1999ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Slamboree 1999

Päivämäärä: 9.5.1999

Sijainti: St. Louis, Missouri (TWA Dome)

Yleisömäärä: 20 516

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


WCW oli yllättänyt ainakin minut tarjoamalla tasoltaan Ok:n Spring Stampeden puhtaasti huonon alkuvuoden jälkeen, joten ennen Slamboreen katsomisen aloittamista toivoin salaa mielessäni, että ehkä tälläkin ppv:llä olisi potentiaalia yllättää minut positiivisesti. Nuo toiveet hautasin kuitenkin aika pitkälti jo alun hypevideon kohdalla. Täytyy sanoa tähän alkuun, että samalla kun WWF:ssä alkoivat olla suuret muutokset käynnissä, niin suurta muutosta oli ilmassa myös WCW:ssä. Harmi vain, että siinä missä WWF:n muutokset ja jännittävät sekä tuoreet turnit olivat oikein mielenkiintoisia, tuntuivat WCW:n muutokset lähinnä typeriltä, laimeilta ja puhtaasti huonoilta. Suurin muutos oli jo Uncensoredin ME:stä lähtien havaittavissa ollut muutos. Vuonna 1996 perustettu nWo alkoi olla saavuttanut tiensä pään. Sen sijaan, että WCW olisi koittanut vaikkapa hyötyä nWo:n lopettamisesta vielä jollain suurella ottelulla, päätti yhtiö tehdä viisaan bisnesvedon ja haudata viimeiset kolme vuotta ME-kuvioita hallinneen porukan kaikessa hiljaisuudessa. Uskomatonta. Tästä lisää vielä myöhemmin. Selostajinamme taas kerran Tony, Bobby ja Mike. Miksi WCW ei voinut antaa Heenanin ja Tenayn selostaa kahdestaan?

WCW Tag Team Championship

Rey Mysterio Jr. & Kidman (c) vs. Chris Benoit & Dean Malenko vs. Raven & Perry Saturn

Tässäkään ppv:ssä WCW:tä ei voi syyttää siitä, etteikö se olisi osannut avata show’ta oikealla tavalla. WCW:n joukkuemestaruusdivisioona oli imenyt kiviä raskaasti koko vuoden ’98 ajan. Oikeastaan WCW:llä ei ollut ollut edes mitään joukkuemestaruusdivisioonaa edellisenä vuotena. Nyt se oli kuitenkin vuoden ’99 alussa saanut aivan uuden alun mestaruuksista järjestetyn turnauksen ansiosta, ja tässä vyöstä kamppailivat kolme yhtiön taidoiltaan parasta joukkuetta. Ei voi valittaa. Benoit ja Malenko olivat voittaneet vyöt Uncensoredissa, mutta he olivat hävinneet ne Kidmanille ja Reylle, koska Saturn ja Raven olivat sekaantuneet otteluun. Kaikille kolmella joukkueella oli siis kaunoja toisiaan kohtaan, joten tässä ne oli hyvä selvittää.

Kuten jo totesin, ei WCW:tä voi syyttää kehnolla show’n aloituksella. Kaikki kuusi miestä toden totta tiesivät, mitä tehdä kehässä. Otteluun oli sekoitettu sopivasti Kidmanin ja Reyn high flyingiä, Malenkon ja Benoit’n tekniikkapainia sekä Saturnin ja Ravenin hc-tyyppistä brawlausta. Todella viihdyttävää mättöä, joka sai aikaakin vielä varsin kunnioitettavasti. Yleisökin oli ottelussa hyvin mukana, joten tämähän hoiti openerin roolinsa enemmän kuin hienosti. Arvosana olisi voinut yltää jopa huipputasolle, jos ottelun lopetus ei olisi ollut hiukan laimeahko. Muuten siis erittäin hyvä tapa pistää show käyntiin.

* * * ½ 

Singles Match

Stevie Ray vs. Konnan

Arvostelun alussa toteamani nWo:n kuolema oli toki sillä tavalla ennenaikaista, että WCW ei edes ymmärtänyt lopettaa nWo:n toimintaa kaikessa hiljaisuudessa kerralla, vaan sitä vähän niin kuin vielä tässäkin vaiheessa jatkettiin. Sen lisäksi, että pari painijaa saapuivat kehään vielä tässä vaiheessa varsinaisen nWo:n, eli Wolfpackin, themen saattelemana, pyöritti jostain hemmetin syystä tämä nWo:n jobberiporukka Black & White toimintaansa vielä suht aktiivisesti. Porukan johtajaksi oli vakiintunut Stevie Ray, joka jostain käsittämättömästä syystä kohtasi ppv-ottelussa Konnanin. Joo, Konnanilla oli ollut ongelmansa Wolfpackin kanssa. Nyt kun siis Wolfpack oli hajonnut tai osa porukasta oli kääntynyt heeliksi, oli WCW:n mielestä ilmeisesti loogista pistää Konnan feudaamaan Black & Whiten kanssa?

Tämä ottelu oli hiton tylsä ja aika lailla mitäänsanomaton. Ei tämä nyt siis mitään armotonta kuraa ollut, vaan tämä on taas malliesimerkki ottelusta, jolle minä annan yhden tähden. Ei siis huonoudellaan raivostuttava ottelu, vaan yksinkertaisesti turha ja tylsä kamppailu ehkä yhdellä tai kahdella pienellä välkähdyksellä paremmasta. Jättää vain ihmettelemään sitä, miksi tälläisen tunkeminen ppv:hen käy edes WCW:n buukkaustiimin mielessä.

*

Hardcore Match

Brian Knobbs vs. Bam Bam Bigelow

Ei voi olla totta. Nasty Boysien saapuminen TNA:han vuonna 2010 oli tietenkin kuin suoraan painifanin pahimmista painajaisista, mutta voin aikamoisella varmuudella veikata, ettei yksikään paininörtti hyppinyt riemusta, kun tuon joukkueen toinen osapuoli Brian Knobbs teki paluunsa WCW:hen vuonna ’99. Nasty Boysit olivat painineet parin vuoden ajan WCW:ssä vuoteen ’96 asti. Tuon jälkeen promootio oli ymmärtänyt luopua Hoganin kavereista, mutta jostain syystä, kun WCW oli alkanut rakentaa uutta hc-divisioonaansa, oli jossain saatu loistava idea siitä, että divisioonan vahvistukseksi kaivataan ehdottomasti vanha, raihnainen ja taidoiltaan täysi paskasäkki Brian Knobbs. Nyt hän sitten paini Bam Bam Bigelowia vastaan Hardcore Matchissa epävirallisesta ’King of Hardcore’ -tittelistä. Olisin katsonut mielummin vaikka kymmenen Bigelow vs. Hak -ottelua.

Tämä ottelu oli yksinkertaisesti heikko. Kuten sanoin, minä tykkään hyvästä roskapainista. Tämä ottelu oli taas aikamoinen malliesimerkki siitä, mitä on kehno roskapaini. Knobbsilla ei ollut mitään hajua siitä, miten hc-ottelusta voi saada jännittävän ja elämyksiä tarjoavan kokemuksen. Hän tyytyi tarjoamaan katsojille jännittäviä roskapönttöiskuja Bigelowin päähän toinen toisensa perään. Ottelussa oli kuitenkin hiukan hyviäkin puolia. Bigelow tuntui ainakin hetkittäin yrittävän edes hiukan tuoda otteluun kunnon taistelumeininkiä, mutta se oli Knobbsin takia aikamoisen hankalaa. Lisäksi ottelun lopetus kaikkine botchailuineen oli jopa tietyllä tavalla hupaisa. Se ei tietenkään ole kovin positiivinen juttu, mutta pisti ainakin hymyn huulilleni. Bigelowin ansiosta ei täyttä roskaa, mutta aika lähellä kuitenkin.

* ½

WCW Television Championship

Booker T (c) vs. Rick Steiner

Kun feud Scott-veljen kanssa oli päättynyt ja joukkuemestaruuskausi Kenny Kaoksenkin kanssa oli osoittautunut täysin turhaksi, ei Rick Steinerista ollut näkynyt pitkään aikaan jälkeäkään. Viime aikoina hän oli kuitenkin nostanut taas päätään ja haastanut Booker T:n tämän TV-mestaruudesta. Miehet ottelivatkin Nitrossa yhden mestaruusottelun, joka päättyi siihen, että Bookerin veli Stevie Ray auttoi veljensä voittoon, vaikka Booker ei ollut ollut pitkään aikaan minkäänlaisissa väleissä veljensä kanssa. Kun Stevie auttoi seuraavallakin viikolla Bookeria säilyttämään mestaruutensa toista vastustajaa vastaan, vaikka Booker ei tätä ollut halunnut, oli Rick varma, että Booker teki yhteistyötä Stevien kanssa ja oli liittymässä nWo:hon. Booker yritti vielä vakuuttaa Rickiä siitä, että tämä on epäilyineen väärässä, mutta lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kohdata hänet kehässä.

Odotin tältä ottelulta menevää midcard-menoa, koska olin aina tykännyt Rickistä, vaikkei hänestä koskaan mitään suurempaa karismaattista tähteä tullutkaan. Lisäksi Booker oli lähes tulkoon elämänsä kunnossa (no ei ihan mutta aika lähellä) ja onnistunut repimään kaksi hyvää ottelua Scottinkin kanssa. Niinpä oli taas aikamoinen pettymys, että tämä ottelu osoittautui vain ok:ksi kamppailuksi. Oli tämä siis parempi veto kuin kaksi edellistä ottelua Slamboreessa, koska kyllä nämä kaksi perustaidot kehässä aina hallitsevat, mutta vähän tylsähkö tv-ottelufiilis tästä jäi. Lopetuskin oli typerähkö. Harmi.

* *

Singles Match

Charles Robinson vs. Gorgeous George

Tämän ottelun taustatarina oli ehdottomasti koko vuoden parhaimmistoa. Kaikki oli alkanut siis siitä, kun Uncensoredista lähtien ykkösfacena toiminut WCW:n presidentti Ric Flair ja koko hänen johtamansa Four Horsemen alkoivat kovaa vauhtia käänty heeleiksi. Samalla WCW:n tuomari Charles Robinson oli osoittautunut todelliseksi Flair-faniksi, kun hän ei Uncensoredin ME:tä tuomaroidessa ollut välittänyt ottelun säännöistä pätkän vertaa, vaan julisti Flairin voittajaksi, vaikka tämän olisi selvästi pitänyt hävitä tuo ottelu. Pian Robinson alkoikin liikkua säännöllisesti Flairin mukana, ja hän alkoi muuttaa lookiaan Flairin tapaiseksi samalla, kun Flair alkoi kutsua Robinsonia Little Nature Boyksi.

Homma muuttui mielenkiintoiseksi, kun Randy Savage teki paluunsa WCW:hen. Flairin ja Savagen vanhat erimielisyydet kärjistyivät taas Spring Stampedessa, kun ottelun tuomarina toiminut Macho Man esti Flairin voiton. Tästä presidentti Flair hurjistui täysin, ja seuraavina viikkoina nähtiin hienoja hetkiä, joihin kuului Flairin joutuminen mielisairaalaan. Miten hän pääsi pois? No, Arn Anderson maksoi hänen takuunsa. Takuut mielisairaalaan? Mitä helvettiä WCW? Flair oli joka tapauksessa niin raivona Savagelle, että hän sanoi, ettei koskaan palkkaisi tätä enää WCW:hen. Savage ei kuitenkaan luovuttanut tavoitettaan päästä taas WCW:n kehään, ja niinpä lopulta tähän ppv:hen buukattiin ottelu Flairin suojatin, ex-tuomari Charles Robinsonin ja Savagen uuden naisystävän ja takavuosikymmenten painilegendan nimeä kantavan Gorgeous Georgen välille. Panokset olivat kovat. Jos George voittaisi, saisi Savage WCW-sopimuksen. Ottelun ringsidellä olevista nimistä sen verran, että Asya oli ollut mielisairaalan hoitaja, jonka Flair toi mukanaan. Nimi oli tietenkin ”hauskaa” vinoilua WWF:lle ja Chynalle, koska Asyakin oli hyvin… miesmäinen nainen. Miss Madness ’99 oli taas missiasuun pukeutunut nainen, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan muuan Molly Hollyna. Loistavaa talentin käyttöä, WCW.

Openerin jälkeen tapahtuma oli ollut pelkkää pettymystä ja heikkoa menoa, ja sitten meille tarjottiin tämä. Eihän WCW:tä voi kuin rakastaa. Tuomari vastaan cheerleader. Kumpikaan ei osannut painia, eikä sitä kukaan odottanutkaan. Voin esittää jälleen kysymyksen siitä, miten kenellekään buukkaustiimissä on voinut tulla edes mieleen pistää tälläinen epäpainiottelu ppv:hen. Raivostuttivanta tässä oli se, että Tony Schiavone hehkutti sitä, kuinka tämä oli ”viihdyttävää vaikkei taidokasta”. Missä h****tissä se viihdyttävyys näkyi? Tämä alkaa lähennellä jo WMOTY-kategoriaa. Pikkaisen kiitosta täytyy tosin antaa sille, että Robinson oikeasti yritti ja väläytti pari kertaa ihan hauskoja ja taidokkaita Flair-imitaatioita. Muuten täyttä kuraa. Miksi Flair ja Savage eivät voineet itse painia tätä? Ainiin, se olisi liian ilmeistä.

½ 

WCW United States Heavyweight Championship

Scott Steiner (c) vs. Buff Bagwell

Kyllä, Buff Bagwell oli kääntynyt faceksi ja entistä parasta ystäväänsä Scott Steineria vastaan. Jotenkin minun on hyvin vaikea pitää Bagwellia kovin hyvänä facena, koska hänen hahmonsa ja karismansa on luotu heel-rooliin. Joka tapauksessa näin tässä oli käynyt. Kaikki alkoi, kun Bagwell vahingossa aiheutti Steinerin tappion Uncensoredin TV-mestaruusottelussa Booker T:tä vastaan. Tämän jälkeen Steiner hylkäsi ystävänsä, ja miehet alkoivat olla toistensa kurkuissa kiinni. Lopulta oli tämän ottelun aika.

Tässä vaiheessa tapahtumaa alkoi pelko hiipiä perseeseeni jo kovaa vauhtia, koska openerin jälkeen koko tapahtuma oli ollut aikamoisen onneton, eikä Bagwellin ja Steinerin kamppailu kuulostanut miltään showstealerilta. Molemmat herrat ovat kyllä karismaattisia esiintyjiä, mutta tarvitsivat hyvän vastustajan, jotta aikaan saataisiin hyvä ottelu. Näin siis ajattelin etukäteen. Niinpä oli kivaa, että jossain kohtaa tässä tapahtumassa sai vielä yllättyä positiivisesti. Ei tämä ottelu nyt tosiaan mikään erityisen taidokas painiottelu millään tasolla ollut, mutta yllättävän kiva entertainment-brawl. Tietenkään todelliset painigurut eivät voi myöntää, että tämä oli ihan kivaa mättöä, vaikka sitä tämä oli. Illan toiseksi paras ottelu, mikä on tosin tällä arvosanalla enemmänkin loukkaus tapahtumalle kuin kovin suuri kehu ottelulle.

* * ½

Singles Match

Roddy Piper vs. Ric Flair

Niin, tämä oli siis tietenkin pääsyy siihen, miksi Ric Flair vs. Randy Savagea ei nähty tässä tapahtumassa. Flair-Savagen lisäksi WCW oli nimittäin päättänyt lämmittää uudelleen myös Flairin ja Piperin välisen feudin. Nämä kaksi kohtasivat edellisen kerran vuonna ’97, ja tuolloin kaksikon ottelu yllätti minut suuresti laadullaan. Ei kumpikaan tuolloinkaan huippukunnossa ollut, mutta silloin he repivät irti vielä erittäin hyvän ottelun. Nyt en uskaltanut toivoa enää samaa. Ottelun tausta oli lyhyesti se, että Piper oli jo pidemmän aikaa toiminut WCW:n comissionerina, ja kun Flair oli alkanut menettää järkensä ja ryhtynyt WCW:n johdossa yhtä pahaksi, kuin millainen Bischoff oli ollut, päätti Piper, että on aika riistää valta Flairilta. Flair ei tähän niin vain suostunut, ja hän erottikin jo Piperin comissionerin tehtävistä. Nyt tässä ottelussa oli panoksena Flairin oma virka WCW:n presidenttinä.

Kuten uumoilinkin, ei tämä ottelu yltänyt enää ollenkaan miesten parin vuoden takaisen kamppailun tasolle. Tosin täytyy antaa tunnustusta edelleenkin Flairille ja Piperille siitä, että pystyivät he paljon parempaan kehätoimintaan, kuin olin heiltä odottanut. Molempien parhaat päivät olivat jo selvästi takana, mutta silti he liikkuivat yllättävän vetreästi ja väläyttivät paikoitellen ihan vauhdikasta menoa. Kehuissa pitää ottaa taas asiayhteys huomioon, sillä eihän tämä siis erityisen kummoinen painilliseltakaan tasoltaan ollut, mutta ihan hyvää menoa kuitenkin. Suurempi ongelma oli arvosanaa laskenut aivan idioottimainen buukkaus sekä ottelun aikana että ennen kaikkea sen lopetuksen kohdalla ja jälkimainingeissa. Ilmeisesti Eric Bischoffilla ja kumppaneilla oli vaikeuksia tajuta, että voi olla ’controversy’ ja silti samaan aikaan looginen.

* * 

Singles Match

Sting vs. Goldberg

WCW:n kenties kaksi suurinta facea ottivat siis yhteen tässä väli-ppv:ssä. Aikamoisen kohtaamisen oli WCW päättänyt tarjota faneille, eikä tämä edes ollut Main Event eikä tässä myöskään ollut mitään panoksena. Taustaakaan ei ottelulla kauheasti ollut. Niin Goldberg kuin Stingkään eivät voineet sietää heel-Flairin tapaa johtaa WCW:tä, ja molemmat olivatkin olleet jo käsirysyssä Flairin kanssa. Flair pelkäsi sitä, että Sting ja Goldberg vievät hänen paikkansa WCW:n johdosta (jos Piper ei sitä tee) yhdistämällä voimansa. Niinpä Flair buukkasikin miehet ottelemaan toisiaan vastaan, jotta heidän huomionsa kiinnittyisi Flairin kaatamisen sijaan keskinäisen paremmuuden selvittämiseen.

Tämä ottelu kuulosti tosiaan erittäin isolta, ja elättelin toivoa siitä, että tämä ottelu pelastaisi surkean tapahtuman tarjoamalla hienon Main Event -tason ottelun. Periaatteessa siihen olisi voinut olla mahdollisuuksia. Kai? No, eipä sitten kuitenkaan ollut, sillä tämä ottelu jäi todella laimeaksi koitokseksi. Ei voi luvata kovin hyvää, että ottelu alkaa heti karkealla botchilla. Tämänkään jälkeen meno ei missään vaiheessa kohonnut mitenkään kehuttavaksi, vaikka ainakin Sting pari kertaa väläyttikin ihan kivoja otteita. Pääasiassa ottelu oli kuitenkin varsin mitäänsanomatonta brawlausta, jossa yleisö oli tosin ihan hyvin mukana ainakin ennen idioottimaista lopetusta. No, saatiinpahan ainakin vielä yksi Bret Hartin näyttäytyminen ppv:ssä, ennen kuin hän taas katosi kuvioista kuukausiksi, varsin ymmärrettävästä syystä tosin.

* ½

WCW World Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Kevin Nash

Suuret muutokset eivät olleet siis rajoittuneet siihen, että Flair ja koko Four Horsemen kääntyivät heeleiksi, ja samalla Wolfpack-johtaja Hogan alkoi muistuttaa facea, ja koko porukka alkoi hajota palasiksi. Selvästi heel Scott Steiner saapui tässäkin tapahtumassa kehään Wolfpack-themen saattelemana, ja samoin teki Kevin Nash, joka oli puolestaan Goldberg-ottelun jälkeen ilmeisesti kääntynyt taas faceksi. Yleisö ei kovin vahvasti vielä osannut olla Nashin puolella, mikä lienee ihan itsestäänselvyys, kun mies oli vasta 4 kuukautta aikaisemmin osoittautunut Fingerpoke of Doomissa täydeksi petturiksi. Samalla jostain helkkarin syystä yksi WCW:n toimivimmista ja overeimmista faceista DDP oli pitänyt kääntää ylimieliseksi heeliksi. Miesten feudin taustalla olivat lähinnä sekavat päämestaruuskuviot. DDP oli ehtinyt jo hävitä SS:ssä voittamansa mestaruuden Stingille Nitrossa, mutta samana iltana pari viikkoa Goldberg-ottelun jälkeen poissa ollut Kevin Nash teki paluunsa facena ja haastoi Stingin puolustamaan mestaruuttaan kyseisenä iltana Nashia, Goldbergiä ja DDP:tä vastaan nelinottelussa. DDP voitti tuon ottelun, kun Randy Savage saapui jostain syystä auttamaan häntä. Sen sijaan, että Sting saisi tässä revanssinsa, puolustikin Page mestaruuttaan nyt Nashia vastaan. Miksi? Koska Nash oli pääbuukkaaja.

Jos edelliseltä ottelulta olin odottanut pelastusta, niin tältä en enää edes viitsinyt sitä toivoa. Turhaa toivoni olisi ollutkin, sillä tämä ottelu oli ytimekkäästi tiivistettynä huono. Ei taaskaan umpisurkea, sillä alkupuolella ainakin DDP tuntui yrittävän jonkin verran ja yleisön hyvät reaktiot pelastivat edes pikkasen, mutta oli tämä vielä yksi askel alaspäin edellisestä kamppailusta. Siinä oli paikoitellen ihan pikkaisen oikean taistelun tuntua, mitä tässä ei tosiaan ollut. Homman tietenkin kruunasi taas yksi aivan idioottimainen aivopierulopetus. Jos painin taso ei yksinään pistänyt raivostuttamaan, niin viimeistään sen teki idioottimainen buukkaus.

*


Ei ollut vaikea päättää sitä, minkä ottelun osanottajille annoin tähdet. Onneksi openerissa oli useampi kuin kaksi osallistujaa, koska muuten olisi voinut olla aika vaikeaa antaa sitä kolmatta tähteä. Dean Malenko ja Chris Benoit sekä myös kaksi muuta openerin joukkuetta tekivät taas hienon työn ja tarjosivat meille upean openerin. Harmi vain, että tässä tapauksessa se ei paljoa vaikuttanut. En voi ymmärtää WCW:tä. Ensin se tarjosi odotukseni selvästi ylittäneen Spring Stampeden, ja jotenkin oletin, että mahdollisuuksia samantasoisiin ppv:eisiin olisi uudestaan. Nämä odotukseni lytättiin kuitenkin tässä ppv:ssä täysin. Sen lisäksi, että yksikään ottelu openerin lisäksi ei saavuttanut edes kolmen tähden rajaa (ja vain yksi ylitti kaksi tähteä), niin tapahtuman buukkaus oli toisesta ottelusta lähtien aina loppuun saakka yksinkertaisesti kamalaa. Jätti todella huono maun suuhun. Tällä ppv:llä WCW osoitti taas osaavansa ilmoittautua jokaisena vuotena vuoden huonoimman ppv:n kamppailuun. Tämä Slamboree oli Surkea.

Wikipedia: WCW Slamboree 1999

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 5.7.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Backlash - In Your House 28

Next post

Arvio: ECW Hardcore Heaven 1999

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.