Arvio: WCW Halloween Havoc 1996

Sijainti: Las Vegas, Nevada (MGM Grand Garden Arena)

Päivämäärä: 27.10.1996

Yleisömäärä: 10 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Vuorossa oli WCW:n hyvin perinteinen (vuodesta 1989 asti järjestetty) PPV, Halloween Havoc. Selostajinamme Tony Schiavone, Dusty Rhodes ja Bobby ”The Brain” Heenan. Lisäksi täytyy muistuttaa teitä kaikkia, että tämän Halloween Havocin sponsorina oli Slim Jim! Ihan vain sen takia, että edellä mainitut selostajat muistuttivat katsojia siitä joka ikinen minuutti.

WCW Cruiserweight Championship

Dean Malenko vs. Rey Mysterio, Jr. (c)

Kun Cruiserweight-vyö tuotiin WCW:hen vuonna 1996, Dean Malenko otti sen piakkoin haltuunsa ja kantoi vyötä useamman kuukauden. Mies puolusti vyötään mestaruuskautensa aikana muun muassa Mysteriota vastaan huikeassa ottelussa. Sittemmin Rey kuitenkin voitti Nitrossa vyön Malenkolta ja puolusti sitä PPV:issä Ultimate Dragonia ja Super Calóa vastaan. Nyt oli miesten toisen PPV-kohtaamisen aika. Mikä olisi parempi tapa avata show kuin nopeatempoinen, viihdyttävä ja jännittävä cruiserweight-paini? Tuskin mikään. Samaa mieltä ilmeisesti oli myös WCW:n johto, koska tämä ei tosiaan ollut ainut kerta, kun cruiserweight-ottelu openerina oli. No, itse otteluhan oli hyvin pitkälti samanlainen kuin kaksikon ottelu Great American Bashissa: Mysterion tuomaa nopeaa liikettä, Malenkon tuomaa teknistä painia, läheltä piti -tilanteita ja onnistunut lopetus. Silti ei tämäkään neljää tähteä korkeammalle nouse, ehkä semmoinen tietynlainen huikea tarina näistä otteluista puuttuu. En osaa oikein selittää, mutta vaikka paini onkin todella viihdyttävää, vaatisin semmoista tietynlaista huikeaa tunnelmaa ja jännitystä tai sitten erittäin onnistuneen ottelullisen tarinan, että voisin antaa enemmän. Erittäin viihdyttävä ottelu siis, mutta ei enempää kuin neljä tähteä. Vuoden parhaimpiin tämä silti kuului, joten lisää katsoisin koska vain.

Arvosana: * * * *

Singles Match

Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero

Lord of the Ring -sormuksesta otellaan jälleen. Kuten jo Fall Brawlin aikoihin kerroin, oli DDP:lle ja Eddielle ehtinyt kehittyä kunnon feudi. Suureen riitaan sotkettiin mukaan mm. DDP:n Slamboreessa voittama Lord of the Ring -sormus (jonka Eddie oli voittanut, mutta DDP kuitenkin varastanut niin, ettei Eddie koskaan fyysisesti tuota sormusta saanut), ja Eddien sukulaiset: edellisessä PPV:ssä Diamond Dallas kohtasi Eddien veljenpojan, Chavo Guerreron. Nyt ei kuitenkaan ollut enää jäljellä esitaistelijoita, vaan miehet kohtasivat mies miestä vastaan -ottelussa. Panoksena Eddielle virallisesti kuuluva mutta Pagen anastama sormus. Ottelu oli aika samanlainen kuin DDP:n ja Chavonkin ottelu: nyt se ei enää laadullisesti yllättänyt (koska DDP tosiaan oli läpi vuoden kehittynyt ja Eddie toisaalta äärimmäisen taidokas kehässä), mutta oikein mukavaa menoa ottelu silti oli. Ei mitään ennennäkemätöntä tai huikeaa, mutta ei mitään semmoista, mitä katsoessa ei olisi viihtynyt. Lopetus oli typerä, mutta muuten tästä jäi hyvä maku suuhun. Selkeästi parempi kuin keskiverto tv-ottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen kummempaa.

Arvosana: * * *

Singles Match

The Giant vs. Jeff Jarrett

Aivan oikein – vuoden alussa WWF:ssä vielä pyörinyt Jeff Jarrett oli nyt siis rantautunut WCW:hen. Heti miehen WCW-debyytissä oli nWo toivonut saavansa Jarrettista uuden vahvistuksen riveihinsä, mutta toisin oli käynyt. Jarrett oli käskenyt nWo:n pitämään tunkkinsa, ja tuosta kommentista Jarrett joutuikin sitten aikamoisiin ongelmiin. nWo:n yksi suosikkilauseistahan nimenomaan oli ”If you’re not with us, you’re against us”, ja Jarrett siis selvästikin oli New World Orderia vastaan. Tästä sitten seurasi Giantin ja Jarrettin välinen feudi, ja tuosta feudista ikävä kyllä seurasi tämä ottelu. ”Ikävä kyllä” sen takia, että ensinnäkään tämän tarina ei kiinnostanut minua, Jarrett ei tässä vaiheessa napannut yhtään babyfacena, eikä tuo painillinen puolikaan mitään kehuttavaa ollut. Muutamia valonpilkahduksia Giantin puolelta, mutta muuten todella vaisu ja mitäänsanomaton ottelu. Kehnoa. Lisäkuviona oli se, että Giant oli vienyt itselleen United States Heavyweight -vyön, joka oli omistajaa vailla sen jälkeen, kun Ric Flair oli loukkaantunut. Niinpä Flair oli kannustamassa Jarrettia.

Arvosana: * ½

Singles Match

Syxx vs. Chris Jericho

Toinen WWF:ssä alkuvuodesta paininut ja nyt WCW:hen siirtynyt kaveri oli nWo:hon hetimiten liittynyt Syxx eli Sean Waltman eli 1–2–3 Kid. Ja tietenkin hänet myöhemmin (kun siirtyi takaisin WWF:ään) tultaisiin tuntemaan myös X-Pacina. Pieni hassu yksityiskohta, jonka huomasin, ja minun on pakko mainita: Syxx teki WCW:n kehädebyyttinsä PPV-tasolla vuonna 1996 WCW:tä edustanutta Chris Jerichoa vastaan, ja melko tarkalleen kolme vuotta myöhemmin Chris Jericho teki WWF:n kehädebyyttinsä PPV-tasolla X-Pacia vastaan. Itse ottelulta sopi odottaa oikein hyvääkin menoa, koska Syxx ei varsinkaan tähän aikaan todellakaan mikään huono kehässä ollut (ja itse olen aina miehen otteista tykännyt), ja lisäksi vastassa oli Chris Jerichon tasoinen vastustaja. No, tuloksena oli ihan hyvä ottelu kahden cruiserweight-kokoisen painijan välinen ottelu, mutta ei mitenkään kamalan erityinen tai aivojaräjäyttävä. Hiukan jotenkin laimeaksi (aika lyhyen kestonkin takia osittain) ja sekavaksi ottelu jäi: se ei varsinaisesti ehtinyt kunnolla lähteä rakentumaan. Mukavaa menoa silti varsinkin Jericholta, mutta kyllä sitä Jerichon läpimurto-ottelua PPV:ssä saatiin vielä odotella.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Arn Anderson vs. Lex Luger

Siinä missä edelliseltä ottelulta olisi voinut odottaa vähän enemmänkin, yllätti tämä oikein positiivisesti. Ottelun tarinana oli se, että Arn Anderson oli pettynyt Lugerin esityksiin Fall Brawlin WarGames-ottelussa ja siihen kuinka tämä oli ”pettänyt WCW:n” luovuttamalla ottelussa. Tästä sitten seurasi aika suurikin kina Lugerin ja Arnin välillä, ja sehän päätettiin sitten ratkaista ottelulla Halloween Havocissa. Luin jostain, että Arn olisi loukkaantunut jollain tasolla vain vähän aikaa ennen tätä ottelua, mutta se ei kyllä näkynyt missään: tämä oli ehdottomasti Lugerin paras ottelu vuoden 1996 aikana. Ottelu ei ollut kauhean pitkä, mutta sen ei kuulunutkaan: tässä pääideana oli se, että kaksi kovaa brawleria mätki toisiaan heti ensi sekunneista asti täydellä voimalla. Ei mitään tuhottoman pitkää polveilevaa ottelua, vaan raakaa intensiivistä painia, johon oli vieläpä upotettu psykologiaa mukaan (Luger työsti hienosti Arnin selkää Torture Rackia varten), ja lopussa nähtiin rajuja terästuoli-iskuja pari kappaletta. Kaikin puolin oikein onnistunut ottelu. Ei tietenkään mikään klassikko, koska kyllähän tästä monia osa-alueita selvästi puuttui, mutta hoiti roolinsa erittäin kunnialla läpi.

Arvosana: * * * ½

Tag Team Match

The Faces of Fear vs. Chris Benoit & Steve McMichael

Faces of Fear oli siis osa Dungeon of Doom -stablea, jonka kanssa Four Horsemenilla oli ollut jo pitkään erimielisyyksiä: tai oikeastaan kaikki oli lähtenyt liikkelle Chris Benoit’n ja Kevin Sullivanin rajusta feudista. Tällä(kään) kertaa Benoit ei kuitenkaan otellut Taskmaster Sullivania vastaan, vaan hän kohtasi Steve McMichaelin kanssa Dungeon of Doomin pahamaineiset äijät: Mengin ja Barbarianin. Lopputuloksena oli ihan kiva joukkueottelu, jossa varsinkin Benoit’n ja Mengin osuudet olivat oikein hyviä. Barbarian on aina ollut aika vaisu, eikä McMichael edelleenkään napannut kummemmin. Joka tapauksessa Benoit ja Meng takasivat sen, että ottelu oli ihan mukavaa katsottavaa ja toimi ihan hyvin väliotteluna (ei vienyt liikaa aikaakaan jne.) ja eräänlaisena feudinjatkajanakin. Parempi kuin television lyhyehköt ottelut, mutta ei kauhean paljon enemmän.

Arvosana: * * ½

WCW World Tag Team Championship

The Outsiders vs. Harlem Heat (c)

Ja kun joukkueotteluiden makuun oltiin päästy, niin tällähän sitä oli hyvä jatkaa. Harlem Heat oli nyt siis jo useamman kuukauden pitänyt joukkuemestaruuksia, ja vihdoin nWo:n Outsidersille annettiin mahdollisuus koettaa voittaa mestaruudet itselleen. Alun perin WCW kai odotteli, että he olisivat saaneet rakenneltua Steiners vs. Outsiders -ottelun heti alkuun vöistä, mutta loukkaantumisten takia oli sitten pistettävä heel- Harlem Heat edustamaan WCW:tä nWo:n kaksikkoa vastaan. Tuloksena oli se, että yleisö hurrasi Nashille ja Hallille, joten moni voi ehkä kyseenalaistaa, kuinka toimiva tuo bookkauspäätös oli. No, oli miten oli, ottelu oli minusta hyvää joukkuepainia. Itse painiosuus toimi. Booker T oli jälleen oikein hyvässä vireessä (nähtiin esimerkiksi tyylikäs Houston Hangover), ja Outsiders hoiti oman osuutensa jälleen kunnialla läpi. Painin puolesta tämä oli siis oikein mallikas ottelu, mutta heel vs. heel -meininki tosiaan vähän laimensi tunnelmaa. Ja toki pitää taas kehuista huolimatta muistaa, että paljon monipuolisempaa menoa ottelulta vaadittaisiin, että tämäkin kolmen tähden arvosanaa korkeammaksi nousisi. En minä tästä suuremmin kuitenkaan valittamista löydä: ottelu yllätti jopa positiivisesti.

Arvosana: * * *

WCW World Heavyweight Championship

Randy Savage vs. Hollywood Hulk Hogan (c)

Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli Hoganin Stinger-tyylinen hiuslisäke, joka miehellä oli tämän ottelun aikana päässään (ja joka häneltä myös otettiin pois päästä). Nyt ei voida edes väittää, etten olisi mielessäni antanut tälle ottelulle mahdollisuutta: minä tykkäsin erittäin paljon Hoganin ja Savagen feudista WWF:ssä aikoinaan, pidin suuresti miesten ’Mania-kohtaamisesta, ja tämäkin feudi oli varsin onnistunut: Hogan ja Savagehan olivat vielä alkuvuodesta ylimmät ystävykset, ja Hogan liittyi nWo:hon käymällä juuri Savageen käsiksi, joten totta kai ”Macho Man” vaati kostoa juuri Hoganilta! Harmi vain, että mitään odotuksia tälle ottelulle ei olisi kannattanut antaa. Oli vuosi 1996. Hoganin parhaat vuodet olivat menneet kauan sitten ohi, ja Savagen vanhenemisen huomasi kuukausi kuukaudelta pahemmin: vielä vuoden alussa hän oli sentään pystynyt oikein viihdyttävään Steel Cage -otteluun Ric Flairin kanssa, vaan nyt ei ollut Savagesta kantamaan tätä ottelua mihinkään. Tämä oli tylsä ja laiska ottelu, jonka parhaita puolia oli sen tarina, tunnelma, muutamat harvat Savagen väläytykset ja Hoganin hiuslisäke. Turhan pitkäkin, lähes 20 minuuttia. Jälleen kerran huono main event WCW:ltä, ei voi olla totta.

Arvosana: * ½

Ja juuri kun jo vuoden 1996 standardeilla kaksi parhaat päivänsä selvästi ohittanutta painijaa tähditti WCW:n erittäin tärkeän PPV:n… alkoivat säkkipillit soida! Voi kyllä vain, nWo:n juhlinnat keskeytyivät lyhyeen, kun Jeff Jarrettin tavoin WWF:ssä alkuvuodesta pyörinyt ”Rowdy” Roddy Piper teki debyyttinsä WCW:ssä saapumalla pilaamaan nWo:n juhlinnat. Itse Hoganin ja Piperin sanojenvaihto oli kyllä oikein viihdyttävää katsottavaa, ja Piper toimi oikein hyvin facenakin. Ongelma vain oli se, että tämä tiesi suurta Hoganin ja Piperin välistä ottelua, ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna kymmenen vuotta liian myöhässä. No, promottelu oli kuitenkin hyvää.

Halloween Havoc oli aika jännä PPV. Sen ehdottomasti paras matsi oli illan avannut cruiserweight-ottelu, mutta se tarjosi myös oikein viihdyttävän ja intensiivisen brawlin Arn Andersonin ja Lex Lugerin välillä, hyvin onnistuneen joukkuemestaruusottelun ja mukavan ottelun DDP:n ja Eddien välillä. Pari muutakaan ottelua eivät olleet kehnompia, ja olihan toki Piperin saapuminen ja tuo promottelu itsessään oikein hyvä lisä tapahtumalle. Huonointa tässä tapahtumassa oli sitten jälleen parin nWo:n jäsenen (Giant ja Hogan) ottelut, ja jälleen kerran PPV:tä katsoessa masensi se, että pääottelu oli aika onneton. Vaikka tapahtuma kuinka yllättävän hyvän ja tasaisen viihdyttävän linjan (poislukien se Jarrett vs. Giant) oli onnistunut lähes loppuun asti säilyttämään, kyllä vaisu main event pilaa paljon. WWF oli jo ymmärtänyt viime vuoden aivopierujen (Diesel vs. Sid, Diesel vs. Mabel) jälkeen, että PPV:n pääottelun on pakko olla onnistunut. Hyvä. Viihdyttävä. Se on se suurin juttu PPV:ssä, ja jos se kusee, kusee moni muukin asia. Tuon ymmärtäminen tuntui WCW:llä olevan todella tiukassa. No, joka tapauksessa Halloween Havoc oli muuten tasaisen tasokas, ja tosiaan kolmituntisessa tapahtumassa suurimman osan ajasta hyvän fiiliksen ylläpitäminen oli tämän vuoden PPV:issä jo kova juttu. Hyvä tapahtuma siis.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.9.2009.