1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Souled Out 1998

Päivämäärä: 24.1.1998

Sijainti: Dayton, Ohio (Hara Arena)

Yleisömäärä: 5 486

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Souled Out nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, ja silloin sen idea oli toimia nWo:n omana PPV:nä. nWo oli siis ”hankkinut WCW:ltä oikeuden järjestää oman PPV:nsä omilla ehdoillaan”. Jokainen tuon tapahtuman ottelu oli nWo vs. WCW -teemainen, ja muutenkin tunnelma oli ehkä hiukan erilainen kuin muissa WCW:n PPV:issä. Ideana tuo vielä kuulostaa hyvältä, mutta lopputuloksena oli silti lähestulkoon huonoin maksulähetys edelliseltä vuodelta. Virheistään oppineena (ihan oikeasti – WCW harjoitti tätä aina välillä) Souled Out oli muutettu seuraavana vuonna normaaliksi PPV:ksi. Selostajinamme Tony Schiavone, Dusty Rhodes ja luojan kiitos myös Bobby Heenan. Mike Tenaykin sai taas paljon ääntänsä kuuluville, vaikkei parin ottelun aikana selostamossa ollutkaan.

8-Man Tag Team Match

Juventud Guerrera, Super Caló, Lizmark Jr. & Chavo Guerrero Jr. vs. La Parka, Silver King, Psychosis & El Dandy

Tämän ottelun taustatarina? En tiedä. Joku WCW:n buukkaustiimissä oli kaiketi saanut vain harvinaisen hyvän idean siitä, että kun rosterissa tosiaan on tusinallinen meksikolaispainijoita, ne voitaisiin taas välillä päästää painimaan myös maksutelevision puolelle. Viimeeksi samanlainen väläys kävi Bash at the Beach -tapahtumassa 1997.

Jälleen kerran minun painiymmärtämättömyyteni paljastuu, kun en ihan tajua, miksi tämä ottelu on saanut kaikilta arvostelijoilta niin valtavat kehut. Älkää käsittäkö nyt väärin. Oli tämä minustakin todella hienoa, viihdyttävää ja vauhdikasta spottailua, mutta itse en nähnyt tällä mitään eroa WCW:n maksulähetyksissä aikaisemmin nähtyihin spottimatseihin, jotka eivät läheskään samanlaista hypetystä ole saaneet. Yhtä lailla tässä oli ongelmana se, ettei aikaa ollut kauheasti eivätkä kaikki ottelun painijat päässeet näyttämään taitojaan niin kuin olisin toivonut. Ja olivat ne spotit tässä tosiaan näyttäviä, mutta niin olivat olleet kaikissa muissakin samanlaisissa matseissa. Ottelun rakennekaan ei ollut mitenkään erityisen mahtava. Oikein hyvä ottelu ja hieno tapa avata show tämä siis kaikesta kritiikistäni huolimatta oli, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen tapaus WCW:n osalta. Joten ei, ei tämä mikään ECW:n Barely Legalin japanilaisottelua vastaava koitos ollut. Erityismaininta täytyy antaa ottelussa ja sen jälkeen huikeasti loistaneelle La Parkalle.

* * * ½

Raven’s Rules Match

Chris Benoit vs. Raven

wcw-souled-out-1998-raven-vs-benoit

Ravenin – ja The Flockin – kitkerä feudi Chris Benoit’ta vastaan oli jatkunut jo edelisen vuoden viimeisiltä kuukausilta asti. Ennen Starrcadea Chris Benoit oli jo kohdannut lähestulkoon jokaisen Flockin jäsenen, jonka Raven oli tätä vastaan lähettänyt, koska hän itse ei Benoit’ta tahtonut kohdata. Miesten oli lopulta tarkoitus kohdata Starrcadessa, mutta loogisesti WCW ei tietenkään tuota herkkuottelua ruvennut ”turhaan” vuoden suurimmassa tapahtumassaan katsojille tarjoamaan, vaan muutti sen viime hetkellä Perry Saturnin ja Benoit’n väliseksi matsiksi – ja säästi Ravenin ja Benoit’n janotun ottelun Souled Outin kaltaiseen PPV:hen. Hienoa toimintaa.

Tämä ottelu oikeastaan vain pahensi ärtymystäni Starrcadea kohtaan. Tiesin kyllä odottaa, että Benoit ja Raven pystyvät todella viihdyttävään otteluun, mutta kun nyt todistin asian todella olevan näin, saatoin ymmärtää entistä huonommin, miksei miesten ottelua käyty jo Starrcadessa. Ottelu oli tosiaan oikein viihdyttävä ja kaikin puolin onnistunut. Jotkut ovat innostuneet antamaan tälle jopa neljän tähden arvosanan, mutta ei tämä nyt minusta kyllä ihan niin hyvä ollut, koska jotain kuitenkin puuttui. Lähellä oltiin silti, koska tässä oli yhdistelty sopivasti hardcorea, hienoa myymistä, tyylikästä liikkeiden suorittamista ja ennen kaikkea tarinaa kehän sisällä. Ottelun lopetus oli loistokas. Vähän pidempää kamppailua jäin vain kaipailemaan. Ottelun jälkeiset kuviot olivat ihan kiinnostavia.

* * * ½

WCW Cruiserweight Championship

Rey Misterio Jr. (c) vs. Chris Jericho

Chris Jericho oli ollut vielä vuoden 1997 alkusyksystä taitava, vauhdikas ja rakastettava kevytsarjalainen, joka onnistui pari kertaa nappaamaan WCW:n Cruiserweight-mestaruudenkin. Kaikki kuitenkin muuttui vuoden loppuun mennessä, kun tästä nuorukaisesta alkoi kuoriutua ulos omahyväinen ja äärimmäisen rasittava hyypiö, joka menetti hermonsa hetkessä ja alkoi aina valittaa kokemastaan kohtelusta. Tämän muutoksen myötä Chris Jericho kääntyi myös entistä ystäväänsä Rey Misteriota vastaan ja kävi useaan otteeseen hyvin aggressiivisesti häneen käsiksi. Kun Misterio sai monien Starrcaden jälkeisten mestaruudenvaihdoksien jälkeen vyön itselleen, kiinnostui Jerichokin jälleen tuosta kultakimpaleesta ja alkoi havitella sitä itselleen.

Tämä kamppailu ei harmillisesti ollut vielä klassinen Mysterio vs. Jericho -ottelu, joita myöhemmin (jopa vielä yli vuosikymmenen päästä) tulisi riittämään. Ongelmana oli se, ettei Rey oikeasti ollut tähän otteluun tullessaan täydessä ruumiin voimissa, vaan miehen toinen polvi oli aika pahasti loukkaantunut. Siitäkin huolimatta Misterio veti urhollisesti läpi lyhyehkön mutta oikein onnistuneen kamppailun. Jericho puolestaan vakuutti viimeistään tässä ottelussa, kuinka loistava pahis hän todella on vetäen koko ottelun ajan rooliaan aivan uskomattomasti. Ehdottomasti jo tämä kahdeksanminuuttinenkin oli siis hyvä ja viihdyttävä kamppailu, mutta ei lähellä sitä, mihin nämä kaksi pystyy parhaimmillaan. Tämänkin ottelun lopetus muuten rokkasi lujaa.

* * *

Tässä välissä nähtiin sitten ”äärimmäisen” mielenkiintoista tyhjänlätinää liittyen WCW World Heavyweight -vyöhön. Koska Starrcaden Sting vs. Hogan oli päätetty Hoganin egosta johtuen niin huonosti kuin minkään PPV:n (puhumattakaan sitten vuoden suurimmasta PPV:stä) pääottelu voidaan päättää, oli vyö nyt hyllyllä. Tuossa ottelussahan kävi siis niin, että Hogan selätti Stingin tuomari Nick Patrickin laskemalla ”nopealla” ratkaisulla (joka ei oikeasti näyttänyt mitenkään nopealta), kunnes Bret Hart (jolla ei pitäisi olla mitään valtaa otteluiden uudelleenkäynnistämiseen) saapui paikalle ja käski aloittaa ottelun uudelleen. Tämän jälkeen Sting voitti vyön täysin arvottomalla tavalla. Tätä asiaa olivat nyt puimassa J.J. Dillon, Gene Okerlund, Roddy Piper, Hogan itse, Scott Hall, Eric Bischoff ja Sting. Segmentti koostui lähinnä Dillonin, Okerlundin ja Piperin egobuustailusta, ja lopulta jostain syystä taas vaihteeksi vallankahvassa ollut Piper päätti, että asia ratkaistaan SuperBrawl VIII:ssä uusintaottelulla Sting vs. Hogan. Ketä enää kiinnostaa?

WCW Television Championship

Booker T (c) vs. Rick Martel

WCW:n televisiodivisioona on kyllä yksi mielenkiintoisimmista tapauksista, koska sieltä saattaa löytää ihan kenet tahansa. Vuonna 1996 vyötä piti suurimman osan ajasta hyvän ja pahan rajamailla pyörinyt Lex Luger. Vuonna 1997 alkuvuodesta vyöstä kamppailivat mm. Lord Steven Regal, Prince Iaukea ja Ultimate Dragon sekä loppuvuodesta Disco Inferno ja Saturn. Nyt divarin huipulla olivat Harlem Heat -joukkueen Booker T ja WWF:ssä 1990-luvun alussa uransa huipulla käynyt Rick Martel. Mitään kummempaa tarinaa en tämän ottelun takaa tiedä.

Olivatpa televisiodivisioonan nimet miten omituisia tahansa, mestaruusottelut tarjosivat silti yllättävän hyvää menoa. Niin kävi myös tässä tapauksessa, kun Booker T ja Rick Martel rehellisesti sanottuna yllättivät minut vetämällä varsin hyvän ottelun. Yleisö ei kovin kummoisesti ollut ottelussa mukana, mutta se ei miehiä haitannut. Booker T oli tässä vaiheessa aika lailla uransa kunnossa ja niin kaukana siitä kankeasta 2000-luvun lopun King Bookerista kuin joku vain saattoi olla. Martel taas oli ollut ehkä joskus paremmassakin kunnossa, mutta kyllä mies veteraaninakin edelleen sen verran hyvin painin salat taisi, että ei ole mitään valitettavaa. Ottelu oli siis hyvä, muttei se kuitenkaan mitään kamalan säväyttävää tai ikimuistettavaa tarjonnut, joten sen korkeammalle ei tämäkään kohtaaminen yltänyt – eikä sen ehkä tarvinnutkaan. Hoiti hommansa enemmän kuin kunnialla.

* * *

Singles Match

Scott Hall vs. Larry Zbyszko

wcw-souled-out-1998-scott-hall-vs-larry-zbyszko

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tämä jäi vuoden 1997 lopulla WCW:hen Scott Hallin apuriksi saapuneen Louie Spicollin viimeiseksi PPV-esiintymiseksi: hän kuoli vajaa kuukausi myöhemmin huumeiden yliannostukseen. WWF-miehenä muistan Spicollin parhaiten vuonna 1995 WWF:ssä esiintyneenä Rad Radfordina. Tämä tarina olikin oikeastaan paljon tärkeämpi kuin itse ottelun taustatarina, joka oli puhdasta paskaa. ”Living Legend” Larry Zbyszko jatkoi siis dominointiaan painikehissä voitettuaan Eric Bischoffin Starrcadessa, ja nyt hänen haarukassaan oli jo kuukausia häntä raivostuttanut Scott Hall, joka oli noussut jälleen joukkuemestariksi. Ketään tuskin enää kiinnosti Zbyszkon temppuilut kehässä, mutta niinpä hän vain saapui painimaan Hallia vastaan – eikä hän ollut yksin, vaan hän oli hankkinut tukijoukkoihinsa WCW:n selostaja Dusty Rhodesin. Mitä apuvoimia!

Hyvät uutiset: 1) ottelu oli lyhyempi kuin Starrcaden Eazy-E vs. Larry, 2) Scott Hall veti roolinsa sen verran hyvin kuin tässä ottelussa nyt pystyi ja 3) ottelun lopetus sekä jälkimainingit olivat äärettömän hauskoja, mikä ei kylläkään varmasti ollut niiden tarkoitus. Surkuhupaisuus on joskus hyväksi. Huonot uutiset: ottelu oli kuraa. Yksi tähti hyvistä uutisista (erityisesti loppumeiningeistä).

*

6-Man Tag Team Match

Buff Bagwell, Konnan & Scott Norton vs. Ray Traylor & The Steiner Brothers

Tämä on sitten aika suora uusinta Starrcaden turhasta väliottelusta, jossa tosin Bagwellin ja Konnanin paikoilla olivat Randy Savage ja Vincent (eli WWF:stä tuttu Virgil). Muuten mikään ei ollut muuttunut. Paitsi että niin tosiaan: Steinerin veljekset olivat menettäneet joukkuevyönsä Nashille ja Hallille ennen kaikkea Scott Steinerin egon takia. Scott kun oli alkanut joukkueotteluiden aikana yrittää hoitaa kaiken yksin, koska hän nyt on vain niin pirun hyvä. Ei ole kovin vaikea arvata, mihin tämä tulee johtamaan.

Ottelu oli periaatteessa aika selkeä uusinta siitä Starrcaden kamppailusta, mutta laadullisesti tämä oli vielä astetta heikompi. Mukana ei ensinnäkään ollut persoonana mielenkiintoista Randy Savagea, ja muutenkin ottelun painillinen puoli oli vielä heikompaa. Pääasiassa kamppailu oli tylsää, puuduttavaa meininkiä, jossa yhtä miestä piestiin ja yhden miehen kehäänpääsyä odotettiin. Parasta ottelussa oli viimeinen reilu minuutti, jossa Scott Steiner oli aivan liekeissä esittäen todella viihdyttävää menoa. Siltikin aikamoisen heikko ottelu. Ilmankin oltaisiin pärjätty.

* ½

Singles Match

Kevin Nash vs. The Giant

Minä odotin, että tämä olisi ollut tapahtuman pääottelu, koska tämä oli PPV:n alkuvideonkin pääroolissa (tai oikeastaan ainoassa roolissa; ei siinä muista puhuttukaan). Toisin kuitenkin kävi. Ei se minua suuresti silti haitannut, koska en minä tätä ottelua pahemmin ollut odottanut. Tämänkin piti tapahtua jo Starrcadessa, mutta jälleen WCW oli järkevästi päättänyt, että turha näitä suuria kliimakseja on vuoden päätapahtumaan tunkea. Starrcaden jälkeen tähän kahden WCW:n suurimman miehen feudiin oli tuotu mukaan sekin, ettei Nash enää voi paeta ottelusta Giantia vastaan, jos Giant ei koske Nashiin ennen Souled Outia. Giant onnistui, ja vihdoin ottelukin siis saatiin järjestettyä.

Jos WWF:n Royal Rumblen pääottelu oli tunnettu siitä yhdestä ikävästä tilanteesta ja pahasta loukkaantumisesta, sitä on myös tämä ottelu. Varmaan aika monet ovatkin nähneet videoklipin siitä, kun Nash yrittää tehdä Giantille Jackknife Powerbombin, mikä päättyy siihen, että Giant tippuu melkeinpä niskoilleen kanveesiin. Onni onnettomuudessa on se, ettei tiputus ollut aivan niskoilleen, joten Giant vältti halvaantumisen ja palasi painimaankin jo saman vuoden aikana. Ai niin – ottelun arvostelu. Matsi oli oikeastaan yllättävän hyvä. Ihan oikeasti, tämä ei ollut likimainkaan niin kehno kuin olin odottanut. Nyt pitää sitten taas muistaa, etten ollut odottanut tältä mitään, joten tuommoinen aika laimea mutta katseltavakin ottelu on tässä kohtaa hyvä. Peukkuja pitää antaa siitä, että molemmat miehet näyttivät yrittävän ihan tosissaan tässä ottelussa, ja kaiken huipuksi ottelu oli buukattukin vielä järkevästi. Hienoa, WCW!

* *

Singles Match

Ric Flair vs. Bret Hart

wcw-souled-out-1998-ric-flair-vs-bret-hart

Koska edellinen ottelu ei ollutkaan illan viimeinen matsi, oletin kaiken järjen mukaan sen olevan sitten tämä, koska tämä oli se toiseksi eniten hehkutettu ottelu. Olin jälleen väärässä. Tästä kohtaa lisää. Mutta siis: Bret Hart teki tässä ottelussa vihdoin kehädebyyttinsä WCW:ssä, ja eihän ottelulla sen kummempaa feudia tai mitään ollut takana. WCW vain tajusi, että varsin oivallinen tapa debytoida Hart kehässä on pistää hänet samaan otteluun legendaarisen ja yhä varsin loistavan Flairin kanssa. Kyseessä oli siis puhdas kamppailu maineesta ja kunniasta. Mitä muuta tämä tarvitsisikaan?

Kyseessä oli jo tosiaan vuosi 1998. Ei enää esimerkiksi vuosi 1992, jolloin nämä kaksi oli paininut WWF:ssä sen kuuluisan mestaruusottelunsa. Kumpikaan ei ehkä ollut enää elämänsä parhaassa vedossa (varsinkaan Flair), mutta kyllä kumpikin edelleen huippuotteluita osasi painia. Ja tässä he sen jälleen todistivat. Siltikään tämä ei ollut nyt ihan mitään painivuoden parhaimmistoa, koska sitä kuuluisaa jotain jäi silti aavistuksen verran puuttumaan. Kunnossa olivat kyllä tarinankerronta, myyminen, liikkeiden suoritus, ottelun tahti ja kaikki muukin, mutta jotenkin silti olisin voinut toivoa jotain parempaakin tältä. Ehkä yksi juttu on turhan nopeasti tullut lopetus. Tämän enempää ei tätä silti voi dissata, koska kyllähän tätä katsoessa todella paljon viihtyi, ja kaikin puolin ottelu olisi ollut hieno tapa päättää tapahtuma.

* * * *

Singles Match

Randy Savage vs. Lex Luger

Tämä oli se tapahtuman viimeinen ottelu sitten. Kyllä, tämä! Asianhan olisi voinut jotenkin edes pelastaa (tai no, mitä helkkaria höpisen – ei kyllä olisi, ei tämä ottelupari voi ketään kiinnostaa enää vuonna 1998), jos tällä kamppailulla olisi ollut takana edes jotain feudia, mutta ei! Selostajatkaan eivät tuntuneet tietävän, miksi tämä ottelu edes käydään (eivätkä he olleet koko ottelua edes maininneet kertaakaan ennen kuin se koitti), ja he tyytyivät höpisemään jostain ”klassisesta WCW vs. nWo -kamppailusta”. Ei se nWo ole enää niin kuuma juttu vuonna 1998, että pelkästään sen olemassaololla voitaisiin buukata maksulähetyksen pääottelu.

Pääottelun roolin hoitamista ei mitenkään parantanut se, että tämä oli tapahtuman lyhyin ottelu, eikä yleisöäkään tuntunut homma paljon kiinnostavan. Tapahtuma oli käytännössä päättynyt Hart vs. Flairiin, ja tämä oli enää jokin dark match. Hauskaahan tässä on muuten se, että laadullisesti kamppailu ei ollut läheskään niin kamala kuin olin odottanut. Varsinkin Savage tuntui olevan ihan kunnon liekeissä, ja ehkä juuri ottelun lyhyyden takia nämä vanhat sedätkin jaksoivat vetää koko ottelun läpi ihan kunnolla liikkuen ja intensiivisesti toisiaan vastaan taistellen ilman mitään turhia lepotaukoja. Ottelun lopetus nyt oli odotetusti aika huono (mutta se olikin ainut tapahtumassa oikeasti huono lopetus – aika hieno saavutus WCW:ltä), mutta muuten tämä turha ottelu oli ihan siedettävä tapaus. Vaikka olihan tämä nyt siis oikeasti painillisesti aikamoisen heikko, mutta parempaa tuskin kukaan voisi vaatiakaan.

* ½


WCW:n Souled Out oli oikein hyvä esimerkki Hyvästä tapahtumasta, koska tämä yllätti ehdottoman positiivisesti. Olin jo varautunut siihen, ettei WCW:ltä paljon enää onnistunutta tavaraa tule, mutta toisin oli. PPV:n ensimmäinen reilu tunti oli päämestaruussegmenttiä lukuun ottamatta todella hienoa tavaraa, ja pääotteluistakin löytyi sitten vielä Hartin ja Flairin tarjoama neljän tähden matsi. Huomauttaa täytyy myös, että esim. Nash vs. Giant oli yllättävän hyvä ottelu, ja vaikka tapahtuman viimeinen matsi olikin äärimmäisen outo pääottelu, ylitti sekin itsensä painillisesti. Kiva, että WCW pystyi vielä vuonna 1998 yllättämään myös positiivisesti. Saa nähdä, kuinka usein sama tapahtuu vielä myöhemmin.

Wikipedia: WCW Souled Out 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.11.2010.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Royal Rumble 1998

Next post

Arvio: WWF In Your House: No Way Out of Texas

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.