1996ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Great American Bash 1996

Sijainti: Baltimore, Maryland (Baltimore Arena)

Päivämäärä: 16.6.1996

Yleisömäärä: 9 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

In Your House: Beware of Dogin jälkeen oli vuorossa jälleen WCW:tä kesäisen GAB:n eli Great American Bashin muodossa. WCW:ssä GAB:lla oli selkeästi suurempi rooli kuin mitä sen uudelleenherätetyllä versiolla on WWE:ssä ollut. Great American Bash kuului WCW:n suurimpiin PPV:ihin, ja yleensä siltä oli lupa odottaa oikein hyvää menoa. Selostajinamme jälleen Dusty Rhodes, Bobby ”The Brain” Heenan ja Tony Schiavone. Kolmikko muisti heti alusta asti kertoa meille, kuinka huikean painin lisäksi tulisimme näkemään tänään WCW:tä edustavan Eric Bischoffin ja kahden ”Outsiderin” kohtaamisen koskien WCW:n seuraavassa PPV:ssä nähtävää WCW:n edustajien ja ulkopuolisten välistä ottelua.

#1 Contender’s Match

Fire and Ice vs. The Steiner Brothers

gab96-1

Jos siis Slamboree-raporttini jäi väliin eikä muutenkaan tämän ajan WCW ole tuttua, täytynee kertoa Fire and Icen olevan uusi, Scott Nortonin ja Ice Trainin muodostama joukkue. Ottelun tarinana oli se, että Fire and Ice ja Steiner Brothersit olivat kohdanneet parina viikkona Nitroissa aikaisemmin, eivätkä joukkueet olleet tuolloin saanut tehtyä selvää toisistaan joko double DQ:n tai double count outin takia. Niinpä Great American Bashiin sitten määrättiin ottelu, jossa viimein joukkueiden paremmuus tulisi selviämään. Itse ottelu oli varsin mukavaa joukkuepainia. Itse pidän todella paljon tämän ajan Steinereista, koska Rick on aina ollut hauska tapaus, ja tähän aikaan Scott oli vielä kovassa vedossa. Nortonkin onnistui oikein hyvin ottelussa, ja lähinnä Ice Trainista en edelleenkään mitään erityistä kuvaa saanut. Joka tapauksessa ottelu toimi siis oikein mallikkaasti openerin roolissaan: se sai yleisön hereille ja tarjosi ihan mukavaa joukkuepainia muttei sitten toisaalta mitään ikimuistoista tai edes kauhean erikoista. Ihan kiva ottelu, mutta ei mitään kummempaa.

Arvosana: * * ½

WCW United States Heavyweight Championship

El Gato vs. Konnan (c)

Konnan oli siis ollut lähes vuoden alusta lähtien WCW:n United States -mestari ja kohdannut sittemmin PPV:issä mm. Eddie Guerreron ja Jushin Thunder Ligerin. Amerikkalaisuus-teema jatkui miehen mestaruudenpuolustuksissa, kun häntä vastaan asettui toinen meksikolainen: El Gato. En tiennyt El Gatosta mitään ennen tätä ottelua eikä tilanne hirveästi tässä noin kuuden minuutin ottelussa selkiytynyt. Mitenkään huonosti ei mies kuitenkaan minusta paininut, ja vaikka tämäkään ottelu ei loistanut mitenkään erikoisuudellaan, oli tämä myös ihan kiva United States -mestaruusottelu. Ei Guerrero- tai Liger-matsien tasoa selvästi, mutta ihan mukava välipala, jonka ihan mielellään katsoi. Uusien naamojen näkeminen on myös aina plussaa, vaikka vähän tämä Konnanin mestaruuskausi on feudien osalta tuntunut ontuvan.

Arvosana: * * ½

Lord of the Ring Match

Diamond Dallas Page vs. Marcus Alexander Bagwell

No niin, vähän sitten taustatarinaa. Edellisessä WCW:n PPV:ssä, Slamboreessa, oli siis tämä hurmaava Battle Bowl -turnaus, jonka voittajan piti saada päämestaruusottelu, mutta todellisuudessa ei saanut sitten. En tiedä, oliko tuo koko ajan WCW:n suunnitelma vai muuttivatko he idean vasta PPV:n jälkeen, mutta joka tapauksessa Battle Bowl -turnauksen voittanut DDP ei hyötynyt konkreettisesti voitostaan muuten kuin saamalla Lord of the Ring -sormuksen ja pääsemällä sen avulla midcard-feudeihin. Vähitellen toki vuoden aikana DDP:n asema alkoi oikeasti kohota, ja mies rupesi nauttimaan suurempaa pushia, mutta ottelu Marcus Alexander Bagwellia vastaan ei vielä kovin kummoista pushia ollut. Bagwellhan siis todellakin tultiin myöhemmin tuntemaan Buff Bagwellina, mutta tässä vaiheessa uraa Marcus Bagwell oli vielä nuorehko ja jopa ihan hyvä kehässä. Itse ottelu nyt ei ollut erikoisen pitkä tai millään muullakaan tapaa mitenkään erikoinen, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Ei oikeastaan jäänyt mieleen oikein millään tapaa. Katsottava mutta ei sen kummempaa.

Arvosana: * *

WCW Cruiserweight Championship

Rey Mysterio, Jr. vs. Dean Malenko (c)

No niin, show’n kaksi ensimmäistä ottelua oli ihan hyviä ja kolmas katsottava, mutta neljännen kohdalla sitten räjäytettiin potti. Tämä oli loistava esimerkki siitä osa-alueesta, jolla WCW niin vuonna 1996 kuin vielä myöhemminkin pieksi WWF:n aivan täysin. Tuo osa-aluehan on siis tietenkin cruiserweight-paini, jonka WCW herätti muutamaa kukautta ennen tätä tapahtumaa henkiin tuomalla kehiin 1990-alkupuolella haudatun Light Heavyweight -vyön seuraajan, Cruiserweight-mestaruuden. Slamboreessa nähty Malenko vs. Brad Armstrong oli jo hyvä ottelu, mutta tämä oli erinomainen. En minä tätä sen tarkemmin osaa kehua, mutta en usko että minun tarvitseekaan. Kehässä on Malenko ja nuori Mysterio ja aikaa parisenkymmentä minuuttia. Odotettavissa upeaa painia, jossa nähdään monia hienoja spotteja, mutta toisaalta Malenko piti huolen siitä, ettei kyse ollut vain ympäriinsä loikkimisesta. Lopetus oli ihan hyvä ratkaisu. En kuitenkaan yli neljää tähteä anna, koska ensinnäkin vähän tuntui myyminen unohtuvan paikoitellen ja lisäksi jotenkin tämä ottelu jätti sen fiiliksen, että näillä kahdella voisi olla vielä hieman jotain lisääkin annettavaa. Saa nähdä. Erittäin hieno ottelu silti.

Arvosana: * * * *

Singles Match

Big Bubba vs. John Tenta

gab96-2

Ja sitten WCW päätti kertaryminällä palauttaa kaikki maanpinnalle. Ensin näimme todella hienon cruiserweight-ottelun, ja seuraavaksi meille tarjotaan todellista sontaa valmiiksi pakattuna. Big Bubba on siis paremmin tunnettu Big Bossmanina ja kuuluu Jimmy Hartin ja Taskmasterin johtamaan Dungeon of Doomiin. John Tenta (Earthquake, Avalance, Shark) puolestaan teki hieman ennen GAB:ia sitten face-turnin eroten Dungeon of Doomista. Tässä valmistusaineet Wrestling Observerin valitsemalle vuoden 1996 huonoimmalle feudille. En voi muuta sanoa kuin että ei tuo palkinto paljon parempaa kotia olisi voinut saada. Ottelu oli järkyttävän kehnoa brawlia, mutta jokin tässä on ollut joko (surku)hupaisaa tai jopa onnistunut hetki, koska huonoimman mahdollisen arvosanan ottelu kuitenkin vältti. Loistava uutinen vielä loppuun: tämä feudi ei suinkaan ollut tämän jälkeen ohi, vaan lisää oli tulossa.

Arvosana: ½

Falls Count Anywhere Match

Chris Benoit vs. The Taskmaster

Tämän feudin tarinahan juurtaa Four Horsemenin (Benoit) ja Dungeon of Doomin (Taskmaster) aina hiukan sekaviin väleihin. Slamboreessa Benoit’n ja Taskmasterin yhteinen ymmärrys hajosi kuitenkin täysin, ja sitä seurasi erittäin mielenkiintoinen feudi, jonka kenties mielenkiintoisin osa tapahtui kulissien takana: Sullivanin vaimo (Nancy Sullivan, pyöri WCW:n ruudussa nimellä Woman) kun hyppäsi myöhemmin Benoit’n syliin. Tämä ottelu oli kuitenkin varsin viihdyttävä, ja siinä käytettiin Falls Count Anywhere -stipulaatiota oikein mallikkaasti hyväksi: miehet tappelivat ympäri areenaa ja kävivät jopa saniteettitiloissa pieksemässä toisiaan. Ehkä kuitenkin ottelun sekalaisuudesta ja hienoisesta ajanpuutteesta johtuen en nauttinut tästä yhtä paljon kuin monista muista hardcore-otteluista, mutta oikein mallikas ja viihdyttävä kamppailu tämä ehdottomasti oli. Ottelun jälkeen Arn Anderson saapui paikalle, ja koska Horsemenin jäsenten (Flair, Arn, Benoit) välillä oli ollut erimielisyyksiä Benoit’n ja Taskmasterin riidan tarpeellisuudesta, eivät kaikki olleet varmoja, oliko Arn tullut auttamaan Benoit’ta. Lopulta kuitenkin Arn pieksi Taskmasterin, ja Horsemenin Benoit ja Anderson juhlivat taas vahvana kaksikkona. Tämä koko Horsemenin ja Dungeon of Doomin kuvio sekoitti aika pahasti face–heel-pakkaa, koska stableilla oli tämän jälkeen ihan kunnon feudi päällä eikä kumpikaan joukoista ollut kovinkaan facemaisia. WCW 1996 – Cross The Line.

Arvosana: * * *

Singles Match

Lord Steven Regal vs. Sting

Sting oli siis edelleen Lex Lugerin kanssa joukkuemestari, mutta tällä ottelulla ei ollut mitään tekemistä joukkuemestaruuksien kanssa. En oikeastaan tiedä, minkä kanssa tällä ottelulla oli tekemistä, mutta ilmeisesti Lord Steven Regal oli saanut tässä vaiheessa vuotta hetkeksi selvän noston kortissa päästen feudaamaan Stingin kanssa. Tätä ottelua pidemmälle feudi ei kuitenkaan ilmeisesti edennyt, koska myöhemmin tästä ei enää puhuttu, ja Blue Bloods tippui takaisin midcardin alhoihin. Joka tapauksessa itse ottelu oli minun mielestäni todella hyvä. Regal on edelleen varsin hyvä kehässä, ja 1990-luvun puolivälissä hän oli vielä paljon parempi. Stingin kohdalla ero on sitäkin suurempi: tähän aikaan Stinger vielä jaksoi liikkua ja painia muutenkin todella viihdyttävästi; nykyisin Iconin jalka alkaa painaa jo aika pahasti. Joka tapauksessa nämä kaksi sai aikaa ottelulleen hyvin, eli tämä ei suinkaan mikään squash ollut, ja itse nautin tämän katsomisesta paljon. Illan parhaimpia otteluita; olisin nähnyt mielelläni useammankin ottelun näiltä kahdelta.

Arvosana: * * * ½

Tag Team Match

Arn Anderson & Ric Flair vs. Steve McMichael & Kevin Greene

Tämä ottelu taisi olla jopa tämän tapahtuman mainostetuin ottelu. Oli se vain loistava asia, että nWo saapui pelastamaan WCW:n. Ottelun tarinahan oli se, että entinen NFL-tähti Steve McMichael oli jo pidemmän aikaa työskennellyt WCW:n leivissä, ja jossain vaiheessa tätä vuotta Four Horsemenille ja McMichaelille syttyi suurehko riita, joka johti siihen että Flair ja Arn haastoivat McMichaelin ja tämän valitseman toisen jenkkifutispelaajan otteluun Great American Bashissa. McMichael valitsi Kevin Greenen (minä en tiedä mitään jenkkifutiksen pelaajista, joten en osaa sanoa, onko mies mitenkin suuri tähti) ja lisäksi värväsi Flairin pitkäaikaisen vastustajan Randy Savagen kouluttamaan heidät tähän otteluun. Itse ottelulta en odottanut mitään, mutta se jopa yllätti positiivisesti: McMichaelin ja Greenen hallintaosuudet hoidettiin juuri oikealla tavalla, Flairin ja Andersonin annettiin näyttää omia vahvuuksiaan ja koko ottelua kantoi selvä tarina. Ei tämä silti mitenkään erikoisen hieno ottelu ollut, koska kaksi neljästä kehässä olleesta ei edes ollut varsinaisia painijoita. Siihen nähden kuitenkin ihan mukava ottelu, jolla oli myös itseni aika hyvin yllättänyt lopetus. Ottelun päätteeksi nimittäin saamme nähdä uudelleenmuodostetun Four Horsemenin, kun Flairin, Andersonin ja Benoit’n kumppaniksi joukkoon liittyi myös neljäs jäsen. Useimmat varmasti tietävätkin, kenestä on kyse.

Arvosana: * * ½

gab96-3

Sitten saimme nähdä sen hetken, kun Eric Bischoff saapui WCW:n puolesta vaatimaan muutamia viikkoja sitten WCW:hen hyökänneiltä Outsidereilta eli muuan Kevin Nashilta ja Scott Hallilta vastauksia toimintaansa. Bischoff mm. kysyi, työskentelevätkö miehet edelleen WWF:lle, ja kaksikko vastasi, etteivät he ole enää WWF:n palkkalistoilla. Tämän jälkeen Nash ja Hall tahtoivat tietää, ketkä kolme painijaa he ja ”heidän mysteerinen kumppaninsa” saavat vastaansa Bash at the Beachissa, mutta tätä Eric Bischoff ei suostunut paljastamaan. Se oli huonompi juttu, koska sen seurauksena Nash junttasi Bischoffin rampilta alas jonkinlaisen pöytärykelmän läpi – ja vihdoin tämä kuvio oli käynnistynyt kunnolla.

WCW World Heavyweight Champinship

Lex Luger vs. The Giant (c)

Vaikka annoin ymmärtää, ettei Arn & Flair vs. McMichael & Greene tapahtuman mainostetuimpana otteluna ole kovin lupaava juttu, ennemmin olisin nähnyt sen vaikka tapahtuman viimeisenä otteluna kuin tämän. Slamboreessa WCW:n päämestari Giant kohtasi siis Lugerin joukkuepari Stingin mestaruusottelussa, ja tuo oli oikein mallikas ja mukava ottelu, jossa Sting kantoi Giantin oikein kivaan menoon. Nyt kun vastaan asettui Luger, ei samaa kannattanut edes odottaa. Painin taso ja laatu tippuivat puolella, eikä tässä mitään kovin kummoista tarinaakaan ollut. Hyvinä puolina joitakin ihan kelvollisia hetkiä ja se, ettei ottelu liian kauaa kestänyt. Jotain muuta olisin kuitenkin mielellään nähnyt GAB:n tasoisen PPV:n main eventinä. Tämä oli mitäänsanomaton ja kehnohko brawl. WCW:n PPV:iden pääotteluista vain yksi oli toistaiseksi yltänyt edes kolmen tähden arvosanaan. Loppuvuotta odotellessa…

Arvosana: * ½

Siitä huolimatta, että GAB:n loppu sai osakseen aikamoista ryöpytystä, oli tämä jo selkeä tasonnosto aikaisemmista PPV:istä: saimme nähdä WCW:n vuoden ensimmäisen neljän tähden PPV-ottelun (kiitos cruiserweight-divisioonan), oikein hienon ottelun Stingiltä ja Regalilta, hyvän HC-ottelun Benoit’lta ja Taskmasterilta, muutamia ihan hyviä otteluita ja juonikuviollisesti onnistuineita ratkaisuja sekä tietenkin viimeistään kunnon alun eräälle ”We’re taking over” -kuviolle – sekä tietenkin myös sitten jonkin verran aikamoista roskaa. Tämä jätti kuitenkin nyt jo ihan hyvän maun suuhun, ja oli selvästikin Ok tapahtuma, ja koska yhtä roskamatsia ja pääottelua lukuun ottamatta se pystyi säilyttämään mielenkiintoni yllä läpi PPV:n, oli se kolmetuntisena tapahtumana tässä vaiheessa vuotta selvää ylempää kastia.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.7.2009.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House 8: Beware of Dog

Next post

Arvio: WWF King of the Ring 1996

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.