2004ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Weekly PPV #100

Päivämäärä: 30.6.2004

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


Minun laskujeni mukaan tämä oli TNA:n 100. viikottais-ppv, mutta laskutapoja on monia. Aika moni laskee jostain syystä mukaan ppv:eiden lukumäärään ainakin sekä vuoden 2002 että 2003 syyskuissa lähetetyt kooste-ppv:t, vaikkeivat ne tarjonneet sisällöllisesti mitään uutta. Jotkut laskevat mukaan myös joulun aikana lähetetyt koostelähetykset. No, tähän minun laskuuni on otettu mukaan vain ne ppv:t, jotka ovat olleet oikeasti uusia painishow’ita. Nyt kun 100. ppv:n raja on virallisesti ylitetty, alkaa viikottaisppv:eiden loppu häämöttää kovaa vauhtia. Siitä kuitenkin lisää seuraavissa arvosteluissa. Mainitsin jo edellisessä TNA-arvostelussa, että kesäkuun 2004 aikana TNA irtautui NWA:sta. Erkaantumisesta huolimatta TNA jatkoi silti NWA World Heavyweight- ja NWA Tag Team-mestaruuksien käyttämistä erillissopimuksella. Selostajinamme Don West ja Mike Tenay.

Tag Team Match

Team Canada vs. Sabu & Sonjay Dutt

Kuten olen jo parin edellisen ppv:n arvostelussa selittänyt, Sabu ja Sonjay Dutt olivat alkaneet tehdä yhteistyötä kesäkuun aikana ilman mitään sen kummempia selityksiä. Ilmeisesti se riittää, että molemmat ovat Intiasta. TNA ei ollut edes yrittänyt keksiä mitään sukulaissuhdetta näiden kahden välillä, mikä on itse asiassa jopa ihan hyvä asia. Viime viikkoina Dutt oli siis auttanut Sabua tämän henkilökohtaisessa feudissa Ravenin kanssa ja joutunut osallisuutensa takia Ravenin fyysisen väkivallan kohteeksi. Nyt tämä feud oli saanut oudon käänteen, kun Ravenia ei ole nähty pariin viikkoon TNA:n lähetyksissä ollenkaan. 2-vuotisjuhlashow’hun luvattu hieno The Sheikin (Sabun sedän ja Ravenin kouluttajan) muistotilaisuuskin oli vain typistynyt typerään backstage-angleen, jossa Sabu löysi hirtetyn Sheik-nuken Ravenin pukuhuoneesta. Ravenin poissaolon jatkuessa Sabu ja Dutt aikoivat ilmeisesti suunnata vakavasti joukkuekuvioihin, ja niinpä he ottivat nyt yhteen Team Canadan kanssa. Scott D’Amoren luotsaama porukka oli ollut jo jonkin aikaa kovassa nosteessa: viimeisimpänä he olivat voittaneet joukkuemestarit AMW:n Impactissa Naturalsin sekaantumisen ansiosta. Nyt porukan jäsenet Bobby Roode ja Petey Williams ottivat yhteen Sabun ja Duttin kanssa.

Oho, tämähän oli oikeasti hyvä ottelu! Etukäteen odotin tämänviikkoiselta openerilta lähinnä lyhyttä pyrähdystä, jossa Team Canada kasvattaisi uskottavuuttaan Duttin ja Sabun kustannuksella ja jossa nähtäisiin mahdollisesti Ravenin sekaantuminen. Sen sijaan Ravenia ei nähty taaskaan ollenkaan, ja lyhyen pyrähdyksen sijaan katsojille tarjottiin noin 10-minuuttinen viihdyttävä X-Divisioonan koitos. Erityisen ilahtunut olin siitä, että Sabu upposi näiden muiden taidokkaiden X-Divarin painijoiden joukkoon ilman mitään ongelmia ja tarjoili vieläpä näyttäviä spotteja ilman yhtään kunnollista botchia. Kun tähän sitten lisätään se, että nuoret ja nälkäiset Williams, Roode ja Dutt vetivät keskenään oikein vauhdikasta ja sopivan spottailuntäyteistä painia, niin tällaista menoa katselisi paljon lisää! Sabu oli juuri sellainen sopiva lisä muuten aika perus X-Divarin menoon. Joka tapauksessa hyvä ottelu ja paremmalla lopetuksella olisi voinut saada vielä puolikkaan enemmänkin. Ottelun jälkeen Team Canadalla oli ensimmäisen kerran keskinäisiä ongelmia.

* * * 

Openerin jälkeen oli tarjolla todellinen angle, jossa oli kyse NWA World Heavyweight -mestaruudesta ja sen kohtalosta. Viime viikon 2-vuotisjuhlashow’n ME:nä nähtiin siis päämestaruusottelu Ron Killingsin ja Jeff Jarrettin. Tuo ottelu päättyi siihen, kun Killings selätti mestari-Jarrettin sen jälkeen, kun Killings oli estänyt Jeff Jarrettin kitaraniskun ja lyönyt sitten itse Jarrettia kitaralla päähän tuomarin huomaamatta. Muuten homman olisi pitänyt olla ihan kosher, mutta… Vince Russo oli etukäteen korostanut useita kertoja, että kitaran käyttäminen ottelussa aiheuttaisi automaattisen diskauksen. Tämä varoittelu oli tietenkin suunnattu yksinomaan Jarrettille, joka oli jo luonut tavaramerkikseen voittojen nappaamisen kitaran avulla. Tarkalleen ottaen ohjeet koskivat kuitenkin myös Truthia, joten ottelun jälkeen jäi epäselväksi, kuka nyt olisi päämestari – vaikka ottelun tuomari oli jo ehtinyt julistaa Killingsin voittajaksi ja vaikka Russo oli juuri ennen tätä ottelua ilmoittanut, että hän ei enää ikinä TNA:ssa muuttaisi tuomarin lopullista päätöstä. Jos TNA:lla olisi mitään kunnioitusta omalle logiikalleen, tässä ei olisi siis pitänyt olla mitään epäselvyyttä. Truth olisi pitänyt diskata kitaran käytön takia, mutta koska kukaan ei huomannut sitä ajoissa, ei asialle voida enää mitään. Ikävä kyllä TNA ei ole tullut tunnetuksi omien säännöstöstensä kunnioittamisessa, joten tässä sitä nyt oltiin: Vince Russo saapui kehään arpomaan, kuka olisi firman päämestari. Paikalle saapuivat myös Jarrett (ja hänen uusi apurijoukko Elite Guard) ja Ron Killings (sekä hänen kaverinsa Konnan & BG James).

Sekä Jarrett että Konnan saivat lyhyen puolustuspuheenvuoron perustellakseen, miksi Russon pitäisi antaa vyö juuri hänelle. Näissä perusteluissa ei ollut mitään ihmeellistä. Lopulta Russo ilmoitti päätöksensä: hän muistuttaa luvanneensa toimia Director of Authorityna aina oikein ja olla koskaan kääntämättä otteluiden lopputulosta. Nyt hän ei voi kuitenkaan pitää kaikkia lupauksiaan, sillä hän myös lupasi rehdit säännöt mestaruusottelun, ja Ron Killings rikkoi noita sääntöjä yksiselitteisesti. Niinpä… TNA:n päämestari on edelleen Jeff Jarrett! Voi v***u mitä paskaa. Heti perään Russo kuitenkin ilmoitti, että Jarrett ei tulisi pääsemään helpolla tulevaisuudessakaan: hän nimittäin joutuisi ensi viikolla puolustamaan mestaruuttaan Gauntlet Matchissa. Sen osanottajat olisivat Jarrettin lisäksi koko 3 Live Kru, koko Elite Guard ja… TNA:n ensimmäinen päämestari ja lähes kahden vuoden poissaolon jälkeen comebackinsa tekevä KEN SHAMROCK! Tuon ilmoituksen jälkeen Shamrock todella saapui paikalle ja ryntäsi kehään pieksemään Jarrettia. Ok, muuten tämä oli ihan paskaa, mutta Shamrockin TNA-comeback oli todella odottamaton ja mielenkiintoinen käänne. Toki TNA:lla oli jo entuudestaankin ihan omia nimiä, joita tunkea ennemmin mestaruuskuvioihin, mutta hetkellinen Shamrockin paluu sopii oikein hyvin.

Singles Match

Monty Brown vs. D-Lo Brown

Jos Stingin comebackeista muodostui myöhemmin TNA:ssa käsite, niin alkuaikojen Stingin rooli tuntui osuvan D-Lo Brownille, joka oli tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana varmaan neljä tai viisi comebackia. Viimeisin comeback nähtiin toissaviikolla (sen jälkeen kun Brown oli ollut ruudusta pois huikeat kolme viikkoa), ja paluuanglessaan D-Lo ilmoitti suuntaavansa jälleen päämestaruuskuvioihin. Tämä idea ei niin vain sopinut Monty Brownille, joka oli tässä vaiheessa aivan ehdottomasti yksi parhaista hahmoista koko TNA:n rosterissa. Sopivan sekopäinen, aggressiivinen, selittämätön ja kehässä erittäin viihdyttävä Monty Brown sopi TNA:n rosteriin kuin nenä päähän. Niin, ja myös Monty Brown tahtoi nousta seuraavaksi TNA:n päämestariksi. Niinpä hän viime viikolla hyökkäsi sukunimikaimansa kimppuun, ja vihdoin TNA tarjosi meille kaikkien kauan odottaman Brown vs. Brown -feudin. Tämä ottelu oli feudin ensimmäinen muttei taatusti viimeinen kohtaaminen.

Jos opener yllätti positiivisesti, tämä oli aika karvas pettymys. Monty Brown on ollut tähän asti tällä uudella TNA-runillaan hemmetin viihdyttävää katsottavaa ja vaikuttanut ehdottomasti tulevalta ME-nimeltä. D-Lo Brown on puolestaan normaalisti tasaisen hyvä, vaikka hänen aikansa ME-skenessä ja muutenkin merkittävissä juonikuvioissa alkaa olla kiistämättä ohi. Juuri tällaisena uusien starojen nostajana ajattelin D-Lo’n kuitenkin toimivan täydellisesti, mutta tämä ottelu ei antanut kovin hyvää ensivaikutelmaa siitä. Ottelun ainut ongelma ei nimittäin ollut buukkaus: otteluhan jäi aivan täysin kesken, eikä sille saatu mitään kunnollista lopetusta. Näin ollen tämän oli kai tarkoitus toimia lähinnä ”lämmittelyotteluna” sitä tulevaisuuden blow offia varten. Toki jo pelkästään tämän buukkauksen takia kaikkia ei tosiaan saatu irti. Kestoa oli liian vähän, ja muutenkin paljon jäi näkemättä. Ikävä kyllä bookkauksen lisäksi ongelmana oli se, että ottelussa nähtiin erityisesti D-Lo’lta harmillisen monta botchia. Pari kivaakin spottia oli kyllä tarjolla, mutta niiden vastapainona oli vähän turhan paljon haparointia ja ongelmia. Toivottavasti otteet paranevat tästä merkittävästi siihen lopulliseen koitokseen.

* ½ 

Humiliation Match

NYC vs. Sonny Siaki & Pat Kenney

Ei, TNA ei ollut vieläkään saanut tarpeekseen tästä ikuisuusfeudista Siakin ja Kenneyn joukkueen ja Gillbertin ja Swingerin joukkueen välillä. Toissaviikolla Kenney ja Siaki olivat vihdoin saaneet tämän feudin ensimmäisen voittonsa viikkokausiin, kun he olivat päihittäneet NYC:n Humiliation Matchissa, jonka voittajalla oli oikeus nöryyttää hävinnyttä joukkuetta seuraavan kuukauden ajan. Kenney ja Siaki pakottivat Gillbertin ja Swingerin pukeutumaan karrikatyyrimäisiin Samoa- ja Irlanti-asuihin, koska NYC oli viime aikoina tehnyt pilaa Kenneyn irkkutaustasta ja Siakin samoalaisuudesta. Tätä kohtaloa Gillberti ja Swinger eivät niin vain nielleet, ja juteltuaan viime viikolla backstagella entisen joukkuakaverinsa David Youngin kanssa Gillberti sai idean haastaa Siaki ja Kenney tupla tai kuitti -otteluun. Jos NYC häviäisi taas, he joutuisivat pitämään asuja kaksi kuukautta. Jos he kuitenkin voittaisivat, saisivat he luopua asuistaan. ”Hassunhauskana” lisäkäänteenä tähän kuvioon oli ympätty se, että Johnny Swinger oli jostain syystä alkanut pitää samoalaisasustaan ja erityisesti rinnuksiensa peitteenä olevista kookoksista, eh.

Eipä tällä uusintaottelulla ollut paljoa annettavanaan painiviihteelle. Suurin osa ottelusta meni lähinnä Gillbertin ja Swingerin pukujen kanssa pelleilyyn, eikä asiaa auttanut sekään, että David Youngin sekaantumisen vuoksi ottelun lopusta tuli turhan sekava. Kenney ja Siaki yrittivät pelastaa sen, mitä tässä ottelussa oli pelastettavissa, ja he väläyttivät ihan kivoja otteita ja pitivät ottelun muutenkin järjellisesti kasassa. Ikävä kyllä se ei riitä ihan loppuun saakka, jos vastassa on leprechaun-pukuun pukeutunut Gillberti ja island girl -asuun sonnustautunut Swinger. Ei tämä siis missään tapauksessa vuoden huonoimpia otteluita ollut, koska kaikki neljä kehässä olevaa osaavat kuitenkin oikeasti painia, mutta kaikin puolin turha ja tylsä fiilis tästä jäi. En myöskään oikeasti tiedä, kuinka kauan jaksan enää tätä itseääntoistavaa feudia näiden porukoiden välillä. Voitaisiinko vähitellen siirtyä jo eteenpäin? Ehkä voitaisiinkin, sillä ottelun jälkeen Trinity ja viime viikolla TNA-debyyttinsä tehnyt Big Vito saapuivat tylyttämään NYC:tä.

* ½ 

Singles Match

Abyss vs. Erik Watts

Ah, sitten olisi kaikkien aikojen suosikkifeudini vuoro! Erik Wattsin ja Goldielocksin järisyttävän p**ka kuvio oli saanut alkunsa jo tammikuussa, kun Goldie kääntyi tuolloista poikaystäväänsä Wattsia vastaan ja aiheutti tälle potkut Director of Authorityn virasta. Pari viikkoa myöhemmin Watts katosi pariksi kuukaudeksi, mikä oli ehdottomasti tämän feudin paras osa. Lopulta hän kuitenkin teki paluun ja hautoi kostoa Goldielle. Wattsin mukaan Goldie oli aiheuttanut sen, ettei Wattsia enää buukattu TNA:n show’ihin. Lisäksi Watts syytti Goldieta siitä, että heidän eronsa jälkeen Goldie oli jollain ilveellä onnistunut haalimaan itselleen suurimman osan Wattsin varallisuudesta, minkä vuoksi Watts oli nyt lähes PA. En oikein missän vaiheessa ymmärtänyt, millä Goldie tämän oli muka onnistunut tekemään, mutta ei minua oikeastaan edes kiinnosta. Sillä aikaa kun Watts oli ollut poissa, Goldie oli alkanut tehdä yhteistyötä TNA:n virallisen monsterin Abyssin kanssa, ja niinpä Abyss oli tehnyt kaiken likaisen työn Goldien puolesta tässä feudissa Wattsia vastaan. Watts ja Abyss olivat ottaneet viikkojen ajan yhteen, ja ensin Watts ja sitten myös Goldie olivat vaatineet lopullista ottelua näiden kahden välille. Lopulta molemmat osapuolet pääsivät yksimielisyyteen ratkaisevan ottelun stipulaatiosta, joten tässä sitä oltiin. Jos Watts voittaisi, hän saisi rahansa takaisin. Jos Abyss voittaisi, Wattsin sopimus olisi Goldielocksin omaisuutta. Ottelun ringsidellä oli muuten Wattsin vaimo, mikä toi varsin mielenkiintoisen säväyksen tähän kuvioon, kun otetaan huomioon, että kayfaben mukaan Watts seurusteli Goldien kanssa vielä pari kuukautta sitten. Toivottavasti tämä oli nyt todellakin tämän kamalan feudin viimeinen palanen.

Juuri niin turha, kehno ja puuduttava ottelu kuin pelkäsinkin. Tämä juonikuvio on ollut heittämällä yksi vuoden 2004 paskimmista (ellei paskin), eikä asiaa paranna millään tavalla se, että Erik Watts on todella onneton tapaus kehässä. Abyss on toki koko ajan kehittyvä mörssäri ja siinä mielessä tietynlainen TNA:n tulevaisuuden toivo (kuten kaikki vuonna 2014 tiedämme, hehe), mutta tässä vaiheessa uraansa hän ei todellakaan ollut valmis kantamaan Wattsia mihinkään kivaan otteluun. Kaiken huipuksi tälle kamppailulle annettiin vielä liikaa aikaa. Maksimissaan viisiminuuttisena intenssiivisenä tappeluna tämä olisi voinut olla vielä ihan siedettävä, mutta mitä pidemmälle ottelu meni, sitä tylsemmäksi, huonommaksi ja itseään enemmän toistavaksi se kävi. Kaiken huipuksi Abyss ja Watts käyttivät lähes minuutin yrittäessään asetella terästuolia kehäkulmaukseen aivan yhdentekevää spottia varten. Ei tämä nyt täyttä kurapaskaa ollut, koska Abyss yritti kovasti, mutta kaikin puolin huono ottelu. Lopettakaa jo tämä.

Tag Team Match

Naturals vs. America’s Most Wanted

Naturalsien ja AMW:n feud on yksi näistä TNA:n ikuisuusfeudeista, joista on vaikea sanoa, milloin ne ovat alkaneet ja milloin päättyneet. Alkuvuodesta AMW ja Naturals olivat tiivisti toistensa kimpussa, mutta sitten Chris Harris alkoi saada ME-pushia ja Naturalsit puolestaan tippuivat kokonaan pois ruudusta. Nyt Harris oli palannut joukkuekuvioihin, ja niinpä sopivasti myös Andy Douglas ja Chase Stevens löysivät tiensä takaisin TNA:n päärosteriin. Kahden viime viikon aikana Naturals oli häirinnyt AMW:tä kolmessa ottelussa, ryöstänyt näiden takit ja aiheuttanut näille myös yhden tappion non title -kohtaamisessa. Häiriöstä huolimatta AMW oli siis onnistunut toistaiseksi pitämään vöistään kiinni, ja vyöt heillä pysyisivät taatusti myös tämän ottelun jälkeen, koska tämä ensimmäinen kohtaaminen Naturalsien ja AMW:n välillä oli syystä taikka toisesta non title -versio.

Naturalsin ongelma koko uransa ajan oli mielestäni se, että Douglas ja Stevens olivat viimeisen päälle nimensä mukaisesti naturaaleja, eli eivät millään tavalla mielenkiintoista katsottavaa. Molemmat osasivat kyllä ihan kohtuullisesti painia, mutta eivät he siinäkään olleet niin hyviä, että paikkaisivat puuttuvan karismansa sillä jotenkin erityisen hyvin. Niinpä minulla ei oikein koskaan ollut suuria odotuksia Naturalsien otteluille, eikä niitä tähänkään ollut kannattanut asettaa. Toki tämä AMW:n ja Naturalsien yli 10-minuuttinen joukkuetappelu oli ihan viihdyttävää, järkevästi buukattua ja päällisin puolin toimivaa joukkuepainia, mutta sitten taas… Joku tästä vain uupui. Ehkä ottelu ei vain lähtenyt käyntiin missään vaiheessa toivomallani tavalla tai ehkä oikeastaan suurin syy oli se, että lopputaisteluosuudet olivat yllättävän laimeita ja tylsiä. Alkupuoli oli tässäkin siis parempaa katsottavaa, ja sillä tasolla jatkaminen voisi nostaa näiden joukkueiden ottelut jossain vaiheessa kolmeen tähteen – tämä ei nimittäin taatusti ole viimeinen ottelu näiden joukkueiden välillä. Tämä oli ihan mukava joukkueottelu (eli paljon huonomminkin olisi voinut mennä), muttei sen enempää.

* * ½

Ennen Main Eventiä nähtiin jännä haastattelu, jossa Dusty Rhodes oli Scott Hudsonin haastattelupisteessä. Rhodesin omasta tilanteesta puhumisen sijaan haastattelussa keskityttiin Jeff Hardyyn, joka oli tehnyt TNA-debyyttinsä viime ppv:ssä mutta jota ei olut nähty sen jälkeen Impactissa tai tässä show’ssa. Tilanne johtui Dustyn mukaan siitä, että TNA ei ollut onnistunut tekemään Jeffiä tyydyttävää sopimusehdotusta, ja Jeff oli siis edelleen vapaa agentti. Dusty ilmoitti pelkäävänsä, että TNA ”pudottaisi pallon” ja menettäisi yhden tämän hetken kuumimmista vapaista agenteista, joka nautti suoranaista rockstar-suosiota. Rhodes ilmoitti vaikka itse tekevänsä kaikkensa, jotta Jeff Hardy päätyisi TNA:han. Mielenkiintoista.

TNA X Division Championship

AJ Styles (c) vs. Michael Shane vs. Frankie Kazarian vs. Prime Time vs. Amazing Red vs. Chris Sabin

Alun perin AJ Stylesin piti puolustaa tässä show’ssa TNA X Division -mestaruuttaan (nyt siis nimi virallisesti tuossa muodossa, koska yhteyttä NWA:han ei enää ollut ja koska tämä vyö oli TNA:n luomus) Kid Kashia vastaan, mutta tuota ottelua ei käyty, kosk Kash oli hyllytetty. Mitään tarkempaa selitystä Kashin hyllyttämiselle ei ollut, joten kyseessä saattoi vaikkapa olla ihan legit tilanne. Kashin TNA-urahan päättyi nimenomaan siihen, että egoistina tunnettu Kash ei tullut enää toimeen TNA:n kanssa, ja mies poistui firmasta ovet paukkuen. Saa siis nähdä, palaako Kash enää ollenkaan TNA:han. Hyvin alkanut feud Stylesin kanssa voi jäädä pahasti kesken. Joka tapauksessa jo toisena viikkona putkeen Styles oli siis tilanteessa, jossa hänen ottelunsa Kashin kanssa peruttiin. Ja toisena viikkona putkeen Styles osoitti olevansa taisteleva mestari ja puolustavansa vyötä ketä tahansa haastajaa vastaan. Haastajaehdokkaiksi asettauuti tällä viikolla lähes koko TNA:n X-Divari, ja lopulta Vince Russo ilmoitti, että Styles puolustaa vyötään viittä firman kovinta X-Divarin painijaa vastaan.

Harmillisesti jälleen TNA:n X-Divisioona pläjäys ei ollut niin kova kuin olisi voinut toivoa. On toki sanomattakin selvää, että kyseessä oli illan paras ottelu ja muutenkin perhanan kova kuuden X-Divarin painijan taistelu, mutta ihan semmoinen tajunnanräjäyttävyys ja muu ainutlaatuisuus tästä kuitenkin puuttui. Stylesistä selvästi haluttiin rakennella ottelussa ”sankaria”, joka taistelee kaikkia muita vastaan, on lähes koko ottelun ajan kehässä ja pyrkii silti yltämään voittoon. Sinänsä ihan kiva tarina, mutta sen takia painin taso vähän kärsi. Stylesin makoilua ja tämän erinäistä pieksentää oli jonkun tovin kiinnostavaa katsoa, mutta sitten se muuttui vähän tylsäksi eikä ainakaan sopinut tämänkaltaiseen spottailutyyliseen otteluun mitenkään erityisen hyvin. Suurin ongelma oli juuri se, että tuota keskiosaa pitkitettiin turhan paljon ja että sen takia sitten lopputaistelun huikeat ja äärimmäisen viihdyttävät spottailut kestivät liian lyhyen aikaa. Joka tapauksessa hieno ottelu, muttei huippuottelutasoa. Ottelun jälkeen nähtiin kunnon joukkotappelu, kun ensin Team Canada ryntäsi kehään ja hyökkäsi kaikkien kimppuun, sitten Christopher Daniels sekaantui soppaan ja lopulta kehässä tappelivat lähes kaikki show’n aikana nähdyt painijat.

* * * ½


Paria kivaa hetkeä lukuun ottamatta varsin laimea tapa aloittaa TNA:n 3. vuosi. Toivottavasti jatko on parempaa. Silti juuri ja juuri Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.7.2014

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Great American Bash 2004

Next post

Arvio: WWE Vengeance 2004

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.