1995ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Starrcade 1995

Päivämäärä: 27.12.1995

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Municipal Auditorium)

Yleisömäärä: 8 200

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Ja näin olen päässyt tässä old school -projektissani siihen pisteeseen, mistä aikoinaan vuonna 2009 aloitin, kun aloin kirjoittaa WrestlingAlertiin vuoden 1996 ppv-arvioita. Tämä on siis vuoden 1995 viimeinen ppv ja samalla viimeinen ppv tässä old school -saagassani. Tämän arvion jälkeen julkaisen siis jonkinlaisen koostepaketin vuosista 1983-1995 (se ei ehkä ole erityisen kiinnostava) ja sitten loikkaan vuoteen 2007 – siis siihen pisteeseen, mihin aikoinaan jäin projektissani ennen kuin päätin käydä läpi nämä oikeasti vanhat ppv:t. Monimutkaista? Kyllä. Ei se mitään.

Nyt on nimittäin aika päättää vuosi 1995 myös WCW:n osalta, ja kyllä se on jumalauta aikamoinen vuosi ollutkin. Suurin osa vuodesta 1995 oli aivan kamalaa kuraa, joka oli täynnä kaikkea Hulk Hoganiin liittyvää käsittämätöntä hölmöilyä. Tässä vaiheessa WCW-fanit olivat niin täynnä Hogania, että WCW oli päättänyt storylinessä hyllyttää Hulk Hoganin vuoden loppuun saakka. Hyllytys johtui siitä, että Hogan oli mennyt totaalisesti sekaisin World War 3:n jälkimainingeissa, palataan tähän arvostelun loppupuolella. Toki osasyy Hoganin hyllyttämiseen oli taatusti myös se, että Hoganin pitäminen poissa ppv:stä tarkoitti sitä, että Hoganille ei tarvinnut maksaa hillittömiä ppv-korvauksia. Näin ollen koko vuoden jatkuneen Hogan-sekoilun jälkeen WCW:n vuoden suurin ppv Starrcade järjestettiin sitten ilman Hogania. Jippii. Buyratekseen tämä ppv sai 0.37, mikä oli yksi WCW:n huonoimpia ikinä. Se ei tosin ollut merkittävä tiputus edellisen kuukauden World War 3:sta (noin 0.4), jossa Hogan oli vielä mukana, joten sinänsä…

Eikä siis ollut mikään ihme, että tämä ppv myi surkeasti. WCW ei nimittäin ollut tehnyt MITÄÄN sen eteen, että kenenkään olisi pitänyt olla kiinnostunut tästä ”WCW:n vuoden suurimmasta tapahtumasta”. Koko kortissa oli nimittäin tasan kaksi ottelua, joiden saattoi kuvitella kiinnostavan ketään. Ensimmäinen oli Triangle-ottelu, jossa Ric Flair, Lex Luger ja Sting painisivat päämestaruuden ykköshaastajuudesta. Toinen olisi ottelu, jossa äskeisen matsin voittaja kohtaisi WCW World Heavyweight -mestari Randy Savagen.

Mitä sitten kaikki muut tämän kortin ottelut olivat? No tietenkin WORLD CUP OF WRESTLING -OTTELUITA! ”Ai mitä?”, kysytte te, ja niin kysyivät varmasti lähes kaikki WCW:n katsojatkin. Jostain syystä WCW oli nimittäin saanut idean, että tämä Starrcade koostuisi seitsemästä ottelusta, jossa WCW:n painijat kohtaisivat NJPW:n painijat eräänlaisessa ”turnauksessa”, jossa enemmän otteluita voittanut firma voittaisi pokaalin ja kunnian ja muuta. Okei. Ihan ok idea sinänsä… JOS SITÄ OLISI RAKENNELTU JOTENKIN ESIM. WCW:N PÄÄSHOW’SSA NITROSSA! Mutta ei! Nitrossa ei nähty oikeastaan MITÄÄN koko tästä WCW vs. NJPW -kuviosta. Sen sijaan syksyllä nähtiin täysin järjenvastainen käänne, kun WCW:n selostaja Bobby Heenan myi osuuden lauantaipäivisin lähetettävän WCW Pro -ohjelman lähetysajasta japanilaiselle bisnesmiehelle Sonny Onoolle, joka täytti tuon ajan NJPW-painijoiden painilla ja ilmoitti haluavansa seuraavaksi vallata koko WCW:n (mikä siis saisi lisää pontta, kun hänen painijansa voittaisivat tässä Starrcadessa World Cup of Wrestlingin). Siis. Bobby Heenan – selostaja – MYI lähetysaikaa satunnaiselle japanilaiselle liikemiehelle, joka edusti nyt NJPW:tä. MITÄ? MITÄ? Ja mikä parasta: Heenan myi siis nimenomaan lähetysaikaa johonkin WCW:n täysin yhdentekevään show’hun, jonka tapahtumia ei mainittu millään tavalla Nitrossa! Ja silti juuri tuon show’n tapahtumien pohjalta rakennettiin lähes koko saatanan Starrcade! MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Käytännön syy siihen että japanilaispainijat esiintyivät Nitron sijaan Prossa oli tietenkin se, että Pro-lähetykset oli nauhoitettu parin kuukauden könttänauhoituksissa, jolloin japanilaisia painijoita ei tarvinnut lähettää joka viikko esiintymään live-Nitroon. Minua (ja tuskin ketään katsojaakaan) eivät kuitenkaan nämä käytännön syyt kiinnostaneet pätkääkään, kun lopputuloksena oli lähes kokonainen tapahtuma ilman buildia. Hienoa työtä, WCW.

Selostajinamme tässä show’ssa Tony Schiavone (joka oli yrittänyt opetella jotain japanilaisesta painista mutta masentui selostajapariensa sekoilun vuoksi), Bobby Heenan (joka oli tähän aikaan todella ärsyttävä) ja debyyttinsä tämän kaksikon kanssa selostamossa tehnyt Dusty Rhodes (joka oli aivan vitun hirvittävä). Haastattelijana Gene Okerlund.

Singles Match

Chris Benoit vs. Jushin Thunder Liger

En aio sen kummemmin selitellä näiden WCW vs. NJPW -otteluiden taustoja, koska niissä ei ole sen enempää selitettävää kuin mitä selitin jo yllä. WCW:tä edustanut Chris Benoit oli siis liittynyt loppuvuodesta Four Horsemeniin ja oli sen jälkeen noussut enemmän esille WCW:n lähetyksissä. Pian Benoit’n huomion tosin varastaisi Four Horsemen -kumppani Brian Pillman, joka aloitteli näihin aikoihin legendaarista ”Loose Cannon” -gimmickiään. Benoit’n vastustaja, NJPW:tä edustanut Jushin Thunder Liger oli monille WCW-katsojille vanha tuttu aiemmilta vierailuiltaan.

Mielenkiintoinen vuosi tämä 1995. Chris Benoit’lla on ollut ppv-ottelut 2 Cold Scorpiota, Kensuke Sasakia ja nyt Jushin Thunder Ligeria vastaan. Kaikki ovat kuulostaneet paperilla sellaisilta otteluilta, että niillä on kaikki mahdollisuudet nousta vähintään huipputason matseiksi, ehkä jopa MOTYC-koitoksiksi. Siksi on ollut harmillista todeta kerta toisensa jälkeen, että jotain näistä Benoit’n vuoden 1995 otteluista on jäänyt puuttumaan. Se on erikoista, koska Benoit oli kuitenkin tähän aikaan jo täysin kykenevä painimaan kevyesti MOTY-tasoisen ottelun, mutta jostain syystä näissä matseissa homma ei vain lähtenyt toimimaan täydellisesti, vaikka vastustajatkin olivat huippuluokkaa. Eikä syy ole pelkästään otteluiden kestossa. Tämäkin matsi Ligerin kanssa kesti jopa yli 10 minuuttia, mutta jotenkin tämä ei vain missään vaiheessa noussut sille seuraavalle tasolle. Hyvää tekniikkapainia höystettynä parilla nätillä high flying -liikkeellä ehdottomasti, mutta ei mitään sen enempää. Harmi. Myös lopetus ärsytti, koska jostain syystä loppuun piti sitten sekoittaa The Taskmaster, joka saapui aiheuttamaan Chris Benoit’lle ongelmia, koska ilmeisesti Dungeon of Doomin ja Four Horsemenin välit olivat jossain vaiheessa kiristyneet pahasti.

* * * 

Singles Match

Koji Kanemoto vs. Alex Wright

NJPW:tä edustanut Koji Kanemoto oli yksi niistä tämän tapahtuman japanilaispainijoista, jotka eivät olleet aiemmin esiintyneet WCW:n ppv:eissä. Tapahtuman aikaan 29-vuotias Kanemoto oli aloittanut uransa 1990-luvun alussa ja noussut nopeasti yhdeksi NJPW:n taidokkaimmista junior heavyweight -painijoista. Uransa alkuvuosina Kanemoto oli esiintynyt parin vuoden ajan legendaarisena Tiger Maskina, kunnes oli hävinnyt maskinsa ja alkanut painia itsenään. Nykyisin Kanemoto erittäin arvostettu, pitkän uran tehnyt moninkertainen IWGP Junior Heavyweight -mestari. Tuota mestaruusvyötä Kanemoto kantoi mukanaan myös tässä ottelussa asettuessaan WCW:tä edustavaa Aelx Wrightia vastaan.

Saattaa olla, että mielipiteeni eroaa nyt kaikkien muiden arvostelijoiden kanssa. Ehkä katsoin Benoit vs. Ligerin aivan väärässä mielentilassa verrattuna esimerkiksi tähän otteluun, koska minun täytyy todeta, että pidin tästä ottelusta ehkä jopa hitusen enemmän kuin edellisestä. Hämmentävää kyllä, tämä oli mielestäni näyttävämpää ja viihdyttävämpää high flying -painia. Matsissa kyllä häirits tietty kehäpsykologian puute, enkä oikein ymmärtänyt, mikä pointti oli sillä, että Kanemoto katkaisi yhdessä kohdassa oman selätyksensä kesken kaiken. Mielestäni tuollaisille ylimielisille tempuille pitäisi aina olla selkeä syy, mutta tässä sitä ei ollut. En anna näiden pikkuseikkojen kuitenkaan häiritä liikaa, koska muuten nuoret Wright ja Kanemoto painivat pirun viihdyttävän, vauhdikkaan ja ennen kaikkea puhtaasti high flying -painotteisen ottelun, jota oli ilo katsoa. Wright osoitti olevansa taas kehityskelpoinen.

* * * 

Singles Match

Masahiro Chono vs. Lex Luger

Entinen NWA World Heavyweight -mestari Masa Chono oli tuttu monille WCW:n katsojille viime vuosien ppv:eistä, joissa Chono oli käynyt vierailemassa. Nyt NJPW:tä edustanut Chono kohtasi WCW:n Lex Lugerin, joka sai yleisöltä yhdet illan kovimmista popeista siitä huolimatta, että Luger oli tähän aikaan Jimmy Hartin kanssa hengaileva tyylipuhdas heel. Hämmentävää.

Lähtökohtaisesti Lex Lugerin ottelulta on turha odottaa liikoja, eikä liikoja myöskään ollut tässä matsissa tarjolla. Suurin osa Masahiro Chononkin WCW-esiintymisistä on ollut lähinnä sellaista ”ihan ok” -tasoa, mikä on johtunut siitä, että Chono on pantu painimaan yli 20 minuuttia pitkiä otteluita, joissa Chono ja hänen vastustajansa eivät ole olleet ollenkaan täysillä mukana vaan ovat ennemmin painineet vähän puolivillaisesti. Nyt sentään matsilla ei ollut yhtään liikaa kestoa, ja siksi ottelu ei ehtinyt missään vaiheessa käydä tylsäksi. Chono ja Luger vetivät ihan ok:n brawlaussetin, jossa ei sinänsä ollut mitään suurta vikaa muttei myöskään mitään, mikä olisi kummemmin ilahduttanut. Chonon Mafia Kickit ja Suplexit olivat tokia nättejä, mutta siinäpä se suurin piirtein olikin. Tämä oli sellainen perusvarma tv-ottelutasoinen koitos, mikä on toki jo enemmän kuin Lugerin ottelut tähän mennessä WCW:ssä paluunsa jälkeen.

* *

Singles Match

Johnny B. Badd vs. Masa Saito

WCW Television -mestarilla Johnny B. Baddilla oli nyt ringsidellään mukana Kimberly (eli entinen Diamond Doll), jonka palvelukset Badd oli voittanut World War 3:ssa päihittämällä Diamond Dallas Pagen. TV-mestaruuden ja cheerleader-asuun pukeutuneen Kimberlyn kanssa paikalle saapunut Badd sai vastaansa NJWP:tä edustaneen Masa Saiton, joka oli myös tuttu monille WCW:n katsojille aiemmista tapahtumista. Jässikkämäinen brawler Saito oli yksi ahkerimmin WCW:ssä vierailleista japanilaisista, joka oli tuttu erityisesti rajuista Suplexeistaan.

Jos Masahiro Chonon WCW-otteluista ei ole kauheasti hyvää sanottavaan, ei sitä ole myöskään Masa Saiton otteluista. Vaikka Saito pystyykin tempaisemaan näyttäviä Suplexeja, muuten Saiton WCW-ottelut ovat lähes järjestään tuntuneet turhilta – varsinkin sen takia, että Saito ei tunnu ikinä olevan kiinnostunut vastustajan liikkeiden myymisestä tai ylipäänsä mistään, mikä saisi vastustajan näyttämään hyvältä. Nytkin Johnny B. Badd yritti kyllä tässä parhaansa, mutta kovin pitkälle se ei riittänyt, kun Saito ei tuntunut olevan millään tavalla yhteistyöhaluinen. Kun tähän yhdistettiin vielä typerän kankea lopetus, ei tästä ottelusta jää hirveästi muille kerrottavaa. Baddin yritykselle hatunnosto, Saitolle tylsästä suorituksesta peukku alaspäin.

* ½ 

Singles Match

Shinjiro Otani vs. Eddie Guerrero

Shinjiro Otani oli myös yksi niistä japanilaisista, jotka tekivät tässä ppv:ssä ensimmäisen WCW-esiintymisensä. Vasta 23-vuotias Otani oli aloittanut uransa kolme vuotta aiemmin ja oli näihin aikoihin yksi Japanin lupaavimmista junior heavyweight -painijoista. Nykyisin Otani onkin tunnettu ja arvostettu japanilaiskonkari, joka perusti 2000-luvun alussa yhdessä Shinya Hashimoton kanssa Pro Wrestling Zero-One -nimisen promootion ja on tullut tunnetuksi sen kirkkaana tähtenä. Otanin vastustaja Eddie Guerrero puolestaan paini nyt ensimmäisen singles-ottelunsa WCW:n ppv:ssä. Selostajat (varsinkin Schiavone) hehkuttiva Guerreroa yhtenä WCW:n lupaavimpana nuorena lahjakkuutena, joten kyseessä oli kahden nuoren ja lahjakkaan lupauksen välinen ottelu.

Hmm, en tiedä yliarvioinko nyt tätä hieman, mutta minä tykkäsin tästä ottelusta helkkarin paljon. Ehkä se on sitten vain se, että halusinkin innostua Eddie Guerreron ja Shinjiro Otanin välisestä ottelusta ja olin siksi jo etukäteen päättänyt tykätä tästä helkkarin paljon. Tai ehkä tämä oli vain oikeasti pirun kova keskikortin ottelu. Tämä vuoden 1995 Eddie Guerrero… Ai jumaliste. Pakko ihailla tätä nuorta Eddietä. Pelkästään World War 3 -esiintymisellään ja tällä ottelullaan Eddie nousi kirjoissani kirkkaasti yhdeksi vuoden 1995 ilahduttavimmista WCW-painijoista tänä kokonaisuutena kamalan surkeana vuotena. Nuori Eddie pisti tässäkin matsissa parastaan, liikkui upeasti, väläytti hemmetin näyttäviä high flying -liikkeitä ja paini yhdessä nuoren Shinjiro Otanin kanssa helkkarin hienon ottelun, joka yhdisti todella sulavasti tekniikkapainia, high flyingia, näyttäviä Suplexeja ja vähän kaikkea muutakin. Oikeastaan ainut selvä miinus ottelulle tulee siitä, että meksikolaistyylisesti Eddie ei oikeastaan myynyt ollenkaan toista jalkaansa ottelun lopussa, vaikka Otani sitä teloikin aika ankarasti. Vähän enemmän myymistä ja vähän enemmän aikaa tälle ottelulle, niin tämä olisi voinut olla jopa MOTYC, mutta tällaisenäänkin tämä oli huippuluokan keskikortin ottelu. Erityisesti lopetustaistelu oli hoidettu täydellisesti.

* * * * 

Singles Match

Tenzan vs. Randy Savage

World Cup of Wrestlingin kuudennessa ottelussa WCW:n kunniaa puolusti firman tuore WCW World Heavyweight -mestari Randy Savage – joka oli edelleen puolikuntoinen ja paini ottelunsa toinen käsi rajussa paketissa. Savagen vastustaja oli myös nuoriin lupauksiin kuulunut (Hiroyoshi) Tenzan – 24-vuotias isokokoinen japanilainen, joka oli aloittanut uransa vuonna 1991. Tenzanista oli kovaa vauhtia tulossa NJPW:ssä uusi kovan luokan tähti, ja myöhemmin urallaan hän onkin lunastanut tuon lupauksen nousemalla muun muassa moninkertaiseksi IWGP Heavyweight -mestariksi.

Täytyy myöntää, että tavallaan nautin tästä ottelusta, vaikka tässä ei oikeastaan mitään järkeä ollutkaan. Hiroyoshi Tenzan on taitava ja intensiivinen brawleri, joka kyllä pystyy iskemään näyttäviä liikkeitä, ja kun hänelle annetaan lupa murjoa Randy Savagea viitisen minuuttia lähes tauotta, onhan se ihan hauskaa katsottavaa. Ilmeisesti tähän erikoiseen ratkaisuun päädyttiin, koska Savage ei edelleenkään ollut oikeastaan edes painikunnossa ja koska Savage ei pystynyt ottelun aikana oikeastaan melkein mihinkään järkeviin painiliikkeisiin. On kyllä hienoa, että WCW on pannut puolikuntoisen Savagen maailmanmestarikseen… Todella looginen ratkaisu. Mutta siis: Tenzanin toteuttamaa murjomista oli kyllä ihan hauska katsoa, mutta ei se oikeastaan vienyt ottelua kunnolla mihinkään eteenpäin – varsinkin kun ottelun lopetus ei ollut sitten mitenkään linjassa ottelun muun meiningin kannalta. Idiotismia. No, oli tämä silti ihan tällainen hauska tv-ottelutasoinen matsi, mutta ei sen enempää.

* * 

Singles Match

Kensuke Sasaki vs. Sting

Ja sitten World Cup of Wrestlingin viimeinen ja ratkaiseva ottelu. Siinä toisensa kohtasi kaksi miestä, joilla oli jo entuudestaan kaunaa toistensa kanssa viime kuukausilta. Kensuke Sasaki kantoi nimittäin mukanaan edelleen WCW United States Heavyweight -mestaruutta, jonka hän oli voittanut pari kuukautta sitten Stingiltä Japanissa järjestetyssä tapahtumassa. Tässä matsissa ei Sasakin US Heavyweight -mestaruus ollut pelissä, mutta Stingillä oli silti mahdollisuus saada revanssi Sasakista ja tuoda samalla arvostettu turnausvoitto WCW:lle.

Vähän lyhyeksi jäi tämä Kensuke Sasakin ja Stingin välinen ottelu, minkä takia tästä ei mitään kovin erityistä spektaakkelia tullut. En tiedä, olisiko tästä muutenkaan tullut sellaista, koska Stingin ottelut ovat olleet jo pidemmän aikaa aika järjestään tietynlaisia pettymyksiä, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuuksia ajankaan vuoksi. Aikaan nähden tämä Sasakin ja Stingin suoritus oli loppujen lopuksi jopa ihan mukava. Sasaki näytti hyvältä, liikkui taitavasti ja väläytti näyttäviä liikkeitä. Sting oli oma itsensä, keräsi yleisön puolelleen ja hoiti hommansa niin kuin suurimmassa osassa otteluistaan tekee. Eipä tästä kokonaisuudessaan oikeastaan ole sen enempää sanottavaa. Matsi oli buukattu hyvin, se kulki alusta loppuun toimivasti ja oli ihan hyvä paketti, mutta ei tässä silti mitään sen erikoisempaa ollut, mikä olisi tämän nostanut edes kolmen tähden tasolle.

* * ½ 

WCW World Heavyweight Title Shot
Triangle Match

Lex Luger vs. Ric Flair vs. Sting

Kun turnaus oli ohi, siirryttiin niihin kahteen otteluun, jotka kiinnostivat katsojia etukäteenkin oikeasti. Tässä matsissa oli kieltämättä paljon tunnelmaa: Ric Flair, Sting ja Lex Luger olivat käytännössä olleet koko WCW:n olemassaolon ajan (eli siitä lähtien kun Jim Crockett myi firmansa vuonna 1988 Ted Turnerille) WCW:n Main Event -skenen kolme kulmakiveä – siitäkin huolimatta että Luger ja Flair olivat käyneet välillä WWF:n puolella. Juuri Stingiin, Lugeriin ja Flairiin oli tietyllä tavalla tiivistynyt hyvin paljon WCW:n päämestaruuskuvioista aina Hulk Hoganin saapumiseen saakka, eikä näköjään edes Hogan ollut pystynyt taklaamaan tätä kolmikkoa pois näistä kuvioista. Hulk Hogan oli nyt siis itse hyllytettynä, koska Hogan oli menettänyt totaalisesti hermonsa sen jälkeen, kun Randy Savage voitti WCW World Heavyweight -mestaruuden World War 3:n jättimäisessä Battle Royalissa. Hoganin mukaan Savagen voitto ei ollut reilu, koska Hogania ei ollut oikeasti eliminoitu ottelusta ollenkaan, vaan The Giant oli vain kiskaissut hänet pois kehästä kehäköysien alta. Tuomarit eivät olleet kuitenkaan nähneet tätä, vaan luulivat Hoganin tulleen eliminoiduksi oikeasti. Hogan valitti väärinkohtelustaan sekä ppv:ssä että Nitrossa, mutta päätös pysyi ja mestaruus säilyi Savagella. Niinpä Hogan alkoi riehua WCW:ssä valtoimenaan ja kävi kaikkien mahdollisten ihmisten kimppuun. Sen seurauksena Hogan hyllytettiin, ja WCW:n päämestaruudesta järjestettiin näiden kolmen konkarin välille ykköshaastajuusottelu.

Flairilla oli toki suurta kaunaa Stingin kanssa, eikä hän tullut kovin hyvin toimeen myöskään Lugerin kanssa, koska Dungeon of Doomin ja Four Horsemenin välit olivat heikenneet radikaalisti. Luger ja Sting puolestaan olivat pyrkineet pysymään ystävinä siitä huolimatta, että Luger oli ajautunut henkilökohtaiseen vihanpitoon Stingin ystävien Randy Savagen ja Hulk Hoganin kanssa. Ennen tämän ottelun alkua Luger oli kuitenkin yllättäen ilmoittanut, että hän aikoo saapua tähän otteluun yksin eikä ota manageriaan Jimmy Hartia mukaan. Kiinnostavaa tässä ottelussa oli myös matsimuoto. Tämä oli toinen kera ppv-historiassa, kun singles-ottelu käytiin 1 vs. 1 vs. 1 -otteluna. Viime vuoden Fall Brawlissa WCW oli niin ikään järjestänyt ”Triangle Matchin” Stingin, Guardian Angelin ja Vaderin välillä. Tuolloin ottelu oli kuitenkin toteutettu niin, että ensin Guardian Angel ja Vader painivat keskenään, kunnes toinen selätti toisen ja sen jälkeen Sting saapui painimaan tuon ensimmäisen taistelun voittanutta painijaa vastaan. Tuota ottelua ei voi siis oikeastaan vielä kutsua tulevaisuudessa normaaliksi muuttuneen Triple Threat -ottelun esiasteeksi, mutta tämä sen sijaan oli jo aika lähellä sitä. Kaikki kolme miestä olivat nimittäin samaan aikaan kehässä, mutta tässä matsi toimi vielä samoin kuin joukkueiden välisissä kolminotteluissa: yksi miehistä seisoi siis aina vuorollaan apronilla, ja kehävuoroon pääsi vain vaihtamalla itsensä sisään. Kehässä sai painia keskenään aina vain kaksi ”kehävuorossa” olevaa miestä.

Äh. Harmi, että tässä ottelussa piti olla typerä lopetus, koska muuten olisin voinut hehkuttaa tätä avoimemmin. Nyt olen ihan siinä rajalla, annanko tälle kolme tähteä vai puolikkaan päälle. Päädyn kuitenkin siihen ylimääräiseen puolikkaaseen, koska tämä aikakaudelleen hyvin harvinainen kolmen miehen ottelu oli buukattu aivan lopetusta lukuun ottamatta oikeasti hyvin, ja tämä oli aidosti kiinnostava matsi näiden kolmen välillä. Ensin nähtiin pitkä vääntö Flairin ja Stingin välillä, joka oli mielestäni oikeastaan parempaa painia kuin miesten 1 on 1 -ottelussa World War 3:ssä. Sen jälkeen nähtiin Flairin ja Lugerin välinen osuus, mikä oli kirkkaasti parasta Lugeria pitkään, pitkään aikaan. Lopulta oli vuorossa sitten ystävysten Lugerin ja Stingin kohtaaminen, ja sekin toimi hämmästyttävän hyvin. Matsi ei käynyt missään vaiheessa tylsäksi, vaan tämä pitkä ottelu kulki alusta loppuun sujuvasti ja kiinnostavasti. Ilmassa oli oikeasti suuren ottelun tuntua, ja kokonaisfiilis oli oikein myönteinen. Harmi, että lopetus oli sitten mitä oli… Tosin ei sekään nyt missään tapauksessa ollut typerimmästä päästä, kun puhutaan WCW-lopetuksista, mutta vähän mälsän maun se jätti silti hienosta ottelusta. Olen nyt tällä kertaa kuitenkin armollinen enkä miinusta puolikasta pois lopetuksen vuoksi.

* * * ½ 

HUOM! SEURAAVA KOHTA SPOILAA ÄSKEISEN OTTELUN VOITTAJAN!

 

 

 

 

 

 

 

WCW World Heavyweight Championship

Randy Savage (c) vs. Ric Flair

Ja sitten heti perään oli vuorossa itse päämestaruusottelu. Kun Flair oli voittanut äskeisen ottelun, kehänlaidalle juoksi yllättäen Jimmy Hart, joka oli siis tunnettu The Giantin ja Lex Lugerin managerina. Jostain syystä Hart lyöttäytyikin nyt yhteen Flairin kanssa, vaikka Flairilla ja Four Horsemanilla oli nimenomaan ollut viime aikoina ongelmia Hartin painijoiden kanssa. Flairia ei Hartin läsnäolo näyttänyt häiritsevän, vaan Hart jäi kannustamaan Flairia tämän kulmaukseen, kun WCW World Heavyweight -mestari Randy Savage saapui paikalle kohtaamaan pitkäaikaisen vihamiehensä.

Tämä oli ehdottomasti vuoden 1995 Flair/Savage-otteluista heikoin, mikä ei ole sinänsä yllätys, koska Savage oli tosiaan puolikuntoinen ja koska muutenkin tämän ottelun lähtökohdat eivät ollenkaan samanlaiset kuin kesällä nähdyissä Flair/Savage-otteluissa. Tästä huolimatta Savage ja ennen kaikkea Flair olivat tietenkin ammattilaisia ja tekivät kyllä parhaansa, ja Flair sai kannettua tämän kokonaisuuden sellaiseksi ihan hyväksi otteluksi. Flair/Savage-tasolla se ei vielä ole paljoa, koska vielä kolme ja puoli vuotta sitten nämä miehet painivat MOTYC-matsin, mutta niin ne ajat muuttuvat. Ottelun lopussa Flair teki todella rankan bleidauksen ja vuoti verta kuin pistetty sika. Tästä vuoden 1995 lopusta siis alkoi taas se vaihe, kun WCW:n ppv:eissä vuodatettiin verta, kun tätä ennen verelle oli ollut parin vuoden ajan ehdoton kielto. WWF:ssä tuo kielto yhä tähän aikaan oli, mutta se ei ollut estänyt Bret Hartia bleidaamasta viime ppv:ssä. WCW oli puolestaan päättänyt luopua kiellostaan nimenomaan Hartin vuotamisen vuoksi, ja bleidaamisesta sekä verenvuodatuksesta seurasikin seuraavina kuukausina pitkä ja monipolvinen keskustelu painipiireissä. Kokonaisuutena tämä ottelu oli ihan hyvä matsi ja ihan hyvä päätös ihan hyvälle ppv:lle.

* * ½


Niinhän siinä kävi, että WCW järjesti vuoden parhaan ppv:nsä heti, kun Hulk Hogan ei ollut mukana sekoilemassa. Ei tämä silti mitenkään tajunnanräjäyttävä kokemus ollut, vaan hyvistäkin matseista huolimatta tämä tuntui suurimmaksi osaksi täysin yhdentekevältä tapahtumalta, koska yhdeksä ottelusta seitsemällä ei ollut minkäänlaista buildia eikä siksi myöskään minkäänlaista merkitystä. Kokonasfiilis jäi silti positiivisen puolelle, joten kyllä tämä oli Ok tapahtuma ja näin kamala vuotena myös lähes tulkoon koko vuoden paras ppv.

Wikipedia: WCW Starrcade 1995

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 12.8.2019

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House 5

Next post

Arvio: WWF Royal Rumble 1996

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.