Arvio: WCW Halloween Havoc 1999

Päivämäärä: 24.10.1999

Sijainti: Paradise, Nevada (MGM Grand Garden Arena)

Yleisömäärä: 8 464

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

---

Kuten No Mercyn lopussa kirjoitin, oli tuo ppv viimeinen, jonka kohdalla Vince Russo ja Ed Ferrara olivat olleet vielä pääkirjoittajien roolissa. Oikeastaan miehet olivat lähteneet WWF:stä jo lokakuun alussa, mutta No Mercyssä heidän kädenjälkensä vielä näkyi tavallaan. Niin se kyllä näkyi sitten Halloween Havocissakin, joka oli ensimmäinen WCW:n uuden Russo Eran aikainen ppv. Kuten jo on tullut todettua, WCW oli ennen Russon saapumista täydessä pysähtyneisyyden tilassa ja kaaoksessa, sillä firman kaikki buukkauspäätökset olivat olleet toinen toistaan huonompia. Niinpä Attitude Eran isien saapuminen WCW:hen oli yksi suurimmista jutuista pitkään aikaan painibisneksessä. Alkaisiko tästä firman uusi nousu? Ratkaiseva ero oli vain tosiaan se, että WWF:ssä Russolla ja Ferraralla oli ollut aina iso tiimi ja ennen kaikkea Vince McMahon, jolle he olivat vastuussa kaikista ideoistaan ja joka kylmästi karsi kaikki huonot ideat pois. WCW:ssä Russo ja Ferrara pääsivät käytännössä tekemään aivan mitä halusivat, ja… No, mennään itse ppv:hen. Selostajinamme Bobby Heenan ja Tony Schiavone. Jostain idioottimaisesta syystä Mike Tenay oli taas tiputettu pois selostajaporukasta.

WCW Cruiserweight Championship

Disco Inferno (c) vs. Lash LeRoux

Aika mielenkiintoiseen alennustilaan oli WCW ajanut Cruiserweight-divisioonansa. Ensin vyötä piti kuukausikaupalla Rey Mysterio Jr, joka ei puolustanut mestaruutta ppv:issä ollenkaan. Lopulta hän jobbasi sen stereotyyppista homoa esittävälle Lennylle, jonka mestaruuskausi päättyi siihen, kun WCW joutui äkisti vetämään koko hahmon pois ruudusta, koska Gay and Lesbian Alliance oli vetänyt herneet nenään Lennyn hahmosta. Niinpä mestaruus päätyi WCW:n alakortin vakiokasvolle Disco Infernolle, joka ei varsinaisesti mikään CW-divarin suuri lupaus ollut. Vastustajakseen hän sai ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessa Power Plantin kasvatin Lash LeRouxin, joka oli ollut WCW:ssä jo puolentoista vuoden ajan mutta pääsi nyt ensimmäistä kertaa ppv:ssä Singles Matchiin.

Olin positiivisesti yllättynyt tämän ottelun tasosta. Toisaalta Disco Inferno on kyllä pääsääntöisesti vetänyt semmoisia kivoja otteluita oikeiden tyyppien kanssa, ja juuri sellainen kiva ottelu tämäkin oli. Aika kaukanahan tämä ottelu oli kaikenlaisista CW-divisioonan kulta-ajoista (tai edes vuoden ’99 alkupuoliskosta), jolloin meininki oli täyttä high flying -touhua, mutta kyllä tätäkin suht vauhdikasta touhua ihan mielellään katsoi. LeRouxista ei koskaan mitään suurempaa nimeä tullut, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta kyllä hän tässä väläytti muutaman oikeasti hienon liikkeen ja myi vieläpä Infernon hyökkäyksiä oikein näyttävästi. Kokonaisuudessaan kiva opener mutta ei millään tapaa erityinen niin, että muistaisin sitä enää vähän ajan päästä. Jälkimeininki oli sitten ensimmäinen väläys Russo-touhusta, jossa face/heel-jakaumalla pyyhittiin taas p***että.

* * ½ 

WCW Tag Team Championship
Falls Count Anywhere Match

First Family vs. Harlem Heat vs. Filthy Animals

Jo tämän ottelun lähtökohdissa oli vahvaa Russo-henkisyyttä jo ihan sen takia, että selostajatkin hehkuttivat, kuinka ”Powers to ben” (joiksi uusia mysteriisiä buukkajia oli alettu WCW:ssä ruudussa saman tien kutsua) aikana kaikki saattaa muuttua hetkessä. Niin tosiaan oli käynyt, sillä alun perin Halloween Havocissa Filthy Animalsin Rey Mysterio Jr:n ja Konnanin piti puolustaa joukkuevöitään First Familya (Brian Knobbs & Hugh Morrus) vastaan. Rey oli kuitenkin ilmeisesti loukkaantunut, ja niinpä joukkuevyöt vakatoitiin saman tien ja ppv:hen buukattiin Falls Count Anywhere Tag Team Match First Familyn, entisten mestareiden Harlem Heatin ja Filthy Animalsien Konnanin ja Kidmanin välille. Filthy Animals oli uusi ja varsin mielenkiintoinen stable WCW:ssä. Mielenkiintoinen sen takia, että osa porukasta (erityisesti Eddie Guerrero) käyttäytyi täysin heelmäisesti ja osa (erityisesti Rey) käyttäytyi aivan facemaisesti. Kiitos Russo.

Joukkuevyöt oli siis vakatoitu, mutta silti Kidman ja Konnan saapuivat paikalle niiden kanssa. Tietenkin, mitenkäs muutenkaan. Itse ottelu vaikutti alussa yllättävänkin viihdyttävältä, sillä vaikka mukana oli Stevie Rayn ja Brian Knobbsin tapaisia turhakkeita, niin muiden ansiosta ottelu pysyi tosi vauhdikkaana ja aika viihdyttävänä näppäränä perus HC-mättönä. Ei siis mitään ainutlaatuista mutta toimivaa rymistelyä. Sitten kuitenkin kaikki meni puolessa minuutissa perseelleen, kun ensin ottelu hajosi kummasti käsiin ja sitten se päättyikin aivan seinään. Lisäksi vielä jo luulemani lopetuksen jälkeen ottelulle saatiin oikea ja vielä monin kerroin idioottimaisempi lopetus. Ihanaa. Silti itse viiden minuutin mäiskintäosuus oli kivaa katsottavaa. Aivokuollut buukkaaminen taas ei.

* *

Seuraavaksi vuorossa oli illan ensimmäinen pidempään kestänyt promo. Kyllä, niitä tulisi vielä useampia tämän jälkeen. Tässä promossa Diamond Dallas Page ja jälleen WCW-kuvioihin palannut Pagen vaimo Kimberly saapuivat raivoamaan Ric Flairille. Flair, joka oli jotenkin aivan järjettömästi käännetty jälleen faceksi (en ollut ensin uskoa tätä todeksi), oli siis hieman mäiskinyt Kimberlyä pepulle ppv:tä edellisessä Nitrossa, ja nyt DDP oli todella raivoissaan siitä. Niinpä DDP haastoi Ric Flairin tässä ppv:ssä Strap Matchiin. Upeaa.

Singles Match

Perry Saturn vs. Eddie Guerrero

Taaskin face/heel-jakaumaa voi vain arvailla. Eddie Guerrero kuului siis Filthy Animalsiin, joka vielä äsken esiintyi joukkueottelussa täysin facemaisesti. Nyt Guerrero itse käyttäytyi esimerkillisen heelin ottein haastattelupisteessä ja esitteli erityisesti Ric Flairilta varastamaansa kelloa. Siis feudaako face-Flair samaan aikaan DDP:n ja Eddien kanssa? Ok. Perry Saturn puolestaan vaikutti tässä selvästi facelta, mutta myöhemmin show’ssa tämäkin asetelma kääntyisi päälaelleen. Saturn oli jäljelle jääneen Revolutionin toinen osapuoli. Chris Benoit ja Dean Malenko olivat nimittäin eronneet ppv:tä edeltävässä Nitrossa tästä porukasta ja jättivät jäljelle vain Shane Douglasin ja Saturnin. Hienoa WCW, kusitte sitten yhden oikeasti kiinnostavan stablen. Joidenkin mielestä tämä face/heel-jakaumasta nillitys voi tuntua turhalta, kun ”voihan painia buukata niin ettei ole selviä hyviksiä ja pahiksia!” …Ja katsokaa, kuinka hyvin se on TNA:ssakin toiminut. Minusta painiin vain kuuluu selvät face- ja heel-roolit. Se ei tarkoita sitä, että facejen olisi oltava perus maitonaamoja, vaan he voivat olla myös Steve Austineita tai CM Punkeja, mutta jonkinlainen roolitus on oltava. Muuten homma menee naurettavaksi. Tai jos halutaan leikkiä ilman roolitusta, sitten roolituksesta pitäisi luopua kokonaan eikä sillein, että se pyörii silti kaikessa osittain mukana, niin kuin TNA ja WCW tekivät. Tämä tästä. Saturnin ja Guerreron feudista on hankala sanoa mitään, kun kukaan ei siitä vaivautunut kertomaan. Selostajat vain mainitsivat, että Revolutionilla ja Filthy Animalsilla oli ongelmia.

Tämän kaiken valituksen jälkeen on mukavaa todeta, että itse ottelu oli oikein hyvä. Toisaalta sitä sopi odottaakin, kun vastakkain pannaan Guerreron ja Saturnin tapaiset painijat. Ei tämä ihan heidänkään parastaan ollut, mutta olin kuitenkin erityisesti loppua kohti oikeasti tosi innoissani tästä ottelusta, kun molemmat väläyttivät vaikuttavia liikkeitä ja tuntui oikeasti siltä, että ottelussa voi käydä miten vain. Eddiekin näytti taas hyvin high flying -osaamistaa. Sitten minun innostukseltani vietiin kuitenkin pohja, kun ottelu piti päättää täysin idioottimaisella tavalla. No, oli se ottelu itsessään silti hyvä.

* * * 

Lisää ppv-promoja. Buff Bagwell saapuu paikalle ja vetää ensin hurjasti neljättä seinää rikkovan SHOOT~ promon (joita Russo rakastaa) kertomalla, että hänellä on suuria ongelmia kahden Pohjois-Karoliinasta saapuneen kirjoittajan kanssa. Yleisö on hiljaa, sillä se ei tiedä yhtään, mistä Bagwell puhuu. Sitten Bagwell kuitenkin siirtyy storyline-meininkiin dissaamalla Jeff Jarrettia, joka teki WCW-comebackinsa ppv:tä edeltävässä Nitrossa. Bagwell pyytää Jarrettia saapumaan paikalle, että he voivat selvittää välinsä saman tien. Jarrett saapuukin, ja miehet vetävät hurjan brawlin, joka päättyy kun Lex Luger (Luoja ties mistä syystä) saapuu paikalle ja yrittää lyödä Jarrettin mukana tuomalla kitaralla Jarrettia mutta osuukin Bagwelliin. Lisäksi Luger vielä botchaa kitaralyönnin niin, että se ei mene edes rikki. Hieno angle. Vielä kun joku kertoisi, mitä tästä jäi käteen. Luulin tämän anglen kohdalla Jarrettin olevan heel ja Bagwellin ja Lugerin faceja, mutta… No, tästä taas myöhemmin lisää.

Singles Match

Brad Armstrong vs. Berlyn

Amerikkaa vihaava ja pelkkää Saksaa puhuva Berlyn oli ”debytoinut” (oikeastihan Berlyn oli Alex Wright vain uudella gimmickillä) Fall Brawlissa Jim Duggania vastaan. Kiitos Dugganin ottelu oli ollut aikamoisen kökkö, eikä Berlynin ura ollut lähtenyt tuonkaan jälkeen kovin kummoiseen nosteeseen. Nyt hän sai vastaansa yhden WCW:n perinteisimmistä jobbereista Brad Armstrongin, joka oli kesällä vetänyt No Limit Soldiers-aikana lyhyen runin räppäri-gimickillä ja nimellä B.A. Nyt hän oli palannut takaisin Brad Armstrongiksi, joka tässä Berlyniä vastaan esitti tietenkin tavallista amerikkalaista, joka tahtoi kaataa Berlynin maahan.

Oletin, että tämä ottelu olisi voinut olla ihan kiva, koska Alex Wright oli kuitenkin kehässä parhaimmillaan varsin taidokas, eikä Armstrongkaan mikään huono ollut. Alku näyttikin varsin hyvältä, kun miehet liikkuivat kehässä oikein vauhdikkaasti ja vetivät aika cruiserweight-tyylisen ottelun. Sitten homma kuitenkin hajosi aivan liian nopeasti, sillä ensin Berlynin henkivartija alkoi sekaantua otteluun ja sitten koko homma päättyikin jo neljän minuutin jälkeen, vieläpä kaikilta kanteilta katsottuna aivan idioottimaisesti. Kiva alku, mutta lopulta tästä ei paljon mitään jäänyt käteen.

* ½

WCW Television Championship

Chris Benoit (c) vs. Rick Steiner

Chris Benoit oli voittanut Fall Brawlin jälkeen TV-mestaruuden Rick Steinerilta, joka oli pitänyt vyötä alkukeväästä lähtien. Vaikka Benoit ja Malenko olivat eronneet Revolutionista varsin karusti haistattamalla Perry Saturnille, oli hän selvästikin tässä ottelussa silti yhtä lailla face kuin Saturnkin aikaisemmassa ottelussan. Tämä ottelu oli yksinkertaisesti Rick Steinerin revanssiottelu menettämästään mestaruudesta. Simppeliä ja toimivaa, hyvä WCW.

Jos openerin kohdalla olin positiivisesti yllättynyt, niin tässä vasta sitten olinkin. Tiesin kyllä, että Benoit pystyy painimaan kenen tahansa kanssa vähintäänkin kivan ottelun, mutta tämä oli taas hieno osoitus Benoitin taidoista. Rick Steiner ei tosiaan tässä vaiheessa uraansa ollut enää mikään painiparkettien partaveitsi, mutta silti vain Benoit sai hänet näyttämään tässä todella hyvältä. Benoitilta sekä hienoa myymistä että hienoa liikkeiden toteutusta, eikä Steineriakaan tosiaan tarvinnut hävetä tässä. Kokonaisuudessaan oikein mallikas ja jopa jännittävä TV-mestaruuden puolustus. Lukemassani toisessa arvostelussa tämä ottelu haukuttiin aivan lyttyyn, mitä en voi millään ymmärtää. Erityisesti tunnelmaa dissattiin nollatasoiseksi. Ehkä yleisö ei tosiaan ollut mukana. En kiinnittänyt huomiota, kun itse olin niin yllättynyt ottelun tasosta. Ainut huono puoli oli jälleen kerran surkea lopetus. Voi p****le nyt ihan oikeasti WCW. Tämän ottelun lopetuksessa tiivistyy juuri tämän epäselvän face/heel-jakauman ja jatkuvien turnien kammottava heikkous. Minua ei millään asteella kiinnostanut vaan pelkästään ärsytti heel-turn, josta olisin voinut esim. WWF:n puolella olla hyvinkin innoissani.

* * *

Singles Match

The Total Package vs. Bret Hart

Kuten kuvasta hyvin näkyy, The Total Package oli siis Lex Luger, jonka ring name oli vain jostain idioottimaisesta syystä vaihdettu Total Packageksi. Samalla vanha kunnon Lex oli ilmeisesti kääntynyt taas ylimieliseksi ja omaa kehoaan rakastavaksi kusipääksi (vrt. ”Narcissist”-gimmick WWF:ssä ’90-luvun alussa), vaikka vielä aikaisemmin illalla esiintyessään Luger oli vaikuttanut selvästi facelta. No, mitäpä sitä kunnollista jatkuvuutta turhaan toivomaan. Lugerin… anteeksi, Packagen lopullinen heel-turn oli kai tapahtunut, kun hän oli ppv:tä edeltävässä Nitrossa hyökännyt Bret Hartin kesken tämän ja Stingin välisen mestaruusottelun. Bret Hart oli siis vihdoin tehnyt kunnollisen paluunsa painikehiin keväällä tapahtuneen Owenin traagisen poismenon jälkeen, ja ymmärrettävästi nyt facena esiintyvä Hart olikin pompannut vihdoin WCW:ssä Main Event -kuvioihin. Hart oli saanut mestaruusottelunsa, mutta tälle katkera Luger oli pilannut hänen mahdollisuutensa ja tuhonnut vielä Hartin täysin post match -meiningeissä. Ennen ottelua nähdyssä haastattelussa Hart sanoi, ettei ole ollenkaan varma jalkansa kunnossaolosta.

Jos annoin äskeisen ottelun kohdalla tunnustusta Chris Benoitille, on samanlaista tunnustusta annettava myös Bret Hartille (ja joo, meinaan jossain välissä katsoa sen MOTYC-ottelun näiden miesten väliltä kunhan minulla on aikaa). Hart ei tosiaankaan tällä viimeisellä runillaan ollut enää elämänsä kunnossa, mutta silti kehäpsykologiset taidot häneltä eivät olleet kadonneet mihinkään. Niinpä Hart teki kaikkensa, että saisi aikaan edes siedettävän ottelun täyden paskasäkin (joka myös tunnetaan Lex Lug… The Total Packagena) kanssa. Helppoa se ei ollut, koska Luger tuntui tekevän kaikkensa paskoakseen ottelun kantavan tarinan päälle, mutta aika hyvin Hart työssään silti onnistui. Ei tätä voi edes ok:ksi otteluksi sanoa, mutta oli tämä silti katsottavaa menoa, kiitos Hartin työskentelyn. Ottelun lopetushan oli (mitenpä muutenkaan) aivan täyttä paskaa, kun ottaa huomioon a) sen, että Luger ei pohjustanut kyseistä lopetusta ottelun aikana mitenkään ja b) sen, minkälainen historia Hartilla on ennestään tämänlaisten lopetusten kanssa.

* ½ 

Jotta homma jatkuisi sopivan sekavana, saatiin nähdä seuraava kayfabea rikkova SHOOT~ -promo. WWF:n parhaan naispainijan ja Women’s-divisioonan ylivoimaisen ykkösnimen paikkansa bikinibeibin rooliin vaihtanut Madusa saapui nimittäin ensin bikineissä promoamaan kehäalueelle jotain WCW:n uutta hajuvettä, kunnes yhtäkkiä hän huusi koko homman olevan täyttä hevonpaskaa ja kaatoi vielä hajuvedet Bobby Heenanin päälle. Aikamoista. Suorastaan hurjaa.

WCW World Heavyweight Championship

Sting (c) vs. Hulk Hogan

Sitten taas yksi WCW:n vanhan buukkaustiimin ja Russon yhteistyön todellinen näytetyö. Voi luoja. Fall Brawlissahan siis Hulkamania-gimmickiinsä palannut ja face-turnin tehnyt Hulk Hogan puolusti mestaruuttaan Stingiä vastaan rehdissä face vs. face -ottelussa, jonka teemana oli se, voiko Sting sittenkään luottaa Hoganiin. Huikean shokeeraavasti ottelun lopussa Sting sitten kääntyikin heeliksi huijaamalla Hogania ja lyömällä tätä pesäpallomailalla selkään. Tällä kusetuksella Sting voitti mestaruuden itselleen. Näin tämän vuoden ’97 feudin asetelmat oli käännetty kätevästi päälaelleen. Seuraavat viikot sitten nähtiinkin sitä, kun koko yleisön suosiossa oleva Hogan lupasi kostaa Stingille Halloween Havocissa ennennäkemättömän rajusti. Lisäksi nähtiin useita tiiviitä yhteenottoja. Tiivistettynä siis tästä kulahtaneesta feudista yritettiin saada vielä jotain uutta irti varsin heikolla lopputuloksella. Yhtä kaikki, nyt heel-Stingin oli aika yrittää päihittää face-Hogan huikeassa kamppailussa.

…Paitsi että eipä sittenkään. Kuten kuvasta näkyy, Hogan ei suinkaan saapunut paikalle perinteisessä Hulkamania-asusteessa vaan farkuissa ja tummassa liivissä. Muutenkin Hogan saapui paikalle vasta, kun hänen sisääntulomusiikkinsa laitettiin soimaan toisen kerran. Lopulta Hogan siis oli kuitenkin kehässä ja… Sitten ottelu oli ohi. En oikeastaan voi kirjoittaa enempää spoilaamatta ottelun lopputulosta, mutta olihan tämä taas aivan uskomattoman järkyttävää v***u mitä paskaa. Kiitos vain Russo taas loistavasta buukkausideasta. Voi luoja. Tätäkö sinä todella luulet yleisön haluavan nähdä ppv:ssä? Ei mikään ihme, että yleisö aloitti saman tien järkyttävän buuauksen ja ”Bullshit”-chantin niin, että tuotantotiimin oli iskettävä samantien seuraavan ottelun hypevideo pyörimään.

DUD

WCW United States Heavyweight Championship

Sid Vicious (c) vs. Goldberg

Jo ppv:n alun hypevideossa tämä US-mestaruusottelu oli paljon päämestaruusottelua suuremmassa roolissa, joten ei mikään ihme, että tämä nähtiin päämestaruusottelua myöhemmin. Oletin tosin tämän olevan illan Main Event, mutta eihän tässä niin tosiaan käynytkään jostain kumman syystä. Sid Vicious oli tehnyt WCW-comebackinsa kesäkuun lopussa, ja siitä lähtien hän oli jättänyt pelkkää tuhoa jälkeensä WCW:n pukuhuoneissa. Samalla tämä ”Millenium Man” lupasi rikkoa Goldbergin tekemän voittoputkiennätyksen, ja tällä hetkellä hän oli hyvää vauhtia tavoitettaan kohti. Vicious ei ollut hävinnyt yhtään ottelua paluunsa jälkeen. Fall Brawlissa hän voitti US-mestaruuden, minkä jälkeen Goldberg nousi vihdoin haastajaansa vastaan. FB:n jälkeen nähtiin monia karuja yhteenottoja miesten välillä, kunnes Sid sai tehtyä sopimuksen siitä, ettei Goldberg saisi koskea häneen ennen HH:ta. Goldberg ei sopimuksesta välittänyt vaan hyökkäsi silti Sidin kimppuun Nitrossa. Niinpä tätä ottelua ei olisi tarvinnut enää käydä, mutta kostonhaluinen Sid ei lähtenyt peruuttelemaan. Aikaisemmin illalla backstagella Goldberg oli hyökännyt Sidin kimppuun ja saanut aukaistua Viciousin otsan, jota piti tuon jälkeen paikata.

Kun WCW World Heavyweight -mestaruusottelu oli täysi vitsi ja kamala floppi, niin tämän kai olisi kuulunut olla se oikeasti merkittävä ME-ottelu. Harmi vain, että Sidin ja Goldbergin tuskin kukaan odotti pystyvän keskenään johonkin mestarimaiseen otteluun. Toisaalta eihän yksikään WCW:n päämestaruusottelu tänä vuonna ollut ollutkaan sellainen: paras oli saanut arvosanakseen kaksi tähteä. Ihan kahteen tähteen ei nähden kahden rymistely yltänyt, mutta oli tämä silti parempi kuin olisi voinut luulla. Ottelussa oli jopa oikeasti ihan selvä tarina, joka oli loppua kohti oikeasti aika näyttävä. Sinänsä se oli enemmänkin yhden erikoiselementin kuin kummankaan painijan ansiota. Osittain ottelun lopetus oli aika laimea mutta toisaalta tarinan kannalta hyvin buukattu ja toimiva. Nyt vain olisi tuon äskeisen farssin jälkeen kaivattu jotain kunnon näyttävää lopetusta.

* ½ 

Edeltävä otteluhan ei tosiaan ollut Main Event, koska vielä oli luvassa kovasti lupailtu Strap Match DDP:n ja Flairin välillä. Ja senkö pitäisi kaiken Goldberg/Sid-hehkutuksen jälkeen olla Main Event? Miksi ihmeessä? No, ei tuolle Flair/DDP:llekään lopulta ME:n statusta sitten annettu, koska ennen seuraavaa ottelua erittäin facemaisesti käyttäytynyt Sting tuli ilmoittamaan, ettei tullut Las Vegasiin pitämään välipäivää vaan ottelemaan. Niinpä hän esitti avoimen haasteen kenelle tahansa, joka haluaisi kohdata hänet illan viimeisessä ottelussa. Ja loistava ME-kuvioiden hatusta buukkaaminen sen kuin jatkuu.

Strap Match

Diamond Dallas Page vs. Ric Flair

Tämän ottelun tarina tuli jo pitkälti käytyä läpi. Ric Flair oli siis taas tehnyt paluunsa WCW:hen yhdessä poikansa Davidin kanssa, ja jotenkin kummassa tämä täysi kusipääkaksikko käännettiin taas faceksi. Seuraavaksi Flair aloitti ilmeisesti feudit sekä Eddie Guerreron että Diamond Dallas Pagen kanssa. DDP:n kanssa feudin päätaustatarina oli se, että Flair oli läiminyt Pagen vaimoa Kimberlyä pepulle yhtä monta kertaa, kuin mitä Flairilla oli maailmanmestaruuksia. Arvatenkaan DDP ei tästä tykännyt.

Tämä ottelu oli WCW:n ME-otteluiden standardilla jo varmaan hyvä, kun tälle voi antaa enemmän kokonaisia tähtiä kuin yhden. Eipä silti tästäkään mitään klassikkoa syntynyt, sillä vaikka ottelu olikin osittain ok:ta semi-HC-mättöä ihan kivalla tarinankerronnalla ja Flairin elehdinnällä, niin monin paikoin vääntö ajautui aika tylsäksi menoksi. Lisäksi ottelun lopetus oli taas uskomattoman typerä, mutta se johtui ilmeisesti DDP:n, Flairin ja tuomarin yhteisbotchista. Hienoa työtä äijät. Ottelun jälkeen nähtiin taas mahtavaa traagista pieksentää, joka päättyi siihen, että Filthy Animals kaappasi vammautuneen Ric Flairin ambulanssiinsa ja ajoi sitten paikalta pois. Loistavaa buukkausta.

* * 

WCW World Heavyweight Championship

Sting (c) vs. Goldberg

Tässä oli illan suuri Main Event. Kieltämättä suurelta tämä ottelu kuulostaakin, mutta en taaskaan voi millään ymmärtää, miten kenestäkään WCW:ssä saattoi olla hyvä idea pistää näiden kahden iso ME-ottelu pystyyn ilman minkäänlaista taustarinaa. Sting vain jätti avoimen haasteen, johon Goldberg vastasi, ja meillä oli ME pystyssä. Ei. Vielä surkuhupaisamman tästä kuviosta teki se, että ensin selostajat hehkuttivat tätä päämestaruusotteluna, kunnes he yhtäkkiä alkoivat selittää, että ottelu ei olekaan päämestaruudestaan vaan pelkkä Non Title Match. Tämä pilasi ottelun fiiliksen ennestään, kunnes lopussa paljastuikin, että ottelu käytiin sittenkin päämestaruudesta. Aluksi tällä epävirallisella ottelulla ei ollut edes tuomaria, kunnes edellisen ottelun tuomari Charles Robinson (joka oli muuten piesty rajusti post matchissa, minkä takia selostajat olivat juuri viisi sekunttia ennen Robinsonin saapumista sanoneet, että tämä ei ainakaan tuomaroisi ottelua) ryntäsi paikalle tuli perseen alla.

Jos tämän kokoluokan buukkaaminen täysin ilman pohjustusta ppv:n ME:ksi ei ole jo muuten tarpeeksi typerä veto, päätti Russo & company ylittää vielä itsensä antamalla ottelulle aikaa huimat kolme minuuttia. Tämäkin kolmeminuuttinen alkoi onnettomalla botchilla ja jatkui typerällä nosellauksella vain päättyäkseen aika laimeasti ja (tietenkin) aivan ennenaikaisesti. Onneksi välissä nähtiin pari näyttävää Stinger Splashia. Niistä puolikas. Sapiskaa sen sijaan kaikesta muusta. Erityisesti siitä, kuinka typerältä ja arvottomaltakin WCW onnistui saamaan päämestaruusvyönsä näyttämään yhden tapahtuman, tai oikeastaan yhden tunnin, aikana. Eikä tämä päättyisi vielä tähän.

½

---

Tätä se Vince Russon ja Ed Ferraran täysi päätäntävastuu tulisi sitten ilmeisesti olemaan. Jos tämä oli tosiaan vasta alkua, en ole enää ollenkaan varma, haluanko nähdä jatkoa ollenkaan. Tosin olenhan minä jo pidemmän aikaa tiennyt, että vuosi 2000 olisi WCW:n kamalin, mutta en vain ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista, kun vuosi ’99:kin on ollut niin onnetonta matskua. Tämä ppv ei nimittäin ollut edes vuoden huonoimpia mielestäni. Ei, tässä nähtiin kuitenkin kaksi varsin pätevää alakortin ottelua ja muutenkin ihan lupaava ensimmäinen tunti (vaikka toki siihenkin pari typerää buukkausta jo mahtui). Alakortti oli tässä tapahtumassa vielä kohtuullisesti hanskassa, mutta kun alettiin siirtyä Total Package vs. Bret Hartin kohdalla ME-kuvioiden puolella, homma hajosi täydellisesti. Tosin sielläkin oli pari ihan ok-suoritusta, kuten Bret Hartin uskomaton työ Lugeria vastaan ja DDP:n sekä Flairin ok ottelu. Huomaatteko? Minä puolustelen jo tässä Surkeaa ppv:tä siitä, että se ei ollut ihan surkein mahdollinen. Mitä se oikein kertoo WCW:stä? No, ennen tätä ppv:tä Russo ja Ferrara olivat ehtineet tosiaan olla WCW:n leivissä vasta pari viikkoa. Seuraavaksi koittaa Mayhem, joka on ollut jo täysin heidän vastuillaan.

Wikipedia: WCW Halloween Havoc 1999

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.11.2011