2004ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Weekly PPV #104

Päivämäärä: 28.7.2004

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


Vuorossa heinäkuun viimeinen TNA-ppv. Ei mitään kummempia tarinoita tässä välissä. Selostajinamme Mike Tenay ja Don West, ketkäpä muutkaan. Shane Douglasia ei ole muuten näkynyt haastattelijana toviin, vaan Scott Hudson on hoitanut hommat yksin.

Tag Team Match

Team Canada vs. America’s Most Wanted

AMW oli hävinnyt viime viikolla The Naturalseille historian ensimmäisessä Six Sides of Steel Matchissa, joka oli samalla ratkaiseva ja toistaiseksi viimeinen kohtaaminen näiden joukkueiden välillä. Vaikka AMW hävisi tuon ottelun, täysin rehdisti ei tuo tappio (tietenkään) tullut. AMW:llä oli nimittäin ollut jo parin viikon ajan kärhämää Scott D’Amoren johtaman Team Canadan kanssa, ja niinpä Team Canada sekaantui tuohon mestaruusotteluun ja häiritsi häkistä ulos tippunutta Chris Harrisia niin pahasti, että Storm joutui tappelemaan yksin Naturalsien Douglasia ja Stevensiä vastaan. Nyt AMW oli siis joutunut ulos mestaruuskuvioista, joten edessä oli täysin uuden suunnan ottaminen. Uusi suunta löytyikin helposti Kanadasta: AMW päätti nimittäin käydä saman tien Team Canadan kimppuun, koska he olivat aiheuttaneet heille ratkaisevan mestaruustappion AMW:n ja Team Canadan ensimmäisessä kehäkohtaamisessa Canadaa edustivat Bobby Roode ja Petey Williams.

Oikein mainio tapa avata show: kaksi huippuluokan joukkuetta toisiaan vastaan ennennäkemättömässä ottelussa. Sinänsä toki vähän harmi, että TNA päätti ”tuhlata” tämän ensimmäisen kohtaamisen jo nyt, koska sillä legendaarisella kahden merkittävän joukkueen ekalla ottelulla olisi voinut myös mehustella kunnolla viikkojen ajan. Sinänsä toki ei tämä ensimmäinen ottelu vie mitään pois tulevilta kohtaamisilta, mutta on se silti eri asia, kun joukkueet ovat jo otelleet toisiaan vastaan. No, ottelu oli joka tapauksessa oikein viihdyttävää katsottavaa, vaikka mihinkään tajunnanräjäyttävään meininkiin tässä ei yllettykään. AMW on viime viikkojen aikana toimittanut tosi kovia otteluita, ja tässäkin Storm ja Harris tekivät taas takuuvarmaa työtä pistäen pystyyn intensiivisen ja monipuolisen noin 10-minuuttisen kamppailun. Kemiat Rooden ja Williamsin kanssa pelasivat hyvin yhteen, joten näiltä neljältä voidaan odottaa tulevaisuudessa vielä jotain paljon suurempaa – vaikka tämäkin oli jo kiistatta hyvä opener. Ottelun jälkeen myös Johnny Devine ja Eric Young ryntäsivät kehään, ja koko Team Canada pieksi AMW:n, kunnes Triple X, jolla oli omat ongelmansa Team Canadan kanssa, saapui pelastamaan AMW:n.

* * * 

Tag Team Match

Alex Shelley & Abyss vs. D-Ray 3000 & Shark Boy

TNA:n ärsyttävimmällä hahmolla Goldylocksilla oli nyt meneillään äärimmäisen typerä juonikuvio, joka oli alkanut siitä, kun Goldylocksin manageroima Abyss voitti Erik Wattsin, minkä ansiosta Goldylocks sai Wattsin sopimuksen itselleen. Toistaiseksi Goldylocks oli käyttänyt Wattsin sopimusta vain pitääkseen tämän poissa TNA:sta (ja toivottavasti aikoo myös jatkaa samalla linjalla), mutta tuosta sopimuksesta Goldylocks oli kuitenkin saanut innostuksen haalia itselleen kokonainen vanhan ajan stable, joka koostuisi painijoista, joiden kaikkien sopimukset hän omistaisi. Pari viikkoa sitten Goldy toikin TNA:han ”Baby Bear” Alex Shelleyn, jonka sopimuksen hän myös siis omisti. Viime viikolla Goldy oli haastanut takahuoneissa haahuilleen ”hiukan” erikoisen D-Ray 3000:n joukkueotteluun, jossa olisi panoksena sekä D-Rayn että tämän ystävän Shark Boyn sopimukset. D-Ray oli suostunut tähän tajuamatta mitään. Kovin hyvin ei ollut Goldylla tämä oman stablen kasaaminen mennyt tähän saakka: Alex Shelley ja Abyss olivat nyt jo ongelmissa keskenään, koska Goldy oli alkanut viihtyä paljon enemmän Shelleyn kuin Abyssin kanssa – joku voisi sanoa, että jonkinlaista vispilänkauppaa oli Shelleyn ja Goldyn välillä.

Tämän ottelun painillinen anti oli harmillisen vähäistä ja rajoittunut lähinnä Alex Shelleyn kehäosuuksiin. Abyssin yhteenotot D-Ray 3000:n ja Shark Boyn kanssa eivät nimittäin ole olleet aikaisemmilla kerroilla eivätkä olleet nytkään millään tavalla hedelmällisiä. Asiaa ei auttanut se, että nyt Abyssia buukattiin Goldylocksin hylkimänä korstona ja Shelleynä Goldylocksin uutena suosikkina. Niinpä Abyssin piti näytellä ottelun aikana Shelleylle ja Goldylocksille loukkaantunutta hirviötä, mikä sopii suurin piirtein yhtä huonosti hänelle kuin nenä p*****seen. Kun siis ottelun tarina ei ole millään tavalla kiinnostava ja suurin osa ottelupareistakaan ei ole erityisen kiinnostavia, tällä kamppailulla oli harvinaisen vähän annettavaa minulle. Onneksi Alex Shelley sai oman kehäaikansa, ja sen aikana hän väläytti taas osaamistaan ja veti sekä D-Rayn että Sharkyn kanssa varsin viihdyttävän setin. Kovin pitkälle se ei silti kanna, kun ottelu oli muilta osin tylsä ja puuduttava. Ottelun jälkeen Desire hyökkäsi aivan selittämättä Goldyn kimppuun, mutta tilanne rauhoittui, kun Sonny Siaki saapui kiskomaan Desiren pois Goldyn päältä. Myöhemmin backstagella Goldy kertoi epäilevänsä, että Erik Wattsin vaimo Georgie Watts oli lähettänyt Desiren hänen kimppuunsa.

* ½

Singles Match

David Young vs. Mike Posey

Tämä on sitä todellista painiviihdettä. David Youngista oli jo alkukeväästä alettu rakentuu TNA:n virallista jobberia, kun yhtäkkiä joku käsikirjoitustiimissä oli keksinyt, että Youngilla oli takana (mukamas) noin 40 ottelun tappioputki. Mitään tieteellistä näyttöä tuolle tappioputkelle ei annettu, eikä asiassa annettu haitata edes sen, että juuri pari viikkoa ennen tämän storylinen kehittelemistä Young oli ollut mukana 6-Man Tag Team Matchissa voittavassa joukkueessa. Kuulema vain singles-otteluilla oli vain väliä. No, joka tapauksessa tuosta viikosta lähtien Youngia oli kuumoteltu siitä, että hän ei kykene voittamaan yhtään ottelua. Viikko viikolta Young hävisi huonommille vastustajille ja joutui pahempiin ongelmiin Glenn Gilbertin kanssa, vaikka aikaisemmin Gillberti oli nimenomaan pitänyt Youngin puolia. Alkukesästä Young oli alkanut syyttää tappioputkestaan (joka oli venynyt yli 60 ottelun mittaiseksi) tuomari Mike Poseyta, ja lopulta hän oli käynyt Poseyhyn käsiksi. Koska Young ei pärjäisi enää varmaan edes nukelle, hän otti turpaan myös Poseylta ja Poseyn avustuksella myös parilta kääpiöltä. Viikkojen tappeluiden jälkeen Young oli lopulta haastanut Poseyn tähän ratkaisevaan otteluun: jos hän häviäisi TNA:n tuomarille, hänen uransa olisi lopullisesti ohi. Ennen ottelua Young oli syyttänyt kohtalostaan Glenn Gilbertiä, josta olikin viime viikoina ollut tässä Youngin epätoivoisessa taistelussa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mitä tästä voi nyt pahemmin sanoa? Kaikin puolin turha ottelu, jota lähinnä piristi se, että Posey tuntui ihan oikeasti yrittävän taas kehässä kaikkensa ja lopputuloksena oli muutama oikein näyttävä liike. En tiedä, haaveiliko Posey sitten oikeasti painijan urasta, koska ainakin hänellä oli ihan toisenlaista energiaa ja yritystä kuin suurimmalla osalla painimaan nostetuista tuomareista. David Youngin energiataso sen sijaan oli aivan nollatasolla, eikä mikään ihme. Vielä vuosi sitten tätä kaveria buukattiin ihan uskottavana midcard-painijana, ja TNA:n alkuaikoina Young oli jopa X-Divarin virallinen vaarallinen mörssäri. Nyt hän on ollut viimeiset puoli vuotta pelkkä vitsi, joka jobbaa kaikelle liikkuvalle, ja tuo vitsikin vanheni jo pari kuukautta sitten. Nyt Youngin ura saattaa vähitellen olla ohi, ja ehkä hyvä niin. Tämä ei ole enää viihdyttävää katsottavaa, koska Youngia ei kiinnosta. Eikä kiinnosta katsojiakaan. Gillberti sekaantui lopussa otteluun, ja ottelun jälkeen Gillberti pieksi uuden ystävänsä Johnny Swingerin kanssa Youngin.

Tässä välissä nähtiin viimein ensimmäinen Ravenin promo kehässä sitten miehen kesäkuisen katoamisen. Viime viikolla Raven oli siis tehnyt paluunsa ja aiheuttanut Sabulle tappion ottelussa Abyssia vastaan. Torstaisessa Impactissa Sabu sai lopulta tarpeekseen Ravenista, hyökkäsi tämän kimppuun ja suostui ottelemaan Ravenia vastaan elokuun ensimmäisessä TNA-PPV:ssä. Sabu kuitenkin oli vannonut, että tuo ottelu jäisi historian ainoaksi 1 on 1 -kohtaamiseksi Ravenin ja Sabun välillä. Nyt Raven saapui kehään The Sheikiksi pukeutuneena puhumaan siitä, kuinka tätä sotaa ei käytäisi Sabun ehdoilla: Sabulla ei ole mitään oikeutta päättää siitä, jääkö ensi viikon ottelu ainoaksi. Tämän jälkeen Raven uhkasi polttaa Sheikin asusteet kehään tuomassa roskatynnyrissä, jos Sabu ei saapuisi paikalle. Mitään ei tapahtunut, joten Raven päätti heittää lisää tulta liekkeihin raahamalla kehän alta ruumispussin, jonka sisältä paljastui Sonjay Dutt. Raven heitti Duttin pussissa roskatynnyriin, lisäsi bensaa ja oli juuri sytyttää Duttin tuleen, kun Sabu vihdoin saapui paikalle. Tämän jälkeen Sabu ja Raven tappelivat toistensa kanssa, kunnes turvamiehet erottivat heidät toisistaan. Varsin – hmm – extreme angle.

NWA Tag Team Championship

The Naturals (c) vs. Triple X

Triple X otteli viime ppv:ssä Team Mexicon Abismo Negroa ja Mr. Aguilaa vastaan ykköshaastajuusottelussa ja ansaitsi voitollaan joukkuemestaruusottelun ensimmäistä kertaa yhteenpaluunsa jälkeen. Mestaruusvoitostaan lähtien jatkuvissa tukalissa tilanteissa ollut The Naturals -kaksikko ei siis saanut lepoviikkoa viimeviikkoisen AMW-voittonsa jälkeen, vaan nyt he joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan entistä joukkuemestarikaksikkoa ja yhtä TNA:n legendaarisinta joukkuetta vastaan. Low-Ki’tä ei ole muuten näkynyt sitten maaliskuun jälkeen ollenkaan. Tuolloinhan Daniels ja Ki ottelivat yhdessä mutteivat suostuneet kutsumaan joukkuettaan Triple X:ksi, koska kaikki kolme eivät olleet koossa. Nyt Prime Time (Elix Skipper) oli puolestaan mukana, mutta Ki oli kadonnut tyystin. Tämä ei kuitenkaan tunnu enää estävän Danielsia ja Skipperiä kutsumasta joukkuettaan Triple X:ksi. Kahden hengen Triple X:llä on ollut viime viikkoina pahoja ongelmia Team Canadan kanssa, ja myös AMW:n kanssa oli kehittymäisillään pientä kärhämää. Vaikka kaksi klassikkojoukkuetta arvosti toisiaan, oli heillä yhteinen määränpää (joukkuemestaruudet), mikä aiheutti face-joukkueidenkin välille pientä kitkaa.

Joukkuedivisioona on kieltämättä nostanut imagoaan todella paljon ihan lyhyen ajan sisällä. Ajattelin, että Naturalsien mestaruusvoitto olisi voinut tietää todella huonoa divarin jatkolle, mutta ainakin tähän mennessä se on tuntunut olevan erittäin onnistunut valinta. Kaikki pisteet siis siitä TNA:n buukkaajille. Naturalseille puolestaan kaikki pisteet siitä, että he ovat todellakin pistäneet parastaan jokaisessa ottelussa viime viikkojen aikana. Tämäkään ottelu ei ollut poikkeus: Stevens ja Douglas myivät aluksi Danielsin ja Prime Timen suorastaan rutiinilla vetämää tyylikästä pieksentää erittäin näyttävästi, ja omalla hallintaosuudellaan Naturalsit hoitivat heel-hallinnan oppikirjatyyliin. Ei mitään kaikkein omaperäisintä, mutta taidokasta silti. Suurin ongelma tässä ottelussa oli juuri se, että taidokkuudesta, viihdyttävyydestä ja vauhdikkuudesta huolimatta tämä ei ollut samanlainen spektaakkeli tai jotain omaperäistä meininkiä tarjoava ottelu kuin kahden edellisen viikon AMW vs. Naturalsit, joten tällä kertaa jäädään ”vain” hyvän tasolle. Myös lopetuksessa nähty sekaannus söi hiukan fiilistä. Ottelun jälkeen Team Canada hyökkäsi Triple X:n kimppuun, mutta nyt oli AMW:n vuoro pelastaa Triple X. Joukkotappelun jälkeen AMW veti kehässä promon siitä, kuinka he nousevat seuraavaksi joukkuemestareiksi. Tämä promo hermostutti Prime Timen, ja lopulta AMW ja XXX olivat ajautua ensimmäistä kertaa tänä vuonna kunnon tappeluun keskenään.

* * * 

NWA World Heavyweight Title Shot

Monty Brown vs. Jeff Hardy

Jeff Hardy teki viime viikolla vihdoin virallisesti sopimuksen TNA:n kanssa sen jälkeen, kun Dusty Rhodes oli luvannut hänelle NWA World Heavyweight -mestaruusottelun. Sopimuksenkirjoitus ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä tilaisuuden keskeyttivät sekä Monty Brown että päämestari Jeff Jarrett. Brownin mukaan Rhodes ei voinut täyttää antamaansa lupausta, koska hän itse oli ansainnut paikan seuraavana ykköshaastajana voittamalla D-Lo Brownin. Jarrett puolestaan keskeytti tilanteen sanomalla, että Brown ei ollut millään tavalla kelvollinen ykköshaastajaksi ja että Hardy ei puolestaan saisi mestaruusottelua, koska Rhodesilla ei ollut mitään oikeuksia sellaisen myöntämiseen (vaikka juuri aikaisemmin oli sanottu, että Rhodes toimi Director of Authority Vince Russon mandaatilla). No, kärhämä päättyi siihen, että tälle viikolle buukattiin ykköshaastajuusottelu Hardyn ja Brownin välille. Aikaisemmin illalla oli nähty sekä Jarrettin että Brownin haastattelut. Jarrett väiti, että hän ei välittänyt siitä, kumpi voittaisi ottelun. Lisäksi Jarrett kertoi juorun, että Russolla ja Rhodesilla olisi tämän kuvion takia jotain kärhämää keskenään. Brown puolestaan veti perushyvän promon, joka päättyi siihen, että Ron Killings keskeytti hänet, ja miehet kävivät toistensa kimppuun.

Tämä ottelu oli siinä mielessä aivan erinomainen, että nyt TNA:n Main Event -divariin tuotiin taas kerralla oikeasti jotain uutta väriä, uutta rytinää ja uutta elämää. Nyt ei pyöritetty show’ta Jeff Jarrettin ympärille ja buukattu jotain hemmetin typerää stipulaatio-ottelua, jossa Jarrettin päävastustajina on kaksi eläikeikäistä gubbea. Sen sijaan nyt saatiin kenties oikeasti tämän hetken kuumimman ”vapaan agentin” ensimmäinen kohtaaminen kovimmassa nosteessa olevan TNA:n oman tähden kanssa. Harmi sinänsä, että ottelu itsessään ei ollut mikään vuosisadan pläjäys vaan lähinnä ihan mukavaa painia. Se olisi voinut nousta hyvän tasolle juurikin tunnelmansa ja Brownin kovan yrittämisen ansiosta, mutta Jarrettin typerä sekaantuminen latisti tunnelmaa sen verran paljon, että tämä jää tällä kertaa ihan mukavan tasolle. Ottelun tähti oli siis minun silmissäni Brown, vaikka Hardykään ei ollut missään tapauksessa niin heikko tai sekava kuin monet olivat varmasti painajaisissa pelänneet. Hardy hoiti oman hommansa ihan tyylikkäästi, mutta ei tämä sellaista tykitystä vielä ollut, mitä häneltä myöhemmällä uralla taas nähtäisiin. Ottelun jälkeen Russo ja Rhodes todella ajautuivat jonkinlaiseen keskinäiseen kärhämään ottelun lopputuloksen takia. Minulle ei ainakaan selvinnyt, mistä kärhämässä oli kyse.

* * ½ 

TNA X Division Championship
Ultimate X Match

AJ Styles (c) vs. Michael Shane vs. Kazarian

Tämä ottelu oli itsestäänselvästi illan Main Event. Kaikki oli alkanut siitä, kun Michael Shane ja Kazarian olivat muodostaneet kesän alussa liittouman käydäkseen sotaa AJ Stylesiä vastaan. Shanen ja Kazarianin mielestä Styles ei kuulunut enää X-Divariin ja hänet pitäisi savustaa sieltä pois. Kuvio oli ollut varsin viihdyttävä, vaikka se olikin jonkinlainen hätäkorvike alun perin suunnitellulle AJ Stylesin ja Kid Kashin feudille, joka syystä tai toisesta lykkäytyi, kun Kash hyllytettiin (ainakin kayfbessa). Viime viikolla Kash oli vihdoin palannut, joten hänenkin sekaantuminen tähän Main Eventiin oli enemmän kuin mahdollinen: feudia Kashin ja Stylesin välillä ei taatusti ollut unohdettu. Joka tapauksessa Shane ja Kazarian olivat pari viikkoa sitten ansainneet mestaruusottelunsa, kun molemmat olivat päihittäneet loukkaantuneen Stylesin Singles-otteluissa. Viime viikolla Styles ilmoitti puolustavansa vyötään samalla kertaa Shanea ja Kazariania vastaan – ja vieläpä ottelussa, jollaiseen hän ei ollut koskaan aikaisemmin osallistunut! TNA:n historian neljäs Ultimate X Match oli siis totisinta totta, ja panoksena oli siis X-Divisioonan mestaruus.

Olin jo aivan ehdottomasti antamassa tälle neljä tähteä, mutta sitten lopetus (TNA:n kompastuskivi niin monesti) oli taas kerran niin heikko ja söi sen verran pahasti fiilistä, että minun on pakko nipistää puolikas tästä pois. Kid Kashin sekaantuminen oli ikävästi odotettavissa, mutta silti se tuntui aika typerältä ja pilasi todella paljon ottelun flow’sta. Sen jälkeen nähtiin kuitenkin varsinainen lopetussähläys, joka ei tuntunut millään tavalla luontevalta vaan todella tökerösti väkisinväännetyltä. Näin ollen tämä Ultimate X ei sittenkään noussut huippuotteluiden joukkoon, vaikka tällä oli kaikki edellytykset siihen: Michael Shane ottamassa tosi rajua bumppia kehän ulkopuolella ja lopulta vuotamassa verta rajusti, Kazarian jysähtämässä Styles Clashilla Ultimate X-köysistä alas kanveesiin ja Styles nyt vain yleisesti hallitsemassa kehää jälleen kerran aivan upeilla ja kaikkia painin sääntöjä uhkaavilla otteillaan. Hieno ottelu ehdottomasti, mutta silti hieman katkera maku tästä lopulta jäi.

* * * ½


Aika keskiverto tämän vuoden TNA-saldoa katsoessa, mikä on ihan hyvä uutinen koko vuotta ajatellen, sillä vuonna 2003 tämä olisi ollut kirkkaasti keskimääräistä parempi. Silti siis Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.8.2014

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWE Summerslam 2004

Next post

Arvio: TNA Elokuu 2004

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *