Arvio: WCW Millennium Final 2000
Päivämäärä: 16.11.2000
Sijainti: Oberhausen, Saksa (Arena Oberhausen)
Yleisömäärä: 9 000
Hahaa, tämä ppv se vasta olikin jotain. Ehdottomasti erikoisin tapaus vuodelta 2000. WWF oli jo vuodesta 1997 lähtien järjestänyt Isossa-Britanniassa ppv:itä, jotka näkyivät ppv-lähetyksenä ainoastaan Britanniassa. Nyt, viimeisinä kuukausinaan, WCW tempaisi vastavedon, mutta meni vielä astetta pidemmälle. Tylsän ja perinteisen Brittein saarten sijaan WCW nimittäin järjesti ppv:nsä Saksassa. Koska ppv:n saattoi tilata vain Saksassa asuvat, tapahtuma selostettiin englannin sijaan saksaksi. Samoin nämä selostajat yrittivät parhaansa mukaan vetäistä saksankielisen voiceoverin kaikkien painijoiden promojen päälle. Aivan mahtavaa. Luojan kiitos Tony Schiavonen repertuaariin ei kuulu saksan kielen taito, joten sain vihdoin yhden tapahtuman tauon kammottavasta Shiavone & Madden -kaksikosta. En väitä, että olisin kamalasti ymmärtänyt Mike Ritterin ja Lenz Retzerin selostuksesta, mutta oli sitä tuhat kertaa hauskempi kuunnella kuin Schiavonen onnetonta sössötystä ja Maddenin väkinäisiä vitsejä. Sitä paitsi se toisen saksalaissselostajan joka väliin huutama ”Jawohl!” aiheutti jatkuvia naurunpyrskähdyksiä.
Tag Team Match
Filthy Animals vs. KroniK
En yritä tämän ppv:n kohdalla edes kirjoittaa mitään taustatarinoita (ellei sellaisia erikseen mainittavasti ole), koska mitään kummoisempia tai ainakaan Halloween Havocin jälkeen ratkaisevasti kehittyneitä kuvioita ei näiden Saksa-PPV:n otteluiden taustalla ollut. Tämä ottelu kahden isokokoisen korston ja kahden taidokkaan cruiserweight-painijan välillä olikin oikein mallikas tapa aloittaa tämä filler-ppv. Mysterio Jr. ja Kidman osoittivat taas kerran sen, kuinka hyvin he pelaavat yhteen joukkueena ja kuinka he ilman epäilyksen häivää kuuluvat tämän onnettoman rosterin harvoihin kultakimpaleisiin. Adamsia ja Clarkia pitää kehua sen verran, että oikean vastustajan kanssa he eivät yritä näyttää väkisin huonolta, vaan vetäisevät ne pari näyttävää power-liikettään (jotka Kidman ja Rey vielä myyvät hyvin) ja hoitavat muuten osuutensa kohtuullisesti, kun Kidman ja Mysterio Jr. kantavat heidät hyvään otteluun. Tästä koitoksesta tuli ihan rakenteensa ja muunkin meininkinsä osalta mieleen 1980- ja 1990-lukujen taitteen WWF:ssä nähdyt ottelut Rockersien ja monien monsterijoukkueiden, mm. Akeem & Big Boss Man, välillä. Se ei ole ollenkaan huono asia. Hyvä tapa avata show.
* * *
18 Man Battle Royal
Participants: Lance Storm, Elix Skipper, General Rection, The Cat, Mike Sanders, Mike Awesome, Kwee-Wee, Disco Inferno, Kidman, Brian Adams, Bryan Clark, Rey Misterio Jr., Sean O’Haire, Mark Jindrak, Norman Smiley, Alex Wright, Konnan, Fit Finlay
Tämän Battle Royalin panoksena oli se, että voittaja pääsisi myöhemmin illan aikana ottelemaan Kevin Nashin kanssa ottelussa, jonka voittaja puolestaan haastaisi Stingin Main Eventissä European Cup Matchissa. Tavallisista Battle Royaleista poiketen tässä sisääntulot tehtiin Royal Rumble -tyylisesti, eli kehässä aloitti kaksi painijaa, ja tietyin aikavälein aina uusi painija saapui kehään. Itse Battle Royalin laadusta ei ole kamalasti sanottavaa. Se oli aika pitkälti sellaista tyypillistä turhaa ja tyhjänpäivästä Battle Royal -mäiskintää ja -halailua. Parissa kohtaa ottelun taidokkaimmat painijat (Mistero, Skipper, Kidman…) väläyttivät kivoja otteita, mutta aika vähän tästä lopulta jäi käteen. Onneksi yleisö oli kuitenkin ihan hyvin mukana, niin kyllä tämän ihan ongelmitta katsoi. Silti en edes suurena Battle Royal -fanina voi väittää innostuneeni tästä kummemmin. Lisäksi tässä ottelussa ärsytti se, kuinka läpinäkyvän ei-arvotusti sisääntulot oli täytynyt tehdä. Ensin saapuivat toistensa kanssa feudaavat Team Canada ja General Rection, sitten Cat ja Mike Sanders, sitten Kidman & Rey ja KroniK jne.
* ½
Singles Match
Kwee-Wee vs. Elix Skipper
Nämä kaksihan olivat otelleet jo kerran aikaisemminkin ppv-tasolla toisiaan vastaan. Tuolloin panoksena oli CW-mestaruusvyö, mutta tällä kertaa pelissä oli pelkkää kunniaa. Itse ottelun laatuun tämä muutos ei kuitenkaan vaikuttanut kummemmin. Itse asiassa täytyy todeta, että ilmeisesti tasainen treenaus oli kehittänyt Kwee-Weetä hiukan, tai sitten hän oli vain harjoitellut muutaman liikkeen toteuttamisen entistä paremmin. Kwee-Wee näytti nimittäin tässä vakuuttavammalta kuin viimeksi, mutta koska muuten ottelussa ei ollut kummempia muutoksia, ei tämän arvosana nouse siitä Fall Brawlin vedosta. Skipper veti taas hyvän esityksen, mutta ehkä se tuntui paikoitellen hiukan semmoiselta house show-tyyliseltä rutiinivedolta. Ja tämä ei ole ainut kohta, missä house showmaisuus paistoi läpi tässä ppv:ssä.
* * ½
Singles Match
Mike Sanders vs. The Cat
Koska tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään Halloween Havocissa nähty idioottimainen Kickboxing Match, ei tämä ottelu ollut ihan täyttä paskaa. Tosiasia on kuitenkin se, että sen enempää Sanders kuin Catkaan eivät olleet painitaidoiltaan erityisen mahtavia atleetteja, joten aika vaisuksi tämä esitys jäi. Sinänsä mitään suurempaa vikaa ei ottelusta löytynyt, ja muutama Catin potku näytti oikeasti tosi näteiltä, mutta loppujen lopuksi tässä ei ollut todellakaan yhtään mitään, mistä olisin maksanut sen enempää ensimmäisellä kuin toisellakaan kertaa. Ei siis millään tavalla ppv-materiaalia.
* ½
Tässä välissä Ric Flair, josta oli tullut WCW:n toimitusjohtaja kayfabessa hieman ennen tätä Saksan-reissua, kävi vetäisemässä promon, jossa hän mm. buukkasi yhden matsin lisää korttiin, ilmoitti muutoksen tuohon Kevin Nashia vastaan käytävään European Cup -otteluun ja ennen kaikkea flirttaili jokaikisille eturivissä istuvalle naiskatsojalle ja ehdotteli näillä yötä hänen kanssaan hotellihuoneessa. Oikeasti, kenen mielestä oli enää millään tavalla viihdyttävää pistää 2000-luvulla jo varsin vanhaksi ehtinyt Ric Flair ehdottelemaan kiimaisena nuorille naiskatsojille? Huoh, WCW.
WCW Canadian Heavyweight Championship
Lance Storm (c) vs. General Rection
Myös tämä ottelupari oli tuttu jo parista edellisestä ppv:stä. Tarkkasilmäisimmät tosin muistavat, että General Rection oli edellisessä ppv:ssä voittanut Canadian Heavyweight -mestaruuden Lance Stormilta ja samalla saanut Major Gunnsin takaisin MIA:n riveihin. Pian Fall Brawlin jälkeen paljastui kuitenkin karu totuus, kun Major Gunns osoittikin olevansa oikeasti Lance Stormin ja Team Canadan puolelle auttaessaan Stormia voittamaan mestaruusvyön takaisin General Rectionilta. Itse ottelusta ei tarvitse sanoa paljon mitään, koska se toisti edellisistäkin ppv:istä tuttua kaavaa. Joku tässä kaksikossa ei kyllä toimi yhtään. Storm on kuitenkin niin taidokas kaveri, että hänen pitäisi saada mukava ottelu aikaan lähes kenen tahansa kanssa, ja Rection ei todellakaan ollut kannettavana vastustajana huonoimmasta päästä. Silti nämä kaksi eivät saa millään aikaan mitään sellaista, mikä saisi minut pitämään näitä otteluita perus tv-ottelua parempana. Harmin paikka. Ehkä olisi aika vaihtaa feudia tämän kakkosvyön ympärillä.
* *
Oktoberfest Hardcore Match
Norman Smiley vs. Fit Finlay
Tämä oli se ylimääräinen ottelu, jonka Ric Flair buukkasi aikaisemmin illalla, koska olisihan se nyt ollut häpeä, jos jokainen Battle Royalissa paininut painija ei olisi ollut mukana vähintään yhdessä muussakin ottelussa. Fit Finlay oli ollut jo jonkin aikaa WCW:ssä tuotantopuolella, mutta tätä show’ta varten hän vetäisi vielä painibuutsit jalkaansa. Harmi vain, että lopputulos ei ollut kovin kummoinen. Norman Smileyn gimmick voi paikoitellen pieninä annoksina olla ihan hauska, mutta ensisijaisesti se on rasittava. Tilannetta ei paranna se tosiasia, että Smiley on varsin tylsä painija ja ettei hän mielestäni koskaan sopinut tähän HC-divisioonaan, jossa häntä pidettiin väkisin mukana. Niinpä lopputuloksena oli taas kaikella tapaa tylsää perus hc-mäiskimistä Finlayn kanssa. Tätä arvostelua kirjoittaessa en muista enää yhtään ”merkittävää” bumppia ottelusta. Luultavasti siksi, että sellaisia ei ollut. Juuri sellaista huonolla tavalla yhdentekevää roskapainia, josta nämä promootiot voisivat vähitellen opetella päästämään irti.
* ½
WCW Tag Team Championship
Natural Born Thrillers (c) vs. Alex Wright & General Rection
Alun perin tämän ottelun piti olla joukkuemestaruusottelu NBT:n ja Boogie Knightsin välillä, mutta juuri ennen ottelun alkua Alex Wright saapui kertomaan, että jostain minulle täysin auki jääneestä (koska en sitä saksaa viiden vuoden opiskelun jälkeen osaa yhtään) syystä Inferno ei pääse otteluun. Niinpä hänet paikkasi General Rection, jolla oli takanaan vasta kaksi ottelua tästä show’sta. Toisaalta kukapa muukaan se olisi voinut olla, kun eihän WCW turhaan ketään ylimääräisiä painijoita ole tähän Saksan house sho… ppv:hen lennättänyt. House show -meininki jatkui myös kehäotteissa. Kaikella tapaa semmoista keskinkertaisen viihdyttävää painia, joka ei säväyttänyt tai ärsyttänyt millään tavalla. Kyllä tämän ihan mielellään katsoi, ja viihdyttävyyttä lisäsi hienosti ottelussa mukana ollut kotiyleisö (joka oli tosin niin idioottimainen, että chanttasi jossain vaiheessa USA:ta), joten oli tämä ihan kiva ottelu. Ei silti taaskaan varsinaista ppv-tasoa.
* *
Three Way Match
Mike Awesome vs. Alex Wright vs. Kevin Nash
WCW todella kiskoi kaiken irti yleisön kultapojusta Wrightista, sillä hän oli juuri ja juuri ehtinyt takaisin pukuhuoneeseen, kun alkoi jo seuraava ottelu, jossa hän oli mukana. Battle Royalin sekavan lopetuksen takia Ric Flair oli siis päättänyt, että sekä Awesome että Wright pääsisivät ottelemaan Nashia vastaan. Tämän ottelun voittaja kohtaisi siis Stingin European Cup Matchissa (ai missä? se kyllä selviää) illan Main Eventissä. Ennen Main Eventiä oli kuitenkin siis luvassa tämä ottelu, joka oli jakautunut varsin kahtia: oli hetkiä, jolloin Wrightin ja Awesomen ansiosta nähtiin ihan näyttäviä liikkeitä ja kivoja bumppeja, ja sitten oli tylsää Nash-rymistelyä. Ottelun laatua ei myöskään parantanut se, että lopetuksen kannalta tärkeäksi muodostunut pöytä meni heti alussa paskaksi, ja ilmeisesti Saksaan ei ollut viitsitty tuoda ppv:tä varten ylimääräisiä, joten homma piti vetää läpi jo valmiiksi rikkinäisellä pöydällä. No, Wright ja Awesome tekivät ottelussa parhaansa (ja olivatkin niitä harvoja, joista koko show’n aikana voi sanoa niin). Heille siis papukaijamerkki kaikesta tämän ottelun eteen tehdystä työstä. Kevin Nashille laiskanläksyä.
* ½
WCW World Heavyweight Championship
Booker T (c) vs. Scott Steiner
Uusintaottelu Halloween Havocin mestaruusottelusta. Steiner ei ollut onnistunut viemaan vyötä USA:ssa, joten hän taatusti tekisi sen tässä ainoastaan saksalaisille lähetettävässä ppv-lähetyksessä… Uups, spoiler. Toisaalta minulla on siihen oikeus, sillä Booker T ja Steinerkaan eivät millään tavalla yrittäneet peitellä sitä, että tämän ottelun merkittävyys oli vain murto-osa siitä HH:n ottelusta. Se näkyy myös ottelun laadussa. Havocissa paini oli yllättävänkin viihdyttävää ja homma toimi ihan kivasti, kunnes p**ka buukkaus pisti kaiken ihan kuralle. Tässä ottelussa taas buukkaus oli ihan perustoimivaa, mutta Bookerilla ja Steinerilla oli näköjään house show -buutsit jalassa, joten tarjolla oli lähinnä semmoinen kädenlämmin varma perussuoritus. Ei siis huono veto, sillä kyllä nämä kaksi olivat WCW:n ME-skenessä kuitenkin sieltä paremmasta päästä. Toimi ihan kivasti, mutta ei tässä tosiaankaan sellaista ppv:n päämestaruusottelun fiilistä ollut.
* *
WCW European Cup Championship
Special Referee: Axel Schulz
Sting (c) vs. Kevin Nash
Niin siis mikä ihmeen European Cup? No, antakaas kun kerron. Ilmeisesti WCW oli joskus muinaisella jurakaudella (1993-1994) Euroopan-reissullaan luonut tällaisen hienon Eurooppa-pokaalin, jonka Sting oli voittanut jonkun hienon turnauksen jälkeen. Pokaali oli kuitenkin hieman hankalampi mukana kannettava kuin mestaruusvyö, joten ehkä siitä syystä Sting ei koskaan kanniskellut tätä periaatteessa kaiken aikana hallussaan pitämäänsä pokaalia mukana… Tai ehkä WCW:llä ei vain ollut intressejä mainita jotain täysin yhdentekevää Eurooppalaisia varten luotua pokaalia oikeissa lähetyksissään. Nyt kuitenkin Sting puolusti tätä äärimmäisen tärkeää pokaaliaan huikean ”turnauksen” jälkeen ”finaaliin” päässyttä Kevin Nashia vastaan. Mahtavasta Main Eventistä ei ole otteluna paljoakaan sanottavaa, koska se oli lähes tulkoon show’n lyhyin. Samalla se oli myös show’n huonoin. Sting toki yritti vähän ja piti ottelun täydellisen paskuuden yläpuolella perussuorituksellaan, mutta ei se kovin pitkälle silti kantanut. Turha ja todella kömpelö tapa päättää tämä huikea ppv.
*
Hohhoh, tämä oli kyllä aivan vastakohta muille WCW:n ppv:eille vuonna 2000. Syy on tietenkin se, ettei tämä ollut lähtökohdiltaankaan ollenkaan samanlainen ppv kuin muut – amerikkalaisten silmissä tämä ei edes ollut ppv. Kaikki Jenkkilässä järjestetyt WCW-ppv:t vuonna 2000 olivat olleet järkyttävän ylibuukattua roskaa. Tämä taas oli järkyttävän alibuukattua (ja monien painijoiden osalta alisuoritettua) roskaa. Tämä ei vaikuttanut ppv:ltä paljon millään muulla tavalla kuin, että sisääntulorampit ja muut vastaavat setit olivat käytännössä samat kuin WCW:n oikeissa ppv:issä. Muuten tämä oli puhtaasti house show. Ja sellaisen kutsuminen ppv:ksi on aika väärin. Ja siltikin tämä oli painilliselta anniltaan parempi kuin useat WCW:n oikeat ppv:t. Ei tämä ole enää tottakaan. Maat ja mantereet voivat vaihtua, mutta yksi ei muutu: vuoden 2000 WCW on kuukausi toisensa jälkeen Surkea.
Wikipedia: WCW Millennium Final 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 14.7.2012
No Comment