Arvio: WCW Slamboree 1998

Päivämäärä: 17.5.1998

Sijainti: Worchester, Massachusetts (The Centrum)

Yleisömäärä: 11 592

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Slamboree oli myös näitä WCW:n välitapahtumia ennen suurempia ppv’itä, kuten seuraavassa kuussa odottavaa The Great American Bashia. Tämä Slamboree oli siinä mielessä merkittävä, että se oli ensimmäinen ppv sen jälkeen, kun new World order oli hajonnut kahteen leiriin, Hollywood Hoganin johtamaan mustavalkoiseen heel-nWo Hollywoodiin ja Kevin Nashin johtamaan punamustaan facemaiseen nWo Wolfpackiin. Tämä jako ja siitä seurannut taistelu nWo:n sisällä oli siis se WCW:n kehittelemä suuri vastaus WWF:n nousulle, ja sitä pidetään yleisesti täysin epäonnistuneena ja jopa WCW:n lopun alkuna.

WCW Television Championship

Fit Finlay (c) vs. Chris Benoit

Sitten Spring Stampeden oli TV-mestaruusdivisioonassa ehtinyt tapahtua paljon. Chris Benoit ei vieläkään ollut mestaruutta voittanut, mutta sen sijaan paluunsa WCW:n aktiivirosteriin tehnyt irlantilainen Fit Finlay voitti Booker T:ltä tämän vyön juuri ennen Slamboreeta käydyssä Nitrossa. Benoit oli jo voittanut ykköshaastajuuden TV-vyöhön, joten hän sitten haastoikin tässä ppv’ssä Finlayn TV-vyöstä, ja Booker sai jäädä odottamaan vuoroaan toiseen kertaan.

Finlayn ja Benoit’n yhteenotot WWE-ajalta nähneenä uskalsin odottaa tältä todella paljon, koska tässä herrat olivat ihan yhtä taidokkaita ja vielä nuorempia. Eikä tämä kyllä pettänytkään: illan opener oli laadullisesti myös illan paras ottelu (tämä nyt ei tosin pelkästään hyvä asia tässä tapauksessa ollut). Tämä oli sopivan pitkä ja tarjosi sekä vauhdikasta että teknistä painia. Kaikin puolin juuri siis semmoinen kuin openerin pitäisi ollakin, sillä sai tämä yleisönkin hyvin mukaan. Mutta silti, ei tämä huipputasolle yltänyt. Ensinnäkin ottelun lopetus ärsytti itseä pahasti, ja sitten jotain erityisempää tarinaa tai vastaavaa jäin tässä vähän kaipailemaan. Silti kyllä tätä katsoessa viihtyi kovasti, ja Finlayta oli hauska nähdä.

* * * ½

Singles Match

Brian Adams vs. Lex Luger

Tämä ottelu oli jatkoa Scott Steinerin ja Rick Steinerin feudille. Kyllä, luitte oikein. nWo Hollywoodia edustavan Brian Adamsin, eli paremmin WWF:stä Crushina tunnetun heppulin, ja Lex Lugerin feud jatkoi Steinerin veljesten feudia, loogista! Syy tähän oli se, että Scott Steinerin stable-kaveri Brian Adams oli pari viikkoa aikaisemmin pistänyt Rick Steinerin luultavasti monta kuukautta kestävälle sairaslomalle. Lex Lugerhan taas oli nyt jo hyvin tunnetusti ollut Steinereiden lähin ystävä, ja hän oli entistä järkyttyneempi tästä feudin uusimmasta käänteestä. Niinpä hän jälleen jatkoi Rick Steinerin kunnian puolesta painimista ja haastoi Rickin loukkaantumisen aiheuttaneen Adamsin otteluun Slamboreehen.

Brian Adamsin ja Lex Lugerin kohtaaminen ppv’ssä ei todellakaan miltään unelmaottelulta kuulostanut, ja siihen nähden tämä oli jopa ihan siedettävä ottelu. Ei nyt tietenkään mikään hyvä, mutta katsottavampi kuin olisi voinut pahimmillaan olla. Ensinnäkin tämä ymmärrettiin pitää sopivan lyhyenä, ettei kummankaan todella rajalliset painitaidot tai kyvyttömyys kantaa toista millään tavalla ehtineet tulla esiin. Lisäksi yleisö oli aika hyvin mukana tässä, ja molemmat ehtivät näyttää vähän sitä… parasta osaamistaan. Siedettävä, mutta siltikin aikamoisen heikko kohtaaminen – ei kai kukaan nyt muuta odottanutkaan.

* ½

WCW Cruiserweight Championship Title Shot

15 Cruiserweight Battle Royal

Viime kuussa Jericho oli päihittänyt Prince Iaukean, jonka Dean Malenko oli kouluttanut. Malenkohan oli siis kadonnut WCW:stä hävittyään Jericholle mestaruusottelussa, ja Jericho oli tämän jälkeen jatkanut hänen solvaamista. Nyt hän oli sitä mieltä, että hän pystyy voittamaan kenet CW-painijan tahansa. Niinpä WCW järjesti tähän ppv’hen 15 cw-painijan battle royalin, jonka voittaja kohtaisi Jerichon heti tämän jälkeen mestaruusottelussa. Ottelun osanottajissa oli mukana mm. lähes kaikki WCW:n lucha-painijat, The Flockin (Billy) Kidman, myöhempinä vuosina 3 Countista tunnetuksi tuleva Evan Karagias ja muuan martyjanetty.

Ottelun parasta antia oli ensinnäkin sen sisääntulot, sillä Chris Jericho saapui kuuluttamaan kaikkien mahdollisten vastustajiensa sisääntulot David Penzerin sijaan. Jericho pääsi taas osoittamaan todelliset mikkitaitonsa tuossa hulvattomassa muutaman minuutin kestävässä hetkessä. Toiseksi parasta tässä ottelussa oli sen loppuratkaisu ja siihen liittyvä loistava buukkaus. Itse ottelu nyt oli aika perus battle royal, eikä siinä nähty kauheasti mitään erikoista – paria näyttävää liikettä lukuun ottamatta.

* * 

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho (c) vs. ???

En nyt tällä kertaa sitten viitsinyt paljastaa tässä tuota edellisen ottelun voittajaa, koska se aikalailla olisi myös ollut koko tuon edellisen ottelun jännityksen ja tuon hehkuttamani kuvion pilaamista samalla. Jos joku haluaa siis katsoa ja jännittää niin tehtäköön nyt näin, vaikka yleensä näissä jatko-otteluissa kyllä paljastan samalla vähän tahtomattani edellisten otteluiden voittajat.

Tämä itse ottelu ei ollut hirveän pitkä, eikä siksi myöskään ollenkaan niin hyvä kuin mitä Jericho ja tämän vastustaja parhaimmillaan pystyisivät tarjoamaan. Silti yleisö oli tässäkin todella hienosti mukana, ja kyllä tässä hyvää painia nähtiin, joten kyllä tämä ehdottomasti viihdytti. Lisäksi oikeastaan tässä tilanteessa tätä ottelua ei olisi voinutkaan buukata paljon onnistuneemmin, vaikka se sitten samalla vähän tarkoitti, että ottelu oli laadullisesti ”vain” hyvä. Ja tässäkin arvosanassa saattaa olla hiukan plussaa bookkauksesta.

* * * 

Bowery Death Cage Match

Diamond Dallas Page vs. Raven

Spring Stampedessahan DDP ja Raven ottelivat US-mestaruusottelussa. Tuolloin DDP, joka oli pitänyt vyötä Starrcadesta asti, hävisi mestaruuden Ravenille. Raven joutui kuitenkin heti seuraavan päivän Nitrossa puolustamaan mestaruuttaan Goldbergiä vastaan, ja arvaten hän hävisi tuon ottelun. Niinpä US-vyö ei ollut enää kummallakaan näistä miehistä, mutta heidän kuukausia jatkunut ja hyvin henkilökohtaiselle tasolle edennyt feud ei todellakaan ollut ohi. Viimeinen koitos oli vielä näkemättä, ja se meille tarjottiin tässä Ravenin ideoimassa Bowery Death Cage Matchissa. Käytännössä ottelu oli Steel Cage Match, paitsi että a) häkin päällä oli katto, b) katosta roikkui kaksi roskapönttöä täynnä aseita ja c) ottelun pystyi voittamaan vain LMS-säännöllä.

Minä tykkäsin tästä ottelusta – ainakin jonkin verran. En tiedä, onko se kuinka väärin, mutta minusta tämä oli samaan aikaan vauhdikasta, viihdyttävää ja vähän hauskaakin hardcore-mättöä. Lisäksi tältä en miesten edellisen ottelun jälkeen odottanutkaan enää mitään huippukamppailua, joten en pettynyt. Siltikin minua harmitti, että ottelun loppupuoli oli pitänyt taas ylibuukata niin pahasti, koska ilman sitä tämä olisi voinut olla vieläkin parempi. Silti minä viihdyin tätä katsoessa: hyvää myymistä, näyttäviä liikkeitä ja harvoin nähtyjä HC-hetkiä, kuten lyönti oikealla videonauhurilla suoraan toisen kalloon. Kyllä tälläistä mielellään ainakin yhden ottelun verran katsoo, vaikka mihinkään historiallisiin vääntöihin ylletäkään. Ottelun jälkimeiningit oli aika skeidaa.

* * * 

Singles Match

Ultimo Dragon vs. Eddie Guerrero

Ja näin jatkuu myös Eddie Guerreron ja tämän veljenpojan Chavon storyline. Viime kuun Spring Stampedessahan Chavo otteli Ultimo Dragonia vastaan ottelussa, jonka voittamalla Chavo olisi vapautunut Uncle Eddien rääkkimäisestä ”koulutuksesta”. Chavo kuitenkin hävisi tuon ottelun, ja Eddien tough love -tyylinen koulutus vain paheni entisestään. Chavon ppv-vastustajaa Ultimoa alkoi tämän nuoremman Guerreron kohtalo säälittämään, ja niinpä päätti itse asettua Eddietä vastaan, kun Chavo ei sukulaismiestään itse pystynyt takomaan. Niinpä Dragon haastoi Eddien Slamboreehen otteluun, jonka panoksena oli jälleen Chavon vapautuminen Eddien huostasta.

Jos Ravenin ja DDP:n ottelu ei tällä kertaa enää ollut mikään pettymys, vaikkei huipputasolle yltänytkään, tämä kyllä sitten oli sitä. En minä nyt mitään mahtavaa kamppailua odottanut, mutta kun itse CW-mestaruusottelu jäi enemmän storylinen jatkamisen tasolle, olisin odottanut, että tällä ottelulla sitten tarjotaan myös huippucruiserweight-painia. Näin ei kuitenkaan ollut, koska kyllä tämäkin aika pitkälti tarinan edistämisen tasolle jäi, vaikka siinä se toimikin lopetusta lukuun ottamatta hienosti. Eddie veti roolinsa taas mahtavasti. Lisäksi täytyy huomauttaa, että valituksesta huolimatta tämä oli asteikollani hyvä ottelu, koska kyllä nyt vuoden ’98 Eddie ja Ultimo siihen pystyvät minä päivänä tahansa ollessaan samaan aikaan kehässä. Silti parempaankin olisi ollut edellytykset, ja lopetus sekä ottelun jälkimeiningit jäivät harmittamaan.

* * *

WCW United States Heavyweight Championship

Goldberg (c) vs. Saturn

Goldberg oli tosiaan feudannut jo pidemmän aikaa The Flockin, ja erityisesti Saturnin, kanssa. Feudille oli kuitenkin tullut sitten Spring Stampeden lisää tarinaa, kun SS:n jälkeisessä Nitrossa Goldberg voitti Flock-johtaja Ravenilta tämän US-mestaruuden. Alun perin tässä ppv’ssä piti nähdä Gauntlet Match, jossa kaikki Flockin jäsenet pääsisivät ottelemaan Goldbergin US-mestaruudesta, mutta Flockin toinen isompi nimi Saturn promosi tapahtuman alkupuolella, ettei mitään Gauntlet-ottelua tulla näkemään, sillä hän on Flockin ainut jäsen, joka on US-mestaruuden arvoinen. Niinpä vuorossa oli sittenkin uusintaottelu Spring Stampedesta.

Harmi vain, ettei tämä ottelu ollut enää niin hyvä kuin Spring Stampeden vastaava. Osittain se johtui varmastikin siitä, että kaikki suurimmat temput ja ihmeet Saturninkin osalta oli jo nähty Spring Stampeden osalta, eikä tässä nähty enää kamalasti mitään uutta. Lisäksi tämä oli lyhyempi ja epätasaisempi, eikä tässä muutenkaan ollut sammalaista jännitettä tai jännitystä. Tästä huolimatta ei tämä nyt siis ollut kuin asteen huonompi, koska oli tämä yhä vieläkin ihan hyvä ja viihdyttävä kamppailu, mutta kolmatta ppv-ottelua en näiden välillä tahdo enää nähdä.

* * ½

Singles Match

Eric Bischoff vs. Vince McMahon

…Eh. nWo:n hajottamisen lisäksi TÄMÄ oli siis WCW:n toinen suuri vastaus WWF:n uhkaavalle nousulle. Kaikessa luovuudessaan WCW:n creative team sai siis hieman ennen ppv’tä idean, että Eric Bischoff voisi haastaa WWF-omistaja Vince McMahonin Nitrossa todelliseen 1 vs. 1 -tappeluun Slamboreehen! Tätä sitten pohjustettiin kaikilla angleilla siitä, kuinka WCW oli valmistautunut Vince McMahonin saapumiseen ja (oi, kyllä vain) ppv-aikaammekin käytettiin aika ruhtinaallisesti näihin täysin turhiin ja paikoillaan junnaaviin ”saapuukohan Vince sittenkin paikalle” -hypetyksiin.

No, ei saapunut. Eikä tämä siis mikään ottelu ollut, kunhan nyt laitoin näin, kun kerran WCW:kin tämän viralliseksi otteluksi laskee :—) Otteluun oli siis hankittu ihan oikea tuomari, ja kun Vince McMahon ei – yllättäen – saapunut paikalle, aloitti tuomari Count Outin, ja Eric Bischoff oli näin virallisesti voittanut pahimman kilpakumppaninsa painiottelussa! …Ai ettei siinä ole mitään järkeä? Nii-in. Toivottavasti tämä oli tässä.

DUD

Special Referee: Roddy Piper

Bret Hart vs. Randy Savage

Tämä oli viimeistäänkin Bret Hartin uran huippuhetkien lopun alku ja samalla osoitus siitä, ettei Bretistä tule koskaan mitään huipputähteä WCW:ssä. Voidaan olla toki useaa mieltä, oliko se pelkästään huono asia, sillä olivathan ne Bretin parhaat vuodet ehdottomasti jo takana. Toisaalta minä tykkäsin yhä Bretin otteista, kuten kohta tulee esille. Mutta siis, tästä ottelusta. Randy Savage oli voittanut Stingiltä WCW WHW-mestaruuden Spring Stampedessa, mutta seuraavassa Nitrossa hän ajautui puolustamaan vyötään nWo-vihollistaan Hollywood Hogania vastaan. Tuon ottelun lopussa Bret Hart sitten shokeerasi kaikki auttamalla oman vihakumppaninsa, Hoganin, voittoon Savagesta tuossa mestaruusottelussa. Syystäkö että? Jaa-a… Miksi hyvällä turnilla pitäisi olla syytä? Niinpä kun nWo jakautui kahtia, liittyi Savage nWo Wolfpackiin ja Bret nWo Hollywoodiin. Savage oli tietenkin raivoissaan Bretille mestaruutensa menetyksestä, ja niinpä homman turvaamiseksi mukaan tuotiin vielä Roddy Piper tuomaroimaan tätä ottelua. Ihme kyllä, mutta Roddy oli yhä face.

Minä jopa tykkäsin tästä ottelusta jonkin verran. En tiedä, johtuiko se sitten vain, että minulla olisi tiedostamattani päässäni pakottava tunne, että minun on tykättävä Bretin otteluista, mutta minusta tämä oli ihan hyvä. Ei nyt siis todellakaan mikään mestariteos tai edes Hyvä isolla H:lla, mutta ihan kiva ottelu. Ainakin parempi kuin WCW:n kortin viimeisimmät ottelut keskimäärin. Tämä sai aikaakin hyvin (eniten kortista), eikä edes käynyt mitenkään tylsästi. Välillä homma oli ihan hyvinkin vauhdikasta, ja mukana oli sopivasti psykologiaa ja myymistä. Randykin näytti taas tuoreemmalta, kun sai olla puhtaasti face. Suurimmat ongelmat menivät sitten taas bookkauksen ja ottelun lopetuksen puolelle, koska nehän olivat oletetusti aikamoista kuraa. Mutta silti, ihan mukava ottelu. Pahempaa odotin.

* * ½

WCW World Tag Team Championship

Scott Hall & Kevin Nash (c) vs. The Giant & Sting

Tämä oli tapahtuman Main Event. Hassua, että heti kun päämestaruus oli taas kerran siirtynyt Hoganille, katosivat ppv-mestaruusottelut kummallisesti. En edes ala enää kirjoittamaan mitään siitä, mitä tämä minun silmissäni tekee mestaruuden arvolle. Hassua on myös tämän ottelun face/heel-jakauma, koska Giant ja Nash, joiden pitkälle feudille tämäkin ottelu oikeastaan pohjautui, olivat vaihtaneet alignmenteja kesken feudin. nWo Wolfpackin synnyn myötä oli Nashista tullut face, ja koska Giant oli yhä raivoissaan Nashille, jatkoi hän tämän kanssa feudaamista ja ”shokeerasi” kaikki liittymällä takaisin nWo:hon (Hollywoodiin) ennen ppv’tä. Mielenkiintoisia (tai vähemmän mielenkiintoisia) seikkoja tässä ottelussa olivat myös, saapuuko Scott Hall ollenkaan paikalle (sillä miestä ei ollut näkynyt Uncensoredin jälkeen paljon ollenkaan) ja liittyykö myös Sting nWo:hon, koska tämän tag-pari Giant oli tälle jo tarjonnut nWo-paitaa.

Kuten kuvasta näkyy, Scott Hall saapui paikalle tähän erittäin merkitykselliseen (…tai ehkä sittenkin merkilliseen) mestaruusotteluun. Joukkuemestaruudetkin olivat tosiaan aivan huimassa arvossa, koska sitten SuperBrawlin, jossa Scott Steiner oikein väkisin aiheutti joukkueelleen mestaruustappion ja ripusti entisen mestaruusvyönsä kaimansa vyötäisille, eivät Nash tai Hall olleet tehneet vöillä käytännössä mitään. Hall näytti pelottavan humalaiselta erityisesti sisääntulonsa ja promonsa aikana. Ottelu sinänsä ei nyt ihan kamala ollut. Ainakin Sting, joka ei kyllä myöskään kovin hyvässä kunnossa ollut, yritti piti siitä huolen, ja paikoitellen myös Giant näytti ihan kivaa liikkumista. Plussaa täytyy antaa siitä myös, ettei ottelu tuntunut läheskään niin pitkältä, mitä se kesti, eikä siis missään vaiheessa varsinaisesti tylsistättänyt. Heikko ottelu todella heikolla lopetuksellahan tämä oli, mutta olisi voinut olla pahempikin. ME:n rooliin tämä ei kyllä sopinut millään lailla.

* ½

---

Kaikesta päätellen tämä ppv oli ehdottomasti Kehno. Uncensoredista alkanut WCW:n alamäki ppv’eiden laadun osalta vain jatkuu, ja minua alkaa pelottaa, tuleeko sille ollenkaan stoppia. Aikaisemmissa ppv’eissä on ollut pari astetta enemmän hyvää menoa undercardissa, mutta tässä sekään ei kamalasti pelastanut. Suurimmat valopilkut oli illan ainut ***½-ottelu, eli opener Benoit’n ja Finlayn välillä, ja cruiserweight-mestaruusottelu. Oli siellä pari muutakin hyvää ottelua, mutta niissäkin oli omat ongelmansa erityisesti lopetuksen ja jälkimeininkien takia, miksi nekin sitten jättivät vähän pahan maun suuhun. Vince McMahon-kuvio oli aika roskaa, eikä tuo ME:kään loistanut. Savagen ja Hartin ottelu oli jonkinasteinen positiivinen yllätys sentään. Kokonaisuudessaan silti kyllä tämä heikoksi jäi, mutta kolme ***-ottelua, yksi ***½-ottelu ja pari oikein hyvää buukkauksellista ratkaisua pelastivat pahimmalta. Ainakin vielä tällä kertaa.

Wikipedia: Slamboree 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.1.2011