2000ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW New Blood Rising

Päivämäärä: 13.8.2000

Sijainti: Vancouver, Brittiläinen Kolumbia (Pacific Coliseum)

Yleisömäärä: 6 614

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Aikaisempina vuosina WCW:ltä nähtiin elokuussa Road (tai Hog) Wild -nimisen ppv:n, joka järjestettiin ulkoilmassa vuotuisen Sturgis Motorcycle Rallyn yhteydessä. Yhteistyö oli alkanut vuonna 1996, mutta nyt se oli tullut tiensä päähän. Niinpä WCW korvasi moottoripyörähenkisen Road Wildinsä yhdellä uudella tavallisella väli-ppv:llä. Nimekseen ppv sai New Blood Rising, vaikka varsinainen New Blood -kuvio alkoikin WCW:ssä olla jo ohi ja taputeltu. Ehkä nimi yritti enemmänkin kertoa siitä, että nyt oli aika nostaa WCW:n uusia nimiä pinnalle. Saa nähdä, kuinka hyvin siinä onnistuttiin. Tapahtuman yksi suurimmista plussapuolista oli se, että tämä järjestettiin Kanadassa. Jos en ole ihan väärässä, tämä oli vasta toinen Kanadassa järjestetty WCW:n ppv. Yleisö oli mukana heti aivan toisella tavalla. Selostajina taas sama Schiavone & Hudson & Madden -kolmikko.

Ladder Match

3 Count vs. Jung Dragons

Poikabändistable 3 Countia ei ollut nähty ppv-tasolla sitten Spring Stampeden, jossa Shannon Moore otteli WCW Cruiserweight -mestaruudesta. Nyt Moore, Evan Karagias ja Shane Helms (Yes! Yes! Yes!) olivat kuitenkin palanneet ppv-tasolle, ja heillä oli uutena tukijanaan isokokoinen järkäle Tank Abbott. Abbott oli siis viime kuukausien aikana tippunut ylipushatusta monster-heelistä poikabändijoukon bodyguardiksi. Kerrankin WCW on käyttänyt talenttejaan oikein. Vastaansa 3 Count sai WCW:ssä varsin äskettäin debyyttinsä tehneen kolmesta japanilaisesta koostuvan Jung Dragons -stablen. Tosiasiassa Dragonseista vain kaksi oli japanilaisia, sillä maskin alla piilotteleva Jamie-San tultaisiin myöhemmin hänen urallaan tuntemaan Jamie Noblena. Joka tapauksessa tämä Dragons-kolmikko inhosi 3 Countin ”musiikkia” yhtä paljon kuin koko WCW:n fanikunta, ja niinpä he tahtoivat tehdä siitä vihdoin lopun. Tässä Ladder Matchissa katosta roikkuivat sekä 3 Countin ansaitsema kultalevy että uusi levytyssopimus. Jos Jung Dragons saisi levytyssopimuksen käsiinsä, ei 3 Count pääsisi enää koskaan uudestaan tekemään musiikkia.

Ottelun stipulaatio kaikkine kultalevyineen ja levytyssopimuksineen oli todella sekava ja typerä, mutta en valita siitä kuitenkaan liikaa, sillä sen ansiosta saimme WCW:n ppv:n avausotteluksi kuuden cruiserweight-painijan Ladder Matchin. Ja mikä vielä parempaa: neljä näistä kuudesta cruiserweight-painijasta tarjosi vielä todella miellyttäviä otteluita tässä ottelussa! Erityisesti Jamie-San ja fanittamani Shane Helms olivat varsin liekeissä ja tarjosivat oikeasti makeita spotteja, joita ei ollut WWF:nkään tikapuuotteluissa nähty. Harmi vain, että 3 Countin Moore ja Karagias olivat tässäkin ottelussa aika tuuliajolla, ja he heittelivät tasaisin väliajoin tökerön näköisiä tai muuten mokattuja spotteja. Lisäksi Tank Abbott heilui ottelussa, erityisesti sen ratkaisussa, ihan turhan paljon mukana. Nämä viat rokottavat ottelua sen verran paljon, että eipä tästäkään mitään huippuottelua saatu kasaan. Onneksi kuitenkin meno oli muuten niin piristävän vauhdikasta ja innovatiivista, että tälle mielellään antaa sen kolme tähteä kuitenkin. Hyvä opener, ja WCW:n mittapuulla varmaan suorastaan erinomainen ottelu.

* * * 

Singles Match

The Great Muta vs. The Cat

Keiji Mutoh alias The Great Muta oli käynyt useampaankin kertaan painimassa NWA:ssa ja WCW:ssä. Viimeisin kerta ennen tätä vuoden 2000 stinttiä nähtiin vuonna 1997, jolloin Mutan lisäksi WCW:ssä paini muitakin isohkoja japanilaistähtiä, kuten Masahiro Chono. Nyt Mutoh alkoi olla noin 40 vuoden iässä jo hieman uransa ehtoopuolella, ja niinpä hän jätti Japanin painikehät hetkeksi taakseen ja saapui tuttuun ja turvalliseen WCW:hen painimaan – tai jäähdyttelemään, jos asian haluaa ilmaista ilkeämmin. Millään kovin korkealla tasolla eivät nimittäin Mutan otteet hänen tällä viimeisellä WCW-stintillään olleet. Joka tapauksessa Muta oli legendaarinen ja myyvä nimi ja huonoimmillaankin painitaidoiltaan parempi kuin monet WCW:n aktiivipainijat, joten ei hän missään tapauksessa huono lisä WCW:n rosteriin ollut. Pian paluunsa jälkeen mysteeristä ja julmaa The Great Muta -hahmoa vetänyt Mutoh liittyi Vampiron johtamaan Dark Carnival -stableen. Dark Carnival ajautui varsin nopeasti ongelmiin monien eri henkilöiden kanssa. Yksi heistä oli WCW:n comissioner The Cat, josta oli jotenkin kummassa alkanut kaiken ylimielisyyden keskeltä paljastua pientä underdog face -puolta. Tässä ottelussa Cat olikin selvästi se yleisön suosikki.

The Cat on nimen omaan yksi niistä WCW:n painijoista, jotka olivat taidoiltaan huonompia kuin Muta huonoimpinakaan päivinään. Niinpä ikävä kyllä tästä ottelusta ei syntynyt mitään klassikkoa vaan varsin mitään sanomaton alakortin ottelu. Molemmat täräyttivät muutamia ihan nättejä potkuja, ja Muta onnistui parissa muussakin ihan kivassa ottelussa, mutta kokonaisuutena tämä kamppailu oli aivan turha ja painilliselta anniltaan aika heikko. Jos se Muta oli tuotava takaisin, niin antaisitte sille edes vähän parempia vastustajia. Tästä ottelusta jäi käteen lähinnä luu.

* ½ 

Judy Bagwell On A Forklift Match

Kanyon vs. Buff Bagwell

Kyllä, luitte ottelun stipulaation oikein. Alun perin tämän ottelun piti olla Judy Bagwell (joka on siis Bagwellin äiti) On A Pole Match, mutta Judyn kaapannut Kanyon saapui ottelun alussa paikalle trukin kanssa, ja ilmoitti, ettei hän löytänyt koko Kanadasta paalua, joka oli kestänyt Judy Bagwellin painon. Hauskaa. Niinpä hän oli sitonut Judyn kiinni haarukkatrukin nostopäähän, ja nosti sen avulla Judyn ottelun ajaksi kiikkumaan yläilmoihin. Se, minkä takia Judyn ylipäätänsä piti olla minkään paalun tai haarukkatrukin päällä jäi minulle ainakin täydeksi mysteeriksi, koska ottelun voittamiseen ei tarvinnut vapauttaa Judya, vaan ihan normaali selätys ratkaisi ottelun. Toisaalta en ole varma, olisiko Judya saanut käyttää aseena, jos hänet olisi onnistunut vapauttamaan ottelun aikana. Hmm… Russo, book it! Niin ja ottelun tarinahan oli siis tosiaan se, että ”Positively” Kanyon oli kaapannut Bagwellin äidin, koska tahtoi hänestä oman Kimberlynsä (DDP:n vaimo ja valet). Hieno valinta Kanyon, Bagwellin äiti on varmasti parasta valet-materiaalia. Jos Kanyon voittaisi, Judysta tulisi hänen valettinsa. Jos Buff voittaisi, Judy olisi vapaa. Voi luoja miten älytöntä materiaalia.

Aika lailla älytöntä oli myös itse ottelu. Paikoitellen Kanyon kyllä täräytti todella hienoja liikeitä ja osoitti jälleen kerran sen, että hän oli tästä WCW:n sekalaisesta midcard-divisioonasta niitä parhaimpia painijoita. Ketterää liikkumista ja kivoja väläytyksiä siis Kanyonilta, mutta ei se hirveän pitkälle riitä, kun vastustajana on Buff Bagwell, ja ottelu on buukattu aivan idioottimaisesti. Kaikkein pahinta oli, että David Arquette teki ottelunsa comebackinsa. Ei vaan, oikeastaan vielä pahempaa on se, kuinka tuo comeback buukattiin! Arquette saapuu kehään kesken Kanyonin, joka on ilmeisesti hänen yhteistyökumppaninsa, ottelun ja pilaa samalla tämän mahdollisuuden voittaa ottelu Kanyon Cutterilla. Mitä Kanyon tekee? Ilahtuu nähdessään Arquetten. Tämän firman buukkauksessa ei ole mitään järkeä. Case closed.

* ½ 

WCW Tag Team Championship
Special Referee: Disco Inferno

Kronic (c) vs. Misfits In Action vs. Mark Jindrak & Sean O’Haire vs. The Perfect Event

Tämän ottelun ehdottomasti kiinnostavin hahmo oli ppv-debyyttinsä tehnyt Sean O’Haire. Olen tässä jo kuukausien ajan pohtinut, miksi O’Haire ei vieläkään ole debytoinut, ja nyt vihdoin se tapahtui. Tässä on oikeasti iso ja taidokas kaveri, jota kannattaisi pushata kaiken maailman paskasäkkien sijaan. Toisaalta onhan WCW:llä ollut käytössään Mike Awesomekin jo kuukausia, eivätkä he häntäkään ole osanneet käyttää ollenkaan oikein, joten ei pidä toivoa liikaa… No, joka tapauksessa O’Hairen kanssa debytoi myös Mark Jindrak, joka on malliesimerkki komeasta miespainijasta, jolla on lihaksia ja vähän kykyä liikkua kehässäkin mutta ei yhtään mitään, mikä tekisi hänestä kiinnostavan painijan. Ainakin YP voi olla asiasta eri mieltä. Tähän samaan markjindrak-kategoriaan putoaa myös Perfect Eventin Shawn Stasiak. Perfect Eventin ja uuden O’Haire & Jindrak -joukkueen lisäksi joukkuemestari Kronicin haastajaksi nousivat myös Misfits In Actionin General E. Rection ja Corporal Cajun. Tuomarina toimi Filthy Animalsin Disco Inferno, ja loput FA:n jäsenistä olivat ”ringside tuomareina”, sillä FA:lle oli luvattu ppv:tä seuraavaan Nitroon mestaruusottelu.

Ottelun kirkkain tähti oli ehdottomasti Sean O’Haire, joka täräytti juuri niin näyttäviä liikkeitä kuin olin toivonutkin. Ja saatiinhan sieltä se Senton Bombikin nähdä. On se vain komea noin isokokoisen äijän tekemänä. Muista painijoista varsinkin MIA esiintyi edukseen, eivätkä joukkuemestaritkaan tämmöisessä monen miehen rymistelyssä olleet heikoimmillaan. Itse asiassa ottelu oli kokonaisuutena ihan hauska, ja se olisi voinut olla vielä paljon parempikin, jos ottelussa olisi ollut oikea tuomari typerän Disco Infenron sijaan kusemassa ottelun päälle storyline-heeleydellään. Minua ei kiinnosta katsoa, kun Inferno ei suostu laskemaan yhdenkään ottelijan selätyksiä kunnolla silloin, kun haluan nähdä oikean joukkuemestaruusottelun. Lopulta koko ottelun lopetus oli aika typerä, mutta muuten meno oli mukavaa, joten kyllä tätä katsoessa ihan tv-ottelutasoisesti sentään viihtyi.

* * 

Strap Match

The Franchise vs. Kidman

Bash At The Beachin Buff Bagwell vs. Franchise -ottelussa oltiin nähty yllättävä käänne, kun Billy Kidmanin entinen tyttöystävä Torrie Wilson saapui seuraamaan ottelua. Ensin näytti siltä, että Wilson olisi face-Bagwellin puolella, mutta lopussa hän puukotti tätä selkään ja auttoi Franchisen voittoon ottelusta. Tämän jälkeen Franchise ja Torrie Wilson olivat aloittaneet varsin tiiviin yhteistyönsä, joka häiritsi suurissa määrin Kidmania, joka oli tehnyt paluunsa kuvioihin. Wilsonhan oli dumpannut Kidmanin autettuaan Hollywood Hoganin voittoon Kidmania vastaan Great American Bashissa, ja nyt Kidman tahtoi kostaa alhaisen kohtelunsa sekä Torrielle että tämän uudelle miehelle. Kidman oli monin tavoin kiusannut Franchisea ja Wilsonia ppv:tä edeltävien viikkojen aikana, ja vihdoin välit päästiin tässä ottelussa selvittämään 1 on 1 -ottelussa.

Franchisen parin viime kuukauden otteluiden suurin ongelma oli ollut se, että vastustajat olivat olleet niissä varsin kehnoja. Nyt vastaan asettui itse Billy Kidman, joka kuului myöskin näihin WCW:n lupaavimpiin talentteihin. Niinpä myös ottelulta oli lupa odottaa aika paljon, mutta ihan niitä odotuksia tämä kamppailu ei täyttänyt. Ottelu oli laadultaan ja meiningiltään semmoista tasaisen kivaa painia, jossa Kidman hoiti näyttävimmät painisuoritukset ja Franchise taas vakuuttavan heel-roolin vetämisen. Silti semmoinen suuren ottelun tuntu ja se viidennen vaihteen päälle laittaminen tuntui puuttuvan tästä ottelusta kokonaan. Hyvää painia ja Strap-stipulaation ansiosta perus tv-ottelua parempaa menoa, mutta ei kuitenkaan mitään, mitä muistelisin enää tapahtuman jälkeen.

* * ½ 

Rip Off The Camouflage Mud Pit Match

Major Gunns vs. Miss Hancock

Tässäpä sitten ottelu, jonka stipulaatiosta tai taustatarinasta on hankala sanoa ylipäätänsä yhtään mitään. Major Gunns oli siis Misfits In Action -stablen valet, joka oli palkattu WCW:hen joidenkin aivan muiden kuin painillisten avujensa ansiosta. Miss Hancock oli puolestaan David Flairin on screen -tyttöystävä, joka oli viime kuussa piessyt Flairin entisen kimulin Daffneyn. Nyt Hancockille ja Gunnsille oli kehkeytynyt riita jostain varmasti todella tärkeästä ja maailmanpolitiikkaa järisyttävästä asiasta, ja se piti tietenkin ratkaista kaikkien rakastamassa Rip Off The Camouflage Mud Pit Matchissa (joskus en voi olla rakastamatta Russoa)! Ai miten niin et ole koskaan kuullut siitä ottelumuodosta? No, eivät tainneet olla WCW:n buukkaajatkaan, koska kenelläkään ei selvästi näyttänyt olevan mitään hajua, mitä tässä ottelussa kuuluisi olla. Painijoilla oli kyllä päällään camouflage-vaatteet, joita he sitten riisuivat toisiltaan päältä, mutta ottelua ei kuitenkaan ilmeisesti voitettu Bra & Panties -tyylisesti viemällä toisilta kaikkia vaatteita. Ottelun ei myöskään olisi tarvinnut päättyä ringsidellä olleeseen mutalammikkoon (jonne neidot pääsivät noin minuutti ennen ottelun loppua), sillä selätykset laskettiin kiltisti myös kehässä. Silti selostajat puhuivat koko ajan siitä, kuinka ottelun pitäisi päättyä mud pitissä. Mitä hittoa oikesti? Aaargh.

Niin ja siis siitä ottelun laadusta: kuraa. Minun on pakko antaa puolikas ihan vain siitä, kuinka sympaattiselta Gunns näytti yrittäessään epätoivoisesti jotain painiliikkeitä painiessaan paljain jaloin ja kuinka Stacy Keibler kuitenkin yritti ihan tosissaan paria hienoakin painiliikettä, kuten Crossbodya ja Handspring Elbow’ta. Muuten ottelu oli ihan täyttä paskaa, ja suurinta paskaa oli ottelun naurettava lopetus ja siitä seuranneet storylinet.

½ 

Singles Match

The Demon vs. Sting

Kyllä vain, Vampiron ja Stingin ikuisuusfeud jatkuu jatkumistaan kaikkien Vampiron Dark Carnivalin muiden kuvioiden ohella. Niistä vielä myöhemmin. Joka tapauksessa Demon oli siis otellut Vampiroa vastaan Bash At The Beachissa Graveyard Matchissa, ja tuo ottelu oli päättynyt siihen, kun Vampiro oli heittänyt Demonin hautaan ja viskaissut hautuumaalla olleen soihdun vielä perään. Samana iltana nähtiin myöhemmin se, kuinka kehässä voittoaan juhlineen Vampiron keskeytti druidien kantaman arkun sisällä paikalle saapunut ja samalla comebackinsa tehnyt Sting. Stinginhän Vampiro oli sytyttänyt tuleen ja heittänyt titantronin päältä sisääntulorampista läpi Great American Bashissa. Hieman myöhemmin paluunsa teki myös Demon, joka kuitenkin oli ilmeisesti haudassa lusiessaan päättänyt liittyä Vampiron puolelle. Dark Carnevaliin liittynyt Demon pistettiin sitten ensimmäisenä taistelemaan stablen yhteistä vihollista Stingiä vastaan. Samalla Dark Carnevalille oli ehtinyt kertyä jo omia sisäisiä ongelmiaan, ja Vampiro olikin ilmoittanut, että Demonin olisi nyt aika todistaa olevansa stableen kuulumisen arvoinen.

Ottelusta ei ole paljoa sanottavaa, koska se ei kestänyt minuuttiaakaan. Edes puolta minuuttia. Toisin sanoen tämä oli täysi squash ja vieläpä kaikella tapaa aivan turha sellainen. Ottelun mielenkiintoisin osuus oli Demonin sisääntulo. Post match -tappelut kiinnostivat vielä vähemmän kuin itse ottelu.

DUD 

WCW Canadian Heavyweight Championship
Special Referee: Jacques Rougeau

Lance Storm (c) vs. Mike Awesome

Tämä Lance Stormin saapuminen WCW:hen oli yksi mielenkiintoisimmista kuvioista WCW:ssä parin viimeisen vuoden aikana. Storm oli pian WCW-debyyttinsä jälkeen aloittanut todella vakuuttavan menestymisen, sillä vain muutaman viikon aikana hän voitti itselleen Hardcore-, Cruiserweight- ja United States Heavyweight -mestaruuden. Debyytistä lähtien kanadalaisuuttaan kaikessa toiminnassaan korostanut Lance Storm nimittikin itsensä Canadian Triple Crown -mestariksi ja liimasi kaikkien mestaruusvöidensä päälle Kanadan lipun. Lisäksi hän nimesi kaikki kolme mestaruusvyötään uudestaan, ja esimerkiksi United States Heavyweight -mestaruudesta tuli tietenkin Canadian Heavyweight -mestaruus. Yhdysvalloissa tämä Stormin ylimielisyys oli saanut yleisön raivon partaalle, ja häntä vastustamaan noussut ja samalla face-turnin tehnyt Mike Awesome oli kerännyt yleisön suosion nopeasti puolelleen. Nyt kun ppv järjestettiin Vancouverissa, tilanne oli kääntynyt päälaelleen: yleisö tuki sankoin jonkin Lance Stormia, joka halusi vieläpä kuunnella Kanadan kansallislaulun ennen ottelunsa aloittamista. Entistä enemmän yleisö innostui siitä, kun mestaruusvoittojensa jälkeen Stormin keksimää ”Canadian -mestaruuksien sääntökirjaa” noudattaen Storm ilmoitti, että ottelu tarvitsisi ringsidelle kanadalaisen erikoistuomarin, joka valvoisi ottelun etenevän kaikkien monimutkaisten kanadalaissääntöjen mukaisesti. Täksi tuomariksi paljastuikin muun muassa moninkertainen joukkuemestari Jacques Rougeau.

Hyvää tässä ottelussa oli siis siihen johtanut kuvio. Samoin oletin, että ottelu itsessään voisi jopa räjäyttää pankin, sillä kyseessä oli kuitenkin kaksi todella taidokasta ex-ECW-talentia, jotka saisivat parhaimmillaan aikaan varmasti huikean ottelun. Harmi vain, että tämä ei ollut lähelläkään sitä. Ottelun alku oli ihan kivaa menoa, mutta sekään ei mitenkään hämmästyttänyt loistavuudellaan. Ajattelin kuitenkin, että ottelusta voisi tulla hyvä kolmen tähden ottelu, mutta sitten alkoi loputon ”kanadalaisilla säännöillä” pelleily. Aina kun Awesome oli voittaa ottelun, ilmoitti kehän laidalla ollut Rougeau, että Awesomen voittotapa ei ollut kanadalaisten sääntöjen mukainen, ja sen jälkeen ottelua muutettiin sääntöjen mukaiseksi. Lopussa koko homma oli pelkkä painiottelun irvikuva, ja tuntui todella typerältä katsoa, kuinka Stormin ja Awesomen kaltaisten painijoiden talenttia tuhlataan tällaiseen. Pisteet Stormille ja Awesomelle ihan kivasta yrityksestä, mutta nyt se ei riittänyt.

* ½ 

WCW Tag Team Championship

Kronic (c) vs. Dark Carnival

Tämä oli illan ylimääräinen ottelu, joka syntyi edellä mainitsemistani Demon vs. Sting -ottelun jälkimainingeista. Kaikki lähti liikkeelle jo siitä, kun Vampiro ja The Great Muta sekaantuivat aikaisemmin illalla nähtyyn joukkuemestaruusotteluun yrittämällä aiheuttaa Kronicille tappiota. Dark Carnevalilla oli ollut siis ongelmia myös Kronicin kanssa, ja ne pahenivat, kun Kronic saapui pelastamaan Stingin 3 on 1 beatdownilta. Tämän jälkeen Dark Carnival pakeni kehästä, mutta jo yhden ottelun tänään otellut Kronic päätti haastaa Dark Carnivaliin otteluun tälle illalle ja pistää vieläpä hallussaan pitämät joukkuemestaruudet otteluun panokseksi. Dark Carnivalilla ei ollut mitään syytä olla suostumatta.

Tämän ottelun syntymistapa oli aika random, ja samanlainen oli myös koko ottelu. Ei Kronic sentään niin erikoinen joukkue ollut, että heitä jaksaisi katsoa samaa kertaa samana iltana, ja samaa voi oikeastaan sanoa tästä 2000-luvun Great Mutasta. Kokonaisuudessaan tämäkin ottelu oli aika heikkoa esitystä muutamalla ihan näppärällä liikkeellä. Olin jo loppua kohti vähän syttymässä ottelun meiningille, mutta sitten minut palautettiin takaisin maan pinnalle, kun ottelun lopetukseen piti taas buukata typerä ja täysin selittämätön sekaantuminen, joka luultavasti tarkoittaisi vähintäänkin yhtä hyvin heikkoa 2 on 2 -ottelua tulevaisuudessa. Huoh.

* ½ 

WCW World Heavyweight Title Shot

Kevin Nash vs. Scott Steiner vs. Goldberg

Voi luoja. Tämä ottelu oli taas lähtökohdiltaan jo niin sitä kuuluisaa uskomatonta paskaa, ettei mitään järkeä. Kaikkihan oli siis alkanut Bash At The Beachin Goldberg vs. Nash -ottelusta, jonka Goldberg voitti, kun Nashin ystävänään pitämä Steiner sekaantui otteluun ja aiheutti Nashille tappion. Näin Steiner, joka oli parin kuukauden ajan tuntunut vetävän bad ass face -roolia teki heel-turnin. BATBin jälkeen kaikki nämä kolme miestä olivatkin sitten toistensa kurkuissa kiinni, sillä Goldberg ja Steinerkaan eivät millään muotoa pitäneet toisistaan. Niinpä näiden kolmen välille buukattiin tähän ppv:hen ykköshaastajuusottelu, jonka olisi tarkoitus vihdoin selvittää miesten välit lopullisesti. Lisäksi jossain vaiheessa Nashin ja Goldbergin aligmentit olivat ilmeisesti heittäneet häränpyllyä, koska Nash tuntui käyttäytyvän heelmäisesti, ja Goldberg puolestaan sai taas isot popit ja saapui vanhalla face-themellään. Jos Goldberg oli todella tehnyt face-turnin, niin kylläpä kannati kääntää hänet shokeeraavasti heeliksi GABissa! Hienoa työtä WCW! Nyt kaikki momentum oli menetetty. Sitä ei todellakaan parantanut myöskään se, että Goldbergin ilmoitettiin tapahtuman alussa olevan poissa paikalta edellispäivänä sattuneen moottiripyöräonnetomuuden takia, mutta pitkin iltaa sekä selostajat (erityisesti Madden) että Nash haastattelupisteellä vihjailivat, ettei kyse ehkä olisikaan pyöräonnettomuudesta vaan jonkinlaisista (SHOOT! SHOOT! KAYFABE BREAK! SWERVE! GRAAAH!) ongelmista backstagella – aivan kuin Hoganinkin kanssa. Goldberg ei saapunutkaan ottelun alussa paikalle, mutta juoksi kehään, kun matsia oli käyty pari minuuttia.

Minä en ihan oikeasti jaksa enää tätä. Minulla ei rehellisesti sanottuna ollut ottelun aikana mitään hajua siitä, kuka näistä kolmesta oli face ja kuka heel, eikä se edes kiinnostanut minua millään tavalla. Ja nyt ei ole kyse mistään enskan ”facet ja heelit ovat kuolleet” -hienoudesta, vaan siitä, ettei WCW tuntunut yhtään tietävän itsekään, miten he haluaisivat buukata näitä kolmea. Homman pisti aivan sekaisin erityisesti Vince Russo, jolla oli joku s****nan tarve tunkea nyt kaikkiin otteluihin näitä backstagepolitikointijuttuja. Joo joo, ei kukaan IWC:stä luule painin olevan totta, mutta en minä silti j******ta halua painia katsoessani nähdä, kuinka Goldberg ei ”suostu ottamaan vastaan” Nashin Powerbombia ja kävelee sitten paikalta pois, samalla kun Russo saapuu sisääntulorampille raivoamaan, että tämä oli buukattu ottamaan vastaan ottelun lopetus ja että selostajat yrittävät jollain hieman kiertoilmauksilla sanoa, kuinka Nash ja Steiner joutuisivat nyt improvisoimaan uuden lopetuksen ottelulle, koska alkuperäisen käsikirjoituksen mukan Goldbergin piti hävitä ottelu. Siis oikeasti. Mitä helvettiä? Miksette te saman tien show’n alussa kerro meille, ketkä ovat otteluiden voittajia? Tai vielä parempi: pistä niitä esille nettisivuillenne ja jätä koko ppv:itä järjestämättä! Miksi minun pitäisi ottaa tällaisen ottelun jälkeen todesta enää yhtäkään WCW:n henkilökohtaista ja rajua feudia – vaikkapa esimerkiksi seuraavaksi käytävää päämestaruuskamppailua? Aaaargh. En edes muista, miksi olen antanut tälle edes puoli tähteä, mutta kai siinä alkupuolella tämä ehti vaikuttaa ihan siedettävältä isojen miesten rymistelyltä. No, sitä tämä ei ollut.

½ 

WCW World Heavyweight Championship

Booker T (c) vs. Jeff Jarrett

Noniin, tulipa avaudutta niin pitkästi tuosta edellisestä ottelusta, että pidetään tämä tiivimpänä. Varsinkin, kun ei tästä tuon edellisen ottelun aiheuttamassa jälkifiiliksessä ole kauheasti sanottavaa. Booker T oli noussut yhdessä illassa Bash At The Beachissa ikuisista midcard-kuvioista Jeff Jarrettia vastaan päämestaruusotteluun, ja kaikkien yllätykseksi Booker voitti tuon ottelun. Tuon jälkeen Booker T puolusti mestaruuttaan urhean mestarin tavoin, ja Jarrett vaani mahdollisuutta uusintaotteluun. Lopulta uusintaottelu buukattiin New Blood Risingiin, ja Jarrett hyökkäsi usean kerran Booker T:n kimppuun backstagella ja teloi Bookerilta erityisesti toisen jalan lähes käyttökelvottomaan kuntoon.

Ei ole siis vaikeaa arvata, että tämän ottelun tarina rakentui tuon jalan ympärille. Tarina toimi kuitenkin todella hyvin, ja Jarrett keksi ihan monipuolisia ja jopa aika rajulta näyttäviä tapoja teloa Bookerin jalkaa. Tilannetta paransi vielä se, että Booker myi kaikki vastaan ottamansa iskut todella hyvin. Sen sijaan tilannetta ei parantanut se, että comebackinsa aikana Booker yhtäkkiä unohti kaikki jalkakivut, mikä näytti todella typerältä pitkän rakentelun jälkeen. Tästä heikkoudesta huolimatta ottelu oli muuten oikein hyvää menoa, kuten näiltä kahdelta nuorehkolta ja WCW:n ME-kaluston kärkipään painijoilta sopi odottaakin. Paremmin rakennettu kokonaisuus kuin todella hätäisesti kasaan rykäisty BATBin Jarrett vs. Booker. Mahdollisuuksia olisi silti vielä parempaankin, jos muutamat asiat (kuten Bookerin myynti comebackien aikaan) saataisiin kuntoon. Niin ja tietenkin jos WCW ei paskoisi tällaisen kamppailun uskottavuuden päälle tuomalla esille edellisessä ottelussa, kuinka kaikki on oikeasti sovittua.

* * * 


Ppv alkoi ja päättyi ***-otteluilla, mikä on jo aikamoinen saavutus 2000-luvun WCW:ltä. Siihen ne hyvät uutiset sitten oikeastaan päättyvätkin. Yhtä **½-ottelua lukuun ottamatta mikään muu ensimmäisen ja viimeisen ottelun välissä nähty ei päässyt yli kahden tähden, ja useampi ottelu oli joko laadultaan tai buukkaukseltaan niin järkyttävää paskaa, ettei tässä enää usko silmiään. Selvästi siis yksi Surkea ppv lisää WCW:n häpeäkirjaan, mutta oli tämä kuitenkin kahden ***-ottelun ansiosta vähän parempi kuin pari muuta tämänvuotistap ppv:tä.

Wikipedia: WCW New Blood Rising

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 24.5.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Fully Loaded 2000

Next post

Arvio: WWF SummerSlam 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.