1996ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Slamboree 1996

Sijainti: Baton Rouge, Louisiana (Riverside Centroplex)

Päivämäärä: 19.5.1996

Yleisömäärä: 7 791

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

 

Selostajina Dusty Rhodes, Tony Schiavone ja totta kai Bobby Heenan – kolmikko, joka rupeaa kuulostamaan koko ajan paremmalta. Slamboreen aikaan WCW oli jo noussut jälleen tasoihin tai peräti ohi sodassa WWF:n kanssa, vaikka tätä PPV:tä katsellessa monesti saattoi ihmetellä syitä siihen. Slamboreen ideanahan oli WCW:n perinteinen Battle Bowl -turnaus: 32 painijaa arvotaan satunnaisesti joukkueisiin, ja sen jälkeen painijat ottelevat joukkueina satunnaisesti toisia joukkueita vastaan. Voittavien joukkueiden jäsenet pääsevät suureen Battle Bowl -turnaukseen (tässä tapahtumassa vain neljä parasta joukkuetta), jonka voittajalle vuonna 1996 oli tarjolla Lord of the Ring -titteli (ai miten niin King of the Ring -plagiaatti – puhumattakaan siitä kirjasta) sekä ottelu WCW:n maailmanmestaruudesta. Joukkueparien ja vastustajien ”satunnaisuus” oli tietenkin käsikirjoitettua, kuten tapahtuman ottelut varsin hyvin osoittavat.

Battle Bowl First Round Match

Road Warrior Animal & Booker T vs. Road Warrior Hawk & Lex Luger

Heti oikein malliesimerkki siitä, kuinka joukkueita ja ottelupareja ei todellakaan arvottu satunnaisesti. Ei sillä, että oikeasti tuommoista odottaisin tai vaatisin (käsikirjoitetut päätökset ovat usein paljon järkevämpiä), mutta tähän turnaukseen uskoisin oikeasti satunnaisuuden sopineen typeriä bookkauspäätöksiä paremmin. Luger oli siis sekä Television- että joukkuemestari (Stingin kanssa). Animal ja Hawk edustivat tietenkin Road Warriors -joukkuetta normaaliolosuhteissa. Lisäksi Road Warriorsin, Sting & Lugerin ja Harlem Heatin (johon siis Booker T kuului) kuvio oli edelleen kesken, eli kaikki osallistujat olivat toisiinsa jotenkin kytköksissä. Itse ottelusta ei ole kyllä paljon mitään kerrottavaa. Aika tylsää brawlausta ilman erikoisia hetkiä, typerä lopetus eikä kestoakaan kummoisesti. Ei kamala ottelu, mutta antoi hyvän näytöksen siitä, mitä tuleman pitää, kun yhteen tapahtumaan ängetään viitisentoista ottelua. Tämä oli muuten Road Warriorsin viimeinen esiintyminen WCW:n PPV:issä joukkueena.

Arvosana: * ½

Battle Bowl First Round Match

Public Enemy vs. The Taskmaster & Chris Benoit

Public Enemy oli Johnny Grungen ja Rocco Rockin muodostama joukkue, joka sattumalta pääsi ottelemaan kaksikkona tässä turnauksessa. The Taskmasterin johtamalla Dungeon of Doomilla ja Chris Benoit’n edustamalla Four Horsemenilla oli ollut taas erinäisiä ongelmia jo pitkään. Tämäkin ottelu oli aikamoisen lyhyt, mutta sentään viihdyttävämpi kuin avausottelu. Loppu oli jopa yllättävän hyvä (pöytäspotti!), jos ei oteta huomioon tuomarin toimintaa; hän taisi unohtaa ottelun aikana. ettei tämä – poiketen normaaleista Public Enemyn otteluista – ollut ottelu vailla sääntöjä. Matsin jälkipuintina alkoi samalla (lähinnä kulissien takana tapahtuvien asioiden takia) yksi kuuluisimmista feudeista.

 Arvosana: * *

Battle Bowl First Round Match

Scott Steiner & Sgt. Craig Pittman vs. Rick Steiner & The Booty Man

Ja taas joukkuekaverukset eli Steinerin veljekset vastakkain. Siinä missä Animal ja Hawk lähtivät WCW:stä, Steinerit puolestaan palasivat promootioon – ja täytyy myöntää, että tämä muutos joukkuedivisioonassa oli parempaan suuntaan. Tässäkin ottelussa Steinerien kohtaaminen oli ottelun parasta antia ehdottomasti. Vaan kuten kaikissa näissä otteluissa, suurin ongelma oli ajan puute. Toisaalta Booty Man tai Craig Pittman eivät myöskään kummemmin vakuuttaneet. (Milloinpa Beefcake olisi kauheasti vakuuttanut?) Ei tosiaan kummoinen matsi, mutta jälleen ihan menettelevä tämän turnauksen otteluksi.

Arvosana: * *

Battle Bowl First Round Match

The Blue Bloods vs. Jim Duggan & V.K. Wallstreet

slamboree96-1

The Blue Bloods oli Lord Steven Regalin ja Squire David Taylorin joukkue. Alun perin Regalin parina piti olla Belfast Bruiser eli Fit Finlay, mutta Bruiserin vaihtaminen Tayloriin oli selitetty jonkinmoisella hyökkäyksellä. Oikeasti Finlay oli poissa hänen ja WCW:n välisten erimielisyyksien takia. V.K. Wallstreetin monet tietävät paremmin ehkäpä Mike Rotundana tai Irwin R. Schysterinä [toim. huom. Wallstreet on siis Bray Wyattin ja Bo Dallasin isä]. Miehen parhaat vuodet olivat kyllä selvästi jo menneet ohi. Sama ongelma oli myös Dugganilla (jos hänellä niitä parhaita vuosia yleensä olikaan), eivätkä Regal tai Taylorkaan mitään vetreitä junioreita enää olleet. En tiedä, johtuiko se ottelijoiden iästä, Dugganista, buukkauksesta, ajasta vai mistä, mutta kyseessä oli kömpelöin ottelu tässä turnauksessa tähän mennessä.

Arvosana: *

Battle Bowl First Round Match

Dick Slater & Earl Robert Eaton vs. Alex Wright & Disco Inferno

Oletteko muuten jo tässä vaiheessa huomanneet, kuinka kaikki tämän turnauksen palkinnosta eli siis päämestaruusottelusta taistelevat nimet ovat enintään midcard-tyyppejä? Tietenkin joistakuista (Benoit, Booker T, Luger) tuli myöhemmin jotain suurta, mutta tähän aikaan he olivat buukkauksessa kyllä aika alhaalla – ja tämä trendi tulee jatkumaan koko turnauksen ajan. Itse matsiin: parhaiten siitä tulee mieleen Disco Infernon tanssiesitys ennen ottelua, eikä se todellakaan kerro mitään Infernon tanssitaidoista (vaikka Infernon gimmick upea olikin). Taas hyvin kömpelö ja lyhyt ottelu ilman mitään kunnon pointtia. Lopetuksesta ei mitään muistikuvaa enää, mutta tuskin mitään erikoista.

Arvosana: *

Battle Bowl First Round Match

Diamond Dallas Page & Barbarian vs. Hugh Morrus & Meng

DDP oli käsikirjoituksen mukaan menettänyt työsopimuksensa edellisessä WCW:n PPV:ssä hävittyään ottelunsa The Booty Manille, mutta erinäisten kikkailujen ansiosta mies paini jo Slamboreessa. (DDP ei siis missanut ainuttakaan PPV:tä – kolminkertainen hurraa-huuto WCW:n viisaalle buukkaukselle!) Tässä ottelussa saimme myös nähdä jälleen vakituisen joukkueen jäsenten kohtaamisen (Faces of Fear -tiimin Barbarian ja Meng). Tämä oli taas turnauksen parempaa puoliskoa. Kehässä oli neljä miestä, joista varsinkaan DDP, Meng ja Morrus eivät olleet ollenkaan kehnompia brawlereita, ja oikeiden vastustajien kanssa myös Barbarian pystyi ihan siedettävään menoon. Kelvollinen ”hard-hitting match” siis, jonka ongelma oli jälleen kerran sen pituus. Lopetus oli ihan ovela.

Arvosana: * *

Battle Bowl First Round Match

Big Bubba & Stevie Ray vs. Fire and Ice

Big Bubba oli WWF:ssä Big Bossmanina tutuksi tullut mies, jolla oli (lähinnä WWF:n takia) suuria ongelmia saada itselleen vakituista gimmickiä tai painijanimeä WCW:ssä. Bubba oli vähän aikaa sitten kääntynyt heeliksi ja oli nyt gimmickiltään varsin epäilyttävän oloinen moottoripyöräilijä. Stevie Ray kuului siis Harlem Heatiin veljensä Booker T:n kanssa, ja Fire and Ice oli jokin uusi, satunnainen joukkue, jonka muodostivat Scott Norton ja Ice Train. Tässäkin ottelussa oli neljä brawleria, joista Big Bubba hävisi taidoiltaan kaikille. Muutenkaan buukkaus tai osanottajien kyvyt (ei mitään Stevieä tai Nortonia vastaan kylläkään) eivät yltäneet millään tavalla edellisen tasolle. Selkeästi äskeistä kömpelömpi ja sen lisäksi lyhyempi ottelu.

 Arvosana: *

Battle Bowl First Round Match

Arn Anderson & Eddie Guerrero vs. Ric Flair & Randy Savage

Ja näin olimme päässeet turnauksen ensimmäisen kierroksen viimeiseen ja samalla myös selkeästi parhaimpaan otteluun. Jos tämä ottelu olisi saanut n. 15 minuuttia aikaa ja parit olisivat olleet Guerrero & Savage vs. The Horsemen, olisi tämä voinut olla klassikko. Nyt aikaa oli alle viisi minuuttia ja käynnissä joukkuekaksikko Savagen ja Flairin (turnauksen ainoat oikeat supertähdet) raju feudi. Lisäksi tietenkin Flairin Four Horsemen -kaveri Arn Anderson oli juuri tässä ottelussa mukana. Tästä kaikesta huolimatta nelikko pystyi silti järkevästi organisoituun (siis siltä osin kuin koko kuvion sekava buukkaus antoi mahdollisuuksia) otteluun, jossa nähtiin parempia painiotteita ja parempaa myymistä kuin yhdessäkään aikaisemmassa ottelussa. Lopetus oli tavallaan äärimmäisen typerä, tavallaan taas kuvion kannalta oikein järkevä. Eddie esiintyi tässä selvästi edukseen. Aika lailla niin hyvä ottelu kuin annetuilla aineksilla eli sekavalla buukkauksella ja olemattomalla ajalla pystyy saamaan. 

Arvosana: * * ½

slamboree96-2

Tässä välissä taidettiin nähdä ”Mean” Gene Okerlund arpomassa toisen kierroksen ottelupareja nuorten tyttöjen kanssa (tytöt näyttivät kiinnostavan likaista Scheme Geneä selvästi ottelupareja enemmän). Koska yksi otteluista päättyi tasapeliin, yksi joukkueista saa pääsylipun suoraan finaaliin. Tämä joukkue on Fire and Ice. Jihuu?

WCW Cruiserweight Championship

Brad Armstrong vs. Dean Malenko (c)

Tässä välissä yksi ottelu, joka ei kuulu turnaukseen, ja taso kohoaa heti. Syynä voinee tietenkin olla, että nyt aikaakin löytyi hieman enemmän. Cruiserweight-vyö oli siis tehnyt WCW-debyyttinsä vain vähän ennen tätä tapahtumaa (toki WCW:llä oli ollut joskus muinashistoriassaan eli 1990-luvun alussa Light Heavyweight -vyö, jonka viimeinen kantaja muuten oli Brad Armstrong), ja nyt sitä puolustettiin ensimmäistä kertaa PPV:ssä. Cruiserweight-divisioona oli tässä vaiheessa vasta kehittymässä, mutta siitä tuli myöhemmin suuri WCW:n valttikortti, kun mm. Rey Mysterion ja Chris Jerichon kaltaiset nimet liittyivät siihen. Tässä ottelussa mestarina oli jo taidokas Dean Malenko, eikä Armstrongkaan susi kehässä ollut. Ottelussa oli hyvä (tai no, helppo kuin mikä, mutta tässä ottelussa hyvin toteutettu) tarina: Malenko teloi koko ottelun ajan yhtä Armstrongin ruumiinosaa, ja tämä myi sitä. Lopetus ottelulle oli varsin tyylikäs. Kaikin puolin oikein mallikas ottelu, mutta tämä oli vasta alkumakua siitä, mitä cruiserweight-divisioona tarjoaisi WCW:ssä tulevaisuudessa.

Arvosana: * * *

Battle Bowl Second Round Match

Dick Slater & Earl Robert Eaton vs. Jim Duggan & V.K. Wallstreet

Ja takaisin Battle Bowlin pariin. Tämän vaiheen voittajat pääsevät Battle Royaliin, jossa joukkueita ei sitten enää tunneta. Earl Robert Eaton oli siis myös osa The Blue Bloods -tiimiä, minkä taisin unohtaa mainita ensimmäisen kierroksen aikana. Ottelun taso ei noussut yhtään Dugganin ja Wallstreetin ensimmäisen kierroksen ottelusta. Ehkä syynä oli se, ettei kukaan painijoista todellakaan herättänyt erityistä mielenkiintoa yleisössä – harmi, koska Wallstreet kyllä hoiti gimmickinsä eli rikkaan, likaisen paskiaisen roolin varsin näppärästi. Kömpelö, lyhyt, mitäänsanomaton ja täysin unohdettava ottelu. Ei siis taaskaan hirvittävä, muttei myöskään tarjonnut mitään, miksi koko ottelua ajattelisin toisen kerran, jos en tätä arvostelua kirjottaisi.

Arvosana: *

Tässä välissä olisi pitänyt olla Public Enemyn ottelu Ric Flairia ja Randy Savagea vastaan, mutta koska Flairin ja Savagen ensimmäisen ottelun jälkimainingit päättyivät siihen, että Arn ja Flair pieksivät Eddien ja Savagen maanrakoon, Flairin oletettiin saapuvan yksin otteluun. Sen sijaan Savage hyökkäsikin Flairin kimppuun kesken tämän sisääntulon, ja kaksikko tappeli tiensä takatiloihin: näin ollen Flair ja Savage eivät koskaan selviytyneet edes kehään asti, ja Public Enemy pääsi suoraan finaaliin. Samalla turnauksesta saatiin siis pois sen ainoat kunnolla vakavasti otettavat painijat.

Battle Bowl Second Round Match

Diamond Dallas Page & Barbarian vs. The Booty Man & Rick Steiner

Battle Bowlin toisella kierroksella nähtiin siis vain kaksi ottelua, eikä tämä nyt kehuttavasti sitä ensimmäistä parempi ollut. Painijoista kylläkin oikeastaan kaikki olivat edellisen ottelun painijoita suositumpia (DDP alkamassa saada suurta pushiaan, Booty Man aina ikuinen vahva midcard-painija, Steiner legendaarisen joukkueen jäsen ja Barbarian… noh, Barbarian). Lisäksi varsinkin Rickiltä ja DDP:ltä kyllä löytyi taitoakin, mutta ei tässä nyt paljoa mainittavaa tosiaan ollut. Ihan kelvollista ja katseltavaa brawlausta, mutta on kyllä toisaalta onni, että suurin osa näistä Battle Bowl -otteluista oli niin lyhyitä, vaikka siitä olen koko ajan purnannut. Loppujen lopuksi olisin tosissani tahtonut paljon lisää aikaa vain yhdelle otteluista (Arn & Eddie vs. Flair & Savage). Tämä tuskin olisi kummoisesti kohentunut kymmenellä lisäminuutillakaan.

Arvosana: * ½

WCW United States Heavyweight Championship

Jushin Thunder Liger vs. Konnan (c)

slamboree96-3

Ja taas välissä yksi mestaruusottelu. Tältä ottelulta odotin oikeastaan todella paljon, koska Konnan pystyi Uncensored-tapahtumassa oikein mukavaan otteluun Eddien kanssa, ja Liger puolestaan on upea kehässä. Siihen nähden ottelu oli ehkä jopa pienoinen pettymys, vaikka oikein mukava United States -mestaruuskohtaaminen olikin. Ehkä tosiaan odotin hiukan liikoja, mutta näin jälkikäteen mietittynä ei tätä missään tapauksessa moittiakaan voi. Konnanin US-mestaruuskausi oli muuan hyvin kehnon One Man Gang -ottelun jälkeen lähtenyt siis selkeään nousuun. Matsista en muista kauheasti yksityiskohtia kerrottavaksi, mutta kumpikin kaksikosta hoiti siis oman osuutensa kunnialla. Ligeriä näkisi mielellään paljon enemmänkin. Se maski on niin tyylikäs.

Arvosana: * * *

WCW World Heavyweight Championship Title Shot
8-Man Battle Royal

Scott Norton, Ice Train, Dick Slater, Earl Robert Eaton, Rocco Rock, Johnny Grunge, Diamond Dallas Page, Barbarian

Sitten se hetki, jota oli suuresti odotettu! Kahdeksan midcard-painijaa, joista seitsemän pyörii aktiivisesti joukkuekuvioissa, ottelee mahdollisuudesta päästä painimaan WCW:n maailmanmestaruudesta! Jokin tässä kuviossa kusee pahasti… Sehän tietenkin on se, että seuraavassa Nitrossa paljastuu, että ottelun epäselvyyksien (voittaja olisi eliminoitu, mutta tuomarit eivät huomanneet tätä) takia voittaja ei saakaan seuraavassa PPV:ssä mestaruusottelua! Tästä herää sitten upea kysymys: kannattiko suurin osa yhdestä PPV:stä käyttää sitten täysin turhaan, yleisöä lähestulkoon tappavaan midcardilaisten välisiin random-otteluihin, jos koko hommalla ei oikeasti lopulta ollut edes mitään pointtia? Ai niin, paitsi että saihan voittaja upean Lord of the Ring -sormuksen. Kenenkään tuskin tarvitsee kysyä, miksi tämä oli viimeinen kerta, kun Battle Bowl -turnaus WCW:ssä nähtiin. Itse Battle Royal taas oli äärimmäisen perinteinen tylsähkö Battle Royal: ei mitään painiksi kunnolla kutsuttavaa ainesta, ei jännittäviä kohtaamisia (mitä semmoisia näillä ottelijoilla olisi edes saatu aikaan), ei jännittävää lopetusta. Ei nyt siis mitenkään hirveä ottelu (tietyllä tavalla Battle Royal -matseja jaksaa katsoa aina), mutta täysin mitäänsanomaton kyllä silti.

Arvosana: * *

WCW World Heavyweight Championship

Sting vs. The Giant (c)

Sitten tapahtuman oikea main event. The Giant [toim. huom. eli siis Big Show] oli voittanut maailmanmestaruuden Ric Flairilta tämän tapahtuman alla. Jättiläisen ensimmäiseksi PPV-haastajaksi asettui Sting, joka oli siis samalla edelleen joukkuemestari Lex Lugerin kanssa. Tähän aikaan Stinger oli vielä melko nuori, ja se todella näkyi: Stingillä oli vielä liikettä, kehätaitoja ja ennen kaikkea kykyä saada isoistakin painijoista, joilla on edes jotain lahjoja, viihdyttäviä otteluita irti. Toki asiaa auttoi myös se, että yleisö heräsi lopultakin kunnolla tämän ottelun alkaessa, ja tässä koko ottelussa vallitsi semmoinen hyvä meininki. Ei tämä siis mikään klassikko ollut eikä oikeastaan kahta muuta mestaruusottelua parempikaan (lähinnä ehkä sen takia, ettei tällekään kauheasti aikaa riittänyt). Lisäksi mm. ottelun lopetukseen kuului epämääräistä sekoilua, josta vastasivat Stingin toveri Lex Luger ja Giantin manageri Jimmy Hart, mikä myös söi intoa ottelulta. Tämän matsin suurin hyvä puoli olikin se, että juuri hyvän tunnelman ja mukavan painin yhteisvaikutuksena koitos jätti kuitenkin muuten varsin kehnosta PPV:stä ihan menettelevän maun suuhun ja lähetti monet katsojat tyytyväisenä kotiin. Juuri tämmöisten otteluiden takia 1990-luvun loppupuolen Stingiä ei voinut olla markittamatta: hänellä kyllä todella taitoja riitti, kun niitä tarvittiin.

Arvosana: * * *

WCW:n vuoden 1996 Slamboreehen kuului yhteensä 14 ottelua ja yksi, joka ei koskaan ehtinyt alkaa. Kenties tätä PPV:tä bookatessaan WCW päätti kokeilla, jospa viisaus siitä, kuinka laatu korvaa määrän, olisi väärässä. No, väärässä tuo lausahdus ei todellakaan ole: lopputuloksena oli sekoilu. Turnauksen ulkopuoliset ottelut olivat sitten taas selvästi tapahtuman parasta antia, ja ne pelastivat PPV:n surkeudelta. Kehno show siis selvästi, mutta onneksi tämän jälkeen WCW:n PPV:issä alkoi parempi suunta.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 28.6.2009.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies

Next post

Arvio: WWF In Your House 8: Beware of Dog

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.