhinon ja Jarrettin mestaruusottelulle: jotenkin Rhino vs. Jarrett ei vain missään vaiheessa ollut sellainen ottelupari, jonka kohtaamista jotenkin odottaisin suurella mielenkiinnolla. Toisaalta, oli tämä nyt hemmetin paljon parempi kuin suurin osa Jarrettin keväisistä mestaruudenpuolustuksista. Tässäkin ottelussa oli hetkensä: Rhinon ja Jarrettin HC-brawlaus yleisön seassa oli osittain oikein viihdyttävää, vaikka siinäkin moni asia meni vähän pieleen. Touhu oli turhan katkonaista, scaffold-spotti ei toiminut odotetusti ja Rhinon Gore pöydän läpi sisääntulorampin putkeen näytti tyhmältä, kun pöytä ei mennyt rikki toivotulla tavalla. Paljon peukkuja silti kovasta yrittämisestä, ja erityisesti Rhino teki kyllä paljon työtä, kun pääsi vielä kerran painimaan päämestaruusottelussa. Koko ajan homma tuntui olevan kuitenkin vähän ”off”, ja pahimmin se meni pieleen sitten lopetukseen tungettujen typerien sekaantumisten takia. Mieleen oikein vyöryivät muistot Jarrettin keväisistä mestaruusotteluista, kun koko saatan Team Canada sekaantui otteluun ja kaupan päälle tarjoiltiin vielä TNA-debyyttinsä tehneen Jackie Gaydan sekaantuminen, vaikka ketään ei kiinnostanut. Kokonaisuutena tämä oli sekaantumissäätöjensä takia vain ihan ok ottelu, ei yhtään sen enempää.

* *

PPV:n päätteeksi saatiin sitten nauttia vielä yhdestä käänteestä, kun ottelun päätyttyä valot sammuivat areenalta kokonaan. Koko illan ajan selostustiimi oli puhunut siitä, että TNA oli luvannut vuoden 2006 ensimmäiseen ppv:hen jonkun suuren yllätyksen, joka muuttaisi TNA:n suunnan pysyvästi. Mikä tuo yllätys olisi? Siihen saatiin vastaus jo nyt, kun pimeän areenan screeneille ilmestyi yhtäkkiä skorpionien kuvia. Lopulta valot palasivat areenalle, ja kehään oli ilmestynyt terästuoli, johon oli ripustettu pitkä musta nahkatakki ja jota vasten oli laitettu nojaamaan musta baseball-maila. Mitään epäselvyyttä ei ollut enää näiden vihjailuiden jälkeen: Sting olisi tulossa takaisin TNA:han.

Ilman Stylesin ja Joen huikeaa ottelua tämä ppv olisi ollut aikamoinen pannukakku TNA:n vuodelle. Nyt kuitenkin tuo ottelu pelasti koko tapahtuman, ja olihan tässä nyt toki muutamia muitakin onnistuneita hetkiä, kuten pirun kova opener. Suurin ongelma oli oikeastaan se, että ottelut eivät olleet niinkään huonoja – ne olivat vain paljon heikompia kuin olisi voinut odottaa. Niinpä tämä ei missään tapauksessa ole Ok:ta parempi ppv, mutta ihan kiva päätös kuitenkin TNA:n vuodelle.

Wikipedia: TNA Turning Point 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.7.2015

Lisää...

Arvio: TNA Turning Point 2005