Arvio: TNA Weekly PPV #108
Päivämäärä: 25.8.2004
Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)
Tämä oli kaikkien aikojen kolmanneksi viimeinen TNA:n viikottais-ppv. Kyllä vain, tässä sitä oltiin. TNA oli tehnyt päätöksen lopettaa lähetykset, joihin koko sen toiminta oli kaksi vuotta sitten perustettu. Kuten ensimmäisessä TNA-arviossani kirjoitin, Jerry Jarrettin ja kumppaneiden koko idea oli alun perin ollut ohittaa tarkoituksella tv-sopimusten tavoittelu ja perustaa promootio, joka lähettäisi joka viikko ppv:n. Sen jälkeen paljon oli kuitenkin muuttunut (tästä lisää viimeisen viikottais-ppv:n arvostelussa), ja nyt oltiin loppusuoralla. TNA:lla oli oma viikottainen tv-lähetyksensä Impact, eikä jokaviikkoisen ppv:n lähettämisessä vain ollut enää mitään järkeä. Sen sijaan TNA alkoi tavoitella mahdollisuutta järjestetää samanlaisia kerran kuussa nähtäviä suuria ppv:eitä kuin WWE. Vuoden loppuun mennessä tällainen diili oli jo tehty, mutta siitä sitten aikanaan. Arvostelen nämä kolme viimeistä viikottais-ppv:tä samalla tavalla kuin normaalisti aina kuun viimeisen TNA-ppv:n. Tässä nyt kolmanneksi viimeinen. Selostajina iki-ihanat Don West ja Mike Tenay.
Tag Team Match
Michael Shane & Kazarian vs. Psicosis & L.A. Park
Michael Shane ja Kazarian olivat siis pari viikkoa sitten hävinneet X-Divisioonan mestaruuden, jota he olivat pitäneet yhdessä hallussa. Kaksikkoa ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavan vyön takaisin tavoittelu, vaan sen sijaan he päättivät nyt suunnata joukkuekuvioihin ja osoittaa olevansa koko TNA:n vahvin joukkue. Heidän vahvuutensa johtuisi Kazarianin ja Shanen omien sanojen mukaan siitä, että he ovat kuin veljeksiä ja että he tulevat täydellisesti toimeen kaikissa asioissa. Tällä kertaa he saivat joukkueottelussa vastaansa kaksi äskettäin TNA:han saapunutta luchadore-painijaa. L.A. Park (sopimusriitojen takia nimensä päivittänyt ja asunsa perinteisistä mustavalkoisista väreistä luopumaan joutunut La Parka) teki toissaviikon Gauntlet-ottelussa TNA-debyyttinsä ja Psicosis samassa ottelussa comebackin yli kahden vuoden tauon jälkeen. Psicosishan oli ollut mukana kahdessa historian ensimmäisessä TNA:n show’ssa, mutta sen jälkeen häntä ei ollut näkynyt kertaakaan – ennen kuin nyt. Mielenkiintoista oli se, että WCW-uransa aikana maskinsa hävinnyt Psicosis teki ikään kuin reymysteriot. Hän nimittäin käytti nyt taas maskia, vaikka vielä pari vuotta sitten hän oli TNA:ssakin esiintynyt omilla kasvoillaan. Yleensähän tätä pidettiin pahimpana mahdollisena rikkomuksena lucha-perinnettä kohtaan. Selostajat eivät maininneet asiasta mitään.
Tämä ottelu oli monista hyvistä kohdistaan huolimatta harmillinen pettymys. Olin varma, että näillä osanottajilla voitaisiin saada kasaan yksi TNA:n vuoden 2004 parhaista openereista, jos vain aikaa olisi tarpeeksi. Aikaa olikin varsin mainiosti, mutta syystä taikka toisesta tämä ei vain toiminut ollenkaan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Kaikkein heikoin osuus oli ottelun alku, jossa Psicosis ja L.A. Park olivat hämmästyttävän kankeita ja tuntuivat mokaavan pikkaisen lähes jokaisen liikkeen. Shane ja Kazariankaan eivät auttaneet tilannetta ollenkaan. Alkusähläyksen jälkeen ottelu yhtäkkiä otti oikean suunnan ja muuttui sellaiseksi viihdyttäväksi X-Divarin spottailuksi, jota olin tältä odottanut. Jotenkin kummassa Psicosis ja Park lopettivat mokailun ja olivat yhtäkkiä varsin kovassa iskussa väläyttäen mm. muutaman todella upean diven kehän ulkopuolelle. Tätä jatkui mukavan kauan, ja olin jo valmis antamaan tälle kevyesti kolme tähteä, kunnes loppu taas täyttyi tajuttomasta sähläyksestä ja yhtäkkiä ottelu menetti taas osan viihdyttävyydestään. Alun ja lopun heikkouden takia tämä siis jäi paljon potentiaaliaan kehnommaksi otteluksi, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa silti ihan kivaa openeria.
* * ½
Ottelun jälkeen Team Canada saapui möykkäämään kehään koko vahvuudessaan. Scott D’Amore oli raivoissaan, koska illalle oli buukattu ottelu, jossa hän joutuisi Eric Youngin ja Johnny Devinen kanssa kohtaamaan 3 Live Krun ja D’Amoren uuden pahimman vihamiehen Dusty Rhodesin. D’Amoren mukaan Russo ei ollut pysynyt tiukkana väännössään Rhodesin kanssa vaan oli antanut Rhodesille aivan liikaa päätäntävaltaa viime viikkoina. Niinpä D’Amore vaati Russoa kehään, ja lopulta Russo myös saapui. Russo alkoi saman tien tylyttää D’Amorea ja totesi suoraan, että hän kuuntelee valituksia ainoastaan toimistossaan ja ainoastaan silloin, kun hänellä on aikaa. D’Amore ei tästä pitänyt, ja sen sijaan Team Canada alkoi uhkailla Russoa väkivallalla. Tässä vaiheessa paikalle saapuivat 3 Live Kru ja Dusty, ja samalla hetkellä Rhodes otti taas ohjat käsiinsä ja alkoi jaella käskyjä kaikille. Lopulta Russo kyllästyi tilanteeseen, ja hän ilmoitti hyllyttävänsä Dustyn viikoksi ja häätävänsä hänet areenalta. Tätä Dusty tietenkin vastusti viimeiseen asti, ja myöhemmin illalla nähtiin vielä tähän hyllytykseen liittyviä angleja. Kokonaisuudessaan täysin turha angle ja täysin turha kuvio.
Singles Match
Alex Shelley vs. L.A. Park
Ei, ette näe harhoja. Kyllä, L. A. Park -niminen painija osallistui myös tähän otteluun, vaikka hän juuri paini openerissa. Ei, tämän ottelun L. A. Park ei ole SE oikea La Parka vaan pelkkä huijaripaini Parkan asussa. Minulla ei ole yksinkertaisesti mitään käryä, miksi TNA haluaa käyttää joka kerta juuri Parkan asua, kun joku painija pitää saada tuotua paikalle niin, ettei kukaan tiedä, kuka hän on (keväällähän samaa kikkaa käytti Chris Harris – ja silloin oikea Parka ei ollut edes otellut yhtään ottelua TNA:ssa). Toisaalta kai se on parempi ratkaisu kuin vuosien 2002-2003 taitteessa nähdyt Mr. Wrestling III ja Mr. Wrestling IV. TNA:n tuntien tällä hetkellä oltaisiin Mr. Wrestling X:ssä, jos sama meno olisi jatkunut. No, joka tapauksessa. Viime viikolla Desire haastoi vihanaisensa Goldylocksin ratkaisevaan otteluun, jossa Desire toisi vielä yhden painijan edustamaan häntä, ja tämä painija ottelisi taas kerran Goldyn valitsemaa painijaa vastaan. Jos Desire voittaisi, hän saisi takaisin miehensä Sonny Siakin sopimuksen. Jos Goldy voittaisi, myös Desire joutuisi Goldyn alaisuuteen. Kukaan ei tiennyt ennen ottelua, kuka Desiren valitsema painija olisi, mutta niin vain sieltä paljastui tämä mysteerinen ”L. A. Park”.
Voi v***u mitä paskaa. L.A. Parkin asun alla oli siis comebackinsa Erik Watts (JA JUURI KUN LUULIN PÄÄSSEENI HÄNESTÄ LOPULLISESTI EROON), mikä kävi selväksi viiden ensimmäisen sekunnin jälkeen: Park-huijarin liikkuminen oli nimittäin juuri niin kömpelöä ja onnetonta kuin Wattsinkin liikkuminen oli aina. Asiaa ei parantanut se, että tämä Park-huijari osasi ne tasan kaksi ainoaa liikettä, jotka Watts on ikinä osannut: Bicycle Kickin ja Chokeslamin. Silti selostajien oli esitettävä, ettei heillä olisi mitään hajua siitä, kuka Desiren mysteerinen apuri on. Kaikkein paskinta tässä puolen minuutin squashissa on kuitenkin se, että ensin TNA käyttää pari kuukautta Alex Shelleyn uskottavaan rakenteluun, antaa hänen muun muassa voittaa Ekmon… ja sitten kaikki vedetään vessanpöntöstä alas, jotta Erik v***n Watts saisi taas jotain täysin ansaitsematonta pushia. Mitä v**tua TNA oikein ajatteli tämän ottelun kohdalla? Ei h****tti. Ottelun jälkeen Goldyn porukka meinaa hajota sisäisiin ristiriitoihin, kun Abyss ei enää siedä Goldyn ja Shelleyn pompotusta. Lisäksi backstagella Watts selitti, kuinka (juuri sopivasti) hänen edellinen sopimuksena (jonka Goldy omisti) oli päättynyt viime viikolla, ja nyt hän pystyi tekemään paluunsa auttaakseen Goldyn nöyryyttämiä painijoita. Ei kilin v***u. Ensi viikoksi sovittiin ottelu, jossa olisi panoksena Shark Boyn ja D-Ray 3000:n sopimukset, sillä Watts haluaisi pelastaa myös heidät. Tämä kuvio muuttui taas hetkessä sysipaskaksi, kiitos Erik Watts.
DUD
TNA X Division Title Shot
Jason Cross vs. Joey Matthews vs. Sonjay Dutt vs. Chris Sabin
Alun perin tämän ottelun sijaan kortissa piti olla Vito vs. Pat Kenney. Vito oli kuitenkin loukkaantunut, joten ottelu peruttiin, ja tämä buukattiin tilalle. Harmistuneiden henkilöiden lista alla:
Joo, muutenhan tämä oli tosiaan perusykköshaastajuusottelu. Duttilla oli alla voitto Ravenista, joten nyt oli kova flow päällä. Sabin oli puolestaan juuri viime viikolla hävinnyt mestari-Williamsille. Cross ja Matthews olivat tehneet TNA-comebackinsa pari viikkoa sitten Gauntletissa. Tässä lähtökohdat filleriimme.
No niin, tämä oli tähän mennessä illan paras ottelu ja jopa ehkä pieni positiivinen yllätys. Nämä neljän miehen X-Divarin ottelut ovat olleet TNA:ssa yllättävän hazardeja, ja olen sen verran monta kertaa joutunut pettymään niihin, etten uskaltanut odottaa tältäkään liikoja. Ottelun alku lähtikin käyntiin juuri niin kankeasti ja hapuillen kuin olin pelännyt, mutta onneksi tilanne muuttui paremmaksi aika pian. Sen jälkeen paini oli hämmästyttävän sujuvaa, vaikka mihinkään historiallisen hienoihin suorituksiin ei yllettykään. Silti oikein pätevää X-Divarin menoa ja nopeatempoista spottailua, johon Crossin ja Matthewsin sekä Duttin ja Sabinin liittoutumiset toivat sopivan lisänsä. Ottelun lopussa nähtiin sitten pari isompaakin spottia (tosi nekin monesti aikaisemmin nähtyjä), mutta ottelu jäi kuitenkin sen verran lyhyeksi, että ei tämä hyvää paremmaksi yllä. Silti kaikin puolin pätevä monen miehen rymistely.
* * *
Best of 3 Series for the NWA Tag Team Title Shot, Match #3
Triple X vs. America’s Most Wanted
Kuin ihmeen kaupalla tämä Best of 3 -sarja oli venynyt kolmanteen otteluun, kun molemmat joukkueet olivat voittaneet edellisissä kohtaamisissa toisensa kertaalleen. Panoksena oli siis kunnia TNA:n historian parhaana joukkueena – ja joukkuemestaruuksien ykköshaastajuus. Jos kyseisessä lauseessa on mielestäsi jotain epäloogista, et ole ainut. Samaa epäloogisuutta yritti selittää myös ennen tätä ottelua mestarijoukkue Naturals, jonka mukaan he olivat varsin selvästi TNA:n paras joukkue, sillä he a) olivat joukkuemestareita ja b) olivat jo puolustaneet vöitään näitä molempia joukkueita vastaan. No, joka tapauksessa nyt oli ratkaisevan ottelun aika.
Tämä ottelu olisi noussut ottelusarjan parhaaksi kohtaamiseksi, ellei lopetus olisi ollut niin idioottimainen kuin se nyt sattui olemaan. Ottelusarjan paras kohtaaminenkaan ei tosin olisi tässä tapauksessa tarkoittanut vielä huippuottelun arvosanaa, mutta painillisilta ansioiltaan tämä olisi ollut kepeästi jo ***½-ottelu. Ikävä kyllä TNA kuitenkin päätti, että ottelu tarvitsee täysin paskan lopetuksen, joten se siitä sitten. Jotenkin tämä XXX:n ja AMW:n ottelusarja oli ehkä pienoinen pettymys, koska nyt näiden joukkueiden kohtaamisia on nähty ainakin joksikin aikaa ihan tarpeeksi ja silti yksikään otteluista ei ollut sellainen klassikkokohtaaminen kuin minkä nämä kaksi joukkuetta vetivät viime vuonna. No, varmaan sellainenkin on vielä luvassa, ja tämä oli jo ehdottomasti askel oikeaan suntaan, mutta tässäkin otteet tuntuivat vielä sen verran tavallisen joukkueottelun meiningiltä, että tarvitaan toinen askel ainutlaatuisempaan suuntaan, että voidaan puhua niistä ihan huippuotteluista.
* * *
3 on 2 Handicap Match
Team Canada vs. 3 Live Kru
Tämän ottelun tarina tulikin jo pitkälti selitettyä tuossa aikaisemmin selittämässäni anglessa. Dusty Rhodesilla oli jonkinlaista kärhämää Scott D’Amoren kanssa, ja Team Canada nyt ei vain tule toimeen yleisesti minkään joukkueen kanssa, joten loogisesti myös 3 Live Kru oli heidän hit listillään. Niinpä illalle buukattiin 6-Man Tag Team Match, josta Dusty Rhodes sitten karsittiin pois, kun Russo hyllytti hänet.
Tämä oli jotenkin sellainen ottelu, josta ei oikeastaan jäänyt mitään sanottavaa ottelun jälkeen. Periaatteessa tässä ei ollut mitään ongelmaa, mutta toki rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että aika harvassa ovat olleet kerrat, kun BG James ja Konnan ovat olleet mukana huippuotteluissa. Tämä ei ollut yksi niistä harvoista kerroista. Yksi suuri ongelma oli se, että James ja Konnan olivat otelleet Youngia ja Devineä vastaan juuri pari viikkoa sitten, ja tuohon otteluun verrattuna tämä ei oikeastaan tarjonnut yhtään mitään uutta. Ainakaan mitään hyvää: ainut uusi puoli se, että ottelussa oli mukana Scott D’Amore, joka ei millään tavalla parantanut ottelun tasoa. Sitä ei myöskään tehnyt Dusty Rhodesin odotettu sekaantuminen ottelun lopussa. Niinpä yhteenvetona tästä ottelusta voi oikeastaan sanoa, että enimmäkseen tämä oli ihan harmitonta ja perustoimivaa joukkuepainia, mutta mitään ihmeellistä tai säväyttävää tässä ei ollut. Aika klassinen ok tv-ottelutasoinen kohtaaminen siis.
* *
Six Man Tag Team Match
Dallas & Kid Kash & Monty Brown vs. Ron Killings & AJ Styles & Jeff Hardy
Kid Kashin feudi AJ Stylesin kanssa on jatkunut jo ikuisuuden, joten siitä tuskin tarvinnee sanoa mitään. Sen lisäksi Ron Killings ja Monty Brown ovat viime aikoina olleet tukkanuottasilla, koska molemmat haluavat nousta uudeksi päämestaruuden ykköshaastajaksi. Viime viikolla Kash tarjosi Brownille mahdollisuutta liittoutua hänen ja Dallasin kanssa, koska Kashin mukaan Brown oli joutunut samanlaisen backstage-politikoinnin uhriksi kuin hän ja Dallas. Kash oli sitä mieltä, että liittoutumalla yhteen he voisivat pistää nuriin Vince Russon, Dusty Rhodesi, AJ Stylesin ja muut vastaavat, jotka olivat tuon backstage-politikoinnin takana. Brown ei kuitenkaan suotunut Kashin ehdotukseen, koska hän halusi hoitaa asiansa yksin. Seuraavassa Impactissa Styles yhdisti voimansa Jeff Hardyn kanssa (ns. ”Dream Team), ja kaksikko antoi yhdessä kuonoon Kashille ja Dallasille. Jostain syystä nyt Brown sitten otteli Kashin ja Dallasin kanssa Stylesiä ja Hardya sekä heidän kanssaan jostain syystä yhteistyötä tekevää Ron Killingsiä vastaan. Ennen ottelua päämestari Jeff Jarrett keskeytti Brownin promon ja sanoi, että Kash oli oikeassa backstage-politikointipuheissaan. Jarrettin mukaan Brown ansaitsisi oikeasti mestaruusottelun, ja hän voisi saada sen pieksemällä nyt Hardyn painikyvyttömäksi. Myös Jarrett muistutti Brownia siitä, että Russo on heidän yhteinen vihollisensa.
Kokonaisuutena tämä ME oli hyvä kohtaaminen, mutta merkitykseltään tämä tuntui aika turhalta. Minkä takia tämä ottelu käytiin nyt? Mikä tarkoitus tällä oli? Mitä tarinaa tämä edusti ja kuka olisi kayfabessa halunnut, että tällainen ME käydään? Jotenkin koko tästä ME:hen tiivistyi se, miten turhalta välishow’lta koko jakso oli tuntunut. Vaikka periaatteessa show’ssa oli ollut hyvin vähän mitään vikaa, niin mitään oikeasti tärkeää, merkittävää tai erikoista ei ollut koko illan aikana tarjottu katsojille. Täsmälleen samaa voi sanoa ottelusta. Erityisesti Styles mutta myös Brown, Kash ja kaikki muutkin (edelleen hapuilevaa Jeff Hardya lukuun ottamatta) tekivät parhaansa ja saivat aikaiseksi painillisilta ansioiltaan kivan ja viihdyttävän ottelun. Silti tässä kohtaamisessa ei ollut yhtään mitään, mitä ei olisi nähty jo monia kertoja aiemmin. Ei mitään, mikä olisi säväyttänyt jotenkin erityisesti. Silti hyvä ottelu, mutta ei yhtään sen enempää. Ottelun jälkeen Jarrett saapui paikalle ja pieksi Brownin kanssa Hardyn.
* * *
Kaikin puolin aika yhdentekevä välishow. Painillinen anti oli sentään pääasiassa ihan jees, joten on tämä juuri ja juuri Kehno.
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.9.2014
No Comment