1995ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Collision in Korea

Päivämäärä: 28. – 29.4.1995 (lähetetty 4.8.1995)

Sijainti: Pjongjang, Pohjois-Korea (May Day Stadium)

Yleisömäärä: 1. päivä: 165 000, 2. päivä: 190 000


Sitten on vuorossa jälleen varsin poikkeuksellinen tapahtuma. Tämä WCW:n Collision In Korea on edelleen painihistoriassa suurimman live-yleisön edessä järjestetty painitapahtuma. Kyllä, suurempi kuin WrestleMania III. Suurempi kuin WrestleMania 32. Suurempi kuin MIKÄÄN. Ja syy tähän on tietenkin siinä, missä tämä tapahtuma järjestettiin. Tämä Collision In Korea oli nimittäin historian ensimmäinen kerta, kun amerikkalaisen showpainipromootion tapahtuma järjestettiin Pohjois-Koreassa. Kyllä, Pohjois-Koreassa. Oikeastaan tämä Collision In Korea oli kaksi-iltainen tapahtuma (lähetyksen yksityiskohdista kohta lisää), joka veti Pohjois-Korean jättimäiselle May Day Stadiumille ensimmäisenä päivänä noin 165 000 ihmistä ja toisena päivänä noin 190 000 ihmistä. Luvut vaihtelevat eri raporttien mukaan jonkun verran, mutta varmaa on se, että kahden päivän aikana yleisöä oli yhteensä yli 300 00.

Yleisö oli tokikin pakotettu paikalle. Koska tapahtuma järjestettiin Pohjois-Koreassa, ja koska Pohjois-Korea (kuten tiedämme) on – ja oli myös vuonna 1995 – täysin poikkeuksellinen diktatuuri, jossa kansan on pakko totella Suurta Johtajaa (vuonna 1995 Pohjois-Korean presidenttinä pidettiin edelleen suruajan vuoksi Kim Il-sungia, joka oli kuollut jo vuonna 1994) ja jossa käytännössä kaikkea toimintaa vahditaan äärimmäisen tarkasti. Tämän Collision In Korea -tapahtumankin yhteydessä järjestettiin muun muassa Kim Il-sungia kunnioittava paraati, joka oli pohjoiskorealaisille suurempi syy olla paikalla kuin itse painitapahtuma. Pohjoiskorealaisilla ei oikeastaan ollut edes etukäteen mitään hajua siitä, mitä amerikkalainen showpaini olisi, eivätkä he tietenkään tunteneet ketään show’n tähdistä – ehkä Antonio Inokia lukuun ottamatta.

Normaalisti Pohjois-Korea oli täysin suljettu erityisesti amerikkalaisilta, mutta tämän tapahtuman kohdalla Pohjois-Korea teki poikkeuksen, ja amerikkalaisten painijoiden ja WCW:n työntekijöiden lisäksi maahan päästettiin myös amerikkalaista mediaa. Kaikkia valvottiin toki äärimmäisen tarkasti koko vierailun ajan. Collision In Koreassa paikalla olleet painijat ja WCW:n työntekijät ovat kuvailleet koko vierailun tunnelmaa lähinnä pelottavaksi ja ahdistavaksi, koska Pohjois-Korea erosi tunnelmaltaan täysin kaikesta muusta, mitä he olivat ikinä kokeneet. Lisäksi ainakin Scott Norton ja Ric Flair olivat joutua vierailunsa aikana pahoihin ongelmiin. Norton puhui matkan aikana hotellihuoneensa puhelimessa vaimonsa kanssa ja riidan päätteeksi päätyi kuvailemaan Pohjois-Koreaa ”shitholeksi”. Tämän jälkeen Nortonin puhelin mykistettiin ja Pohjois-Korean viranomaiset veivät hänet kuulusteltavaksi, mutta päästivät lopulta pois, kun olivat ilmoittaneet, ettei Norton saisi enää puhua missään pahaa Pohjois-Koreasta. Matkan lopuksi Ric Flairilta oli odotettu puolestaan haastattelua Pohjois-Korean viralliselle tv-kanavalle, jossa hän muun muassa sanoisi ymmärtävänsä nyt, miksi Pohjois-Korea on mahtava maa ja miksi Yhdysvallat pelkää Pohjois-Koreaa. Flair ei kuitenkaan suostunut sanomaan tällaisia asioita, vaan tyytyi kiittämään Kim Il-sungia ja pohjoiskorealaisia vieraanvaraisuudesta. Flair selvisi ongelmitta. Tarkempia yksityiskohtaisia muisteluita matkan käsittämättömistä yksityiskohdista on luettavissa esimerkiksi tästä Sports Illustratedin artikkelista.

Miksi ihmeessä WCW siis järjesti tapahtuman Pohjois-Koreassa? No, ensinnäkin on oikeastaan aikamoista totuuden venyttämistä kutsua tätä tapahtumaa millään tavalla WCW:n järjestämäksi. Koko tapahtumassa paini vain yksi tapahtuma-aikaan (huhtikuussa 1995) WCW:n palkkalistoilla ollut painija: Ric Flair. Kaikki muut painijat – myös amerikkalaiset – olivat NJPW:n palkkalistoilla. WCW kuitenkin teki näihin aikoihin tiivistä yhteistyötä NJPW:n kanssa, ja kun NJPW:n pomo Antonio Inoki ehdotti heille yhteistyötä, jossa myös osa WCW:n työntekijöistä lennätettäisiin paikalle ja WCW televisioisi tapahtuman myöhemmin Yhdysvalloissa, Eric Bischoff suostui tähän. Syynä oli kansainvälisen huomion lisäksi se, että WCW sai näin nimiinsä historian suurimman painitapahtuman järjestämisen.

Oikeasti koko tapahtuma oli kuitenkin NJPW-pomon Antonio Inokin idea. Inoki oli yksi koko japanilaisen painin suurimmista legendoista (ehkä jopa suurin), mutta 1990-luvun puolivälissä hän oli jo hyvin lähellä eläköitymistä. Inoki oli kotimaassaan äärimmäisen pidetty, ja vuonna 1989 hän oli aloittanut painiuran rinnalla poliittisen uran. Inoki oli kuitenkin ajautunut 1990-luvun puolivälissä pahoihin ongelmiin kotimaassaan Japanissa, koska hänen väitettiin ottaneen lahjuksia Yakuza-mafialta. Tämä skandaali keräsi paljon mediahuomiota Japanissa, ja alkoi näyttää selvältä, että Inokia ei valittaisi uudestaan Japanin kongressiin vuoden 1995 vaaleissa. Inoki oli tunnettu suurista eleistään: hän oli muun muassa käynyt vuonna 1990 Irakissa menestyksekkäästi neuvottelemassa itsensä Saddam Husseinin kanssa japanilaisten pankkivankien vapauttamisesta. Nyt hän päätti kokeilla vielä yhtä suurta elettä, jonka toivoi palauttavan suosiotaan Japanissa. Inoki päätti yrittää parantaa Pohjois-Korean ja Japanin erittäin tulehtuneita välejä historiallisella showpainitapahtumalla. Syykin tähän oli selvä: japanilaisen painin pioneerinä ja Antonio Inokin oppi-isänä pidetty legendaarinen Rikidozan oli syntyisin Pohjois-Koreasta, ja tämän tapahtuman aikana nähdyn vierailun aikana Inoki kävi kunnioittamassa näyttävästi Pohjois-Koreassakin arvostetun Rikidozanin muistoa. Lopulta Inokin tempaus ei tuottanut toivottua tulosta: häntä ei valittu kongressiin uudestaan. Sen sijaan tässä tapahtumassa paininut Hiroshi Hase valittiin, ja nimenomaan vuodesta 1995 alkoi Hasen poliittinen ura, joka huipentui 2010-luvulla siihen, että hänet nimitettiin Japanin urheiluministeriksi. Sittemmin myös Inoki on palannut politiikkaan Japanissa.

Inoki halusi tietenkin tapahtumalleen maksimaalisen mediahuomion (mikä oli syy siihen, että hän halusi tehdä tämän yhteistyössä WCW:n kanssa), ja siksi tapahtuman Main Eventiksi buukattiin Inokin itsensä kohtaaminen amerikkalaisen painin yhtä suuren legendan Ric Flairin kanssa. Tästä ottelusta lisää myöhemmin tässä arviossa. Lisäksi paikalle lennätettiin kuitenkin Inokin läheinen ystävä Muhammad Ali, jonka paikallaolo keräsi tietenkin paljon mediahuomiota varsinkin Yhdysvalloissa.

Tämä tapahtuma on myös siinä mielessä poikkeuksellinen, että nykyisin tätä on erittäin vaikea löytää mistään. Myytäviä videoita/DVD:eitä tapahtumasta ei ole, ja tapahtumaa ei ole myöskään julkaistu WWE Networkissa, vaikka käytännössä kaikki muut WCW:n ppv:t on. Nykyisin Collision In Koreaa ei mainita edes oikeastaan missään WWE:n historiikeissä – eikä ihme, onhan tämä tapahtuma todellinen kummajainen koko amerikkalaisen showpainin historiassa. Alun perin tämä kaksipäiväinen tapahtuma järjestettiin Pohjois-Koreassa siis jo huhtikuussa 1995, mutta WCW lähetti kaksipäiväisen tapahtuman otteluista koostetun kahden tunnin Collision In Korea -nimisen paketin ppv:nä elokuussa 1995. Tältä osin tapahtuma muistutti hyvinkin paljon WCW:n ja NJPW:n vuosina 1991-1993 yhteistyössä järjestämiä Japan Supershow -tapahtumia, jotka myös esitettiin Yhdysvalloissa pari kuukautta alkuperäisen tapahtuman jälkeen koosteena.

Selostajinamme tässä historialisessa tapahtumassa Mike Tenay (joka oli selostamossa erittäin hyvä), Eric Bischoff (joka oli selostamossa kamala) – ja Kazuo Ishikawa. ”Kuka?” kysytte nyt oletettavasti. No, Ishikawa oli Bischoffin hyvä ystävä, japanilainen Sonny Onoo, jota tässä vaiheessa kutsuttiin jostain syystä Kazuo Ishikawaksi. Onoo oli kyllä tehnyt yhden esiintymisen Uncensoredissa oikealla nimellään, mutta sen jälkeen hän oli lähinnä vieraillut muutaman kerran WCW:n tapahtumissa eräänlaisena WCW:n Japanin-edustajana (mitä hän näihin aikoihin oikeastikin oli), ja silloin hänelle oli kehitelty tämä erikoinen nimi. Myöhemmin Onoo tulisi parhaiten tunnetuksi WCW:ssä ihan Sonny Onoo -nimellä. Niin ja Ishikawa/Onoo oli selostamossa aivan hirvittävä, vielä paljon Bischoffiakin pahempi.

Singles Match

2 Cold Scorpio vs. Wild Pegasus

Suurimmalla osalla näistä otteluista ei oikeastaan ollut mitään kummempaa taustatarinaa, joten en käytä aikaa sellaisten selittelyyn. Wild Pegasus (eli Chris Benoit’n paininimi Japanissa) ja 2 Cold Scorpio olivat parin viime vuoden aikana painineet säännöllisesti sekä toisiaan vastaan että toistensa kanssa samalla puolella niin Amerikassa, Meksikossa kuin Japanissakin. Näihin aikoihin Benoit ja Scorpio painivat säännöllisesti NJPW:n riveissä, ja siksi he olivat mukana tässäkin tapahtumassa.

WCW:n pitää ilmeisesti järjestää show Pohjois-Koreassa asti, että kehään saadaan kaksi taitavaa ja nuorta painijaa kohtaamaan toisensa. Toki Chris Benoit’n ja 2 Cold Scorpion välisiä otteluita oli pari vuotta sitten nähty WCW:ssäkin, mutta ilmeisesti näin vuonna 1995 taso on vain niin kovaa, että Scorpion ja Benoit’n kaltaisia turhakkeita ei kannata päästää esiintymään muissa kuin tällaisissa Korea-tapahtumissa. No niin, nyt kun olen päästänyt pois tämän turhautumiseni vuoden 1995 WCW:hen, on tietenkin todettava, että nämä kaksi näihin aikoihin NJPW:ssä aktiivisesti paininutta nuorukaista painivat oikein viihdyttävän ja taidokkaan ottelun. Ongelma oli vain se, että matsi kesti hädin tuskin kuusi minuuttia, ja siinä ajassa eivät edes Chris Benoit ja 2 Cold Scorpio saa aikaiseksi minkäänlaista klassikkoa. Hyvän ottelun he silti saivat aikaan, ja sekin on jo paljon näin tiukalla aikarajoitteella.

* * * 

Singles Match

Tokimitsu Ishizawa vs. Yuji Nagata

Vuonna 1992 painiuransa aloittaneet Tokimitsu Ishizawa ja Yuji Nagata olivat tähän aikaan vielä nuoria tulokkaita ja aivan uransa alkuvaiheissa NJPW:ssä. Nagatasta, joka vieraili hetken aikaa vuosina 1997-1998 myös WCW:n rosterin aktiivijäsenenä, on sittemmin tullut japanilaisen painin legenda, ja myös Ishizawa on sittemmin niittänyt pitkällä urallaan paljon mainetta maskipäisenä Kendo Kashinina. Näihin aikoihin kummastakaan ei kuitenkaan vielä tiedetty paljon mitään, eikä amerikkalaisilla katsojilla ollut varmasti mitään hajua, keitä nämä kaksi mustiin speedoihin pukeutunutta japanilaista oikein olivat.

Okei, tämä ottelu onnistui olemaan vielä lyhyempi kuin äskeinen, mikä on jo aikamoinen saavutus, kun puhutaan oikeista painiotteluista eikä mistään squash-tyyppisistä rymistelyistä. Ishizawa ja Nagata ovat ehdottomasti taitavia painijoita, mutta tässä ottelussa heidän lahjakkuuttensa ei käynyt mainittavasti esille. Olisiko se käynyt paremmin pidemmässä ottelussa? Todennäköisesti, mutta toisaalta tämä matsi ei vain lähtökohtaisestikaan tuntunut kiinnostavalta. Ehkä kyse on sitten taas jonkinlaisesta Japani-painivammastani, mutta kaksi mustiin speedoihin pukeutunutta, toisiltaan hyvin paljon näyttävää miestä painimassa toisiaan vastaan ilman minkäänlaista tarinaa ei vain herätä minussa yhtään mitään tunteita. Eivätkä Nagata ja Ishizawa tehneet kyllä kehässä mitään parantaakseen tätä vaikutelmaa. Alle viidessä minuutissa nämä kaksi kyllä väläyttivät joitakin näyttäviä potkuja, pari nättiä luovutusliikkettä ja ainakin yhden hienon Suplexin, mutta lopulta mikään ei tuntunut miltään, kun ottelussa ei tuntunut olevan oikein mitään tarinaakaan. Molemmat vain tekivät toisilleen joitain liikkeitä, ja sitten ottelu oli jo ohi. Yhdentekevä matsi.

* ½ 

Tag Team Match

Hiro Saito & Masahiro Chono vs. El Samurai & Tadao Yasuda

Sitten päästiin hieman tutumpien japanilaisten painijoiden äärelle. Parhaiten tästä nelikosta amerikkalaisille katsojille oli tullut tutuksi tietenkin Masahiro Chono, joka oli entinen NWA World Heavyweight -mestari ja puolustanut vyötään myös WCW:n ppv:eissä. Vuonna 1995 Chono oli muodostanut tuhoisan heel-joukkueen kokeneen Hiro Saiton kanssa. Myös Hiro Saito (ei sukua useissa WCW:n ppv:eissä painineelle Masa Saitolle) oli nähty viimeksi WCW:n lähetyksessä vuoden 1992 Japan Supershow’ssa. Vastapuolen painijoista luchadore-henkinen El Samurai oli puolestaan esiintynyt viimeksi WCW:n katsojille vuoden 1993 Japan Supershow’ssa. Hänen joukkueparinsa sen sijaan oli vasta puroresu-uransa alkuvaiheessa oleva Tadao Yasuda, joka oli tehnyt pitkän uran sumopainijana ja siirtynyt sieltä vuonna 1994 NJPW:hen. Toistaiseksi Yasudasta ei ollut vielä tullut kovin kummoista painijaa, mutta Japanissa hän nautti kyllä merkittävää suosiota.

Sitten päästiin taas edes astetta pidemmän ottelun pariin. Ei tätäkään ollut silti pituudella pilattu, mutta tämä sentään ehti tuntua ihan kokonaiselta ottelulta. Tämän matsin ongelma oli se, että entinen sumopainija Yasuda ei ollut kovin kummoinen painija, ja hänen osuuksillaan matsi alkoi laahata. Onneki Saito ja Chono tekivät parhaansa, ja erityisesti Chonon stiffit kickit olivat perhanan hienoa katsottavaa. Myös El Samurai hoiti kyllä roolinsa kunniakkaasti, myi Chonon ja Saiton iskuja parhaansa mukaan ja liikkui kehässä ihailtavan vauhdikkaasti. Kokonaisuutena tämä oli ihan hyvä ottelu, mutta ei tässä silti ollut mitään sellaista, mikä olisi tuntunut jotenkin erityisemmin tajunnanräjäyttävältä. Väliotteluna silti kelpo suoritus.

* * ½ 

Tag Team Match

Manami Toyota & Mariko Yoshida vs. Akira Hokuto & Bull Nakano

Sitten oli vuorossa naisten painia. Aikaisemmista arvosteluista tämän nelikon tutuin on toki japanilaisen naispainin legenda Bull Nakano, joka vuoden 1994 aikana paini WWF:n naistendivisioonassa ja voitti Women’s-mestaruuden vuoden 1994 lopulla. Nakano jobbasi kuitenkin vyön takaisin Alundra Blayzelle keväällä 1995, ja hänen yhteistyönsä WWF:n kanssa päättyi, kun hänen hallustaan löydettiin kokaiinia ja WWF irtisanoi Nakanon välittömästi. Niinpä Nakano oli sopivasti vapaa tämän tapahtuman aikaan, ja tässä show’ssa hän muodosti joukkueen luultavasti tämän ajan suosituimman ja tunnetuimman naispainijan Akira Hokuton kanssa. Hokuto oli jo tähän aikaan todella suuri ja rakastettu nimi Japanissa – ja itse asiassa tämän tapahtuman jälkimainingit vain lisäsivät Hokuton suosiota. Huhujen mukaan Hokuto ja NJPW:n painija Kensuke Sasaki tapasivat tutustuivat toisiinsa lähemmin nimenomaan tämän Pohjois-Korean matkan aikana, ihastuivat, rakastuivat – ja menivät naimisiin jo vuoden 1995 aikana. Aluksi Hokuton ja Sasakin suhdetta epäiltiin vain julkisusstuntiksi, mutta pari on edelleen naimisissa onnellisesti. Vuonna 2006 heidät äänestettiin Japanin suosituimmaksi julkkispariksi. Niin ja sitten vielä Nakanon ja Hokuton vastustajista. Mariko Yoshida on pitkän uran tehnyt ja arvostettu japanilainen naispainija, mutta häntä huomattavasti oleellisempi nimi on silti hänen joukkueparinsa. Tämä on nimittäin ainut kerta tässä projektissa, kun olen päässyt näkemään Manami Toyotan ottelun. Tässä vaiheessa uransa huipulle kovaa vauhtia nousemassa ollutta Toyotaa pidetään yhtenä koko historian parhaimpana naispainijana, joka valittiin muun muassa Wrestling Observer Newsletterin äänestyksessä vuonna 1995 ”Most Outstanding Wrestleriksi”. Toyota on todellinen japanilaisen painin legenda, joka eläköityi painikehistä vuonna 2017.

Hemmetti, että minä piru vie nautin tästä ottelusta paljon. Tämä oli ehdottomasti tähän mennessä illan paras ottelu ja samalla aivan ensiluokkainen osoitus siitä, miksi naisten ottelu Japanissa oli näihin aikoihin niin kovaa kamaa ja miksi naisten ottelut keräsivät jatkuvasti hehkutusta arvostelijoilta. Toki kun ottaa huomioon, että Japanissa painittiin näihin aikoihin säännöllisesti naisten otteluita, jotka saivat Meltzeriltä viittä tähteä tai hyvin lähelle sitä yltäviä arvosanoja, ei tämä missään tapauksessa ole sellainen klassikko. Silti tämä oli aivan pirun hieno ja intensiivinen ottelu, jossa nähtiin mahtavaa high flying -meininkiä erityisesti Toyotalta, upeita power-liikkeitä Nakanolta ja kovaa bumpin ottoa koko nelikolta. Kokonaisuutena tämä oli ensihetkistä loppuun saakka jännittävä ja mukaansa tempaava matsi, jossa nähtiin illan hienoimmat liikkeet tähän mennessä. Hieno ottelu!

* * * ½ 

Singles Match

Scott Norton vs. Shinya Hashimoto

Tämä ottelu oli ilmeisesti paikan päällä ilmoitettu IWGP Heavyweight -mestaruusotteluksi, mutta tässä ppv:ssä asiasta ei mainittu mitään. Syykin oli tietenkin selvä: Shinya Hashimoto oli IWGP Heavyweight -mestari vielä tämän tapahtuman järjestämisen aikaan, mutta pari viikkoa myöhemmin hän hävisi vyönsä The Great Mutalle, ja niinpä kun tämä show esitettiin elokuussa Yhdysvalloissa, ei Hashimoto ollut enää IWGP Heavyweight -mestari. Näin siinä käy, kun lähettää tapahtumia neljä kuukautta myöhemmin Yhdysvalloissa ppv:nä. Hashimoto oli siis näihin aikoihin japanilaisen painin konkari, ja vastaansa hän sai pitkän uran Japanissa gaijinina tehneen muskelimiehen Scott Nortonin.

Mahtava tapahtuma. 2 Cold Scorpio ja Chris Benoit saavat ottelulleen hädin tuskin reilut viisi minuuttia, ja sitten tälle matsille annetaan aikaa 20 minuuttia. Joo, tiedän kyllä, että Pegasuksen ja Scorpion ottelu oli alakortin nopea ottelu ja että tämä oli (olevinaan) yksi illan isoimpia otteluita, koska siinä oli mukana IWGP Heavyweight -mestari Shinya Hashimoto. Tämä mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että nimenomaan tälle ottelulle olisi riittänyt hyvin se 6-7 minuuttia ja että Benoit/Scorpio olisivat voineet painia 20 minuutissa MOTYn. No, tasan eivät mene onnen lahjat, joten tässä sitä ollaan. Norton näytti paikoitellen ihan hyvältä, ja esimerkiksi Powerbomb Hashimotolle oli oikeasti pirun tyylikäs. Paikoitellen Norton kuitenkin sitten botchaili ja sekoili omiaan, ja vaikka Hashimoto onkin kunnioitettava painija, ei hänkään pystynyt repimään Nortonista mitään ilmiömäistä menoa irti. Kokonaisuutena tämä oli sellainen ok-ottelu, joka aina hetkittäin tuntui jopa ihan hyvältä ja hetkittäin taas aika heikolta. Kokonaisvaikutelmaa ei parantanut maailman ennalta-arvattavin ja tylsin lopetus.

* * 

Singles Match

Tadao Yasuda vs. Road Warrior Hawk

Koska tämä show oli kooste kahden illan otteluista, pääsimme nauttimaan vielä uudestaankin tässä tapahtumassa entisen sumopainijan Tadao Yasudan ottelusta. Ihanaa! Vastaansa Yasuda sai tässä singles-ottelussa Road Warrior Hawkin, joka oli vielä huhtikuussa 1995 ollut NJPW:n palkkalistoilla mutta siirtyi pian sen jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin WCW:hen. Alun perin tähän tapahtumaan oli suunniteltu Road Warriorsien paluuottelua, mutta pitkään painikehistä poissa ollut Animal pysyi lopulta edelleen poissa, koska hänen nostamansa sairasvakuutukset olisivat katkenneet, jos hän olisi palannut painimaan. Hawk sen sijaan paini siis yksin, ja Road Warriorsien paluu nähtiin vasta vuoden 1996 alussa WCW:ssä, kun Animal vihdoin palasi aktiivipainijaksi.

Jokaisessa WCW/NJPW-tapahtumassa tuntuu olevan ehtona se, että kortissa on oltava yksi totaaliturhake ottelu, ja tällä kertaa se oli sitten tämä. Road Warrior Hawk ei ole koskaan ollut tunnettu erityisen mainittavista singles-otteluistaan, ja kun hänellä oli nyt vastassaan entinen sumopainija (joka oli koko tapahtuman ainut painija, jolta näytettiin kaksi ottelua), ei tältä oikeastaan voinut odottaa mitään. Koko matsin aikana ei oikeastaan myyty yhtään liikettä, mikä oli jopa Japani-standardeilla hieman huvittavaa, kun molemmat miehet vain nousivat ylös toistensa heitoista. Onneksi matsi oli nopeasti ohi. Tämmöisenään tämä oli lähinnä nopea squash. Aika harmiton sentään.

½

Tag Team Match

Steiner Brothers vs. Kensuke Sasaki & Hiroshi Hase

Steiner-veljekset olivat lähteneet WWF:stä vuoden 1994 ja siirtyneet sen jälkeen painimaan Japaniin. NJPW:ssä Steiner Brothers oli nauttinut varsin tasaista suosiota, ja vaikka koko vuoden 1995 ajan Steinereiden WCW-paluuta oli huhuiltu, eivät WCW ja Steinerit olleet päässeet toistaiseksi sellaiseen sopimukseen, joka olisi miellyttänyt molempia osapuolia. Niinpä tämä tapahtuma jäi vuoden 1995 ainoaksi ppv:ksi, jossa Steinerit esiintyivät. Sen sijaan loppuvuodesta 1995 Steinerit vierailivat lyhyesti ECW:ssä, ja lopulta vuoden 1996 keväällä Steinerit ja WCW tekivät sopimuksen, joka toi veljekset takaisin WCW:hen. Tässä tapahtumassa Steinerit kohtasivat vanhat tutut vastustajansa Kensuke Sasakin ja Hiroshi Hasen. Hase ja Sasaki olivat ennen painineet säännöllisesti joukkueena ja pitäneet hallussaan myös IWGP Tag Team -mestaruuksia, ja niinpä vuoden 1991 Japan Supershow’ssa Steinerit olivat painineet loistavan ottelun Hasen ja Sasakin kanssa. Sittemin Hasen ja Sasakin joukkue oli hajonnut, mutta nyt miehet yhdistivät voimansa yhden illan ajaksi otellakseen uusintaottelun vuoden 1991 kohtaamisesta Steinereiden kanssa.

Ikävä kyllä tämä Steinereiden ja Sasaki/Hase-kaksikon kohtaaminen ei ihan yltänyt tuolle vuoden 1991 Japan Supershow’ssa nähdyn ottelun tasolle. En oikeastaan osaa sanoa tarkalleen, mikä yksittäinen asia tästä puuttui verrattuna tuohon otteluun. Ennemmin tämän kokonaisfiilis oli vain hieman vaisumpi kuin reilun neljän vuoden takaisessa ottelussa. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö tämäkin olisi ollut hieno ottelu ja ehdottomasti illan parhaimpia matseja. Steinereita oli jälleen mahtava nähdä, koska molemmat liikkuivat kehässä upeasti ja tarjoilivat perhanan näyttäviä Suplexeja. Hase oli tuttuun tapaansa tällaisessa joukkueottelussa aivan elementissään, eikä Sasakenkaan suoritusta voi kuin ihailla. Kokonaisuudessaan siis kaikki neljä näyttivät ottelussa erittäin hyvältä ja painivat hienon joukkueottelun, mutta joku viimeinen silaus tästä jäi vain puuttumaan, minkä vuoksi tämä ei yllä ihan neljän tähden tasolle.

* * * ½ 

Singles Match

Ric Flair vs. Antonio Inoki

Ja sitten tämä ottelu, illan Main Event. Antonio Inoki oli siis vuonna 1995 jo vahvasti uransa ehtoopuolella ja puoliksi eläköitynyt painikehistä. Samoin Ric Flair oli jo kiistatta nähnyt parhaat vuotensa – ja ehtinyt eläköitymäänkin jo kertaalleen, kunnes hänen oli palattava heti takaisin aktiivipainijaksi, jottei WCW hajoaisi aivan käsiin. Inoki oli ehdottomasti yksi koko japanilaisen painin suurimmista legendoista, ja samoin Flair oli kiistatta yksi koko amerikkalaisen painin suurimmista legendoista. Niinpä oli hämmentävää, että ennen tätä hetkeä nämä kaksi eivät olleet koskaan kohdanneet toisiaan. Flair ja Inoki eivät olleet koskaan painineet toisiaan vastaan – eivätkä koskaan myöskään painineet tämän yhden kerran jälkeen. Tämä oli siis todellinen Once In a Lifetime, aivan ainutlaatuinen ottelu.

On jotenkin absurdia, että historian ainut ottelu Antonio Inokin ja Ric Flairin välillä on käyty vuonna 1995, kun Inoki oli käytännössä jo eläkkeellä ja Flairkin ehdottomasti nähnyt parhaat vuotensa. Yhtä absurdia on se, että tämä ottelu käytiin kaikista maailman paikoista Pohjois-Koreassa. Jos Flair ja Inoki olisivat kohdanneet toisensa 1980-luvulla Japanissa tai yhtä hyvin Yhdysvalloissa, olisi tämä voinut olla todellinen klasikko. Historiallinen ottelu, jota muistellaan edelleen legendaarisena kohtaamisena. Nyt tämä on enemmänkin historiallinen kuriositeetti: outo kohtaaminen, jossa kaksi alan jättimäistä legendaa kohtaavat vihdoin toisensa, vaikka oikeastaan koko ottelussa ei ole mitään järkeä. No, ikääntymisestään huolimatta Flair ja Inoki olivat toki edelleenkin painilegendoja, ja keskenään he pystyivät pistämään pystyyn varsin toimivan teknisen ottelun. Ei tässä toki ollut mitään todellista jännitettä, eikä kummallakaan tuntunut olevan kykyä tai ideaa rakentaa tästä oikeasti sellaista ottelua, joka olisi tuntunut erityisen suurelta. Niinpä he tyytyivät painimaan varsin perinteisen tekniikkapainiottelun, ja sellaisenaan tämä oli kyllä mielestäni yllättävänkin hyvä, aivan pätevä ottelu. Mahtavan suurelta ja historialliselta ottelulta tämä ei sen sijaan (ikävä kyllä) missään vaiheessa tuntunut.

* * *


Onhan tätä tapahtumaa nyt käytännössä mahdotonta arvioida mitenkään normaalisti. Historiallisena anekdoottina tämä on todella ainutlaatuinen tapahtuma, ja pelkästään historiallisen arvon vuoksi kehotan kyllä kaikkia katsomaan tämän tapahtuman, jos vain jaksavat. Painilliselta anniltaan tämä on varsin heikko. Naisten ottelu oli erittäin hyvä, MOTN. Samoin Steiners vs. Hase/Sasaki oli oikein hyvä ottelu, vaikkei miesten aikaisemman matsin tasolle yltänytkään. Muuten kaikki oli parhaimmillaankin hyvään, huonoimmillaan turhaa. Lisäksi on todettava, että paikalla ollut 150 000-190 000 henkeä ei kyllä luonut tapahtumalle mitään tunnelmaa. Koko show oli kuvattukin sillä tavalla, ettei valtaisaa yleisöä tai massiivista areenaa erottanut ollenkaan. Tapahtumaa katsoessa olisi ihan yhtä hyvin voinut luulla, että tämä oli järjestetty jollain pienellä pimeällä areenalla. Pohjoiskorealainen yleisö ei pitänyt koko tapahtuman aikana mitään ääntä, joten tapahtuman tunnelma oli täysin nolla. Niin siinä käy, kun pakottaa yleisön show’hun. Kokonaisuutena tästä jäi sellainen ”heikompi versio Japan Supershow -tapahtumista” -fiilis. Ja sehän sopii hyvin teemaan, koska koko vuosi 1995 on ollut heikompi versio kaikesta muusta WCW:n tuotannosta. Kokonaisuutena tämä oli siis Kehno, mutta huonona painivuotena tämä oli silti yksi vuoden parhaista tapahtumista, koska tässä nähtiin kuitenkin oikeasti hyvää painia usean ottelun verran.

Wikipedia: Collision in Korea

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.2.2019

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House 2

Next post

Arvio: WWF SummerSlam 1995

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.