Arvio: WCW Halloween Havoc 1998
Päivämäärä: 25.10.1998
Sijainti: Paradise, Nevada (MGM Grand Garden Arena)
Yleisömäärä: 10 663
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Halloween Havoc oli WCW:n isompia ppv:itä, vaikka selvä ison ppv:n asema nyt ehkä olikin vain Starrcadella, SuperBrawlilla ja The Great American Bashilla. Joka tapauksessa HH:llakin oli pitkät perinteet, ja siinä oli nähty aikojen saatossa mitä moninaisempia kohtaamisia. Vuoden ’98 Havoc muistetaan kuitenkin ennen kaikkea siitä, että tapahtuma oli liian pitkä, ja ppv-lähetys katkesikin kesken Main Eventin. WCW sitten hyvitti tämän näyttämällä seuraavan päivän Nitrossa uusintaottelun tuosta kohtaamisesta. Minun versiossani tuo Main Event oli kokonaisena, mutta sen sijaan kolme pahinta filler-ottelua oli leikattu pois – jostain syystä niitä ei näköjään VHS-versioon haluttu säästää. Aika outoa. Sen sijaan yhteensä neljä kertaa ppv:n aikana näytetyt Nitro Girlsien tanssiesitykset oli kyllä tarkasti tallennettu videoversioonkin. Jippii. Selostajina taas Tony, Bobby ja Mike. Koko ppv:n ajan selostuksen kuuluvuus oli tosi huonoa, ja kaikki kehästä tai areenalta yleisesti kuuluvat äänet tuntuivat peittävän sen. Minua asia ei oikeastaan edes pahemmin haitannut.
WCW Television Championship
Chris Jericho (c) vs. Raven
Raven oli Fall Brawlin jälkeen joutunut luopumaan Flockistaan, ja tuon jälkeen hänellä olikin ollut pahoja ongelmia pärjätä kehässä. Ravenin tilille karttui tappioita toisensa perään, ja ennen niin taistelunhimoinen ja kivusta jopa nauttiva Raven oli myös alkanut luovuttaa submission-otteissa todella helpolla. Aluksi Raven ei meinannut suostua painimaan tätäkään ottelua ylimielistä TV-mestari Chris Jerichoa vastaan, koska häntä ei kiinnosta, mitä kukaan hänestä ajattelee. Jerichon pilkkaava promo kuitenkin kuohautti Ravenin veren sen verran, että hän hyökkäsi Jerichon kimppuun. Jericho kerässi ainakin tässä show’ssa ja aikamoisia reaktioita yleisöltä, vaikka käytöksensä puolesta täysi heel edelleen olikin.
Olipa onnistunut tapa avata show. Aluksi suhtauduin hieman epäilevästi siihen, millaisen kamppailun kaksi heeliä saavat aikaan, vaikka sekä Ravenistä että Jerichosta kovasti pidänkin. Epäily oli turhaa, koska Jericho ja Raven pistivät pystyyn todella vauhdikkaan, tapahtumien täyteisen ja oikeasti jännittävän ottelun. Tässä nähtiin sekä hyvää painia kehässä että HC-tyylistä tappelua ringsidellä. Lisäksi kun tuota höystettiin pienellä high flyingilla, ei muuta oikeastaan voi jäädä kaipaamaan. Ainut asia, mitä minä olisin kaivannut tälle ottelulle, on reilusti lisää aikaa. Vaikka tämä kuinka vauhdikas ja onnistunut ottelu olikin, tuntui nyt silti siltä, että ottelu jäi pahasti kesken. 15 minuutin kohtaamisena olisi voinut olla vuoden parhaimpia otteluita, nyt ”vain” todella onnistunut opener.
* * * ½
Tässä vaiheessa ppv:ssä nähtiin ilmeisesti Wrathin ja Mengin kohtaaminen. Sitä ei minun versiostani löytynyt, mutta rehellisesti sanottuna en usko menettäneeni paljoakaan.
WCW Cruiserweight Championship Title Shot
Disco Inferno vs. Juventud Guerrera
Juventud oli menettänyt Cruiserweight-mestaruutensa, mutta ei hän missään tapauksessa jäänyt tuleen makaamaan. Guerreralla oli selvä tavoite hankkia CW-vyö itselleen takaisin, ja nyt siihen avautui mahdollisuus ykköshaastajaottelussa Disco Infernoa vastaan. Infernolla oli nyt taas paikka näyttää, että hän osaa muutakin kuin tanssia. Ottelun voittaja kohtaisisi CW-mestari Kidmanin myöhemmin samana iltana.
Jos ensimmäinen ottelu yllätti hieman laadullaan, yllätti tämä vielä enemmän. Guerreralta nyt saattoi aivan hyvin odottaakin viihdyttävää ottelua, mutta Infernon matseihin suhtauduin varsinkin parin viime ppv:n perusteella aika varautuneesti. Syytä tuohon kuitenkaan ei olisi ollut, koska tosiasiassa Inferno on myös oikeasti taidokas painija, kunhan hänelle annetaan mahdollisuus näyttää se. Tässä ottelussa mahdollisuus annettiin, ja lopputuloksena oli vauhdikas, viihdyttävä ja jälleen jännittävä ottelu. Tässä ottelussa myös lopetus oli yllättävä. Se ero openeriin tässä kuitenkin oli, että tämä sai aikaa vähän enemmän, enkä usko, että nämä kaksi olisivat enää ratkaisevasti parempaan otteluun pystyneet.
* * * ½
Tässä välissä ppv:n katsojat saivat nauttia (tai ”nauttia”) Alex Wrightin ja Fit Finlayn sekä Saturnin ja Lodin välisistä otteluista. Ensimmäisen olisin ehkä jopa halunnut nähdä, mutta ei senkään puuttuminen mikään katastrofi ole.
WCW Cruiserweight Championship
Kidman (c) vs. Disco Inferno
Tämä taas spoilaa edellisen ottelun voittajan, mutta olen tullut siihen lopputulokseen päätelmissäni, että vähän näiltä arvosteluilta menee pohja, jos pitää jotain kysymysmerkkimiesten otteluita arvostella, ellei sitten ole joku oikeasti poikkeustilanne. Tarkoituksella en otteluiden voittajia kerro, mutta jossain kohtaa en voi muuta. Kidman oli siis kääntynyt faceksi Fall Brawlissa auttaessaan Saturnin voittoon Ravenista, ja pian tuon turnin jälkeen hänen nousukiitoinen uransa sai jatkoa, kun hän voitti CW-mestaruuden Juventud Guerreralta. Nyt oli ensimmäisen ppv-mestaruuspuolustuksen paikka.
Disco Inferno teki hatunnoston arvoisen päivätyön Halloween Havocissa, koska Guerreraa vastaan käydyn todella onnistuneen ottelunkin jälkeen hän ja Kidman vetivät vielä hyvän CW-mestaruuskamppailun. Tavallaan tätä oli ehkä buukattu jännittävämmäksikin koitokseksi, kuin ykköshaastajuusottelua, mutta jotenkin tämä ei ihan niin hyvin toiminut. Ehdottomasti siis hyvä ja viihdyttävä ottelu tämäkin, mutta jostain syystä tuntui vain tökkivän pikkaisen sillä tavalla, miten Guerrera vs. Inferno ei tökkinyt. Ehkä se oli se, että yleisö ei ollut ihan niin hyvin Kidmanin kuin Guerreran takana.
* * *
WCW Tag Team Championship
Scott Steiner & The Giant (c) vs. Rick Steiner & Buff Bagwell
Tässä ppv:ssä oli vihdoin tarkoitus nähdä ratkaiseva kohtaaminen Steinerin veljesten välillä, kun viime ppv:n ottelu oli päättynyt kesken kaiken Bagwellin ja Scottin halpamaisen tempun takia. Heti ppv:n alussa kuitenkin alkoi tapahtua, kun Buff Bagwell keskeytti Rick Steinerin haastattelun. Bagwellin ja Scottin tiet olivat eronneet ennen ppv:tä, ja nyt Bagwell tahtoi kostaa Scottille ja kysyi, saisiko hän tulla Rickin nurkkaukseen otteluun. Ilman epäilyksen häivää Rick jostain syystä suostui tähän ideaan. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun hieman myöhemmin ppv:n aikana Scott tuli promoamaan, että hän tahtookin kohdata Rickin ja Bagwellin joukkueottelussa. Parikseen hän itse otti The Giantin, joka piti joukkuemestaruuksia Scott Hallin kanssa, ja kaksikko pistikin tähän otteluun panokseksi nuo joukkuemestaruudet, koska ”he voivat tehdä niin”. Aukotonta logiikkaa. Ihan tuosta vain ei tämä päätös käynyt toteen, vaan väliin tarvittiin JJ Dillion hyväksymään tämä ehdotus sillä ehdolla, että Scott kohtaisi veljensä 1 vs. 1 -ottelussa joukkueottelun jälkeen, jos he häviäisivät tuon joukkueottelun.
Tämä ottelu oli aika vaatimon ja enemmänkin angle kuin ottelu. Rick oli kyllä ihan hyvässä vireessä esittäessään vauhdikasta menoa, eikä Scottkaan nyt huono ollut. Scottylla erityisesti karismapuoli oli kunnossa. Sen sijaan Giant alkoi olla tosi vaisu ja huonosti buukattu, ja kaikesta saattoi huomata, että hän oli jo WWF-lähtökuopissa. Buukkaustakaan ei tämän ottelun osalla voi suuremmin kehua, mutta oli tämä paikoitellen sen verran energistä touhua, että ihan siedettävä ottelu oli kyseessä.
* ½
Singles Match
Rick Steiner vs. Scott Steiner
Tämä oli suoraa jatkoa äskeiselle ja petti minut kyllä pahasti. Vaikka joukkueottelu olikin osoittautunut taas enemmän anglemaiseksi touhuksi, odotin, että tästä saataisiin vielä ihan kunnon koitos. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tämäkin meni lähinnä anglemaiseksi rymistelyksi ilman mitään kunnon loppua. Tällä kertaa tuota parin minuutin ”varsinaista” painiosuuttakaan ei voi suuremmin kehua. Tämä masensi nyt viimeistään fiilikseni tätä feudia kohtaan, koska olisin odottanut jo tässä vaiheessa kunnollista päätöstä feudille. Toivottavasti tämä ei WCW:n mielestä ollut sitä, vaikka kai tämä oli. Jossain tätä kehuttiin puhtaasta lopetuksesta, vaikka minun silmiini tässä ei ollut kyllä mitään puhdasta.
*
Singles Match
Scott Hall vs. Kevin Nash
Tällä ottelulla WCW yritti kai vielä jollain tavalla palauttaa mielenkiintoa tähän Wolfpack vs. Hollywood -kuvioon, vaikka se alkukuukausina sössittiinkin aikamoisen pahasti. Tässä on kuitenkin yksi koko nWo:n jakauman perimmäisistä taistelupareista, ja minä kieltämättä odotin tavallaan tätä kohtaamista huolimatta kaikenlaisista henkilökohtaisista demoneista, jotka idioottimainen WCW toi sitten myös kayfabeen mukaan. Kaikki oli siis alkanut, kun Slamboreessa Scott Hall ja Dusty Rhodes pettivätkin Kevin Nashin kesken joukkuemestaruusottelun. Hall käänsi ottelussa selkänsä parhaalle ystävälleen, joka oli hänelle lähes kuin veli, ja liittyi nWo Hollywoodiin Wolfpackin sijaan. Nash oli tuosta asti janonnut kostoa Hallille, ja miehet olivatkin ottaneet yhteen useamman kerran rajusti tv-lähetyksissä. Hieman ennen ppv:tä Nash oli sanonut Hallille, ettei hänen parasta ystäväänsä ole enää olemassa, vaan hänen tilallaan on omahyväinen alkoholisti. Hyvin henkilökohtaista.
Kun ottaa huomioon Hallin yleisen kunnon vuoden ’98 aikana ja tuon idioottimaisen alkoholiongelma-storylinen, en odottanut tältä kamppailulta oikeastaan mitään. Harmittelin jo etukäteen sitä, kuinka kova ottelu Dieselin ja Razor Ramonin kohtaaminen esimerkiksi miesten WWF-uran loppupuolella olisi voinut olla ja kuinka kauas noista ajoista ollaan oikein tultu. Niinpä pitää kai myöntää, että minä yllätyin jopa hieman positiivisesti tästä ottelusta. Ei tämä nyt tosiaan mikään mestariteos ollut, mutta ei myöskään mitään kamalaa kuraa. Olisi tämä voinut paljon pahempikin olla, joten tämmöiseen tv-ottelun tasoiseen ok-mättöön pitää kai olla ihan tyytyväinen.
* *
WCW United States Heavyweight Championship
Bret Hart (c) vs. Sting
Hitto että markkasin tuolle Stingin lookille. Todellinen paholaislook viimeisen päälle. Harmi vain, että jos Stingin lookia ei oteta huomioon, olisi tämäkin ottelu ollut paljon kovempaa kamaa esimerkiksi vuonna 1996. Bret Hart tuntui olevan tässä vaiheessa melkeinpä uransa aallonpohjassa, kun WCW ei kummemmin miestä pushannut, eikä Hartia itseäkään homma tuntunut kauheasti kiinnostavan. Stingiltäkin oli paljon parempia otteita nähty. Silti en voi väittää, ettei tämä ottelu olisi kiinnostanut ottelun taustalla olevasta huimasta WCW-swervestä huolimatta. Fall Brawlin aikaan näytti jo siltä, että Hart ei tule toimeen yhtään nWo Hollywoodin ja kaikkein vähiten sen johtajan Hollywood Hoganin kanssa. Niinpä Nitrossa Hart pyysikin faneilta anteeksipyyntöä käytökselleen ja lupasi aloittaa taistelun Hollywoodia vastaan. Myöhempään Nitroon buukattiin ottelu Hartin ja Hoganin välille, mutta juuri ennen ottelua Hart ”loukkaantui” ja Sting otti hänen paikkansa. Kesken ME:n sitten Hart puukottikin Stingiä selkään ja auttoi Hoganin voittoon. Ottelun jälkeen takaisin Hollywoodin väreissä oleva Hart ja Hogan pieksivät yhdessä Stingin.
Vaikka siis tätä ottelua vähän odotinkin, osasin jo varautua siihen, että tästä ei mitään huippuottelua tule. Niinpä pettymys ei ollut niin kova, kun Hart ja Sting vetivät juuri semmoisen ”ihan hyvän” ottelun, johon he eivät olisi parhaina päivinä tyytyneet edes oikeasti huonojen vastustajien kanssa. Lisäksi täytyy sanoa, että tässäkin saattaa olla hiukan yliarvostelua, mutta jotenkin tykkäsin kaikesta huolimatta paljon ottelun tunnelmasta ja asetelmasta, ja ei sitä voi kiistää, etteikö ottelussa olisi myös hyvää ja paikoitellen näyttävääkin painia ollut. Silti vähän laimeahko kohtaaminenhan tämä oli.
* * ½
Singles Match
Hollywood Hogan vs. The Warrior
Voi hyvä luoja. Mistäköhän tämän ottelun osalta nyt aloittaisi. WCW oli siis vuoden ’98 jälkimmäisellä puoliskolla saanut neronleimauksen ja maksanut helvetinmoisen summan (Ultimate) Warriorille siitä, että tämä tekee debyyttinsä WCW:ssä. Ideana oli tietenkin buukata se kaikkien odottama rematch Hoganin ja Warriorin välille. Harmi vain, että WCW unohti sen pikkuseikan, että kaikki odottivat tuota WM VI:n rematchia vuosina 1990 ja 1991 – eivät vuonna 1998, jolloin tuo ottelu ei saattaisi vähempää kiinnostaa. Tämän asian ei kuitenkaan annettu häiritä, vaan ennen Fall Brawlia Warrior alkoi pelata mind gameseja nWo Hollywood-johtaja Hoganin kanssa, mutta Hogan vältteli viimeiseen asti Warriorin kohtaamista. Fall Brawlin WarGamesissakin Hogan pakeni häkistä, kun Warrior saapui sinne, ja sama touhu jatkui Nitroissa ja Thundereissa. Lisäksi Warrior loi oman oWn (one Warrior nation)-porukkansa, johon hän aivopesi mukaan Hoganin läheisen ystävän Disciplinen. Jotta tämä feud ei olisi muuten jo tarpeeksi syvältä, liitettiin ppv:tä edeltävässä nitrossa siihen mukaan vielä Hoganin sukulaispoika Horace, jonka Hogan pieksi keskellä kehää ilmeisesti varoituksena Warriorille.
Tämä ottelu oli yksinkertaisesti järkyttävän huono. Tässä ei ollut mitään siitä tunnelmasta, mitä miesten sähköisissä kohtaamisissa WWF:ssä 1990-luvun alussa oli. Voin myöntää rehellisesti, että mielestäni näiden kahden WM-ottelu oli ****-tason kamppailu, koska sen tunnelma oli aivan järjetön ja lisäksi ottelu oli buukattu aivan täydellisesti. Tässä siis tunnelma oli lähinnä surkuhupainen, ja buukkaus tuttuun WCW-tyyliin täyttä kuraa kaikkine Horace Hogan sotkuineen. Tähän kun lisää sen, että kummankin painitaidot olivat varsin hyvin tunnetut, on tästä paha löytää mitään hyvää. Kai tämä jollain surullisella tavalla oli jo vähän hauskaakin ja on tämä ehdottomasti osa aidointa wrestlecrap-historiaa, mutta ei näiden 15 minuutin ajan silti kauheasti naurattanut. Onneksi Warriorin lyhyt WCW-ura loppui tähän.
DUD
WCW World Heavyweight Championship
Goldberg (c) vs. Diamond Dallas Page
Ainut hyvä asia äskeisessä Hogan vs. Warriorissa oli se, että se ei ollut tapahtuman Main Event. Tuosta päätöksestä täytyy oikeasti nostaa hattua WCW:lle, koska en olisi ihmetellyt ollenkaan, jos he olisivat vaihtaneet näiden kahden ottelun järjestystä. Onneksi kuitenkin Main Eventin paikalla oli se ottelu, minkä siellä piti ollakin. Diamond Dallas Page oli siis voittanut Fall Brawlin War Games Matchin ja hankkinut itselleen vihdoin päämestaruusottelun, jota hän oli niin pitkään janonnut. Kahden suurimman WCW-facen Goldbergin ja DDP:n kohtaamisella oli kiusattu jo aikaisemminkin vuoden ’98 aikana, mutta se ei ollut missään vaiheessa totuteunut ennen tätä. Tämän ottelun taustatarinakin oli jo loistavuutta sen takia, että varmaan ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen ME:n taustalla ei ollut mitään nWo:hon viittaavaa. Tässä oli kyse puhtaasti kahden yleisön suosikin, joilla oli hyvin erilaiset tyylit, kohtaamisesta ja sen selvittämisestä, kumpi heistä todella on parempi.
Sen lisäksi että ottelun taustatarina oli kaikessa simppeliydessään aivan loistava, ei ottelukaan jää taustatarinansa varjoon. Voi hyvinkin olla, että tämä oli todellakin Goldbergin uran paras ottelu – tai ainakin todella lähellä sitä. En etukäteen uskaltanut odottaa tältä kauheasti, vaan ajattelin tämän olevan ehkä ihan ok ottelu, mutta nämä kaksi yllättivät minut aivan täysin. On oikeastaan hankala kuvailla, kuinka energistä, viihdyttävää ja näyttävää näiden kahden taistelu oli heti ensi sekunnista asti. Molemmat pistivät todellakin parastaan, ja Goldbergkin näytti vielä kerran inhimilliseltä. Hän ei haudannut missään vaiheessa DDP:tä, vaan ihan oikeasti myi kaikki Pagen iskut varmaankin niin hyvin kuin osasi. Tämä on myös yksi niistä harvoista Goldberg-otteluista, joita voi tosissaan sanoa jännittäväksi. Kun tähän kaikkeen lisää sen, että yleisö oli hienosti ottelussa mukana ja että ottelun jälkitunnelmatkin olivat hyvät, jää ainoaksi miinukseksi se, että mikään painitaidon, ottelun rakentelun tai kehäpsykologian mestariteos tämä ei tietenkää ollut. Onneksi viihdyttävien otteluiden ei aina tarvitse ollakaan.
* * * ½
Tuommoista kolmen tähden suoraa tuskin tulee ikinä toistamiseen enää vastaan näitä WCW-tapahtumia arvostellessa. Tämän tapahtuman suurin pelastaja oli tämän projektin paras WCW:n ME ja päämestaruusottelu tähän mennessä. Taitaa olla myös ensimmäinen kerta, kun WCW:n kuukauden ppv:n ME pieksee WWF:n vastaavan. Ilman tuota Goldberg-DDP:tä tämä olisi ollut kehnon ja ok:n rajalla oleva ppv, koska tässä oli kuitenkin todella hyvä aloitus kolmella vähintään ***-ottelulla. Keskikortti jätti kuitenkin todella vaisun fiiliksen (erityisesti tuo Steiner-kuvio, johon minä petyin todella pahasti) ja toiseksi viimeinen ottelu meinasi jo kruunata paskan fiiliksen. Niinpä täytyy nostaa hattua WCW:lle siitä, että onnistuivat hoitamaan homman kotiin Goldberg-DDP:llä ja jättämään minullekin varsin hyvän maun suuhun tästä. Kaikesta huolimatta ei tämä ppv ole Ok:ta enempää, koska oli tässä omat pahat ongelmansakin – pahimpana tietenkin tuo Hogan vs. Warrior, joka voi hyvinkin olla vuoden huonoin ottelu. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.
Wikipedia: WCW Halloween Havoc 1998
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 21.3.2011
No Comment