Arvio: WCW Halloween Havoc 2000

Päivämäärä: 29.10.2000

Sijainti: Paradise, Nevada (MGM Grand Garden Arena)

Yleisömäärä: 7 582

Halloween Havoc oli WCW:n perinteikkäimpiä ppv:eitä, sillä ensimmäinen HH oli järjestetty jo vuonna 1989. Nyt kuitenkin olisi aika saattaa myös Halloween Havocin kiertokulku päätökseensä, sillä tämän ppv:n jälkeen olisi aikaa enää 5 kuukautta WCW:n kuolemaan. Sitä ei WCW toki tässä vaiheessa itse vielä tiennyt tai ainakaan halunnut tietää. Firma pyristeli epätoivoisesti, vaikka tilanne näytti viikko toisensa jälkeen pahemmalta. WCW oli muun muassa potkinut painijoita pihalle (lähes kaikki meksikolaispainijat, yhä kuvioissa pyörinyt Bret Hart ja monet muut) ja lopettanut kaikessa hiljaisuudessa Saturday Night -ohjelmansa, joka oli ehtinyt pyöriä 27 vuotta ja oli wrestling-historian vanhimpia tv-show’ita. Selostajina tässä tapahtumassa Tony Schiavone, Mark Madden ja Stevie Ray! Kyllä vain, Booker T:n veli Stevie Ray siirtyi viimeisten WCW-kuukausien aikana selostuspöydän taakse color commentatoriksi samaan hommaan, johon hänen veljensäkin asettuisi reilu 10 vuotta tästä eteenpäin. Ray olikin tyyliltään hyvin Booker T:mäinen kommentaattori, mutta ikävä kyllä Schiavone ja Madden olivat 10 kertaa kamalampia kuin King ja Cole.

WCW Tag Team Championship

Natural Born Thrillers(c) vs. Boogie Knights vs. Filthy Animals

Show alkoi siis tällä joukkuemestaruusdivisioonan ottelulla. Natural Born Thrillersin Sean O’Haire ja Mark Jindrak olivat voittaneet joukkuemestaruudet jo jokunen aika sitten. Heidän kaksi päähaastajaansa olivat ex-mestarijoukkue Filthy Animals ja uudestaan hynttyyt yhteen lyöneet Disco Inferno ja Alex Wright. Wright ja Infernohan painivat yhdessä jo joskus vuonna ’98 (tuolloin nimellä Dancing Fools). Sen jälkeen Wright katosi WCW:stä, kunnes teki comebackin Berlyn-gimmickillä, joka kuitenkin floppasi täysin. Nyt hän palasi kaljuna versiona vanhasta Alex Wrightista, ja hänen joukkueensa Infernon kanssa sai nimeksi jostain syystä Boogie Knights. Filthy Animalsin kokoonpano oli muuttunut sen verran, että Kidman oli tehnyt paluunsa tuohon ryhmittymään paikkaamaan lähinnä Juventud Guerreraa, joka oli potkittu firmasta pihalle sen jälkeen, kun hän sekoili Australian-kiertueen aikana kamapäissään. Tuolla samalla kiertueella Boogie Knightsit voittivat jo joukkuemestaruudet itselleen, mutta WCW:n uusi (taas) comissioner Mike Sanders käänsi ottelun ratkaisun. Nyt O’Hairen ja Jindrakin mestaruuspuolustus olisi tuplasti vaikeampaa, kun he joutuisivat ottelemaan molempia joukkueita vastaan.

Täytyy sanoa, että tämä oli eniten minua koko vuoden aikana viihdyttänyt WCW-ottelu. Joku tässä vain toimi todella hyvin ja toi mieleen ihan vuoden 1999 loistavat joukkuemestaruusottelut. Ehkä se olikin juuri Mysterion ja Kidmanin hienosti yhteen pelannut joukkue, joka osoitti taas mahtavuutensa tässä ottelussa. Tai ehkä vaikutusta oli silläkin, että oli kiva nähdä tällainen kolmen joukkueen ottelu, jossa jokaisesta joukkueesta yksi jäsen oli koko ajan kehässä. Lisäksi on taas kehuttava sitä, kuinka Sean O’Haire ja jopa Mark Jindrak vakuuttivat selvästi enemmän kuin monet muut WCW-tulokkaat… Eivätkä ne Inferno ja Wrightkaan tässä huonoja olleet. Kunnon 10-minuuttinen total non stop action -pläjäys, jota katsoessa oli todella helppo viihtyä. Hieno avaus show’lle.

* * * ½

WCW Hardcore Championship
Hardcore Match

Reno (c) vs. Sgt. A-Wall

Natural Born Thrillersin porukka oli valloittanut varsin tehokkaasti WCW:n eri mestaruusdivisioonat sen jälkeen, kun porukan johtajasta Mike Sandersista oli tullut WCW:n comissioner. Tämänkin ottelun taustalla oli kuvio, jossa NBT:n jäsenen ja varsin mitäänsanomattoman painijan Renon olisi jo kuulunut hävitä HC-mestaruutensa Misfits In Actionin Sgt. A-Wallille, kun A-Wall selätti hänet mestaruusottelussa pistettyään Renon pöydästä läpi Chokeslamilla. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Mike Sanders käänsi ottelun ratkaisun, sillä Hardcore Matchissa oli Sandersin mukaan kiellettyä pistää vastustaja pöydästä läpi. Tätä ottelua varten WCW:n board of directors oli nyt julistanut, että HC-ottelussa ei painijoita diskata mistään syystä ja että HC-mestaruusotteluissa luovuttaisiin siitä idioottimaisesta säännöstä, jossa ottelun piti alkaa backstagella ja päättyä kehään.

Tämä oli varmaan illan mukavimpia yllätyksiä. En etukäteen odottanut yhtään mitään A-Wallilta, jonka muistan parhaiten yhdentekevistä squasheista, ja Renolta, jonka muistan parhaiten miehen ihmeellisestä hiustyylistä. Ajattelin etukäteen tämän olevan mahdollisimman turhaa ja tylsää ”hardcorea”, mutta tästä paljastuikin ihan kiva tv-ottelutasoinen ja vieläpä yllättävän pitkä HC-mäiskintä. Ei tässä tosiaankaan pyörää keksitty uudelleen tai tehty muutenkaan mitään, jota ei olisi nähty jo WWF:n vuoden 1999 alkuvuoden Al Snow vs. HC Holly -otteluissa, mutta ei tässä mitään suurta vikaakaan ollut. Ihan jees.

* *

Tag Team Match

The Perfect Event vs. Misfits In Action

Tämä ottelu syntyi impromptuna äskeisen jälkimeiningeistä, kun ensin Perfect Eventin Shawn Stasiak ja Chuck Palumbo saapuivat auttamaan Natural Born Thrillers -kamuaan Renoa Sgt. A-Wallin pieksemisessä, mutta homma muuttui hieman hankalammaksi, kun A-Wallin kaverit Misfits In Actionista saapuivat puolestaan jeesaamaan häntä. Ei siis mitään sen kummempaa taustatarinaa. Kunhan nyt vain Corporal Cajun ja Lt. Loco eivät tykänneet NBT:stä pätkän vertaa. Niin ja lisäksi Palumbolla ja Stasiakilla oli ollut pidemmän aikaan keskinäistä kähinää, jota jatkettiin tässä ottelussa.

Tämäkin oli yllättävän kiva ottelu. Ehkä olen jollain tavalla kummallinen, mutta mielestäni Lash LeRoux (Cajun) on esittänyt moneen kertaan yllättävänkin kivoja otteita. Chavo Guerrero (Lt. Loco) oli nyt totuttuun tapaan oikein hyvä, ja Chuck Palumbokin esitti kivoja otteita. Niinpä heikommaksi lenkiksi jäi Shawn Stasiak, joka yritti parhaansa mukaan pysyä näiden muiden tahdissa. Mielestäni tämä oli jopa keskivertoista tv-ottelua kivempi, sillä tässä oli päällisin puolin kaikki kunnossa ja homma oli viihdyttävää alakortin meininkiä. Tällaista kaikella tavalla toimivaa peruspainia WCW:n pitäisi osata bookata paljon enemmän kaiken maailman paskastipulaatio-otteluiden sijaan.

* * ½

Mixed Tag Team Match

The Franchise & Torrie Wilson vs. Konnan & Tygress

The Franchise ja Torrie Wilson olivat siirtyneet Kidmanin kanssa feudattuaan ottelemaan Kidmanin uusia (tai oikeastaan uusvanhoja… tai mitä lie, jotain sellaista) kavereita vastaan. Nyt siis ylimieliset Franchise ja Torrie yrittivät tehdä lopun Filthy Animalsin Konnanin ja Tygressin otteista WCW:ssä. Aluksi näytti jo, että tästä ottelusta ei tule mitään, sillä NBT:n tyypit, joiden kanssa Franchise teki tiivistä yhteistyötä, olivat piesseet Konnanin openerin jälkeen niin pahasti, että hän ei näyttänyt olevan painikunnossa ollenkaan.

Niinpä tämä ottelu alkoikin Franchise & Torrie Wilson vs. Tygress -otteluna, mutta pian ottelun jälkeen kaikkien iloksi Konnan saapui paikalle. Samalla Konnan osoitti, kuinka hän hallitsee no-sellaamisen kenties paremmin kuin Hogan, Goldberg, Jim Duggan ja Ultimate Warrior yhteensä: ensin Konnanin selkä on niin paskana, ettei hän ole päästä edes kehään ottelemaan ja seuraavassa hetkessä hän juoksee ympäri kehää ja paiskoo high risk -liikkeitä. Hieno homma Konnan. Toisaalta onneksi Konnan rupesi liikkumaan kunnolla, sillä juuri tuon liikkumisen ansiosta tästä tuli ihan siedettävä ottelu. Osansa siedettävyyteen oli taas kerran myös Franchisen hienolla roolinsa hoitamisella ja… Torrie Wilsonin kuumuudella. Harmi vain, että Franchisesta ei ole enää tosiaan painimaan hyviä otteluita, vaan hän joutuu tyytymään heel-roolin mallikkaaseen vetämiseen tämmöisissä kehnoissa ja kaikin puolin turhissa ppv-otteluissa.

* ½

DNA Match

Buff Bagwell vs. David Flair

Haha, tämä kuvio oli sitten juuri sitä uskomatonta alakortin paskastipulaatio- ja paskastorylinemeininkiä. Kuten jo Fall Brawlin arvostelussa kerroin, David Flair oli kokenut hermoromahduksen, kun hänen kihlattunsa Miss Hancock jätti Davidin alttarille ja ilmoitti, että hänen odottamansa lapsi ei olekaan Davidin. Kun Flair toipui tästä kaikesta järkytyksestä, alkoi hän tietenkin hautoa kostoa sekä entisille tyttöystävälleen että erityisesti sille miehelle, joka oli laittanut Hancockin paksuksi. Flair ei kuitenkaan tiennyt, kuka tuo katala ketku olisi, joten hän syytti isyydestä vähän kaikkia. Lopulta Flair oli varma, että Hancockin lapsen isä olisi komea naistennaurattaja Buff Bagwell. Niinpä moninaisten hyökkäysten jälkeen tähän ppv:hen bookattiin DNA Match, joka oli säännöiltään ihan normaali First Blood Match. Nimi ottelulle tuli siitä, että Flairilla oli mukanaan koeputkilot ja laboratoriomiehet sitä varten, että Bagwellille voitaisiin tehdä isyystesti heti, kun Flair on saanut vuodatettua tältä verta.

Oikeasti, WCW. Oikeasti. Mitä jumalatonta paskaa tämä nyt taas oli? Tavallaan minun käy jopa sääliksi David Flairia, jolle tämä vuosi 2000 tuntui ihan oikeasti olevan se vuosi, jolloin hän yritti parhaansa. Eihän se mitenkään kauhean paljon ollut, sillä Flairille ei ollut ikinä siunattu murto-osaakaan isänsä painitaidoista, mutta hän silti yritti kaikkensa, ja se myös näkyi hänen otteissaan. Ongelma vain oli se, että tällaisissa otteluissa tarvittaisiin Ric Flairin tasoinen painija yrittämään, että saataisiin aikaan edes ihan kiva ottelu. Tämän ottelun paras puoli se, että tämä oli aika tiivis, joten tämä ei jäänyt junnaamaan liikaa paikalleen, vaan lopputuloksena oli vain puhtaasti heikko ottelu. Ei täyttä paskaa, kiitos Flairin yrityksen, mutta en minä voi väittää, että tämä ei olisi ollut huono ottelu. Ottelun jälkikuvioissa nähtiin vanhan kunnon Total Packagen miljoonas turn, ja ketään ei kiinnostanut. Minulla ei ainakaan ollut mitään hajua, oliko Luger face vai heel ennen tätä tai oliko hän koko rosterissa edes enää.

Kickboxing Match

Mike Sanders vs. The Cat

Lisää mahtavia otteluita. Vuorossa oli entisen comissionerin The Catin ja uuden comissionerin Mike Sandersin ottelu. Sanders oli siis syrjäyttänyt Catin tuosta johtotehtävästä, ja nyt Cat tietenkin janosi kostoa. Sanders oli jostain kumman syystä antanut Catille luvan päättää ottelumuoto tässä kamppailussa, jonka voittajasta tulisi kiistaton comissioner WCW:lle. Cat valitsi ottelumuodoksi oman bravuurinsa Kickboxing Matchin. Comissionerin roolin lisäksi Mike Sanders oli myös WCW:n Cruiserweight-mestari, mutta tuo mestaruus ei tässä ottelussa ollut sentään pelissä.

Olen jo tuhanteen kertaan todennut, että nämä käsikirjoitetut Boxing Matchit ovat showpainissa ihan täyttä paskaa ja että minulla ei riitä ymmärrystä sille, että WCW:n on tungettava tällaista kuraa ppv:hen. Tämä oli vielä poikkeuksellisen typerästi bookattu, kun mukana oli ”potkunyrkkeilyä”, eli kaiken maailman kärrynpyöriä. Asiaa ei myöskään parantanut Sandersin roolin idioottimaisuus (hän ei edes päässyt ylös kaikista count outeista, mutta ottelu jatkui silti) ja aivan käsittämättömän p**ka lopetus. Oikeastaan toinen arvostelija tiivistikin ajatukseni tästä ottelusta täydellisesti: ”Booked by a total fucking moron and executed by idiots.”

DUD

WCW World Heavyweight Title Shot

Mike Awesome vs. Vampiro

Kuten kuvasta näkyy, Mike Awesomin ”That 70’s Guy” -gimmick oli mennyt vain entistä pahemmaksi. En voi millään edelleenkään ymmärtää sitä, että WCW:llä oli käsissään ensiluokkaisen mahtava ja isokokoinen bad ass -brawler, ja he tekevät hänestä täyden pellen. Ei näin, WCW. No, joka tapauksessa Awesome oli ilmeisesti jossain hamassa menneisyydessä voittanut Vampiron ottelussa, jossa oli ollut panoksena ykköshaastajuus päämestaruuteen. Tuo ottelu oli päättynyt, kun Awesome oli pistänyt Vampiron pöydästä läpi, ja Vampiro oli tuon bumpin seurauksena ollut poissa usean viikon ajan. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt paluunsa juuri ennen ppv:tä, ja Vampiro halusi uusintaottelun Awesomea vastaan. Vielä juuri ennen ottelua Vampiro sanoi, että hän haluaa Awesomen pistävän ykköshaastajuutensa ottelun panokseksi, ja kiltti Awesome suostui tuohon.

Kai se on vähitellen pakko myöntää, että ei Vampirosta ollut WCW:ssä ottelemaan hyvää ottelua edes aseella uhaten. En silti vain voi olla markkaamatta tuota gimmickiä ja hahmoa, vaikka kehäotteet aika karmivia olivatkin. Ei tämä mikään nappisuoritus toisaalta ollut Awesomeltakaan. Paikoitellen meno oli oikein mukavaa midcard-mäiskintää, mutta paikoitellen botchit ja muut typeryydet pilasivat tunnelmasta todella paljon. Omalla tavallaan hauska hetki ottelussa oli, kun Awesome ja Vampiro ottelivat yleisön seassa, ja ilmeisesti ihan oikea katsoja hyökkäsi yhtäkkiä Awesomen kimppuun, mutta Awesome ravisteli tämän selästään hetkessä. Heikko ottelu, mutta Awesomen yrittämisen ansiosta oli tämä ihan siedettävä. Ei näitä ppv:ssä silti pitäisi nähdä. Toisaalta ennemmin tämä kuin kaksi edellistä.

* ½

WCW Canadian Heavyweight Championship
2 on 1 Handicap Match

Team Canada vs. General Rection

Hahaha. Tämä kuvio se vasta älytön olikin. Tai siis, tämä Lance Stormin koko Kanada-kuvio hänen WCW-debyytistään lähtien oli ollut parasta, mitä WCW:n midcard pystyi tarjoamaan, kunnes Fall Brawlin Canadian (ex US) Heavyweight -mestaruusottelussa nähtiin aivan mahtava päätös. Misfits In Actionin johtaja ja USA:n edustaja General Rection oli voittaa mestaruuden Lance Stormilta, kun Rectionin ystävä Jim Duggan kääntyi tätä vastaan ja liittyi Stormin Team Canadaan! Kyllä, luitte oikein! Jim v***n Duggan, jonka koko hahmo ja koko perkeleen ura perustui täysin siihen USA-propagandaan, kääntyi maataan vastaan ja alkoi edustaa Kanadaa. Miksi? Koska Vince Russon mielestä se oli yllättävää. Harmi vain, että siinä ei myöskään ollut mitään järkeä. No, nyt Rectionilla oli vihdoin ja viimein mahdollisuus kostaa sekä Stormille että Dugganille ja tuoda sekä US-mestaruus että MIA:n entinen manageri Major Gunns kotiin.

Fall Brawlin ottelu Rectionin ja Stormin välillä oli ok, ja mietin silloin, että heillä voisi olla puhtaasti buukatussa ottelussa mahdollisuuksia vielä paljon enempäänkin. Harmi vain, että tämä oli niin kaukana puhtaasta ottelusta kuin mahdollista ja että tässä ottelussa pyöri mukana paskasäkki, joka tunnettiin myös nimellä Jim Duggan. Painikehä ei todellakaan ollut Dugganin paikka enää 2000-luvulla, mutta siellä hän taas kerran pyöri. En oikeastaan tiedä, oliko painikehä ikinä Dugganin paikka. No, Storm pelasti tässä sen, mikä oli pelastettavissa Dugganin paskuuden, turhien sekaantumisen ja muun onnettoman buukkauksen jälkeen. Harmillisesti se ei ollut kovinkaan paljon.

Singles Match

Jeff Jarrett vs. Sting

Jeff Jarrettin ja Stingin feud oli alkanut jo Fall Brawlista, jossa Jarrett ensin hyökkäsi Stingin kimppuun ja myöhemmin illalla Sting aiheutti Jarrettille tappion ottelussaan Mike Awesomea vastaan. Näin oli siis soitettu ensisoinnut tälle feudille, josta tultaisiin näkemään tuhansia yhteenottoja seuraavien vuosien aikana. Minua ei Jarrettin ja Stingin feud ole kiinnostanut koskaan. Ei edes tässä vaiheessa, jossa Jarrett oli varmaan lähes tulkoon parhaimmillaan. Pääjuoni feudissa oli tietenkin se, että Jarrett tahtoi nousta takaisin WCW:n huipulle kukistamalla koko firman suurimman legendan. Tähän päämääräänsä hän yritti päästä pelaamalla mind gameseja Stingin kanssa: Jarrett väitti, että Stingillä ei ollut enää ollenkaan sydäntä tätä lajia kohtaan. Jarrett vahvisti väitteitään esittämällä Stingiä tämän vanhoissa surfer-aikaisissa attireissa. Sting koitti olla välittämättä tästä kaikesta, ja hän pyrki osoittamaan omistautumisensa pieksemällä Jarrettin kehässä.

Tämä ottelu olisi voinut olla ihan kiva yläkortin ottelu hyvällä tunnelatauksella, mutta homma pilattiin aivan täysin sillä, että ottelun aikana nähtiin yhteensä viisi eri feikki-Stingiä sekaantumassa otteluun. Sting keskittyikin ottelun aikana tappelemaan enemmän näiden feikki-Stingien kuin Jarrettin kanssa. Lisäksi ottelu oli buukattu muutenkin aivan typerästi, sillä Jarrett saatiin näyttämään todella heikolta, kun kaikista feikki-Stingeistä huolimatta Sting oli koko ajan niskan päällä tässä ottelussa. Tavallaan feikki-Stingit olivat kyllä (tahattomasti) huvittavia, ja heistä on sinänsä annettava puolikas, mutta vastavuoraisesti Sting-sekaantumiset pilasivat tältä ottelulta mahdollisuuden kunnolliseen otteluun. Muuten tässä ei ollutkaan paljon mitään. Sting-hyökkäysten välissä Jarrett tuntui kyllä kovasti yrittää rakentaa tästä jotain järkevää ottelua, mutta aika vähäiseksi se yritys jäi. Jo kuudes alle kahden tähden ottelu putkeen. Ei hyvää päivää.

WCW World Heavyweight Championship

Booker T (c) vs. Scott Steiner

Uskokaa tai älkää, mutta tämäkään ei ollut vielä illan Main Event. Illan 10. ottelu, ja tämän jälkeen olisi luvassa vielä yksi. Tämän olisi kyllä kayfabessa pitänyt alun perin olla illan viimeinen ottelu, mutta kohta selviävien syiden takia kaksi viimeistä ottelua vaihtoivat paikkaa. Tässä ottelussa oli siis panoksena WCW:n arvokkain vyö, jonka ympärillä oli käynyt taas järjetön myllerrys sitten Fall Brawlin. Koko kauheuden kohokohta nähtiin 25.9.2000, kun Bookerin kanssa ikuisuusfeudia ylläpitänyt Vince Russo otteli Bookeria vastaan Steel Cage Matchissa WCW World Heavyweight -mestaruudesta ja – kyllä vain – voitti tuon mestaruuden Bookerilta! Vince Russo oli siis virallisesti WCW:n päämestari. Harmi vain, että hän ei koskaan päässyt puolustamaan vyötään ppv:hen, sillä hän kärsi samassa ottelussa oikean aivotärähdyksen, ja hän joutui saman tien luopumaan vyöstään, jonka Booker T pian voitti takaisin itselleen ottelussa Jeff Jarrettia vastaan. Nyt Booker joutui puolustamaan mestaruuttaan Scott Steineria vastaan. Steiner oli jo kuukausien ajan kylvänyt loputonta tuhoa WCW:ssä, mutta jostain syystä hänelle ei ollut ennen tätä ottelua myönnetty mahdollisuutta päämestaruuden voittamiseen. Nyt hän sai vihdoin sen, mutta toinen kysymys on se, osaisiko hän käyttää sen hyödykseen.

Täytyy heti alkuun todeta, että tämä oli painillisesti kirkkaasti parasta antia illan kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen. Booker T ja Scott Steiner olivat omalla tavallaan (Jarrettin kanssa) WCW:n ”tulevaisuuden” suurimpia nimiä, ja kaikki kolme olivat vieläpä WCW-keskiarvoa parempia kehässä. Booker T ehdottomasti paras, mutta Steiner ja Jarrettkin tarpeen tullen ihan kivoja. Niinpä en ollut suuresti yllättynyt, kun nämä kaksi pistivät pystyyn ihan mukavan ja tunnelatautuneen brawlin höystettynä Bookerin parilla näyttävällä loikalla. Kokonaisuutena otteluna näyttikin olevan jo sellaistan ihan hyvä -tasoa, joka oli yllättävän hyvin WCW:n päämestaruusottelulta, mutta sitten taas aivan idioottimainen buukkaus, typerät ref bumpit ja todella sekava sekä onneton lopetus ottelulle pilasivat parhaan fiiliksen. Oli tämä ok ottelu, mutta parempaankin olisi kunnollisella buukkauksella ollut mahdollisuus.

* *

2 on 1 Handicap Match

KroniK vs. Goldberg

Kyllä, tämä oli ihan oikeasti illan viimeinen ottelu. Tämän taustatarinahan lähtee liikkeelle siitä, että Fall Brawlin jälkeen käynnistettiin storyline, jossa Goldberg lähti tavoittelemaan uudestaan 176 voitetun ottelun putkeaan. Comissioner Mike Sanders oli julistanut, että Goldberg potkittaisiin pois WCW:stä, jos hän häviäisi yhtään ottelua ennen kuin 176 voitettua ottelua olisi täynnä. Ennen tätä ottelua Goldbergillä oli takana 14 voitettua ottelua, mutta luvassa olisi hänen pahin haasteensa tähän mennessä. Vastaan nimittäin asettui WCW:n kovin joukkue KroniK, joka oli hiljattain tehnyt heel-turnin, kun he olivat liittoutuneet Mike Sandersin kanssa. KroniK julisti, etteivät he välittäneet painissa muusta kuin niskojen murtamisesta ja palkkasekkien purkamisesta (breaking necks and cashing checks, aika hienoa suomennusriimittelyä mielestäni). Niinpä he ottivat mielellään vastaan Sandersin tarjoaman ison rahan homman lopettaa Goldbergin voittoputki heti alkuunsa. Oman lisänsä otteluun toi se, että tätä ppv:tä edeltäneessä Thunderissa oli nähty se legendaarinen 6-Man Tag Team Match, jossa Goldberg ja KroniK olivat vastakkain ja Goldberg botchasi kulmaukseen syöksymisen niin, että hän iskeytyi kehätolppaan suoraan pää edellä. Tuo on mielestäni ollut kaikissa mahdollisissa Botchamanioissa ja muissa. Niinpä koko ppv:n ajan oltiin varmoja, ettei Goldberg olisi kykeneväinen ottelemaan. Booker T:n suostumuksesta tämä ottelu siirrettiin illan viimeiseksi, jotta Goldbergillä olisi kaikki mahdollinen aika toipua. Jos hän ei saisi otella, KroniK julistettaisiin voittajaksi ja Goldberg saisi kenkää.

Kuten olettaa sopi, Goldberg julistettiin kykeneväiseksi ottelemaan juuri kreivin aikaan. Mitä taas itse ottelusta voi sanoa, niin… Tulipa ihan vanhat kunnon vuoden 1998 alkukuukaudet mieleen. Harmi vain, että Goldbergin squasheja oli tosiaan nähty se hyvän päälle 200 kappaletta yhteensä, joten ketään ei enää oikeasti kiinnostanut. KroniKista olisi voinut vaikka olla johonkin WCW:ssä, mutta se vedettiin nyt vessanpöntöstä alas.

Kiitos taas kerran WCW, kun onnistuitte järjestämään yhden paskan ppv:n lisää. Tällä kertaa minua harmittaa tämä paskuus kuitenkin poikkeuksellisen paljon, sillä illan opener oli tosiaan paras WCW:n ppv-ottelu miesmuistiin ja kaksi seuraavaakin ottelua antoivat odottaa parhaimmillaan ihan kohtuullista ppv:tä. Sitten alkoi kuitenkin loputon paskan vyörytys, joka ei oikeastaan päättynyt missään vaiheessa ennen kuin Tony Schiavone kertoi ppv:n olevan ohi. Tämä ei ollut vuoden huonoin ppv, sillä alku oli sen verran hyvä, mutta aivan selvästi Surkea tämä taas oli ja samalla myös vuoden pahin pettymys.

Wikipedia: WCW Halloween Havoc 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.7.2012

Lisää...