1996ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Starrcade 1996

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Municipal Auditorium)

Päivämäärä: 29.12.1996

Yleisömäärä: 9 030

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Starrcade, se WCW:n ”WrestleMania”. Selostamossa tuttuun tapaan Tony Schiavone, Bobby ”The Brain” Heenan ja Dusty Rhodes.

WCW Cruiserweight & J-Crown Championship

Dean Malenko (c) vs. The Ultimate Dragon (c)

WCW oli viimeistään tässä vaiheessa selvästi jo oppinut, ettei muulla kuin cruiserweight-menolla kannata edes yrittää aloittaa PPV:itä. Eikä ihme: cruiserit ovat niitä rosterin nopeimpia, usein myös taidokkaimpia ja lennokkaimpia painijoita, eivätkä toisaalta ole niin suosittuja, että heidän ottelunsa kannattaisi loppushow’hun säästää. Niinpä cruiserweight-painijoiden ottelut ovat täydellisiä saamaan yleisön mukaansa. Starrcaden kunniaksi Malenkon ja Dragonin ottelun panokset olivat tavallista isommat: ottelussa ei ollut pelissä vain Malenkon Cruiserweight-mestaruus, vaan myös Dragonin kaikki kahdeksan mestaruutta. Ottelulta odotin hyvin paljon, mutta ihan niin paljon en vastineeksi kyllä saanut. Koska Mysterio Jr. ja Malenko olivat pystyneet erinomaisiin otteisiin, odotin Malenkon pystyvän hillitsevän myös Dragonin liiallista spottailua, ettei ottelu mene pelkäksi loikkimiseksi. Silti jostain syystä tämä ottelu jäi vähän vaisuksi. En oikeastaan osaa edes selittää kauhean hyvin miksi, koska kyllä Malenko tässäkin myymisestä huolehti, ja aikaakin oli hienosti, mutta ei tämä esimerkiksi Malenko–Mysterio-otteluiden tasolle yltänyt. Ehkä se oli yleisönkin vaisuus, mutta joka tapauksessa vaikka tämä hieno opener olikin, ei tämä erittäin hyväksi otteluksi yltänyt. Oiva avaus show’lle silti, mutta ei sitä huipputasoa, jota olin toivonut.

Arvosana: * * * ½

WCW Women’s Championship

Akira Hokuto vs. Madusa

sc1

Kyllä, luitte oikein: WCW Women’s Championship. Vuonna 1996 naisten paini Pohjois-Amerikan mainstream-osastolla oli kaikkein heikointa, kun vielä vuotta aiemmin Alundra Blayzen ylläpitämä WWF Women’s -mestaruus kuoli Blayzen loikattua WCW:hen. WCW:ssä ei puolestaan naisten divisioonaa ollut, joten Blayze alias Madusa pääsi painimaan lähinnä Col. Robert Parkerin kaltaisia miespuolisia non-wrestlereitä vastaan. Nyt kuitenkin oli tapahtumassa muutos: WCW järjesti suuren turnauksen Women’s-mestarin kruunaamiseksi, ja tuon turnauksen finaali päätettiin järjestää missäpä muussakaan kuin oivallisesti uuden mestaruuden syntypaikaksi sopivassa Starrcadessa. Naisten mestaruus ei kuitenkaan mitenkään pitkäikäinen WCW:ssä ollut, mutta olipa nyt silti jotain. Itse ottelu oli varsin mukavaa naisten painia. Itse ainakin tykkäsin menosta. Sekä Hokuto että Madusa olivat varsin taidokkaita naispainijoita, ja heille annettiin sentään vähän aikaakin (noin seitsemän minuuttia) osoittaa taitojaan. Vähän tönköltä meno paikoitellen tuntui, ja Hokuton managerina toimineen Sonny Onoon oli totta kai sotkettava kätensä soppaan, mutta oli tämä silti varsin hyvä aloitus WCW:n naistenmestaruudelle.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Jushin Thunder Liger vs. Rey Mysterio, Jr.

Oho, tämä jos jokin kuulostaa vuoden parhaimmistolta. Elämänsä vedossa oleva Rey Mysterio ja aina säväyttävä Jushin Thunder Liger. Lisäksi kyseessä vielä WCW:n vuoden suurin tapahtuma, joten kaikki avaimet huippuotteluun todellakin olivat käsissä. En minä tiedä, oliko tällä kauheaa tarinaa takana tai oliko ottelulla kummempaa panosta, mutta ei sen tässä tapauksessa tarvinnut kauheasti vaikuttaa mitenkään. Mutta niin vain kävi: tämä ottelu oli kieltämättä lievä pettymys. Pettymyksen pitää muistaa tässä tapauksessa silti tarkoittavan keskivertoa selkeästi parempaa ottelua, mutta ei tämä mitään klassikkoainesta ollut. Kestoa oli kyllä tarpeeksi, mutta jostain syystä tässä nyt ei vain ollut sitä jotain. Viihdyttävää cruiserweight-menoa kyllä, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää toimintaa. Luultavasti syynä siihen, ettei Liger ollut täysillä mukana, oli se, että hän oli vasta vähän aikaisemmin toipunut aivokasvaimesta. Oikein viihdyttävä ja hyvä ottelu silti, mutta ei ”edes” neljän tähden tasoa.

Arvosana: * * * ½

No Disqualifications Match

Chris Benoit vs. Jeff Jarrett

sc2

Tämä oli nyt mielestäni hiukan outo ratkaisu Starrcaden otteluksi. Kolme edellistä oli kaikki omassa luokassaan juuri semmoisia otteluita, jotka sopivat ratkaistavaksi vuoden suurimmassa PPV:ssä, mutta sitten saatiin Chris Benoit’n ja… Jeff Jarrettin välinen matsi? En tiedä kaikkia otteluun vieneitä juonikuvioita, koska en tosiaan viikoittaisia televisiojaksoja ruvennut katsomaan, mutta minä elin koko ajan siinä käsityksessä, että WCW oli buildannut hulluna Benoit’n ja Kevin Sullivanin eli The Taskmasterin feudia. Sitten kuitenkin Starrcadessa Sullivania ei mainita sanallakaan, ja Benoit ottelee Jarrettia vastaan. No, ottelu itsessään oli ihan hyvä. En ole koskaan pitänyt 1990-luvun Jarrettista, ja varsinkin facena herra oli äärimmäisen vaisu. Jotenkin se näkyi näissäkin otteluissa. Benoit silti repi kasaan annetuista materiaaleista ihan mukavan ottelun, ja lopputuloksena oli kahden painijan keskivertoa vähän parempi, ihan viihdyttävä No DQ -ottelu. Ei mitään erityisen hardcorea (kyseessä kuitenkin vasta vuosi 1996), mutta kaikin puolin hyvä ottelu. Jätti silti selvästi toivomaan sitä Benoit–Sullivan-ottelua.

Arvosana: * * *

WCW World Tag Team Championship

Faces of Fear vs. The Outsiders (c)

Tämä tuntui yhtä oudolta ottelulta vuoden suurimmassa PPV:ssä kuin Benoit–Jarrett. Tosin tässä nyt oli taustalla ilmeisesti se, että suunniteltua Steiners–Outsiders-feudia piti edelleen lykätä, kun Scott Steiner loukkaantui. En oikein kuitenkaan ymmärrä, miksi kaikista joukkueista juuri koko ajan vaisummaksi muuttuvaan heel-stable Dungeon of Doomiin kuuluva Faces of Fear piti lykätä Outsidersin vastustajaksi. Esimerkiksi Harlem Heat oli toisaalta jo nähty, Nasty Boys ei ollut millään tavalla houkutteleva vaihtoehto, Fire and Ice oli jo hajotettu kuukausia sitten, American Males oli vitsi ja muut etäisesti sopivat vaihtoehdot (Blue Bloods) olivat niin ikään pahiksia. Ei siellä tainnut hirveästi vaihtoehtoja olla. Vaisuksi tämä tunnelmaltaan silti jäi jo ihan heel–heel-asetelman takia. Itse ottelu oli kyllä ihan hyvä, koska Hallia ja Mengiä katsoi kehässä mielellään, Nash oli hyvä brawler ja Barbarian… oli Barbarian. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin ihan mukavaa brawlia ja muutenkin kelvollista joukkuepainia. Ei tämä silti millään tavalla jännittävältä ottelulta tuntunut – aika lailla väliottelun tunnelma tässä oli. Ihan hyvä joukkueottelu, mutta ei yhtään parempi kuin In Your House 12: It’s Time -PPV:n 12:n Bulldog & Owen vs. ”Diesel” & ”Ramon”.

Arvosana: * * ½

WCW United States Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero

sc3

No niin, nyt oli jälleen vuorossa ottelu, joka todellakin oli ansainnut paikkansa Starrcadessa. Ensinnäkin Guerrerolla ja DDP:llä oli ollut feudia mm. DDP:n Lord of the Ring -sormuksesta jo kuukausikaupalla. Tähän feudiin oli sekaantunut mm. Eddien veljenpoika, Chavo. Toiseksi United States Heavyweight -mestaruus oli ollut mestaria vailla siitä lähtien, kun ex-mestari Flair oli loukkaantunut ja joutunut luopumaan vyöstään. Niinpä lopulta mestaruudesta järjestettiin turnaus, ja sen finaaliin selvisivät Eddie ja (nWo:n avustamana) DDP. nWo tahtoi Dallasin riveihinsä ja siksi oli auttanut tätä turnauksessa. Lähtökohdat olivat siis erittäin mielenkiintoiset, mutta jälleen ottelu oli lievä pettymys. Tältä en nyt odottanutkaan mitään klassikkomenoa, mutta kyllä tämäkin vähän petti. Oikeastaan ottelu oli kyllä oikein mallikasta, hyvää painia, jossa molemmat esittivät vahvoja puoliaan, kunnes typerähkö lopetus tuli. Ottelu oli onnistunut ja jännittävä, kunnes nWo päätti sotkea sormensa soppaan, ja tämä loppu sitten kyllä latisti tunnelmaa ihan selkeästi. Siksi tästä ei jäänyt läheskään niin hyvä maku suuhun kuin olisi muuten jäänyt. Hyvä United States -mestaruusottelu silti.

Arvosana: * * *

Singles Match

The Giant vs. Lex Luger

Tämä oli tapahtuman toiseksi viimeinen ottelu ja samalla virallisesti se hetki, jonka jälkeen PPV muuttui tylsäksi. Kyllä, nWo vs. WCW oli minustakin vuoden feudi ihan loistavan kuvionsa ja kaikkien jännittävien hetkiensä tähden, mutta ei se liikaa hyviä otteluita tarjonnut. Loistavana esimerkkinä tämä Lex Lugerin ja Giantin kohtaaminen. Oikeastaan minun täytyy sanoa tämän ottelun puolustukseksi, että tämä oli parempi kuin miesten päämestaruusottelu Great American Bashissa. Se nyt ei kyllä ihan hirveän paljon vielä sano, mutta silti: tämä onnistui jopa yllättämään hiukan positiivisesti. Odotin sitä samaa vaisua, kankeahkoa menoa, mutta Giant onnistui tässä ottelussa ihan hyvin (mm. tyylikäs hyppypotku), eikä Luger ollut ihan kamala. Ei silti millään tavalla hyvä ottelu, mutta kyllä tätä kohtalaiseksi voi sanoa. Tässä ottelussa sekava ratkaisu toimi, kun se edellisessä haittasi ottelun laatua. Stingiäkin nähtiin vaihteeksi.

Arvosana: * *

Singles Match

Roddy Piper vs. Hollywood Hulk Hogan

sc4

Mitä tämän ottelun tarinasta kertoisi? Eiköhän se jo selväksi ole tullut: WCW ammensi Hulk Hoganista semmoisia feudeja, jotka oli käyty jo WWF:ssä (vs. Savage ja myöhemmin vs. Warrior), tai semmoisia, joita WWF ei koskaan osannut kunnolla hyödyntää (vs. Flair ja nyt vs. Piper). Niinpä kun Piper solmi sopimuksen WCW:n kanssa syksyllä 1996, hänet tuotiin facena taistelemaan nWo:n Hogania vastaan. New World Order oli onnistunut tuhoamaan jo aika lailla kaikki WCW:n kaverit, mutta ”Rowdy” ei edustanutkaan WCW:tä vaan pelkästään itseään. Lopulta sitten ”vuosikymmenen ottelu” buukattiin vuoden suurimpaan PPV:hen. Harmi vain, että kuumimmillaan tämä ottelu olisi ollut Starrcade 1986:ssa – ei 1996:ssa. Kummankin miehen parhaat vuodet olivat jo menneet, ja vaikka yleisö oli ehkä tässäkin ihan hyvin mukana, ei tämä ollut enää mikään kovin suuri unelmaottelu. Ei mitään Hogan–Andrén tai Hogan–Flairin tunnelmaa.

Kaiken huippu tietenkin oli se, ettei Hogan suostunut häviämään mestaruuttaan Piperille. Matsi oli siis sen takia non-title-ottelu. ”Vuosikymmenen suurimmassa ottelussa” ei ole maailmanmestaruutta pelissä? Voi herranjumala. Niinpä jäljelle jäi kaksi yli 40-vuotiasta setää vetämässä yli vartin mittaisen, aika vaisun ottelun. Alku oli vielä ihan toimiva, mutta ottelu osoitti edetessään selvästi sen, että tämän olisi pitänyt olla vähintään viisi minuuttia lyhyempi. Nyt tämä alkoi toistaa itseään ja muuttui täydeksi puuroksi. Niinpä WCW:n suurimman PPV:n main event jatkoi tuttua linjaa: todella kehnoa ja vaisua menoa – kiitos Hulk Hoganin. Alku oli silti ihan kiva. Lopetus todellinen antikliimaksi.

Arvosana: * ½

Starrcade olisi ollut normaalina PPV:nä lähinnä ”ihan ok”, mutta kun sen olisi pitänyt olla se vuoden suurin show, odotin kyllä paljon enemmän. Osa otteluista oli kyllä rooliltaan semmoisia, jotka tähän sopivat (opener, naisten ottelu, Mysterio–Liger, US-mestaruusottelu, ehkä ne kaksi viimeistäkin tavallaan), mutta laadullisesti nuo kaikki joko olivat vähintään pieniä pettymyksiä tai muuten vain vaisuja. Eniten harmitti juuri noiden cruiserweight-otteluiden pettäminen, vaikka ilmeisesti noita onkin klassikoiksi kehuttu. PPV:ssä ei nähty yhtään edes neljän tähden matsia, ja kolmen ja puolen tähden ottelujakin oli vain kaksi. Oli tässä nyt kuitenkin sentään neljä selkeästi hyvää ottelua, yksi hyvä naistenottelu ja yksi menettelevä matsi, mutta kyllä nyt Starrcadelta olisi toivonut paljon enemmän. Kokonaisuudessaan siis Ok, mutta ei tämä todellakaan ollut sitä, millä tavalla olisi toivonut vuoden 1996 päättyvän. Muutenkaan en jotenkin tässä havainnut mitään samanlaista tunnelmaa kuin WrestleMania XII:ssä. Kokonaisuudessaan tämä ei siis minusta mitenkään poikennut vuoden 1996 keskimassasta tai jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 12.10.2009.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF In Your House 12: It's Time

Next post

Arvio: NXT TakeOver: Unstoppable

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.