2004ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: TNA Weekly PPV #109

Päivämäärä: 1.9.2004

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


Vuorossa kaikkien aikojen tokavika TNA:n viikottais-ppv. Aikamoista. Selostajina – tiedätte kyllä ketkä. Show’n avasi itse NWA World Heavyweight -mestari Jeff Jarrett, joka puhui taas kerran siitä, kuinka iso ottelu hänen ja Jeff Hardyn kohtaaminen on. Onko kaikille jo muuten käynyt selväksi, kuinka paskasti Hardyn ja Jarrettin ottelua on buukattu? Hypevideoissa hehkutetaan ottelun suuruutta. Jarrett hehkuttaa otteluissaan ottelun suuruutta. Hardy ei ole puhunut v***u SANAAKAAN koko TNA-uransa aikana. Mitään kunnon tarinaa, jännitettä tai ylipäänsä mitään ei ole yritetty luoda Hardyn ja Jarrettin välille. Jarrett vähän niin kuin pelkää Hardya muttei kuitenkaan. Jarrett ja Hardy ovat vain v***n Isoja Staroja, jotka kohtaavat toisensa. Ja sen pitäisi pelkästään kiinnostaa. Ehkä se kiinnostaisi, jos vastakkain olisivat Steve Austin ja The Rock ensimmäistä kertaa TNA:ssa. Mutta ikävä kyllä Austinin ja Rockin sijaan nyt ovat kyseessä Jarrett ja Hardy. Silloin ei pelkkä hype riitä. Tarvitaan tarina. Jarrett muuten mainitsi promossaan, että ensi viikon ppv olisi viimeinen TNA:n viikottais-ppv ollen ensimmäinen henkilö, jonka sen virallisesti ilmoitti katsojille.

NWA Tag Team Championship

The Naturals (c) vs. Triple X vs. America’s Most Wanted

Triple X ja AMW olivat tapelleet viimeiset kolme viikkoa siitä, kumpi olisi ultimaattisesti kovin joukkue TNA:ssa – ja samalla myös oikeudesta haastaa paperilla sen kovimman joukkueen TNA:ssa, eli NWA Tag Team -mestarit Naturalsin. Jotta homma olisi vielä hauskempaa kuin miltä se alkukuvauksen perusteella kuulosti, viime viikon ratkaisevassa ottelussa AMW ja XXX ottelivat tasapelin. Tämä ei kelvannut (Luojan kiitos) Larry Zbyszkolle, joka määräsi saman viikon Impactiin uusinttaottelun. Sekin päättyi tasapeliin. Only in TNA. Niinpä tähän ppv:hen, jossa Naturalsin oli tarkoitus kohdata ottelusarjan voittaja, buukattiin 3 Way -ottelu, koska kumpikaan AMW:stä tai XXX:stä ei noussut toista paremmaksi. Hienoa työtä. Nyt sitten Naturals puolusti siis vöitään kahta joukkuetta vastaan.

Jostain syystä en syttynyt tälle ottelulle niin paljon kuin etukäteen olin ajatellut, että voisin innostua. Tai siis, ei tämä missään tapauksessa ollut huono ottelu. Päinvastoin: tämä oli suorastaan hyvä ja vauhdikas joukkuetaistelu. Ongelma oli lähinnä se, että tämä ei kuitenkaan noussut kovin paljon paremmaksi otteluksi kuin AMW:n ja XXX:n keskinäiset kohtaamiset kolmena viime viikkona. En oikeastaan edes osaa sanoa, mikä tästä jäi puuttumaan. Joukkueet kyllä tekivät hyvää työtä ja pitivät kovaa tempoa yllä, mutta missään vaiheessa mikään nähty ei vain tuntunut siltä, että tässä tapahtuisi nyt jotain tosi erityistä ja että minun pitäisi olla jotenkin superinnoissani tästä. Suuresta kritiikin määrästä huolimatta on siis päällimmäisenä fiiliksenä jätettävä se, että tämä oli ehdottomasti oikein hyvä joukkuemestaruuskamppailu ja kaikin puolin mainio avaus illalle. Tällainen opener kelpaa oikein mallikkaasti ihan niihin isompiin, kerran kuussa järjestettäviinkin ppv:eihin, jotka kohta ovat TNA:lla edessä.

* * * 

Tag Team Match

Michael Shane & Kazarian vs. Amazing Red & Chris Sabin

Joo, Michael Shane ja Kazarian eivät ole tällä hetkellä ollenkaan kiinnostuneita hankkimaan takaisin X-Divarin vyötä, jonka he hävisivät pari viikkoa sitten ja jota he häviöönsä asti julistivat pitävänsä hallussa ikuisesti. Meille kaikille on käynyt päivänselväksi, mitä TNA tykkää jatkuvuudesta. Nyt Kazarian ja Shane tahtovat vain osoittaa olevansa parhaita ystäviä ja lisäksi olla X-Divarin paras joukkue, joten he haastavat yksi kerrallaan X-Divarin satunnaisia joukkueita. Viime viikolla L.A. Park ja Psicosis, tällä viikolla Chris Sabin ja Amazing Red.

Tällä ottelulla oli kaikki mahdollisuudet nousta kevyesti ***½-otteluksi, mutta sitten potentiaali sössittiin juuri väärällä hetkellä momentumin tappaneella lopetuksella. Lopetukseen asti tämä ottelu oli ollut todella vauhdikasta, viihdyttävää ja virkeää X-Divisioonan painia. Ei tässä ollut nähty sinänsä mitään ennennäkemätöntä, mutta nämä neljä pirun lahjakasta ja nuorta X-Divarin painia yksinkertaisesti tuntuivat syttyvän lujaa päästessään ottelemaan toisiaan vastaan. Jokainen repi toisesta irti hyviä otteita, ja niinpä meille tarjoiltiin sekä näyttävää high flyingia että tyylikkäitä double team -liikkeitä. Arvasin heti alussa, että suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin ajanpuute, ja niinpä tämän ottelun saamalla ajalla tämä olisi joka tapauksessa jäänyt ”vain” hyväksi ***-otteluksi, koska ainakin pari minuuttia lisää olisi kaivattu korkeampiin arvosanoihin. Ikävä kyllä joudun kuitenkin ottamaan vielä puolikkaan pois kolmesta tähdestä, koska ottelun lopetus tuli aivan yllättäen – eikä tosiaan sillä hyvällä tavalla. Juuri kun ottelussa oltiin pistämässä isointa vaihdetta silmään, koko homma stoppasi kuin seinään. Ei kovin kiva tapa päättää hyvin edennyttä ottelua.

* * ½ 

TNA X Division Championship

Petey Williams (c) vs. Sonjay Dutt

Sonjay Dutt on saanut muutamassa viikossa superpushin. Vielä kesäkuun alussa Dutt joutui muun muassa Ravenin squashaamaksi, ja sen jälkeen mies ei otellut viikkoihin ollenkaan. Seuraavan kerran Dutt hyppäsi kehään, kun Sabu loukkaantui (tai joutui taas sopimusongelmiin, tiedä häntä, joka tapauksessa Sabua ei ollut nähty taas viikkoihin) ja Raven tarvitsi uuden vastustajan. Kaikkien odotusten (ja kaiken järjen) vastaisesti Dutt (jonka Raven oli pari viikkoa aikaisemmin squashannut) otteli täysin tasaväkisen ottelun ja onnistui lopulta päihittämään Ravenin – jolle itse Sabu oli hävinnyt vasta pari viikkoa sitten. TNA:n buukkaajat eivät selvästi olleet pelanneet EWR:ää, koska muuten he tietäisivät, että tällainen buukkaus ei tekisi Duttia uskottavan näköiseksi vaan pelkästään Ravenin heikomman näköiseksi. No, Ravenia ei ollut nähty tuon ottelun jälkeen, mutta Dutt otti viime viikolla voiton neljän miehen X Division -mestaruuden ykköshaastajuusottelussa ja pääsi nyt kohtaamaan TNA X Division -mestarin Petey Williamsin illan ainoassa singles-ottelussa.

Tässä oli taas malliesimerkki viihdyttävästä, vauhdikkasta ja toiminnantäyteisestä X-Divarin ottelusta, jolla olisi ollut kaikki edellytykset nousta vaikka huipputasolle, jos vain aikaa olisi enemmän. TNA:n perussynti lähes koko tämän vuoden ajan on ollut se, että käytössä on aivan perhanan kovatasoinen X-Divari, ja tavallaan myös tuota divaria käytetään oikealla tavalla buukkaamalla uusia ottelupareja ja viihdyttäviä kohtaamisia. Ongelma tulee kuitenkin siinä, että nämä ottelut lähes järjestään kestävät aina sen 10 minuuttia. Lähes varmaksi tiedoksi voi sanoa jo X-Divarin ottelun alkaessa, että kamppailu on ohi 10 minuutin aikarajaan mennessä. Tästä koituu se ongelma, että nämä ottelut muistuttavat ikävän paljon toisiaan (se ei toki sinänsä ole huono asia, kun kaikki ovat silloin hyviä) ja että sellaiset ainutlaatuiset huippukohtaamiset jäävät puuttumaan kokonaan, vaikka täydet edellytykset niihin olisi. TNA tarvitsee X-Divarin buukkaamisen enemmän rohkeutta, toivottavasti sitä nähdään, kun kuukausittaiset ppv:t alkavat. Tämä ottelu oli siis hyvä, muttei sen enempää.

* * * 

Six Man Tag Team Match

Team Canada vs. 3 Live Kru & The Midnight Rider

En ole vieläkään ihan perillä, minkä takia 3 Live Kru ja Team Canada eivät voi sietää toisiaan, mutta joku hyvä syy siihen varmasti on. Ei voi olla niin, että TNA pistäisi kaksi joukkuetta feudaamaan toisiaan vastaan ilman mitään syytä – eihän? Ehkä kaikki sitten alkoi siitä, kun 3LK voitti Team Canadan ykköshaastajuusottelussa ja Team Canada ei voinut sietää tätä ja sekaantui 3LK:n mestaruusotteluun. Tämän ottelun päätarina ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut 3LK:n ja Team Canadan feud vaan Dusty v***n Rhodes. Rhodes oli useiden viikkojen ajan tunkenut nenänsä joka paikkaan ja yrittänyt puuttua Director of Authority Vince Russon buukkauksiin. Oli päivänselvää, että Rhodes yritti savustaa Russon tämän paikalta pois. Lopulta Russo oli saanut Dustyn temppuiluista tarpeekseen, ja viime show’ssa hän hyllytti Dustyn. Samalla Dustylla oli meneillään joku täysin käsittämätön feud Scott D’Amoren kanssa, mitä oli selitetty vielä paljon vähemmän kuin 3LK:n ja Canadan feudia. Minulla ei ole mitään hajua, mistä D’Amoren ja Dustyn erimielisyys oli saanut alkunsa. Oma teoriani on se, että feud D’Amoren kanssa on vain tekosyy pitää Dusty facena, koska muutenhan hän on käyttäytynyt täysin mulkusti koko Russo-kuvion ajan. Dustyn hyllytys oli mielestäni täysin perusteltua, ja sen oli tarkoitus jatkua tämän viikon ajan. Niinpä tämän viikon Team Canada -ottelussaan 3LK ei saanut (taaskaan) joukkueparikseen Dusty Rhodesia. Sen sijaan he saivat valita yllätysparin, ja sehän oli… Midnight Rider – jonka jokainen painihistoriaan yhtään tunteva tunnisti Dusty Rhodesiksi jo ennen kuin idioottimaisessa asussa ja maskissa paikalle pyörinyt Dusty saapui paikalle. ”Mahtavaa”, että TNA tuo taas näitä vanhoja NWA-aikaisia maskipäähahmoja juonikuvioihinsa. Harmi, että Midnight Rider on vielä tuhat kertaa typerämpi kuin Mr. Wrestling.

Ja meillä kaikilla oli niin hauskaa, kun saimme teeskennellä, ettei kenelläkään facella ollut mukamas mitään hajua siitä, että Midnight Rider oli päivänselvästi Dusty Rhodes… Vai oliko meillä sittenkään kovin hauskaa? Ei, ei tainnut olla. Kaikkein typerimpiä tämän ottelun aikana olivat Don West ja Mike Tenay, jotka yrittivät mukahauskasti pelleillä sillä, kuinka heillä ei muka ollut mitään tietoa siitä, kuka Midnight Rider voisi olla. Tenay oli vielä ihan ok puhuessaan Riderin 1980-luvun historiasta, mutta Westillä ei ollut yhtään mistään mitään hajua, ja hän käytännössä jokaisella möläytyksellään vain teroitti entisestään sitä, että Riderin maskin alla oli Dusty Rhodes – jos se nyt vielä jollekin oli jollain tapaa epäselvää. Itse ottelu oli kaikin puolin täysin unohdettava. Ei se mitään järkyttävää paskaa ollut, mutta kokonaisuutena aivan yhdentekevä ottelu, jossa ei nähty mitään erityistä tai maininnanarvoista. Toivottavasti tämmöiset ottelut karsiutuvat pois kuukausittaisissa lähetyksissä. Myöhemmin illalla Dusty (ilman Rider-asua) jatkoi vielä sekoiluaan Russon kanssa ja haastoi lopulta D’Amoren ensi viikolle singles-otteluun.

* ½

Tag Team Match

Alex Shelley & Abyss  vs. Erik Watts & Sonny Siaki

Tämäkin juonikuvio on taas yksi idiotismin riemuvoitto. Hetken aikaa jo tykkäsin tästä kuviosta, mutta viime viikon Erik Watts -käänne teki taas koko hommasta täyttä paskaa. Goldylocksin viikkoja jatkunut sopimuksien haaliminen ja Desiren viikkoja jatkunut pyrkimys saada Siaki pois Goldyn alaisuudesta oli lopulta tullut viime viikolla siihen pisteeseen, että oli järjestettävä ottelu, jossa oli panoksena Sonny Siakin sopparin lisäksi myös Desiren sopimus: jos Desiren valitsema painija häviäisi, Desirekin joutuisi Goldyn leiriin. Tuossa ottelussa Goldyn ex-poikaystävä ja suurin inhokki Erik Watts teki TNA-comebackinsa Desiren apurina, mikä olisi ollut ehkä jotenkin loogista, ellei koko tämä sopimuksen haalimiskuvio olisi alkanut siitä, että Goldy nimenomaan sai Wattsin sopimuksen, kun Goldyn manageroima Abyss oli voittanut Wattsin. Tuon jälkeen Goldy oli päättänyt käyttää Wattsin sopimusta pitämällä hänet poissa TNA:sta. Nyt kuitenkin paljastui, että tuo sopimus oli juuri sopivasti mennyt umpeen ennen viime viikon show’ta, eikä Goldy ollut vallanhimossaan huomannut tätä. Niinpä Watts oli taas vapaa agentti, ja squashattuaan Alex Shelleyn hän vapautti Sonny Siakin Goldyn leiristä. Tällä viikolla Siaki ja Watts ottelivat yhdessä Shelleytä ja Abyssia vastaan tavoitteenaan vapauttaa loputkin Goldyn orjuuttamat painijat: Shark Boyn ja D-Ray 3000:n. Shelley ja Abyss eivät olleet tulleet toimeen keskenään viikkoihin.

Kappas, jo toisella viikolla putkeen saan haukkua Erik Wattsin ottelua ensisijaisesti jostain muusta syystä kuin Wattsin otteiden takia. On nimittäin todettava, että tällä viikolla Watts ei ollut edes täysin sysipaska kehässä. En nyt lähde miestä millään tavalla kehumaan, mutta hän sentään pysyi temmossa koko ajan mukana ja oli jopa opetellut yhden uuden liikkeen – Powerslamin. Muutenkin kehässä oli periaatteessa ihan taidokkaita painijoita, jotka pääsivät jokainen antamaan pienen väläyksen osaamisestaan, mutta ottelun suurin ongelma oli nimenomaan siinä, että paini oli ensimmäisestä hetkestä viimeiseen täysin toissijaisessa roolissa. Ensisijaisesti ottelu keskittyi Goldylocksiin, Desireen ja ottelun loppuhetkillä comebackinsa tehneense Erik Wattsin vaimoon Georginaan. Niinpä lopputuloksena oli järkyttävä määrä paskaa catfightia, typeriä sekaantumisia, aivan h**vetin huonoa ja epäloogista buukkausta ja kaupan päälle vielä tolkuttoman typerä lopetus. Niin että eipä siinä paljon yksi Wattsin Powerslam ja muuten ihan kivat painiotteet paina, kun ottelu on buukattu päin p***että.

* ½

Street Fight Match

Kid Kash & Dallas vs. AJ Styles & Ron Killings

Tämän ottelun taustaa tuskin tarvitsee enää selittää, kun se on selitetty tuhannesti. AJ Stylesin ja Kid Kashin feud on jatkunut vähintään ikuisuuden, eikä se tunnu loppuvan, vaikka heidän välille buukattaisiin millainen Double Explosion Ambulance Match. Nyt oli vuorossa Street Fight (jälleen kerran Kash ja Styles illan ME:ssä), ja koska Kashilla oli apunaan Dallas, oli myös Styles saanut valita joukkuekaverin. Niinpä AJ oli valinnut Ron Killingsin, koska… En tiedä. Mitään järkevää syytä tälle valinnalle ei ollut (Styles ei koskaan ollut otellut Killingsin kanssa 2 vs. 2 -ottelussa), mutta ilmeisesti Killings vain piti jollain tavalla pitää ruudussa, ja tämä oli helpoin tapa.

Olen ehtinyt toivoa jo lukemattoman monta kertaa, että Stylesin ja Kashin feud päättyisi, koska jatkuvista hyvistä otteluista huolimatta tämä kuvio ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään uutta. Yhtä monta kertaa olen myös joutunut pettymään, kun täysin hyvin feud ending -otteluksi kelvanneesta kohtaamisesta huolimatta seuraavalla viikolla feudia on jatkettu täsmälleen samalla tavalla. Niinpä en enää edes uskalla toivoa, että tämäkään ottelu päättäisi tuon ikuisuusfeudin, mutta haluan siitä huolimatta sanoa, että ottelu oli perhanan viihdyttävä (yksi Kash/Styles -feudin) parhaista ja että tämä olisi taas kerran toiminut hienosti feudin ratkaisevana otteluna. Tässä oli nyt kunnon vihaa, brutaalia väkivaltaa, todella rajua tappelua ja samalla kuitenkin perhanan viihdyttäviä painiotteita. Erityisesti Styles ja Kash loistivat taas väläyttämällä upeita liikkeitä ihan missä päin tahansa areenaa, eivätkä Dallas ja Killingskään huonoa työtä tehneet ottelussa. Oikein hyvä päätös viimeistä ppv:tä edeltävälle show’lle. Vielä parempi se tosin olisi ollut, jos se olisi ollut lopullinen lopetus eikä ottelun jälkeen olisi nähty taas järjetöntä joukkotappelua.

* * * ½


Joo, keskityin nyt tässä lähinnä kritisoimiseen, koska TNA:n touhussa on taas tällä hetkellä sen verran monta asiaa, jotka mättää. Onneksi on jotain hyvääkin: otteluthan olivat suurimmaksi osaksi tosi jees, joten kyllä tämä taas kirkkaasti Kehno ja vieläpä vuoden kokonaistilannetta katsoen ihan semijees viikottaisjakso oli.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 5.9.2014

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Weekly PPV #108

Next post

Arvio: TNA Weekly PPV #110

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.