2000ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Slamboree 2000

Päivämäärä: 7.5.2000

Sijainti: Kansas City, Missouri (Kemper Arena)

Yleisömäärä: 7 165

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Onpa järkyttävä poster. No, sopii hyvin tapahtuman tunnelmaan. Slamboree oli myöskin perinteisiä WCW:n tapahtumia. Se oli järjestetty vuodesta 1994 asti, ja tämä Slamboree olisi siis tietenkin viimeinen tätä nimeä kantanut ppv, sillä vuoden päästä tähän aikaan WCW kuuluisi jo WWF:n omistukseen. Bischoffin ja Russon uutta valtakautta oli jatkunut nyt reilun kuukauden ja monet asiat eivät olleet ainakaan parantuneet entisestä. Tulette kyllä huomaamaan, mitä tarkoitan. Selostajina tunarikolmikko Schiavone, Madden ja Hudson.

WCW Cruiserweight Championship

Chris Candido (c) vs. The Artist

Illan avasi siis Cruiserweight-mestaruusottelu. WCW yritti selvästi palauttaa CW-mestaruudelleen taas jonkinlaista uskottavuutta ja arvostusta, mutta jotenkin tämä ei vaan tuntunut enää ollenkaan samalla tavalla kiinnostavalta, vaikka mukana oli Candidon tasoisia painijoita. Siitä WCW voi tosin syyttää aivan itseään. Mitäs unohti ensin koko mestaruuden puoleksi vuodeksi ja sitten alkoi buukkaamaan sitä pelkkänä vitsivyönä. Tuollaisesta ei hetkessä toivuta. Joka tapauksessa Candido oli voittanut vyön Spring Stampedessa, ja mestaruuksien vakatointia edeltänyt mestari Artist nousi ensimmäiseksi kunnon haastajaksi Candidolle. Candido oli osa suurta heel stablea New Bloodia, ja Artist oli muuten vain heel.

Alku näytti tässä ottelussa jopa aika kivalta, pirteältä ja vauhdikkaalta CW-menolta, mutta sitten homma alkoi kusta vähitellen omiin housuihinsa. Ensin meille tarjoiltiin muutama todella onneton ja tunnelmaa paljon pilannut botch, ja lopulta lopetuskin onnistuttiin söhlimään todella karusti, kun kehäkelloa soitettiin ja voittajan musiikkikin alkoi soimaan, vaikka tuomari ei ollut oikeasti laskenut kolmeen (tai oikeastaan oli laskenut vahingossa kolmeen, vaikka piti pysäyttää lasku ennen kakkosta). Niin, että sen jälkeen ei loppumenossa ollutkaan paljon enää yllätyksellisyyttä. Alku lupasi siis paljon hyvää, mutta lopulta homma läsähti aika pannukakuksi ja perus tv-ottelutasoiseksi mittelöksi. Syytän kaikesta Artistia ja tuomaria. Candido oli loistava.

* * 

WCW Hardcore Championship
2 on 1 Hardcore Handicap Match

Terry Funk (c) vs. Norman Smiley & Ralphus

Voi pyhä luoja. Voisinko vain unohtaa tämän Hardcore-divisioonan irvikuvan ja hypätä eteenpäin? En ilmeisesti, kun ei WCW:kään osaa tehdä niin. Alusta alkaen tämä WCW:n oma HC-divisioona oli aivan surkea idea, koska kaikki kunnon HC-painijat olivat lähteneet firmasta jo ennen divisioonan perustamista. Nyt homma oli lyöty jo ihan läsiksi… nyt jopa sitten ihan kirjaimellisesti. Tästä kohta lisää. Funkin ja Norman Smileyn feud HC-mestaruudesta oli siis jatkunut Spring Stampedenkin jälkeen, ja lopulta Slamboreehen buukattiin uusinta HC-mestaruudesta. Tällä kertaa Smiley saisi ottaa otteluun mukaan apujoukoiksi yllätyspartnerin, jonka Smiley etukäteen lupasi olevan todella kova kaveri…

…Ja ensimmäisen viiden minuutin ajan tämä ”kova kaveri” pysytteli baseball-maskin takana ja järkyttävien suojusten peittämänä samalla, kun Funk ja Smiley mätkivät toisiaan ympäri backstagea todella vaivaannuttavasti. Jos paria Funkin nättiä bumppia ei oteta huomioon, niin meno oli niin kaukana hardcoresta kuin mahdollista. Lopulta piestyään tarpeeksi Smileytä Funk kiinnitti huomion Smileyn partneriin, joka ei ollut tehnyt toistaiseksi yhtään mitään ja jonka henkilöllisyyttä selostajat olivat arvuutelleet koko ottelun ajan. Niinpä Funk repi Smileyn apurin maskin pois tämän päästä, ja sen alta paljastui RALPHUS! Ralphus oli tullut WCW:ssä tunnetuksi vuonna 1999 Chris Jerichon erittäin rumana, lihavana, typeränä ja muutenkin täysin turhana henkivartijana. Miehen ympärille oli ehtinyt kehkeytyä jopa pienoinen fanikulttuuri, mutta kaikki loppui, kun Jericho lähti WCW:stä. Nyt Ralphus oli siis palannut WCW:hen Smileyn apuriksi, ja loppuottelu menikin sitten lähinnä siihen, kun Ralphuksen housut meinasivat koko ajan tippua tämän jaloista, ja kameramiehellä oli jokin h**vetin pakottava tarve kuvata koko ajan Ralphuksen rekkamiehen hymyä. Voi tätä ihanuutta. Lopulta ottelulle saatiin jonkinlainen lopetuskin, jossa oli taas hardcorea mukana yhtä paljon kuin Playboyn playmate-kuvissa. Minä en enää oikeasti jaksa tätä. Miksi katsojia pitää kiusata näin? Puolikkaan tähden annan ihan sille, että Funk tuntui kaikesta tästä idioottimaisuudesta huolimatta yrittävän mahdollisimman paljon, mutta mitäpä hän buukkaajien aivopieruille pystyy tekemään.

½ 

Singles Match

Shawn Stasiak vs. Curt Hennig

Shawn Stasiak oli yksi WWF:n nuorista ja lihaksikkaista mutta mitäänsanomattomista ja tylsistä painijoista, joita myöhemmin kutsun yleisnimellä markjindrak. Stasiakille kävi kuitenkin onnekkaasti, sillä pian WWF-debyytin (jossa hän jobbasi Kurt Anglelle Survivor Seriesissä) jälkeen hän pääsi WCW:hen, jossa jostain älyttömästä syystä hänelle alettiin kaavailla suurta pushia. Muita oikeasti lahjakkaita nimiähän WCW:llä ei ollut. No, joka tapauksessa Stasiak laitettiin uuteen New Bloodiin, ja hänelle annettiin omaperäinen ”The Perfect One” -gimmick. Omaperäisesti ensimmäinen kunnon feud oli sitten aikoinaan herra täydellisyytenä (ainiin, ei saa sanoa tekijänoikeuksien takia) tunnettua Curt Hennigiä vastaan. Hennig oli ollut jo jonkun aikaa poissa WCW:n kuvioista, ja New Blood -boomin alettua hän oli luullut pääsevänsä tämän heel-joukkion kärkinimeksi, mutta sen sijaan Russo ja Bischoff savustivat hänen veteraaniperseensä ulos nuorten kollien joukosta, ja nyt Hennig taisteli yhdessä Millionaire’s Clubin kanssa New Bloodia vastaan.

Tämä ottelu oli kaikella tapaa aika mitäänsanomaton. Karu totuus on se, että Curt Hennigin uran ehdottomasti heikointa aikaa olivat hänen WCW-vuotensa. Vielä myöhemmällä WWE-stintilläkin Hennig vaikutti taas virkeältä, mutta tämä run oli ollut melkein alusta asti aika puuduttavaa kamaa. Mukaan mahtuu muutamia ihan kivoja otteluita (lähinnä Flairin ja Hartin kanssa), mutta WCW:ssä Hennig ei ollut oma täydellinen itsensä. Ehkä hän oli vain liian vanha (What ;)). Niinpä Hennigistä ei ollut kantamaan Stasiakia mihinkään erikoisiin otteisiin, ja tästä markjindrakista oli kantamispuuhiin vielä paljon vähemmän. Lopputuloksena kaikin puolin yhdentekevä ottelu. Ei millään tavalla erikoisen huono mutta ei mitään, mitä haluaisin nähdä ikinä uudestaan.

* ½

WCW United States Heavyweight Championship

Scott Steiner (c) vs. Captain Rection

Kyllä, WCW:ssä oltiin päästy vaiheeseen, jossa yhdeksi merkittäväksi New Bloodia vastustaneeksi face-porukaksi nousi Misfits In Action. Se oli joukkio painijoita, jotka olivat Vince Russon mielestä liian laiskoja noustakseen overeiksi. Kyllä. Sitä johti ennen Hugh Morruksena tunnettu Captain/General Rection, joka ilmoitti oikeakseen nimekseen Hugh E. Rectionin. Jeps. Tervetuloa vuoden 2000 WCW:hen. Muita stablen painijoita olivat muun muassa Chavo Guerrero Jr, Van Hammer ja Lash LeRoux. Nyt tämän Misfits In Action -porukan johtaja Captain Rection oli kuitenkin päässyt ottelemaan New Bloodia edustavaa US-mestari Scott Steineria vastaan. Steinerista oli tullut viikko toisensa jälkeen ilkeämpi ja julmempi, joten ennakkoasetelma ei lupaisi hyvää edes isokokoiselle E. Rectionille. Hehe.

Tämä oli aika lailla hyvä esimerkki siitä, minkälainen ottelu on ihan mukava tv-mestaruusottelu. Steiner ja Rection brawlailivat ihan toimivasti, mutta kumpikaan ei väläyttänyt mitään kovin erikoista. Rection toki tarjosi taas tutun näyttävän Moonsaulttinsa, ja Steiner veti pari nättiä Suplexia, mutta eivät ne tee ottelusta vielä erityisen hyvää. Ihan ok ottelu, mutta kyllä ppv:n US-mestaruusottelulta mielellään odottaisi enemmän.

* *

Singles Match

Mike Awesome vs. Chris Kanyon

Mike Awesome oli osoittautunut debyytistään lähtien todelliseksi New Bloodin tuhokoneeksi. Awesome Bombin kohteeksi olivat joutuneet viikko toisensa perään monet Millionaire’s Clubin jäsenet tai muut New Bloodia vastustamaan nousseet painijat. Yksi eniten New Bloodia ärsyttävistä tapauksista oli Chris Kanyon, joka oli tehnyt paluunsa WCW:hen parin kuukauden lomalta juuri samoihin aikoihin, kun New Blood -kuvio oli saanut alkunsa. Bischoff ja Russo yrittivätkin kovasti houkutella nuorta ja lahjakasta Kanyonia New Bloodiin, mutta Kanyon ilmoitti veren olevan vettä sakeampaa: hänen paras ystävänsä DDP oli Millionaire’s Clubissa, joten Kanyon olisi sataprosenttisesti Millionaire’s Clubin puolella. Tätä vastausta eivät Bischoff ja Russo sulattaneet, ja niinpä Awesome pistettiin Kanyonin perään. Samalla Awesomella oli omat ongelmansa Kevin Nashin kanssa.

Tältä ottelulta oli vihdoin lupa odottaa oikeasti hyvää menoa, koska Awesome oli yksi koko bisneksen parhaista isoista miehistä, ja Kanyon oli puolestaan vuoden ’99 aikana osoittanut oikeasti olevansa yksi WCW:n lahjakkaimpia nuoria painijoita. Pitkään ottelu vaikuttikin oikeasti hyvältä menolta. Ei mitään huikeaa tai erityisen paljon hehkutettavaa painia, mutta semmoista kolmen tähden hyvää painia, mikä on WCW:n mittapuulla jo todella hyvä suoritus. Olisinkin antanut tälle arvosanaksi kolme tähteä, ellei ottelua olisi taas pitänyt pilata idioottimaisella lopetuksella, johon sekoitettiin Kevin Nash ja ties kuinka monta muuta Millionaire’s Clubin ja New Bloodin jäsentä. Lopputuloksena todella heikko lopetus. Muuten silti hyvä ottelu.

* * ½ 

Singles Match

The Total Package vs. Buff Bagwell

New Bloodia edustavan Buff Bagwellin ja Millionaire’s Clubia edustavan The Total Packagen feud oli jatkunut siitä lähtien, kun miesten joukkueet kohtasivat toisensa Spring Stampeden joukkuemestaruusturnauksen finaalissa. Vähitellen näiden kahden kehonsa kunnolla ylpeilevän kaverin feud oli kehittynyt siihen pisteeseen, että Vince Russo ja Buff Bagwell kaappasivat Packagen naisen Elizabethin. Tämän jälkeen Package oli janonnut veristä kostoa, mutta Elizabeth oli yhä Russon huostassa. Nyt Packagella oli ensimmäisenä mahdollisuus piestä osasyyllinen Bagwell, joka oli yhä myös WCW:n joukkuemestari. Tosin miehellä ei ollut mukana joukkuevyötä, eivätkä selostajatkaan olleet varmoja miehen statuksesta mestarina, sillä KroniK oli voittanut Bagwellin ja Douglasin ppv:tä edeltävässä Thunderissa, mutta missään ei ollut kerrottu, oliko ottelu mestaruusottelu vai ei. Että näin hyvin WCW:ssä hoidettiin asiat.

Bagwell vastaan Luger vuonna 2000 kuulostaa aika kamalalta. Oikeastaan Bagwell vastaan Luger ihan minä tahansa vuonna kuulostaa aika kamalalta. Sitä tämä myös oli. Bagwell kyllä tuntui yrittävän kovasti, ja onneksi ottelu oli sentään buukattu sen verran järkevästi, ettei homma ollut pelkkää miesten paini”taitojen” esittelyäkin. Siitäkin huolimatta ei tälle voi antaa muuta kuin huono ottelun arvosanan, koska sitä tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan oli.

*

Singles Match

Shane Douglas vs. Ric Flair

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että minä en ymmärrä tätä uuden WCW:n pakottavaa tarvetta pistää näitä vanhoja janttereita painimaan ”katuvaatteissa”. Hogan tulee kehään jossain naurettavassa liivissä ja farkuissa, ja Flairilla on kauluspaita ja puvunhousut. Ei näin. Mutta siis, tästä feudista. Pohjallahan tässä oli Flairin ja Douglasin ihan oikean elämän feud. Joskus ’90-luvun alkuaikoina buukkauksiin vaikuttaessaan Flair oli ilmeisesti estänyt silloin uransa alussa olevan Douglasin pushin, koska Flairin mielestä Douglasilla ei ollut sitä jotain. Tästä Douglas loukkaantui äärettömän syvästi, ja kaikkien ECW-vuosiensa ajan Douglas muisti tasaisin väliajoin vittuilla promoissaan Flairille. Nyt WCW oli vihdoin päättänyt hyödyntää tämän tosielämän feudin, ja jo ennen Spring Stampedea sitä alettiin lämmitellä, kun näytti mahdolliselta, että Douglasin ja Flairin joukkueet kohtaisivat mestaruusturnauksen finaalissa. Douglas promosi siitä, kuinka vihdoin ja hän viimein näyttäisi vanhalle äijälle, kumpi heistä todella on ’the man’. Spring Stampedessa Douglasin joukkue voitti, mutta homma ei ollut suinkaan ohi. Feud muuttui entistä henkilökohtaisemmaksi, ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ratkaista se 1 vs. 1 -ottelussa.

Tämä oli sellainen ottelu, jota minä ihan oikeasti odotin. Douglasin ja Flairin oikean elämän feud on yksi painimaailman tunnetuimmista, ja vielä viime vuosinakin esiintyessään Douglas on jatkanut Flairille pään aukomista. Niinpä oli jännää nähdä, mitä nämä kaksi taidokasta painijaa saisivat ihan oikeasti aikaan kehässä. Ottelu olikin yllättävän mukavaa entertainment -vääntöä, vaikka mistään suuresta painijuhlasta ei voitu puhua, sillä kummatkaan eivät olleet parhaassa kunnossaan. Kuten olen usein todennut, minusta Flair oli WCW-uransa lopulla paljon heikommassa vedossa kuin myöhempinä WWE-vuosinaan. Joka tapauksessa ottelu oli ihan hyvän tasoa, kunnes lopetuksesta piti tehdä taas idioottimainen aivopieru. Se söi osan tunnelmasta, joten ei tästäkään tullut kuin ihan ok ottelu.

* *

Singles Match

Vampiro vs. Sting

Tämä oli jo toinen näistä tapahtuman Main Event -tason otteluista, joka tavallaan ihan oikeasti kiinnosti minua. Stingin ja Vampiron hahmot ovat vain molemmat niin mielenkiintoisia ja mystisiä, että heidän feudinsa oli kieltämättä sellainen, joka WCW:n oli pakko buukata. Vampiro oli siis kääntynyt ystäväänsä Stingiä vastaan kuukauden mittaisen ystävyyden jälkeen ja liittynyt New Bloodiin Stingin edustaessa Millionaire’s Clubia. Spring Stampedessa miehet pääsivät jo kohtaamaan toisensa United States Heavyweight -mestaruusturnauksen välierissä. Tuolloin Sting vei voiton, mutta Vampiro aiheutti Stingille tappion finaalissa kiskomalla hänet kesken ottelun kehän sisälle ja heittämällä kohta takaisin kehään verisenä. Niinpä Stingin ja Vampiron feud oli vain pahentunut SS:n jälkeen, ja nyt he kohtaisivat toisensa kunnollisessa singles-ottelussa.

Samoin kuin edellinen ottelu, myös tämä oli pienoinen pettymys. Ehkä suurin ongelma oli se, että ottelu oli buukattu turhankin yksipuolisesti. Paini oli ihan mukavaa ja periaatteessa toimivaa, mutta jotain jännittävämpää ja suurempaa kamppailua minä olisin tästä odottanut. Nyt tämä jäi aika pintapuoliseksi raapaisuksi ja ei ainakaan kohottanut kiinnostusta tämän feudin jatkoa kohtaan – jos sellaista siis vielä nähtäisiin. Tuntui aikalailla perinteiseltä tv-ottelulta. Tähän mennessä tämä feud on ollut pettymys.

* * 

Special Referee: Eric Bischoff

Billy Kidman vs. Hulk Hogan

Tämä oli se kolmas Main Event -tason ottelu, joka minua kiinnosti ihan tosissaan. Ennen kaikkea sen takia, että odotin oikeasti mielenkiinnolla sitä, miten kaksi täysin erityyppistä painijaa oikeasti sopisivat otteluun keskenään. Lisäksi kiinnosti se, saisiko Kidman revittyä Hoganista hyvän ottelun irti ja olisiko tässä todella Kidmanin suuren ME-pushin alku. Tämä feud oli siis saanut alkunsa siitä, kun Billy Kidman pisti Hoganin sairaalakuntoon ennen Spring Stampedea hyökkäämällä hänen kimppuunsa halpamaisesti, ja Hogan sitten kosti Kidmanin hyökkäyksen pieksemällä hänet SS:ssä. Sen jälkeen Kidman ja Hogan ovat olleet jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni, ja New Bloodin toinen johtaja ja Hoganin entinen pitkäaikainen ystävä Eric Bischoff oli tietenkin auttanut Kidmania jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Lopulta Bischoff buukkasi Slamboreehen ottelun Kidmanin ja Hoganin välille, mutta samalla hän lisäsi itsensä ottelun erikoistuomariksi.

Tämän ottelun suurin ongelma tuli esille tuossa feudiesittelyn viimeisessä lausessa. Jo pelkästään se, että Bischoff oli ottelun erikoistuomari, tiesi sitä, että tämä ottelu olisi aivan älytöntä ylibuukkausta. Sitä tämä myös todella oli, ja niinpä en pystynyt nauttimaan ottelusta läheskään niin paljon kuin painin taso olisi ehkä antanut mahdollisuuksia. Tämä ottelu oli nimittäin painilaadultaan oikeasti parempi kuin suurin osa Hoganin otteluista pitkään aikaan. Ei tämäkään mikään hyvä ollut, mutta hiukan päälle kivan tv-ottelutason silti. Harmi vain, että todella paljon pilasi sitten tuo alusta loppuun järjetön ylibuukkaus, joten loppujen lopuksi ottelusta jäi todella vaisu ja petetty maku suuhun. WCW kyllä osaa tämän.

* ½

WCW World Heavyweight Championship
Triple Cage Match

David Arquette (c) vs. Jeff Jarrett vs. Diamond Dallas Page

Haluaisin tähän alkuun pitää hiljaisen hetken sen WCW World Heavyweight -mestaruuden suuren arvostuksen muistolle, joka vedettiin vessanpöntöstä alas sillä hetkellä, kun näyttelijä David Arquette buukattiin WCW World Heavyweight -mestariksi. Kyllä, luitte oikein. David Arquette oli WCW:n suurimman ja tärkeimmän mestaruuden hallussapitäjä. Hiljainen hetki:

Noniin, sitten voidaan siirtyä itse asiaan, vaikka en välttämättä haluaisikaan. New Bloodin Jeff Jarrett ja Millionaire’s Clubin Diamond Dallas Page olivat siis feudanneet WCW World Heavyweight -vyöstä tämän uuden kuvion alusta lähtien. Jarrett voitti vyön Spring Stampedessa, kun DDP:n vaimo Kimberly kääntyi miestään vastaan ja liittyi New Bloodiin. Hieman myöhemmin DDP kuitenkin voitti mestaruuden Steel Cage Matchissa, mutta tämä oli se hetki, josta todellinen hauskuus alkoi. WCW oli toteuttanut vuoden 2000 keväällä markkinoille tulleen Ready to Rumble -elokuvan, jossa esiintyi monia WCW:n painijoita – tärkeimpänä heistä juurikin DDP. Elokuvan pääosan esittäjä oli David Arquette, joka näytteli suurta painifania, joka halusi korjata WCW:ssä tapahtuneen suuren vääryyden: halpamainen Diamond Dallas Page oli vienyt mestaruuden Arquetten roolihahmon ykkössuosikilta. Tätä leffaa promotakseen WCW oli tuonut David Arquetten esiintymään WCW:hen, mutta leffasta poiketen Arquette olikin face-roolia vetäneen Diamond Dallas Pagen ystävä ja liittoutui tämän taistoon New Bloodia vastaan. Niinpä ilkeä johtaja Eric Bischoff sai pirullisen idean: hän buukkasi Nitroon joukkueottelun DDP & Arquette vs. Jarrett & Bischoff, ja tuo ottelu käytiin päämestaruudesta. Se kuka ikinä selättäisi toisen vastustajista, nousisi uudeksi mestariksi. Tietenkin ottelussa kävi lopulta niin, että David Arquette selätti puolivahingossa Bischoffin ja nousi WCW World Heavyweight -mestariksi. Voi pojat. Seuraavassa Nitrossa Arquette yritti selittää, ettei hän ole painija tai päämestari, ja hän halusi luovuttaa vyönsä pois, mutta se ei enää auttanut. Bischoff nimittäin buukkasi Slamboreehen Ready To Rumblesta tutun Triple Cage Matchin päämestaruudesta Arquetten, Jarrettin ja DDP:n välille. Ottelussa oli siis todellakin kolme päällekkäistä häkkiä, joista ylimmän päällä roikkui WHW-vyö. Ottelun voittaisi se, joka ensimmäisenä pääsisi kipuamaan kaikkien kolmen häkin läpi viimeisen katolle ja nappaisi ensimmäisenä katosta roikkuvan mestaruusvyön. Eikö kuulostakin mahtavalta?

Ei minun mielestäni. Niinpä minä en pystynyt suhtautumaan tähän otteluun millään tavalla vakavasti, vaikka heti alusta asti tajusin, että tämähän on yllättävän hyvää painia. Arquette nimittäin pidettiin loppuratkaisuihin asti käytännössä täysin sivussa (kyllä, maailmanmestari oli maailmanmestaruusottelussa käytännössä kehän ulkopuolella katsomassa, kun hänen ystävänsä yritti voittaa mestaruutta itselleen), ja se oli erinomainen ratkaisu. Niinpä Jarrettin ja DDP:n annettiin käytännössä toteuttaa uusinta viimekuisesta hyvästä mestaruusottelustaan ainoastaan sillä erotuksella, että tällä kertaa mukana oli HC:täkin. Harmi vain tämä ottelu ei silti saa läheskään samaa arvosanaa kuin SS:n ottelu, sillä tämä typerä kolmoishäkki oli vain niin älytön idea. Arvosanaa ei myöskään paranna typerä ja mukashokeeraava lopetus ottelulle tai se, että kesken ottelun Mike Awesome ilmestyi aivan tyhjästä toiseksi korkeimman häkin päälle. Mitä ihmettä? Plussaa ei saa myöskään show’n päättänyt järjetön bumppi, jossa Kanyon pistettiin Powerbombilla häkkien katolta alhaalla odottaneesta sisääntulorampista läpi. Tämä nimittäin sattui olemaan sama areena, jossa noin tasan vuosi aikaisemmin nähtiin muuan Owen Hartin tapaturmainen kuolema.

* * 


Tämä oli täyttä paskaa. Ei taaskaan yhtään edes kolmeen tähteen yltävää ottelua eikä paljon mitään kehuttavaa. Jos joku olikin painillisesti ihan kivaa, niin idioottimainen buukkaus pilasi sen täysin. Tapahtumassa oli jopa kolme minua kiinnostavaa ME-ottelua, ja ne kaikki onnistuttiin kusemaan. Todellinen ME oli niin naurettava, että edes kiva painillinen anti ei saanut näyttämään sitä vakavasti otettavalta. Arquette päämestarina? Eikä hän edes sitten tehnyt mitään omassa mestaruusottelussaan? …Paitsi tietenkin lopussa. Ja siis. Mitä helvettiä. Oikeasti. WCW. Tämä alkaa olla minulle liikaa. Jos en tietäisi, että minulla on tätä tietynlaista masokistista kärsimystä WCW:n kanssa edessä enää vajaa vuosi, harkitsisin oikeasti tämän yhtiön tiputtamista pois projektistani. Tämä alkaa olla niin rankkaa kuraa. Kyllä, tämäkin ppv oli Surkea.

Wikipedia: WCW Slamboree 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.3.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF InsurreXtion 2000

Next post

Arvio: ECW Hardcore Heaven 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.